FIN

64-0830M KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
(Questions & Answers)
Jeffersonville, Indiana, USA, 30.8.1964

1       Kumartakaamme päämme. Herra Jeesus, me olemme kiitolliset Sinulle tänä aamuna tästä tilaisuudesta tulla Sinun Läsnäoloosi, ja tästä yhteydessä olosta ja istumisesta taivaallisissa paikoissa Kristuksessa Jeesuksessa. Nyt, Herra, me rukoilemme että Sinä jatkaisit olemista kanssamme kun me puhumme Sinusta. Voikoon sydämemme olla täynnä iloa kun me katsomme Sinun Sanaasi ja Sinun lupauksiasi meille. Siunaa pastoriamme, kaikkia pastoriveljiämme, kaikkia veljiä ja sisaria, jotka tulevat tänne kohtaamaan Sinua kanssamme, ja kokoon tuvat täällä tässä pienessä paikassa jonka me olemme tarkoittaneet Sinun kohtaamispaikaksesi. Ja me rukoilemme että Sinä siunaisit meitä kaikessa mitä teemme päivän kuluessa. Jeesuksen Nimessä me pyydämme sitä. Aamen.

2       Tämä on jonkinlainen pieni helpotus minulle. Minulla oli täällä yksityisiä tapaamisia; ja minulla tuli olla joko niitä tai ottaa nämä kysymykset ja vastaukset. Lähes kaikille, jotka tulivat tänä aamuna olivat näyt, ja minun täytyi… Minä sanoin Billylle että jos veli Neville ei ollut liian kiireinen, niin minä ottaisin tämän kysymys-nipun ja tulisin tänne, helpottaakseni hieman mieltäni. Nuo näyt saavat minut jotenkin alikuntoon, mutta ihmiset tulivat autetuiksi, ja se on pääasia. Pääasia oli että he tulivat autetuiksi. Ja niinpä minä sitten tulen jatkamaan niitä hieman aikaisemmin tänään iltapäivällä, aloittaakseni ylimääräiset yksityiset tapaamiset.

3       Me olemme iloiset tänä aamuna nähdessämme ystävämme ja… älkää syyttäkö tästä Billyä. Hänen tulisi ilmoittaa ihmisille jos minä tulisin jatkamaan näihin kysymyksiin vastaamista. Minä ajattelin että se ehkä antaisi minulle tunnin verran aikaa vastata kysymyksiin. Minä en pidä niiden jättämisestä kesken, vaan haluaisin pyyhkiä lautaseni puhtaaksi, niin kuin sanotaan. Sitten nämä kysymykset ja niin edespäin, haluaisin sanoa tehneeni sen. Kun minulla on liian paljon keskeneräistä, saa se minut hermostuneeksi. Enkä halua olla hermostunut mistään; minä menen kotiin Kirkkauteen yhtenä näistä päivistä.

4       Eräs vanha ystäväni sanoi minulle pari päivää sitten, hän sanoi: “Minä alan niin väsyä matkalaukussa elämiseen.”

 Minä sanoin: “Veli rakas, minä haluan kysyä sinulta jotakin ja minä haluan kertoa sinulle jotakin. Minulla on koti-ikävä. Minulla on ollut koti-ikävä kaksikymmentä vuotta, eikä minulla ole kotia minne mennä.” Näettekö? Se on totta. Se on hirvittävä asia sanoa. Minä voin istua ja itkeä mennäkseni jonnekin kotiin. Minulla ei ole kotia minne mennä. Minne tahansa menen, en voi viipyä siellä kuin muutamia päiviä; ja olen valmis lähtemään jonnekin muualle. Uskon että olen syntynyt sellaiseksi. Vaimoni kutsuu minua “Rauhattomiksi Tuuliksi.” Minä vain olen siellä ja täällä. Ja se on kauhea tila olla, mutta arvelen että minun täytyi olla sellainen palvelustehtävääni varten. Mutta monet teistä ihailette… Me ihailemme sitä kun jotakin tehdään Jumalalle, mutta älkää milloinkaan…

5       Nyt meitä on vain joukko kotoisia ihmisiä täällä tänä aamuna. Näettekö? Mutta minulla on koti-ikävä. Haluan mennä kotiin, enkä tiedä minne mennä. Te sanotte: “Entä jos menisit Arizonaan, eikö perheesi ole siellä?” Kaikki on hyvin kaksi tai kolme päivää, ja sitten minun täytyy mennä jonnekin muualle. Ja sitten menen sinne ja kaikki on hyvin kaksi tai kolme päivää siellä, ja sitten minun täytyy mennä jonnekin muualle. Niinpä siellä yksinkertaisesti ei ole kotia minne mennä, ja minä tunnen koti-ikävää.

6       No niin, on koti, ja minä tulen menemään sinne joskus, mutta minun täytyy auttaa teitä ensin. Se on miksi olen täällä, auttaakseni teitä. Ja siihen asti kunnes tuo aika tulee, kunnes en enää voi auttaa teitä enempää, niin silloin minä haluan mennä kotiin. Silloin minä todella haluan mennä kotiin. Mutta jossakin on paikka josta tulen pitämään niin paljon, etten enää halua tulla takaisin.

7       Lähden Jeffersonvillestä ja olen poissa muutamia viikkoja; ja sitten haluan jälleen tulla takaisin. Menen Arizonaan ja ajattelen että se on ihmeellistä; ja haluan jälleen tulla takaisin. Menen jonnekin muualle; ja haluan jälleen tulla takaisin. Ja minä menen sinne ja tänne ja sitten ajattelen että haluaisin tulla tänne. Tultuani tänne ja oltuani täällä muutamia päiviä, ja nähtyäni teidät kaikki; minä haluan mennä jonnekin muualle. Näettekö? Minulla on lapsia Kaikkialla hajallaan maailmassa, niitä jotka olen synnyttänyt Kristukselle. Ja sitten minulla ei ole kotia. Haluaisin kerätä heidät kaikki yhteen eräänä näistä päivistä – Isä tulee tekemään sen, ja sitten meillä on koti jossa meidän ei enää tarvitse kuljeskella ympäriinsä. Näettekö? Me väsymme kulkemiseen ja siihen ettei ole paikkaa minne jäädä.

8       Minä neuvon ketä tahansa, ettei hän koskaan olisi vierinkivi, ellei se sitten ole jonkinlainen palvelustehtävä joka kutsuu teitä siihen, koska… Minä antaisin mitä tahansa tänä aamuna, jos minulla olisi paikka täällä maan päällä johon voisin jäädä ja sanoa: “Tämä on koti!” Jos minulla olisi se, niin antaisin miljoona dollaria. Jos minulla olisi paikka, josta voisin sanoa: “Minä rakastan tätä niin, etten enää koskaan halua jättää sitä,” niin minä antaisin mitä tahansa. Mutta en voi löytää sitä.

9       Olen vähän niin kuin Aabraham oli; minä etsin tuota Kaupunkia. Näettekö? En voi löytää sitä, mutta tiedän että se on siellä. Mutta minä en varmastikaan voi soveltua mihinkään määrättyyn paikkaan tämän maan päällä. On hienoja ihmisiä, ja hienoja paikkoja ja te menette tänne, ja se on liian märkää; te menette tuonne, ja se on liian kuivaa; sitten menette tänne ylös, ja se on liian kylmää; ja menette tänne alas, ja se on liian kuumaa. Ei ole mitään paikkaa; se yksinkertaisesti ei ole koti. En haluaisi kuluttaa aikaani itkemällä olkapäätänne vasten, mutta minä olen…

 Joka tapauksessa me olemme kiitolliset Herralle. Aamen! Olkaa kiitolliset kaikista asioista. Minä olen tällainen, koska olen tällainen. Jumala teki minut siksi mitä olen. Ja minä en voi olla mitään muuta kuin sitä miksi Hän teki minut, surumielisyys ja muut sen kaltaiset asiat. He kertovat että minun täytyy olla sillä tavalla voidakseni olla se apu joksi Hän lähetti minut tänne olemaan. Ja minä haluan olla sen kaltainen henkilö. Jos se on miten minun oletetaan olevan, niin se on mitä haluan olla. Mikä tahansa Jumalan tahto on, se on mitä haluan olla.

10   Rukoilkaamme nyt jälleen, Herra Jeesus, nämä kysymykset tässä edessämme, Isä. Minä en voi vastata niihin, Herra. Minä olen riittämätön näitä kysymyksiä varten, mutta minä tiedän että Sinä olet Kaikkiriittävä, koska nämä ovat ihmisten sydämillä. Käytä minua, Herra, helpottamaan heidän painettaan, teethän niin, Isä? Jeesuksen Kristuksen Nimessä minä pyydän sitä. Aamen.

11    Nyt, yksi asia se… syy miksi huolestun kysymyksistä, aina tuo yksi soma asia… pikemminkin ajankohtainen asia, se aina huolestuttaa minua, ja se on vastata kysymyksiin avioliitosta ja avioerosta. Oi niin, puhelinsoitot ja kirjeet, ja yksi veli kietoi itsensä huopaan ja istui eteisessäni kello 12 aina aamunkoittoon asti. Saarnaajat soittelevat kaikkialta, olleet naimisissa kaksi tai kolme kertaa ja kaikkea muuta. Palvelustehtävät… Haluan kysyä teiltä yhtä asiaa. Tiedän että minulla on useita kysymyksiä siitä yhä täällä. En ole käynyt niitä lävitse, mutta niitä on vielä täällä useita.

12   Vain muistakaa tämä! Te ihmiset jotka olette naimisissa, jotka olette eronneet ja menneet uudelleen naimisiin, luvatkaa minulle yksi asia. Te olette panneet luottamuksenne minuun. (Arvelen ettei tätä nauhoiteta. Minä en…) Te uskotte minua profeettananne jonka Jumala on lähettänyt teidän palvelijaksenne, sitten ottakaa minun sanani tästä, tekisittekö niin? Jatkakaa elämäänne aivan niin kuin olette. Älkää yrittäkö mitään muuta sen kaltaista, mutta eläkää, jatkakaa eteenpäin, olkaa onnelliset. Te olette pelastuneita. Jos olette kristittyjä, jatkakaa eteenpäin ja eläkää Kristusta varten; Hänellä oli syy pelastaa teidät.

13   Kun tulen takaisin, jos Herra tahtoo, tulen selittämään sen teille Raamatusta. Älkää antako asian hermostuttaa itseänne. Monet miehet ovat kertoneet minulle ja sanoneet: “Minä rakastan vaimoani, mutta minun täytyy jättää hänet; minä en halua jäädä pois ylöstempauksesta.” Älkää tehkö sitä! Pysykää aivan niin kuin olette, kunnes kuulette minulta jälleen tästä aiheesta. Minä en voi selittää sitä kymmenessä tai viidessätoista minuutissa, se tulee ottamaan aikaa selittää se, koska sen täytyy olla Raamatun mukaisesti. Sen täytyy olla NÄIN SANOO HERRA. Jos se ei ole, niin se ei ole oikein.

14   Minä tiedän nämä kysymykset joista Jeesus sanoi täällä: “Jos mies panee pois vaimonsa ja nai toisen jostakin muusta syystä kuin haureuden vuoksi, hän tekee aviorikoksen, ja kuka tahansa nai hänet joka on pantu pois, elää aviorikoksessa”… Nämä asiat, Hänellä oli syy sanoa se. Hän oli Jumala; se on Hänen Sanansa.

15   Menkäämme takaisin alkuun löytääksemme mitä se kaikki merkitsee, näettehän, sitten me tuomme sen tähän päivään. Mutta siihen asti kunnes teemme sen, jatkakaa eteenpäin aivan niin kuin olette nyt, aivan niin kuin aina olette tehneet, jos olette kristittyjä. Jos olette kristitty pari, ja olette naimisissa ja teillä on lapsia ja muuta sellaista, joitakin pieniä siteitä jotka sitovat teitä, niin älkää jättäkö vaimoanne tai miestänne nyt. Älkää tehkö sitä. Odottakaa kunnes kuulette minulta tästä aiheesta. Lupaatteko sen minulle? Kohottaisitteko kätenne! Te olette panneet luottamuksenne minuun, uskoaksenne minua. Te olette uskoneet minuun näin pitkälle; nyt uskokaa minuun vain hieman pidemmälle tässä asiassa. Katsokaamme nyt, minulla on todella hyviä kysymyksiä täällä tänä aamuna.

 325 Täytyykö kaikkien jotka menevät morsiamessa elää tuhannen viidensadan mailin säteellä tabernaakkelista? (Uskon että minulla oli tämä viime sunnuntaina. Minun täytyy vain ottaa yksi kerrallaan ja käyttää niitä sen mukaan kuin voin.) — tuhannen viidensadan mailin säteellä tabernaakkelista, niin kuin se kuuluu nauhalla numero kaksi saarnassa “Morsiamen tuleva koti”? Minä aina ajattelin että morsian tulisi ulos kaikista maailman osista ylöstempauksen aikana. Olenko minä väärässä?

16   Ei, kallis ystävä, sinä et ole väärässä vaan oikeassa. Jos minä sanoin jotakin nauhalla joka johtaisi teidät uskomaan että…

Nämä kysymykset ovat kaikki uusia nyt, enkä ole katsonut näitä. Näettehän? Tämä on uusi nippu jonka sain viime sunnuntaina, ja panin ne takaisin tähän kirjekuoreen, ja jätin ne sinne.

17   Nyt, tästä asiasta Ei, Morsiamen ei tarvitse olla missään määrätyssä paikassa. Monet heistä tulevat olemaan maan tomussa. He tulevat olemaan ympäri maailman; he tulevat olemaan jäätyneinä pohjoisen lumissa, ja troopillisten viidakkojen tomussa ja kaikkialla ympäri maailman. Mutta Jumalan Pasuuna on soiva, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös, heräävät, ja tulevat ulos tomusta, huolimatta siitä missä he ovat. Ja nyt, tämä ylöstempaus tulee olemaan maailmanlaajuinen. Näettehän? Kaikkialla, jokainen luomus koko maapallolla, joka on Kristuksessa, tulee tulemaan esiin Hänen kanssaan, kun Hän tulee, näettehän, ei väliä, missä te olette.

18   Ajatelkaa vain varhaiskristittyjen päivien areenoita, kun noita marttyyreita heitettiin leijonille, jotka tappoivat nuo Kristityt ja söivät heidän ruumiinsa. Heidän ruumiinsa ovat hajotetut kaikkialle maan päälle leijonien ulostuksessa. Ei väliä, missä se on… Näettekö, teidät on valmistettu aineesta joka on näkymätön tehtynä materiaaliksi, ja Jumala tulee antamaan tuon aineen takaisin.

19   Ottakaamme esimerkiksi solu. Te jaatte sen ja siitä tulee atomeja ja molekyylejä ja edelleen alas päin  sillä tavalla; ja lopulta se päättyy näkymättömään. Se menee luonnollisesta, jostakin, jota voitte koskettaa, kaasuiksi; kaasuiksi ja hapoiksi ja kaasuiksi takaisin sillä tavalla, kunnes se lopulta tulee yhdeksi pieneksi asiaksi, ja se on henki. Ja tämä henki joka on asunut näissä kaasuissa… Ne ehkä eivät ole samoja kaasuja, mutta teidän luonteenomaiset piirteenne, mitä te olette, tulevat olemaan tarkalleen samat. Tuo henki on hallinnut sitä.

20   Ja nyt, toisin sanoen, kun te tulette nuoreksi mieheksi tai nuoreksi naiseksi, niin on kuin Jumala ottaisi valokuvan teistä… Ei väliä, kuinka vanhaksi ja ryppyiseksi ja epämuodostuneeksi te tulette päätymään. Ja tuo ruumis voidaan hävittää, silpoa, polttaa ja syöttää leijonille tai mitä se onkin, mutta se oli valmistettu kaasuista, kuudestatoista maan alkuaineesta. Kalsiumista, kaliumkarbonaatista, vuoriöljystä ja kosmisesta valosta ja niin edelleen, jotka kaikki yhteen pantuna muodostavat ruumiin, ja koko maa on täynnä sitä.

21   Mutta nyt tämä valokuva on pääasia. Sitten ylösnousemuksessa, nuo kaasut ja hapot ja muut asiat tulevat jälleen paikalleen, ja kehittävät tämän kuvan jälleen. No niin, tätä kuvaa ei otettu silloin kun te olitte kuudentoista, kahdeksantoista tai kahdenkymmenen, teidän ollessanne parhaimmillaan. Milloin se otettiin? Ennen kuin maailman perustukset laskettiin, se pantiin Jumalan suureen arkistoon. Ja se oli vain tuotu esiin teidän luonteenpiirteissänne täällä, jotta voisitte tehdä valintanne. Sitten teistä tuli Jumalan palvelija. Se että Hän tiesi sen ennalta, tekee Hänet Lunastajaksi, niin kuin me olemme käyneet sen lävitse.

22   Tämä on negatiivi. Negatiivinen osa elämää jossa te elätte nyt. Ja kaikella negatiivisella täytyy olla positiivi, ennen kuin negatiivia voi olla. Sen vuoksi, jos tämä on negatiivi, niin positiivin täytyy olla jossakin. Ja tämä ei ole todellinen asia; tämä on ainoastaan varjokuva todellisesta asiasta joka on tuleva. Ymmärrättekö sen nyt?

23   Niinpä minä en välitä mitä he tekevät teille; he eivät voi hävittää tuota profiilia, tuota kuvaa siellä ylhäällä Jumalan suuressa galleriassa. Sitä ei voida hävittää, se on Taivaassa. Se voidaan polttaa, syöttää leijonille tai tehdä mitä tahansa sille, mutta se on tuleva esiin aivan yhtä varmasti kuin kaksi kertaa kaksi on neljä. Aivan yhtä varmasti kuin Jumala puhui sen, se on tuleva esiin.

24   No niin, minä uskon että jos soitatte tuon nauhan… (En tiedä kuka kirjoitti sen siinä ei ole allekirjoitusta, se on vain pieni paperi ja sinisellä musteella kirjoitettu. Näyttää kuin se olisi revitty pienestä muistivihosta.) Mutta muistakaa, tästä kysymyksestä puheen ollen, minä sanoin tuolla nauhalla jotenkin tähän tapaan (saattaa olla ettei se ole aivan sanasta sanaan jos tarkistatte sen tuolta nauhalta), mutta minä sanoin: “Esimerkiksi, me olemme täällä tänä aamuna. Tämä Kaupunki, jota me niin kaipaamme nähdä, tulee olemaan tuhannen viidensadan mailin neliö.” Ja minä sanoin: “Se ulottuisi Mainesta Floridaan, ja Itärannikolta noin kahdeksansataa mailia länteen Mississippi joesta, ollen tuhannen viidensadan mailin neliö.” Minä sanoin: “Ajatelkaa sitä, täällä istuu ihmisiä tänä aamuna jotka itse asiassa tulevat sellaiselta etäisyydeltä, tuhannen viidensadan mailin neliön alueelta, ja he istuvat täällä.” No niin, minä en tiedä missä tuo Temppeli tulee olemaan maan päällä, mutta minulla on idea että tuo Temppeli tulee olemaan suunnilleen siellä missä Palestiina on nyt. Tuon vuoren huippu tulee potentiaalisesti olemaan juuri siellä. Se tulee ulottumaan laajalle alueelle, koska siellä ei silloin enää tule olemaan merta. Näettehän, tämä maailma on 25,000 mailia ympärysmitaltaan, joten tuhat viisisataa mailia ei olisi kovin paljon siitä. Mutta tämä suuri Kaupunki tulee olemaan tällä vuorella joka on tuhat viisisataa mailia pitkä ja leveä.

25   Syy miksi uskon sen on nuo profetiat ja asiat jotka koskevat Siionin Vuorta Jerusalemissa. Ja se on missä Aabraham, tuo profeetta etsi tuota Kaupunkia, jonka Rakentaja ja Tekijä oli Jumala. Hän etsi tuota Kaupunkia tuossa maassa. Minä uskon että Se tulee olemaan tuossa maassa.

26   Tuo maa jota te tuskin löydätte kartalta, on vain pienen pieni piste. Ja katsokaa maita kuten Venäjä, Yhdysvallat, Etelä Amerikka ja kaikkia muita paikkoja. Miksi Jumala niin kiivaili tuon paikan puolesta? Siinä on kysymys. Minä en voi todistaa sitä, mutta minusta se näyttää olevan sillä tavalla. Mutta mitä se onkin, me olemme menossa sinne, joten ylistys Herralle siitä.

27   Jos te nyt olette saaneet sellaisen kuvan että minä sanoin sen olevan tuhat viisisataa mailia tabernaakkelista, niin tuo kuva on väärä, koska niin ei ole. Tämä tabernaakkeli on vain yksi pieni paikka joka tulee hävitettäväksi. Maailma tullaan polttamaan ja tämä kaikki tullaan hävittämään. Ja tämä Indiana ja Yhdysvallat ja kaikki tulevat vain sulamaan, eikä tule olemaan mitään muuta kuin laavaa. Näettekö? Kaikki synti, kaikki taudit ja bakteerit ja kaikki tullaan hävittämään. “Ja minä näin Uudet Taivaat ja Uuden Maan…”

28   Ajatelkaa! Jumala rakensi kuusituhatta vuotta tätä maailmaa, pannen sen yhteen ja muotoillen sen. Kuinka Hän teki sen? Raamattu sanoo että Hän valmisti sen asioista jotka eivät näy”; se on: mistä Hän loi maan. Nyt huomatkaa, tämä on kaunista. Sama Luoja, joka loi maan tarkoitusta varten – Saatanan saastutettua sen – tuli alas lunastamaan sen, mitä oli jäljellä täällä. Ja Hän on mennyt jonnekin muualle ja jatkaa yhä luomistaan.

29   Häneltä otti kuusituhatta vuotta valmistaa maa, ja Häneltä ottaa kaksi päivää valmistaa tuo Kaupunki joka tulee maahan. “Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa: jos niin ei olisi, olisin Minä kertonut sen teille. Minä menen valmistamaan paikkaa teitä varten (rakentamaan kaupunkia läpinäkyvästä kullasta, jonka kadut ovat kultaa).” Mikä kaunis paikka.

 Mistä Hän tulee saamaan sen? Onko siellä mitään rakennustarvikkeita kuissa ja tähdissä? Hän ei tarvitse sitä, Hän on Luoja. Hän on mennyt rakentamaan Kaupunkia. Aamen! Se riittää minulle, eikö teillekin? Se on hyvä. Sillä jos Hän rakensi tämän, ja minä nautin tästä, niin mitä se tuleekaan olemaan kun Hän rakentaa tämän uuden? Oi, mikä ihmeellinen asia. Ja minä olen iloinen että me olemme menossa tuohon Kaupunkiin. Hyvä on.

 326 Veli Branham, minä rakastan herraa, mutta viimeisen vuoden olen ollut kasvotusten ongelman kanssa. Näyttää siltä kuin joskus olisin melkein poissa järjiltäni. Mitä se on? Ole hyvä ja rukoile minun ja mieheni puolesta.

30   Jos tällä henkilöllä oli yksityinen tapaaminen, kuten te ihmiset jotka olitte siellä tänä aamuna, niin se vetäisi sen ulos, mitä se sitten onkin. Herra paljastaisi mitä se on. Mutta nyt koska en tiedä kuka olet ja oletko istumassa täällä; siinä vain sanotaan, sisar Kristuksessa…

31   Nyt jos se on jotakin mitä olet tehnyt, jotakin väärää, joka vaivaa sinua, niin tarkista se Raamatun kanssa, nähdäksesi mitä sinun täytyy tehdä. Mutta jos et ole tehnyt mitään, niin että mikään ei tuomitse sinua, niin silloin ne ehkä ovat hermosi. Se voi olla joku monista asioista, mitä on tapahtunut: se saattaa olla jotakin aikaisemmassa elämässäsi. Ehkä tämä nainen tässä saattaa olla vaihdevuosien ajassa. Se on aika jolloin kaikki hänen kanssaan on väärin, vaikkei mikään itse asiassa olekaan väärin, kuitenkin kaikki on vialla hänen kanssaan. Eikä se ole mitään tehtyä, hän todella tuntee sen; se on aivan yhtä todellista. Kuka tahansa hermostunut henkilö on niin. Ja älkää koskaan olko eri mieltä.

32   Ja te miehet, kun vaimonne on tuossa elämän vaiheessa, niin jos hän koskaan on ollut teidän kultasenne, niin antakaa hänen olla sitä silloin, koska hän tarvitsee sinua. Hän todella tarvitsee sinun apuasi; hän tarvitsee jotakin auttamaan ja ymmärtämään häntä. Puhu hänelle, ota hänet syliisi, niin kuin hän olisi sydänkäpysesi, ja hänen tulisi olla. Ja Ymmärrä häntä, koska hän kulkee vaiheen lävitse jolloin koko hänen rakenteensa muuttuu, ja sinun täytyy olla hyvä hänelle tuona aikana.

33   Minä luulen että se on miksi herra Rockefeller teki tuon kuolettavan virheen. Kansa rakasti häntä, ja hän olisi potentiaalisesti ollut meidän seuraava presidenttimme. Mutta kun hänen vaimonsa tuli vaihdevuosiin, hän jätti hänet ja meni naimisiin sihteerinsä kanssa, ja näettekö, mitä tapahtui? Se osoittaa että amerikkalaisissa on vielä jotakin todella hyvääkin.

 No niin, minä pidän herra Rockefelleristä. Minä pidän herra Goldwaterista myöskin; minä niin kuin muutkin. Jotkut teistä republikaani veljistäni jotka istutte siellä, kuulette minun sanovan että minä…

34   Huomatkaa, että minä en ole poliitikko, minä haluan olla kristitty. Ja tämä ei ole paikka politikointia varten. Tuo koko asia on mennyt joka tapauksessa, sillä tavalla, mutta tämä josta me puhumme on iankaikkinen. Demokraatti tai republikaani… Oh, se on sellainen sekasotku; sitä ei koskaan voida korjata. Se on ohitse, joten älkää väitelkö siitä. Asia mitä tulee tehdä, on elää tätä Valtakuntaa varten. “Sillä meillä ei ole pysyväistä kaupunkia, vaan me etsimme tulevaa.” Aamen, niin se on.

35   Niinpä politiikka on aidan toisella puolella ja minä toisella. Minä sanoin: “Minä äänestin kerran; ja se oli Kristukselle; ja minä olen varma voitostani.” Kyllä. Näettekö? Teille on äänestys tulossa. Jumala äänesti teidän puolestanne ja perkele äänesti teitä vastaan. Mille puolelle te nyt annatte äänenne, miltä puolelta te tulette ulos?

36   Niinpä minä uskon että tämä henkilö on vain… Minä ajattelen että se on vain hermostuneisuutta. Jos mitään ei ole tuomitsemassa sinua, niin jatka suoraan eteenpäin ja sano: “Mene pois luotani Saatana! “Liiku vain eteenpäin. Käytä aloitekykyä ja elä Jumalaa varten.

 327 Onko milloinkaan yhtään tilannetta, jolloin olisi luvallista mennä uudestaan naimisiin avioeron jälkeen (no niin, luulen että tässä on kaksi tai kolme kysymystä tässä.) kirjoitusten mukaan? Jos en jatka avioliittoa, onko mitään perustaa avioerolle joka sallisi uudelleen naimisiin menemisen? Minä tulen ostamaan nauhan saadakseni vastauksen tähän. Kiitoksia paljon. Minä odotan sitä sunnuntaina.

37   No niin, minä sanoin tämän, näettekö? Älkää Minä… Sallikaa minun jättää se rauhaan siihen asti, kunnes tämä kaikki tulee oikaistuksi. Ja nyt, muistakaa, jos Herra tahtoo niin, niin pian kuin tulen takaisin… Seuraavan kerran kun tulen, jos Herra tahtoo, niin tulen saarnaamaan tästä aiheesta. Ja silloin me tulemme nauhoittamaan sen. Ja jos se sattuu, niin se tekee kipeätä; ja jos se selvittää, niin se selvittää. Mutta olkaa rohkealla mielellä.

 328 Rakas veli Branham, onko mahdollista että henkilöllä on Pyhän Hengen kaste; eivätkä merkit seuraa, ennen kuin vasta joskus tulevaisuudessa, ja Hengen määräämissä tilanteissa?

38   No niin, se saattaa kuulostaa hieman sekavalta kysymykseltä, mutta se on hyvä, erittäin hyvä kysymys. Tämä tässä antaa minulle pienen mahdollisuuden löytää mikä toimii perheeni kanssa täällä nyt, minä tarkoitan teitä, minun perhettäni, ja perhettä ulkona maailmassa minne nauhamme menevät.

39   Suurin osa seurakunnastani koostuu helluntai-ihmisistä, koska helluntai on viimeinen sanoma mikä meillä on kirkkokunnallisissa riveissä. Ja minä olen ehdottomasti yhtä mieltä heidän kanssaan enemmästä kuin yhdenkään toisen kirkkokunnallisen seurakunnan kanssa. Minä olen helluntailaisten suuntaan kallistumassa, koska se on viimeisin sanoma. Ja kaikki käännynnäiseni, jotka tuon Kristukselle, minä yritän ohjata johonkin helluntaiseurakuntaan, mutta minä olen tuominnut ne jokaisella tietämälläni tavalla, siitä että he ovat väärässä Kirjoitusten mukaan olemalla kirkkokunta, ja olemalla haluttomat vaeltamaan Valossa, kun Valo on esitelty heille. Mutta kuitenkin, jos minun täytyisi valita tänään yksi seurakunta maailmassa, minä ottaisin helluntailaiset, kun on kysymys kirkkokunnista. Mutta kun on kysymys yksilöistä miehinä ja naisina, niin aitoja kristittyjä on kaikissa noissa kirkkokunnissa: metodisteissa, baptisteissa, presbyteereissä, luterilaisissa, ja niin edelleen. Mutta minä puhun siitä järjestelmästä jossa nämä ihmiset ovat, en milloinkaan yksilöstä, vaan tuosta systeemistä joka on vanginnut nämä ihmiset heidän kirkkokunnissaan… voitteko te selvästi ymmärtää sen nyt? Että minun mielestäni sillä ei ole mitään väliä olivatpa he roomalais-katolisia, Jehovan Todistajia, ortodokseja, juutalaisia, tai mitä tahansa he ovatkin, mutta he ovat yksilöitä joiden puolesta Jeesus kuoli pelastaakseen heidät.

40   Minä uskon että siellä on aivan yhtä monia kristittyjä baptisteissa kuin on metodisteissa tai presbyteereissä tai missä tahansa. He ovat kristittyjä, todellisia uskovaisia. Ja roomalais-katolisessa kirkossa on aitoja ihmisiä, jotka ovat todellisia miehiä ja naisia ja jotka rakastavat Herraa. Eivätkä he liity tuohon seurakuntaan ollakseen väärässä, vaan ollakseen oikeassa. Mutta se on tuo systeemi siellä joka johtaa heidän ajatuksensa väärälle tielle. Ja jos koskaan tulisi aika että minä muodostaisin kirkkokunnan, niin minä pettäisin teitä ja olisin tuonut teidät järjestelmään; olkoon se kaukana minusta.

 Ja voikoot Jumala pitää minut järjissäni, ohjatakseni teidät Jeesukselle Kristukselle, Sanalle. Pysykää Sen kanssa. Ymmärrättekö?

41   Mutta nyt, tämä henkilö tässä kysyy kysymyksen mahdollisuudesta omata Pyhän Hengen kaste ilman että merkit seuraisivat heitä. Jos te olette syntyneet uudelleen, te olette – Jos te olette syntyneet ensin ihmisolentona, ja tavallinen ihmisolento… Minä vastaan tähän nyt todella nuorison tyylillä. Mutta jos te olette syntyneet normaaliksi ihmisolennoksi, te itse asiassa teette asioita, joita normaalit ihmisolennot tekevät. Onko se näin?

42   Kun te synnytte ihmiseksi, seuraavat teitä luonnolliset inhimilliset luonteenpiirteet. Te ette elä puussa ja yritä lentää niin kuin lintu, tai jotakin muuta sellaista. Se ei olisi normaalin ihmisolennon normaalia toimintaa. Normaaleja ihmisen toimintoja ovat tehdä työtä, mennä naimisiin, ja omata perhe ja tehdä näitä asioita. Se on luonnollista normaaleille ihmisolennoille, koska te olette syntyneet siksi. Sitten kun te olette syntyneet Kristityksi, syntyneet Jumalan Hengestä, te luonnollisesti saatte Kristuksen luonteenpiirteet. Näettehän?

43   Nyt jos me otamme tämän seurakunnan tänä aamuna, missä te ihmiset istutte kuuntelemassa opetusta päivästä toiseen, te näette että te eroatte toinen toisestanne, koska te olette erilaisia. Teidän rakenteenne ovat erilaisia; teidän ruokahalunne ovat erilaiset; te syötte erilaisia ruokia; mutta te kaikki syötte ruokaa. Yksi yksilö ei ole samanlainen kuin toinen, te olette erilaisia. Kristittyjen kohdalla on samoin. Te ette voi sanoa: “Nyt kaikkien…” Puhuvatko kaikki kielillä, profetoivatko kaikki, tekevätkö kaikki…? Näettekö?

44   Teidän täytyy tarkata näitä asioita, koska Kristitylle tulee Kristityn tavat, ja he elävät niin kuin kristitty. Jeesus sanoi: “Nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat.” Huomatkaa: “Minun Nimessäni he ajavat ulos perkeleet; he ottavat ylös käärmeitä tai juovat kuolettavaa, eikä se heitä vahingoita; ja he puhuvat uusilla kielillä.” Ja nuo asiat vain luonnollisesti seuraavat kristittyjä.

45   Nyt tällä henkilöllä on erittäin hyvä asia tässä: “…vai odotammeko me sitä johonkin aikaan tulevaisuudessa tai tilaa jonka Pyhä Henki määrää?” Minä pidän tuosta. Käsitättekö te nyt? Kun Pyhä Henki määrää sen! Jumala määrää asiat.

 Ja siinä, minä luulen että te helluntailais-ihmiset jotka kuuntelette tätä nauhaa, tulette ymmärtämään minua, miksi olen erimieltä sen idean kanssa jota te painotatte, että kaikkien täytyy puhua kielillä. Minä en voi nähdä että se olisi oikein, koska se olisi… Minä pidän kirsikkapiirakasta ja minä olen ihmisolento – mutta minun ei tarvitse yrittää kertoa teille että, “Jos sinä et syö kirsikkapiirakkaa, sinä et ole ihmisolento.” Näettekö? Mutta kirsikkapiirakan syöminen on vain yksi ihmisolennon tavoista. Te voitte olla eri mieltä minun kanssani siitä, mutta se on totta. Nyt yksi tulee syömään tätä, ja yksi tulee tekemään jotakin muuta.

46   Pyhä Henki määrää nämä tehtävät, mutta kun te yritätte pakottaa itsenne siihen… Jos minä sanoisin että teidän täytyy syödä kirsikkapiirakkaa, niin mitä jos kirsikkapiirakka saisi teidät oksentamaan? Ja te oksentaisitte ja yrittäisitte syödä kirsikkapiirakkaa ja oksentaisitte, ja…? … näettekö? Te vahingoitatte itseänne, ja se on mitä te teette kun te yritätte pakottaa itsenne tekemään jotakin mikä on vastoin Henkeä. Hänellä on jokin määrätty asia varattuna sinun elämääsi varten. Ymmärrättekö te sen?

47   Ja kun te olette täytetyt Hengellä, niin tässä on teille yksi parhaista merkeistä joita tiedän: te olette niin rakastuneita Kristukseen ja uskotte että jokainen Sana minkä Hän sanoo on Totuus. Näettehän? Se on todiste että teillä on Pyhä Henki. Ja teidän elämänne on täynnä iloa, ja oi, kaikki on erilaista kuin mitä sen oli tapana olla. Se on Pyhä Henki.

48   Nyt nämä lahjat ovat Pyhässä Hengessä. Jos tämä seurakunta tänä aamuna, huoneiden ollessa ylitäynnä… (Me emme ilmoittaneet että tulisimme vastaamaan näihin kysymyksiin, mutta ihmiset ovat tulleet joka tapauksessa). Huomatkaa, jos jokainen henkilö täällä olisi täydellisessä sopusoinnussa Pyhän Hengen kansaa, jos joka ainoa teistä olisi täytetty Pyhällä Hengellä ja sopusoinnussa Pyhän Hengen kanssa, niin nämä merkit tulisivat lisääntymään teidän keskuudessanne koko ajan; se tulisi olemaan niin jatkuvasti. Mutta kun on sekaannusta ja eroavaisuuksia, niin Pyhä Henki Itse ei voi liikkua. Näettehän, Se ei voi toimia ihmisten kautta.

49   Ja siinä se on, jos minä sanoisin: “Nyt te kaikki, oletteko te puhuneet kielillä?” “Kyllä.” “Hyvä on, teillä on se.”

 “Puhuitko sinä kielillä?” “En.”

50   “Sinulla ei ole Sitä.” Nyt minä teen itseni tuomariksi. Jumala on näiden asioiden Tuomari.

51   Mutta tarkatkaa, Jeesus sanoi: “Nämä merkit seuraavat niitä.” Näettekö? Ryhmiä, jotka uskovat, koko Pyhän Hengen luonne virtaa heidän lävitseen, ja he ovat täynnä rakkautta ja iloa, ja se on yksinkertaisesti suuri joukko todella jumaluuden täyttämiä ihmisiä. Näettekö, se on Pyhä Henki. Ja siellä, he puhuvat kielillä, kun on tilanne että kielet nousevat esiin, tai jos on tarve siihen että he puhuvat kielillä. Ja jos on profetia, se puhutaan. Ja oi, se on aivan tarkalleen täydellistä joka kerta.

52   Kysykää noilta viideltätoista tai kahdeltakymmeneltä ihmiseltä joilla oli yksityinen tapaaminen tänä aamuna, että sanottiinko siellä yhtään sanaa väärin millään tavalla, ja he olivat täysin vieraita. Kuinka Pyhä Henki kaivautui sisälle ja veti nuo asiat ulos, ja kertoi sen heille. Näettehän? Eikä siinä ollut yhtään virheitä. Heille kerrottiin aivan tarkalleen mitä tämä, ja mitä tämä oli, ja mitä tämä on, ja mitä tämä tulee olemaan, ja mitä he olivat tehneet ja mitä heidän tulisi tehdä. Näettehän… Asettaen sen oikeaan järjestykseen, ja nyt heidän täytyy toimia sen mukaisesti.

53   Eräänä iltana olin puhumassa erään parin kanssa, ja se oli kotona, missä me istuimme pöydän ympärillä keskustelemassa. Ja yhtäkkiä Pyhä Henki laskeutui keskuuteemme, ja minä sanoin eräälle siellä: “Minä näen erään määrätyn miehen, ja hän on ymmällään joistakin asioista, kuten erottamisesta.” Minä sanoin: “Se on täällä juuri nyt. Minä tiedän mitä sinä ajattelet.” Ja minä menin taaksepäin ja vastasin kiertoteitse tuolle miehelle jokaiseen kysymykseen mitä hänellä oli mielessään… Ja kukaan muu ei edes tiennyt mistä minä puhuin, paitsi hän. Mutta hän sai sen. Hän tiesi mistä oli kysymys. Näettehän? Ja mitä se oli hänelle? Se osoitti ja vahvisti hänelle sen että Pyhä Henki paljasti minulle sen mitä hänen mielessään oli. Näettekö te? Eikä minun tarvinnut kertoa sitä lopuille heistä. Tuo mies kuuntelee minua juuri nyt. No niin, se on oikein. Näettekö nyt kuinka se on? Se on vahvistaminen.

54   Jos nyt koko seurakunta työskentelisi sen kaltaisessa sopusoinnussa, niin silloin me keskuudessamme ajaisimme ulos perkeleitä, ottaisimme ylös käärmeitä ja joisimme kuolettavia, sen meitä vahingoittamatta, ja kaikenlaisia asioita tapahtuisi. Mutta kun te yritätte pakottaa sitä yksilöille, niin silloin te panette itsenne… se on jälleen helluntailaiset. Silloin te saatte Babylonin, sekaannuksen. Te ette voi tuomita sitä. Näettehän? Sydämemme ovat täytetyt ilolla ja onnella, ja oi, linnut laulavat ja kaikki on ihmeellistä, yksinkertaisesti täynnä Jumalan Henkeä ja me olemme niin rakastuneita Jeesukseen että haluamme rukoilla koko yön.

55   Minä en halua saattaa hämilleen tätä joukkoa enkä itseäni. Mutta ihmettelenpä, että jos kysyisin tänä aamuna, että kenellä teistä ihmisistä on Pyhä Henki, niin luultavasti yhdeksänkymmentä viisi prosenttia teistä kohottaisi kätensä merkiksi siitä että teillä on Pyhä Henki. Sitten minä kääntyisin ympäri ja antaisin teille Raamatun todisteen – ainoastaan yhden Raamatun todisteen, ja epäilenpä josko siellä nousisi enempää kuin yksi tai kaksi kättä ylös. Näettehän? Voisin sitoa sen sellaiselle paikalle, mutta kun te teette sen, te myöskin vahingoitatte seurakuntaanne. Mutta teidän täytyy saada heidät ulos tuosta lapsuudesta ja saada heidät miehuuteen.

56   Kuten tuo, kun joku kirjoitti kysymyksen eräänä päivänä täällä, jotakin koskien veli Junior Jacksonia. Joku meni sinne ja he sanoivat hänelle: “Sinä menet sinne ‘kuolleiden papujen’ luo” tai jotakin muuta sellaista. Koska veli Jacksonin seurakunnassa he antavat heidän puhua kielillä. Milloin tahansa he tuntevat Hengen ja tahtovat puhua kielillä, he tekevät niin. No niin, se on veli Jacksonin seurakunta. Siihen ei ole mitään sanottavaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, ei vähääkään. Junior Jackson on yksi parhaista ystävistäni ja todella jumalinen mies, joka on täytetty Jumalan Hengellä, ja me olemme veljiä. No niin, hänen ei tarvitse syödä minun kirsikkapiirakkaani… Tai minun ei tarvitse syödä hänen omenapiirakkaansa, mutta me molemmat syömme piirakkaa. Me molemmat uskomme tämän Sanoman tarkalleen. On kysymyksessä seurakuntajärjestys. Minä sanoin: “Minä haluan seurakuntani yrittävän tulla yhteen.” Kun me aloimme murtautua ulos täällä, Pyhän Hengen puhuessa kielillä ja niin edelleen, minä sanoin… Joku kysyi minulta: “Veli Branham, onko se kaikki aitoa?”

57   Minä sanoin: “Minä en ole sen tuomari. Mutta minä sanon teille mitä teemme, pankaamme se koetukselle. Antakaamme sen jatkua hetken, ja sitten tuokaamme se paikalle että Sana esitellään sille. Sitten tarkatkaa sitä. Jos Se on Pyhä Henki, Se taipuu Sanan mukaiseksi; jos se ei ole, niin silloin se ei tee sitä.” Se on ainoa tapa miten voitte tietää sen; silloin se tuomitsee itsensä. Näettehän? Se tulee ärsyyntymään jos se ei ole Pyhä Henki, se on nouseva vastaan. Mutta jos Se on Pyhä Henki, Se tulee nöyrästi seuraamaan linjassa, koska se on mitä se on; Se on Pyhä Henki, joka seuraa omaa järjestystään.

58   Nyt tästä kielillä puhumisesta ja niin edespäin, minä toivoisin että joka ainoa teistä puhuisi kielillä. Aivan varmasti toivon sitä. Ja monta kertaa hyvät kristityt…

59   Näettehän, jos minä kerron teille että se on ohjelmassa… Ja löydän jonkun joka ei ole ohjelmassa… Suokaa anteeksi, yksityisessä tapaamisessa tänä aamuna eräs henkilö, arvelen että he yhä ovat täällä rakennuksessa… Oli kysymys kielillä puhumisesta… Tuo henkilö on aito, todellinen henkilö, ja he ovat eläneet oikein. Ja he olivat kuulleet minun sanoneen että Pyhän Hengen merkki ei ollut kielillä puhuminen – eikä se ole – mutta minä neuvoin tuota henkilöä pyytämään että Jumala antaisi heidän joko puhua kielillä tai profetoida, koska se on luonnollista.

60   Ensimmäinen asia oli että menin tuohon henkilöön ja löysin heidän syntymäpaikkansa, ja minkä merkin alla he olivat syntyneet, ja voin kertoa mikä heidän syntymänsä oli. Heidän luonnollinen luonteensa asettaa heidät määrätylle linjalle. Sitten, kun he ovat syntyneet uudelleen, he ovat täällä toisessa luonteessa. Ja sitten kun te löydätte tämän luonteen, joka on sisäpuolella, sisäisen alitajunnan… Ulkopuolinen tajunta liikuttaa teitä yhteen suuntaan; se on teidän luonnollinen syntymänne. Sitten he tekevät jotakin ja se panee heidät mihin? Neljän alle, ja panee heidät jakautuneeseen tilaan. He eivät tiedä mitä tehdä. He tulevat sanomaan: “Herra haluaa minun tekevän tämän.”

61   Sisäpuoli sanoo: “Oh, minä tiedän että se on linjassa Kirjoitusten kanssa.” Ja he alkavat tehdä sitä, ja ensimmäinen asia mitä tapahtuu on että Saatana tässä ulkopuolisessa tajunnassa tulee näyttämään heille kaikenkaltaisia virheellisyyksiä siinä. Ja sitten he sanovat: “No niin, minä luulen että…” Näettekö? He kuuntelevat Saatanaa. Teidän täytyy ottaa tuo jokin mikä on sisäpuolella, se mikä on sisällänne ja mikä on Kirjoitusten mukaista. Ja älkää antako Saatanan seistä missään. Se on hänen työnsä seistä siellä ja takoa teitä sillä tavalla. Mutta älkää te kuunnelko häntä.

62   Mutta tuosta henkilöstä minä kerroin heille. He sanoivat: “Jos minä vain voisin olla varma että minulla on Pyhä Henki.” Näettekö? Hieno henkilö, todella uskollinen henkilö jolla on Pyhä Henki, mutta se tekisi hänelle hyvää sanoa: “Isä, anna minulle vain tämä voidakseni seistä jollakin.”

63   Nyt jos minä opettaisin sitä sillä tavalla, niin ihmiset kurottautuisivat ja saisivat otteen siitä, ilman että heillä olisi sitä mitä tuolla henkilöllä on. Pyhä Henki puhuu kielillä, mutta teillä täytyy olla Pyhä Henki ensin, ennen kuin Se voi puhua kielillä. Ymmärrättekö sen nyt? Niinpä jos te kurottaudutte ja saatte otteen kielilläpuhumisen lahjasta ilman että…

64   Nyt muistakaa, se voi olla aito lahja; se voi olla Pyhä Henki, joka puhuu teissä tuntemattomilla kielillä, ja te voitte olla kadotettu ja mennä helvettiin. Raamattu sanoo niin. Uskotteko sen? Haluatteko Raamatunpaikan siitä? Jos haluatte raamatunpaikan, niin kohottakaa kätenne. “Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien (onko se oikein? Molemmat sekä se joka voidaan tulkita ja se mitä ei voida tulkita, aidot Pyhän Hengen kielet), ihmisten ja enkelien kielillä, en minä mitään olisi.” Näettehän, kunnes nuo muut asiat menevät sen kanssa. Teillä täytyy olla tämä, niinpä älkää kurottautuko saadaksenne tuota ilman tätä. Ottakaa tämä ensin, ja sitten tuo tulee seuraamaan sitä.

65   Sade lankeaa sekä vanhurskaille että väärille. Aurinko paistaa pahoille ja hyville. Sade lankeaa kypsyttääkseen sadon; ja tuo sama sade kypsyttää myös rikkaruohot. Pyhä Henki voi langeta ihmisryhmän ylle ja puhua kielillä, ja tehdä sen tarkalleen todeksi, liikkua ihmisten keskuudessa profetoiden ja ollen tarkalleen totuus. Niin se on tarkalleen!

66   Joskus te voitte mennä noidan tai meedion luo, ja he voivat sanoa jotakin mikä on tarkalleen oikein. Katsokaa Endorin noitaa. Kuinka Saul… Se voi olla tarkalleen totta; mutta se ei vielä ole sitä. He ovat noitia. Kielillä puhuminen, minä olen nähnyt perkeleiden puhuvan kielillä, ja kirjoittavan tuntemattomalla kielellä. Se ei merkitse yhtään mitään. Mutta jälleen tuo Sana on todellinen asia. Takaisin tuohon Sanaani

67   Niinpä te voitte tehdä näitä asioita ilman Sanaa. Mutta kun teillä on Sana, ja Se tekee sen, sitten nähkää kuinka se tulee tapahtumaan tarkalleen oikein. Silloin te olette tarkalleen linjassa.

68   Kyllä, Pyhä Henki käyttää näitä ihmisiä, niin kuin Hänen Jumalallinen viisautensa on määrännyt. Mutta ensimmäinen asia on…

69   Nyt mitä? Sallikaa minun antaa teille tässä jotakin. Jos minä kysyisin: “Kuinka monella on Pyhä Henki?” Kaikki te kohottaisitte kätenne. Sitten minä sanoisin: “Hyvä on, minäpä katson onko teillä.” Raamattu sanoo että ne joilla oli Pyhä Henki, huokasivat ja valittivat päivin ja öin niitä kauhistuksia joita tehtiin kaupungissa. Kuinka monta kättä nyt nousisi ylös? Kuinka monet teistä eivät voi levätä yöllä, ollen niin täynnä iloa ja Jumalan voimaa, ja niin murheellisia kadotettujen ihmisten puolesta, että te päivin ja öin itkette noita kauhistuksia? Te ette… Näettekö? Kuka olisi niin kaupungissa? Kuinka moni on niin seurakunnassa? Se on mitä Raamattu sanoo Pyhän Hengen todisteen olevan.

70   Hän sanoi niin sinetöiville Enkeleille Hesekielin 9:ssä, Hän sanoi: “Menkää kaupungin lävitse ja asettakaa merkki jokaiseen joka huokaa ja itkevät niiden kauhistusten vuoksi joita kaupungissa on tehty. Loput heistä, hävittäköön hävittävä Enkeli heidät.” Ei väliä, kuinka paljon he olivat jäseniä, tai kuinka monia asioita he olivat tehneet. Ja mies kirjoitusvälineiden kanssa, puettuna valkoiseen, (mikä edusti Pyhää Henkeä), kulki ja merkitsi kaikki heistä jotka huokasivat ja itkivät kaupungissa tehtyjä kauhistuksia. Nyt te sanotte… Ja tarkatkaa mitä hän myös sanoi siellä: “Tappakaa täydellisesti, pienet lapset, vanhat naiset, vauvat, tappakaa heidät kaikki!” Myöskö pienet lapset? Kyllä!

71   Kun Joosua meni Kanaanin maahan, hän sanoi,” Älkää antako yhdenkään niistä elää. Olkoon se sitten vaikka kuinka mukava pikku vauva, pieni amalekilainen tai amorilainen, tappakaa se! Muistakaa että hänestä kasvaa amalekilainen; hän tulee saastuttamaan leirin.” Ja kun nuo pikku asiat tulevat sillä tavalla ja ovat eri mieltä Jumalan Sanan kanssa, niin pankaa sellainen asia pois. Minä en välitä mihin kirkkokuntaan se kuuluu.

72   Te sanotte: “Mutta he ovat hyviä…” Minä en välitä kuinka hyviä ihmisiä he ovat! Jos se on vastoin Sanaa, pankaa se pois. Se on pieni kasvava amalekilainen. Se näyttää mukavalta, se näyttää viattomalta; se näyttää siltä kuin se olisi aivan oikein, mutta älkää olko missään tekemisissä sen kanssa. Pysykää poissa siitä.

73   “Mutta veli Branham, minä menen sinne koska… No niin, minä en…” Muistakaa vain, että jokainen amalekilainen, mikä tahansa mikä kieltää Sanan, pysykää poissa siitä; älkää olko ollenkaan tekemisissä sen kanssa! Kuinka moni uskoo että se on Totuus? Varmasti se on. Pysykää poissa siitä!

74   Jotka huokaavat, ja itkevät kaupungissa tehtyjä kauhistuksia… Missä te näette sitä? Minä voin näyttää teille kymmenentuhatta jotka puhuvat kielillä, jokaista kohden jolla todella on taakka synnin vuoksi.— jotka eivät voi edes rukoilla yhtä tuntia. Mutta tiesittekö Raamatun sanovan, että merkitkää ainoastaan nuo jotka huokaavat ja itkevät kaupungissa tehtyjen kauhistusten vuoksi? Kuinka moni on lukenut sen? Varmasti! Se oli Pyhä Henki joka tuli merkitsemään ihmisiä, ja hävittävälle enkelille sanottiin: “Mene ja hävitä kaikki joilla ei ole merkkiä.” Ja Jumalan merkki on Pyhä Henki; siinä on Jumalan Sinetti.

75   No niin, missä ovat ihmiset jotka ovat kiinnostuneita siitä? Minä voin näyttää teille ihmisiä jotka hyppäävät ylös ja alas ja huutavat seurakunnassa; minä voin näyttää teille ihmisiä jotka huutavat ja juoksevat ympäri rakennusta; minä voin näyttää teille ihmisiä jotka profetoivat, ja se tapahtuu; minä voin näyttää teille noita jotka puhuvat kielillä, ja juoksevat ylös ja alas rakennuksessa, jotka sanovat asioita jotka tulevat tulkituiksi ja jotka todella tapahtuvat; mutta missä on tuo henkilö joka huokaa ja itkee niitä kauhistuksia joita on tehty kaupungissa? Missä on tuo raskautettu sielu? Te voisitte aloittaa uuden lehden siinä. Näettekö mitä tarkoitan?

76   Minä olen yrittänyt parhaani mukaan kertoakseni ja johdattaakseni teitä ihmisiä, niin kuin isä johdattaisi lapsiansa. Te olette minun lapsiani; Minä olen synnyttänyt teidät Kristukselle, tämän Evankeliumin kautta jota saarnaan. Ja minä haluan teidän kasvavan täyteen kypsyyteen lapset. Ja minä haluan esitellä teidät Kristukselle tuona päivänä niin kuin Paavali sanoi: “Puhtaana neitsyenä.” Niin että Sanassa ei ole yhtään asiaa jota teidän sydämenne ei vahvistaisi “aamenella.”

77   Synnillä ei ole… Tietenkin te tulette tekemään asioita väärin, mutta ensimmäisen asian tuomitessa teidät, te sanotte: “Isä, anna minulle anteeksi.”

78   Sanon tämän. Katsoin juuri muutama minuutti sitten erästä henkilöä. Hän kysyi minulta eräästä hienosta pojasta eräänä päivänä. Me olimme metsästämässä oravia. Tuona aamuna minä sain viisi; jätin yhden niistä tuota iltapäivää varten. Kentuckyssa teidän on lupa ottaa vain kuusi päivässä; se on raja. Niinpä tämä henkilö sanoi: “Minä sain yhdeksän.” Hieno kristitty poika.

 Minä sanoin: “Sinä olet tehnyt väärin. Sinä teit väärin!”

79   Minä sanoin: “Minä sain viisi aamulla ja säästin yhden iltapäivälle. Ja saatuani tuon yhden, laskin siellä puussa olevan viisi tai kuusi oravaa jotka istuivat siellä, mutta kävelin pois ja jätin ne.” Minä sanoin: “Minä kävelin siellä läpi metsän jokin aika sitten, ja siellä oli niitä noin viisitoista tai kaksikymmentä. Minä otin sallitun määrän, ja jätin loput niistä sinne.” Minä sanoin: “Jos minä tulen tänne, saarnaamaan teille pojille ja teille ihmisille asiaa, joka on oikein, niin minun täytyy elää esimerkiksi.” Kristillisyys ei ole sitä mitä te sanotte, vaan se on mitä te elätte, ja mitä te teette; se on elämistä esimerkiksi. Te olette maan suola. Minä sanoin: “Sitten, laki sanoo… Jeesus sanoi: ”Anna keisarille ne asiat jotka kuuluvat keisarille.” Kun te rikotte nopeusrajoitus lakia tuolla tiellä, niin mitä te teette? Te teette väärin; te teette syntiä. ”Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle mikä Jumalan on.”

80   Sanotaan: “No niin, laki on väärä.” Minä en voi auttaa sitä miten väärä se on; on väärin rikkoa Jeesuksen käskyä. Ja jos te ette anna keisarille niitä asioita jotka ovat keisarin, silloin olette tehneet sitä mitä Jeesus kielsi teitä tekemästä, ja lain rikkominen on synti.

81   Me olemme kaikki syyllisiä; me teemme sitä, Mutta kun näette itsenne väärässä, niin lakatkaa siitä! Ihmiset tarkkaavat teitä; ihmiset eivät mene kirkkoon mutta he lukevat teitä, he näkevät mitä te teette.

82   Niinpä, ottakaa Kristus sydämeenne — Kristus ja Pyhä Henki ovat sama asia. Pyhä Henki, Kristus merkitsee “Voideltu.” Ja Pyhä Henki on tuo Voitelu, ja te olette se joka on voideltu. Näettekö? Ja se on Kristus teissä voitelemassa teitä. Näettekö mitä tarkoitan?

83   Silloin teillä on oikea asia. Silloin Hän voi käyttää teitä missä tahansa Hän haluaa käyttää teitä, koska te olette Ruumiissa ja minkä tahansa noiden lahjojen alainen. Mutta näettehän, jos teillä on yksi noista lahjoista Ruumiin ulkopuolella, se ei tee teille mitään hyvää. “Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Vaikka minulla olisi usko ja voisin ymmärtää kaikki Jumalan salaisuudet, ei se minua mitään hyödyttäisi. Vaikka antaisin ruumiini uhrina poltettavaksi ja antaisin kaikki tavarani köyhille, ja vaikka minulla olisi usko siirtää vuoria, minä en ole yhtään mitään.” Näettehän? Älkää olko riippuvaisia noista asioista. Pyhä Henki on Olento; Se on Jumala, ja Jumala teissä, tuo Persoona, Jumala, joka on valaissut teidän koko olemuksenne. Te olette muuttunut; te olette uusi luomus. Mikä tahansa pikku asia mikä on väärin, Hän tulee kertomaan teille että se on väärin, sitten lakatkaa siitä; älkää tehkö sitä. “Isä, minä en tarkoittanut tehdä sitä, anna minulle anteeksi.” Näettekö? Ja se on Pyhä Henki.

84   En välitä siitä kuinka paljon te puhutte kielillä, kuinka paljon te juoksette ja kuinka paljon te hypitte, kuinka paljon te teette sitä tai tätä, mitä sitten olettekin tehneet, niin se ei merkitsisi yhtään mitään, jos Pyhä Henki ei ole siellä tuomitsemassa teitä ja osoittamassa mikä on oikein ja mikä väärin.

85   No niin, tästä syystä tämä henkilö tässä on oikeassa. Antaa Pyhän Hengen tehdä se. Mutta nyt, se mikä aiheuttaa tämän… Sallikaa minun sanoa se rakkaudella, pirskoteltuna rakkaudella ja voideltuna Sanalla. Jos aito Pyhä Henki on teissä, silloin te ette kysele sitä. Te tiedätte sen itse, ja se on yksilöllinen asia teidän ja Jumalan välillä. Näettekö? Te tiedätte että jotakin on tapahtunut. Te tiedätte että siellä on muutos, vaikkei sitten mitään muuta olisikaan, niin te itse olette muuttuneet. Näettehän, te olette se jossa muutos on tapahtunut, teidän sisällänne, ja te tiedätte että teillä on se. Josko sitten puhuitte kielillä tai huusitte tai hypitte tai teitte jotakin muuta, te tiedätte että Jumala elää teissä, ettekä te vaella oman mielenne mukaisesti, vaan se on Kristuksen mieli joka johtaa teitä tuon Sanan kanssa, aivan sillä tavalla kuin Se sanoo.

86   Nyt! Minä haluaisin… Jos ihmiset sanovat: “Hyvä on sitten, veli Branham, sinä et siis usko että meidän tulisi puhua kielillä?” Silloin teillä on se aivan sen vastakohtana mitä juuri olen sanonut. Varmasti, minä uskon että teidän tulisi puhua kielillä. Ja jotkut teistä ihmisistä… Näettekö? Mutta te saatte nämä ja minä nämä, ja se on kuten tämän asian kanssa että se olisi tuhatviisisataa mailia tästä tabernaakkelista. Jos te ette käsitä sitä, niin kysykää minulta. Kirjoittakaa siitä minulle, jos te ette ymmärrä sitä. Sanokaa vain mitä minä sanon täällä, ja tehkää te… kuten Paavali sanoi: “Seuratkaa te minua, niin kuin minä seuraan Kristusta.” Näettekö te? Sitten kun näette minun olevan väärässä, niin menkää pois minun luotani, siinä kaikki, koska silloin minä olisin väärä henkilö.

 329 Ole hyvä ja selitä. Ihmiset sanovat että veli Branham on enemmän kuin mies, hän voi luoda, ja Jeesus voisi näyttää aivan veli Branhamilta.

87   Antakaa minun nyt… Tuo henkilö sanoi tämän. Kuka se saattaa ollakin, minä en tiedä. Mutta minä olen teidän veljenne. Jeesus on teidän Pelastajanne. Minä en voisi olla teidän Pelastajanne, koska Hän on jo pelastanut teidät. No niin, te olette niin lähellä Totuutta siinä, ja kuitenkin niin kaukana Totuudesta, tarkoitan henkilöä joka kertoi tälle henkilölle tämän. Se on hyvin kaunis käsiala ja näyttää minusta naisen käsialalta. Ja minä sanoisin että se on naisen käsiala, etkö sinäkin sanoisi niin, veli Capps? Kaunis käsiala. Enkä tiedä kuka se on.

88   No niin, “Veli Branham, voisiko Jeesus näyttää sinulta, tai sinä olla Jeesus, tai jotakin senkaltaista?” Yhdessä sanan merkityksessä se on tarkalleen Totuus; toisessa sanan merkityksessä se on antikristus. Se on ero oikean ja väärän välillä. Tehdä minut Herran Jeesuksen Kristuksen Persoonaksi, olisi antikristus, sillä Herran Jeesuksen Persoona istuu Majesteetin oikealla kädellä korkeudessa, ja on tuleva jälleen suurella voimalla ja kirkkaudella. Mutta kun on kysymys siitä että se Elämä joka oli Hänessä, olisi minun ylläni, ja teidän yllänne joilla on Hänet, niin se on tarkalleen Totuus; ja te tulette  Kristukseksi.

89   Muistatteko minun sanomaani messiattarista? Näettekö? Te olette… Sana Messias merkitsee “Voideltu.” Nyt jos teillä on Pyhä Henki, te tulette voidelluksi. Sitten siellä on kaiken kaltaisia voideltuja.

90   Tarkatkaa nyt, jos se on Raamatullinen voideltu. Monet heistä ovat voideltuja… Näettekö? Koko asia on sellaisessa suuressa sekamelskassa; ja Saatana kaikella viekkaudellaan tulee ja jäljittelee sitä, aivan pilkulleen, melkein pilkulleen. On vain yksi tapa miten te voitte olla ehdottoman varmat; tarkistakaa se sanasta sanaan, ja sanasta sanaa! Se on ainoa tapa miten voitte tehdä sen.

91   Mutta minusta se, että henkilö, William Branham, tai kuka tahansa mies tai nainen, olisi Herra Jeesus Kristus, meidän Pelastajamme, se on erehdys. Mutta olla voideltu Hänen Hengellään, mikä tuo Hänen oman Persoonansa, Hänen Elämänsä teihin…

92   Siitä on kaunis esikuva Eliassa ja Elisassa, kun Elia meni ylös, kun tuo vanha profeetta, Elia, meni kotiin. Hän oli väsynyt ja näännyksissä; ja siellä joen toisella puolella olivat tuliset hevoset ja vaunut, viedäkseen hänet kotiin. Ja panitteko merkille että kun Elia ja Elisa olivat ylittäneet virran (tuon profeettakoulun tarkatessa heitä) kuinka Elia otti viittansa ja iski virtaa, ja se jakautui, ja he menivät ylitse. Ja hän sanoi tuolle nuorelle profeetalle: “Minkä vuoksi sinä seuraat minua? Mitä sinä tahdot?”

93   Hän vastasi: “Sitä että kahdenkertainen annos sinun henkeäsi tulisi minun ylleni. Että kahdenkertainen annos väkevää profeettaa tulisi ylleni.”

 Hän sanoi: “Sinä olet pyytänyt vaikeata asiaa; mutta jos sinä näet minun menevän pois, niin sitten se on tuleva yllesi.” Niinpä te voitte kuvitella miten hän piti silmällä tuota profeettaa.

94   Nyt, tuona päivänä tuo profeetta oli Sana, sillä hän oli Sanan julkituleminen maailmalle. Ja hän tiesi että suuremman palvelustehtävän täytyi tulla, joka tarvitsi suuremman asian. Ja kun Jeesus oli täällä maan päällä, Hän oli Elias. “Näitä asioita joita Minä teen, olette te myös tekevä, koska Minä menen Isäni tykö.” Kuinka te nyt tekisitte sen? Tarkatkaa Häntä! Kuka Hän on? Sana! Näettekö? Tarkatkaa Häntä!

95   Kun tulee kysymykseen asioiden luominen, niin se on totta. Jeesus ei koskaan suoraan luonut mitään, tuomalla sitä olemassaoloon. Hän otti ensin ainetta. Hän otti vettä ja teki sen viiniksi. Hän otti leivän ja teki lisää leipää. Hän otti kalan ja teki lisää kalaa. Mutta Hän lupasi että suurempia asioita kuin tämä tulisi tehdyksi. Näettekö te? No niin, miksi? Koska se on pahempi päivä kuin silloin kun Hän oli täällä, näettehän? Se on yhä Hän, mutta Hän käyttää teidän tabernaakkelianne.

96   Ja tämä persoona joka on teissä, joka johtuu teidän syntymästänne… Sinä olet John Doe; sinä synnyit määrätyssä kuussa, ja sinä olet syntynyt määrätyn tähden alla; sinä olet syntynyt määrätyn asian alaisena, ja sillä on jotakin tekemistä sinun kanssasi. Tietenkin sillä on!

97   Minä muistan kuinka isällä oli tapana sanoa: “En voi istuttaa noita perunoita tähän aikaan, koska kuu ei ole oikein. Sinä et voi istuttaa niitä perunoita, Billy.”

98   Ja minä sanoin: “Minä en istuta niitä kuuhun, vaan tänne maahan.**

 Hän sanoi: “Hyvä on, nero, jatka vaan! Kun saat muutamia kuhmuja päähäsi tulet oppimaan jotakin.” Ja minä todella opin jotakin.

99   Minä sanon että jos te otatte laudan ja asetatte sen ruohon päälle pimeän kuun aikana, niin tarkatkaa mitä tapahtuu. Se kuolee siihen paikkaan. Pankaa se sinne valoisan kuun aikana ja vaikka se olisi siellä viikon, se ei vahingoita tuota ruohoa hiukkaakaan.

100   Tarkatkaa merta kuun vaihtuessa. Kun kuu laskee, nousuvesi seuraa sitä, ja se on miljoonien mailien päässä maasta. Eikä yksin sitä, mutta menkää tänne Kentuckyyn ja upottakaa maahan putki aina suolaiseen veteen asti, ja tarkatkaa vettä tuossa, putkessa nousuveden aikana ja sen laskiessa, se tapahtuu koko matkan maan alla. Aivan varmasti!

101   Istuttakaapa jotakin joka levittäytyy maan pinnalle, pimeän kuun aikana, ja se menee suoraan alaspäin ja kasvaa kuin retiisi tai nauris. Mutta istuttakaapa se toiseen aikaan ja nähkää kuinka se leviää maan pinnalle. Varmasti sillä on jotakin tekemistä sen kanssa.

102   Miksi Aaronilla oli rintalevyssään jokaisen noiden patriarkkojen syntymäkivi? Katsokaa noita äitejä, kuinka nuo heprealaisäidit antoivat noille lapsille synnyttäessään nimet; se kertoi heidän syntymänsä; se asetti heidät kotimaahansa; se asetti heidät iankaikkisuuteen.

103   Yhtenä näistä päivistä kun tulen ja viivyn vähän aikaa, minä haluan ottaa tuon aiheen. Silloin tarkatkaa Jaakobia, siellä kun hän oli kuolemassa, kun hän laski kätensä noiden patriarkkojen ylle ja siunasi heidät, ja kertoi heille tarkalleen missä he tulisivat olemaan. Ja se oli tarkalleen heidän nimensä ja heidän syntymänsä mukaan. Ja aivan varmasti sillä on jotakin tekemistä sen kanssa.

104   Se on teidän syntymäpolkunne; se on mitä te olette, luonnollisena miehenä tai naisena. Mutta kun te olette syntyneet uudestaan, niin se ei ole ulkopuolisessa tajunnassa. Ulkopuoli on se mitä te maistatte, näette, tunnette, haistatte ja kuulette, mutta sen sisäpuoli on se mitä te todella olette. Nyt tässä ulkopuolessa täällä, Saatana kiusaa ja tönii teitä kaikkialle täällä; mutta täällä sisällä hän ei voi tehdä sitä, ellette te anna hänen tehdä sitä. Sillä täällä sisällä teillä on usko, eikä usko tule ulkopuolisen tajunnan järkeilystä. Uskossa ei ole järkeilyä. Teillä on se Jumalalta, ja te tiedätte että se on siellä. En välitä siitä kuinka paljon se näyttää väärältä, te yhä tiedätte että se on oikein; se on NÄIN SANOO HERRA. Mikään ei tule häiritsemään sitä. Mikään ei voi tehdä sitä, se vain liikkuu suoraan eteenpäin. Vaikeudet eivät merkitse mitään sille; se kahlaa suoraan niiden lävitse, sillä Se on Sana. Ja Sana on Miekka, ja Sana leikkaa. Tuo Miekka leikkaa Itsensä vapaaksi kaikesta muusta. Näettehän? Tarvitaan uskon käsi pitämään ylhäällä tuota Sanaa.

105   Nyt te näette, että kun tuo sisäpuolinen tajunta… Tässä on sisäpuoli; tässä on ulkopuoli. Totuus on paljastettu täällä; mutta täällä ulkona se järkeilee. Eikö se näyttäisi järkevältä, jos me sanoisimme että, “Menkäämme kaikki ja liittykäämme helluntailaisiin”? Minä pidän Assemblies of God’ista, minä pidän ykseydenkannattajista, minä pidän kaikista noista seurakunnista. “Miksi me emme kaikki mene ja liity yhteen heidän kanssaan, voidaksemme tehdä ehkä jotakin hyvää.” Se on järkeilyä, se on ulkopuoli. Mutta syvällä – sisäpuolella, tarkatkaa sitä. Kun tämä täällä on erimieltä sen kanssa mitä te näette silloin katsokaa helluntailaisia. He tekevät monia asioita joiden minä en usko olevan Raamatun mukaista, ja voin todistaa heille ettei se ole Raamatun mukaista. Mutta siinä on niin monia ajatuksia siinä. Siellä on tuhansia helluntailais – veljiä ja sisaria, jotka uskovat tämän, Sanan, eivätkä usko sitä, mitä he opettavat olevan oikein. Mutta he ovat siellä kiinni verkossa.

106   Baptistit, presbyteerit ja kaikki muut heistä, he ovat tuossa verkossa, kun joukko miehiä tulee yhteen ja järkeilee sen. Ja miehillä on niin paljon arvovaltaa. Tässä on piispa tai ylivalvoja, ja sanoo jotakin, mitä silloin jokin pieni kaveri voisi sanoa?

 Hän pelkää sanoa yhtään mitään. “Olen samaa mieltä kanssasi. Kyllä, se on oikein! A-hah! Kyllä, piispa tai ylivalvoja, sinä olet tarkalleen oikeassa.” Hän on samaa mieltä hänen kanssaan.

107   Ottakaamme tässä vaikka joku alkoholisti täällä kadulla, kuinka tavallinen kansalainen ohittaa hänet kadulla ja sanoo”, Tuo vanha pummi, hänestä ei ole mihinkään.” Sitten viekää hänet tänne ja pankaa hänet poliisiksi, pankaa hänelle poliisin merkki rintaan ja ase vyölle. “Hyvää huomenta, John, on niin mukava nähdä sinua jälleen!” Näettekö? He osoittavat kunniaa toinen toiselleen.

108   Jeesus sanoi: “Kuinka teillä voisi olla uskoa kun te arvostatte tuonkaltaisia asioita. Kun te otatte kunniaa toinen toiseltanne. Sitä ei voida tehdä.

109   Ja kun miehet tulevat yhteen organisaatiossa, niin joku pieni mies pelkää sanoa yhtään mitään, koska piispa sanoi niin, tai ylivalvoja sanoi niin. Mutta älkää olko arvostamatta tuota miestä, vaan uskokaa että hän on hyvä mies; mutta muistakaa aina että Jumalan Sana on oikein ja kaikki muut sen vastaiset ovat väärin. “Olkoon Minun Sanani totinen ja jokaisen miehen sana valhe.” Näettekö sen? Se on mitä me haluamme tehdä, uskoa Se.

110   Muistakaa nyt, me emme ole Sana, mutta me olemme Sana. A-hah! Käsitittekö sen nyt? Jeesus ei ollut Jumala, mutta Hän oli Jumala. Hän oli Mies, mutta kuitenkin Hän oli Jumala. Hän voi itkeä, mutta kuitenkin Hän voi herättää kuolleen. Hän voi itkeä miehen kuolemaa, ja herättää hänet jälleen ylös. Hän oli Jehova-jireh, Jehova-rapha, Jehova Manasses, kaikkea sitä täydellisesti. Hän oli Jehova, ja kuitenkin Hän oli Mies. Hän omisti maan, oli tehnyt maan, ja kuitenkaan Hänellä ei ollut minne päätään kallistaisi. Hän sanoi: “Linnuilla jotka olen tehnyt, on pesänsä, ja Minulla ei ole minne pääni laskisin. Ketuilla jotka loin, on luolansa, ja Minulla Itselläni ei ole edes minne tulla haudatuksi.” Niin se oli. Hänen täytyi lainata jonkun hauta, tullakseen haudatuksi siihen.

111   Minä loin kohdun joka on naisessa. Eikä Hänellä ollut kohtua syntyäkseen, vaan Hänen täytyi lainata kohtua. Hän loi maan, eikä Hänellä ollut paikkaa minne Hänet olisi voinut haudata; Hänen täytyi lainata Joosef Arimatialaisen hautaa tullakseen haudatuksi siihen. Hänen täytyi lainata paikka, ja kuitenkin Hän oli Jumala, Hän todisti että Hän oli Jumala.

112   Ymmärrättekö te nyt? Me emme ole… Me olemme messiattaria, mutta emme tuo Jeesus. Hän on meidän Isämme; me olemme vain voideltuja Hänen Hengellään, ja siitä syystä Hänen Elämänsä… Ja se saa ihmiset ajattelemaan niin. Näettehän, jos te ette pysähdy ajattelemaan sitä tarkemmin, niin se saa ihmiset ajattelemaan että, “Tämä kaveri voisi olla Messias.” Varmasti hän on.

 “Tämä täällä voisi olla.” He molemmat ovat sitä. “No niin, kuinka heitä voisi olla kaksi?” Heitä on tuhansittain. Huomaatteko?

113   Mutta näettehän, että Hänen Elämänsä jakautui Helluntaipäivänä. Kun tuo Tulipatsas tuli alas ja jakautui tulisina kielinä kunkin heidän päälleen, niin Se oli Jumala joka jakoi Itsensä ihmistensä keskuuteen, koska Seurakunta ja Kristus ovat Yksi, aivan niin kuin mies ja vaimo ovat yksi.

 330 Veli Branham, kuinka minun pitäisi näyttää vaimolleni että todella välitän hänestä ja kuitenkin pysyn sanan kanssa, mutta saan yhä kuulla tämänkaltaisia kysymyksiä: “miksi sinä et toimi niin kuin saarnaat, tai uskot?”

114   No niin, jos vaimo sanoo tämän sinulle, silloin kun hänellä on oikeus sanoa se, niin sinun on parasta oikaista itsesi. Näettehän? Sitten, jos hän sanoo sen vain ollakseen paha, niin muistakaa että Raamattu sanoo: “Olisi parempi jos myllynkivi olisi ripustettu kaulaanne ja teidät olisi hukutettu meren syvyyteen, kuin että rikotte yhtä Minun vähäistäni vastaan.” No niin, se oli vain sinun kysymyksesi.

115   Ja saattaa olla että tämä vaimo ei ole sen tyyppinen henkilö. Ehkä hän on erilainen – ehkä hän on hyvä henkilö. Hän ehkä koettelee sinua, nähdäkseen mitä sinä tulet tekemään.

116   No niin, rakasta sinä vain häntä ja anna hänen nähdä Jeesus sinussa. Tee niin. Jatka vain eteenpäin. Annan pienen kuvauksen tänä aamuna henkilöstä joka… Erään kerran eräs pieni nainen oli vastaanottanut Pyhän Hengen. Hän oli kovasti miellyttävä pikku henkilö. Hänellä oli kova elämä, koska hänen miehensä oli alkoholisti. Ja niinpä hän sitten vain jatkoi yhdessä hänen kanssaan. Tuo mies sanoi,” Mene sinä vain seurakuntaasi, Kulta, menehän nyt! Mutta minä menen tuonne Brown Derbyn saluunaan tuolla. Heillä oli tapana roikkua siellä vanhassa Boniferissa. Monet teistä vanhoista muistatte Boniferin tuolla kulmassa, uskon että sitä nyt kutsutaan Brown Derbyksi.

117   Niinpä hän roikkui siellä, ja kuinka sattuikaan niin eräänä iltana tuli esiin kysymys Kristityistä. Yksi vanha juoppo joka istui siellä sanoi: “Sellaisia kuin kristittyjä ei enää olekaan. Sellaista ei olekaan. Kaikki he ovat vain joukko tekopyhiä, tehän näette heidän tupakoivan ja ryyppäävän ja tekevän sanoja asioita kuin mekin teemme, ja sitten he kutsuvat itseään Kristityiksi. Sellaista ei olekaan.”

118   Tämä yksi juoppo siellä nousi ylös ja sanoi: “Hetkinen vaan! On kyllä yksi jonka minä tunnen.”

 He kysyivät: “Kuka se on?

 Hän vastasi: “Se on minun vaimoni.” Näettekö? Hänen vaimonsa oli tullut suolaiseksi, ja hänen miehensä oli nähnyt sen koko ajan.

 Hän sanoi: “Minä lyön vetoa, että jos hänet pantaisiin tiukalle…”

 Hän sanoi: “Ei, hän olisi yhä kristitty; minä tulen todistamaan sen teille.” Hän sanoi: “Minäpä sanon teille mitä teemme, menkäämme kotiin ja minä tulen näyttämään teille onko hän kristitty vai ei. Menkäämme kotiin nyt ja olkaamme todella juovuksissa. Näytelkäämme todella humalaista.” He koputtivat ovelle, ja tulivat sisälle horjuen ja kaikkea sellaista ja “Miksi sinä et istu tännepäin,” ja vaimo asetti heille kaikille tuolit ja (hänen miehensä vieraita, tiedättehän) – yrittäen saada heidät tuntemaan itsensä niin tervetulleiksi kuin vain voi. Tuo mies sanoi: “Minä haluan sinun valmistavan meille illallista,” ja vaimo meni valmistamaan sitä. Hän sanoi: “Me haluamme kinkkua ja munia.” Hän tiesi että heillä oli niitä, ja niinpä he valmistivat niitä. Sitten kun hän tuli pöytään, hän katseli niitä tällä tavalla, nosti ylös lautasensa ja tyhjensi sen lattialle ja sanoi: “Sinähän tiedät etten pidä munista tuolla tavalla valmistettuina. Hei pojat, lähdetään ulos täältä,” sillä tavalla.

119   He menivät ulos ja istuutuivat sillä tavalla, tiedättehän. Ja vaimo tuli sinne ja sanoi: “Kulta, olen pahoillani etten saanut niitä valmistetuiksi oikein; minä valmistan muutamia lisää sinulle.”

120   “Oh, hölynpölyä, sinä tiesit alusta alkaen etten halunnut niitä sillä tavalla,” jatkaen sillä tavalla. He menivät sinne ulkopuolelle ja istuutuivat ja toimivat niin kuin olisivat humalassa. He kuulivat hänen siellä ikään kuin nyyhkivän itsekseen, laulaen todella hiljaisella äänellä:

 Täytyykö Jeesuksen kantaa risti yksin, ja koko maailman olla vapaa?  On risti jokaiselle, ja on risti minulle.  Tätä pyhitettyä ristiä tulen kantamaan, kunnes kuolema minut vapauttaa,

 Yksi humalaisista katsoi toista ja sanoi: “Hän on kristitty; hänellä on se!” Ja tuo pikku nainen johti miehensä plus nämä toiset Kristukselle tuona yönä. Näettehän? Miksi? Näettehän, vain olemalla miellyttävä. Muistakaa vain, Hän tietää kaiken siitä.

121   Niinpä sisar tai veli, kuka se onkin, tai veli, koska hän kysyi tämän vaimostaan, ole sinä vain suolainen; hän on tuleva janoiseksi jos hänessä on jotakin mikä voi janota. Jos niin ei ole, niin muista, jos sinulla on väärä henkilö, niin sinä tulet saamaan oikean Tuhatvuotisessa valtakunnassa. Jatka vain eteenpäin; kaikki väärät tehdään oikeaksi siellä.

 331 Veli Branham, opetatko sinä että Morsian ei saa käydä missään seurakunnassa ellet sinä ole saarnaamassa, tai toisin sanoen tabernaakkelissa?

 332 Myöskin, opetatko sinä että meidän ei tarvitse pitää sunnuntaita; pyhäpäiviä, työstä , kalastuksesta jne.?

122   Ei! Olet erehtynyt. Sallikaa minun käydä se lävitse ja vastata siihen osa osalta.

 “Opetatko sinä että Morsian ei saa käydä missään seurakunnassa, ellet sinä ole saarnaamassa, tai toisin sanoen tabernaakkelissa?” Ei! Minä en opeta sitä. Minä en usko siihen; minä en usko sitä. Meillä on saarnaajia täällä jotka ovat hajallaan kaikkialla ympäri maan, ja minä uskon että he ovat osa Morsianta. Minä uskon että mies tai nainen voi mennä seurakuntaan joka opettaa Sanaa, missä tahansa he haluavat mennä. Minä uskon, että jos he eivät opeta koko Sanaa, ettekä te voi mennä seurakuntaan minnekään muualle, niin menkää sinne missä he opettavat puolta Sanaa, kunnes pääsette paikkaan jossa he opettavat koko Sanaa. Mitä hyvänsä teettekin, menkää seurakuntaan. Tehkää se.

123   “Myöskin, opetatko sinä että meidän ei tarvitse pitää Sunnuntaita, tai mitään pyhäpäivää – kuten työstä ja kalastuksesta sunnuntaisin?”

124   “Minä uskon että on synti kalastaa, metsästää ja työskennellä sunnuntaina kun te voitte mennä kirkkoon. Minä uskon että te rikotte Jumalan lakeja. “Onko olemassa sitä koskeva käsky?” Kyllä vaan! Vanhassa Testamentissa meillä oli esikuvana Sapatinpäivä.

 Ja Jeesus ei tullut sitä varten että te pitäisitte Sapattia. Vanha Sapatinpäivä oli lauantai, joka lopetti viikon. Sunnuntai on kahdeksas päivä, tai viikon ensimmäinen päivä, jolloin Jeesus nousi ylös.

125   Minä en usko että on oikein… No niin, jos te olette jossakin kaukana korvessa metsästysmatkalla, eikä ole mitään seurakuntaa lähettyvillä, eikä ole mitään mitä te voisitte tehdä sille; ja jos te kalastatte, niin uskoisin sen sopivan. Mutta jos olette kaupungissa tai jossakin lähellä missä jumalanpalvonta on meneillään, niin teidän tulisi mennä seurakuntaan jossakin.

126   Ja kun on kysymys työn tekemisestä, niin minä uskon että jos härkä on pudonnut kuoppaan, tai on jotakin mikä täytyy tehdä sunnuntaina, niin tehkää se, jos se on jotakin, mitä ette voineet auttaa ja se täytyi tehdä sillä tavalla. Mutta jos te vain teette sen, tai odotatte sunnuntaita tehdäksenne sen, tai teette sen vain sillä tavalla, silloin te olette väärässä. Näettehän? Me emme saa tehdä sitä, meidän tulee kunnioitta tuota pyhäpäivää.

127   Ja nyt muistakaa, menkää seurakuntaan jossakin, Jos voisin nimetä jonkun kirkkokunnallisen seurakunnan, mutta minä en tee sitä, sillä vaikka ainoa minun uskomani asia mitä tämä seurakunta opettaisi, olisi että he sanoisivat uskovansa että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. No niin, niin teen minäkin. Kaikki muu heidän opetuksestaan on… He uskovat että syntien anteeksi saaminen on veden kautta. Ne eivät ole ykseydenkannattajat, he uskovat samoin, mutta minä en puhu heistä. He uskovat uudestisyntymiseen veden kautta ja niin edelleen. Ja he uskovat että jos jollakin on Jumalallinen parantuminen, niin se on perkeleestä. Ja he uskovat kaikenlaiseen… Että he ovat ainoa asia mitä on, ja ainoa asia mitä teidän täytyy tehdä on panna nimenne tuohon kirjaan. Ja jos nimenne ei ole siellä, te olette kadotettu. Minä en usko sitä. Mutta jos siellä ei olisi mitään muuta kirkkoa minne mennä (Minä en menisi sinne arvostelemaan), niin minä menisin sinne siinä mielessä että minun läsnäoloni ja se että istun siellä jonkun vieressä, että Kristus joka on sydämessäni voisi ehkä vaikuttaa johonkin siellä. Menkää heidän keskuuteensa, mutta älkää olko osalliset heidän epäuskostaan.

 333 Veli Branham, minä haluan saada pyhän hengen. Haluan tietää mitä tehdä. Minulla on taakka perheeni pelastumisesta. Ja sisar on allekirjoittanut sen.

128   Jos haluat saada Pyhän Hengen, niin salli minun kertoa sinulle jotakin, kallis sisareni, jos olet täällä. Veli Neville, onko tämä seurakunnan jäsen täällä? (Veli Branham keskustelee veli Nevillen kanssa) Minä en myöskään muista heitä. Mutta jos sinä olet täällä sisar Bough, jos olet täällä niin anna minun kertoa se sinulle. Raamattu sanoo: “Siunattuja ovat ne jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta..” Sinä olet niin siunattu jo halutessasi Sitä. Muista nyt, ei niin että sinulla olisi Se, mutta siunattuja ovat ne jotka isoavat ja janoavat Sitä, “sillä heidät täytetään.” Vain jatka samalla tavalla.

129   “Mitä minun tulee tehdä perheelleni?” Käytä samaa uskoa jota käytät itseäsi varten myös perhettäsi varten. Jätä se Herralle ja usko koko sydämestäsi että he tulevat pelastumaan. Äläkä anna sen tulla ainoastaan luonnolliseen ajatukseesi täällä, vaan anna sen upota syvälle alitajuntaan, niin silloin he ovat sinun. Jumala antaa heidät sinulle kun sinulla on se täällä syvällä sisimmässäsi.

130   Mitä tahansa teillä on sydämessänne ja mitä pyydätte, kun rukoilette, niin uskokaa saavanne mitä pyydätte. No niin, te ette voi enää epäillä sitä. Te ette voi uskoa sitä ja epäillä sitä samanaikaisesti. Kuinka moni tietää sen? Te ette voi uskoa ja epäillä sitä samanaikaisesti. Teidän täytyy uskoa saavanne se mitä te pyydätte, ja Hän sanoi että sitten se tullaan antamaan teille. Niinpä sinun täytyy uskoa perheesi puolesta, ja he tulevat saamaan sen.

 334 Veli Branham, mitä meidän pojastamme, koska et saarnaa pasuunoista? Muistatko lupauksen, jonka annoit minulle puhelimessa koskien häntä ja Seitsemää Pasuunaa?

131   Minä en muista sitä. Minä en muista mitä se oli. Mutta mitä se onkin, anna Billy Paulin tietää mitä se on. Mitä hyvänsä olen luvannut, minä tulen tekemään. Tiedättekö että minä joskus yön aikana vastaan kolmeenkymmeneen tai neljäänkymmeneen puheluun yhtämittaisesti, joten minä en muista yön toisensa jälkeen joskus ollessani kotosalla – niinpä minä en muista mitä se on.

 Entä minun katolinen sisareni ja veljeni? Kiitos.

132   Oh, tämä henkilö on kaukaa kaupungin ulkopuolelta, Texasista. Hyvä on Sisar, jos olet Texasissa ja saat tämän nauhan, tai tuleeko se nauhalle (Arvelisin ettei tätä nauhoiteta.) [Veli Branham tiedustelee nauhoituksesta] Tekevätkö he nauhan? Hyvä on… Tällä nauhalla, kun löydät tämän niin muista, “Mitä meidän pojastamme koska et saarnaa Pasuunoista?” Minä en muista mitään siitä, ellen luvannut tavata häntä Seitsemästä Pasuunasta saarnaamisen aikana. Jos niin tein, niin minä tulen tapaamaan hänet; koska en saarnannut Seitsemästä Pasuunasta. Minä saarnasin Pasuunoiden Juhla saarnan. Ymmärsittekö siitä?

133   “Entä minun Katolinen sisareni ja veljeni? Kiitosi” Minä sanon sinulle rouva Cornilsen… jos tuo rouva on täällä, niin ota yhteys Billy Pauliin tänä aamuna. Ja jos et ole, no niin, minä en ymmärrä mitä se on; se on vain kysymys. En voi käsittää mitä se olisi, koska lupasin jotakin koskien hänen poikaansa ja Pasuunoita ja Katolista sisartaan; enkä voi muistaa sitä. Tapaa Billyä.

 Tämän täytyy… Se on vain rukouspyyntö. Siinä on vain henkilön nimi ja sanotaan “päänsärkyä ja nenäontelon tulehdus.” Niinpä se oli vain pyyntö rukoilla heidän puolestaan, arvelisin. Hyvä on.

 335 Ole hyvä ja selitä avioliitto ja avioero. (Minulla jo oli tämä. Tässä on kahdeksan kysymystä yhdellä paperinpalalla.) Ole hyvä ja selitä avioliitto ja avioero. Minä tein sen.

 336 Ovatko Mooses ja Elia maan päällä nyt? Ovatko he Amerikassa?

134   Ei! Ei, he eivät ole täällä; he eivät tule olemaan ennen kuin Seurakunta on otettu pois, sitten Mooses ja Elia… Kuinka monet ymmärtävät sen? Hyvä on. Katsokaamme nyt, heillä ei ole nimeä tässä, joten… Hyvä on. Kuka tahansa kysyikin nämä kysymykset,… Uskon että niitä on seitsemän; hyvä on!

 337 Selitä ero “Jeesuksen nimen ” ja “Jeesuksen nimen” välillä (…hetkinen…) selitä ero nimen ”Jeesus” ja ”Jeesuksen nimi” välillä.

135   No niin, ne ovat molemmat samat jos niitä käytetään samalla tavalla, jos ne sovelletaan samaan Persoonaan, nimi Jeesus ja Jeesuksen Nimi. Jeesus on Joka Hän On. Jeesuksen Nimi puhuu Persoonasta, niinpä se on sama asia… Kuulostaako se järkevältä? Nimi Jeesus on Persoona Itse, ja Jeesuksen Nimellä te viittaatte tuohon Persoonaan.

136   Sanokaamme että minun nimeni on William. Se olen minä. Hyvä on. Kun te puhutte Williamin nimestä, silloin te viittaatte minuun. Se on minun nimeni.

 338 Onko Herran Nimi muuttunut eri aikoina?

137   Kyllä, kyllä! Kerran Häntä kutsuttiin MINÄ OLEN. Häntä kutsuttiin Jehovaksi, ja se on muuttunut monta kertaa. Viimeksi se muutettiin kun Jumala tuli lihaksi ja otti inhimillisen nimen.

138   Jehova, MINÄ OLEN, ja kaikki nuo ovat titteleitä Nimelle. Näettehän? Jos teidät kastetaan Jehovan nimessä, niin sen täytyy tapahtua Jeesuksen Kristuksen Nimessä. Jos teidät kastetaan Jehova-raphan, Jehova Manasseksen, ja Jehova-jirehin nimessä, niin sen täytyy olla Jeesus Kristus. MINÄ OLEN on Jeesus Kristus.

139   Muistakaa kun Hän seisoi siellä tuona päivänä ja sanoi: “Te sanotte syöneenne mannaa erämaassa…” “Isämme söivät mannaa erämaassa.” “Ja he ovat kuolleita.’” Hän sanoi.

140   He sanoivat,” Hyvä on, me tiedämme että sinä olet hullu, koska sinä olet mies joka et ole yli viidenkymmenen ja sanot nähneesi Aabrahamin.”

 Hän vastasi: “Ennen kuin Aabraham oli, MINÄ OLEN.“Näettekö? Hän oli MINÄ OLEN. Ja kaikki tittelit ja nimet jotka koskaan ovat kuuluneet Jumalalle, tehtiin yhdeksi inhimilliseksi Nimeksi, Herra Jeesus Kristus.

 339 Nyt, jos aika loppui kun Sinetit avattiin, silloin tuhatvuotinen valtakuntakin on päättynyt, eikö niin?

141   Ei, ei! Aika ei loppunut kun Sinetit avattiin. Se on ymmärretty väärin. Mitä tapahtui oli että salaisuudet paljastettiin, eikä aika loppunut. Katsokaahan nyt. Olkaa hyvin tarkkaavaiset, soittakaa nauhaa jos teillä on se.

142   Aika ei koskaan loppunut ennen kuin… Tämän Kysyjän täytyy olla joku tuhatvuotisvaltakuntalainen. Koska näettehän, meillä on tuhannen vuotta sen jälkeen kun Seurakunta on mennyt kotiin ja tullut takaisin maan päälle. Sitten aika lakkaa Uusissa Taivaissa ja Uudessa Maassa.

143   Tuhatvuotisvaltakunta ei ole Uudet Taivaat ja Uusi Maa. Siellä tulee vielä olemaan syntiä Tuhatvuotisvaltakunnan jälkeen. Tuhatvuotisvaltakunnan esikuva on Nooa joka kulki ylitse arkissa ja toi mukanaan Haamin ja muut heistä toiselle puolelle. Ja jopa synti tuli ylitse arkissa.

144   Mutta Eenok, joka muutettiin, oli esikuva Morsiamesta joka meni ylös, ei siitä joka kulki ylitse. Niinpä synti tulee vielä olemaan Tuhatvuotisvaltakunnan toisella puolella mutta ei Tuhatvuotisvaltakunnan aikana. Tuhatvuotisvaltakunnan kuluessa on rauha. Mutta synti tullaan käsittelemään toisella puolella Tuhatvuotisvaltakuntaa, ja sitten aika haihtuu pois.

145   Ja nyt, Seitsemän Sinetin avaaminen jonka Pyhä Henki antoi, Seitsemän Sinetin ainoastaan tuli tehdä tunnetuksi se mitä oli jätetty pois aikaisemmissa ajoissa.

146   Niin kuin erään suuren teologin yrittäessä saada minua nurkkaukseen siinä, hän sanoi: “Veli Branham, Jumala tulee jonakin päivänä antamaan sinulle noiden Seitsemän Sinetin salaisuudet. Nuo Seitsemän Sinettiä tulevat olemaan jotakin, jota ei koskaan ole vielä opittu, se tulee olemaan jotakin mitä ei ole edes Raamatussa.” Ei, Ei! Sitä se ei tule olemaan, koska jos minä sanoisin teille niin, olisin väärä profeetta, koska tämä Sana… Kaikki se on… Koko Jeesuksen Kristuksen ilmestys on täydellistytetty tässä Sanassa. Ja Jos Seitsemän Sinettiä kuuluivat seitsemään seurakuntaan, niin sen täytyi jo olla menneisyyttä, koska me olemme Laodikean Seurakunta Jaksossa… Ja Seitsemän Sinettiä ainoastaan paljastivat mitä he olivat jättäneet pois siellä aikaisemmin; mitä Luther ja Wesley ja kaikki muut uskonpuhdistajat ja helluntailaiset jättivät pois, aina nykyiseen aikaan asti.

147   Nyt seuraava asia on Seurakunnan muuttaminen, Mooseksen ja Elian palaaminen, Morsiamen ja Yljän Tuhatvuotinen hallitus maan päällä, ja sitten tuomio, ja sitten synnin täydellinen hävittäminen. Sitä ei tule enää olemaan tuona aikana.

148   Sinetit eivät päättäneet aikaa. Aikaa tai vuodenaikoja ennen kuin Tuhatvuotisvaltakunnan jälkeen. Ei! Aika tulee yhä olemaan aina Tuhatvuotisvaltakunnan päätymiseen asti.

 340 Täytyykö tuhatvuotisvaltakunnalla olla tekemistä tuhannen vuoden kanssa? Eikö se voisi olla sukupolvi?

149   Ei! Raamatun antama aika sukupolvelle on neljäkymmentä vuotta. Mutta Raamattu sanoo. “Ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.” Se tulee olemaan tuhannen vuotta maan päällä, koska tuhannen vuotta maan päällä lasketaan vain yhdeksi päiväksi vertauskuvallisesti Jumalalle. Tuhannen vuotta maan päällä on vain yksi päivä Jumalan kanssa , niin kuin Jumala aikaa laskee. Kuinka moni ymmärtää sen nyt?

150   Niinpä se on tuo Sapatinpäivä kun Seurakunta ei enää tule työskentelemään syntiä vastaan. Ja Saatana on sidottu tuhanneksi vuodeksi, koska kaikki hänen alaisensa ovat helvetissä ja hänen… Maan päällä oleva Seurakunta on lunastettu ja Kristuksen läsnäolossa, joten Saatanalla ei ole yhtään mitään minkä kanssa hän voisi työskennellä. Niinpä se ei ole mikään rautaketju, niin kuin sanoin, vaan olosuhteiden ketju; koska ei ole mitään mitä hän voisi tehdä. Hän on avuton ja toivoton, vain odottaen alaistensa ylösnousemusta; Ja sitten heidät erotellaan kuten lampaat ja vuohet.

 341 Eikö Saaban kuningatar tullutkin Salomonin luo koetellakseen häntä nähdäkseen itse että oliko Herran nimi todella Salomo tai ei? (En usko käsittäväni tätä.’ Hetkinen vain.) Eikö Saaban kuningatar tullutkin Salomonin luo koetellakseen häntä ja nähdäkseen itse että oliko Herran nimi todella Salomo tai ei? (Minä en ehkä ymmärrä tätä. Suokaa anteeksi hetkinen. Sallikaa minun lukea se uudelleen.) Eikö Saaban kuningatar tullutkin Salomonin luo koetellakseen häntä ja nähdäkseen itse että oliko Herran nimi todella Salomo tai ei?

151   Ei! Hän ei koskaan koetellut häntä nähdäkseen oliko Jumalan nimi Salomo. Salomo oli kuningas. Hän tuli ja sanoi: “Totisesti Jumala on Hänen kuninkaansa kanssa ja Hänen kansansa kanssa.” Näettehän? Hän tuli ja koetteli Salomoa hänen lahjastaan, koska hänellä oli asioita sydämellään jotka Salomo paljasti hänelle, ja jotka osoittivat että hän oli Jumalan kuningas maan päällä.

152   Ihmisiä kulki sen maan läpi josta hän tuli, Saabasta, ja kertoivat suurista asioista joita tapahtui, ja että heillä oli siellä Jumala joka oli voidellut heidän kuninkaansa, enkä minä usko että hän uskoi Jumalan nimen olevan Salomo, koska jos hän olisi tehnyt niin olisi se jälleen tehnyt hänet pakanaksi. Hän on voinut tehdä niin. Sydämessään hän on voinut ajatella että Salomo oli Jumala, koska hän oli alusta alkaen pakana. Mutta kun Salomo paljasti hänelle hänen sydämensä salaisuudet erottamisen lahjalla – jota silloin kutsuttiin viisaudeksi – hänen erottaessaan ne, hän tiesi että Jumala oli Salomonin kanssa, koska hän sai tietää mitä hänellä oli ollut mielessään silloin kun hän tuli.

153   Jos tämän kysymyksen tekijä on täällä joka kysyy: “Tiesikö hän silloin että Herran nimi todella oli Salomo?”… Salomo ei ollut Herra; ihmiset olisivat kertoneet sen hänelle, koska he palvoivat Jehovaa, ja siellä oli tuo suuri arkki lakeineen, arkki jossa Herran käskyt olivat. Ja he kertoivat hänelle Siinain Vuoresta ja eri paikoista missä he olivat olleet. Ja sitten hän voi nähdä että tuon liiton Jumala oli tässä miehessä, koska hänellä oli erottaminen joka kuului ainoastaan Jumalalle. Niinpä hän tiesi että Jumala oli Salomonissa. No niin, se voitaisiin lukea sillä tavalla, jos kysymyksen tekijä kysyy sitä, mutta, “Tiesikö hän todella että Herran nimi oli Salomo?” Ehkäpä he eivät kirjoittaneet sitä aivan sillä tavalla kuin he ajattelivat. Ymmärrättehän? Niinpä minä luulen että he tarkoittivat sanoa: “Että Herra oli Salomonissa.” Kyllä, varmasti oli. Tietenkin, jos siitä on kysymys, niin varmasti Hän oli! Hän tunsi Jumalan, koska hän teki tuon huomautuksen. Eikä hän olisi palvonut mitään toista jumalaa. Hänellä ei ollut enää mitään kysyttävää. Salomo paljasti koko asian, ja hän tiesi että Jumala oli hänen kanssaan.

 342 Rauhantuomari vihki meidät kaksikymmentä yksi vuotta sitten. Oliko se väärin?

154   Kyllä, teidän oli väärin tehdä niin. Avioliitto kuuluu Jumalan huoneeseen. Mutta koska on niin, että nyt olette naimisissa, niin tämä on se milloin te todella olette naimisissa: te olette naimisissa silloin kun te lupaatte toinen toisellenne, että te otatte toinen toisenne. Rauhantuomari voi antaa teille avioliittotodistuksen, laillisen termin mukaan elää yhdessä miehenä ja vaimona, ilman että olisitte avo-pari. Mutta silloin kun te lupaatte tälle tytölle tai tälle miehelle, elää uskollisena hänelle ja ottaa hänet mieheksenne, silloin te olette naimisissa. Muistakaa, minä selitin sen viime viikolla. Uskoisin tehneeni sen. Näettehän? Se on kun te lupaatte hänelle.

155   Jopa vanhassa Raamatussa, jos mies oli kihlattu neidolle (te tunnette sitä koskevan lain. Se oli aivan sama kuin aviorikos. Varmasti oli!) kun hän lupasi, niin se oli se.

156   Eräänä päivänä minulta kysyttiin kysymys että, “Oliko mitätöiminen sama asia kuin avioero?” Kun te kysytte minulta noita kysymyksiä, ystävät, niin te ette tiedä mitä se tekee minulle. Täällä istuu monia ystäviäni jotka ovat olleet naimisissa kaksi tai kolme kertaa. Käsitättekö että minä puhun omalle pojalleni, Billy Paulille? Säästäisinkö minä Billy Paulia? Ei todellakaan! Billy Paul meni naimisiin jonkun pikkutytön kanssa, hän tuli luokseni ja sanoi: “Isä, minä aion mennä naimisiin.”

157   Minä olin pesemässä autoani; minä sanoin: “Lyö päätäsi seinään,” ja jatkoin auton pesemistä sillä tavalla.

 Hän sanoi: “Minä aion mennä naimisiin.”

 Minä sanoin: “Oh, mene vaan,” vain jatkaen sillä tavalla. Hän meni ja kertoi äidilleen ja hänen äitinsä nauroi häntä. Mutta tiedättekö mitä hän teki? Hän karkasi jonkun pienen lapsen kanssa joka yhä oli kansakoulussa, ja meni naimisiin. Me mitätöimme tuon avioliiton, tuon tytön isä ja minä. Me mitätöimme sen, mutta hän oli joka tapauksessa naimisissa. Hän on minun poikani joka istuu täällä kuuntelemassa minua nyt. Niin se oli tarkalleen.

158   Hän tuli minun tyköni tytön kanssa, jonka kanssa hän elää nyt, minun miniäni… Hän sanoi: “Isä, vihkisitkö sinä minut?”

159   Minä sanoin: “Ei millään muotoa.” Se oli minun oma poikani. Luuletteko ettei se leikannut minua ytimiin asti, kun olin kantanut häntä käsivarsillani ja tehnyt kaiken minkä voin, ja olin ollut hänelle sekä isä että äiti? Luuletteko ettei se tappanut minua sanoa se? Mutta se on Totuus. Varmasti on! Poikani istuu täällä kuuntelemassa… Miniäni ja pieni lapsenlapseni istuvat täällä nyt…Mutta minä sanon hänelle että se on väärin koska minun täytyy tehdä se. Minä olen velvollisuuteni sitoma tuolle Sanalle.

160   Ja tuomariko vihki teidät? Sananpalvelijan olisi tullut vihkiä teidät seurakunnassa. Se on säädyllinen asia Kristityn tehdä. Mutta koska te jo olette antaneet tuon lupauksen ja olleet naimisissa kaksikymmentä yksi vuotta, niin uskon että se riittää.

161   Tuo kysymys saattaisi olla: “Tulisiko minun tulla uudelleen vihityksi?” Jos tahdot sitä. Älkää antako mielessänne olla mitään mikä häiritsee uskoanne, koska jos siellä on jotakin, niin te ette voi mennä yhtään sitä pidemmälle; te pysähdytte juuri siihen. Kun tuo kysymys herää, niin se on mihin te päädytte, juuri siinä. Mutta minun mielestäni asia on kunnossa.

162   Tuo mies joka kastoi minut Herran Jeesuksen Kristuksen Nimessä, lopulta ajoi minut pois seurakunnasta, koska minä en ollut yhtä mieltä hänen kanssaan nais-saarnaajista. No niin, se ei saanut minua menemään jälleen uudelleen kastettavaksi. Varmasti ei. Näettekö? Se on kunnossa.

163   Mutta muistakaa, nämä asiat ovat leikkaavia minulle. Minulla on hyviä ystäviä, sekä miehiä että naisia, jotka istuvat täällä, jotka ottaisivat silmän päästään ja antaisivat sen minulle jos pyytäisin sitä, ja he ovat olleet naimisissa kahdesti jopa kolmesti, ja istuvat täällä nyt. Ja minun oma poikani, minun oma lapsen lapseni, ja miniäni jota rakastan… Katsokaa Billyä, kuinka olenkaan seissyt hänen rinnallaan ja kuinka hän on seissyt minun rinnallani, mutta täytyy sanoa totuus, se on totuuksien totuus.

164   Minä voisin aivan yhtä hyvin mennä tänään ja ottaa yhteyttä näihin Assemblies of God’in ihmisiin ja sanoa heille: “Minä olin väärässä, minä en tule pysymään Sanan kanssa, minä tulen pysymään teidän kanssanne.” Minä potentiaalisesti olisin hyvin suosittu henkilö pian tämän Jumalan lahjan kanssa. Jos heittäisin koko vaikutusvaltani yhteen noista organisaatioista, niin minulla potentiaalisesti tulisi olemaan suuri nimi heidän keskuudessaan. Minä en välitä minkälainen nimeni on heidän keskuudessaan. Minä rakastan heitä, se on Totuus. Mutta minun täytyy olla totuudellinen. Olisin tekopyhä jos tekisin sen.

165   Ja minä olisin tekopyhä jos seisoisin täällä koska oma poikani joka istuu täällä oli luvannut eräälle tytölle, ja minä sanoisin… Jos hänellä koskaan ei olisi ollut avioliitto seremoniaa, vaikkei hän koskaan olisi elänyt tuon naisen kanssa, tai maannut hänen kanssaan, tuon tytön, tai mitä tahansa se olikin, kun hän antoi tuon lupauksen, hän oli naimisissa, oli hän sitten Billy Paul tai ei. Se on tarkalleen Totuus! Hän on naimisissa kun hän on antanut tuon lupauksen. Jos on kysymys minusta, niin asia on samoin.

166   Meidän täytyy olla rehellisiä. Jos minä en voi olla rehellinen poikani kanssa, niin minä en voi olla rehellinen teidän kanssanne. Jos minä en ole rehellinen teidän kanssanne, niin silloin minä en ole rehellinen Jumalan kanssa. Ja minä haluan teidän uskovan että se mitä kerron teille on minun rehellinen mielipiteeni. Älkää tehkö siitä mitään muuta, sanokaa se vain sillä tavalla kuin minä olen sanonut sen, koska minä tulen kertomaan teille Totuuden.

167   No niin, minä en puhu teille liian usein tällä tavalla, koska te olette minun lapsiani. Minä kutsun teitä siksi, koska olen synnyttänyt teidät Kristukselle Evankeliumin kautta. Ja ollessamme täällä yhdessä, kun vain oma joukkomme istuu täällä, minä vähän vuoleskelen teitä. Mutta haluan kertoa teille, että kun te tulette ja kysytte minulta mitä tahansa, niin minä tulen kertomaan teille parhaan tietoni mukaan! Jos se on Sana, niin minä en välitä jos Se tuomitsee minut, minussa on monia oksia jotka tulee vuolla pois minusta. Tarkalleen niin on!

168   Mutta kun te kysytte minulta mitä tahansa, minä tulen kertomaan sen teille. Jos kerron teille yhtään mitään, niin tulen kertomaan teille Totuuden. Olen aina yrittänyt elää sillä tavalla. Se on se, miten haluan elää ja kuolla sillä tavalla, olemalla rehellinen jokaisen kanssa.

169   Eräs pieni tyttö tuli luokseni jokin aika sitten; tuo nainen ei ole nyt täällä. Monet teistä tuntevat Tom Simpsonin. Tom on mukava mies; ketään hänen sukulaisistaan ei ole täällä! (luulen kaikkien noiden ihmisten menneen takaisin, ellei sitten Fred vielä ole täällä… Fred Sothmann. En tiedä onko hän vielä täällä) Mutta Tom Simpson, hän tulee Kanadasta Fredin kanssa. (Tehän tunnette veli Fredin, yhden luotetuistamme.)

170   Ja monet teistä täällä tuntevat veli Tomin. Ja Tom on hieno mies; hän on mukava kaveri, ja niin on rouva Simpsonkin. Jos hän vain kuuntelisi sitä mitä minä sanon hänelle, niin hän myös tulisi jälleen kävelemään. Hän on rampa ja istuu rullatuolissa. Hän tulisi kävelemään jos hän vain tekisi mitä sanottiin että hänen tulisi tehdä. Vain tarkatkaa ja nähkää, josko se on totta. Näettehän? No niin. Mutta hänen täytyy tehdä mitä hänen käskettiin tehdä, jos hän odottaa paranevansa.

171   Ja yksi hänen pikku tytöistään, he ovat mukavia pikku tyttöjä… Kun he olivat aivan pieniä, minulla oli tapana ottaa heitä syliini ja leikkiä heidän kanssaan. He ovat liian suuria nyt, he ovat melkeinpä naisia, kymmenen, kaksitoistavuotiaita. Ja sitten yksi heistä tuli luokseni ja sanoi: “Veli Branham, minulla oli uni.” Ja hän kertoi minulle unensa ja kysyi: “Mitä se merkitsee?”

 Sanoin: “En tiedä, kultaseni. Minä tulen rukoilemaan, ja jos Herra antaa sen minulle, niin minä tulen kertomaan sen sinulle.”

172   Hän sanoi: “Hyvä on!” Muutamia päiviä myöhemmin hän tuli ja kysyi: “Saitko tuon unen?”

 Minä sanoin: “Ei, kulta, minulla ei ole sitä; Hän ei ole paljastanut sitä minulle.”

173   Viikko tai kaksi myöhemmin hän tuli takaisin ja sanoi: “Veli Branham, mitä kuuluu tuosta unesta?”

 Minä sanoin: “En tiedä.” Näytti siltä kuin hän olisi ollut jotenkin pettynyt…

174   Muistakaa, että kun te pyydätte minua kertomaan teille mitä tahansa, enkä minä saa sitä Herralta, niin minä myös olen pettynyt. Mutta minä en tule olemaan teeskentelijä tai valehtelija, vaan minä tulen kertomaan teille totuuden. Jos Hän kertoo minulle; minä kerron teille; jos Hän ei kerro, en minäkään. Se on kaikki mitä voin tehdä. Ja haluan että te uskotte minuun sillä tavalla.

175   Ja nyt, minä ajattelin tietäväni tuon unen merkityksen omassa mielessäni, mutta kuinka voin tietää. Minun täytyy ensin nähdä se. Eikä yksikään teistä voi osoittaa sormellanne yhtään kertaa tai paikkaa,, milloin unen tulkinta on kerrottu Herran Nimessä, eikä se olisi ollut tarkalleen sillä tavalla. Kyllä vaan! Milloinkaan en ole kertonut teille mitään Herran Nimessä, mikä ei olisi myös tapahtunut juuri sillä tavalla, koska se on Hän. Ja sitten se ei enää ole minun vastuullani, se on Hän; se on Hänen vastuullaan.

176   Minä sanoin: “Katsohan Trudy, mitä jos me menisimme Arizonaan. Ja mitä jos minä kertoisin sinulle kun tulet sinne, ‘NAIN SANOO HERRA’, sinun pikkuveljesi. (pikku Johnny jota aina kiusaan siitä kuinka hänen vatsansa aina näkyy)… “ Minä sanoin: “Mitä jos hän joutuisi yliajetuksi kadulla ja minä sanoisin: ’Tiedätkö mitä tulee tapahtumaan, hän joutuu yliajetuksi kadulla’; ja sinä sanoisit: ‘Viekää hänet veli Branhamille.’ Sitten sinä tulet etsimään minua ja löytämään minut puhumassa miehen kanssa portailla, jolla on valkoinen puku yllään. Ja sitten minä tulen laskemaan käteni pikku Johnnyn ylle ja hän tuleva takaisin elämään.” No niin, minä sanoin: “Sitten sinä menisit länteen ja yhtenä päivänä kuulisit äitisi ja isäsi kirkuvan ja näkisit että pienen Johnnyn yli on ajettu. Mitä sinä tulisit tekemään? “ Näettekö? Te uskotte minuun. Ja minä haluan teidän luottavan minuun. Minä en tule kertomaan teille mitään arvelemalla; minä tulen kertomaan teille totuuden, tai sitten en kerro teille yhtään mitään. Ja minä sanoin,” Sitten sinä tulisit minun luokseni ja sanoisit: ’Oi, pieni Johnny’ – tai tulisit äitisi tykö ja ‘oi, pienen Johnnyn yli on ajettu. Hän on kuollut! Hän on kuollut!”

177   Lääkäri tulisi ja avaisi hänen silmänsä, tarkistaisi hänen sydämensä ja hengityksensä ja sanoisi: “Hän on kuollut; viekää hänet ruumishuoneelle.” Mitä sinä tulisit tekemään?

 Sinä tulisit sanomaan: “Odottakaahan hetkinen! Odottakaahan hetkinen! Nostakaa hänet minun käsivarsilleni; alkakaamme kävellä.” Aamen!

 “Minne sinä olet menossa, Trudy?”

 “En tiedä.”

 “Mitä sinulla on?” Sinulla on pieni kuollut veljesi käsivarsillasi. Sinä vain jatkat kävelyäsi, ja ihmiset sanovat: “Onko tuo tyttö hullu?” Ei! Hänellä on NÄIN SANOO HERRA. Mitä tulee tapahtumaan?

178   Ensimmäinen asia mitä sanot isällesi ja äidillesi: “Odottakaa, me tulemme löytämään veli Branhamin. Hän tulee seisomaan portailla keskustellen miehen kanssa jolla on yllään valkoinen puku. Tuolla hän on juuri tuolla. Tarkatkaa nyt mitä tapahtuu.” Eikä mielessäsi ole epäilystäkään. Sinä kävelet sinne ja sanot: “Veli Branham, sinä tiedät mitä kerroit minulle.”

 “Kyllä, Trudy. Johnny, herää!” Hän hyppää alas ja juoksee kadulla.

179   Mutta mitä jos minä olisin kertonut sinulle olettamisen pohjalta joitakin asioita joiden ajattelin olevan oikein, ja sanoisin sinulle NÄIN SANOO HERRA, eikä se olisi oikein, eikä se koskaan tapahtuisi; silloin sinä pelkäisit kuollaksesi tuon pienen pojan puolesta Sinä et tietäisi tuodako häntä vai ei.

180   Jumala lähetti minut tänne auttamaan teitä, ja minä haluan olla apu teille. Eikä väliä vaikka se leikkaa tai tekee kipeää, minun on sanottava se joka tapauksessa.

181   Mutta nyt, tämä avioliitto ja avioero tapaus, minä olen pyytänyt teitä veljenänne, olkaa rauhalliset kunnes kuulette minulta. Kuuletteko? Eläkää niin kuin olette eläneet.

182   “Rauhantuomari vihki meidät ja me olemme olleet naimisissa kaksikymmentä yksi vuotta.” Rakas sisar, rakas veli, kerran eräs myyntimies kertoi minulle kävelleensä sisälle erääseen kirkkoon (hän oli kristitty) Connecticutissa, tai jossakin siellä ylhäällä, se oli valtavan suuri kirkko ja hän meni sinne rukoillakseen. Hän oli helluntailainen, mutta hän meni sinne rukoillakseen. Ja hän sanoi kun hän oli siellä kirkossa polvistuneena rukoillakseen… hän oli ajanut pitkään ja hän oli väsynyt ja hänellä oli koti-ikävä, hän oli myyntimies joka myi kaikenlaisia asioita tehtaisiin. Hän oli siellä liikeasioissa ja kulkiessaan tuon kirkon ohitse hän ajatteli: “uskon, että menen sisälle rukoilemaan.” Ovi oli avoinna ja hän meni sisälle. Hän ei kuullut ketään joten hän polvistui ja alkoi rukoilla. Rukoiltuaan ja viivyttyään siellä noin tunnin hän kuuli ovien käyvän, ja hän ajatteli sen olevan kirkonvartijan tai jotakin sellaista. Jonkun ajan kuluttua hän kuuli jonkun puhuvan. Hän livahti sinne katsomaan, nähdäkseen oliko se kirkonvartija. Siellä seisoi alttarin edessä mies ja nainen pitäen toisiaan käsistä, ja hän kuuli miehen sanovan: “Minä otan sinut, rakas, olemaan vihitty vaimoni.”

 Tämä sanoi: “Minä otan sinut, rakas, olemaan vihitty mieheni.”

    “Mitä,” hän ajatteli, “tämä on outo asia,” tämä helluntailainen sanoi, “tämä mies ja nainen olivat menossa naimisiin ilman saarnaajaa.” Niinpä hän istuutui ja jäi odottamaan. Kun he olivat antaneet lupauksensa elää uskollisena toisilleen kunnes kuolema heidät erottaisi, he kietoivat kätensä toistensa ympärille ja suutelivat toisiaan, ja kääntyivät ympäri ja lähtivät hymyillen kävelemään ulos. Hän sanoi: “Hetkinen!” Hän sanoi: “Minä olen vähän utelias; minä olen vieras täällä. Oletteko te menneet naimisiin?”

 Sanottiin: “Kyllä!”

 “Ilman saarnaajaako?”

 Mies vastasi: “Ei! Me olemme olleet naimisissa neljäkymmentä vuotta. Meidät vihittiin tällä alttarilla neljäkymmentä vuotta sitten ja joka vuosi me tulemme takaisin ja uusimme lupauksemme.” Se on hyvä idea.

183   Mutta kun on kysymys siitä oletteko naimisissa, niin kun te lupaatte hänelle ja hän ottaa teidän sananne; ja te otatte hänen sanansa; ja Jumala ottaa teidän molempien sanat. Joten älkää luvatko ellette… [Nauhan ensimmäinen puoli päättyy.]

 343 Onko heillä pitkät hiukset kun he leikkaavat ne edestä?

184   No niin, se ehkä tarkoittaa tätä: “Ovatko hiukset enää sen jälkeen pitkät kun niitä leikataan edestä?” Eivät enää, koska niitä on leikattu. Mutta se on niin kuin sen miehen kanssa, jonka housuja lyhennettiin kolme kertaa ja yhä ne olivat liian lyhyet. Mitä sinä sanot? [Veli Branham keskustelee jonkun kanssa yleisöstä] Oh, siitäkö he puhuvat. Minä kiusaan niistä pientä tyttöäni, kutsun niitä “booms”, tai mitä se onkin, tiedättehän, tässä otsalla.

185   Voin kuvitella noiden lasten leikkaavan hiuksiaan edestä… Ehkä äitinne voi kertoa teille jotakin siitä, jos hän haluaa teidän tekevän niin. Mutta naisen kohdalla se on hieman niin kuin yrittäisi ajaa autoa katsellen peruutuspeiliin, jos hän on noin kaksikymmentä viisi vuotias ja haluaa leikata ne edestä sillä tavalla, näyttääkseen pieneltä lapselta. Katso tännepäin minne olet menossa, sisar, eikä sinne missä olet ollut.

186   Ja nyt, hiusten leikkaamisesta voin sanoa tämän. Minulla ei ole Raamattua sanoa, että voitte leikata niin ja niin paljon siitä pois, ja niin paljoa taas ette saa leikata. Minulla ei ole Raamatunpaikkaa sille, minä en voisi kertoa sitä sinulle sisar, tai veli, kuka se sitten onkin.

187   Sanon yhden asian. Toivoisin… Tiedän että minunkin lapseni Rebekka ja Saara, ovat myös tehneet niin, olen nähnyt heidän leikanneen hiuksiaan pois tästä edestä ja sitten palmikoivan hiukset taakse, ja kampaavan nämä tähän otsalle tällä tavalla. Minä en kannata sitä. En ollenkaan. Minä puolestani toivoisin, etteivät he ollenkaan panisi saksia hiuksiinsa. Mutta kun heidän hiuksensa ovat vapaana riippuen alhaalla, ja sitten leikkaavat ne silmien päältä pois, niin ehkä se käy pienille lapsille. Minä en tiedä onko se väärin, minä en luulisi niin. Mutta kun te tulette… Teille sisarille, minä jättäisin sen juuri sillä tavalla kuin Herra on tehnyt sen.

188   Ja tietenkin, minä tiedän että naiset haluavat näyttää kauniilta; se on luonnollista, ja se on mitä heidän tulisikin olla. Heidän tulisi olla niin. Ja niinpä se on hienoa, mutta muuten, älkää näyttäkö maailmalta; älkää tehkö maailman kaavan mukaisesti. Tuo asia on väärin… Te haluatte leikata sen, sillä tavalla, mutta älkää leikatko hiuksianne nyt.

 Jos teillä on palmikot tai miten tahansa hiuksenne ovat, jättäkää se pitkäksi. Älkää leikatko sitä näyttämään maailmalta. Jos te olette vain pieniä tyttöjä…

189   Sedälläni oli pieni tyttö New Yorkissa, jolla oli kaikkein kauneimmat hiukset. Se oli tumman ruskea ja hänen palmikkonsa… Äidilläni olivat palmikot jotka ulottuivat polvitaipeisiin asti. Ja tällä pienellä tytöllä oli samoin; hänen nimensä oli Jacqueline.Ja hän oli kammannut osan siitä eteen ja leikannut sen sillä tavalla. Se oli kahdeksantoista – tai kaksikymmentä vuotta sitten. Ja minulla oli tapana ihmetellä, että miksi hän ei kammannut koko tukkaansa taaksepäin, se olisi näyttänyt kauniimmalta kuin sillä tavalla edestä leikattuna, niin kuin näillä nykyaikaisilla Beatleseilla, joita heillä on tänään. Oh, niin se on, en usko että minä tekisin niin. Mikä tahansa mikä näyttää noilta Beatleseiltä, näyttää maailmalta, joten jättäkää se rauhaan. Kyllä!

 344 Mieheni ja minä emme ymmärrä Raamattua samalla tavalla.,  totuuksia — kuten tämä totuus, jota sinä saarnaat. Hän ei ymmärrä. Tulisiko minun mennä hänen kanssaan kirkkoon kun en usko heidän opetukseensa? Olen hyvin vaivautunut tästä.

190   Kyllä! Jos olet vaimo tälle miehelle, ja hän ei tuomitse sinua. Sinun ei tule tuomita häntä, koska vaimo pyhittää aviomiehen. Ja minä uskon että jos hän käy jossakin kirkkokunnallisessa seurakunnassa, tai jossakin sellaisessa, ja hän haluaa sinun menevän sinne hänen kanssaan…Näethän? Jos sinä et ole… Näethän, siellä ei ole mitään mikä vahingoittaisi sinua, koska sinä et kuitenkaan tule kuuntelemaan sitä mitä he sanovat, koska sanoit tässä että et usko heidän saarnaamiseensa. Niinpä se ei tule vahingoittamaan sinua, mutta sinä osoitat kunnioitusta miestäsi kohtaan. Sinä luovutat itsesi hänelle, ja ehkä tekemällä niin… Nuo asiat joita he opettavat siellä… Sinulle on opetettu paljon korkeampia asioita; ole sinä suolainen; hän on näkevä sen ja tuleva Herralle. Uskon että minä menisin. Hyvänen aika, katsokaahan mitä kello on.

 345 Puhuvatko Sakaria 4 ja Ilmestyskirja 11:3-12 samasta asiasta? Katso Sakaria 4:12-14 ja Ilmestyskirja 11:4. He ovat kirjoittaneet nimensä siihen, veli ja sisar tästä seurakunnasta.

191   Katsokaamme Sakaria 4. Oh, kyllä, ne ovat nuo kaksi oliivipuuta. Kyllä, nuo kaksi oliivipuuta Ilmestyskirja 11, ovat… Oh, kyllä, se on sama asia. Se ovat he molemmat, Mooses ja Elia, nuo kaksi oliivipuuta.

Rukoile meidän… Se on rukouspyyntö.

Olen pahoillani, en voi lukea tätä seurakunnan edessä. Se koskee perhesuhteita. Kyllä, panen sen tuon kanssa tuonne. En voi lukea sitä julkisesti. Heillä tulee olemaan yksityinen tapaaminen joka tapauksessa, joten…

 346 Onko väärin työskennellä sunnuntaina?

192   Minä juuri selitin sen. Jos härkä on kuopassa, niin vedä se ylös, mutta älä työnnä sitä kuoppaan vain voidaksesi vetää sen ylös sunnuntaina!

Veli Branham; saarnaatko täällä ensi sunnuntaina?

193   Se on vain kysymys. Ei, veli tai sisar, kuka se onkin. Nämä ovat joitakin jotka minun on täytynyt laittaa, tai joku on pannut ne muiden mukaan.

 Veli… Tämä on sinulle, veli Capps. “Laulaisitko tuon laulun, ’Me emme milloinkaan tule vanhenemaan?’” Minulla on täytynyt mennä ne hieman sekaisin.

 347 Veli Branham, joku haluaa tietää miksi sinua ei ole mainittu Raamatussa. Minä uskon että sinä olet Habakuk 2:1-4. (Etsisitkö sen, veli Neville, Habakuk 2:1-4) Antaa heidän lukea tämä ja tutkia sitä, 3. Luku… Ajatella nimeä ja neljän luvun tyyppiä, minä uskon että se olet sinä.

194   Nyt, kun hän etsii Habakuk 2:1-4. Veli tai sisar, kuka tätä kysyykin (siinä ei ole nimeä; se on hienoa) Minä pidän siitä että te kysytte noita asioita. Tiedän mitä on sydämellänne ja silloin voin kertoa sen teille. Ei. Näettekö? Teidän nimenne ei välttämättä tarvitse olla Raamatussa; mutta niin kauan kuin te itse olette Raamatussa; niin kauan kuin te olette Kristuksessa, te olette Raamatussa; te olette Hänessä, näettehän, Raamatussa. Niin kauan kuin te olette Kristuksessa, te olette Raamatun täyteydessä. Te olette täydessä osassanne, kun olette Kristuksessa. Ymmärtävätkö kaikki sen?

195   Onko sinulla se, veli Neville? Mitä? Kyllä. Habakuk… minä en ole lukenut sitä. Luulen että tämä on pantu tänne tänä aamuna. Habakuk 2:1-4:

Minä tulen seisomaan vartiossa, ja asetun torniin, ja tulen tarkkaamaan ja näkemään mitä hän tulee sanomaan minulle, ja mitä minä olen vastaava kun minua nuhdellaan.

Ja HERRA vastasi minulle, ja sanoi, Kirjoita näky, ja tee se selvästi tauluihin, niin että hän voi juosta joka lukee sen.

Sillä näky on vielä määrättyä aikaa varten, mutta lopussa se on puhuva, eikä valehtele: vaikka se viipyy, odota sitä; koska se tulee varmasti tulemaan, se ei tule viipymään.

Katso, hänen sielunsa joka on korotettu ei ole oikeamielinen hänessä: mutta vanhurskas on elävä uskostansa.

196   No niin, kuvittelisin että tämä kallis henkilö joka kysyy tätä… Näettehän? Se on joku joka rakastaa minua, tai muuten he eivät kirjoittaisi sitä. Minä en voi sanoa että minua… Raamattu ei kutsu minun nimeäni William Branham, tai sinun nimeäsi, kuka se onkin, mutta me olemme Hänessä joka tapauksessa.

197   Ja nyt, te näette tutulta tuntuvia paikkoja joihin viitata Raamatussa, jotka sanovat määrättyjä asioita. Näettehän, jos olette tarkkaavaiset, niin historia kertaa itseänsä Raamatussa. Sallikaa minun antaa teille raamatunpaikka yhdestä. (Näen että monet kirjoittavat niitä muistiin). Pyhän Matteuksen. luvussa sanotaan että Jumala kutsui Poikansa ulos Egyptistä, että se täyttyisi mitä oli puhuttu: “Egyptistä Minä kutsuin Poikani”… Nyt jos teidän Raamatussanne on hakupaikkoja, niin te voitte seurata sitä takaisin sinne, missä Hän kutsui Jaakobin, Israelin ulos Egyptistä, näettehän? Jaakob oli Hänen poikansa jonka Hän kutsui ulos Egyptistä. Niinpä Jumalan Sana ei milloinkaan pääty. Me tunnemme itsemme Raamatussa erilaisten… Kuinka monet muistavat minun sanomani siitä kuinka te tunnette itsenne Kristityn luonteenpiirteistä, Phoenixissa, Arizonassa, jossa saarnasin sen? Kyllä, monilla teistä on se nauhalla. Te voitte tunnistaa itsenne missä tahansa Raamatussa, jos olette kristitty. Näettekö? Samaistettuna kristillisen luonteenpiirteen kanssa. Te voitte tuntea itsenne Raamatussa. Niinpä, uskon että se tulee auttamaan. Haluan saada näistä niin monta kuin voin.

 348 Veli Branham, jotkut sanovat että armo on ohitse ja kukaan ei voi pelastua. No niin, onko tämä totta? (Olen iloinen että tätä kysyttiin.) Me tarkkailemme rukousjonoa, ja näyttää siltä että jotkut yhä löytävät armon. No niin, se on ensimmäinen kysymys, niitä on kaksi.

198   “Onko armo ohitse?” Älkää milloinkaan ajatelko sellaista! Jatkakaa vain kaiken sen tekemistä mitä vain voitte, kunnes teidät on otettu pois.

199   “Me huomaamme rukousjonossa joidenkin löytävän armon.” Varmasti! Armon ovet ovat avoinna. Näettehän? Minä luulen että se minne te menette, – tämä, tämä ajatus saattaa olla… Minulla ei ole aikaa antaa jokaiselle näistä Raamatunpaikoista niiden oikeaa paikkaa, näettehän, pannakseni jokaista näistä asioista niiden oikealle paikalle. He… Rukousjonossa te löydätte armon, tietenkin.

200   Jos tietäisin että Jeesus tulisi tänään iltapäivällä, niin minä tekisin juuri sitä mitä olen tekemässä juuri nyt, jatkaisin vain suoraan eteenpäin. Armo on aina avoinna.

201   Ja nyt, se mistä minä ajattelen teidän saavan sen, on Seitsemän Seurakuntajakson päättymisestä ja Seitsemän Sinetin avaamisen vuoksi. Näettehän? Nuo Seitsemän Sinettiä, ne toivat julki mitä oli tapahtunut. Seitsemäs Seurakuntajakso, me olemme Seitsemännen Seurakuntajakson lopussa. Kun minä sanon lopussa, se ei merkitse että se on juuri tämä tunti tai tämä minuutti. Muistakaa, Raamattu sanoi Herran Jeesuksen päivinä ja Paavali sanoi: “Sillä aika on käsillä.” Käsitättekö kuinka pitkä aika se oli Jumalan ajanlaskussa? Se oli eilen. Minun aikani mukaan se on kaksituhatta vuotta. Aika on käsillä, näettehän? Se mitä Jumala sanoo olevan käsi1lä, ei ole se mitä me sanomme olevan käsillä.

202   Niinpä jatkakaa vain uskomista, jatkakaa rukoilemista, jatkakaa… Jumalalla yhä on armo avoinna; tulkaa vain siihen niin nopeasti kuin voitte. Jumala tulee lopettamaan sen, kun on aika lopettaa se.

 349 Veli Branham, onko totta ettei kenenkään muun tule saarnata kuin sinun? Me olemme nähneet sinun vihkivän saarnaajiksi miehiä. Me emme usko että sinä tekisit sitä jos heidän ei tulisi saarnata.

203   Armoa! Veli, sisar, kuka tahansa kertoikaan teille, ettei kenenkään muun tullut saarnata kuin minun, minä olisin kurja Jumalan alamainen sellaisen asian kanssa. Ei! Jokainen mies joka tuntee Jumalan kutsun elämässään, tulkaa palvelukseen ja alkakaa saarnata; me tarvitsemme heitä.

204   Jumalan miehet ovat voidellut kaikkialla ympäri maailman saarnaamaan Evankeliumia. Minä olen vain yksi pieni kivi rannalla monien suurten kivien joukossa. On niin monia, jotka ovat kyvykkäämpiä ja arvollisempia, heillä on kaikkea enemmän saarnaamiseen kuin minulla; minä olen vain yksi pieni nöyrä henkilö täällä. Minä olen yksi vehnänjyvä koko aitallisessa. Näettehän? Tehän tiedätte mitä minä tarkoitan!

205   Kenen tahansa miehen jonka Jumala on kutsunut, tarvitsee saarnata Evankeliumia.

 350 Kuinka voi kristitty syvemmin rakastaa Jumalaa?

206   Lue Sanaa ja rukoile. Lue Jumalan Sanaa ja rukoile. Minun täytyy kiirehtiä voidakseni käydä lävitse niin monia kuin mahdollista.

Minä jätin kysymyksen, mutta kysyin sen väärin. Haluan tietää tuleeko sinulla olemaan parantamiskokousta ennen kuin lähdet kaupungista. Jos ei, niin mitä minun tulee tehdä saadakseni yksityisen tapaamisen kanssasi?

207   Nyt, asiasta toiseen, uskon että tällä henkilöllä oli tapaaminen tänä aamuna. Ja tietenkin meillä myös jo oli parantamiskokous.

 351 Veli Branham,’ ole hyvä ja selitä 1. Kor. 11:4-6. Eikö tämä merkitse erillistä peitettä eikä hiuksia, tai ovatko pitkät hiukset ainoa peite mitä tarvitaan?

208   Etsisitkö minulle 1.Kor. 11:4. Se sanoo että rukoillessa… (Oh, kyllä, heillä on se täällä, he sanovat,) Rukoillessamme tai profetoidessamme voimmeko me ottaa hiuksemme… (Katsokaamme nyt, he ovat vetäneet siihen viivan tai jotakin.) Voimmeko me ottaa hiuksemme pois tai panna ne päähän kun profetoimme?

209   Jos teillä on peruukki, niin voitte ehkä sen tehdä, tai käyttää yhtä näistä Beatle-peruukeista… Jos yksi niistä näyttäisi sopivan minulle, niin käyttäisin ehkä itsekin sellaista, mutta ei Beatle-peruukkia, vaan pientä tekotukkaa.

210   Mutta se on oikein. Jos teillä ei ole hiuksia ja te haluatte niitä, ja jos voitte tehdä sen, niin se kyllä sopii. Kyllä vaan! Jos naisen hiukset eivät ole tarpeeksi pitkät, ja hän haluaa peruukin sen päälle, niin minä sanoisin, käytä sitä, sisar.

211   Jos mies vilustuu pahasti, tai että hän näyttäisi paremmalta vaimolleen, jos hän haluaa käyttää tekotukkaa, niin tehköön niin. Kyllä todellakin! Siinä ei ole mitään väärää, ei sen enempää kuin jos teillä olisi tekohampaat tai teko-käsi tai jotakin muuta. Jos luonto on ottanut jotakin teiltä ja se sopii, niin tehkää niin, se on aivan oikein.

 Mutta tässä sanotaan: “Voimmeko me panna hiukset päähämme tai ottaa ne pois kun rukoilemme tai profetoimme?” Mitä tämä itse asiassa merkitsee?

212   Hyvä on, veli Neville, lukisitko jakeet 4-6:

 Jokainen mies joka rukoilee tai profetoi, päänsä peitettynä, häpäisee päänsä.

 Mutta jokainen nainen joka rukoilee tai profetoi päänsä paljastettuna häpäisee päänsä: (Joka on hänen aviomiehensä.)...sillä se on aivan sama jos hän olisi ajeltu paljaaksi.

 Sillä jos nainen ei ole peitetty, olkoon hän myöskin keritty:… (Jos hän haluaa leikata hiuksiaan, niin pankaa hänet ajamaan se kaikki paljaaksi. Näettehän? Jos hänellä ei voi olla…)...mutta jos se on häpeäksi naiselle olla keritty tai paljaaksi ajeltu, olkoon hän peitetty.

213   Minä en näe siinä mitään hiusten poisottamista tai päähän panemista, ellei nainen halua… Paavali sanoo että jos nainen haluaa leikata sen, niin ajelkoon hän sen sitten kokonaan paljaaksi. Ja jos hän ei tee sitä, niin pitäköön hän hiuksensa; koska hänen hiuksensa ovat hänen peitteensä. Mutta jos miehellä olisi pitkät hiukset puhujanpöydän takana, niin hän näyttäisi kuin naiselta seistessään siellä pää peitettynä. Niinpä miehellä ei tule olla sitä sillä tavalla.

214   Minä uskon tuon henkilön tehneen virheen ajatellessaan että he ottaisivat hiuksensa pois ja panisivat ne päähänsä – mies profetoisi pää peittämättömänä ja sitten panisi sen jälleen päähänsä. Näettehän? Ei. Se merkitsee että jos hänellä on pitkät hiukset, silloin hän on peitetty… Lukekaapa hieman pidemmälle, te jotka kysyitte kysymyksen, ja te tulette näkemään että naisen pää on hänen miehensä. Kuinka monet tietävät sen? Ja miehen pää on Kristus; siksi miehen tulee leikata hiuksensa Kristuksen vuoksi; koska Hänessä ovat molemmat, sekä mies että nainen ja kaikki. Hän on sekä isä, äiti, sisar ja veli, kaikkea. Mutta miehessä on yksin miehellisyys. Siksi hänen pitää leikata se pois Kristuksen vuoksi; Mutta naisessa on yksin naisellisuus, ja niinpä hänen täytyy olla peitetty; koska hänen aviomiehensä on hänen ylitseen. Hän on hänen herransa, hänen hallitsijansa; niinpä sen vuoksi hänellä täytyy olla pitkät hiukset.

215   Ja sitten, jos hän sanoo että hänen täytyy leikata se pois, niin olkoon hän silloin paljaaksi ajeltu. Ja Paavali sanoi että jos se on häpeä naiselle, jonka oletetaan näyttävän kauniilta, olla hiukset pois ajeltuina, niin olkoon hänellä peite päässään; olkoon hänellä pitkät hiukset. Onko se kaikki selitetty? Tarkoitan, kuulostaako se oikealta? Sanokaa: “aamen” jos niin on ja jos olette käsittäneet sen. [Seurakunta sanoo “Aamen!] Hyvä on.

 352 Veli Branham, meillä ei ole saarnaajaa siellä missä me asumme, meillä on ainoastaan nauhankuuntelu kokous sunnuntaina. Tulisiko meidän viedä lapsemme toiseen seurakuntaan pyhäkoulua varten? Ovatko nauhakokoukset riittäviä?

216   No niin, olkoon se lastenne kehityksen mukaisesti. Jos te viette lapsenne jotka ovat nuoria, jonkunlaiseen joukkoon siellä, ja he ajavat heihin asioita joita heidän ei tulisi tietää; minä en tekisi sitä. Jos näyttää siltä että he oppivat tarpeeksi nauhoilta ja… Ja sanokaamme että te veisitte heidät Katoliseen kirkkoon tai johonkin sellaiseen; niin minä en neuvoisi tekemään sitä.

217   Mutta jos teillä on siellä pieni mukava seurakunta joka ehkä on erimieltä kahdesta tai kolmesta asiasta kanssanne, ja lapsenne haluavat mennä pyhäkouluun, jotka ovat täyden Evankeliumin ihmisiä, niin se kyllä sopii hyvin. Mutta näettehän, se riippuu siitä, kuinka lapsenne ottavat sen. Tarkatkaa ,mitä lapsenne tekevät, kuinka he reagoivat siihen.

 353 Jos teillä ei ole seurakuntaa minne mennä, niin tuleeko teidän kuunnella nauhoja?

 Kyllä! Se on hienoa.

 354 Täytyykö lapsillanne olla kokemus, jotta heillä olisi Pyhä Henki? Jos he näkevät Lopunajan Sanoman, onko heillä Pyhä Henki?

218   Jokaisella täytyy olla kokemus! Teidän lapsenne eivät voi mennä sisälle mitään muuta tietä, kuin mitä te menette. Heidän täytyy olla uudestisyntyneitä. Jumalan Valtakunnassa ei ole lastenlapsia; he ovat kaikki lapsia. Heillä täytyy olla se. Heillä täytyy olla kokemus Jumalan kanssa mennäkseen sisälle, aivan samoin kuin teilläkin.

 355 Kalliisti rakastettu: Koskien raamatunpaikkaa Efesolaisten 4:11 – 13, saammeko me kaiken pyhien täydellistyttämisen nauhojen kautta, vai tulisiko meidän olla täällä missä Pyhän Hengen lahjat ovat toiminnassa ja missä eri seurakuntavirat ovat auttamassa meitä täydellisyyteen? Meidän sydämemme ovat uskoneet koko Jumalan Sanan.

219   Tämä henkilö on Oregonista. Uskon tietäväni kuka se on. Kyllä, tietenkin tunnen hänet. Sinun poikasi… Jos tuo henkilö on täällä, jos et ole, niin se on voinut olla viime sunnuntaina. Tämä ehkä tuli sisälle viime sunnuntaina. Sinun poikasi lentää luonnonsuojelun palveluksessa. Luulen, että hän on se, joka kutsui minua kanssaan sinne Oregoniin metsästämään hirviä… uskon sen olevan niin. Minä tunnen tämän henkilön kirjeen perusteella.

 Ei! He haluavat tulla tänne seurakuntaan täydellistymistä varten. Mutta meillä on yhteys toinen toisemme kanssa täällä seurakunnassa, mutta täydellistyminen tulee meidän ja Jumalan välillä. Kristuksen Veri on se mikä täydellistyttää meidät Pyhässä Hengessä.

220   Tässä sanotaan: ”…seurakuntaan missä lahjat ovat toiminnassa.” No niin, meillä ei ole liian monia lahjoja toiminnassa täällä, mutta meillä on joitakin niistä. Meillä on kielilläpuhumisen lahja ja profetian lahja, (kaksi tai kolme niistä).

221   Minä uskon että veli Higginbothamilla täällä on kielilläpuhumisen lahja. Ja meillä on veli Junior Jackson keskuudessamme, joka puhuu kielillä. Ja sitten meillä on kaksi tai kolme heitä jotka tulkitsevat. Veli Neville myös täällä, meidän pastorimme, puhuu myös kielillä ja profetoi joskus, ja Herra tuo hänen ylleen…

222   Juuri muutama päivä sitten hän soitti puhelimella taloon. jossa minä olin, että hän oli profetoinut eräästä henkilöstä, kertonut heille että eräässä juopossa miehessä tapahtuisi suuri muutos välittömästi, tai jotakin sellaista. Ja tuo mies oli eronnut Anonyymeistä Alkoholisteista, ja oli yhä alkoholisti, ja nyt hän ei ole neljäänkymmeneen kahdeksaan päivään koskenutkaan alkoholiin, eikä hän ole saanut mitään lääkitystä sille. Se tapahtui, kun veli Neville profetoi heille.

223   Niinpä meillä on joitakin lahjoja toiminnassa keskuudessamme, ja me olemme hyvin iloiset, jos voimme olla yhteydessä kenen tahansa teidän kanssanne, jos on jotakin mitä voimme tehdä, niin me olemme hyvin onnelliset siitä. Näettekö? Mutta täydellistäminen kuuluu Kristukselle.

 Katsokaamme nyt ehkä yksi tai kaksi lisää.

 356 Veli Branham, voisitko olla ystävällinen ja selittää valokuvan jonka veli Arganbright on ottanut? Kysymys yksi: toinen kuva seinällä, valo sinun ympärilläsi, vyön solki, ja niin edespäin.

224   No niin, he ovat kirjoittaneet nimensä siihen, eivätkä he ole täällä nyt. Me ymmärrämme sen. Ne ovat veli ja sisar Jackson Etelä-Afrikasta; he ovat menneet takaisin. Niinpä me ymmärrämme sen; me olemme selittäneet sen.

 357 Milloin tulee seurakunta nousemaan ylös, joka kuoli ahdistuksen aikana? Tulevatko he myös odottamaan jumalattomien ylösnousemukseen asti? Tulevatko he jälleen elämään tuhatvuotisvaltakunnan aikana?

225   Se on hyvä kysymys. Se ansaitsisi enemmän aikaa, kuin mitä voin antaa sille. Mutta minulla on vielä vähintään kaksi kolmasosaa kysymyksistä jäljellä, joiden kanssa aloitin tänä aamuna. Niitä on niin monia, näettehän ja haluan saada niistä niin monia kuin voin. Tiedän että siellä on muutamia todella hyviäkin, jotka tulisi tietää, kuten käärmeensiemenen selittäminen ja muuta sellaista; mutta minä tulen kiirehtimään ja teen tämän hyvin nopeasti.

226   “Tuleeko ahdistuksen aikana kuollut seurakunta olemaan ylösnousemuksessa?” Se tulee olemaan toisessa ylösnousemuksessa.

227   “Tulevatko he myös odottamaan jumalattomien ylösnousemusta?” Vanhurskaat ja epävanhurskaat tulevat nousemaan samanaikaisesti.

228   “Tulevatko he elämään uudelleen tuhatvuotisvaltakunnassa?” Ei! Loput kuolleista eivät eläneet ennen kuin ne tuhannen vuotta olivat kuluneet. No niin, se on hyvin lyhyesti, mutta olen varma…

 358 Mitä Paavali tarkoittaa vapaudella Kristuksessa? Millä tavalla on vapaus laista?

229   No niin, laki ei sido teitä. Sanokaamme esimerkiksi, haluan selittää sen luonnollisella tavalla nopeasti. Esimerkiksi täällä kadulla on liikennekilpi jossa lukee kolmekymmentä kilometriä tunnissa, ja sitä nopeammin ette voi mennä. Nyt jos ajan tuolla kadulla neljäkymmentä kilometriä tunnissa, niin minä olen tuon lain tuomitsema. Mutta jos minä ajan siellä tarkalleen kolmekymmentä kilometriä tunnissa, niin minä en ole tuon lain alainen. Näettehän? Vapaus Kristuksessa on sama asia.

230   Laki ei sido sinua niin kauan kuin… Jos minä en varasta, valehtele, tee aviorikosta, mitään näistä asioista, niin mikään laki ei sido minua. Näettehän? Minä olen vapaalaista; minä olen Kristuksessa.

 359 Mitä sinä ajattelet syntyvyyden säännöstelystä?

231   Minulla oli jotakin siitä tapaamisissa tänä aamuna. Minä mieluummin keskustelen henkilökohtaisesti noista asioista teidän kanssanne, koska on sanoja ja asioita joita minun täytyy sanoa, ja sanon ne mieluummin miehelle ja vaimolle yhdessä…

232   Ja on mahdollisuus tehdä se oikealla tavalla. Sanon sen noin yleisesti. On niin ja niin monta päivää naisen elämässä, jolloin hän ei ole hedelmällinen. Tehän ymmärrätte?

233   Ja joskus on niin että jos nainen saisi lapsen, se tappaisi hänet. Teidän on myös tarkattava sitä. Niinpä olkaa todella varovaiset sen kanssa. Näettehän, se tuo elämän, se on miten teidät pannaan tänne maan päälle.

234   Jos vaimonne on sairaalloinen, ja toinen lapsi tappaisi hänet, niin minä en tekisi sitä. En usko että Herra haluaisi teidän tekevän sitä. Tulkaa minun luokseni henkilökohtaisesti noiden asioiden kanssa; puhukaamme siitä yksityisesti. Antakaa minun puhua siitä teille henkilökohtaisesti ja minä voin tuntea…

235   Näettehän, jokainen henkilökohtaisesti, niin minä voin nähdä josko he valehtelevat minulle vai ei. He kertovat minulle erilaisia asioita. Minä tapaan teidät mieluummin… Koska jos te puhutte siitä tällä tavalla, niin te ette tiedä. Se on koska siinä on yksilöllinen asia kysymyksessä; minä voin nähdä kertovatko he totuuden vai ei.

 360 Miksi tullaan Saatana vapauttamaan pieneksi ajaksi tuhannen vuoden jälkeen? Ilmestyskirja 20:3 ja Ilmestyskirja 20:7?

236   Miksi hänet tullaan vapauttamaan? Kokoamaan hänen ihmisensä toisessa ylösnousemuksessa, koska Saatanan myöskin täytyy seistä tuomiolla. Näettehän? Hänet täytyy tuomita.

 Oh, niitä on niin paljon. Minä en usko… Ja tässä on toinen kirjekuori täynnä niitä. Sallikaa minun ottaa muutamia todella nopeasti.

 361 Veli Branham, ole hyvä ja selitä Apostolien tekojen 9 jae 7 ja Apt. 22 jae 9. (Etsisitkö sen minulle veli Neville.)

237   Nyt hänen etsiessään sitä, minä koetan ottaa toisen nopeasti. Oletteko väsyneitä? tiedän että olette.

Ole hyvä ja selitä Morsiamen muuttamisen salaisuus. Kuinka se tapahtuu ja missä, paikka minne Morsian menee. Eivätkö ne olekin mukavia kysymyksiä. Se on todella mukavaa. Se ottaisi minulta koko päivän…

 Hetkinen nyt, kiitos veli Neville, Apostolien teot 9 jae 7:

Ja miehet jotka matkustivat hänen kanssaan, seisoivat mykistyneinä, kuullen äänen, ja eivätkä nähneet ketään miestä.

238   No niin, minä tiedän mitä te ajatte takaa. Seuraava paikka sanoo sen päinvastoin. Minä en tiedä mitä siellä tapahtui. En voi sanoa sitä teille, koska seuraavassa paikassa he kuulivat. Yhdessä he eivät nähneet sitä, ja seuraavassa he näkivät sen eivätkä kuulleet sitä. Kuinka monet ovat aikaisemmin huomanneet sen Raamatussa? Minä olen, enkä voi selittää sitä. Herran täytyy paljastaa se minulle. Kerroin teille jokin aika sitten että minun täytyy olla rehellinen teidän kanssanne. Näettehän, minä en tiedä, olen pahoillani. Jos en voi selittää sitä, niin olen tarpeeksi rehellinen sanomaan etten voi. Mutta en tee sitä, ellen tiedä.

239   Minä en voi selittää sitä, sillä yhdessä paikassa se sanoo että he näkivät Valon, eivätkä kuulleet ääntä, ja toisessa paikassa he kuulivat äänen, eivätkä nähneet Valoa. Minä en voi selittää sitä. Minä en tiedä mitä tapahtui, siihen asti kunnes Herra paljastaa sen minulle; en voi kertoa siitä teille sen paremmin kuin avioliitosta ja avioerostakaan. Minä en tiennyt ennen kuin Hän paljasti sen minulle.

240   Ja jopa tänä aamuna, Herra Jumala, taivaiden ja maan Luoja tietää että tämä on totuus, tänä aamuna Hän toi päätökseen koko asian, kertoen minulle avioliitosta ja avioerosta. Se on oikein. Se on syy miksi minä sanon, antakaa minun koota se kaikki yhteen. Tutkia…

241   Kun yksi noista asioista kuten käärmeen siemen, kun se oli annettu minulle, minä en voinut nähdä sitä, en mitään siitä; mutta minä vain jatkoin sen tutkimista, ja ensimmäinen asia tiedättehän… Sitten täytyy mennä kauaksi ollakseen yksinään, ja sitten Pyhä Henki alkoi avata sitä. Nyt haluan että joku yrittäisi kumota sitä. Näettehän? Hän ei voisi tehdä sitä.

 362 Ole hyvä ja selitä morsiamen muuttamisen salaisuus.

242   Se on vain muutos, meidän ruumiimme… Sanokaamme meidän. Tiedättekö mitä tarkoitan kun sanon niin? En halua olla pilkkaava, mutta kun sanon meidän; en tarkoita sanoa sitä tästä seurakunnasta; tarkoitukseni on sanoa se jokaisesta uskovaisesta.

243   Aabraham odotti luvattua poikaa joka oli luvattu hänelle. Onko se oikein? Ja Seurakunta odottaa luvattua Poikaa. Morsian, (onko se oikein?), Morsian odottaa luvattua Poikaa.

244   Ennen kuin luvattu poika voi tulla, Saaran ja Aabrahamin ruumiiden täytyi muuttua. Onko se oikein?

245   Saara oli liian vanha saamaan lasta. Hänellä ei ollut maitosuonia rinnoissaan; hänen rintansa olivat kuivuneet. Hänen kohtunsa oli hedelmätön. Hän ei voinut saada lasta, hänen sydämensä oli liian vanha kestämään synnytystä. Niinpä mitä tapahtui? Jumala muutti hänet takaisin nuoreksi naiseksi. Ja Hän teki Aabrahamille saman asian, koska sanottiin että hänen ruumiinsa oli kuolettunut. Hänen täytyi muuttaa heidän ruumiinsa, voidakseen vastaanottaa luvatun pojan.

246   Ja me emme voi vastaanottaa luvattua Poikaa, joka on luvattu meille tänään, näissä ruumiissa joissa me elämme; nämä ovat synnin ruumiit.

247   Tämä ensimmäinen tajunta hallitsee tätä ruumista näkemisellä, maistamisella, tuntemisella, haistamisella ja kuulemisella, ja on se sekoittanut meidät; me järkeilemme ja kaikkea muuta. Mutta tuo uusi ruumis, joka tulee tästä uudestisyntymästä (ei tästä ensimmäisestä tajunnasta, se tulee katoamaan)… Se on tuo jokin sisäpuolella joka elää. Jokainen joka ymmärtää sen, sanokoon: “Aamen!” [Seurakunta sanoo: “Aamen!”]

248   Se ei ole tämä ulkopuolinen näkö, maku, tunto, haju ja kuulo. Se ei ole se. Se on alistettu kuolemalle ja tulee kuolemaan, vaan se on teidän sisäinen osanne, täällä syvällä sisäpuolella, se on tuo persoona joka ei voi kuolla. Ymmärrättekö? Ja se on tuo persoona josta uusi elämä alkaa, tästä uudesta syntymästä; ja toinen persoona rakentuu tämän persoonan kuvaksi joka te olette, tuon elämän ympärille. Ymmärrättekö sen?

249   Niinpä potentiaalisesti se on täällä, ja mitä se on? Ennen maailman perustamista luvattu Sana. Tämä ainoastaan heijastaa negatiivia, mutta se tulee heijastamaan positiivia, Sanaa. Ja morsiamen muuttaminen tulee olemaan sama asia. Sana joka on teissä, tuo ruumis tulee materialisoitumaan tuon Sanan ympärille, sama asia joka tehtiin Saarassa.

250   Kun tuon vanhan ruumiin joka hänellä oli, tuon ensimmäisen ruumiin täytyi muuttua voidakseen tuottaa pojan. Käsitättekö sen? Tuo ruumis ei voinut tehdä sitä. Tämä ruumis ei voi tehdä sitä, niinpä sen täytyy tulla muutetuksi samalla tavalla vastaanottaakseen Pojan.

 363 Kuinka se tapahtuu ja missä on paikka minne Morsian menee?

251   Morsian menee Kirkkauteen, Taivaaseen, Hääateriaa varten, aivan Iisakin ja Rebekan esikuvan mukaan, Rebekan kohdatessa Iisakin. Muistakaa Elieser, edustaen nyt sanomaa joka lähti Aabrahamilta, Elieser lähti etsimään morsianta lisakille. Hän löysi kauniin Rebekan illan viiletessä, kun tuo pieni tumma-ihoinen tyttö tuli vesiastian kanssa. Ja Elieser rukoili sanoen: “Herra Jumala, anna minulle nyt hyvä matka ja menestys mestarilleni, Aabrahamille. “

252   Ja Aabraham sanoi: “Mene, älä ota häntä Filistealaisten keskuudesta.” Sen täytyi tulla hänen omien sukulaistensa keskuudesta, osoittaen että Kristuksen Morsian ja Kristus ovat veri sukulaisia, ja tietenkin Rebekka ja Iisak olivat serkukset.

253   Ja sitten hän lähti, ja tämä kaunis Rebekka tuli noutamaan vettä, ja Elieser rukoili ja hän juotti kamelit ja kaikkea muuta. Ja sitten, pankaa merkille, Rebekan täytyi tehdä lopullinen valinta. Hän pyysi tyttöä isältä ja hän pyysi tyttöä äidiltä, eikä kumpainenkaan voinut suostua. He halusivat hänen viipyvän jonkun aikaa. Hän sanoi: “Älkää estäkö minun työtäni.”

254   Ja Rebekan täytyi tehdä valinta, koska hän sanoi: “Hän on nuori nainen; antaa hänen itse valita.”

255   Ja niin pian kuin häneltä oli kysytty, hän teki päätöksensä, ja sanoi: “Minä menen.” Ja hän nousi kamelin selkään mennäkseen kohtaamaan… Katsokaahan, tuo sama kameli jota hän oli juottanut, kantoi hänet ylkänsä luo ja kaikkeen menestykseensä. Ja tuo sama kameli tuo sama Voima (ja eläin Raamatussa edustaa voimaa)… Ja tuo sama Voima jota me kastelemme ja ylistämme (aamen Näettekö?), vesi, elämä, jota me ylistänne, tuo Sana, on juuri tuo asia joka kantaa meidät Kirkkauden maahan kohtaamaan Ylkää. Kyllä vaan! Aamen!

Me odotamme tuon suuren  Tuhatvuotisvaltakunnan päivän tuloa; Kun siunattu Herramme tulee ja  tempaa odottavan Morsiamensa pois.

256   Ja muistakaa, Iisak oli lähtenyt teltalta, ja seisoi kedolla mietiskelemässä, myöhään iltapäivällä. (Aamen!) Kun hän näki Rebekan tulevan… Ja Rebekka ei ollut koskaan nähnyt häntä, eikä hän Rebekkaa, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Rebekka rakastui häneen ja hän Rebekkaan. Ja tämä oli jopa hunnutettu. Aamen! Oi niin!

257   Ja katsokaahan, kun Rebekka näki hänet, hänen sydämensä oli niin täynnä iloa. Hän ei tiennyt kenen kanssa hän tulisi menemään naimisiin, mutta uskosta. Aamen! Ja muistakaa, Jeesus tulee jättämään Valtakunnan, emmekä me tule kohtaamaan Häntä Kirkkaudessa, vaan ne tulenne kohtaamaan Hänet ilmassa, taivaiden ja maan välillä, minne se on laajennettu vastaanottamaan meidät. Ja hän kohtasi Rebekan kotinsa ulkopuolella. Aamen! Vei hänet kotiinsa, ja meni naimisiin hänen kanssaan, ja peri kaiken mitä hänen isällään oli. Aamen! Oi, miten täydellistä.

 Kysymys: Erottaako jumala miehen ja vaimon…

258   Minun on parasta olla lukematta tätä. Näettehän, minun ehkä täytyy sanoa jotakin. Minä tunnen tiedät kaikki, mutta tämä nauhoitetaan, näettehän, joten on parasta jättää se. Se koskee… Tuo henkilö joka kirjoitti sen, minun on parasta tavata sinut yksityisesti. En todellakaan usko sen olevan mukavaa lukea tämä. Se on aivan oikein, tuo henkilö, siinä ei ole mitään vikaa; he ovat kysyneet asiallisen kysymyksen, mutta luulen että minun on parempi tavata tuo henkilö yksityisesti. Etkö sinäkin ajattele niin? Sinä tiedät sen, kuka sitten oletkin.

259   Oh, me olemme jo ylittäneet aikanne, ihmiset. Meidän on parasta lopettaa ja mennä päivälliselle. Kuinka paljon aikaa te haluatte minun kuluttavan täällä? Kyllä, ehkä vielä hieman. Jos jonkun täytyy lähteä, niin älkää antako päivällisenne palaa pohjaan. Ja minä tulen luultavasti syömään Blue Boarissa tai Pryorsilla, tai jossakin noista paikoista, ja ne eivät ehkä koske teitä. Jos teidän täytyy mennä, niin Jumala siunatkoon teitä; minä kyllä ymmärrän. Minä asetan nämä tähän, ja se on kaikki mihin tulen vastaamaan. Se ottaa ehkä viisitoista minuuttia lisää, ja sitten lähden syömään.

 364 Minulla on kaksi tytärtä jotka ovat naimisissa miesten kanssa jotka ovat kirkkokunnissa, ja he uskovat tämän Sanoman ja ovat sen puolella. Mitä heidän tulisi tehdä? – he ovat saaneet vastustusta. Mitä meidän tulee tehdä?

260   Seiskää lujina! Ehdottomasti. Näyttäkää värinne. Siinä se on; älkää antako periksi heille. Ei koskaan! Minä en sano, että älkää menkö heidän keskuuteensa, heidän yhteyteensä, tai jotakin sellaista, niin pitkään kuin voitte olla heidän kanssaan yhteydessä; mutta kun he yrittävät muuttaa ruokavaliota, tiedättehän, niin kyyhkynen ei voi syödä hiirihaukan kanssa.

 365 Veli Branham, olisitko hyvä ja selittäisit Markuksen 13:27? Myöskin, veli Branham, entä ihmiset Ilmestyskirja 20: 7 ja 9, jotka sotivat pyhiä vastaan? Mistä he tulevat? Tulevatko he kuljetetuksi ylitse niin kuin oli Nooan perheen kanssa?

261   Markuksen 13:27, veli Neville. Ilmestyskirja 20. Onko sinulla siellä Raamattua, veli Capps? Ilmestyskirja 20, ja näyttää kuin se olisi 7 ja 9. No niin, tässä se on Markuksen 13 ja 27.

Ja sitten hän lähettää enkelinsä, ja kokoaa yhteen hänen valittunsa neljältä tuulelta, maan kaukaisimmasta osasta taivaan kaukaisimpaan osaan.

262   Se puhuu ylösnousemuksesta, muuttumisesta, ylös menemisestä. Hän tulee lähettämään Hänen enkelinsä kokoamaan yhteen. Oletteko koskaan ajatelleet mitä enkelit ovat? Mitä? Sanansaattajia. Hän tulee kokoamaan heidät yhteen, kokoaa heidät yhteen, näettekö, tuoden heidät, sitoen heidät yhteen maan kaukaisimmista osista Taivaan kaukaisimpiin osiin, Sana joka oli ja oli tehty julki maan päällä. Näettekö? Käsitättekö sitä? Sana oli puhuttu; tässä Se on julkituotu. Näettekö? Hyvä on. Veli Capps.

 Ja kun tuhannen vuotta on kulunut, Saatana vapautetaan vankilastaan,

263   Hyvä on. Minä juuri selitin sen, eikö niin, kuinka hänet vapautetaan vankilastaan tuhannen vuoden lopussa?

 No niin, minulla on tässä toinen. Pieni hetki.

 366 Veli Branham, oliko se Jumalasta, tai oliko se minun omaa tekoani kun nuo asiat tapahtuivat, kun… (Katsohan, jos voit lukea sen. Se on hyvin kirjoitettu mutta minun koulutukseni on heikko. Mitä siinä sanotaan? [Veli Branham puhuu veli Nevillen kanssa] En usko voivani vastata siihen veli Capps… Ellei se sitten… Sanokaamme että on kysymys sairaanhoitajasta, jostakin mikä koskee sairaanhoitoa) Oliko se jumalasta kun lopetin sairaanhoidon, tai oliko se minun vikani?

264   Minä en tiedä, puhuisin siitä mieluummin yksityisesti.

 Sairaanhoito on laillinen asia, olla sairaanhoitaja. Minä en halunnut panna sitä pois vain sanomalla, etten vastaa siihen, koska se merkitsee aivan yhtä paljon tuolle naiselle, kuin teidän kysymyksenne teille, tai minun minulle. Mutta jos se on sairaanhoitaja ja sinä vain lopetit työsi, koska ajattelit ettei, sinun tulisi työskennellä… Minä ajattelen että sairaanhoito on enemmänkin laupeudentyötä. Sinun tulisi ajatella tekeväsi jotakin samanlaista kuin lääkärikin.

265   Lääkäri joka on hyvä lääkäri, auttaa miestä huolimatta siitä onko hänellä penniäkään rahaa tai ei, niin tekee todellinen lääkäri. Ja minä ajattelen että sananpalvelija, tai kuka tahansa, meidän palveluksemme tulisi olla toinen toisellemme, tehdäksemme elämän vähän paremmaksi toisillemme.

266   Kun he kertoivat että minun täytyi ottaa sata dollaria viikossa tästä seurakunnasta palkakseni, niin se melkein tappoi minut. Rouva Wilson, jonka tunnen ja potentiaalisesti hänen poikansa istuvat täällä, ja he muistavat kuinka minä vuosia sitten saarnasin täällä seitsemäntoista vuotta, enkä koskaan elämässäni ottanut penniäkään. Kaiken sen vähäisen rahan, kaiken minkä ansaitsin, minä panin suoraan siihen. Ja kun he kertoivat että minun täytyi ottaa se voidakseni olla näissä kokouksissa, niin se melkein murskasi minut. Tietenkin uskon, että se on oikein, mutta juuri minulle – minä en halua yhtään mitään, en rahaa, ainoa asia, mitä haluan, on teidän ystävyytenne ja Jumalan suosio meidän kanssamme.

267   Minä rakastan teitä, näettehän, minä rakastan teitä, ja haluan teidän olevan oikein; ja haluan itsekin olla oikein. Ja nyt, haluan teidän uskovan minun; minä uskon teihin.

 Ja jos te tulette minun tyköni kysymyksen kanssa, niin minä haluan olla rehellinen teille. Ja jos kerron teille jotakin Herran Nimessä, niin haluan teidän tekevän tarkalleen sen mitä olen kertonut teille. Älkää muuttako sitä hitustakaan, niin sitten minä uskon että me tulemme hyvin toimeen keskenämme sillä tavalla.

268   Ja niinpä nyt, jos on kysymys sairaanhoidosta… Minä ajattelen että jos sinä sydämessäsi haluat olla sairaanhoitaja… Jokainen ei voi olla sairaanhoitaja. Sairaanhoitaja on jotakin joka on lempeä ja ystävällinen ihmisille, ja oi, minun mielestäni todellinen sairaanhoitaja… Jos koskaan olette olleet sairaana sairaalassa, ja näette todella mukavan hoitajan joka tulee ja tekee olonne mukavaksi…

269   Minulla oli leikkaus silloin, kun minua oli ammuttu; minun täytyi mennä sairaalaan. Ja siellä oli eräs hoitaja jota kutsuin häntä “Makeaksi Pikkelsiksi,” koska hänellä oli aina pikkelssiä suussaan jota hän söi. Hän teki niin koko ajan. Ja minä olin vain noin neljätoistavuotias ja minua oli ammuttu. Ja hän oli vain pienikokoinen ja… molemmat jalat, lähes kokonaan irtiammuttuina, ja hän laittoi tyynyn tänne ja tyynyn tuonne; ja koko ajan hän oli auttamassa minua. Ja minä aina ajattelin (olin vain pieni lapsi) – minä ajattelin että voisin mennä naimisiin hänen kanssaan, koska hän oli niin lempeä ja mukava minulle. No niin, näettehän, se merkitsee jotakin tehdä jotakin.

 367 Haluan kysyä kysymyksen. Numero yksi: onko naisen pyjama… (Hetkinen vain, antakaahan kun luen sen. Ei, tämä on hyvä.) Onko naisen pyjama miehelle kuuluva vaatekappale?

270   Pojat, älkää kertoko minulle, etteivät osaa kysyä todella polttavia. Minä en tiedä. Minä annan teidän tehdä oman päätöksenne siitä. Teidän ei tule esiintyä ihmisten edessä ne yllänne; siitä olen tietoinen. Joten sillä tavalla se olisi – mutta mennä vuoteeseen, siitä en tiedä. Myös tästä en voi sanoa mitään.

 Minä kerroin teille, että olisin rehellinen jos en tietäisi. Minä en tule antamaan omia ajatuksiani siitä, ellette te halua minun omaa ajatustani. Jos haluatte sen, niin tulen kertomaan sen teille.

 Muistakaa nyt, tämä voi olla miljoonia maileja väärässä. Minä ajattelen että se näyttäisi mukavalta jos teillä olisi yöpaita yllänne. Mutta jos te… Mutta se riippuu teistä. Minä en voi kertoa sitä teille, koska en voi saada tukea sille. No niin, muistakaa, se on minä, eikä Hän. Näettehän?

 368 Onko väärin trimmata naisen hiusten päitä?

 Uskon juuri käyneemme sen lävitse muutama minuutti sitten.

 369 Veli Branham, yhdessä Seitsemän Seurakuntajakson nauhoista sinä mainitsit että Juudas oli vanhurskautettu ja pyhitetty. Olivatko nämä aitoja (Tämä on hyvä) – aitoja armon kokemuksia jotka hän sai? Sinä myös mainitsit että Juudaksen nimi oli Elämän Kirjassa, ja kuitenkin me tiedämme että hän meni Haadekseen ja tuli kadotetuksi. Kuinka henkilöllä voi olla nimi Elämän Kirjassa ja yhä olla kadotettu? Tai miksi Jumala panisi henkilöiden nimet elämän kirjaan, tietäen että he tulisivat olemaan kadotettuja lopussa?

271   No niin, se on hyvä kysymys, eikö olekin? Tämä olisi hyvä. Minun täytyy olla riippuvainen Herrasta vastatakseni tähän, koska minä vain hapuilen sen kanssa. Katsokaahan! Ensiksikin meidän seurakunnissamme, minä mainitsin että Juudaksen nimi oli Elämän Kirjassa. Se on totta. Me tiedämme sen, koska Jeesus sanoi kaikille heille, Matt. 10, jotka oli lähetetty ajamaan ulos perkeleitä, ja saarnaamaan Evankeliumia, ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa; ja he palasivat takaisin iloiten koska perkeleet olivat alamaisia heille. Onko se oikein? Ja Jeesus kertoi heille, ja Hän kutsui heitä nimiltä, keitä he olivat jotka oli lähetetty; ja myöskin Juudas Iskariot, joka petti Hänet, oli heidän joukossaan. He tulivat takaisin iloiten siitä että perkeleet olivat alamaisia heille. No niin, näettehän, heidän asennoitumisensa oli väärä siinä. Näettehän? Teidän ei tule iloita siitä että minulla on voima ajaa ulos perkeleitä. Teidän ei tule tehdä sitä, teidän täytyy iloita siitä että olette saaneet tarpeeksi armoa ollaksenne pelastettuja. Näettehän, te ette saa iloita… Se on missä ihmiset…

272   Tavallisesti ihmiset joilla on lahjoja, ovat ihmisiä jotka eivät halua lahjoja. Paavali yritti paeta koko asiaa, niin teki Mooseskin. Senkaltaiset suuret johtajat yrittävät paeta tehtäväänsä; he tietävät mikä heitä odottaa edessäpäin.

 Näettehän, jos otatte kaverin joka aina sanoo: “Oi, Herra, täytä minut voimalla, ja minä menen sinne ja tulen ajamaan ulos perkeleet.” Hän ei koskaan tekisi sitä. Jumala tietää paremmin kuin luottaa kehenkään senkaltaiseen. Näettekö? Hän ei milloinkaan tee sitä.

273   Se on tuo kaveri joka ei halua olla missään tekemisessä sen kanssa. Näettekö te? Se on tuo kaveri jonka Jumala voi ottaa ja opettaa hänelle jotakin.

 Niinpä sitten, Juudas palasi takaisin iloiten, kaikki heistä… ja Hän sanoi: “Älkää siitä iloitko että perkeleet ovat teille alamaisia, vaan iloitkaa siitä että nimenne ovat kirjoitetut Elämän Kirjaan.” Pankaa nyt merkille ja ottakaa myös Daniel.

 Koska nimenne on Elämän Kirjassa, (koska se on Taivaassa, teidän nimenne on huomioitu), niin se ei vielä merkitse että te olette pelastuneita. Te ette ole kääntyneitä, ennen kuin olette vastaanottaneet Pyhän Hengen. Muistakaa se. Te olette vain potentiaalisesti kääntyneitä. Huomaatteko? Te ette ole…

274   Jos te pyydätte minulta tammea ja minä annan teille tammenterhon, niin teillä jo mahdollisesti on tammipuu, vaikka se ei vielä olekaan kehittynyt. Tämä on syy miksi uskon turvaan sillä tavalla kuin teen.

 Jos pyydän viljapeltoa, ja näen sen suunnilleen näin korkeana, niin potentiaalisesti minulla on viljapelto. Se ei vielä ole kehittynyt, jotakin on tapahduttava.

 Nyt te olette tiellänne vanhurskauttamisen ja pyhityksen kautta Pyhän Hengen Kasteeseen. Mutta kun te olette oikealla tavalla kastetut Pyhällä Hengellä, silloin te olette Valtakunnassa. Nyt te sanotte: “Veli Branham, onko se totta?”

275   Minulla ei ole nyt aikaa antaa teille Kirjoituksia siitä; katsokaa sitä kotiin tultuanne, koska minulla ei ole nyt sitä mielessäni. Minun täytyy katsoa sitä hakusanastosta löytääkseni sen. Jeesus sanoi Pietarille, joka oli sekä pelastunut että pyhitetty… Hän uskoi Jeesukseen ja oli pyhitetty. Pyhän Johanneksen 17:17, Jeesus sanoi: “Pyhitä heidät, Isä, Totuutesi kautta; Sinun Sanasi on Totuus.” Ja Hän ja Sana ovat yksi ja sama. He olivat potentiaalisesti pyhitettyjä, Totuuden, Sanan kautta. Sitten sinä yönä jona Jeesus kavallettiin, Hän sanoi Pietarille: “Sen jälkeen kun olet kääntynyt, sitten vahvista veljiäsi” – sen jälkeen kun olet kääntynyt.

276   Tuo mies oli seurannut Häntä kolme vuotta ja Hänen nimensä oli Karitsan Elämän Kirjassa, ja hän oli ajanut ulos perkeleitä ja tehnyt suuria tekoja, parantanut sairaita ja saarnannut Sanaa ja tehnyt kaikenlaista, eikä hän vielä ollut edes kääntynyt. Näettehän, te olette menossa kääntymykseen.

277   Kun siemenneste ja muna ovat tulleet yhteen, niin potentiaalisesti vauva on jo siellä, kun se on tapahtunut. Sitten toisessa vaiheessa ruumis kehittyy; mutta vauvan täytyy syntyä tänne, ja sitten se saa elämän henkäyksen. Sillä ei vielä ole elämän hengitystä.

 Te sanotte: “Oh, se on elossa!” Ei, se ei ole! Se on vain pienet hermot jotka nykivät lihaksissa. Näettehän? Vauva ei ole saanut elämää ennen kuin se on syntynyt. Näettekö? Teidän täytyy syntyä. Tiedättehän mitä tarkoitan? Hyvä on.

278   No niin siinä sanottiin… “Sinä mainitsit että Juudaksen nimi oli Elämän Kirjassa, ja kuitenkin me tiedämme että hän meni Haadekseen ja tuli kadotetuksi. Kuinka henkilöllä sitten voi olla nimensä Elämän Kirjassa ja yhä olla kadotettu?” Sallikaa minun nyt antaa yksi pikku asia lisää tälle henkilölle.

279   Huomatkaa nyt, Raamattu sanoo että kun Daniel näki… Hän, Daniel, kirjoitti ensimmäisen Ilmestyskirjan. Ja me huomaamme että hänen näkemässään näyssä tuli Vanhaikäinen, jonka hiukset olivat valkoiset kuin villa. Kuinka moni muistaa lukeneensa sen? Ja panitteko merkille että Johannekselle Ilmestyksessä tuli samoin, Ilmestyskirja 1? Ja Hän seisoi siellä; Hänen hiuksensa olivat valkoiset kuin villa, ja miltä Hänen jalkansa näyttivät – Vanhaikäinen. Vanhaikäinen, se on, Sillä ei ollut aikaa, Se oli Iankaikkinen. Ja Hän tuli… Tarkatkaa nyt! Ja pyhät tulivat maan päälle ja kirjat avattiin, ja avattiin toinen Kirja, joka oli Elämän Kirja, yksi kirja. He tulivat tuomiolle ja… Hän tuli, ja Hänen kanssaan tuli kymmeniä tuhansia kertaa kymmeniä tuhansia. Onko se oikein? Jotka palvelivat Häntä, Morsian, Kuningatar ja Kuningas.

280   Kuka on teidän pikku kuningattarenne kotona? Hän palvelee ruokkkien teitä. Onko se oikein? (Se mistä nyt olette myöhässä.) Mutta hän palvelee teitä, se on kuinka Morsian palvelee Kristusta, Sanaa. “Mies ei elä yksin leivästä, vaan jokaisesta Sanasta.” Näettekö? Morsian palvelee Sanan Kuninkaalle, julkituoden Hänen lupauksensa Sanan siinä ajanjaksossa jossa hän elää. Aamen! Oh, minä sanoin juuri jotakin, jota te ette käsittäneet..

281   Huomatkaa! Oi, niin! Se oli todella hyvää. Näettekö? Palvellen ajanjaksossaan, Sanaa. Nyt huomatkaa! Hän tuli, ja kymmeniätuhansia kertaa kymmeniätuhansia Hänen kanssaan, ja tuomio asetettiin ja kirjat avattiin; ja toinen Kirja avattiin joka oli Elämän Kirja; ja heidät tuomittiin sen mukaisesti. Kuka oli tämä joka tuli? Morsian jonka ei tarvinnut tulla tuomiolle, Hän on vapaa tuomiosta.

282   Toinen kirja avattiin joka oli Elämän Kirja, ja nuo joiden nimet olivat Elämän Kirjassa, heidän täytyi tulla tuomituiksi tuon Kirjan mukaan. Ja Juudas Iskariot sanoi olevansa uskovainen, ja hänen nimensä oli kirjoitettuna muiden kanssa Elämän Kirjassa. Onko se oikein? Hän väitti että hänellä oli Iankaikkinen Elämä. Ja hänen nimensä oli pantu Elämän Kirjaan. Hänen täytyy tulla tuomituksi silloin, koska hän tuomitsi Elämän Sanan myyden Sen kolmestakymmenestä hopearahasta. Jotkut myyvät itsensä metodisteille tai baptisteille tai jollekin muulle. Hän on myynyt asemansa Elämän Kirjasta. Ja hänen täytyy seistä siellä ja tulla sen tuomitsemaksi, Sanan tuomitsemaksi. Se on miksi Juudaksen täytyi tehdä se. Juudaksen täytyy tulla tuomiolle. Hänen nimensä oli Elämän Kirjassa, mutta se ei merkitse että hän oli pelastunut. Hänen täytyy seistä tuomiolla.

283   Nukkuva neitsyt tulee seisomaan siellä saman asian kanssa. Huomatkaa, Jeesus sanoi Johanneksen 5:24: “Hän joka kuulee Minun Sanani (se on hän, joka voi vastaanottaa Sen,Ei hän, joka kuulee Sen saarnattavan ja menee ja sanoo: “Mieletöntä.”) Hän, joka vastaanottaa Minun Sanani – Hän joka kuulee Minun Sanani ja uskoo (ei tekouskoa, vaan todella uskoo) Häneen joka lähetti Minut (joka oli Sana) Hänellä on Iankaikkinen Elämä eikä hän tule tuomiolle; vaan on siirtynyt (mennyt aikamuoto) kuolemasta Elämään.” Näettekö? Siinä se on.

284   Niinpä Juudaksen nimi oli Elämän Kirjassa, mutta hän tulee tuomittavaksi, koska mitä hän teki? Hän myi esikoisoikeutensa.

 Eesau oli syntynyt perheeseen Jumalan lupauksen kanssa. Vanhimmalla pojalla oli esikoisoikeus. Kuinka moni tietää sen? Jumalan lupauksella, Eesaun nimi oli esikoisoikeuden kirjassa (onko se oikein?), mutta hän vaihtoi sen hernerokkaan. Hän oli nälkäinen täyttääkseen vatsansa, se oli hänen ruokalippunsa, hän vaihtoi esikoisoikeutensa ruokalippuun eikä voinut löytää paikkaa katumukselle.

285   Nuo vakoilijat jotka menivät ylitse vakoillakseen maata, jopa söivät niitä viinirypäleitä jotka Joosua ja Kaaleb toivat takaisin. Ja kuitenkin, mitä he tekivät? He myivät esikoisoikeutensa.

286   Paavali puhuu Kristuksen innoittamana Hebr. 6. luvussa: “Sillä se on mahdotonta niille, jotka kerran ovat valistetut, ja Pyhästä Hengestä osalliseksi tehdyt ja maistaneet tulevan maailman Voimaa; jos he lankeavat pois, uusia itseänsä jälleen katumukseen, koska he ristiinnaulitsevat itsellensä Jumalan Pojan, ja pitävät liiton Verta, jossa he olivat pyhitetyt, epäpyhänä asiana, ja halveksivat armon tekoja…” Se on mahdotonta tuollaisen henkilön milloinkaan tulla takaisin.

287   Joka ainoa heistä, paitsi Joosua ja Kaaleb, kuolivat erämaassa, vaikka he olivatkin uskovaisia ja vaikka heidän nimensä olivatkin kirjassa.

288   Ja tässä Paavali sanoo, että jos mies koskaan tulee sille paikalle että hän on pelastunut ja pyhitetty (Veri pyhittää; Hebr. 13:12 ja 13 sanoo että Veri pyhittää.), ja sitten tulee Pyhän Hengen kasteeseen, mutta arvovallan tai kirkkokunnan vuoksi kieltäytyy siitä, niin hän sanoo että: “Tuo henkilö on kadotettu, eikä voi milloinkaan pelastua”; koska hän on pitänyt halpana niitä armon tekoja jotka ovat kutsuneet hänet sille paikalle ja näyttäneet sen hänelle; ja sitten hän on kääntynyt ympäri ja kävellyt pois siitä. Hän pitää Verta jossa hänet oli pyhitetty Kristuksen ristiinnaulitsemisen kautta, epäpyhänä asiana. Koska se on Veri joka pelasti hänet, ja vanhurskautti hänet, ja pyhitti hänet ja toi hänet Pyhän Hengen kasteeseen asti, ja sitten hän kävelee pois, jättäen sen…

289   Tarkatkaa nyt tuota kaavaa. Minä käytän tähän paljon aikaa, mutta katsokaahan! Juudas Iskariot seurasi noita samoja jälkiä. Hän oli vanhurskautettu uskomalla Herraan Jeesukseen, ja vastaanottamalla Hänet henkilökohtaisena Pelastajanaan, Hänet oli pyhitetty ja hänelle oli annettu voima ajaa ulos pahoja henkiä; ja hänen nimensä oli pantu Karitsan Elämän Kirjaan. Mutta kun se tuli Helluntaihin ja Pyhän Hengen kasteeseen, Sanan täyteyteen, silloin hän osoitti värinsä. Se on tarkalleen mitä nuo Kanaaninmaan vakoojat tekivät, se on tarkalleen mitä Eesau teki.

290   Se on tarkalleen mitä Saatana teki Eevalle Eedenin puutarhassa: “Varmastikaan Jumala ei tule…”

 Eeva sanoi: “Jumala sanoi…”

 Hän sanoi: “Kyllä, minä tiedän että Se sanoo sen; minä tiedän että Se sanoo tämän, mutta varmastikaan…” Huomaatteko, sama asia koko ajan, ja niin se on tänäänkin,

291   Seurakunta on tullut Vanhurskauttamisen kautta, Martin Luther; Pyhityksen kautta, Wesley. Mutta kun tulee Pyhän Hengen kasteen aika, niin he näyttävät värinsä; he eivät halua olla missään tekemisessä Sen kanssa. Nasarealaiset, pyhyyden pyhiinvaeltajat, Jumalan Seurakunta, ja kaikki nuo siellä, jotka uskovat pyhitykseen, te ette voi osoittaa mitään sormellanne; se on totuus. Mutta kun tullaan rajalinjalle, sille paikalle että pitäisi vastaanottaa Pyhä Henki uutta syntymää varten, niin mitä silloin perkele tekee? Tulee ja yrittää vääntää sitä ympäri. Hän tulee tekemään kaikkensa koko tietonsa voimalla pitääkseen ihmiset poissa Siitä.

292   He tulevat ja sanovat: “Sinun täytyy puhua kielillä. Sinulla täytyy olla tunne-elämys. Sinun täytyy tehdä tätä.” Sinun täytyy olla syntynyt sisälle siihen. Älkää antako kenenkään kertoa teille, että pyhittäminen ja Pyhä Henki olisivat sama asia, koska se ei ole sitä! Varmasti ei ole!

 Kuunnelkaa tätä nasarealaista tuolla takana joka huutaa: “Se ei ole.” Hän tietää että siinä on ero, koska se varmasti on niin – veli Capps, meidän urhoollinen veljemme.

293   Varmasti, Nazarealaiset… Kukaan ei voi sanoa sanaakaan noita hienoja uskonnollisia ihmisiä vastaan; he ovat juuri niin mukavia kuin vain voi olla. Jumalan Seurakunta, nasarealaiset, vapaat metodistit, nuo ihmiset ovat todellisia, mutta kun tulee kysymys Hengen teoista, he sanovat: “Oh-hoh, se on perkele.” Ja mitä he tekevät silloin? Pilkkaavat Pyhää Henkeä. Kun he tekevät sen…

294   No niin, mitä pilkkaaminen merkitsee? Sille ei ole anteeksiantoa. Onko se oikein? Hän joka oli kerran valistettu, tehty osalliseksi, ja maistanut taivaallisia lahjoja (tehty osalliseksi – maistanut Jumalan pyhittämistä; puhdistettu savukkeista ja likaisista naisista, ja kaikesta senkaltaisesta elämästä; – ja maistanut taivaallisia asioita (kun he tulevat rajalle asti kuten nuo vakoojat tekivät jotka söivät noita viinirypäleitä… Mutta mitä heidän täytyisi tehdä? Heidän täytyisi hajottaa kirkkokuntansa tullakseen ylitse tähän. Näettehän?) – maistaneet taivaallisia lahjoja; sitten he jälleen ristiinnaulitsevat itselleen Jumalan Pojan, ja pitävät liiton Verta, jossa heidät oli pyhitetty, epäpyhänä asiana.

295   Pyhittäminen on se joka panee nimenne kirjaan uskovaisena. Teidän nimenne on kirjoitettu Hänen Veressään. Pyhittäminen tekee sen; ja sitten kun Hän on luottanut teihin näin pitkälle, te tulette ja sanotte: “tietäisikö Hän sitä?”

296   Kyllä, Hän tiesi sen. Hän tiesi jo alussa, että te ette tulisi tekemään sitä. Hän tiesi ettei Juudas tulisi tekemään sitä. Hän tunsi hänet alusta; hän oli kadotuksen lapsi – mutta noiden asioiden täytyi täyttyä. Sanan täytyy täyttyä, kaikkien esikuvien ja varjojen, Voi sentään, me voisimme pysytellä siinä tuntikausia.

 370 Veli Branham, kun sinä saarnasit Danielin seitsemänkymmentä viikkoa, niin uskon sinun maininneen että viimeinen täysi viikko tai viimeiset seitsemän vuotta tulisivat alkamaan silloin kun Morsian on otettu ylöstempauksessa.

297   Ei, ei, ei, ei, ei, ei-ei-ei! Olet käsittänyt sen väärin. Ei ole täyttä viikkoa. Tuo viikko alkoi kun Jeesus aloitti maan päällä. Hän sanoi: “Messias, Prinssi, on tuleva ja profetoiva, ja keskellä viikkoa Hänet tapettaisiin.” Ja Jeesus saarnasi tarkalleen 31/2 vuotta, mikä on puolet seitsemännestä kymmenennestä viikosta, seitsemästä vuodesta. Ja heille on vielä kolme ja puoli vuotta jäljellä.

298   Kun Mooses ja Elia tulevat maan päälle, niin kuin veli ja sisar Coomer kysyivät samaa asiaa, Sakarja 4:stä ja Ilmestyskirja 11, nuo kaksi öljypuuta – jotka olivat Mooses ja Elia – kun he tulevat maan päälle, he profetoivat 1260 päivää. Mitä se on? Tarkalleen 31/2 vuotta. Se oli tarkalleen sama asia. Kuka tämä henkilö onkin. Hyvin, hyvin kauniisti kirjoitettu, paperille jossa on uskonnollinen otsikko, se on erittäin hienoa. Ja se on kovasti hieno kysymys, mutta sinä et ollut ymmärtänyt mitä minä sanoin. Minä en koskaan uskonut että koko seitsemäskymmenes viikko tulisi olemaan täällä. Messias tapettaisiin. Kuinka monet muistavat minun saarnanneen sen täällä? Tietenkin!

 371 Sen jälkeen näyttää siltä kuin ensimmäiset kolme ja puoli vuotta olisivat täyttyneet Jeesuksen palveluksen aikana (No niin, tässä se on sinulla.; mutta tuo ilmaus “viikkojen keskellä” näyttää olevan sovellettu ainoastaan siihen kun antikristus rikkoo liittonsa juutalaisten kanssa… (Ei, tuo antikristus rikkoo liittonsa viimeisen kolmen ja puolen vuoden lopussa.) Niin kuin minä ymmärsin Danielin nauhasta, niin ensimmäiset kuusikymmentä yhdeksän viikkoa päättyivät silloin, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin vuonna A.D.30, niinpä nuo Hänen palveluksensa kolme ja puoli vuotta sisältyvät noihin kuuteenkymmeneen yhdeksään viikkoon; joten koko viimeinen viikko tai seitsemän vuotta tulevat vielä täyttymään ja alkamaan ylöstempauksessa. Ole hyvä ja selvitä tämä minulle.

299   Tiedätkö, veli tai sisar, kuka sitten kysyykin tämän kysymyksen. Se on hieno, mutta uskon sinun hieman menneen sekaisin siinä mitä sanoin. Kun Jeesus tuli Jerusalemiin, se päätti… Hänet ristiinnaulittiin heti sen jälkeen. Näettekö? Ja Hän profetoi puolet seitsemännestä kymmenennestä viikosta, mikä on 31/2vuotta. Hänet tapettiin, ja Hänen sielunsa valmistettiin uhriksi. Ja näissä viimeisissä päivissä, on Juutalaisille vielä luvattu 31/2 vuotta. Ja tämän ajan kuluessa oli pyhien, Seurakunnan, kokoaminen ylöstempausta varten.

300   No niin, minä en voi käydä kaikkia näitä lävitse, veli tai sisar.

 372 Olisitko hyvä ja selittäisit 1.Kor.7: 1 ja 9? (Etsi se, veli Neville)

 373 Ja tuleeko jokainen tosi uskovainen tekemään niitä tekoja joita Jeesus teki, niin kuin sanotaan Joh.14:12 (Ei aivan niin. Ei:): parantamaan sairaita; ajamaan ulos perkeleitä, ja nostamaan ylös kuolleita (En usko sen olevan Joh.14, mutta ei se mitään. Se on Mark.16.) Vai onko se ainoastaan oleva Elia? Täytyykö uskovaisen todella tehdä kaikki tämä ‘ jotka todella uskovat? Ja jos hän todella on tosi uskovainen, niin tuleeko hän herättämään kuolleita ja tekemään suuria ihmeitä?

301   No niin, se tapahtuu uskovaisten keskuudessa. Näettehän? Jokaisella miehellä ei ole noita lahjoja, eikä se merkitse sitä että vain yksi henkilö tulisi tekemään sitä; tulee olemaan ihmisryhmiä. Kuten esimerkiksi, mitä jos meillä olisi joku pieni tyttö tai poika täällä seurakunnassa, joku jota me todella rakastamme, ja elämä lähtisi heistä? Koko seurakunta tulisi yhteen ja he rukoilisivat ja paastoaisivat, sanoen: “Herra, ole armollinen tälle lapselle.” Näettehän, Herra voisi nostaa hänet ylös.

302   Kuinka monet ovat lukeneet tuon kirjan Nikealaiset Isät? Te tiedätte että he tekivät sillä tavalla varhais-seurakunnassa. He kokoontuivat kaikki yhteen, tiedättehän, ja joskus jopa herättivät kuolleista pastorin ja muita eri henkilöitä sillä tavalla, jos Jumala näki hyväksi tehdä sen; mutta he tekivät sen.

 374 Jos seurakunta on pelastunut ja vaikka se ei menisikään ylöstempauksessa, niin kuin uskon sinun opettaneen, hänen täytyy mennä ahdistuksen ajan lävitse puhdistusta varten. Mutta entä nämä jotka ovat kuolleita, kuinka he tulevat puhdistetuiksi?

303   Hyvä on. Nuo jotka ovat… Morsian ei tarvitse puhdistamista; Hänet on jo puhdistettu. Ja nuo jotka ovat kuolleet aikaisemmin siellä, nämä jotka menevät… Näettehän, he eivät koskaan saaneet vastaanottaa sitä Valoa jonka tämä seurakunta täällä ylhäällä on vastaanottanut; he elivät Vanhurskauttamisen ja Pyhittämisen aikakausina ja niin edelleen. He elivät siinä Valossa joka heillä oli. Ehkä he jollakin tavalla kärsivät, ja minkä tahansa vainojen lävitse he menivätkin… Mutta nyt, tässä ylöstempauksen ajassa, täytyy tulla aika nyt, että tämä morsian, joka tulee hylkäämään Pään osuuden Morsiamesta – hänen täytyy kärsiä hylkäämisensä vuoksi, koska Evankeliumia ei ollut tehty heille selväksi aikaisemmin siellä, niin kuin se nyt on tehty selväksi meille tänään. Te näette sen niin selvästi. Teillä on ollut kaikki nuo vuodet esimerkkeinä, Sinettien avaaminen, Seurakuntajaksojen esille pano, ja kaikki muu sellainen. Se on niin selvää että te ette voi olla näkemättä sitä. Ja sitten jos te täysin hylkäätte sen, niin on vain yksi asia mikä tulee tapahtumaan, te kärsitte sen vuoksi.

304   Löysitkö sinä sen, veli Neville? Mistä siinä puhutaan? Katsokaamme sitä nyt,

 Mutta jos he eivät voi hillitä itseään, menkööt naimisiin: sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa.

305   Hyvä on. Se sanotaan likaisesta elämisestä. Kun poika ja tyttö menevät yhteen, sen sijaan että menisivät naimisiin, ja he tietävät että heidän tulisi olla naimisissa. Uskon teidän ymmärtävän mitä tarkoitan, eikö niin? Älkää eläkö likaista elämää, koska se ei ole oikein. Ymmärrättekö? Se on teidän sisarenne yhdessä mielessä, jos olette kristitty. Nyt, jos se on maailma, niin se on maailma: koira syö koiraa. Mutta tämä tyttö jonka kanssa kuljette, hän on myös sisarenne. Hän tulee olemaan tulevien lastesi äiti. Älkää eläkö likaista elämää hänen lähellään, näyttäkää hänelle että olette todellinen kristitty herrasmies. Eläkää niin kuin Kristityn herrasmiehen tulee. Ja kohdelkaa häntä sisarenanne, ja naimisiin mentyänne, kohdelkaa häntä yhä sillä tavalla.

306   Voisin sanoa tämän juuri nyt. Minä en usko saastaiseen elämään helluntailaisihmisten, pyhyydenihmisten keskuudessa, ei silloinkaan kun he ovat naimisissa. Minä en usko siihen. Ei koskaan! Jotakin näistä likaisista asioista jotka ovat niin hirvittäviä… Minulta kysytään joskus näistä… Ei tänä aamuna, ei, minä en sano sitä. Mutta silloin kun olen ulkona Kaliforniassa ja eri paikoissa sillä tavalla. Minä tapaan siellä saarnaajia, ja erottamisen kautta minusta joskus tuntuu siltä kuin voisin panna heidät poikittain polvilleni ja antaa heille hieman “Evankeliumin vyöhihnan kiihotusta.” Kyllä vaan! Voi, kun näkee kuinka mies yrittää ottaa pikku vaimonsa, ja likaista, saastaa, se on… Tehän ymmärrätte mitä tarkoitan? Minun mielestäni teidän tulisi olla häpeissään itsestänne Jumalan miehenä kun… Ole aviomies; ole mielitietty. Kunnioita häntä niin kuin aina olet kunnioittanut häntä. Älä kiinnitä mitään huomiota näihin epä… seksikkäisiin kirjoihin, ja muihin asioihin joita luette, ja kaikkeen muuhun sellaiseen. Pankaa tuo saastainen asia pois mielestänne.

307   Raamattu sanoo että älköön mitään likaista keskustelua tulko keskuuteenne, kun tunnustatte pyhyyttä. Kohdelkaa tuota pikku naista niin kuin hän olisi mielitiettynne. Jos hän on kuudenkymmenen, olkaa häntä kohtaan aivan samoin. Olkaa urhoollinen poikaystävä, muistakaa olla sitä.

 Älkää te yrittäkö mitään näistä uusista asioista, ja minä tiedän mistä puhun… Olkaa ainoastaan aviomies, aito veli, aito kristitty.

 Minä tiedän sen kuulostavan… Mutta te olette minun lapsiani. Minulla on oikeus sanoa mitä haluan teille. Ymmärrättekö? Te olette minun lapsiani; eläkää te oikein.

308   Ja te naiset, eläkää oikealla tavalla miehellenne. Ja te miehet, eläkää oikealla tavalla vaimoillenne. Olkaa todella mukavia ja kunnioittakaa toinen toistanne. Ja perhesuhteissanne, ja muussa sellaisessa, tapahtukoon se kunnioituksessa ja jumalisuudessa, ollen sopu keskenänne ja kaikki niin kuin se vain voi olla. Älkää koskaan tuuppiko ja sysikö, älkääkä olko likaisia ja karkeita.

309   Ymmärrättekö, puhukaa vaimonne kanssa. Jos teillä on yksi luonne ja hänellä toinen, niin puhukaa siitä hänen kanssaan. Ja yritä sinä tehdä samoin hänelle, sisar. Samalla ravalla… Ymmärtäkää toinen toistanne ja olkaa todellisia kristittyjä herrasmiehiä ja todellisia kristittyjä hienoja naisia, ja veli ja sisar toinen toisellenne. Muistakaa sinä että te olette Jumalan lapsia ja kuulutte Kuninkaalliseen Perheeseen. Te olette Kuninkaallista verta; eikä maailmassa ole mitään parempaa verta kuin teidän. Ja se on oikein! Ja kuninkaallinen veri tuo julki itsensä. Se on mitä se on, se on kuninkaallista. Kaikki jotka uskovat sen, sanokoon: “Aamen!” [Seurakunta sanoo: “Aamen!”] Kyllä vaan! Osoittakaa mitä te olette. Minä olen Kuninkaan poika, minä olen Kuninkaan poika. Vaimoni on Kuninkaan tytär. Kuinka minä kohtelisin Kuninkaan tytärtä? Kuinka hän kohtelisi Kuninkaan poikaa? Näettekö mitä tarkoitan? Olkaa todella aitoja.

375 Tuleeko olemaan Pyhän Hengen liikehdintä, tuleeko Morsian tekemään merkkejä ja ihmeitä ennen kuin Morsian menee pois, vai odotammeko me vain Hänen ilmestymistään?

310   Minun täytyy lopettaa tähän, arvelisin, koska niitä on täällä aivan liian paljon käydäksemme niitä lävitse. Ja on tulossa todella myöhäinen. Se on nyt kaksikymmentä vaille yksi, ja minulla on niitä vielä ehkä kolme- tai neljäkymmentä. Vastaan nyt tähän seuraavan kolmen minuutin aikana, ja tulen ottamaan nämä loput sitten kun voin. En tiedä milloin, mutta tulen tekemään parhaani. Nautitteko te niistä? Se auttaa myös minua.

 Kun otatte ne tällä tavalla, ennen kuin edes katsotte niitä, niin saatte joitakin joihin ette voi vastata, ja minä toivoin… Tiedän että siellä oli yksi joka koski käärmeen siementä. Halusin päästä siihen niin kovasti; halusin selittää sen. Arvaan että olen jättänyt sen huomaamatta… Tai ehkä Herra ei halua sitä tehtäväksi sillä tavalla, uutta se koski käärmeen siementä. Ettei vain kukaan joka kuuntelee nauhaa voisi sanoa: “No niin, hän ohitti sen.” Kuinka moni haluaisi kärsiä vielä pari minuuttia sen vuoksi? Hyvä on.

311   Odottakaahan nyt, sallikaa minun ottaa tämä ensin. Katsokaamme! Tämä kysymys tässä on: “Tuleeko Morsian tekemään ihmeitä?” Kyllä vaan! Sitä tehdään juuri nyt. Se on oikein. Näettehän? Mutta älkää katsoko johonkin suureen – niin että taivaat suljettaisiin, eikä sataisi. Se menee Juutalaisille. Se ei ollenkaan kuulu tähän; se on Mooses ja Elia Juutalaisille, eikä ollenkaan tälle Seurakunnalle. Lukekaa Ilmestyskirjan kolme ensimmäistä lukua; niin käsitätte mitä seurakunta on siellä. Se on kaikki mitä seurakunnalle on. Ja kun Morsian tulee takaisin… Jos haluatte tietää mitä Seurakunnalle kuuluu, niin lukekaa Ilmestyskirjan kolme ensimmäistä lukua, ja menkää sitten 19. lukuun ja alkakaa lukea sieltä, ja näette Morsiamen. Loput siitä on Juutalaisten ajassa.

312   Nyt, käärmeen siemeneen. En voi löytää sitä täältä, koska ne ovat kaikki yhdessä suuressa kasassa. Mutta tuo henkilö sanoi: “Jos se on käärmeen siemen… tuo nainen, Eeva, hän sanoi että hän sai pojan Herralta.”

 Uskon selittäneeni viime sunnuntaina kuinka hän sai sen Herralta. Jos hän ensinkään sai sitä, niin hän sai sen Herralta, koska Jumalalla on laki, ja Se tulee tottelemaan Jumalaa.

313   Hän määräsi että auringon tulee paistaa; ja aurinko paistaa. Hän määräsi että sade on lankeava väärien ja vanhurskaiden ylle; ja se tekee sen. Ja siemenet istutettuna mihin tahansa peltoon, olkootpa ne hyviä tai huonoja, tulevat esiin; koska se on siemen. Ja jos siemen on istutettu, niin mistään huolimatta…

 Ja ainoa tapa miten tämä käärme voi istuttaa siemenensä, oli se että hän oli ainoa ihmistä lähinnä oleva eläin. Sillä luodessaan Jumala toi sen ylöspäin linnuista ja muista eläimistä simpanssiin ja sitten simpanssista käärmeeseen.

314   Nyt Hän muutti tuon käärmeen sellaisella tavalla (se täytyi tehdä) että se saisi ymmälle tämän sukupolven, joka yrittää löytää jonkinlaisia luita jotka olisivat puoliksi ihmisen ja puoliksi eläimen luita, voidakseen sanoa mistä mies… He ovat kadottaneet sen simpanssista eteenpäin; ainoa asia on että simpanssilla ei ole älyä. Simpanssilla ei ole sielua, se ei voi ajatella. Eläimellä on vain ääni, kuten hevosella hirnunta ja koiralla haukunta. Ja koira oppii tekemään temppuja. Hyppäämään jonkun ylitse ja muuta sellaista. Ne tekevät sen tunteiden, kuulon ja toimintojen kautta; mutta ajatella ja ymmärtää ne eivät voi. Ne eivät tiedä olevansa alasti, vaikka ne ovat uroksia ja naaraita, niillä ei ole senkaltaisia lakeja… Näettehän? Ne eivät voi tehdä sitä. Ihmisolento on ainoa.

Ja lähinnä ihmisolentoa oli käärme. Raamattu sanoo että hän oli kaikkein terävin kaikista kedon eläimistä. Älykkäin, niin että hänellä melkein oli sielu. Hänellä oli paikka sielulle, mutta mitä hän teki? Hän myi itsensä Saatanalle, yrittääkseen pettää Jumalaa. Kuinka moni käsittää sen nyt näin pitkälle?

315   Saatanalla, käärmeellä, melkein oli sielu. Jumala tiesi että he tulisivat etsimään noita luita, ja käärmeessä ei ole yhtään ihmisluulta näyttävää luuta. Se oli kirous hänen yllään. Hän käveli kahdella jalalla kuin mies.

316   Huomatkaa sitten tuo siemen, joka oli lähinnä ihmisen siementä… Saatana itse, tuo henki, tiesi että tämä oli ainoa siemen joka saattoi hedelmöittää naisen, koska simpanssi ei voi tehdä sitä. He ovat yrittäneet sitä; mutta se ei voi tehdä sitä. Mutta Saatana tiesi että tuo simpanssissa oleva elämä ei voisi hedelmöittää naisen munaa; mutta hän myös tiesi että käärmeen siemen tekisi sen, joten hän toimi käärmeen kanssa.

317   Ja Aadam ei ollut tiennyt että tällainen teko voitaisiin tehdä. Näettehän? Nainen oli tehty naaraaksi. Tietenkin hän olisi tullut siihen myöhemmin, mutta näettehän, että se oli Jumalan yksinvaltius oli esittelevä Hänet Itsensä Pelastajana ja niin edelleen, niin kuin monta kertaa olemme selittäneet. Mutta Saatana tiesi tämän, ja tuli hänen luokseen käärmeen muodossa. Ja Saatana hedelmöitti hänet ensin.

318   Ja jos panette merkille, niin siellä oli vain kaksi yhdyntää ja kolme lasta syntyi. Tutkikaa Kirjoituksia. Hän synnytti kaksoset. Yksi niistä oli käärmeen siemen; ja toinen oli Aabel. Hän houkutteli aviomiehensä ja kertoi hänelle… Näettehän, sitten hän näytti miehelleen mitä se oli, ja tämä myös eli hänen kanssaan, ja hän tuli raskaaksi kahdesta eri isästä. Hän oli neitsyt-nainen.

319   Heidän siemenensä on voimakas. Kuten, katsokaapa tänne. Aabraham nai oman sisarensa. – Jos mies yrittäisi naida oman sisarensa tänään, hänen lapsensa olisivat idiootteja. Mutta ihmiset… Ja Iisak nai Rebekan joka oli hänen oma serkkunsa, hänen omaa vertaan, verisukulainen, Aabrahamin veljentyttö.

320   Huomatkaa nyt tässä, että silloin ihmis-suku oli voimakasta. Nyt jos panette merkille niin se on aina ollut kaksoset koko matkan. Siellä olivat Kain ja Aabel, ja Eesau ja Jaakob olivat kaksosia. Jeesus ja Juudas tulivat samasta sukukunnasta, samasta seurakunnasta. Ja jopa Pyhä Henki ja antikristus ovat oleva kaksosia, “Niin lähellä että pettäisi jos mahdollista jopa Valitunkin.” Oletteko käsittäneet sen? Hyvä on.

321   Nyt, todistaaksemme tämän, haluan teidän lukevan Juuda 14 jae… Huomatkaa nyt tämä. Tulen lopettamaan nyt, mutta huomatkaa. Ensinnäkin Jumala sanoi: “Minä tulen panemaan vihollisuuden sinun siemenesi ja käärmeen siemenen välille.” Näettekö? Naisella ei ole siementä. Sen vuoksi se siemen, jonka hän sai, oli käärmeen siemen. Kain oli Saatanan poika. Naisella ei ollut siementä, joten hän oli vastaanottanut sen sukupuolisen yhdynnän kautta. Ja tehdessään niin, sen antoi hänelle Jumalan vihollinen. Ja sitten kun Jumala antoi naiselle Siemenen, siihen ei ollut sekoitettu mitään seksiä Sen kanssa. Käsitättekö sen. Aja ulos orjavaimo ja hänen lapsensa, koska he eivät tule olemaan perillisiä yhdessä vapaan vaimon ja hänen lapsensa kanssa.

322   Ja huomatkaa, sitten hänelle annettiin Siemen joka oli Kristus. Protestantit haluavat uskoa että se oli neitseellisesti syntynyt hemoglobiini, että se oli Jumalan luotu Veri jossa elämänitu oli, mutta he sanovat että se oli Marian munasolu. Ei Koskaan!

 Tuo muna ei voi irrota ja tulla alas kohtuun ilman tunnetta. Siten te laitatte Jumalan, joka on Henki, olemaan sukupuolisessa yhteydessä naisen kanssa. Kuinka se voisi tapahtua? Se oli kerta kaikkiaan kokonaan Jumalan luoma asia, sekä munasolu että siemensolu.

323   Ja Hän oli Jumalan Poika, eikä Marian poika, sillä Hän ei koskaan kutsunut häntä äidiksi. “Nainen”, Hän kutsui häntä, eikä milloinkaan äidiksi. Maria ei ollut Hänen äitinsä. Hän oli Jumalan Poika, ja Jumala on Yksi. Ymmärrättekö sen?

324   Toinen asia, todistaaksemme tämän ja naulataksemme sen kiinni, jos joku haluaa touhuta turhia teidän kanssanne, niin menkää takaisin Juudan Kirjaan, 14 jakeeseen jossa sanotaan että Eenok… Haluatteko minun lukevan sen? Onko teillä niin paljon aikaa? Sitten se tiedetään, koska se menee nauhalle, ja tässä voi tulla sekaannus. Katsokaamme nyt… Neljästoista jae:

 Ja Eenok myöskin, Aadamista seitsemäs, profetoi näistä, sanoen: “Katso, Herra tulee kymmenientuhansien pyhiensä kanssa,

325   Menkää nyt takaisin Genesiksen (l. Moos.) 5. lukuun, uskoisin sen olevan niin, ja ja sitten myöskin Luukkaan Evankeliumiin, ja te tulette näkemään sen sukuluetteloista, ettei missään Raamatussa… Katsokaahan! Eenok oli seitsemäs Aadamista, ja Raamattu sanoo että Aadamista seuraava oli Seet, koska Kain ei ollut Aadamin siemen. Siinä sanotaan että Aadam siitti Seetin, ja Seet siitti Eenoksen, ja sillä tavalla aina Eenokiin asti, ja Eenok oli seitsemäs Aadamista. Missään Jumalan sukuluetteloissa ei Kainia ole otettu huomioon.

326   Katsokaa nyt ja nähkää onko se niin vai ei; tutkikaa asia. Ja Luukas luettelee ne jälleen alaspäin Aadamista. Eikä yhtään kertaa Kainin nimeä edes mainita koko asian yhteydessä. Ja jos Eenok oli seitsemäs Aadamista, niin missä Kain tulisi mukaan? Koska Raamattu sanoo sukuluetteloissa, että Aadam siitti oman poikansa Seetin. Ja Seet siitti Eenoksen, ja Eenos siitti sen-ja-sen, ja niin edelleen, ja Kainin nimeä ei yhtään kertaa edes mainita. Silloin hän ei voinut olla Aadamin poika. Niinpä hänen täytyi olla käärmeen poika, ja hän ei voinut olla poika ilman sukupuoliyhdyntää. Aamen! Jos niin ei ollut, niin silloin hän oli neitseestäsyntynyt, ja silloin hän olisi Jumalan poika.

327   Nyt tuo sama Jumala joka paljasti sen, on sama Jumala joka kertoi minulle teidän avioliitostanne ja avioerostanne. Kun Hän sanoo nuo asiat, veljeni ja sisareni… Minä olen veljenne ja minä olen mies. Mutta kun Hän sanoo sen ja se osuu tänne sisimpään, niin minä en voi selittää sitä teille. Minun ei tarvitse edes yrittää tehdä sitä, koska en kykenisi siihen. Mutta kertaakaan se ei ole ollut väärin. Vaikka minä itsekään en voinut nähdä sitä alkuunkaan. Minä en voinut nähdä sitä, mutta minä vain pidän siitä kiinni, ja sitten kun Hän alkaa paljastaa sitä minulle, niin se yksinkertaisesti tyrmää minut. Siinä se oli, juuri siinä, enkä minä voinut nähdä sitä. Teidän koulutuksenne ohi kuljetaan, teidän järkeilynne ohi kuljetaan; niin kuljettiin Kaininkin ohitse.

 Nyt jos meillä olisi aikaa mennä ja lukea Genesiksestä… Katsokaamme jos voin löytää sen täältä, en tiedä varmasti voinko vai en. Rouva Wood, muistatko sinä kun näytin sitä sinulle eräänä päivänä?… Oliko se 5. luku? Viides, hyvä on.

Tämä on Aadamin sukupolvien kirja. Päivänä jona Jumala loi miehen, Jumalan kaltaiseksi teki hän hänet;

Miespuoliseksi ja naispuoliseksi loi hän heidät; ja siunasi heidät, ja antoi heille nimen Aadam, päivänä jona heidät luotiin.

Ja Aadam eli sata kolmekymmentä vuotta, ja siitti pojan oman kaltaisensa, oman kuvansa mukaan; ja antoi hänelle nimen…(Kainko? Minkä nimen hän antoi hänelle? Missä sitten on tuo esikoinen jolle esikoisoikeus kuuluu? Hän ei koskaan edes maininnut häntä. Seet oli hänen poikansa.)

328   Nyt me näemme tässä aikaisemmin, että Eevalle annettiin poika, koska Kain tappoi Aabelin. Huomatkaa nyt kun menemme eteenpäin:

Ja Aadam eli sata kolmekymmentä vuotta, ja siitti pojan oman kaltaisensa, oman kuvansa mukaan; ja antoi hänelle nimen Seet;

Ja Aadamin päivät Seetin siittämisen jälkeen olivat kahdeksansataa vuotta: ja hän siitti poikia ja tyttäriä:

Ja kaikki päivät jotka Aadam eli olivat yhdeksänsataa ja kolmekymmentä vuotta: ja hän kuoli.

Ja Seet eli sataviisi vuotta ja siitti Eenoksen… (Ja niin edelleen seitsemänteen, joka oli Eenok, seitsemäs Aadamista.)

Nyt minä en muista tarkalleen missä se oli Luukkaassa. Onko sinulla myös se kirjoitettuna ylös, rouva Wood? Hän ja minä… näytin sitä hänelle eräänä päivänä…Mitä sanoit? [Veli Branham keskustelee sisar Moodin kanssa] Uskon että olet oikeassa, sisar Wood. Me merkitsimme sen sinne hänen Raamattuunsa missä minä näytin… Tässä se on, kyllä, sukuluettelo. Hyvä on.

329   Nyt jos panemme merkille tässä, Luukkaan kolmannessa luvussa, niin näemme saman asian. “…joka oli Nooan poika, joka oli Laamekin poika, joka oli Metusalan poika,

Joka oli Eenokin poika, joka oli Jaaretin poika, joka oli Mahalalelin poika, joka oli Keenanin poika, joka oli Eenoksen poika, joka oli Seetin poika, joka oli Aadamin poika, joka oli Jumalan poika.” Missä Kain tuli mukaan? Missä on Kain, ensisyntyinen? Esikoisoikeus on hänelle; mistä hän tuli? Hän oli Saatanan siemen, eikä Jumalan. Hän ei ollut myöskään Aadamin, koska Aadamin pojan nimi oli Seet. Kain, käärmeen siemen, tappoi hänen ensimmäisen poikansa, joka on esikuva siitä kuinka käärme myös tappoi hänen toisen poikansa, Jeesuksen. Ja Seet otti Aabelin paikan sukuluettelossa, mikä merkitsee ylösnousemusta, että Jumalan sukupolvet tulevat täydellisesti täyttymään.

330   Minä haluan jonkun panevan hänet sinne nyt ja sanovan ettei hän ollut käärmeen siemen. Sitä ei tunnustettu Jumalan sukuluetteloissa, eikä myöskään ihmissuvun, Aadamin suku luetteloissa, ei missään niissä. Onko se oikein? Kuinka moni uskoo sen, sanokoon: “Aameen!

 [Seurakunta sanoo: “Aamen!”] Varmasti hän ei ollut sitä; hän oli käärmeen siemen, eikä hän ollut Aadamin siemen!

331   Hän sanoi että se oli Aadamin poika. Hän sanoi: “Minä sain sen Jumalalta.” Ja hänen täytyi, koska se oli siemen. Se oli siemen, mutta se oli käärmeen siemen. Näettekö?

332   Ja Hänen täytyi tulla takaisin neitsyestä voidakseen selvittää tuon seksuaalisen teon joka oli tehty. Aadam oli pantu tänne maan päälle, mutta hän ei ollut vielä tullut tietämään että hän tulisi olemaan isä. Ymmärrättekö mitä minä tarkoitan? Saatana tietoisena tästä, tuli Eevan luo ennen Aadamia. Ja se on missä koko asia on tänään. Ja veli, se on mikä tekee avioliiton ja avioeron ja kaiken muun sellaiseksi sekasotkuksi kuin se on tänään. Se on kaikkein säälittävintä. Näettehän? Mutta Jumala on valmistanut tien, josta me olemme kiitollisia.

333   Rakastatteko te Häntä? Eikö Hän olekin ihmeellinen? No niin, onko käärmeen siemen oikein? Minä ajattelin että joku nauhankuuntelija ehkä ajattelisi minun pelkäävän puhua siitä. Niin että he sanoisivat: “Hänhän ohitti sen kahdesti. Hän pelkää ottaa sitä esille.” Me emme ole sellaisia. Niin kauan kuin Herra on siinä mukana, silloin kaikki on hyvin.

 Tiedättekö mitä, se on aivan samoin kuin mitä sanoin tuosta kotkasta jota kerran tarkkailin, kuinka se koetteli siipiään. Ja minä ajattelin: “Etkö sinä pelkää minua.” Minulla oli aseeni siellä, ja minä sanoin: “Minä voisin ampua sinut.” Se tiesi etten voisi ampua sitä; olin aivan liian kaukana aseestani. Minä sanoin: “Etkö ole peloissasi?” Se vain aukaisi silmänsä suuriksi ja katseli minua. Pieni orava istui siellä sanoen: “Cha, cha, cha, cha; minä tulen repimään sinut kappaleiksi, minä revin sinut palasiksi!” Se ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen, mutta se väsyi kuuntelemaan sitä. Niinpä se jonkin, ajan kuluttua teki yhden hypyn, ja lähti pois sillä tavalla, vain asettaen siipensä. Se tiesi kuinka liikuttaa siipiään, ja hetkessä se oli poissa näkyvistä. Näin kuinka se vain muuttui pienen pieneksi pisteeksi.

334   Veli Fred, uskon näyttäneeni sen sinulle. Huomasin juuri veli Fredin tuolla takana, kun hän huusi: “Aamen!” Uskon että näytin sinulle tuon paikan siellä, veli Wood, siellä ylhäällä vuorilla, missä se tapahtui, missä näin tuon kotkan. Tuo myrsky pakotti sen alas ja minä seisoin siellä sen puun” takana.

335   Olin metsästämässä hirviä siellä hieman myöhemmin, se oli lokakuussa, ja siellä oli lunta. Tämä veli tässä oli siellä viime syksynä meidän kanssamme, veli Johnin ja muiden heistä, aivan siellä Corral Pesk’in huipulla missä se tapahtui.

336   Seisoin siellä tuon puun takana. Satoi hieman lunta ja vettä minun seistessäni siellä. Tuo kotka seisoi siellä, jonka myrsky oli pakottanut alas. Se lensi sinne, valtavan suuri kaveri, suuri ruskea kotka. Se istahti sinne ja katseli ympärilleen. Ja minulla oli todella hienoa aikaa. Minä kiljuin: “Ylistys Herralle! Hallelujaa!” Ja minä juoksin ympäri ja ympäri tuota pensasta, huutaen sillä tavalla. Katsoin alas ja voin kuulla tuon vanhan kojootin huutavan. Tehän tiedätte kuinka ne huutavat.

337   Viime vuonna siellä, juuri ennen kuin se alkaa sataa, ne alkavat huutaa; se on aivan kuin pieni susi, tiedättehän. Minä yksinkertaisesti rakastan kuulla niitä.

338   Sitten voin kuulla hirven tällä suunnalla sanovan: “Whee hoo” [Veli Branham matkii hirveä] niin kuin ne hirnuvat. Ja sitten kaukaa täältä sen kaveri vastaa sille. (Viikon kuluttua tulen metsästämään niitä, jos Herra tahtoo.) Niinpä sitten, kuulla sitä siellä, Oi, se on jotenkin jumalista olla siellä ylhäällä missä voin puhua Hänelle, ja sitten tulla tänne alas ja puhua teille.

339   Ja siellä ylhäällä, oh, se on niin ihmeellistä, niin rentouttavaa. Vain seistä siellä. Minä ajattelin: “Oi, Jumala…” Minä katsoin ja näin kuinka sade tuli, ja kaikki ikivihreä kasvullisuus peittyi jäähän, ja sateenkaari pyyhkäisi sieltä Corral Peakilta aina Sheep Mountainsille asti. Ja minä ajattelin: “Oi Jumala, katsohan tuonne. Ummm,” minä ajattelin, “ täällä Sinä olet, Alpha ja Omega, alku ja loppu. Tässä se osuu maahan ja täältä tuonne. Sinä olet sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, Seitsemässä Seurakuntajaksossa, Seitsemässä Kultaisessa Lampunjalassa. Siinä Sinä olet, Jumala, Kuinka ihmeellinen Sinä oletkaan.”

340   Ja minä yksinkertaisesti huusin. Asetin kiväärini maahan, ja juoksin tuon puun ympäri huutaen,” Kunnia Jumalalle! Ylistys Herralle!”, ympäri ja ympäri tuota puuta sillä tavalla. Minulla oli valtavaa aikaa siellä yksikseni, vain Herra ja minä, tiedättehän.

341   Ja jonkun ajan kuluttua tuo kotka tuli esiin sieltä pensaikosta ja istui siellä katsellen minua. Minä ajattelin: “No niin, etkö sinä pidä siitä?” Minä sanoin: “Kuulehan, vanha poika, minä palvon samaa Jumalaa joka on tehnyt sinut.” Se vain räpäytti suuria harmaalta näyttäviä silmiään ja katseli minun suuntaani, minun huutaessani sillä tavalla.

342   Ja pieni mäntyorava (kuka tahansa joka koskaan on metsästänyt vuorilla, se on metsän poliisi), ja se hyppäsi sinne, aivan olemattoman pieni kaveri, mutta mikä melu. Se hyppi siellä ylös ja alas, tiedättehän, “Jäk, jäk, jäk, jäk, jäk, jäk, jäk’,’ jatkaen sillä tavalla.

343   Ja tuo kotka katseli sitä, ja katseli minua. Minä ajattelin: “Herrani, miksi Sinä pysäyttäisit minut jollakin tuollaisella? Sinähän tiesit että olin palvomassa Sinua. Sinä haluat minun näkevän jotakin tuossa kotkassa, niinkö?” Minä sanoin: “Minä tulen tutkimaan sitä, tai onko se tuossa mäntyoravassa?” Minä seisoin siellä tarkkaamassa niitä, jo minä ajattelin: “Minä tutkin sitä hieman.” Sanoin: “Yhden asian olen pannut merkille tuossa kotkassa, se ei ollut peloissaan. Minä pidän siitä, kun ei olla peloissaan. Siellä se seisoi, tuo suuri lintu, ja minä sanoin: “Tiedätkö mitä? (Aseeni nojasi puuta vasten) Tiedätkö että minä voisin ampua sinut?” Se tiesi sen paremmin; se tiesi yhden asian: minä en tekisi sitä; minä ihailin sitä liian paljon. Näettehän, siellä se seisoi, eikä ollut hiukkaakaan peloissaan.

344   Ja minä ajattelin: “Minä voisin ampua sinut.” Katselin sitä ja se katseli minua sillä tavalla. Ja se jatkoi siipiensä suoristelua, tiedättehän sillä tavalla sulkien päihin asti. Tehän tiedätte kuinka ne oikovat siipiään, eikö niin? Valtavan suuret siivet, ainakin näin pitkät, tiedättehän, se oli suuri kaveri. Se istui siellä ja minä katselin sitä. Se tapahtui paljon aikaisemmin kuin tiesin näistä asioista. Se oli vuosia ja vuosin sitten, ehkä kaksikymmentä vuotta sitten.

345   Minä katselin sitä, sen jälkeen kun olin nähnyt sen, ja minä ajattelin: “Se ei ole peloissaan, se on mitä minä ihailen. Mutta mikä tuossa vanhassa kotkassa on niin jumalista? Kun näin tuon suuren koukku-nokan ja nuo suuret silmät, minä ajattelin: “Pojat, siinäpä on todellinen lintu.”

346   Jos haukka yrittäisi seurata sitä, se hajoaisi olemattomiin. Ei ole mitään mikä voisi seurata sitä. Ei, ei! Tarvittaisiin lentokone tekemään sen. Kyllä vaan! Mikään lintu ei voi seurata sitä, se menee niin korkealle. Ja sitten sillä on silmät, niin että se voi nähdä suoraan myös maahan, sen jälkeen kun se on kohonnut sinne valtavaan korkeuteen.

347   No niin, Jehova vertasi Hänen profeettojaan kotkiin. Hän nostaisi heidät ylös sillä tavalla. Heidän täytyi olla erikoisesti valmistettuja. Katsokaamme sitä. Ennalta määrätyt, syntyneet tuota tarkoitusta varten, nostettavaksi ylös sillä tavalla. Ja sitten, mitä hyötyä olisi teille mennä sinne ylös jos ette voisi nähdä missä olette? Mitä hyötyä on mennä sinne ylös, jos ette tiedä mitä olette tekemässä?

348   Mitä hyötyä on ylös – alas hyppimisestä, huutamisesta ja kielillä puhumisesta, jos ette tiedä mitä se kaikki on? Huomaatteko? Teidän täytyy ymmärtää ollessanne siellä sen tarkoitus.

349   Niinpä sitten minä tarkkasin sitä, sen liikehtiessä siellä. Minä ihailin sitä, koska se oli niin kaunis lintu. Ja kuitenkin se mahdollisesti söisi joidenkin peurojeni lihaa ja tekisi muuta vahinkoa… Ja minä tarkkasin sitä.

350   Jonkin ajan kuluttua se väsyi. En usko että se väsyi katselemaan minua, mutta uskon että se väsyi kuuntelemaan tuota pientä mäntyoravaa joka istui siellä. Tehän tiedätte että meillä on niitä paljon leirissä tänään. Tiedättekö te? Näettekö? “Cha, cha, cha! Ihmeiden päivät ovat ohitse! Ei ole mitään sellaista kuin Jumalallinen parantuminen. Meillä ei ole niitä asioita enää!” Näettekö? Pieni vanha maahan sidottu orava, joka istuu jonkun kannon päässä. “Sinun täytyy kuulua tähän. Me olemme kaikkein…” Näettehän? Vain istuen siellä jäkättäen ja hyppien ylös ja alas. Oh, se kyllä oli täynnä värinää, se vapisi niin voimakkaasti.

351   Niinpä tuo kotka väsähti kuuntelemaan sitä, ja teki yhden valtavan suuren hypyn, joka ravisteli tuota oksaa jolla se oli istunut. Oksa vapisi sillä tavalla sen lähtiessä. Näettehän, se läimäytti siipiään ja meni pois puiden välitse. Ja minä panin merkille ettei se ollut ollenkaan peloissaan, koska se saattoi tuntea Jumalan antamien siipiensä läsnäolon. Se tiesi että ne kantaisivat sen pois mistä hyvänsä vaarasta.

352   Ja niinpä se on se tapa miten me haluamme tuntea. Tämä on Sana, ja tuo Yksi joka kirjoitti Sanan on minun molemmat Siipeni. Minä en pelkää Sanaa; Se tulee kantamaan minut minkälaisten vaikeuksien lävitse tahansa mitä on olemassa Se on Miekka joka leikkaa Oman tiensä suoraan lävitse. Älkää milloinkaan olko huolissanne siitä.

353   Sitten panin merkille yhden asian. Se ei räpytellyt, se vain levitti siipensä. Ja aina kun tuuli tuli, se vain nousi ylemmäksi ja ylemmäksi ja ylemmäksi.

Minä seisoin siellä kädet ristissä rinnallani, katsellen sitä, kunnes siitä oli jäljellä vain pieni piste jota tuskin saattoi enää nähdä.

Ja minä ajattelin: “Jumala, siinä se on. Se ei ole juosta ja liittyä tähän, tai juosta ja liittyä tuohon, tai tehdä sitä tai tätä; se on vain levittää siipensä; tietää kuinka asettaa uskonsiipenne Jumalan Sanaan, ja liitää pois kaikesta tästä hölynpölyn jäkätyksestä siellä ja jäkätyksestä täällä. Kyllä! “Taivaat ja maa tulevat katoamaan pois, mutta Minun Sanani eivät koskaan petä.”

354   Nyt minulla on yksityinen tapaaminen noin kahdenkymmenen kanssa teistä tänään ilta päivällä, sopikaa Billyn kanssa, koska luulen että he aloittavat hieman aikaisemmin, jotta voisin tavata heidät kaikin.. Jos vain voin, niin haluan tavata jokaisen heistä kenet vain voin. Ja minä en tehnyt tätä siksi että… Billy ei tiennyt tätä, mutta minun mieleni oli niin jännittyneessä tilassa noiden noin kahdenkymmenen näyn jälkeen tänä aamuna, kunnes se… Se saa teidät jotenkin… Ja Billy sanoi: “Miksi et menisi hieman ulos. Mene ja vastaa joihinkin noista kysymyksistä siellä, ja rentoudu hieman.”

 Minä sanoin: “Veli Nevillellä on sanomansa.”

 Hän sanoi: “Minä menen ja kerron hänelle.” Ja niin hän meni.

 Veli Neville sanoi: “Tule vaan!” Joten tulin tänne. Ja jotkut heistä odottavat sitä tänään iltapäivällä. Olen pahoillani että pidin teitä täällä aina kello 1:00 asti, mutta arvelen että tulen jälleen ylihuomenna menemään takaisin Arizonaan.

355   Muistakaa, että jos se on Herran tahto, niin seuraavalla kerralla tullessani takaisin, haluan saarnata teille – näyttää teille Kirjoituksista mitä todella avioliitto ja avioero on. Ja sitten se tullaan asettamaan juuri sellaiseen järjestykseen mitä se todella on, niin että te tulette näkemään sen siitä eteenpäin. Niinpä siihen aikaan asti, olkaa rohkealla mielellä; Herra siunatkoon teitä todella runsaasti. Voisimmeko nousta seisomaan? [Eräs rouva seurakunnassa antaa profetian.] Ylistys Herralle.

Rakastan Häntä,
 rakastan Häntä, 
(Ettekö tekin)
Koska Hän ensin rakasti mua,
Ja osti pelastukseni Golgatan puulla.

356   Rakastatteko te Häntä? Puristakaamme nyt käsiä toistemme kanssa sillä aikaa kun jälleen laulamme sen.

 Rakastan Häntä,  
rakastan Häntä,  
koska Hän ensin rakasti mua,  
Ja osti pelastukseni Golgatan puulla.

357   Oh, eikö se olekin ihmeellistä? Billy halusi minun ilmoittavan, että loppusiunauksen jälkeen hänellä olisi sana sanottavana teille ihmisille jotka haluatte noita yksityistapaamisia. Hän haluaa tavata teidät muutaman minuutin kuluttua. Mutta minä tunnen juuri nyt tarvetta pienen hetken palvontaan. Ettekö te rakastakin palvoa Häntä Hengessä?

 Ja osti pelastukseni Golgatan puulla.

358   Oh, eikö se olekin ihmeellistä? Oi, minä rakastan Häntä. Sydämessäni minä rakastan Häntä, jos tunnen sydämeni. Uskon että te myös teette niin. Niinpä me yhdessä olemme Hänen lapsiansa. Me rakastamme toisiamme. Enkä minä voi rakastaa Häntä, ilman etten rakastaisi teitä. Ja jos sanon rakastavani Häntä, enkä rakasta teitä, niin Raamattu sanoo että minä olen valehtelija. Jos te haluatte rakastaa minua, te rakastatte minun perhettäni. Valinta oli, kumpaa minä haluaisin teidän rakastavan, minuako vai minun perhettäni; rakastakaa minun perhettäni. Minä haluaisin teidän mieluummin rakastavan Billy Paulia, kuin minua. Jos siitä on kysymys, niin haluan teidän mieluummin tekevän niin. Haluan teidän kuuntelevan minua, koska Billy ei ole saarnaaja. Minä haluan teidän kuuntelevan minua kun on kysymys siitä mitä kerron teille; mutta kun on kysymys siitä että te haluaisitte rakastaa jotakin, todella rakastaa heitä, jos te sanotte: “Minä haluan rakastaa joko sinua tai Billyä,” niin rakastakaa Billyä. Näettehän? Jumala tuntee samalla tavalla meitä kohtaan. Ja me emme voi… Sitten minä tiedän että te ette voi rakastaa Billyä rakastamatta minua, koska hän on osa minua. Niinpä minä en voi rakastaa Jumalaa, rakastamatta teitä, koska te olette osa Jumalaa. Ja me rakastamme toisiamme. Oi, minun mielestäni se on niin ihmeellistä. Eivätkö teidänkin mielestänne laulut ole kauniita, sen jälkeen kun olemme vastanneet näihin kysymyksiin, kun ne ovat panneet meidät jonkinlaiseen solmuun? Oh, se on niin todellista.

 Minä rakastan Häntä,  
minä rakastan Häntä,  
koska Hän ensin rakasti mua,  
Ja osti pelastukseni Golgatan puulla.

 Oi, he tulevat idästä ja lännestä