59-0510M ÄITIENPÄIVÄ
(Mothers Day)
Jeffersonville, Indiana, USA, 10.5.1959

¹      …tabernaakkekeli, se on minun rukoukseni. Olen todella iloinen tänä aamuna nähdessäni tämän tabernaakkelin hengellisen kohoamisen ja sen, että tuolla ulkona on kyltti, että he ovat nyt rakentamassa uutta kirkkoa. Minusta sitä tarvitaan. Ja katsokaa sen jälkeen… jos Herra Jeesus viipyy, kun me olemme poissa, heillä on… meidän lapsillamme on oltava paikka, jossa he voivat käydä seurakunnassa. Ja me haluamme ”taistella vilpittömästi sen uskon puolesta, joka on kerran annettu pyhille”. Se on hyvä asia.

²      Ja kun olin juuri tulossa tänne hetki sitten lisäämään niihin moniin todistuksiin, joita on jo annettu koskien parantumisia, viimeisten kokousten osalta, täällä tabernaakkelissa. Niitä vain tulee jatkuvasti lisää, parantumisista, suurista ihmeellisistä parantumisista.

³      Olin juuri nyt jättänyt vaimoni ulos ja lapset ovelle; ja siellä oli sisar, joka oli parhaillaan paikalla ja joka oli niin innoissaan, että hän itki, koska hänen pienen pojanpoikansa kohdalla oli tapahtunut suuri ihme, joka oli tapahtunut, luultavasti kaukana Chattanoogassa. Rouva Nash, teidän pikku pojanpoikanne oli kärsinyt vaivasta, ja viime kokouksessa täällä Herra Jeesus, luullakseni, kutsui sen esiin ja sanoi: ”NÄIN SANOO HERRA, että se on poissa. Ja hän tulee parantumaan.” Ja pikku poika on täysin normaali ja voi hyvin, niin hyvin kuin vain voi.

Ja se on… on jännittävää, kun kuulee noita todistuksia.

⁴      Ja sitten eräs nuori mies, joka on myös läsnä, pyysi rukousta rouva Stottsin puolesta, joka on juuri leikattu. Ja heidän kiinnostuksensa; näettekö, jos kukaan ei halua meidän rukoilevan heidän puolestaan, miksi heidän… se osoittaa, että niin kauan kuin yritätte, ihmiset haluavat teidän rukoilevan heidän puolestaan, niin he, kiinnostus, näettekö. Joskus se tulee niin kauheaksi, kunnes… ei kauheaksi, mutta niin monta, että teidän on vain pakko juosta jonnekin ja työntää päänne pois ja piiloutua hetkeksi, jotta voisitte selviytyä. Mutta olen iloinen, että he tekevät niin. Älkää koskaan luulko, etten halua nähdä heitä, sillä jos he… jos kukaan ei haluaisi minun rukoilevan heidän puolestaan, missä minun palvelutyöni olisi? Näettekö? Näettekö?

⁵      Mutta joskus kun sanotte: ”Veli Branham, en ymmärrä, kun ihmiset soittelevat tuolla tavalla, ja – ja sinä livahdat jonnekin.” Minun on tehtävä niin, jotta voin jatkaa elämääni, voidakseni rukoilla ihmisten puolesta. Te ette vain… Se ei ole… kyse ei ole vain yhdestä paikasta, täällä. Sitä on kaikkialla maailmassa. Ymmärrättekö? Ja se on todella rankkaa. Ja olen varma, että ymmärrätte sen.

⁶      Oi, on niin hyvä olla kristitty! En vain tiedä, mitä tekisin ilman Kristusta, ja niin… ja olla yhdessä kristittyjen kanssa, joilla on samanlainen kallisarvoinen usko, jotka uskovat Jumalaan ja luottavat Häneen, ja uskovat, että jonain suurenmoisena päivänä me voitamme tämän taistelun, saamme voiton ja seisomme lunastettuina Hänen kaltaisenaan toisella puolella.

⁷      Ja sitten haluaisin tehdä vain lyhyen ilmoituksen, että, mitä tabernaakkeliin tulee ja niin edelleen, minä… me olemme uudistamassa säätiötämme, erityisesti minun osuuttani kampanjoiden osalta. Koko ajan kokouksissa, siitä lähtien, kun aloitin tässä, evankelioimisen osalta, monta vuotta sitten, sen sijaan, että olisin muodostanut säätiön, jotta minulla olisi toinen ryhmä ihmisiä, käytin vain sitä ryhmää, jonka tunsin, ja … ja tein säätiön, että kaikki kokoukseni pidettäisiin Branham Tabernaakkelin nimellä. Ja sitä käytettäisiin Union National Bankissa New Albanyssa, jonne varoja voitaisiin maksaa – maksaa sen kautta, jotta se ei olisi veronalaista. Jos en tekisi niin, kaikki rahat, jotka kerättäisiin, olisivat minulle veronalaista tuloa, jos en käyttäisi Branham Tabernaakkelia säätiönä.

⁸      Moni teistä olette kuulleet minun julistavan sen kerta toisensa jälkeen. Minun on tehtävä se, ja… tehdäkseni sen. Ja sitten… sitten me perustamme nyt uuden säätiön. Ja haluaisimme, että niin moni kuin tietää, että minä… Kuinka moni on koskaan kuullut minun ilmoittavan, että kaikki lahjoitukset, toimitan Branham Tabernaakkelin kautta? Nostakaa kätenne ylös, kaikki… Varmasti, jokainen teistä. Kaikki.

⁹      Ja kun jumalanpalvelus on ohi, minulla on tässä pieni lausunto, jonka voitte allekirjoittaa, kun lähdette ulos. Veli Roy Robersonilla on se tuolla takana.

¹⁰   Koska aiomme perustaa toisen säätiön, saman asian, vain… mutta toisen säätiön, että kaikki varamme ja asiat, jotka on kerätty kokouksessa, pysyvät verottamatta, tulevat… sijoitetaan, kuten tavallista, Union National Bankiin, jotta niitä voidaan käyttää tabernaakkelin kautta, sen sijaan, että meillä olisi toinen säätiö… toinen säätiö. Koska tämä on jo säätiö, Branham Tabernaakkelin nimissä, ymmärrättehän. Ja niinpä, jos on Branham täällä ja Branham siellä, ja tällaista, ja erilaisia säätiöitä, se ei ole kovin hyvä asia.

¹¹   Veli Roberson huolehtii siitä, te teette sen, kun me menemme ulos. Me arvostamme sitä.

¹²   Nyt, tänä aamuna, ennen kuin aloitamme jumalanpalveluksen, haluaisin sanoa, jos Herra suo, että yritän tulla takaisin tänä iltana. Minusta on ikävää viedä molemmat kokoukset veli Nevilleltä, mutta hän on niin anteliaasti pyytänyt minua puhumaan jälleen tänä iltana. Ja jos Herra tahtoo, haluan puhua tänä iltana evankelisesta aiheesta, jonka otsikko on tämä: Kuka tämä on? Näettekö? Kuka tämä on?

¹³   Ja niinpä tänä aamuna haluan … Ajattelin puhua tänä aamuna äitienpäivästä. Ja tiedän, että tämä iltapäivä ja aamu on ollut täynnä äitienpäiväohjelmia. Niinpä ajattelin tavallaan yhdistää jotakin, koska haluamme rukoilla sairaiden puolesta heti tämän jumalanpalveluksen päätyttyä, ja kuten on tapana.

¹⁴   Me uskomme, että Jumala on Parantaja, ja Hän parantaa sairaat ja vaivaiset. Ja minä tiedän, että Hän tekee niin. Ja se on kaiken epäilyksen yläpuolella, koska on liian monia todistuksia kasassa, että me tiedämme sen.

¹⁵   Eilen katselin säkkiä, jota veli Gene ja Leo olivat juuri säilyttäneet ja jossa oli todistuksia, joita he olivat keränneet. Ja se oli suuri säkki täynnä erinomaisia, ihmeellisiä parantumisia, joita Herra on tehnyt ihmisille.

¹⁶   Ja ajattelin, että sopisiko, jos pitäisimme kirjaa kaikesta, mitä oli tapahtunut? Arvelen, että pelkästään Puerto Ricossa ja Jamaikalla olisi kertynyt kymmenentuhatta tai enemmänkin huomattavaa todistusta Herran tekemistä parantumisista, joita Hän teki.

Nyt ennen kuin avaamme Kirjan, puhukaamme Kirjoittajalle.

¹⁷   Herra, me olemme niin kiitollisia Sinulle, että kun kumarramme päämme, me vain takeltelemme sanoja sanoaksemme, sillä en usko, että ihmisen huulilla on mahdollista ilmaista niitä tunteita, joita tuntee mies tai nainen, poika tai tyttö, joka on joskus ollut kosketuksissa Sinun kanssasi. Ilmaistaksemme palvontamme, sen, kuinka me palvomme Sinua ja mitä Sinä merkitset meille. Se on erottanut meidät synnistä, ja se on erottanut meidät maailmasta. Ja se antaa meille jotakin Iankaikkista ja siunattua. Ja emme voi löytää sopivia sanoja.

¹⁸   Kuten eräs jalo mies sanoi kerran muutama viikko sitten, hän osasi puhua sujuvasti noin yhdeksää eri kieltä, kun hän oli ihanan presidenttimme Dwight Eisenhowerin neuvonantajana. Ja vaikka hän pystyi puhumaan yhdeksää kieltä sujuvasti, hän sanoi, että kun hän sai Pyhän Hengen, hän kokeili kaikkia yhdeksää kieltä, eikä hän löytänyt sanoja, ei mitään, millä hän olisi voinut ilmaista, ja niinpä Sinä annoit hänelle uuden kielen, jolla hän saattoi ilmaista ja kiittää Sinua. Ja mekin tunnemme samoin, Herra, että kun elämä on ohi, että ehkä me puhumme kokonaan toisella kielellä, jotta voimme ilmaista, mitä ajattelemme Sinusta.

¹⁹   Nyt pyydämme, Herra, että siunaisit tätä tabernaakkelia, sen pastoria, sen luottamushenkilöitä, sen diakoneja, kaikkia sen työntekijöitä, ihmisiä, jotka vierailevat täällä, tulevat sisään ja ulos ovista. Tulkoon se aina olemaan pyhitetty, levon turvapaikka, jossa väsyneet voivat tulla sisään ja ulos sen ovista ja löytää levon ja rauhan sielulleen, ja että sairaat voivat tulla ovesta sisään ja lähteä sieltä terveinä sen katon alla asuvan Kaikkivaltiaan Jumalan aina elävän Läsnäolon ansiosta.

²⁰   Pyydämme, Herra, että tässä tulevassa ohjelmassa… jota ollaan nyt muodostamassa, että Sinä kohtaisit johtokunnan ja kaikki. Ja jos Sinulle sopii, että siellä muistettaisiin jatkuvasti sitä rukousta, joka rukoiltiin tämän vanhan lammen ja rikkaruoholaikku kohdalla eräänä päivänä; että nyt siitä on tullut majakka, lepopaikka väsyneille, koska tuohon rukoukseen on vastattu.

²¹   Anna nyt meille anteeksi kaikki, mitä olemme tehneet, sanoneet tai ajatelleet, mikä on ollut vastoin Sinun suurta tahtoasi; ja muista, Herra, ettei se ole tullut sydämestämme. Saatoimme ehkä vain ilmaista sen teoillamme tai huulillamme. Mutta nopeasti, Sinä kuulit meitä. Kun huomasimme olevamme väärässä, olimme valmiita tunnustamaan sen. Emmekä halua pitää sydämessämme vääryyttä, koska silloin tiedämme, että Jumala ei vastaa rukouksiimme, mutta me tunnustamme jatkuvasti virheemme.

²²   Pyydämme, Herra, että siunaisit tänä aamuna, kaikkialla kansakunnassa, jossa vietetään tätä äitienpäivän muistopäivää. Mutta älköön vain tämä olko äitienpäivä, vaan olkoon jokainen päivä sellainen.

²³   Jumala, suo tänä aamuna, että äidit, naiset, jotka ovat harhautuneet pois Jumalasta, että he tänä aamuna menisivät itseensä ja tunnistaisivat, mitä sana äiti tarkoittaa: ” hän, joka on synnyttänyt”. Ymmärtäköön hän, että jälkeläiset, jotka ovat syntyneet liitosta hänen miehensä kanssa, ovat pyhiä pieniä jalokiviä, jotka Jumala on antanut hänen huostaansa. Silloin Jumala pitää häntä vastuussa noiden lasten kasvattamisesta. Ja kuten Raamattu sanoo, että ”hyvä nainen ja äiti, millainen hän on, että hänen lapsensa kutsuvat häntä siunatuksi”.

²⁴   Oi Herra, kun me näemme tämän päivän, jolloin he ovat niin kaukana Kirjoituksista ja käyttäytyvät melkein kuin pedot. Me rukoilemme, Jumala, että annat meille vanhan ajan herätyksen, joka kutsuu heidät takaisin sinne, missä heidän pitäisi olla.

²⁵   Herra, emme missään nimessä unohtaisi kiittää Sinua todellisista äideistä, sillä tiedämme, että meillä on sellaisia, jotka elävät tänä päivänä; todellisia, aitoja äitejä. Jumala, siunaa heitä. He ovat meille suuria aarteita, ja me rukoilemme, että Sinä, Herra, olet jatkossakin heidän kanssaan, ja että he eläisivät onnellisina ja näkisivät kohtunsa hedelmän palvelevan Jumalaa.

²⁶   Ja me rukoilemme, Jumala, että ne, jotka kantavat tänä aamuna valkoista ruusua tai valkoista kukkaa kertoakseen siitä, että heidän äitinsä on tänään poistunut tämän tapahtumapaikan ulkopuolelle, Herra Jumala, levätkööt he rauhassa, ja heidän työnsä seuratkoon heitä. Suo se, Herra.

²⁷   Ota nyt, Herra, Sanasi ja puhu ihmisille ja lohduta heitä, sillä siksi me olemme kokoontuneet tänne: tunteaksemme Läsnäolosi, kuullaksemme Sanaasi ja saadaksemme siunauksen ja poistuaksemme täältä parempina miehinä ja naisina, poikina ja tyttöinä kuin mitä olimme tullessamme tänne. Pyydämme tätä Jeesuksen, Jumalan Pojan, Nimessä. Aamen.

²⁸   Rakastan Hänen siunatun Sanansa lukemista. Niinpä nyt tänä aamuna käännämme ensimmäisen Korinttolaiskirjeeseen ja luemme osan 15. luvusta, alkaen ensimmäisestä jakeesta.

Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen teille julistanut ja jonka olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte.

Sen kautta te myös pelastutte, jos pidätte kiinni siitä sellaisena kuin minä sen teille julistin. Muuten olette aivan turhaan uskoneet.

Ennen kaikkea annoin teille tiedoksi sen, minkä myös itse olin saanut: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan,

hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan,

²⁹   Saatatte sanoa: ”Veli Branham, tuo on aika epätavallinen teksti äitienpäivän sanomaksi.” No, se on totta. Mutta tiedättehän, että Jumala on epätavallinen, ja Hän tekee asioita epätavallisella tavalla.

³⁰   Ja minä ajattelen, ajatukset äidistä. Ja minulla on tänä aamuna sellainen, Jumalan armosta vielä täällä maan päällä kanssamme. Ja olen kiitollinen äidistä. Mutta koska meillä oli tarkoitus pitää myös parantumiskokous, enkä tiedä, tulisinko takaisin uudelleen tänä iltana, mutta ajattelin, että voisimme ehkä maalata toisenlaisen kuvan.

³¹   Äiti on niin mahtava asia. Tiedättehän, että ensimmäinen, joka ottaa teidät vastaan tässä elämässä, on äitinne. Kukaan ei voi koskea sinuun, koska sinut on siitetty, ja hän kantaa sinua sydämensä alla. Ja hän on ensimmäinen, joka tuntee teidät, ja ensimmäinen, joka tässä elämässä pitää teitä sylissään. Sitten, kun synnyt, hän on yksi ensimmäisistä käsistä, jotka koskettavat sinua ja pyyhkivät kyyneleet pois silmistäsi. Äitisi on tässä elämässä ensimmäinen, joka silittää sinua ja rakastaa sinua ja hyväilee sinua. Mielestäni emme voi osoittaa äidille liikaa kunniaa.

³²   Äiti on ensimmäisenä lapsen kanssa, ja hänellä on suuri vastuu siitä, millainen tuosta lapsesta tulee, ja se perustuu siihen, miten äiti johdattaa lapsen polulle, jota sen on kuljettava. Äidillä on Jumalalta saatu vastuu ohjata tuo lapsi oikealle tielle. Ja luulen, että siksi äideillä on sellainen erityinen pieni kosketus.

³³   Tiedän erään pojan tässä kaupungissa. Hänen äitinsä taitaa olla nyt paikalla. Hän on melkein minun ikäiseni. Mutta en sano tätä satuttaakseni äitiä, sillä hänellä on tarpeeksi kipuja, kuten kaikilla äideillä. Mutta poika juo, ja hän juo paljon. Ja kun hän on tosi humalassa, hän tulee kotiin ja hyppää sänkyyn äitinsä viereen ja kietoo kätensä hänen ympärilleen. Ja pojalla on lapsenlapsia. Mutta äidin paijauksessa on jotakin, joka tuntuu ottavan erilaisen paikan kuin mikään muu, mikä voi koskettaa, siis tässä elämässä, inhimillisesti puhuen.

³⁴   Tiedättekö, Mooseksen kaltainen mies, hän… Jos voin sanoa jotakin myönteistä hänen luonteestaan, se johtui siitä, että hänellä oli Jumalan lähettämä äiti. Tiedättehän, että Joohebed oli rukoillut ja toivonut tätä lasta. Ja kun poika syntyi, äiti oli se, joka huokaili ja halaili häntä ja rakensi arkin ja pani pojan pensaikkoon, kun äidin sydän parka murtui. Hänen ainoa pikku lapsensa, ja se oli maailman upein pikku tomppeli. Ja kuinka äiti pitääkään kaikista lapsistaan! Mutta nähdä tämä erikoinen pikku kaveri!

³⁵   Ja silloin hän sydämessään tiesi, että poika oli syntynyt tarkoitusta varten, ja sitten hän otti hänet ja asetti hänet krokotiilien pesään, ulos jokeen. Uskon kautta hän teki sen tietäen, että Jumala kykeni pitämään hänestä huolen; ja siinä kiteytyy äidin rakkaus ja hänen uskonsa luonteen mukainen toiminta. Sillä usko ei asettaudu muuttuvan hiekan varaan, jonka se voi nähdä; usko lepää juhlallisesti Jumalan Iankaikkisen Sanan muuttumattoman kallion varassa. ”Sillä uskon kautta”, sanoo Raamattu, ”hän teki tämän.”

³⁶   Ja usko voi seistä kalliolla, jonka perustuksia aallot hakkaavat, ja katsoa suoraan kuolemaa silmiin ja tietää, että se on kohta ohi, mutta usko voi katsoa meren yli Häneen, joka sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”, eikä edes kuule aaltojen pauhua.

³⁷   Tällainen usko oli Mooseksen äidillä. Hän opetti poikaa ja kasvatti häntä faraon palatsissa ja opetti hänelle, että hän oli syntynyt tarkoitusta varten, että Jehova oli vastannut hänen rukoukseensa. Ja hän … hänellä ei olisi voinut olla parempaa opettajaa. Se auttoi muovaamaan Moosekselle sellaisen luonteen, jollainen hänellä tuli olemaan.

³⁸   Uskoakseni Abraham Lincoln oli se, joka kerran esitti tällaisen lausunnon…

³⁹   Nyt, en ole demokraatti enkä republikaani, olen vain… olen kristitty. Sillä mielestäni toinen puoli ei voi sanoa mitään toista puolta vastaan; kaikki on korruptoitunutta. Mutta Abraham Lincoln oli mielestäni yksi… ja oli yksi suurimmista presidenteistä, joita Yhdysvalloilla on koskaan ollut; mukaan lukien Washington ja niin edelleen.

⁴⁰   Sillä Abraham Lincolnilla oli huono alku. Hän oli köyhä. Hänellä ei ollut taustaa, mitä tulee koulutukseen, tai – tai jotain suurta, tai rahaa, tai jotain, joka olisi voinut auttaa häntä, kuten Washingtonia. Washington oli valmistunut yliopistosta, ja hän – hän tiesi; hän oli fiksu mies, suuri mies, alun alkaenkin. Mutta Lincoln kasvoi pienessä hirsitalossa, Kentuckyn mahtavissa maisemissa, ja siinä pienessä vanhassa talossa, joka on nyt muistomerkkinä täällä Louisvillessä, ei ollut lattiaa. Mutta, vaikka hän olikin suuri mies, hänen oli opittava kirjoittamaan sen maan päällä, jota hän kynti kylvääkseen maissia.

⁴¹   Mutta voisin kertoa tämän nuorille. Tiesittekö, että Abraham Lincoln ei koskaan elämässään omistanut muuta kirjaa kuin Raamatun ja Foxin Marttyyrien kirjan, ennen kuin hän oli kaksikymmentäyksi vuotta vanha?

Näettekö, että se, mitä luette, muokkaa millainen luonne teistä tulee. Ei ihme, että meillä on nykyään joukko neurootikkoja; lehtikioskeihimme tuodaan pieniä vanhoja kaunokirjallisia lehtiä, mauttomia ja hölynpölyä. Hän omisti Raamatun ja Foxin Marttyyrien kirjan. Katsokaa, millaiseksi se teki hänet!

⁴²   Mutta tämän kaiken edessä hän antoi eräänä päivänä tällaisen lausunnon. Hän sanoi: ”Jos minussa on jotain hyvää, se johtuu jumalallisesta äidistä”, joka kasvatti hänet palvelemaan Herraa.

⁴³   Tiedättehän, että lapsi kuuntelee äitiään; tuossa äidissä on jokin pieni kosketus, jota lapsi kuuntelee. Kun häneen sattuu, hän menee äidin luo hakemaan lohdutusta ennen kuin hän menee isän luo. Koska äiti oli ensimmäisenä hänen kanssaan, tiedättehän. Ja Jumala antaa äidille jonkinlaisen lahjan olla tuollainen; tarkoitan oikealle äidille. Nyt, uskon, että äidit ovat kunniallisia ja jumalallisia.

⁴⁴   Mutta uskon, että tällainen Äitienpäivien kaltainen toiminta on huijausta, jossa tehdään paljon rahaa kukilla ja muilla asioilla. Mutta äitienpäivän pitäisi olla jokaisena päivänä. Ei lähettää hänelle kukkakimppu äitienpäivänä, vaan rakastaa häntä ja huolehtia hänestä kolmesataa kuusikymmentäviisi päivää ja yötä, läpi koko vuoden. Mutta tietysti kaupallisella maailmalla on suuri valta tällaisissa asioissa, ja se – se – se väheksyy äitiä.

”Oi, no, viime äitienpäivänä lähetin hänelle kukkakimpun.”

⁴⁵   Hän arvostaisi paljon enemmän, jos vain istuisit alas ja juttelisit hänen kanssaan vain hetken ajan, kirjoittaisit hänelle rivin, taputtaisit häntä olkapäälle, suutelisit häntä poskelle, kertoisit hänelle, että rakastat häntä. Se on paljon enemmän kuin kaikki kukat, joita voisit ostaa kukkakaupasta. Se on totta.

⁴⁶   Uskon, että Kymmenen käskyä -elokuvassa edesmennyt Cecil DeMille kirjoitti ja toi valkokankaalle yhden elokuvamaailman mestariteoksista. Ja ennen kuin se esitettiin tai julkaistiin, Cecil DeMille kutsui Oral Robertsin ja Demos Shakarianin ja joukon Täyden Evankeliumin sananpalvelijoita ja vei heidät omiin studioihinsa ja esitti Kymmenen käskyä -elokuvan neljän tunnin ajan ja kysyi heidän mielipidettään siitä. Jumala suokoon rauhan hänen urhoolliselle sielulleen!

⁴⁷   Ja kun katsoin sen, katsoessani sitä, yksi pieni huomautus jäi aina mieleeni. Jos monet teistä, jotka näitte sen, se oli silloin, kun faraon tytär… sen jälkeen, kun Mooses oli saanut selville, että hän oli heprealainen, ja hän oli päättänyt lähteä asumaan kansansa kanssa. Ja siellä istui hänen kaunis äitinsä, kuihtuneena, harmaine hiuksineen ja ryppyisine kasvoineen, vanhassa nojatuolissa; tyypillinen äiti. Ja faraon tytär tuli sisään. Ja Mooses kysyi: ”Kenen poika minä oikein olen?”

⁴⁸   Ja kun selvisi, että Joohebed oli hänen oikea äitinsä. Faraon tytär, maalattu ja niin edelleen, ja kaikki oli hienoksi laitettu; hän sanoi: ”Mutta, katsohan! Hän saattaa olla sinun poikasi, mutta”, hän sanoi, ”minä annoin hänelle rikkauden ja loiston. Sinä et olisi voinut antaa hänelle mitään muuta kuin limaisia kuoppia.”

⁴⁹   Mutta tuo iäkäs, harmaapäinen äiti sanoi: ”Mutta minä annoin hänelle elämän”. Siinä on ero. ”Minä annoin hänelle elämän.” Jumala antoi hänelle Iankaikkisen elämän. Kuinka totta, äiti!

⁵⁰   Joskus ihmiset sanovat minulle, useimmiten aina kampanjoissani, että ”saarnaan jatkuvasti ylösnousemuksesta”. Ja luin tänä aamuna tekstin, ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 15. luvun ja 4. jakeen, joka käsittelee ylösnousemusta.

⁵¹   Mutta, katsokaahan, tapa, jolla äiti nykyään esitetään, on kukkia täynnä oleva ruukku, joka on vanhan naisen vieressä, joka on ehkä vanha eikä pysty nousemaan ylös, ja on heikko, harmaapäinen ja ryppyinen ja istuu nojatuolissa. Se on aivan totta. Mutta haluan ottaa aiheeni ja maalata teille toisenlaisen kuvan siitä, millainen äiti on.

⁵²   Joku sanoi: ”Sinä saarnaat liikaa ylösnousemuksesta. Lähes jokaisessa Sanomassa on jotakin ylösnousemuksesta.”

⁵³   No, totta kai. Se on evankeliumin keskeinen lepopaikka. Tekipä Hän mitä tahansa, jos Hän ei noussut kuolleista, se kaikki oli turhaa. Minulle se todistaa, että Hän oli Jumala. Se osoittaa todeksi kaikki Hänen väitteensä; ylösnousemus! Ja se on myös sielun lepopaikka. Se on lähtökohta. Se on lohdutuksemme kruunaus.

⁵⁴   Ja kun huomaamme, että Hän nousi kuolleista, se asettaa meidät Evankeliumin haarniskan kanssa taistelurintamaan, ottamaan aseman, taistelemaan. Sillä me tiedämme, että Hän sanoi: ”Joka tahtoo kadottaa elämänsä Minun tähteni, hän on sen jälleen löytävä.”

⁵⁵   Ja mielestäni se on Täyden Evankeliumin suuri kruunajainen, se on ylösnousemus ja sen jumalalliset lupaukset ja se lohdutus, jonka se antaa niille, jotka luottavat siihen. Sillä se lupaa suuren yhdistymisen, meidän yhdistymisemme uudelleen. Se lupaa kaiken synnin katoamisen. Se lupaa kaikkien epämuodostumien katoamisen, kaikkien niiden kärsimysten, joita olemme tässä elämässä kokeneet, jotka meidän on täytynyt käydä läpi tässä elämässä. Se lupaa sen kaiken katoamisen. Se lupaa, että jopa kuolema menettää otteensa, ja me tulemme nousemaan Jeesuksen kaltaisina. Niinpä ylösnousemus on mielestäni suurin kaikista lupauksista Raamatun asioista. Siinä se on sinetöity.

⁵⁶   Ja viime pääsiäisenä, kun saarnasin viidestä asiasta: Eläessään hän rakasti minua, kuollessaan hän pelasti minut, tullessaan haudatuksi hän vei syntini kauas pois, mutta noustessaan ylös hän vanhurskautti vapaaksi ikuisiksi ajoiksi.

⁵⁷   Se on minulle se Päivä, se suuri Päivien Päivä! Ja ymmärtää, mitä se merkitsee meille kaikille ylösnousemuksessa, kun me ponnistelemme ja odotamme tuota siunattua Päivien Päivää!

⁵⁸   Se antaa meille lupauksen siitä, että jonain päivänä nämä vanhat, heikkenevät, voimattomat, harmaapäiset, hajanaiset äidit muuttuvat. Ei vain äiti istu siellä, yksinään, vaan koko hänen perheensä hänen kanssaan.

⁵⁹   Ja millainen päivä se tuleekaan olemaan! Millainen aika se tuleekaan olemaan, kun katsomme niiden kasvoja, joita olemme niin paljon rakastaneet! Millainen ero tuona aamuna, kun saamme nähdä rakkaamme, ja – ja nähdä, millaisia he silloin ovat! Kaikki murheet tullaan ottamaan pois. Kaikki kärsimyksen suot ovat mennyttä. Ei enää kuoleman kalpeita poskia. Ei enää kyyneleitä silmistä. Ylösnousemus lupaa kaiken tämän. Hautajaisia ei tule enää olemaan. Ei enää taputtelua lapsen poskelle, joka on kuin pala kiveä; jonka hautausurakoitsija on balsamoinut ja työntänyt ulos ja laittanut maalia sen päälle ja niin edelleen, jotta se näyttäisi luonnolliselta. Siellä sellaista ei enää koskaan tarvita.

⁶⁰   Sitten ajattelen, kun näemme heidät tuolla seisomassa, rakkaamme, äitimme, sukumme, kaikki ystävämme, ja näemme heidät kuolemattomassa ruumiissaan, taivaallisessa ruumiissaan, katselemme heidän luonnettaan, näemme, miten he käyttäytyvät suloisesti ja rauhallisesti, ilman hermostuneisuutta tai turhautumista. Nähdä heidät silloin seisomassa Herran Jeesuksen kaltaisina, se tulee olemaan ihana päivä.

⁶¹   Ja jokainen meistä odottaa ja kaipaa mielessään sitä lohdutuksen hetkeä, jolloin kohtaamme heidät. Jokainen ajattelee läheistään, ehkä äitiään, joka on mennyt pois. Ja millainen päivä se onkaan, kun näette hänet jälleen! Ja isälle ja veljelle ja … kaikille rakkaille, millainen päivä se tuleekaan olemaan!

⁶²   Myös minä ajattelen juuri nyt… Ajattelen perhettäni, mitä se tulee minulle merkitsemään sinä Päivänä.

⁶³   Ajattelen, että tuona ylösnousemuksen aamuna ehkäpä pikku Sharon tulee ensimmäisenä minua vastaan. Ei, hän ei tärise. Tuo paholainen ei voi päästä tuohon paikkaan. Mikään aivokalvontulehdus ei voi koskaan koskettaa sitä Maata. Hän ei tule vilkuttamaan minulle jäähyväisiä. Nuo pienet siniset silmät tanssivat, kun hän ojentaa kätensä ja huutaa: ”Isä!” Tulen olemaan iloinen nähdessäni hänet, kun tiedän, ettei hän enää koskaan kuole; kun tiedän, että kaikki on ohi, minkä takia saarnasin niin kovasti ylösnousemuksesta.

⁶⁴   Sitten näen hänen äitinsä, poikani Billyn äidin. Ja minulla on paljon muistoja, jotka säilyvät mielessä. Muistan, kun olin saattamassa häntä, tai herra Combs vei hänet viimeiselle kyydille, ja minä seurasin häntä autossa. Kun ajoimme Seventh Streetiä pitkin, Billy oli kahdeksantoista kuukauden ikäinen.

⁶⁵   Kuinka he toivat hänen ulos kadulle ja antoivat hänen nähdä hänet. Ja hän makasi ja itki ja katseli lastaan, mutta ei voinut päästä hänen lähelleen.

⁶⁶   Ja sitten matkalla alaspäin hautausurakoitsija tuli ja meni Seventh Streetiä pitkin. Äiti huolehti hänestä silloin. Hän seisoi pihalla, hänellä oli pienet, lyhyet housut ja punainen lippalakki päässään. Ja kun tuo äiti, joka makasi ambulanssin takapenkillä ja katseli minua, kun hän näki lapsensa seisovan pihalla ja tiesi, että hän oli menossa viimeisellä matkallaan, hän nousi vuoteesta ja huusi ja ojensi luisen kätensä syleilläkseen pihalla olevaa lastaan. Mutta hän ei voinut saada häntä.

⁶⁷   Oi, on ilo saada nähdä hänet sinä päivänä. Ei, hänellä ei tule olemaan luisia käsiä, eivätkä posket ole kuopalla. Mutta hän seisoo taivaallisen kauniina kuin taivaallinen kuningatar ja äiti. Hänen mustat silmänsä, mustat kuin korpin siivet, tanssivat ilosta. Hän ei ole kumarassa, eikä se tuberkuloosin paholainen koskaan pääse tuohon maahan. Vaan, kuolemattomana, hän tulee seisomaan Hänen kaltaisuudessaan.

⁶⁸   Oletan, että seuraavaksi minua vastaan tulee sitten Edward, jota kutsuimme lyhyesti nimellä ”Humpy”. Hän oli Branhamin perheen suuren yhdeksänlenkkisen ketjun, ketjun, ensimmäinen. Hän oli ensimmäinen lenkki, joka katkesi; hän oli seuraava minusta. Näen Edwardin tulevan juosten luokseni. Kuitenkin hän kuoli poikana, yhdeksäntoistavuotiaana. Ja kun otan häntä kädestä kiinni, meillä on varmasti paljon puhuttavaa lapsuudesta, koska olimme kaveruksia. Me pysyimme yhdessä. Hän antoi minun pitää pukuaan ja muuta, kuten oikeat veljekset tekivät. Tulee olemaan ilo nähdä hänet jälleen.

⁶⁹   Ja kuulen hänen sanovan jotakin tällaista: ”Saitko sanani, Bill? Olit töissä karjatilalla, kun minä lähdin maan päältä. Mutta sairaalassa lähetin sanan takaisin: ’Kertokaa Billille, että kaikki on hyvin.’”

Olen iloinen voidessani vastata: ”Kyllä, sain sanasi, siellä preerialla.”

⁷⁰   Sitten, oletan, seuraavaksi tulee isäni. Hän oli seuraava lenkki, joka lähti, ja… Ei.

⁷¹   Luulen, että Charles oli seuraava lenkki, nuorempi veli. Hän joutui auto-onnettomuuteen ollessaan vasta pieni poika. Hän ontui aina oikeaa jalkaansa kävellessään. Mutta kun näen hänet, hän ei enää laahaa jalkaansa. Se tulee olemaan poissa, hän tulee seisomaan nuoren miehen loistossaan.

⁷²   Ja hän sanoo minulle jotain tällaista hymyillessään. Hän sanoo: ”Niin, Bill, täällä ylhäällä ei tapahdu onnettomuuksia. Ja muistan, että sinä iltana ennen kuin minut vietiin auto-onnettomuudesta, sinä puhuit minulle, seisoen pienen vaatimattoman kotimme pienessä oviaukossa.” Ja minä katson sinne, juuri nyt. ”Sinä puhuit minulle Herrasta, vain muutama tunti ennen lähtöä. Ja sinä olit saarnastuolissa saarnaamassa, kun minä lähdin.”

⁷³   Sitten tulee isä. Oi, voin nähdä hänet. Vaikka hän antoi minulle monta kovaa selkäsaunaa, juuri sitä, mitä tarvitsin, mutta tuona päivänä näen tuon mustan aaltoilevan tukan, loistavampana kuin koskaan. Ja hän katsoo minua ja sanoo: ”Poikani, tiedäthän, isä ei enää koskaan nouse pöydästä, nälkäisenä, antaakseen lastensa syödä, sillä täällä meillä on tarpeeksi. Täällä ei ole koskaan puutetta.”

⁷⁴   Kun näin hänet, kun hän teki töitä ja sai 50 tai 75 senttiä päivässä ja nousi sitten pöydästä, jotta lapset saisivat syödä, ja palasi takaisin töihin. Hän teki niin kovasti töitä, että paita paloi auringossa kiinni selkään, ja äiti leikkasi sen irti saksilla.

⁷⁵   Kuulen hänen sanovan jotakin tällaista: ”Bill, muistatko sen illan, kun sinä ja veli George tulitte rukoilemaan puolestani, kun olin lähdössä? Kerroin äidille, että sängyn vieressä seisoi kaksi valkoista Enkeliä ja jalkopäässä punainen enkeli. Ja punainen enkeli yritti saada minut, mutta valkoinen Enkeli seisoi välissä. Lopulta he kantoivat minut kotiin.”

⁷⁶   Sitten, myös seuraava lenkki, joka lähtee tai lähti, tulee olemaan Howard. Näen Howardin; kun me kaveerasimme yhdessä eri puolilla maata, kaikkialla; kun minut kutsuttiin sananpalvelijaksi; suuri persoonallisuus, mutta hänen työtoverinsa pitivät hänet taustalla. Viimeisessä keskustelussa, jonka kävin hänen kanssaan, hän sanoi: ”Kun minä lähden, Bill…”.

⁷⁷   Minä näin hänen lähtevän, näyssä, noin neljä vuotta ennen kuin hän lähti. Sanoin hänelle, että näin Popin merkitsevän hänen hautansa ja sanovan, että se olisi seuraava.

⁷⁸   Hän sanoi: ”Haluan, että teet yhden asian puolestani.” Hän sanoi: ”Olen sotkenut elämäni. Olen ollut naimisissa ja kaikkea. En tiedä, mitä on tapahtunut.”

Kysyin: ”Uskotko Häneen, Howard?”

⁷⁹   Hän sanoi: ”Minä uskon häntä kaikella, mitä minussa on.” Noin kaksi tai kolme päivää ennen lähtöään hän sai rauhan Jumalan kanssa, veli Nevillen ja heidän kanssaan siellä. Hän sanoi: ”Haluan, että teet yhden asian. Kun lähden, Bill, pyydä heitä laulamaan minulle ’Hän ymmärtää ja sanoo: ’Hyvin tehty.’”

⁸⁰   Uskon, että ennen kuin puristan Howardin kättä, kuulen hänen pysähtyvän ja katsovan minua ja sanovan: ”Bill, Hän ymmärsi.”

⁸¹   Sen jälkeen tulevat veli Seward, veli Frank Broy ja veli George DeArk. Oi, ylösnousemus merkitsee minulle paljon. Odotan tuota suurta kruunaushetkeä. Ja kun Valo alkaa levitä, ”Me tunnemme niin kuin meidät tunnetaan”. Me tulemme ymmärtämään, ja – ja me muistamme tuttavamme ja – ne, jotka ovat olleet siellä.

⁸²   Ja – ja monet, siellä tulee olemaan monia, joiden emme edes ajatelleet olevan siellä. Sillä, tiedättehän, juuri tuona hetkenä uskon, että ”leipä, jonka olemme lähettäneet inhimillisten, levottomien vesien yli, tulee palaamaan takaisin luoksemme tuona päivänä”. Kun näemme todistuksemme vaikutukset, ihmisiin, joiden toimintaa sitä kohtaan emme ymmärtäneet, tulevat luultavasti olemaan siellä. Millainen Päivä se tuleekaan olemaan!

⁸³   Ja sitten myös ne siemenet, joita kylvimme, ajattelematta edes, mitä ne saisivat aikaan, mutta nyt ne ovat täällä. Ne tuottivat kallisarvoisia hedelmiä, ja me näemme ne tuona Päivänä, eksyneet läheiset ja sukulaiset.

⁸⁴   Ja ajattelen niitä tuhansia, joiden olen nähnyt kääntyvän, kyllä, miljooniin nyt, menevän, ja mitä heidän palvelutyönsä oli. Oi, se vaatii enemmän kuin ylösnousemuksen. Se vaatii Iankaikkisuuden, kulkea ympäriinsä, puristaa käsiä ja saada selville asioita, joita en tiedä nyt.

⁸⁵   Siellä tulevat olemaan nuo vanhat harmaapäiset äidit, joiden kunniaksi teillä on tänään nuo valkoiset kukat, jotka tulevat näkemään teidät, ja he tulevat olemaan kauniita. Niitä ei edusta jokin kukkaruukku tai jokin kuva vanhasta harmaapäisestä ihmisestä, vaan he seisovat ylösnousemuksen kaltaisuudessa ja kauneudessa, Kristuksen kaltaisina, taivaallisissa ruumiissaan, nuorina ja kauniina ikuisesti. Varmasti, siinä on loput. Siinä on se Äitienpäivä, jota minä odotan. Se on kruunajaiset. Ei neilikka kauluksessa, vaan sielun kruunajaiset, sillä Jumala on muuttanut hänet!

⁸⁶   Ajattelen omaa äitiäni, joka oli vanha ja heikko ja tärisi halvauksesta. Hän ei tee niin sinä Päivänä. Silloin kaikki on toisin. Ja tuo suuri Valo alkaa levitä, kun alamme katsoa ympärillemme, ja suuri ympyrä tulee yhä suuremmaksi ja suuremmaksi ja suuremmaksi. Se kaikki vain heijastaa Jeesuksen tuloa. ”Ja hetken kuluttua”, kuten laulussa sanotaan, ”ja minä näen Jeesuksen viimeinkin”.

Hän odottaa minua, Jeesus, niin lempeä ja totinen. Kauniilta valtaistuimeltaan Hän toivottaa minut tervetulleeksi Kotiin, sen jälkeen kun tämä päivä on ohi.

⁸⁷   Sitten kun näemme Hänet, ja emme ole enää sellaisia kuin nyt olemme. Me… me osaamme rakastaa Häntä enemmän. Me emme enää seiso hieman pelokkaina, koska me tulemme olemaan Hänen kaltaisiaan. Hän tulee olemaan meille enemmän kuin sukulainen kuin nyt. Me ymmärrämme Häntä paremmin. Koska olemme niin kaukana, kuolevaisissa ruumiissa; silloin meillä on oleva ruumis, joka on Hänen loistavan ruumiinsa kaltainen. Tiedämme, miten palvoa Häntä. Ja kun näemme, mitä Hänen Olemuksensa Läsnäolo on tehnyt meille, muuttanut meidät, vanhat takaisin nuoriksi, kaikki epämuodostuneet suoriksi, oi, silloin ymmärrämme, miksi Hänen voimansa paransi meidät.

⁸⁸   Kysymykset, jotka ovat olleet mielessämme: ”Miten Hän voi tehdä sen? Mitä tämä voisi olla?” Jotenkin, salaperäisesti, ne kaikki haihtuvat pois. Ne solmut, jotka ovat olleet sidottuina mielemme takaosaan: ”Onko se tämä? Miten se voisi olla?” Jollakin tavalla tai toisella, majesteettiset sormet vain purkavat, purkavat nuo solmut, ja kaikki hälvenee yhdeksi suureksi rakkauden kruunuksi.

⁸⁹   Silloin me saamme nähdä Hänet. Silloin me tulemme olemaan Hänen kaltaisiaan. Silloin tulemme palvomaan Häntä. Silloin näemme äidin sellaisena kuin Jumala haluaa hänet nähdä.

Äiti ei olisi täydellinen Siellä ilman perhettään.

⁹⁰   Koska hänen elämänsä hienoin hetki on nähdä lapset pöydän ääressä, kaikki terveinä ja onnellisina; ja-ja-ja nähdä hänen kaatavan kahvia, tai mitä ikinä hän tekeekään, ja valmistavan illallisen, ja hän ja isä istuvat alas. Niin, se on äidin elämän onnellisin hetki, kun hän näkee lapsensa kotona.

⁹¹   Nyt, älkää jättäkö, älkää jättäkö sitä päivää väliin. Antakaa perheenne suuren ketjun olla lenkki lenkiltä yhteen kytkettynä. Olkoon jokainen puola pyörässä. Sitten kun istumme perheidemme ja ryhmiemme kanssa Ikuisuuden katosten äärellä, millainen päivä se tuleekaan olemaan! Silloin me tulemme ymmärtämään.

⁹²   Se oli Hän, joka lupasi tämän Ilmestyskirjan 1. luvussa, jossa sanotaan, että ”Hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka”. ”Häntä kutsuttiin Jumalan Sanaksi”. Ja se tuli samoilta huulilta, jotka sanoivat: ”Minä olen Hän, joka on elävä, joka oli kuollut, ja Minä olen elävä iankaikkisesti.” Noilta samoilta huulilta, Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa, kolmekymmentä-… sanotaan näin: ”Minä en kadota yhtäkään, vaan herätän hänet viimeisinä päivinä.” Hän oli se, joka antoi lupauksen; nuo samat kallisarvoiset huulet. Hän on se, joka pelastaa meidät, joka parantaa meidät, joka lunasti meidät ja joka herättää meidät viimeisenä päivänä.

⁹³   Jos sinä olet se pieni heikko lenkki, joka on erotettu tästä suuresta perheen jälleennäkemisestä tuona päivänä, olkoon Taivaan Jumala tänä aamuna jotenkin salaperäisellä tavalla purkamassa noita pieniä solmuja, jotka ovat sidottuina mielessäsi, ja paljastakoon sinulle rakkauden, joka Hänellä on sinua kohtaan, ja että sinä tulisit suloisesti palvelemaan Häntä.

Samalla kun ajattelemme näitä asioita, rukoilkaamme.

⁹⁴   Juuri ennen kuin rukoilemme, ja päänne on kumarrettuna, aion kysyä teiltä. Haluaisitko tänä äitienpäivänä vihkiä elämäsi uudelleen Hänelle ja odottaa ylösnousemusta? Nostaisitko kätesi Hänen puoleensa? Sillä aikaa kun kaikki… Jumala siunatkoon teitä.

⁹⁵   Olisiko siellä joku syntinen, joka on nyt läsnä ja sanoisi: ”Oi Jumala, en ole vielä kytkenyt itseäni tuohon lenkkiin. Minä olen se puuttuva lenkki, joka ei olisi siellä, kun äiti menee katsomaan ympärilleen Kirkkaudessa. En ole siellä, sillä en ole vielä päässyt rauhaan Jumalan kanssa. Minussa ei ole Iankaikkisen Elämän toivoa. Mutta tänään minä… minä haluan tehdä sen.”? Nostaisitko kätesi ja sanoisit: ”Rukoile puolestani, veli Branham, tällä hetkellä. Haluan, että minua muistetaan rukouksessa, sillä minulla on rakkaita ihmisiä meren, Elämän meren, toisella puolella, ja haluan tavata heidät”? Nostakaa kätenne.

⁹⁶   Tai joku, joka on luopio ja joka haluaisi palata tänä päivänä ja sanoa: ”Herra, pyhitän itseni uudelleen Sinulle; tulen uudistamaan liittoni Sinun kanssasi”, nostaisitko kätesi ylös?

⁹⁷   Taivaallinen Isämme, kun se lähestyy, tämä päivä lähentää yhden päivän verran tuota suurta tapahtumaa. Ja meidän on vain ollut pakko joka vuosi nähdä tämän toteutuvan.

⁹⁸   Kuten ihmisillä oli tapana mennä ylös Jerusalemiin helluntaipäivänä, ilmestysmajan ja pyhäkön puhdistamista varten ja – ja syntiuhrin uhraamista varten, joka vuosi heitä muistutettiin, kun tuo karitsa kuoli siellä, että olisi tuleva aika, jolloin Jumalan Karitsa tulisi kuolemaan, erottaakseen synnin. Joka kerta, kun tuo pieni kaveri määkäisi ja veri roiskui heidän käsiinsä, heitä muistutettiin siitä, että tulisi aika, jolloin Jumalan Karitsa huutaisi: ”Eli, lama…?”. Eli, lama…?” ristillä.

Rukoilen, Jumala, että kun katsomme tänään ja näemme, että…

⁹⁹   Muutama viikko sitten, ennen kuin lähdin palvelukseesi Kaliforniaan, tämä Indiana oli paljaana ja kuollut, eikä siinä näyttänyt olevan elämää. Viime syksynä kuolleet kukat. Lehdet olivat lähteneet puista. Ja puiden mahla oli mennyt juuriin, ja kaikki oli kuollutta.

¹⁰⁰   Mutta tuli aika, jolloin aurinko alkoi paistaa eri tavalla. Sama aurinko, joka oli paistanut läpi talven, mutta elementit olivat muuttuneet, ja se paistoi eri tavalla. Ja auringon paistaessa, yhdessä elementtien kanssa, syntyi elämää, kaikkialla. Lehdet palasivat puihin. Lehti… Elämä, joka oli lähtenyt lehdestä, ja lehti putosi, mutta elämä meni maahan; se palasi uudessa kauneudessa, nuoruuden loistossa. Kukka, joka oli luopunut tuoksustaan, joka oli luopunut säteilevästä kauneudestaan ja pudonnut maahan; se syntyi, puhkesi jälleen esiin nuorekkaana, uudella tuoksulla.

Herra, mistä meitä muistutetaan näinä hetkinä?

¹⁰¹   Ja maailma muuttui synkästä, ankeasta autiomaasta kauneuden paratiisiksi, ja mehiläiset ja linnut laulavat, ja kaikki on kevyttä, ja puut iloitsevat lämpimässä kevättuulessa. Lämpö ja ilo oli jälleen maan päällä, auringon ansiosta, s-u-n [aurinko].

¹⁰²   Mutta jonain päivänä S-o-n [Poika] tulee parantavien siipiensä kanssa, ja nuo pienet elämät, jotka ovat kätkettyinä kuin puun mahla, maahan, kuten – elämä, joka on kukan siemenessä, se tuo sen jälleen esiin uutena, eikä koskaan tule kuihtumaan. Oi, kuinka me kiitämmekään Sinua tästä!

¹⁰³   Ja tänä aamuna monet, monet kädet nousivat ylös, sillä he tietävät, että tuolla verhon takana on jotakin. He kaipaavat nähdä äidin. He kaipaavat nähdä rakkaansa ja tuttavansa ja saada selville kaikki nämä salaisuudet, miten he ovat tulleet tänne ja kautta aikojen. Se kaikki on piilossa verhon takana. Ja jonain päivänä Sinä olet tuleva. Ja he nostivat kätensä; he – he – he – he haluavat olla varmoja, Herra. He uudistuvat jälleen, ja niin minäkin. Auta meitä nyt, Herra. Uudista uskomme ja voimamme.

¹⁰⁴   Ja kun tunnemme Herran lähestyvän. Ja viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana maan päällä on puhjennut uusi helluntai. Henki alkoi paljastaa asioita. Ja tässä me olemme viimeisessä merkissä, juuri ennen Tulemusta. Tiedämme, että Herran tulo on lähellä. Ja me näemme sairaiden parantuvan sairauksistaan, joka on ollut maailmalle salaperäistä kahden tuhannen vuoden ajan apostoleista lähtien. Mutta tässä se on jälleen ilmestymässä, profeettoja nousee, Enkeleitä ilmestyy, merkkejä ja ihmeitä. Mistä on kyse? Ylösnousemus on lähellä. S-o-n [Poika] on tulossa.

¹⁰⁵   Olkaamme valmiina, Herra. Ottakaamme vastaan jokainen Jumalallinen lupaus; älkäämme ajatelko näitä pieniä solmuja, joita tiede on kerännyt ja niin edelleen, että niin ei voisi tapahtua. Antakaa niiden alkaa purkautumaan, tänä aamuna, kuolemattoman… [Tyhjä kohta nauhalla – toim.] …kun Hän värähtelee Jumalan Raamatun sanojen yli kuin hyvin viritetty soitin, laulaakseen rytmiä: ”Minä olen Hän, joka oli kuollut ja olen elävä iankaikkisesti.” ”Vähän aikaa, niin maailma ei enää näe Minua, mutta te tulette näkemään Minut.” ”Sillä Minä olen teidän kanssanne, jopa teissä, maailman loppuun asti.” ”Ja viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle; merkkejä ja ihmeitä; vanhukset näkevät unia ja nuoret näkevät näkyjä.” Tämä on jälkimmäisen sateen ja lopunajan merkki. Anna sen olla tunnettavissa keskuudessamme tänä aamuna, Herra, ja olkoon uskomme turvattu. Sillä me pyydämme sitä Jeesuksen Nimessä. Aamen.