FIN

63-0120M JUMALAN ÄÄNI NÄINÄ VIIMEISINÄ PÄIVINÄ
(Voice Of God In This Last Days)
Phoenix, Arizona, USA, 20.1.1963

 

1          On todella etuoikeus olla tänä aamuna jälleen takaisin näiden espanjalaisten ihmisten keskuudessa. Ja ihmettelenpä, saako Jim otettua tämän. Oi, hän on nauhoittamassa. Minulla on yhä tuo pieni nauhoitus, jonka tämä espanjalainen kuoro teki, kun olin täällä aikaisemmin veli Garcian kanssa. Ja olen unohtanut tuon pienen laulun, jota heidän oli tapana laulaa minulle. Mutta, oi, kuinka pidinkään siitä! Ja nuo lapset ovat nyt kaikki aikuisia ja naimisissa. Kuulen heistä aina silloin tällöin. Kävellessäni sisälle tänä aamuna näin pienen Josephin, ja se todella kosketti minua, ja olin todella onnellinen nähdessäni hänet.

2          Ja nyt, on olemassa yksi sana, jonka osaan sanoa espanjaksi. Haluaisitteko te kuulla sen? “Hallelujaa!” Minä en koskaan unohda tuota sanaa. Kerran minä yritin, että eräs kuuro nainen kuulisi minua. Saatan ehkä sanoa sen kokonaan väärin, mutta parhaan muistini mukaan se oli “oiga”. Oliko se oikein? Kuuntele minua. Kuuntele, “oiga”. Sitten en koskaan unohda tuota: “Gloria a Dios!” Kuinka ihmeellistä! Oi, minulla oli kerran tilaisuus olla siellä pääkaupungissa, Meksiko Cityssä, ja puhua heille. Kuinka onnellinen olinkaan! Ja minulla oli tapana…

3          Minä olin Suomessa sen jälkeen kun olin ollut täällä. Ja se aina muistuttaa minua siitä, kun puhuin eräälle pienelle suomalaisnaiselle. He veivät minut erääseen paikkaan, jota he kutsuivat “betaniaksi”. Jokaisella kansakunnalla on siitä oma ajatuksensa. Tämä pieni nainen, hän oli oikein mukava pikku henkilö. Mutta hän oli samanlainen minä. Hän piti paljosta puhumisesta. Hän puhui todella nopeasti, niin ettei tulkki voinut sanoa tarpeeksi nopeasti, mitä hän tahtoi sanoa. Ja hän seisoi siellä kasvot punaisina ja sanoi: “Minä tulen antamaan noiden kavereiden Babyloniassa kuulla kunniansa.”

4          Mutta, tehän tiedätte, olen pannut merkille, että kaikki linnut laulavat englanniksi, koirat haukkuvat englanniksi, ja vauvat itkevät englanniksi. Minä ihmettelen, että mikä meissä on vikana. Mutta jokainen meistä tietenkin ajattelee, että meidän kieltämme tullaan puhumaan Tuhatvuotisessa Valtakunnassa. Mutta meille, jotka olemme vastaanottaneet Pyhän Hengen, se on todellista, koska meillä on taivaallinen kieli.

5          Meillä on täällä tänä aamuna kanssamme veli Rowe. Hän on diplomaatti Washingtonista. Uskon, että hän on palvellut viiden tai kuuden tai seitsemän presidentin alaisuudessa. Ja te tiedätte, miltä minusta tuntuu seistä täällä korokkeella puhumassa, kun senkaltainen mies istuu takanani. Mutta hänen todistuksensa on aina ollut minulle niin erikoinen, erikoisesti kun hän… Uskon hänen olleen luterilainen, jollen ole ymmärtänyt sitä väärin, katolilainen tai luterilainen. Ja hän sanoi joskus ryömineensä teltan alta helluntailaiskokoukseen ja hän nousi ylös… Lopulta hän löysi tiensä alttarille, ja tehdessään niin, Herra tuli alas hänen ylleen ja siunasi häntä niin paljon että… Luulen, että hän osaa puhua seitsemää eri kieltä. Ja hän sanoi yrittäneensä yhtä: “Eikä se toiminut.” Sitten hän yritti toista: “Eikä sekään toiminut.” Minä oletan, että hän puhuu espanjaa niin kuin te kaikki muutkin. Niinpä hän yritti kaikkia niitä, eivätkä ne toimineet. Ja tiedättekö mitä, Jumala oli niin hyvä, että Hän tuli alas ja antoi hänelle kielen, jota hän ei vielä ollut yrittänyt. Hän sanoi: “Se toimi!” Minun mielestäni sillä tavoin tulee olemaan siellä toisella puolella.

6          Minulla on tästä pienestä seurakunnasta niin monia muistoja, joita pidän sydämessäni, uskon sen… oi, olen unohtanut, missä se oli. Se oli jossakin täällä lähellä Tonto Streetiä. Ja minä muistan sen. Minulla on mielessäni tuo sana “Tonto Street”, siellä missä tuo espanjalainen Apostolinen Kirkko oli.

7          Minä sanoin tuolle pastorille: “Tämä olisi hieno paikka pitää herätystä”, runsaasti tilaa, uusi kirkko, hienoja ihmisiä. Niinpä minä ajattelin, että jonakin päivänä se olisi sovelias paikka herätykselle. Rukoilkaa sitä, tulkaa sisälle ja pitäkää herätys. Nyt minä toivon, että tämä olisi vain kertausta sille, mitä meillä oli tuolla toisessa seurakunnassa. Minä muistan, kun seisoimme pihalla ja nojailimme aidan ylitse, kävelimme edes takaisin kadulla yrittäen lähteä sieltä pois yöllä. Se todella oli sävähdyttävää, enkä ole koskaan unohtanut sitä. Ja minulla on tuo nauhoitus, jonka nuo pienet tytöt ja veljet lauloivat levylle. Ja he yrittivät laulaa “Only Believe” [Usko se vaan] eivätkä he oikein onnistuneet siinä, tiedättehän. Sen sijaan että he olisivat sanoneet “only believe”, he lauloivat sen “yeonea believe’, näettekö.

8          Ja muistan kuinka tyttäreni Rebekka ja Saara sanoivat: “Isä, soita tuo levy, jossa nuo pienet…” Sen sijaan että olisivat sanoneet “spanish” [espanjalaiset], he eivät osanneet lausua tuota sanaa, vaan sanoivat “spinach [pinaatti]. “Pienet pinaattitytöt laulavat tuon ‘Only Believe’ [Usko se vaan].”

9          Muistan, kuinka he seurasivat kokousta. Silloin oli meneillään herätys, ja he seurasivat kokouksia koko matkan pitkin länsirannikkoa. Ja eräs pieni asia ankkuroitui sydämeeni, kun lähdimme Kaliforniasta, veli Moore ja minä ja veli Brown, ollessamme matkalla pääkaupunkiin. Kun nuo pienet lapset seisoivat siellä ja lauloivat tuota “Hän huolehtii sinusta”. Te olette kuulleet sen. “Lävitse auringonpaisteen tai varjojen Hän huolehtii sinusta.” Monesti kun olen ollut ulkomailla maailman kamppailujen taistelukentillä, kun olen yrittänyt viedä Kristuksen Sanomaa, mie­leeni on tullut, kun nuo tytöt ja pojat lauloivat minulle: “Hän huolehtii sinusta lävitse auringonpaisteen ja varjojen. Hän yhä huolehtii sinusta.” Niinpä se on ollut minulle suuri innoitus ja apu.

10     Olen niin onnellinen tavatessani hienon pastorinne ja nähdessäni, että seurakunta on elävä, ja että teillä on täällä tämä suuri kaunis rakennus, jossa voitte istua, ja on paljon pysäköintitilaa. Juuri sopiva paikka ollakseen Pyhän Hengen käsissä, jos me vain voimme saada Hänet näkemään sen ja tietämään, että me rukoilemme herätystä, ja minä uskon, että Hän tulee antamaan herätyksen.

11     Tänä iltana me olemme veli Outlawin seurakunnassa, Jeesus Nimen -seurakunnassa, tuolla toisella puolella. Ja uskon, että se myös on Apostolinen seurakunta. Minä uskon, että hän on vain antanut seurakunnalle nimen “Jeesus Nimi”. Minä uskon, että hän on apostolinen uskossa. Ja me tulemme olemaan siellä tänä iltana. Ja me emme nyt sano tälle espanjalaisseurakunnalle: “Tulkaa sinne”, koska teidän tulee pysyä omalla palveluspaikallanne. Ja sitten tulee olemaan suuri Kristittyjen Liikemiesten yhteinen kokous, joka alkaa torstaina, sen jälkeen kun kokoukset torstaina ovat ohitse muissa seurakunnissa. Ja tässä konferenssissa heillä tulee olemaan hienoja puhujia, sellaisia kuin Oral Roberts ja joku metodistiveli, joka on juuri pelastunut. Ja he väittävät, että hän on erittäin voimallinen puhuja. Ja olen varma, että te tulette nauttimaan näistä konferensseista. Ja te teini-ikäiset, heillä on myös yhteinen kokoontuminen teini-ikäisiä varten, niin kuin veli juuri ilmoitti. Minä vien omat lapseni sinne, että hekin pääsevät osalliseksi tästä. Ja tulkaa nyt sinne, me tulemme olemaan iloisia, jos teette niin. Herra siunatkoon teitä kaikkia.

12     Ja nyt haluan mennä Raamattuun ja lukea jotakin Hänen siunatusta Sanastansa. Tänä aamuna on vain vähän aikaa, enkä halua pitää teitä liian pitkään, joten olen valinnut tekstin, joista toinen löytyy ensimmäisestä Samuelin kirjasta ja toinen Jesajasta. Ja haluan lukea ensin Jesajasta.

13     Voitteko kaikkialla kuulla hyvin? Nämä mikrofoonit näyttävät olevan kovin herkkiä minulle, enkä tiedä miksi. Jos te kaikki kuulette hyvin, niin nostakaa ylös kätenne. Hyvä, hyvä.

14     Minä olen hieman käheä, ja se johtuu paljosta puhumisesta. Ja siitä asti kun olin täällä näiden espanjalaisten veljien kanssa, noin kuusi- seitsemäntoista vuotta sitten, no niin, siitä lähtien olen saarnannut. Minä olin väsynyt silloin, kuten sanoin, ja minä olen yhä väsynyt, mutta jatkan yhä eteenpäin Jumalan armon avulla.

15     Menkäämme nyt Jesaja neljänteenkymmenenteen lukuun ja ensimmäisen Samuelin kirjan kolmanteen lukuun. Ja pitäessämme näitä paikkoja avoimina lukemista varten, minä haluaisin, että me nyt kumartaisimme päämme hetkeksi rukousta varten.

16     Taivaallinen Isämme, me olemme kiitollisia tästä etuoikeudesta, että saamme seistä tässä kauniissa pyhäkössä, joka on vihitty Jumalalle ja Hänen työtään varten. Ja niin kuin tiedämme, Sinun palvelijasi ovat seisseet tämän pöydän takana monta kertaa Sinun palvelukseesi pyhitetyn elämän kanssa.

17     Ja tämä aamu tuo takaisin muistoja, muistoja herätyksestä, joka oli juuri alkanut, joka Pyhän Hengellä kanssa oli tullut alas suuren Valon muodossa Tulipatsaan kaltaisesti, ja Se puhui ja sanoi, että Sanoma tulisi pyyhkäisemään maan yli. Ja tänään se on historiaa. Sanoma on sytyttänyt tuleen suuria miehiä, sen jälkeen kun he näkivät Sen, sellaisia kuin Oral Roberts ja Tommy Osborn ja Tommy Hicks ja monia muita. Ja yhteisen vaivannäkömme seurauksena me näemme, että Sanoma on sytyttänyt herätyksen tulia jokaiseen kansakuntaan Taivaan alla helluntailaissanoman keskuudessa. Tästä me annamme kiitoksen ja ylistyksen Sinulle, oi, väkevä Jumala.

18     Ja nyt me rukoilemme, että Sinä valmistaisit meidän sydämemme valmiiksi tuota suurta Ylöstempausta varten, joka tulee pian tapahtumaan, niin kuin me uskomme. Ja jos meidän sydämemme eivät ole oikeassa tilassa sitä varten, tai mitä tahansa muuta varten, minkä Sinä olet varannut meille, me rukoilemme, että Sinä antaisit anteeksi meille meidän epätäydellisyytemme ja tulisit puhumaan meille tänään Sinun Sanasi kautta. Siunaa tämän seurakunnan pastoria, sen diakoneita ja luotettuja ja kaikkia sen jäseniä. Siunaa tätä pientä kuoroa ja pianistia ja muusikkoja. Siunaa heitä kaikkia yhdessä, jotka käyvät sisälle porteista tähän paikkaan. Voikoot he joka kerta lähteä pois muuttuneina ja olla vähän lähempänä Sinua, kuin mitä he olivat sisälle tullessaan. Suo se Isä. Ja voikoon niin olla tänäkin aamuna, sillä me pyydämme sitä Jeesuksen Nimessä. Aamen.

19     Menkäämme nyt ja lukekaamme Jesajan 40. luvusta.

Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa miellyttäviä sanoja Jerusalemille ja huutakaa hänelle, että hänen sodankäyntinsä on päättynyt, että hänen vääryytensä on annettu anteeksi, sillä hän on saanut HERRAN kädestä kahdenkertaisesti syntiensä takia.

Ääni erämaassa huutaa: Valmistakaa HERRALLE tie; tehkää erämaassa suoraksi valtatie meidän Jumalaamme varten.

Jokainen laakso olkoon korotettu, ja jokainen vuori ja mäki olkoon madallettu: ja olkoon kiero oikaistu ja tulkoon karkeat paikat tasoitetuksi.

Ja Herran kunnia on tuleva julki, ja kaikki liha on näkevä sen yhdessä, sillä HERRAN suu on puhunut sen.

Nyt ensimmäinen Samuelin kirja, ja sen kolmannesta luvusta minä haluan lukea ensimmäisen, toisen ja 19. jakeen.

Ja poikanen Samuel palveli HERRAA Eelin edessä. Ja HERRAN sana oli harvinainen noina päivinä, eikä ollut avointa näkyä.

Ja tapahtui tuohon aikaan, kun Eeli makasi sijallansa, ja hänen silmänsä olivat himmentyneet, niin ettei hän voinut nähdä,

ja ennen kuin Jumalan lamppu oli sammunut HERRAN temppelissä, missä Jumalan arkki oli, ja Samuel oli mennyt sijalleen nukkumaan,

että HERRA kutsui Samuelia, ja hän vastasi: Tässä minä olen.

Nyt 19. jae:

Ja Samuel kasvoi, ja HERRA oli hänen kanssansa, eikä Hän antanut yhdenkään hänen sanoistansa pudota maahan.

20     Oi, siinä olisi tarpeeksi aihetta voidaksemme puhua siitä täällä kuukauden, ja me voisimme saada paljonkin sisältöä tästä ihmeellisestä tekstistä. Mutta tänä aamuna meillä on vain noin kaksikymmentä minuuttia, jotta me pääsemme lähtemään oikeaan aikaan. Arvelen, että pyhäkoulu on ohitse, tai ehkä se on tämän jälkeen, en tiedä. Mutta joka tapauksessa minä haluan ottaa tekstikseni: Jumalan ääni näinä viimeisinä päivinä.

21     On hyvin erikoinen aika. Me käsitämme sen, kun puhumme Kirjoituksista, jossa sanotaan: “ Samuelin päivinä ei ollut avointa näkyä.” Sen vuoksi: “Missä ei ole näkyä”, sanoo Raamattu, “ihmiset tuhoutuvat.” Meillä täytyy olla näky. Ja näyt tulevat profeetoille, ja se on Herran Sana, joka on puhuttu heille.

22     Ja me huomaamme, että Eeli ei ollut profeetta. Eeli oli pappi. Ja hän oli tulossa vanhaksi, ja hänen silmänsä olivat himmenemässä, eikä hän voinut nähdä liikkuakseen ympäriinsä, ja hän oli suuri, raskas mies.

23     Ja jotenkin samanlaista on tänään. Minä ajattelen, että seurakunta, organisaatiot ja kirkkokunnat ovat olleet kentällä niin pitkän aikaa, että ne ovat alkaneet veltostua. Ja Herran työ on jätetty tekemättä, Totuuden Sana, koska seurakunnan näkö on himmentynyt. Ja me tarvitsemme tänään keskuudessamme Jumalan Äänen, joka puhuisi, toisi meidät takaisin.

24     Ja näettehän, Eeli oli mennyt levolle, ja hänen näkönsä oli himmenemässä. Hän oli pappi. Eikä heillä ollut avointa näkyä Herralta. Ja siitä on suuri tarve!

25     Ja Jumala on luvannut kohdata hetken tarpeen. Hän tekee aina sen. Ja me tarvitsemme tänään Jumalan Äänen kohtaamaan hetken tarpeen, kohtaamaan sen ajan, jossa me elämme. Ja sen jälkeen kun Hän on luvannut sen, me voimme levätä varmuudessa, että Hän tulee pitämään lupauksensa. Sellainen luottamus uskovaisella on Tekijäänsä, että Hän on luvannut täyttää tuon tarpeen.

26     Ja yksi syy siihen, miksi seurakunta on siinä tilassa missä se on tänään, on se, että on niin monia ääniä, niin monia muita ääniä, jotka vetävät seurakunnan kiinnostuksen pois Jumalan äänestä, kunnes on hyvin epävarmaa, että monet kuulisivat Jumalan äänen, vaikka Se puhuisi suoraan heidän keskellänsä. Luultavasti he ehkä eivät edes ymmärtäisi Sitä, koska Se olisi heille niin vierasta . He ovat niin paljon keskittyneet tämän päivän ääniin!

27     Ja me näemme tästä raamatunpaikasta, jonka luimme, että Jumalan ääni oli heille vieras.

28     Ja sellaiseksi se on tänään jälleen tulossa, niin että Jumalan ääni… On niin monia muita ääniä. Ja sitten, jos Jumala lupasi, että Hän tulisi antamaan meille Sen, ja jos muut äänet ovat vastoin Jumalan ääntä, niin silloin sen täytyy olla meidän vihollisemme ääni, joka sekoittaa meidät, niin että me emme ymmärrä Jumalan Ääntä, kun Se puhuu.

29     Ja me huomaamme, että jotakin samankaltaista oli Eelin ja Samuelin tapauksessa, mutta Eeli tunsi heti, että se oli Jumala. Ja se oli ehdottomasti häpeä Eelille. Koska Jumalan ääni, joka oli puhunut Samuelille, oli kertonut hänelle Eelin väärinteoista, koska hän oli hemmotellut poikiansa, ja nämä ottivat rahaa ja uhrien lihaa. Se ei ollut oikein. Ja he tekivät vääriä asioita, vastoin Jumalan Sanaa.

30     Ja ainoa asia, minkä Samuel saattoi tehdä, oli puhua tarkalleen. Ja hän oli hieman haluton tekemään niin, koska se oli vastoin sitä paikkaa, johon hänet oli lähetetty kasvatettavaksi. Se oli vastoin Eeliä ja temppeliä. Mutta Eeli sanoi: “Puhu.” Ja hän kertoi hänelle tarkalleen sen, mitä tulisi tapahtumaan: “Eelin päivät pappina olivat lopussa”, koska Jumala oli puhunut, ja Jumala oli lähettänyt Hänen Sanomansa profeetta Samuelin kautta, jolla oli hyvin omituinen syntymä, ja joka oli vihitty Herralle lapsesta alkaen. Jumala puhui hänelle jo lapsena valmistaen häntä sitä työtä varten, joka oli edessäpäin. Ja Eelin aika oli päättynyt.

31     Maan päällä on niin monia ääniä tänään, ja se on ehdottomasti paha asia, koska se vaimentaa Yliluonnollisen Äänen. On niin monia järjellisiä ääniä, väkevien miesten suuria ääniä, jotka älyllisessä tilassansa jopa ravistelevat kansakuntia. He eivät ole mitään yhden yön ihmisiä, vaan he ravistelevat kansoja ja tuovat suuret organisaatiot yhteen suurissa kukoistavissa kampanjoissa. Ja ihminen voi mennä hieman sekaisin. Se on tarpeeksi sekoittaakseen heidät, kun he näkevät näiden asioiden menevän eteenpäin ja menestyvän. Ja on ääniä, jotka tekevät näitä asioita, ja se saa aikaan sen, että Jumalan Ääni, Todellinen Jumalan Ääni, laitetaan jonnekin kauas, taustalle.

32     “Ja Jumalan Ääni”, he sanovat, “miten me voisimme tuntea, että se on Jumalan Ääni?” Koska tänään… Silloin se oli vahvistettu profeetta. Nyt tänään, miten me nyt tiedämme, että se on Jumalan Ääni, koska se on profeetan sanan julkituleminen. Tämä tässä on Jumalan profeetta. Ja ainoastaan todellinen Jumalan Ääni tuo takaisin tuon todellisen, elävän, Yliluonnollisen Jumalan Hänen Yliluonnollisen Sanansa kanssa ja Todellisen Sanan Yliluonnollisen julkitulemisen kanssa. Silloin me tiedämme, että Se on Jumalan Ääni. Mutta on niin paljon muita, että ne ovat melkein saaneet Sen vaimennettua. Mutta muistakaa, Se tulee kimaltamaan. Se on tuleva esiin. Se tulee tekemään sen!

33     Nyt, maailmassa on tänään politiikan ääni. Se on suuri ääni. Ja ihmiset ovat ehdottomasti tänä suurena politiikan päivänä sekoittaneet sen seurakuntiinsa ja kaikkeen muuhun. Ja monesti, niin kuin juuri olemme nähneet, tuo politiikan ääni on itse asiassa voimakkaampi seurakunnissa kuin Jumalan Ääni, tai muuten Amerikan kansa ei olisi koskaan tehnyt sitä, mitä he ovat juuri tehneet. Näettehän? He eivät olisi koskaan tehneet sitä. Jos Jumalan Ääni olisi pidetty elossa seurakunnassa, niin he eivät olisi koskaan tehneet tuota virhettä. Mutta politiikan ääni on maassa niin paljon voimakkaampi tänään kuin Jumalan Ääni, että ihmiset myivät kristillisen esikoisoikeutensa kansansuosiosta, koulutuksesta ja poliittisesta vallasta. Millainen häpeä on havaita se. Juuri tuo asia, jonka varaan meidän kansamme on rakennettu. Ja ihmiset kääntyvät ympäri ja äänestävät sisälle sen, minkä me jätimme toiseen maahan. He ovat unohtaneet Plymouth Rockin ja Mayflowerin ja nuo, jotka tulivat ja perustivat tämän suuren kansantalouden, joka meillä on. Sama asia jota vastaan me niin kovin taistelimme tullaksemme ulos siitä, ja nyt me olemme panneet itsemme suoraan takaisin sen otteeseen, koska Raamattu puhuu, että niin tulisi olemaan.

34     Ja se on Eelin järjestelmä, pappi profeetan sijasta. Profeetta on Sana. Ja pappi oli seurakunta.

35     Ja se on tullut sellaiseen tilaan, että siitä on tullut niin irtonaista, että ihmiset ovat vieraantuneet Sanasta. He eivät käsitä Sitä. Te voitte puhua Sen, eivätkä he ymmärrä Sitä, koska heitä ei ole koulutettu Siihen. Paavali sanoi: “Jos pasuuna antaa epäselvän äänen, niin kuka tietää valmistautua taistelua varten?”

36     Ihmiset on koulutettu kuulemaan seurakunnan äänen, seurakunnan pasuunan: “Meillä on enemmän ihmisiä pyhäkoulussamme kuin kenelläkään muulla.” Se ei merkitse yhtään mitään. “Meidän kirkkokunnassamme on enemmän jäseniä kuin kenelläkään muulla. Me olemme suurin kirkkokuntien keskuudessa.” Näettekö, senkaltaisia ääniä ihmiset on koulutettu kuulemaan. He menevät kaduille noutamaan ihmisiä ja tuodakseen heidät sisälle. He tuovat sisälle kymmeniä tuhansia kertaa tuhansia suuren kampanjan aikana. Mistä he ovat kiinnostuneita? “Meillä on suurin kirkko. Meillä on suurin seurakunta. Meidän pyhäkoulussamme on eniten jäseniä. Meidän seurakunnaanamme käy kaupungin pormestari.” Se saattaa olla kaikki hyvää, mutta jos tuota samaa seurakuntaa ei ole koulutettu kuulemaan Jumalan Ääntä, Evankeliumin Pasuunaa, niin mitä hyvää se voi saada aikaan?

37     Ja kun nousee esiin sellainen asia, joka on noussut meidän hallituksessamme, niin mitä on tapahtunut? Seurakunta ei tuntenut Pasuunan Ääntä, joten he eivät tienneet mitä tehdä. Suuri lupaus hyvinvoinnista, ja järjen jättiläinen tuli sisälle. Ja he tekivät juuri sen asian, jonka Raamattu oli ennustanut, kun he toivat sen sisälle. Näettekö, se on poliittinen ääni! Ja se on todiste siitä, että se voitti uskonnollisen Äänen, tai muuten he eivät olisi tehneet sitä, mitä he tekivät, jos he olisivat kuulleet Evankeliumin Ääntä. Koska meille luvattiin niin paljon asioita ja meille luvattiin menestystä, ja ei ole epäilystäkään ettemmekö tulisi saamaan sen.

38     Mutta kuitenkaan sillä ei ole mitään merkitystä uskovaiselle. Katsokaa Hebrealaiskirjeen 11. lukua ja kuunnelkaa, mitä Pyhä Paavali puhuu siitä, miten he menneinä päivinä “vaeltelivat lampaan ja vuohen nahoissa, puutteenalaisina, ilman paikkaa minne mennä, voimatta mennä sisälle kaupunkiin.”

39     Luin Nikean Kirkolliskokouksesta, kuinka nuo suuret kiistakysymykset tulivat esiin Nikeassa, Roomassa, kolmesataa vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen, kun tuo suuri seurakunta Nikean Kirkolliskokouksessa seisoi sen puolesta, mikä on oikein. He halusivat Raamatun. Ja Rooman ensimmäisen seurakunnan ensimmäiset roomalaiset käännynnäiset olivat tuoneet sisälle opinkappaleita kuten esimerkiksi joulun, joka meillä on.

40     Joulu. Kristus ei syntynyt joulukuun kahdentenakymmenentenäviidentenä, sen enempää kuin ole minäkään syntynyt. Juudean vuorethan olivat silloin lumen peittämät, ja Hän… Se on vastakohta kaikille Raamatun profetioille. Hän syntyi keväällä, niin kuin kaikki karitsat syntyvät. Miksi Hän syntyi tallissa, sen sijaan että olisi syntynyt talossa? Koska Hän oli Karitsa. Miksi Hän ei yksinkertaisesti juossut alttarillensa, missä Hänet naulittiin ristiin? Koska Hänet johdatettiin ristille. Te johdatatte lampaat teurastettavaksi, ja Hän oli Karitsa. Niinpä Hän syntyi siihen aikaan, kun karitsat syntyvät.

41     Mutta näettehän, miksi he tekivät sen. Heillä oli auringonjumalan syntymäpäivä, silloin kun aurinko joulukuun 20. ja 25. päivien välisenä aikana tuskin ollenkaan liikkuu. Päivät muuttuvat vain hyvin vähän pidemmiksi päivä päivältä, kunnes se on pisimmillään kesäkuussa. Ja sitten joulukuussa päivä on lyhimmillään. Ja silloin tuohon aikaan, 20. ja 25. välisenä aikana, heillä oli roomalainen sirkus, ja he juhlivat auringonjumalan syntymäpäivää. Ja Jupiter oli yksi Rooman jumalia. Ja he toivat sen sisälle ja sanoivat: “Me otamme Jumalan Pojan ja auringonjumalan syntymäpäivän ja panemme ne yhteen, ja se tulee olemaan yhtä suurta juhlaa.” Se on kaikki vastoin totuutta! Ja oi, kuinka monia asioita he toivatkaan sisälle!

42     Ja sitten kun nuo todelliset Jumalan miehet, jotka halusivat pysyä Sanan kanssa, kuten Polykarpus, Iranaeus, Martin, nuo suuret varhaisen ajan pyhitetyt miehet, jotka halusivat pysyä Totuuden kanssa. Ja heidän kokoontuessaan Nikean Kirkolliskokoukseen jotkut noista ihmisistä olivat niin hyljättyjä, että profeetat tulivat erämaasta kietoutuneena ainoastaan lampaannahan kappaleeseen istuakseen tuossa kirkolliskokouksessa. Mutta he tunsivat Herran Sanan. Mutta noiden viidentoista verisen poliittisen päivän aikana, kansansuosio voitti sen. Ja sen jälkeen meillä oli tuhannen vuoden pimeä ajanjakso.

43     Mutta Jumala lupasi, että tuo Pasuuna tulisi soimaan uudelleen. Ihmiset aina kuuntelevat todellisen Sanan Ääntä. Tutkikaa aina, mitä te teette Sanalla.

44     Politiikan ääni. Ja meillä Amerikassa, niin kuin muuallakin maailmassa, on tänään hyvin voimakkaasti puhuva ääni, ja se on Hollywoodin ääni. Se on vanginnut maailman. Tulkoonpa vain joku esiin Hollywoodissa jonkin kanssa, niin te tulette löytämään sen kaikkialta maasta. Me näemme, että he asettavat mallin meidän naisillemme, miten pukeutua ja millaisia hiusten kampausten tulisi olla. Sieltä tulevat nuo vaatteet.

45     Seurakunnan tulisi tietää, mitä Jumalan Pasuunan Ääni sanoo sen suhteen! Mutta on niin paljon sekaannusta, kun te näette toisten tekevän niin ja olevan esimerkkeinä. Älkää koskaan ottako mallia tuon kaltaisesta esimerkistä, koska se on katoavaa. Kuunnelkaa aina Jumalan Ääntä, sitä, mitä Hän sanoo sen suhteen.

46     Ja sitten me huomaamme, kuinka he tuovat asiat esille Hollywoodissa. Sallikaa minun puhua siitä hetkisen, ennen kuin menemme eteenpäin. Jokin aika sitten tuli eräs asia, kun eräs mies Hollywoodissa… Eikä minulla ole mitään tuota miestä vastaan. Hän on kuolevainen, jonka puolesta Kristus kuoli, mutta vain osoittaakseni asian teille. He keksivät pienen asian, jota lapset kutsuvat “hula-hoop”, hula-hoop, tai jokin sellainen. Ja oletteko te koskaan panneet merkille, kuinka se loukkaa hyvää makua, ja mitä se saa aikaan pienissä lapsissa. Se ei ole oikein.

47     No niin, Hollywood on täynnä pistoolimiehiä. Kuka tahansa, joka tuntee historiaa, tietää, että nuo ihmiset siellä menneinä aikoina, nuo, jotka olivat pistoolimiehiä, eivät olleet kunnon kansalaisia, vaan he olivat rikollisia, kuten Al Capone ja Dillinger. Heillä on televisiossa hollywoodilainen näytelmä, jota he kutsuvat nimellä “Ruudinsavua”. Ja minä kuulin Monitorissa mainittavan eräänä päivänä, että tuo kaveri, joka näyttelee siinä, Arness, tai joku sellainen, olen unohtanut hänen nimensä… Mutta hän näyttelee Matt Dillonia, joka oli seriffinä Kansasissa. Ja Matt Dillon oli suuri pelkuriraukka. Hän ampui kaksikymmentäkahdeksan miestä takaa päin, viattomia ihmisiä. Hän meni Dodge Cityn ulkopuolelle ja odotti siellä pensaikossa. Kun hänelle oli kerrottu, että joku määrätty roisto oli tulossa sitä kautta, hän meni sinne ulos ja ampui hänet takaapäin. Ja nyt me löydämme hänet “suurena kaverina”. Se on ehdottomasti synnin kunnioittamista. Mutta meidän maamme pienet lapset voivat kertoa teille enemmän Matt Dillonista kuin Jeesuksesta Kristuksesta. Rihkamakaupat, samoin kuin vaatekaupatkin, ovat täynnä pieniä leikkiaseita pienten hattujen kanssa, ja te voitte ostaa niitä kaikkialta. On aivan oikein käyttää niitä, mutta minä vain kerron teille, jotta te näkisitte, että kyseessä on kaupallinen maailma, joka ottaa asian esiin ja tekee miljoonia dollareita sen avulla.

48     Meillä on se, mitä me kutsumme “Pyhän Patrikin päiväksi”, ja meillä on näitä “uskonnollisia pyhäpäiviä”. Ja kaupallinen maailma on ottanut sen ja tekee niillä miljoonia dollareita. “Äitienpäivä” kukkakimppuineen. Jokaisen päivänhän tulisi olla äidin kunniaksi. Jos hän asuu jossakin yksinänsä, mene katsomaan häntä. Se on paljon arvokkaampaa kuin kaikki kukat, jotka te voitte lähettää hänelle tai mikään muu. Näettehän, mutta he nostavat sitä ylös. Se on ääni, ja me sekoitumme yhteen sen kanssa. Se ei todellisuudessa ole oikein. Mutta mitä te voitte tehdä sille?

49     Minä yritän päästä tässä johonkin kertoakseni teille jotakin, johon minä uskon. Ääni, Jumalan Ääni, on harvinainen.

50     No niin, me voimme nähdä, että he asettavat virtauksia. Ja oletteko panneet merkille, kuinka meidän nuorista pojistamme on tullut “rickyjä” ja “elviksiä”? Jos olette antaneet lapsellenne sellaisen nimen, niin muuttakaa se nopeasti. Kutsukaa häntä vaikka numero “yhdeksi” tai “kahdeksi” tai jotakin muuta. Mutta älkää niin, se on hirvittävää… Te sanotte: “Mitä merkitystä nimellä voisi olla?” Aivan varmasti on, se merkitsee jotakin. Teidän nimenne kuvaa teidän elämäänne. “Veli Branham, opetatko sinä numerologiaa?” Ei, sitä minä en tee. Minä uskon NÄIN SANOO HERRAAN. Miksi Jaakob eli tuon nimen mukaisesti niin kuin pettäjä ja syrjäyttäjä, jota Jaakob merkitsee? Ja kun Jumala muutti hänet, Hän muutti hänen nimensä. Jumala muutti Sauluksen Paavaliksi ja Simonin Pietariksi. Tietenkin, siinä on jotakin. Ja senkaltaiset nimet kuin Ricky ja Elvis ovat nykyaikaisia, amerikkalaisia nimiä, jotka automaattisesti heittävät lapsen suoraan siihen. Näettekö mitä minä tarkoitan?

51     Toivon etten… Minun on parasta mennä takaisin, etten mene tässä liian kauaksi, sellaiseen, mitä te ette ymmärtäisi. Näettekö mitä tarkoitan? Mutta ihmiset eivät ymmärrä näitä kaikkia asioita. He eivät näe sitä, koska he ovat ottaneet yhden suuntauksen. Kaikki, mitä he kuuntelevat, ovat nuo äänet.

52     On filosofien ääni, kommunismi, joka lupaa jotakin, minkä kanssa he eivät voi pysyä. Ja suuri prosentti Amerikan ihmisistä on kietoutunut kommunismiin. Minä olen ollut kommunistisella alueella Saksassa, Itä-Berliinissä. Heillä on siellä hienoja suuria taloja, joita he näyttävät ulkopuolelta. Mutta teidän tulisi kävellä niihin sisälle, niin te näkisitte, että niitä ei ole tehty valmiiksi. Se on valheellista taloutta, he haluavat näyttää jotakin.

53     Venäjä on kommunismin syntymäpaikka… Josta minä monia vuosia sitten, kun olin vain saarnaaja poikanen, ehkä noin 35 vuotta sitten, kun natsismi, fasismi ja kommunismi olivat nousemassa, minä sanoin: “Minä puhun Herran Nimessä! Ne kaikki tulevat päättymään kommunismiin.” Mutta oletteko te koskaan ajatelleet, että Jumala on jättänyt ulospääsytien meitä varten, jos me vain vastaanotamme sen. Venäjällä on vain yksi prosentti kommunisteja, yksi prosentti, mutta he ovat hallitseva prosentti. Yksi prosentti Venäjästä on kommunisteja, mutta he hallitsevat.

54     Ja samoin on Hollywood yksi paikka, mutta heillä on hallinta.

55     Noin kaksi kolmasosaa Yhdysvaltojen kansasta käy kirkossa ja ovat kirkkojen jäseniä, mutta heitä hallitaan noissa kirkkokunnissa.

56     Se, mitä kommunismi siellä tarvitsee, on se, että Jumalan Ääni nousisi heidän keskuudessansa, ja Se saattaisi sen häpeään.

57     Suomessa, missä tuo pieni poika herätettiin kuolleista, minua tuotiin kolmen korttelin päästä sinne, missä tuo kuollut pikku kaveri herätettiin. Kommunistiset sotilaat, venäläiset, seisoivat siellä kyyneleiden vieriessä poskiltaan. He sanoivat: “Me tulemme vastaanottamaan Jumalan, joka voi herättää kuolleen.” Se on katolilaisen ja luterilaisen kirkon sekä kaikkien noiden kirkkokuntien huolimattomuutta. He ovat ottaneet kaiken rahan ja rakentaneet organisaatioita eivätkä ole antaneet ihmisille yhtään mitään. He elävät niin kuin muutkin ihmisistä.

58     Se, mitä Venäjä tarvitsee, on se, että Jumalan Sanan kanssa näyttämölle nousisi profeetta, joka voisi sulkea suun. Silloin tuo yhdeksänkymmentä prosenttia ottaisi hallinnan.

59     Se, mitä Amerikka tarvitsee, on Jumalan profeetan ääni, joka voi nousta seisomaan ja tuomita Hollywoodin ja tuomita nämä asiat Jeesuksen Kristuksen Nimessä, ja Pyhän Hengen Seurakunta ottaisi hallinnan. On liian paljon sekaannusta, näettehän, liian monia ääniä, jotka ovat vastoin Sitä.

60     Seurakunnan ääni on se, että jokainen niistä haluaa lisää jäseniä. Baptistit haluavat heidät kaikki. Presbyteerit haluavat sen kaiken niin kuin metodistitkin. Meillä kaikilla on näitä. Ja näyttää siltä kuin katolisuus ottaisi sen kaiken, ja he tulevat tekemään sen. Se on tarkalleen Jumalan Ääni suoraan tästä Raamatusta. He tulevat hallitsemaan.

61     Mutta kaikkein korkein Jumala on lopullisesti hallitseva. Pyhät tulevat ottamaan hallinnan eräänä päivänä. Raamattu sanoo niin. He tulevat hallitsemaan.

62     On niin kauhean paljon ääniä! Sitten siellä on valheprofeetan ääni. Se on kauhistuttava ääni, miehen ääni, joka kutsuu itseänsä profeetaksi. Profeetta on tietenkin saarnaaja. Nykyaikainen sana “profeetta” merkitsee ehdottomasti “miestä, joka saarnaa innoituksen alaisena.” Ja on miehiä, jotka kutsuvat itseänsä profeetaksi, ja kieltävät Jumalan Sanan, kieltävät Jumalan Totuuden. On niin monenlaisia ääniä!

63     Juuri muutama hetki sitten tuolla ulkona oli veli, joka neuvoi minulle, miten tulla tänne sisälle. Arvelen hänen ihmetelleen, miksi minä menin katua ylös ja käännyin ympäri ja tulin takaisin. Jos olet täällä veli, niin se oli siksi, että minä olin kuuntelemassa jotakin, ja kyseessä oli meidän värillinen veljemme, neekeri. Heillä on täällä temppeli, jota he kutsuvat nimellä “Elia Muhammed” tai “nuori Elia Muhammed”. Hän nousee ylös äänen kanssa ja hän sanoo, että he ovat tuo ääni, joka tulee tuomaan värillisen rodun ulos tästä sekasorrosta. Näettehän, että se on juuri tuo asia, heidän moskeijansa on täällä. Ettekö te näe, että koko sen tausta on väärin!

64     Värilliset ihmiset, aivan niin kuin valkoisetkin, ruskeat tai keltaiset, älkää menkö takaisin muhamettilaisuuteen, vaan tulkaa takaisin Kristuksen luo, siihen periaatteeseen, jota Raamattu opettaa. Muhamettilaisuus on Sanaa vastaan. Minulla oli etuoikeus johtaa kymmenentuhatta muhamettilaista Kristukselle erään kerran Durbanissa, Etelä-Afrikassa. Se ei saa aikaan mitään muuta kuin psykologiaa. Ja psykologia on oikein, niin kauan kun se ei kiellä Sanaa. Mutta kun psykologia kieltää Sanan, silloin se on väärin. Se antaa epäselvän äänen. Kaikki muu tulee katoamaan, mutta Jumalan Sana ei. Jeesus sanoi niin: “Taivaat ja maa tulevat katoamaan, mutta Minun Sanani eivät tule koskaan katoamaan.” Niinpä te näette, että meidän täytyy pysyä tuon Sanan, Äänen, kanssa.

65     Niin monet sekoittavat asioita! Nousee esiin ihmisiä, jotka eivät tunne Jumalan Sanaa, ja he sanovat asioita, jotka ehkä kuulostavat hyvin järkeviltä. Kommunismi on hyvin järjenmukainen asia. “Kaikki ovat tasa-arvoisia. Ei ole enää kapitalisteja. He ovat kaikki kommunisteja.” Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan, että kommunismi on epäaito herätys? Minkä esikuvan mukaan perkele on tehnyt sen? Jeesus sanoi: “Nuo kaksi henkeä tulisivat olemaan niin lähellä toisiansa, että se pettäisi valitutkin, jos se olisi mahdollista.” Ja kaikki, mitä perkeleellä on, on vääristelyä siitä, minkä Jumala loi. Synti on vanhurskaus vääristeltynä. Valhe on Totuus vääristeltynä. Aviorikos on Jumala meille säätämä teko vääristeltynä. Kaikki epäusko on uskon vääristelyä. Teidän täytyy kieltää Totuus, jotta te voisitte ottaa vastaan vääristelyn. Oikaiskaa nämä äänet, testatkaa ne Sanalla ja nähkää, onko se Totuus.

66     Kuinka voisimmekaan jatkaa puhumista edelleen ja edelleen näistä tämän päivän äänistä, mutta meidän aikamme on lopussa. Mutta on niin monia ääniä, että ihmiset eivät tiedä mitä tehdä. Metodisti tulee lopulta kuuntelemaan baptistisaamaajaa. He menevät sinne ja viipyvät siellä hetken ja sitten he menevät luterilaisten tykö. Ja helluntailaisissa on erilaisia ryhmiä, yksi juoksee yhden luo ja toinen toisen ja edes takaisin. Se osoittaa, että te ette ole vakiintuneita. Kuulkaa Hänen Ääntänsä! Tässä se on, tuo ääni, kirjoitettuna paperille, ja tämä Ääni tulee vahvistetuksi, jos Se on Totuus.

67     Seurakunta maailma ei tiedä mitä tehdä, ja poliittinen maailma on sekasorrossa. Kaikki näyttää olevan sekasorrossa. Miehet juoksevat täältä, nousee esiin jotakin muuta, jokin viitta tai jokin kaapu. Kun olin Roomassa, heillä on yhdeksäntoista eri autenttista naulaa, jotka lyötiin Jeesuksen käsiin. Ja niitä oli vain kolme, mutta kuitenkin heillä on tilastoissaan yhdeksäntoista eri naulaa. Mitä väliä sillä on, kenellä heistä on naula? Kristus ei koskaan jättänyt meille nauloja palvottavaksi, Hän jätti meille Pyhän Hengen Hänen Sanansa kautta! “Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: heillä ei tule olemaan alkuperäinen naula?” “Heillä on… Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: he tulevat kuulumaan kirkkokuntaan, jonka Minä aloitin?” Hän ei aloittanut ensimmäistäkään. Näettekö, miten ääni on Sitä vastaan?

68     Vaan: “Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun Nimessäni he ajavat ulos perkeleitä.” Siinä teille on Sana. “He puhuvat uusilla kielillä. He nostavat ylös käärmeitä, eikä ne heitä vahingoita. Jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se vaivaa heitä. He laskevat kätensä sairaiden päälle, ja ne tulevat terveiksi.” Ja pitäkää silmällä näitä asioita ja sen lisäksi kaikkia muitakin Kirjoituksia yhteen pantuna.

69     No niin, se pelkästänsä ei sitä vahvista, ei ollenkaan. Siinä me helluntailaiset menemme väärälle tielle. Eikö Jeesus sanonutkin: “Moni on tuleva Minun luokseni tuona päivänä ja sanova: ‘Herra, enkö minä tehnyt voimallisia tekoja Sinun Nimessäsi? Enkö minä profetoinut Sinun Nimessäsi? Enkö minä ole tehnyt kaikkea tätä Sinun Nimessäsi?’” Ja Jeesus sanoo: “Menkää pois Minun tyköäni, te vääryyden tekijät. Minä en koskaan tun­tenut teitä.” Näettekö te, sisareni ja veljeni, miksi minä tuomitsen ja syytän tätä sukupolvea? Te voitte puhua kielillä kuin ihmiset tai Enkelit ja te voitte tanssia Hengessä ympäri salia, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Sen kanssa.

70     Minä olen nähnyt muhamettilaisten tanssivan ympäri sillä tavalla. Olen nähnyt noitien puhuvan kielillä ja tulkitsevan sen ja kertovan tarkalleen, mitä tulisi tapahtumaan, ja tapahtui juuri sillä tavalla. Olen jopa nähnyt lyijykynän nousevan ylös ja kirjoittavan tuntemattomalla kielellä, ja vain yksi heistä pystyi lukemaan sen, ja se oli perkeleestä. Te ette voi asettaa Iankaikkista päämääräänne jonkin tunteen varaan. Saatana voi jäljitellä mitä tahansa niistä. Vaan Kristuksen tunteminen on sitä, että jokin muuttuu teidän elämässänne. Tarkatkaa elämäänne ja verratkaa sitä Sanan kanssa ja nähkää, missä te olette. Tehkää inventaario.

71     Mutta huolimatta kaikista näistä jäljittelijöistä, vääristä äänistä, vääristä profeetoista, ja kaikista näistä muista asioista, joita tulee esiin, Jeesus yhä sanoo, kaikesta tästä huolimatta: “Jos joku kuulee Minun Ääneni ja seuraa Minua.” Hän on Sana. Kuunnelkaa tänään Hänen meille antamaa tehtävää näiden kaikkien äänien keskellä. Niin kuin sanoin, kestäisi tunteja puhua kaikista näistä äänistä. Ja se saa ihmiset hämmentyneiksi, ja se on liikuttava asia. Ja kysymyshän on siitä, että teille ei anneta toista mahdollisuutta, teidän täytyy ottaa Se nyt. Te ette ehkä saa mahdollisuutta tänä iltana. Teillä ei ehkä ole mahdollisuutta huomenna. Mutta nyt on! “Kun te kuulette Minun Ääneni, älkää kovettako sydämiänne, niin kuin teitte kiihotuksen päivinä. Nyt on aika. Nyt on sopiva aika jonkun kuulla Minun Ääneni.” Se osoittaa, että Hänen Äänensä yhä on täällä tämän sekasorron keskellä. Hänellä yhä on Ääni! Miksi? Hänen Äänensä tulee aina pysymään. Tässä se on: “Taivaat ja maa tulevat katoamaan, mutta Minun Ääneni ei koskaan katoa”. se tarkoittaa Hänen Sanaansa.

72     Ottakaamme vielä toiset viisi minuuttia, nopeasti nyt. Voitteko te vielä viipyä muutaman hetken? Minä tulen kiirehtimään. Ottakaamme joku, joka kuuli tämän Äänen ja totteli Sitä. Kuinka Se sai heidät toimimaan, ja mitä Se sai heidät tekemään. Minä hyppään tässä monien raamatunpaikkojen yli voidakseni tuoda sen suoraan teille. Kuinka Se muutti heidän elämänsä, ja kuinka kaikista niistä, jotka olivat heidän lähellään, tuli “kummia tyyppejä”, jollaisiksi me heitä kutsuisimme. Jokaisen miehen, joka koskaan on uskonut Jumalaan, on ajateltu olevan kumma tyyppi. Koska, jos te olette mukana maailman virtauksessa, silloin teissä on jokin vialla. “Sillä jokainen, joka elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuu kärsimään vainoja maailman taholta. Hän oli maailmassa, ja Hän oli tehnyt maailman, ja maailma ei Häntä tuntenut.” Nopeasti nyt, kuunnelkaa nyt tarkasti, kun me lopettamme.

73     Adam kuuli Hänen Äänensä illan viiletessä ja hän oli yhteydessä Hänen kanssaan. Adamille ei ollut tuomiota. Hän kuuli Jumalan Äänen ja sanoi: “Isä, nyt minä laskeudun nukkumaan.” Hän laskeutui alas Eeva käsivarrellansa, ja leijonat, tiikerit ja muut villieläimet lepäsivät hänen ympärillään. Siellä ei ollut mitään vahingoittavaa, ei mitään tapaa tulla sairaaksi, ei mitään ihmettelyä siitä, että heräisikö jälleen aamulla. He tulisivat he­räämään joka tapauksessa. Adam kuuli Hänen Äänensä sillä tavalla kuin hänen olisi tullut kuulla Se.

74     Mutta yhtenä päivänä hän kuuli vaimonsa äänen. Minun on parasta jättää se rauhaan hetkeksi. Mutta hän kuunteli väärää ääntä, vaikka se olikin hänen vaimonsa, läheisin side, mitä hänellä oli maan päällä. Miksi hän ei tehnyt niin kuin Job: “Sinä puhut niin kuin hullu nainen”? Ja jos hän olisi tehnyt niin, silloin koko ihmisrotu eläisi, sen sijaan että se nyt kuolee. Se muutti tuolloin ihmisolentojen suunnan. Hän kuuli Jumalan Äänen, ja hän oli yhteydessä Sen kanssa, mutta kun hän kääntyi… Kuinka hän tiesi, että hänen vaimonsa oli väärässä? Muistakaa, se oli miellyttävää.

75     Me ajattelemme tänään, että kun meidän organisaatiomme, seurakuntamme, menestyy, se merkitsee sitä, että Jumala hymyilee meidän yllemme. Se näyttää hyvältä. Näytti hyvältä silloin kun Miika seisoi siellä noiden neljänsadan profeetan edessä, ja koko maa kuului heille, ja filistealaiset tai assuurialaiset asuivat siinä. Se näytti hyvältä. Nämä profeetat sanoivat: “Menkää, se kuuluu meille. Ottakaa se!” Mutta se ei ollut Jumalan Ääni. Ja Miika kääntyi ympäri ja kirosi tuon äänen. Ja miten hän tiesi mitä tehdä? Koska hänen näkynsä oli tarkalleen yhtäpitävä Sanan kanssa. Se on ainoa tapa luottaa siihen ja nähdä se tänään. Sen täytyy olla yhtäpitävä Sanan kanssa.

76     Ja panitteko merkille, että Adam kuunteli Jumalan Äänen sijasta toista ääntä, oman vaimonsa ääntä. Seurakunta kuuntelee organisaationsa ääntä, joka ruiskuttaa heihin uskontunnustuksia Jumalan Sanan asemesta ja sallii heidän elää miten he haluavat. Ja niin kauan kun he käyvät kirkossa ja ovat määrätyn seurakunnan jäseniä, niin kaikella muulla ei ole merkitystä. Läheisin side, mikä heidän mielestään uskovaisella on maanpäällä, on seurakunta. Mutta uskovaiselle, todelliselle uskovaiselle, tuo läheisin side on Pyhä Henki. Se on Jumalan Sana.

77     Niinpä te huomaatte, että Adam käsitti tilansa, ja hän kuuli Jumalan Äänen kutsuvan jälleen, mutta hän oli viikunan lehdissä silloin. Ja se oli tuomitseva ääni: “Miksi sinä olet tehnyt tämän?”

78     Minä ihmettelen josko Amerikka tänään, samoin kuin maailma sen uskonnollisessa metelöinnissään, on juuri tulossa niellyksi, ja siitä tulee valtiollinen uskonto hyvin pian. [Tyhjä kohta nauhassa.]

79     Kuka istuu edessäni? Minä tiedän, että kyseessä on nauhat, ja se tulee menemään yli koko maailman. Meillä on nauhaohjelma, niin että jokainen Sanoma menee kaikkialle maailmaan, kaikkiin muihin maihin.

80     No niin, jos te vain katsotte ja näette, niin te seisotte viikunan lehdissä. Kun todellinen Jumalan Ääni tulee esiin, he eivät tiedä mitä tehdä Sen kanssa. He ovat sekaisin, eivätkä tiedä mitä tehdä.

81     Nopeasti, Nooa kuuli Jumalan Äänen. Se oli valmistautumassa pelastamaan hänen elämänsä, ja hän seurasi ohjeita ja pysyi pystyssä.

82     Jos mies kuulee tuon Äänen… Kuunnelkaa nyt, käsittäkää tämä todella hyvin. Älkää epäonnistuko siinä. Jos joku kuulee jonkun äänen, ja sen on todistettu olevan Jumalan Äänen, ja se tulee oikealla ajalla, ja sitten kun Se tulee esiin miehestä, niin taivaat ja maa tulevat katoamaan, mutta tuo Sana ei voi kadota.

83     Nooa kuuli tuon Äänen ja tuomitsi maailman. Ja he nauroivat häntä vasten kasvoja, koska hänen sanomansa ei ollut heidän tieteellisten saavutustensa mukainen, mutta satoi ja koko maailma tuhoutui. Näettekö? Se oli hänen äänensä, joka meni eteenpäin, tuo siemen lepäsi siellä. Jokaisessa ajassa on ollut samalla tavoin.

84     Samuel pelästyi kuullessaan Jumalan Äänen, joka käski hänen mennä tuomitsemaan Eeli, tuo mies, joka oli kasvattanut ja ravinnut häntä, tuo mies, joka oli ollut isänä hänelle.

85     Sananpalvelijaveljet, tulisiko minun? Sananpalvelijat, monta kertaa kirkkokunnallisella ja uskontunnustuksellisella maaperällänsä, tuon saman isäpapan suositukset taskussansa, tuon organisaation, joka on ravinnut ja ruokkinut heitä, kasvattanut heidät ja asettanut heidät paikallensa seurakunnassa, ja teidän täytyy alistua siihen, mitä he opettavat. Näettekö? Miten kauhistuttava asia olisikaan todelliselle Jumalan palvelijalle kuulla Jumalan Ääni, ja sitten hänen täytyisi tulla takaisin tuon saman äiti- organisaation luo ja sanoa: “Sinä olet tuomittu, koska sinä et vastaanota tätä Sanaa.” Millainen asia se onkaan.

Se oli kova pala Samuelille, mutta hän oli profeetta, ja hänen täytyi tehdä se. Huolimatta siitä, haavoittiko se vai ei, hänen täytyi tehdä se joka tapauksessa.

86     Mooses kuuli Jumalan Äänen. Hän oli täynnä teologiaa. Hän tunsi kaiken sisältä ja ulkoa, mutta se epäonnistui. Sen jälkeen kun Mooses kuuli Jumalan Äänen, hän ei enää koskaan ollut sama Mooses.

87     Samoin ei kukaan ihminen koskaan enää ole sama. Te saatatte kuulla korvissanne tuon Äänen puhuvan, mutta kun te kuulette tuon Äänen puhuvan sydämessänne, silloin te vasta kuulette Sen. Te ette näe silmillänne. Te katsotte silmillänne, mutta te näette sydämellänne. Te näette jotakin ja sanotte: “Minä en oikein näe sitä”, ja te tarkoitatte, että te ette ymmärrä sitä. Te ette kuule korvillanne vaan sydämellänne. Monesti teidän korvanne kuulevat todellisen Jumalan Äänen, ja se valuu pois niin kuin vesi ankan selästä.

88     Ja kaiken sen teologian kanssa mikä Mooseksella oli, hän ei ollut kuullut Jumalan Ääntä. Mutta eräänä päivänä Jumala kutsui tätä kahdeksankymmentävuotiasta lammaspaimenta tulemaan syrjään, ja Hän puhui hänelle, ja hän käsitti Sen. Hän todisti, että Hän oli Jumala. Ensimmäinen asia minkä Hän teki Moosekselle, oli se, että Hän vahvisti Sanansa: “Minä olen tullut alas. Minä muistan sen, minkä lupasin.”

89     Ja tämä on se, mitä Hän lupasi viimeisille päiville. Hän tulisi nostamaan pakanoista ylös ihmisiä, ja kaikki lupaukset.

90     “Tämä on Minun lupaukseni.” Hän sanoi: “Mooses, riisu pois kenkäsi.” Toisin sanoen: “Kunnioita sitä.” “Heitä nyt sauvasi maahan.” Ja kuiva keppi sieltä erämaasta muuttui käärmeeksi, ja Mooses tarttui sitä hännästä, ja se palasi jälleen entiselleen. Näettekö? Hän tiesi, että se oli Jumala, koska Jumala oli puhunut, tuo Jumalan Sana, tuo Sana oli puhunut ja sanonut: “Heitä maahan se keppi, joka on kädessäsi.” Se on Jumalan Sana. Älkää yrittäkö tehdä samoin, se ei ole Jumalan Sana teille. Se oli Jumalan Sana Moosekselle. Tämä on Jumalan Sana teille! “Heitä se keppi maahan.” Se muuttui käärmeeksi. Hän sanoi: “Pelkäätkö sinä nyt sitä? Nosta se ylös hännästä”, ja se palasi jälleen entiselleen. Se oli Jumalan Sana hänelle. Mitä Jumala teki? Hän vahvisti Sanansa.

91     Minä sain puhelun joitakin kuukausia sitten, ehkä runsas vuosi sitten. Pieni nainen oli puhelimen toisessa päässä baptistisaarnaajan ja helluntailaissaarnaajan kanssa. Tuo nainen sanoi: “Veli Branham, Jumala on tehnyt minut profetissaksi.”

Sanoin: “Hienoa.”

92     Hän sanoi: “Minulle on kerrottu, että sinä sanoit todistavasi, että minun palvelustehtäväni oli Jumalasta.”

93     No niin, minä en voinut tehdä sellaista, koska se on vastoin Sanaa. Niinpä minä sanoin: “Hyvä rouva, se on virhe. Minä en edes tunne sinua.”

94     Ja minä puhuin tuon baptistisaarnaajan kanssa ja minä puhuin tuon helluntailaissaarnaajan kanssa. Tuo nainen sanoi: “Minulla on täällä kokous, ja Herra tekee suuria asioita.”

95     Minä sanoin: “Minä olen kiitollinen siitä.” Ja minä kysyin: “Onko Hän vielä kertonut sinulle mitään?”

Hän sanoi: “Kyllä, ja minulla on suuri ohjelma edessäni.”

96     Minä sanoin: “Se on hienoa. Minkälainen ohjelma sinulla on? Mitä Herra on kertonut sinulle?”

97     Hän sanoi: “Herra sanoi: ‘Mene Phoenixiin, Arizonaan, sinä-ja-sinä päivänä, ja minä tulen antamaan sinulle tuon kadonneen Hollantilaisen Kultakaivoksen, ja sinä tulet ottamaan sen kullan sieltä ja sinä tulet kustantamaan lähetyssaarnaajia ympäri maailman.”’ Vaikka me kaikki tiedämme, että tuo kadonnut Hollantilaisen Kultakaivos on vain legenda. Hän sanoi: “Niin Herra on sanonut.”

98     Minä sanoin: “Hyvä on, minä kerron sinulle, miten voit tietää, onko se Jumalasta vai ei.” Minä sanoin: “Ole siellä tuona päivänä. Ja jos sinä löydät tuon kadonneen Hollantilaisen Kultakaivoksen, niin silloin se on Jumalasta. Jos et löydä tuota kadonnutta Hollantilaisen Kultakaivosta, niin silloin tee parannus ja hankkiudu eroon tuosta valehtelevasta hengestä.” Siten te voitte nähdä, onko se Jumalasta vai ei.

99     Jumala sanoi Moosekselle: “Heitä keppisi maahan, ja se tulee muuttumaan käärmeeksi.” Niin tapahtui. Hän sanoi: “Nosta se ylös, ja se tulee olemaan jälleen keppi.” Ja niin tapahtui.

100Kun Jumala antaa lupauksen palvelutehtävästä näinä viimeisinä päivinä, Hän tulee vahvistamaan sen aivan tarkalleen sillä tavalla kuin Hän sanoi tulevansa tekemään sen. Silloin te tiedätte, että teillä on oikea Ääni. Silloin te kuuntelette oikeata Asiaa, koska se on Sanan vahvistaminen. Näettekö? Oi, kuinka… Minä olen pahoillani, minä… Hyvä on.

101Mooses toimi erilaisella tavalla. Katsokaa, miten naurettavan asian Mooses teki. Ja aina kun te seuraatte Jumalan Ääntä, te olette hulluja maailman silmissä. Seuraavana päivänä Mooseksen näki siellä vaimon muulin selässä lapsi sylissänsä. Tämä vanha mies, jonka parta roikkui alhaalla tällä tavalla, jonka kalju kiilsi, ja jolla oli keppi kädessänsä taluttaen pientä aasia, oli menossa Egyptiä kohden niin nopeasti kuin vain voi mennä. Joku saattoi kysyä: “Mooses, minne sinä olet menossa?”

102“Olen menossa Egyptiin ottamaan asian hallintaani.” Vaikka hän oli epäonnistunut siinä nuorena miehenä, hän oli epäonnistunut sotilaana, mutta tässä hän oli menossa ottamaan sen hallintaansa. Ja hän teki sen. Miksi? Hän oli kuullut Jumalan Äänen ja nähnyt Sen tulevan vahvistetuksi omaa päiväänsä varten, sillä Se puhui asioista, joiden tuli tapahtua hänen aikanansa. Hän näki sen.

103Paavali, itsetyytyväinen fariseus, niin täynnä teologiaa kuin vain olla voi, mutta yhtenä päivänä hän kuuli Jumalan Äänen. Hän näki Tulipatsaan ja hän tiesi, että siinä oli jotakin erilaista. Se muutti hänen elämänsä. Ei ollut väliä sillä, kuinka moni fariseus tai kuinka moni Gamaliel olisi huutanut Paavalille: “Sinä olet väärässä. Sinä olet väärässä.” Paavali, kuultuaan Jumalan Äänen, tiesi, että Se oli Totuus.

104Pietari, joka oli niin uskonnollinen kuin olla voi, noudatti vanhinten perinnäissääntöjä. Hän ei olisi syönyt mitään lihaa. Ei koskaan. Hän ei olisi tahtonut olla missään tekemisissä sen kanssa. Hän todella piti vanhinten perinnäissäännöt, oli tarkka Sanassa. Mitä tapahtui? Yhtenä päivänä hän kuuli Jumalan Äänen, joka sanoi: “Älä sinä kutsu sitä saastaiseksi, jonka Minä teen puhtaaksi.” Hän oli muuttunut mies. Hän oli valmis menemään minne tahansa Herra lähettäisi hänet.

105Lopettaessani voisin sanoa tämän. Oli kerran eräs mies, joka oli uskovainen. Hän oli ollut neljä päivää kuolleena. Hän oli haudassa haisten ja mädäntyen, mutta hän kuuli Jumalan Äänen puhuvan: “Lasarus tule esiin!” Ja jos Se toi esiin miehen, joka oli ollut kuolleena ja mädäntynyt, niin mitä Sen tulisikaan tehdä seurakunnalle, jolla yhä on elämä itsessään? Sen tulisi nostaa heidät ylös kaiken tämän äänten sekasotkun keskeltä, joista olemme puhuneet, uskonnollisen, poliittisen, Hollywoodin ja kaikkien valheellisten profetioiden ja asioiden keskeltä, joita meillä on. Kaiken sen keskeltä tulee todellinen Jumalan Ääni kutsumaan jälleen elämään miehen, joka on kuollut synteihin ja rikkomuksiin. Sen tulisi ottaa luopunut seurakunta ja kutsua se jälleen elämään. Aivan varmasti!

106Muistakaa, minä sanon nyt tämän ja sitten lopetan. Jeesus sanoi: “Tulee aika, jolloin kaikki, jotka ovat haudassa, tulevat kuulemaan Jumalan Äänen.” Ja te tulette kuulemaan Sen. Ei ole väliä sillä, missä tilassa te olette, te tulette kuulemaan Sen joka tapauksessa. Ja jotkut niistä, jotka tulevat ulos haudasta, tulevat tuomittaviksi. He kuulevat Äänen, mutta se on tuomitseva. Ja jos te kuulette Sen tänään: “Tänään, niin pitkän ajan jälkeen, kun te kuulette Minun Ääneni, älkää kovettako sydämiänne, niin kuin te teitte kiusauksen päivinä.” Ja jos te helluntaikansa, jotka jälleen muodostatte ryhmiä uskontunnustusten perusteella, maailmallisuudessa, “omaatte jumalisuuden muodon, mutta kiellätte sen Voiman”, teidän täytyy nousta ylösnousemuksessa tuomittavaksi, koska tuo Jumalan Ääni, joka puhuu teille nyt Sanan kautta, tulee tuomitsemaan teidät tuona päivänä.

107Jos olet vain penseä uskovainen, ja Jumalan Ääni huutaa sydämessäsi: “Sinä olet penseä uskovainen”, silloin on parasta tehdä parannus!

108Te miehet, naiset, pojat tai tytöt, jotka ette elä Kristukselle, ja Jumalan Ääni puhuu teille Hänen Sanansa kautta ja sanoo: “Lopeta sen tekeminen”, silloin teidän on parasta tehdä se. Koska te tulette kuulemaan Sen jälleen yhtenä päivänä, ja Se tulee tuomitsemaan teidät. Te ette voi kieltää Sitä, Se puhuu teille nyt. Ja muistakaa, se talletetaan muistiin.

109Ja nuo, jotka tekevät oikein ja kuulevat Hänen Äänensä, tulevat nousemaan vanhurskauteen, Kirkkauteen, Taivaaseen.

110Niinpä te tulette kuulemaan Jumalan Äänen joskus. Ehkä Se puhuu tänä aamuna vaimeasti sydämessänne, että teidän tulisi kääntyä pois siltä tieltä, jota te kuljette ja kääntyä takaisin Jumalan tykö. Muistakaa nyt, että he nauhoittavat tuon Äänen Taivaassa, joka puhuu sydämissänne. Ja jonakin päivänä, kun Jeesus kutsuu, kaikki ne, jotka ovat haudassa, oikeat ja väärät, tulevat nousemaan ylös. Silloin tämä sama Ääni tulee kuiskaamaa teille takaisin ja on sanova: “Phoenixissa, Arizonassa, tuona määrättynä sunnuntaiaamuna, kun tuo saarnaaja piti sinua niin pitkään ja puhui tuosta Äänestä, Minä puhuin sinulle. Käskin teitä naisia antamaan hiustenne kasvaa ja lopettamaan moraaliton pukeutuminen. Käskin teitä miehiä lopettamaan valehtelemisen ja tupakoimisen. Käskin teitä saarnaajia kääntymään takaisin Jumalan Sanaan.” Näettekö, mitä tarkoitan? Se on oikein.

Tuo hiljainen Ääni sanoo: “Se voisi olla oikein.”

111Jos minun täytyisi tulla  Nikodeemuksen lailla, minä kuitenkin yrittäisin päästä sinne. Jos minä tulen Hänen luokseen ja menen ulos tänne jonnekin erämaahan ja sanon: “Herra Jumala, tässä minä olen, muuta minut nyt. Muovaa minut itsesi kaltaiseksi.” Tulkaa takaisin Sanaan. Jos te näette itsenne menevän jossakin pois, niin tulkaa suoraan takaisin siihen, sillä ketju ei ole sen vahvempi, kuin mitä sen heikoin lenkki on. Ja missä tahansa elämässänne, missä te olette menneet pois Jumalan käskystä palvellaksenne perinnäissääntöjä, siinä on tuo paikka, josta ketjunne tulee katkeamaan, ei väliä sillä kuinka vahvoja te olette muissa asioissa. Pitäkää kiinni Jumalan muuttumattomasta kädestä.

112Rukoilkaamme. Tänään, niin pitkän ajan jälkeen, Herra, Sinä sanoit, että Sinä tulisit puhumaan, että Sinä kirjoittaisit lakisi sydänten lihatauluihin. Minä en tiedä, mitä edessäni on. Ainoa asia minkä tiedän tehdä, on ottaa Sinun Sanasi ja levittää sitä ulos, ja varmasti se tulee kiinnittymään jonkin kiven alle jossakin. Minä rukoilen, Jumala, että Sinä puhuisit jokaiselle nuorelle henkilölle, jokaiselle keski-ikäiselle tai vanhalle henkilölle, oli se kuka tahansa. Puhu minun sydämelleni, Herra. Puhu näiden saarnaajien sydämille. Puhu seurakunnan sydämille.

113Me rukoilemme, Isä, että me tänään kuulisimme Sinun Äänesi. Ja me tiedämme, että niin kuin oli Samuelinkin päivinä, avoin näky on harvinainen asia, ja se pelästytti ihmisiä. Niin se on tänäänkin. Meillä on unia ja uneksijoita, puhujia ja tulkkeja, mutta avoin näky tulee esiin Herran Sanan kanssa ja oikaisee… Me rukoilemme, Isä, että tuo Ääni, joka huusi erämaassa: “Valmistakaa tie Herralle”, jotta me uskoisimme Pyhän Hengen antavan tuon Äänen jälleen tänään: “Valmistautukaa Herran Tulemusta varten!” Ja kuinka outoa onkaan, että vaikka onkin niin monia toisia ääniä sitä vaimentamassa ja ottamassa sen pois, niin kuitenkin Se on ihmeellistä niiden korvissa, jotka kuulevat Sen. Minä rukoilen, että Pyhä Henki nyt tekisi työtä meidän kaikkien sydämissä.

114Ja sillä aikaa kun päämme ovat kumarretut, ja luottaen siihen, että myös sydämemme ovat kumarretut. Jos te tiedätte, että te jossakin elämässänne vaiheessa olette olleet tottelemattomia. Jos te tiedätte, että ette ole tehneet niin kuin Raamattu opettaa, koska jokin Hollywoodin ääni on saanut teidät tekemään jotakin muuta. Ja te saarnaajat olette löytäneet Raamatusta paikan, joka itse asiassa on Totuus, mutta te tiedätte, että organisaationne potkaisisi teidät ulos, jos te opettaisitte Sitä, ja te tiedätte, että se on ehdoton Totuus. Teille ihmisille, jotka otatte väärän asian, elätte väärää elämää. Te isät ja äidit, jotka ette yritä oikaista lapsianne, jotta yrittäisitte kasvattaa heitä. Te saatatte yrittää parastanne, ja he kaikesta huolimatta menevät maailmallisuuteen, mutta kuitenkin te olette esimerkkeinä heidän edessään. Ja jos ette tee sitä, Jumalan Ääni puhuu teille: “Älä tee sitä.”

115Nyt, jokaisen pään ollessa kumarrettuna ja silmät ollessa suljettuina, voikoon Taivaan Jumala katsoa alas noiden henkilöiden sydämiin, jotka ovat nälkäisiä, niin että he löytävät sen paikan, missä he ovat väärässä. Ja käsi kohotettuna Jumalalle voivat sanoa: “Herra, minä totisesti haluan Sinun Äänesi ottavan pois kaiken epäuskon ja kaiken sen, mikä ei ole Sinun kaltaistasi, ja tekevän minut sellaiseksi, kuin Sinä haluat minun olevan.” Kohottaisitteko kätenne? Jumala siunatkoon teitä.

116Sitten Raamattu sanoo, Jeesus sanoo, kaikista näistä muista äänistä huolimatta: “Kuitenkin, jos joku kuulee Minun Ääneni.” Seuratkaa Häntä, ja te saatte sen, mitä te haluatte.

117Herra, aika on päättymässä. Mutta Raamattu sanoo: “Niin moni kuin uskoi, heidät kastettiin.” Minä rukoilen, Taivaallinen Isä, että jokainen noista, jotka kohottivat kätensä, tekivät sen ja tunnustivat, että he ovat lukeneet Jumalan Sanan ja nähneet, että he ovat väärässä. Minä en nähnyt heistä puoliakaan. Ei ole minun asiani katsoa, vaan Sinun, Herra. Sinä tiedät vaikuttimet ja tavoitteet, jotka olivat heidän kohottamansa käden takana. Salli heidän tästä hetkestä alkaen päättää sydämissänsä: “Tästä päivästä eteenpäin minä tulen ottamaan Jumalan Sanan ja Jumalan Äänen ja seuraamaan Sitä, riippumatta siitä, millainen hinta minun täytyy maksaa.” Ja pitämään mielessänsä tuota runoilijan laulua: “Täytyykö Jeesuksen kantaa ristiä yksin, ja koko maailma voi olla vapaa? Ei, jokaista varten on risti, minua varten on risti. Ja tätä pyhitettyä ristiä tulen kantamaan, kunnes kuolema on vapauttava minut.” Sitten kun Jumalan Ääni puhuu, minä olen tuleva esiin Hänen vanhurskaudessansa, sillä minä olen seurannut Hänen Ääntänsä, Hänen Sanansa Ääntä.” Minä jätän heidät Sinulle nyt, Herra, Jeesuksen Kristuksen Nimessä.

118Nyt kun päämme ovat kumarrettuina, ja kun te teette tunnustuksenne ja lupauksenne. Minä olen hämmästyksissäni tästä pienestä pojasta, joka istuu tässä ja heiluttaa päätään tällä tavalla. Ja on olemassa Ääni seurakuntaa varten: “Minä olen Herra, joka parannan kaikki sinun sairautesi.” Se on Ääni seurakunnassa. Ja kaikki te, jotka tarvitsette parantumista, ja elätte pyhitettyä elämää jokaiselle Jumalan Sanalle, jonka tiedätte olevan oikein, ja teillä on tarve parantumisesta, voisitteko kohottaa kätenne ja sanoa: Herra, minä tarvitsen parantumista.” Hyvä on.

119Pitäkää nyt tuo Ääni sydämessänne: “Minä olen Herra, joka parannan kaikki sairautesi.” Muistakaa, kun Sana on puhuttu, Sen täytyy tapahtua. Jeesus sanoi Markus 11:22: “Jos te sanotte tälle vuorelle: ‘Siirry’, ettekä epäile sydämessänne, vaan uskotte, että se, mitä te olette sanoneet, tulee tapahtumaan, niin te voitte saada sen, mitä te olette sanoneet.”

120 Nyt jokainen omalla tavallamme, kumartakaa päänne ja tunnustakaa: “Herra, minä uskon Sinun Sanasi. Minä kuulen Sinun Äänesi kertovan minulle, että Sinä olet sama eilen tänään ja iankaikkisesti.” Minä tulen menemään alas ja laskemaan käteni tämän lapsen ylle, koska hän on liian pieni tietämään, mitä se kaikki on. Kallis pieni poika, suunnilleen minun pienen Joosefini kokoinen ja ikäinen. Ja haluan teidän kaikkien rukoilevan. Rukoilkaa: “Herra, minä kuulen Sinun Äänesi. Minä uskon.”

121Taivaallinen Isä, me tuomme tämän kuulijakunnan Sinun luoksesi, jotta heidän ruumiinsa parantuisivat. Ja Herra, tässä istuu pieni lapsi raukka. Hän kiinnitti minun huomioni koko Sanoman ajan, ja katselin, kuinka hänen vanhempansa pitivät tuota pikkumiestä sylissään. Lääketiede ei anna mitään toivoa tälle pikku kaverille. On olemassa Jumalan Ääni, joka ylittää kaiken. Ja tämän seurakunnan ollessa yhteen liittyneenä, kun teen jokaisen käskyn mukaan niin hyvin kuin minä tiedän miten tehdä, loppu kuuluu Sinulle, Isä. Minä menen nyt alas ja lasken käteni tämän lapsen ylle.

122Isä Jumala, Jeesuksen Kristuksen Nimessä, minä tuomitsen tämän. Tulkoon Jumalan Voima, parantuminen Jumalalta… Voikoon hänessä tapahtua sellainen muutos seuraavan viiden minuutin aikana. Voikoot he kaikki tulla Jumalan, Sinun kunniaksesi.

123Taivaallinen Isä, Sinä annoit lupauksen. Siinä on kaikki, mitä tiedän. Sinä annoit lupauksen. On tehty, niin kuin on sanottu: “Jos te sanotte tämän”, ja minä sanon kaikille sairauden ja kärsimyksen perkeleelle, joka sitoo tätä kuulijakuntaa, joka sitoo näitä ihmisiä, jokaiselle epäuskon hengelle minä sanon: “Lähde pois ihmisistä Jeesuksen Kristuksen Nimessä!” Me tiedämme, että niin on kirjoitettu, ja nyt se on sanottu, tapahtukoon nyt niin Jumalan kunniaksi ja kirkkaudeksi. Ja Jeesuksen Kristuksen Nimessä niin on pyydetty.

124     Nyt te, jotka voitte uskoa, ja uskotte, ei ole väliä sillä, mitä tapahtuu, niin ei tarvitse olla, tuo siemen tipahti sinne. Se on tuo pieni jokin teidän sisällänne, tuo Ääni. Tämän lapsen vanhempina, ei ole väliä sillä, missä tilassa lapsi on, uskokaa, että Jumalan sienen on tipahtanut sydämeenne, ja että tuo poika on paraneva. Te muut rukoilkaa toistenne puolesta. Uskotteko, että Jumalan siemen on tipahtanut sydämeenne, ja te sanotte: “Sairauteni on lopussa”? Uskon rukous on rukoiltu teidän puolestanne, pitäkää kiinni siitä. Ja jos Saatana yrit­tää tulla takaisin, sanokaa: “Kun seisoin tuossa espanjalaisessa kirkossa tuona sunnuntaiaamuna, rukoiltiin uskon rukous minun puolestani. Ja se on Jumalan lupaus!” Uskon rukous on pelastava sairaan, ja Jumala on nostava hänet ylös. Sen täytyy tapahtua. Jos uskotte sen, sanokaa: “Aamen.” Jumala siunatkoon teitä. Nyt annan kokouksen takaisin veli Roselle, uskoisin tässä veli Jewel Roselle.