58-0406S MINÄ TIEDÄN LUNASTAJANI ELÄVÄN
(I Know My Redeemer Liveth)
Jeffersonville, Indiana, USA, 6.4.1958
1 …kaikista pyhistä päivistä, tämä on se päivä, ylösnousemuksen päivä. Kokoonnumme sydän iloisena, koska hän [Jeesus] elää. Ja hän sanoi: ”Koska minä elän, tekin saatte elää.” Ja mikä toivo se onkaan, jonka varassa me voimme levätä, tänä aamuna.
2 Nyt, ennen aamusanomaa, pidetään päämme painuksissa vielä hetki, rukoukseen.
3 Rakas Jumala, me olemme kiitollisia tänä aamuna siitä, että olemme kansaa, jota kutsutaan sinun nimelläsi. Me olemme niin iloisia siitä, ettei meidän tarvitse pelkästään enää kuvitella tuota suurenmoista ylösnousemusta, joka on tulossa, sillä siitä on tullut meille todellisuutta, kun me luemme siitä sinun sanastasi, ja näemme, että sinä olet tämän luvannut, ja me tunnemme sielussamme, että Jeesus elää… [Nauhassa tyhjä kohta].
4 Oi, me muistelemme tänä aamuna monia elämämme sydänsuruja, ja monia murheita, joita me olemme kokeneet, ja kokemuksia, jotka ovat raadelleet meitä, ja viskannut meidät kaiken maan tuuliin. Kuinka me olemme haudanneet rakkaitamme ja murehtineet haudalla. Ja meidän sielumme tuntui menehtyvän sisällämme, mutta sitten, me voimme ajatella tätä päivää, voi, mitä merkitseekään se, että Jeesus on noussut kuolleista! Hän turmeli vihollisen jokaisen vallan noustessaan kuolleista, voittoon. Hän poisti kaikki varjot. Nyt, me kuljemme kalliissa, hänen ylösnousemuksensa valossa.
5 Oi, me voimme kuvitella, tänä aamuna, noita kahta naista, jotka olivat matkalla haudalle noin 1900 vuotta, tai enemmän sitten, ja pohtivat, kuka poistaisi tuon suuren kiven. Mutta Jumala oli jo siirtänyt sen. Ja sitten Hän, jota siellä oli säilytetty, oli noussut kuolleista, ja puhui heidän kanssaan; ja sanoi: ”Menkää kertomaan opetuslapsilleni, ja Pietarille, että minä tulen tapaamaan heitä Galileaan.”
6 Oi, me kiitämmekään sinua tästä suurenmoisesta kokemuksesta, että me voimme yhä todistaa tästä ylösnousemuksesta, joka tulee yhtä konkreettiseksi meille, kuin se oli sinä aamuna heille, koska Jeesus on noussut kuolleista.
7 Anna anteeksi meidän syntimme ja puutteemme, kaiken väärän, mitä me olemme tehneet tai sanoneet, tai edes ajatelleet, Herra. Me rukoilemme, että sinä antaisit anteeksi meille nämä asiat, ja sinetöi meidät, syvästi; vedä lähemmäksi tänä aamuna. Oi, monta kertaa, sinä seisot varjoissa, kun meidän ongelmamme ovat niin syviä.
8 Kun Maria kääntyi pois haudalta tuona aamuna ja itki, hän kuuli äänen takaansa, joka sanoi: ”Miksi itket?” Jeesus oli aivan hänen takanaan tarkkailemassa, mitä tapahtuu, ja kun Jeesus lausui hänen nimensä, miten Marian sydämen on täytynyt hypähtää ilosta, koska hänen Herransa oli noussut kuolleista.
9 Oi, puhu meille tänä aamuna, Herra. Anna meille sinun sanasi ja sinun Henkesi, ja turvaa meidät, uudestaan, tänä aamuna, kun me puhumme profeetoista ja eri henkilöistä, jotka odottivat tätä suurta aikaa.
10 Ja me odotamme tuota yleistä, viimeisten päivien ylösnousemusta, kun meidän Herramme palaa. Siihen asti, Herra, pidä meidät terveinä, onnellisina, täynnä iloa, riemuitsevina; emmekä me elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee, suo meidän tulla toimeen; suo se meille, Isä, sillä me pyydämme tätä hänen nimessään, joka nousi kuolleista ja antoi meille varmuuden meidän ylösnousemuksestamme, aamen.
11 Kun, minä, olin hetki sitten tulossa tänne katua pitkin, ja ajattelin lintujen laulaessa, millainen kevät tänään onkaan! Kun… miten kohdallaan pääsiäinen onkaan. Kun pitkä pimeä ja kylmä aika on mennyt, ja kaikki sen lumimyrskyt ja niin edelleen, ja auringonvalo tunkeutuu esiin; ja auringon tulemus saa aikaan uuden elämän, uuden toivon, uuden vuodenajan, uuden sadon, uudet kukkaset: kaikki herää henkiin. Miten ihminen, jolla ei edes ole Raamattua, josta lukea, voi silti ymmärtää, että Jumala on olemassa, tarkkaillessaan luontoa – miten se tulee ja menee; syksy merkitsee ristiinnaulitsemista, kevät on ylösnousemus, ja hän näkee Jumalan kaikessa.
12 Ja minä ajattelin kuullessani meidän pienten lintujemme laulavan pihallani, pikkuisia punarintojani, joita minä todella rakastan; minä nimitän niitä pikkuradioiksi; ja mennessäni ulos, minä napsautan radioni päälle ja kuuntelen sitä.
13 Ja nyt, legenda punarinnasta; se oli pitkäperjantaihin asti, legendan mukaan, pikkuinen ruskea lintu. Ja oli Eräs, joka oli kuolemaisillaan, yksin, eikä kukaan ollut auttamassa; ja hän oli yksin; hänet oli naulattu ristiin. Ja pikkuinen, ruskea lintu yritti vapauttaa hänet tuosta rististä. Se keikkui edestakaisin naulojen ja hänen otsansa piikkien kimpussa, ja sai rintansa aivan punaiseksi verestä; ja siitä lähtien se on ollut punainen.
Ja minä ajattelin: ”Oi, Jumala, tuon kaltaista kilpeä minä tarvitsen.”
14 Ja jos, te tarkkailette pientä punarintaa, kun se puhdistaa itseään, niin aivan sen punaisen höyhenkerroksen alla on mustaa, ja muut sen sulat. Mutta se punainen suojelee sitä.
15 Sitä minä tahdon. Vaikka kuinka hyviä, me yritämmekään olla, me olemme silti syntisiä. Mutta tuo ohut, punainen kilpi todella tekee siitä erilaisen kuin muut linnut; juuri se tekee meistäkin erilaisia kuin maailma, tuo ohut, Hänen armonsa punainen kilpi.
16 Me olemme tulleet tänä aamuna viettämään pääsiäistä, kuten jokaisena pääsiäisaamuna, jota me odotamme, kokoontuaksemme varhaisen aamuauringon noustessa. Ja minulle on ollut ilo ja kunnia monien menneiden vuosien varrella, tulla tänne tabernaakkeliin kastamaan ihmisiä, ja saarnaamaan heille Herran Jeesuksen ylösnousemusta.
17 Kun luin eilisiltana, myrskyn aikana, niin ajattelin: ”Mitkähän olisivat oikeita sanoja sanoa aamun ylösnousemuksen jumalanpalveluksessa”? Ja minun ajatukseni osuivat juuri tähän sananpaikkaan, Jobin 19:nteen lukuun, ja 23:nnesta 27:nteen jakeeseen: ”Minä tiedän lunastajani elävän”, Job sanoi; ja minä valitsin sen aiheekseni.
18 Ja, ainoa syy siihen, miksi me tulemme, kun me tulemme tänne on, että me saamme uutta toivoa.
19 Me olemme täällä maan päällä, ja me tiedämme elävämme pimeydessä. Meidän ei todella tarvitse kuvitella näitä asioita, tai vetää itseämme nenästä, olettaa, koska me tiedämme elävämme kuoleman varjossa. Joka kerran, kun kuulemme ambulanssin huutavan; kun kuljemme hautausmaan ohi; kun näemme sairaalan – jokainen harmaa hius painaa meidän mieleemme merkin, sekä nuorien että vanhojen, että me olemme tuomittuja ihmisiä.
20 Ja me tulemme tällaisena aamuna keräämään toivoa, uutta toivoa siitä, mikä meidän tarkoituksemme täällä oloon on, ja minusta tämä on hyvä aika muistaa se toivo, jonka Jumala on meille antanut. Nyt, me haluamme ottaa heti aluksi esiin tämän, että ei ole yhtäkään asiaa, mikä voisi tappaa meidät ennen kuin hänen, joka loi meidät, tarkoituksensa on täyttynyt; ei voi olla mitään. Meidät on luotu jotain tarkoitusta varten.
21 Tämä seurakunta rakennettiin tähän tiettyä tarkoitusta varten. Perustuksia ei laskettu, eikä peruskiveä muurattu, eikä palikoita asetettu kohdalleen, eikä kattoa ja sisustusta vain kokeillen, voiko niin tehdä. Se tehtiin jonkin takia, tai tietyn asian takia.
22 Kotia, jossa te elätte, ei pantu tiettyyn paikkaan vahingossa, tai ajankuluksi. Teidän kotinne tehtiin tarkoituksellisesti, palvelemaan tiettyä tarkoitusta.
23 Jos te ajoitte tänä aamuna tänne autolla, niin teidän autoanne ei rakennettu vain, että nähtäisiin, voiko sellaisen rakentaa. Että joku ihminen vain tuhlasi materiaaleja. Ne käytettiin tietyn asian takia, ja palvelemaan tiettyä tarkoitusta.
24 Vaatetus, joita sinä käytät, ei tehty vain, että joku voisi olla muodinmukainen. Niillä on tarkoitus.
25 Ruoka, jota sinä syöt, ei kasvanut maan päällä vain, että nähtäisiin sen kasvavan. Se luotiin palvelemaan tiettyä tarkoitusta.
26 Ja Jumala ei luonut puuta vain olemaan puu, vaan hän loi sen tietyn asian takia.
27 Eikä Jumala luonut sinua ja minua nähdäkseen pystyykö hän siihen. Hän loi meidät tiettyä tarkoitusta varten. Siksi, meidän täällä olemisellemme on tarkoitus. Sinä et ole täällä vain ollaksesi joku inhimillinen olento. Sinä olet täällä siksi, että Jumala loi sinut tiettyä tarkoitusta varten. Sinä et ole olemassa vain syödäksesi sitä ruokaa, jonka Jumala kasvatti; et ole täällä asuaksesi siinä talossa, joka – jonka joku ihminen rakensi, tai et pidä vaatteita, jotka joku kyhäsi. Sinä olet täällä erityistä tarkoitusta varten. Sillä, miten pieni sinä olet, miten suuri sinä olet, miten tärkeä sinä olet, tai miten mitätön sinä olet, sinä olet täällä palvellaksesi tiettyä tarkoitusta.
28 Aivan, kuten minun sormeni tässä, on tiettyä tarkoitusta varten; kynsi, minun sormessani on siinä tarkoituksella. Silmäni, ja kaikki ruumiinosamme palvelevat tiettyä tarkoitusta, eikä sitä ole pantu tähän, että katsottaisiin, miltä se näyttää, vaan se palvelee sen tarkoitusta. Jumalan jumalallinen suunnitelma oli tehdä niin.
29 Ja jos, meidät on pantu tänne tarkoituksella, mikään ei voi tappaa meitä, ennen kuin Jumalan tarkoitus on täyttynyt. Mikään ei voi vahingoittaa meitä niin kauan, kuin se tarkoitus, mitä varten Jumala meidät tänne asetti, on tullut esiin. Miten paljon meillä onkin vaikeuksia, miten paljon sydänsurua ja murheita meidän pitää kokea, niillä kaikilla on oma tarkoituksensa, ja niille on syynsä.
30 Otetaanpa Raamatusta, esimerkiksi, Nooa. Vedenpaisumus tuli, ja koko maailma tuhottiin. Kasvillisuus ja kaikki tuhoutui, mutta Nooa ja se siemen, joka hänessä oli, otettiin arkkiin.
31 Jumalan suunnitelmaa ei mikään pysty päihittämään; mikään asia ei pysty tekemään tyhjäksi sitä. Silloin, miten onnellisia meidän pitäisikään tänään olla, kun voimme turvata tuohon ihanaan, elävän Jumalan sanan ilmestykseen, ettei ole yhtään nykyistä, eikä tulevaa asiaa! Ei sairaus, ei suru, ei kuolema, ei vaara, ei mikään voi saattaa meitä erilleen elävän Jumalan suunnitelmasta. Minkä Jumala on mielessään ajatellut, minkä Jumala on tarkoittanut sydämessään tapahtuvaksi, ei mikään demoni, ei voima, mikään ei ikinä pysty hajottamaan Jumalan suurta, kuolematonta ikuista suunnitelmaa. Sen tulee mennä niin kuin Jumala sanoi.
32 Sitten, me huomaamme, että tuona aikana, jolloin, koko maailma tulisi tuhotuksi vedenpaisumuksessa, Jumala teki valmisteluja. Valmisteluja, mitä varten? Hänen tarkoituksensa pitämiseksi voimassa. Sen hän teki Nooan aikana.
33 Ja hän tulee tekemään niin tänään. Hän on tehnyt valmisteluja pitääkseen oman suunnitelmansa voimassa. Hän tulee säästämään seurakuntansa. Hän tulee säästämään tietyn kansan; hän tulee säästämään hänen mahtavan valtakuntansa alamaiset, joita kuolema ei kykene tuhoamaan. Ja me huomaamme, että se toimii uskon kautta – että me uskomme tämän, mutta ylösnousemus tuottaa vakaan perustan, jonka varassa meidän uskomme lepää. Sitä ei mikään voi tuhota; kuten eräs runoilija kirjoitti:
Oi, mikä jumalallisen kirkkauden esimaku!
Jumalan hankkiman pelastuksen perillinen,
Hengestään syntynyt, verellään pesty.
34 Millainen varma vakuus tämä meidän siunatun, hyvän ystävämme, Herran Jeesuksen ylösnousemuksen peruskallio onkaan! Mikään ei pysty hävittämään sitä; se on istutettu; se on Jumalan siemen. Jumalan tarkoituksena on antaa meille siunattu Pyhä Henki; Jumalan tarkoituksena on näyttää meille merkkejä, ihmeitä ja voimatekoja. Se on Jumalan tarkoitus, eikä mikään pysty sitä hävittämään. Kaikki helvetin vallat ja voimat lyövät vetoa sitä vastaan, mutta se tulee pysymään voimassa. Me olemme saaneet Jumalan ikuisen lupauksen. Voi tulla opettajia, voi nousta ismejä, monia suuria projekteja voi nousta, voi tulla asioita, jotka näyttävät siltä, että tuo tarkoitus häviäisi, mutta sitä ei ikinä pystytä tuhoamaan. Jumalan aikoo pitää huolten siitä, että se tulee säilymään. Silloin, ei riipu minusta, eikä riipu teistä, hävitetäänkö se vai ei; Jumala pitää siitä huolen, ja me voimme levätä sen varassa, että Jumala ei tule milloinkaan antamaan hävittää meidän perintöämme, koska hänen tarkoituksenaan on antaa se meille.
35 Nyt me saatamme ajatella, myös, nykyään, hävitystä, joka yrittää tuhota. Me olemme saaneet Kristuksen oman lupauksen.
36 Me muistamme nuo Danielin heprealaiset, kun Jumalalla oli heitä varten suunnitelma. Kun he olivat Babyloniassa, ja pätsi oli lämmitetty seitsemän kertaa kuumemmaksi, kuin koskaan aiemmin, Jumalan suunnitelman tuhoamiseksi. Ja koko Babylon on raivoissaan; ihmiset olivat päättäneet, siis Saatana oli päättänyt, romuttaa Jumalan suunnitelman, sillä hän tiesi, että nuo heprealaiset olivat menossa pätsiin. Ja niin Saatana sai pätsin, kun sitä lämmitettiin, seitsemän kertaa kuumemmaksi varmistaakseen, että Jumalan ohjelma tulisi tuhotuksi. Mutta, Jumala halusi näyttää voimansa, eivätkä koko Babylon, eikä koko helvetti voineet tuhota tuota suunnitelmaa, eivät todellakaan. Vaikka pätsi olisi kuumennettu miljoona kertaa kuumemmaksi, Jumalan suunnitelmaa ei olisi ikipäivänä voitu tuhota. Jumala halusi osoittaa, että hän on vapautuksen Jumala, ja hän tuo vapautuksen kelle haluaa sen tuoda, eikä mikään pysty häiritsemään hänen ohjelmaansa.
37 Stten, kun pätsiä kuumennettiin, vähänpä Sadrak, Meesak ja Abednego tiesivät, että he tulisivat palaamaan pätsistä, sillä he sanoivat toisillensa: ”Meidän Jumalamme kykenee vapauttamaan meidät, mutta vaikka ei pelastaisikaan, me emme kumarra sinun patsastasi.” Jumalalla oli joku, joka palvelisi häntä, eikä hänen suunnitelmaansa tultaisi tekemään tyhjäksi; tuli ei voi tehdä tyhjäksi Jumalan suunnitelman tarkoitusta.
38 Voi, miten minä rakastankaan sanoa tänä aamuna tämän; kaikki maailman vetypommit eivät tee tyhjäksi Jumalan seurakunnan ylösnousemusta. Kaikki sen tyhjäksi selittämiset ja kaikki matematiikka ja niin edelleen, jolla tämä älykäs maailma on yrittänyt peittää omat tekosensa tuhotakseen Jumalan lasten uskon, ei ikinä tule onnistumaan. Se usko tulee jatkamaan elämään ikuisesti!
39 Jumalan suunnitelma oli näyttää, että hänellä oli valta hallita kaikkia kedon eläimiä. Ja kerran, hän pani muutamia leijonia luolaan, ja niitä oli pidetty nälässä niin kauan, että ne olisivat repineet ihmisen kappaleiksi yhdellä valtavalla kahmaisulla, ja perkele ajatteli: ”Minä kykenen varmasti tappamaan tämän Daniel-profeetan.”
40 Mutta, Daniel oli suunnitellut sydämessään toteuttaa Jumalan suunnitelman; ja Jumala oli pannut sen hänen sydämeensä. Ennen kuin Danielin oli mahdollista saada tuo halu, jonkin piti luoda se halu. Ennen kuin hänellä saattoi olla tuo usko, jonkin piti sanoa hänelle, että oli olemassa Jumala, joka saattoi vapauttaa.
41 Ja oi, millaisia nuo tuon aamun yhteensattumat olivatkaan – uskon… elävän uskon elävään Jumalaan, hänen omassa seurakunnassaan. Meidän sydämissämme on jotain, mikä puhuu siitä, että joen toisella puolella on maa. En voi koskettaa tuota maata fyysisesti, eikä kukaan muukaan, mutta jokin meissä sanoo että:
Hauta ei ole [elämän] päämäärä
”tomua sinä olet, ja tomuun palajat”,
ei sanottu sielusta.
42 Meissä on jokin – tuli, joka palaa, valo, joka on Jumalan sytyttämä, eivätkä mitkään puhurit voi puhaltaa sitä sammuksiin. Seurakunnassa ei ole sellaisia halloja, ihmisten kesken ei ole sellaista välinpitämättömyyttä, ei sellaista maailman vainoa, joka voisi puhaltaa Jumalan sytyttämän liekin sammuksiin, sillä Jumalan suunnitelma on, että hänen vapauden soihtunsa palaa siihen asti, kun Herra tulee, eikä mitkään voimat voi puhaltaa sitä sammuksiin. Puhaltamalla, ne vain saavat sen palamaa kirkkaammin. Aikojan saatossa on tullut todistetuksi, että vaino vahvistaa seurakuntaa.
43 Ja Daniel, tietämättä siitä, että Jumala oli aikonut tehdä sen, eikä hän tiennyt, aikoiko Jumala tehdä sitä, mutta hän tiesi, että hän kyllä kykeni tekemään sen, ja tietoisena siitä, että jokin hänen sisällään sanoi niin. Siis, Jumalalla oli suunnitelma; kaikki toimi tuon suunnitelman hyväksi.
44 Ja kaikki – tänään, kuinka välinpitämättömiä me joskus tunnumme olevan, miten oudosti asiat menevät, ja miten seurakunta joutuu sellaiseen ja tällaiseen tilaan, ei ole väliä. Jumalan jumalallinen suunnitelma on kaiken kaikkiaan, muokata ja tehdä meistä sellaisia, kuin hän haluaa. Kuka muu kuin Luoja, tietäsi paremmin, miten materiaalia pitää käsitellä?
45 Eivätkä leijonat pystyneet syömään tuota profeettaa, koska Jumala lähetti enkelin. Hän pani sinne enkelin olemaan läsnä ja suojelemaan tätä profeettaa, koska Jumalalla oli suunnitelma. Hän halusi näyttää tuolle itsetietoiselle kuninkaalle oman kätensä voiman ja suunnitelmansa.
46 Minusta, juuri se on tapahtumassa tänään – että Jumala on valmistelemassa kansaansa siihen, että hän voisi osoittaa mahtavan kätensä täyttääkseen mahtavan suunnitelmansa. Oi, että minä olen iloinen tänä aamuna siitä, että hän elää minun sydämessäni, ettei hän ole kuollut jumala; hän on elävä Jumala. Ja syvällä minussa…
47 Eilisaamuna istuin parturintuolissa hiustenleikkuussa. Hiuksiani leikkasi nuori mies; veli Eaganin liikkeessä. Minä istuin siinä pää painuksissa; olin aivan väsyksissä. Kokoukseni olivat olleet tosi pitkiä ja minä yritin pysytellä aamun poissa levätäkseni vähäsen, ennen kuin seuraava kokous alkaisi. Ja minä olin aivan väsyksissä, tuntui kuin sydämeni olisi lakannut lyömästä. Ja, siinä istuessani, yhtäkkiä, minä olin kuulevinani kaikkien keskustelevan, mutta tuntui että minä olin jossain avaruudessa.
48 Ajattelin: ”Sainko minä sydänkohtauksen ja olen lähdössä noin vain tästä parturintuolista; mitä, jos niin olisikin tapahtumassa?” ajattelin. Tunnustelin käsiäni, ne olivat tunnottomat, ja tuntui, kuin minun sydämeni olisi lakannut lyömästä, ja minä ajattelin: ”Mutta, evankeliumia pitää saarnata, eikä mikään voima voi viedä minua, ennen kuin Jumalan suunnitelma on täytetty.”
49 Mikään ei voi vahingoittaa minua, ei mikään, ennen kuin Jumalan tarkoitus on täytetty, ja kun se on täytetty, minä haluan kulkea hänen suunnitelmansa mukaan. Kun hän on valmis, myös minä olen valmis. Kun hän on saattanut minun tehtävän loppuun, minun elämäni on lopussa.
50 Kun hän on saanut asiansa loppuun sinun suhteesi, myös sinä olet lopussa. Mitä merkitystä sillä sitten on? Jumalalla on kaikki käsissään. Oletpa sitten nuori tai vanha, me emme tiedä, milloin Jumalan tarkoitus on tullut täytetyksi, ja saatetuksi loppuun. Jumala ottaa pieniä vauvoja, joskus, osoittaakseen, että hän voi johdattaa niiden pieniä sieluja. Kaikella, mitä hän tekee, on tarkoitus. Hän sanoi, ettei edes varpunen voi tipahtaa taivaalta ilman, että hän sen tietäisi. Kaikki menee hänen suunnitelmansa mukaan, täsmällisesti ja ajallaan. Kaikki on hänen jumalallista suunnitelmaansa. Mikään ei pysty tuhoamaan.
51 Mitenkä varmaa Aabrahamille kaikki olikaan, kun hän oli löytänyt Jumalan, ja tajusi, että Jumalalla oli suunnitelma. Tämän suunnitelman mukaan, hän tulisi antamaan pojan Aabrahamin ja Saaran kautta. Ja tämän pojan, Iisakin kautta, Herra Jeesus tulisi. Ja tämän suunnitelmansa mukaan, hän synnyttäisi tämän pojan, ja Aabrahamin ja Saaran ja tekisi heistä suuren kansan. Hän otti siihen kaikkein sopimattomimmat ihmiset ja teki sen heidän kanssaan.
52 Miten kummallista, että Jumala toimii niin merkillisillä tavoilla. Siis, olisi tuntunut, että jos hän olisi halunnut synnyttää lapsen maailmaan noin vain, hänellä olisi pitänyt ottaa joku hedelmällinen nainen; olisi tuntunut, että hänen olisi pitänyt ottaa mies, joka ei ollut steriili. Kun Aabraham ja Saara olivat olleet naimisissa monia, monia vuosia, ja Saara oli hedelmätön. Hän ei voinut hankkia lasta. No, tuntui siltä, silloin, että hänen olisi pitänyt valita joku nuori, hedelmällinen nainen, joka olisi voinut synnyttää tämä lapsen. Mutta Jumala haluaa osoittaa armoaan; Jumala haluaa tehdä jotain, mikä ei ole mitään, ja tehdä siitä jotakin, sillä hän on Luoja.
53 Siksi hän valitsi sinut ja minut. Meissä ei ollut mitään, mistä hän olisi voinut tehdä itselleen lapsia; meissä. jotka olimme surkeita ja kurjia ja kadotettuja ja sokeita ja epämiellyttäviä, ei ollut mitään mistä tehdä hänen, ihania lapsiaan; Jumalan suunnitelma on tehdä se [kuitenkin].
54 Ja sitten, taas, tuntui siltä, että Jumalan olisi pitänyt valita nuori mies ja nuori nainen, jotka olivat vasta avioituneet. Hän olisi voinut sanoa: ”Siis, teillä ei ole lapsia, ja minä aion antaa teille syntyä ensimmäisen pojan, ja aion… hänestä tulee minun Iisakini.
55 Mutta, Jumala valitsi 75-vuotiaan miehen ja 65-vuotiaan naisen toteuttamaan suunnitelmansa osoittaakseen, että sinä voit olla nuori tai vanha, Jumala voi silti panna, ja panee suunnitelmansa toimeen; takuuvarmasti. Ja kun, Aabraham oli 75, hän sai Jumalalta lupauksen ja hän kertoi siitä Saaralle.
56 Ja nyt perkele sanoi: ”Tiedättekö mitä? Minäpä viivytän sitä hetken. Jos minä annan heidän tulla niin vanhoiksi, että he menettävät uskonsa, niin he tajuavat, ettei niin voi tapahtua. Jos he jo nyt kolkuttelevat 75:tä; jos minä vain pystyn pidättämään heitä jonkin aikaa!” Ja hän pidätti sitä siihen asti, kun Aabraham ja Saara olivat iän koukistamia, harmaahapsisia ja kumaraharteisia.
57 Tapaus osoittaa, ettei mikään pysty tuhoamaan hänen [Jumalan] suunnitelmaansa. Edes kuolema ei pysty tuhoamaan hänen suunnitelmaansa. ”Aabraham oli kuolettunut”, ja Saaran kohtu oli ollut kuolettunut jo 40 tai 50 vuotta, mutta Jumalan suurta suunnitelmaa ei mikään pysty romuttamaan. Saaran keho oli vanha; se oli ryppyinen, maitotiehyet olivat kuivettuneet. Hänen sydämensä oli niin heikko, ettei hän olisi selvinnyt synnytyksestä. Mutta, Jumala kertoi tällä meille, että hänen suunnitelmaansa ei tulla tuhoamaan. Hän muutti Saaran ja teki hänestä taas nuoren naisen, ja hän otti miehen, satavuotiaan, ja palautti hänet jälleen nuoreksi.
58 Sillä, miten järjenvastaiselta se tuntuukin, Jumala oli antanut lupauksen; ”Jumalan lupausta hän ei silti epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa ja antoi kunnian Jumalalle, sillä hän oli täysin varma, että minkä Jumala oli luvannut, sen hän voisi myös täyttää.”
59 Mitä meidän tänä aamuna pitäisi olla? Me olemme lupauksen lapsia; me olemme kuolleita Kristuksessa; me olemme Aabrahamin siementä ja olemme hänen kanssaan lupauksen perillisiä.” Silloin, miten paljon tuleekin sairautta, miten paljon me kuolemaa me tavallaan kuolemmekin, kuinka paljon köyhyyttä me koemmekin, Jumalan suunnitelmaa ei voi romuttaa. Hän tulee herättämään meidät : ”Koska minä elän, tekin saatte elää.” Siinä on meidän toivomme.
60 Kun minä tiedän tänään, kun on syntymäpäiväni, ja minusta on tulossa vanha mies, minä katson itseäni peilistä, ja näen että se pieni poika, joka rakensi tämän tabernaakkelin, ei ole enää pikkupoika. Hänestä on tulossa vanha mies, kumaraharteinen, parta on harmaantumassa, hiukset lähdössä, mutta mikään ei pysty tuhoamaan Jumalan suunnitelmaa; ei mikään voi! Siksi, minä lepään varmana tämä lupauksen varassa: ”Koska minä elän, tekin saatte elää.” Minä olen yhtä vanhan kunnon Jobin kanssa: ”Minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.” Jumalalla on tämä lupaus. Minun on palveltava hänen tarkoitustaan. Minun koko elämästäni pitää tulla hänen suunnitelmansa ja hänen ohjelmansa; jokaisen meistä – yhtä kaikki. Jumalalla on suunnitelma, jonka…
61 Vanha, kunnon Aabraham, pystyi kestämään, kun näki Hänet, joka on näkymätön, sillä Jumalan tarkoitus oli, että hän tietäisi Jumalan antaneen hänelle sen lupauksen. Huolimatta siitä, miten päinvastaiselta kaikki näytti, Jumala oli antanut Aabrahamille tuon lupauksen; niinpä, Jumala täytti lupauksensa; hän teki sen Aabrahamille, hän teki sen kaikille lapsilleen, ja hän tulee pitämään lupauksensa.
62 Kun Mooses oli perehdytetty kaikkeen Egyptin viisauteen, hän tajusi, että Jumalalla oli hänen elämälleen tarkoitus.
63 Jookebed, hänen äitinsä, otti rakkaan lapsensa, tuon sen hetkisen maailman kauneimman lapsen, tuon suloisen pikkukaverin, ja pani hänet arkkiin ja työnsi Niiliin, jossa oli krokotiileja, vatsat pullollaan heprelaislapsia, sillä krokotiileja ruokittiin niillä. Ja hän otti lapsen ja tuuppasi hänet suoraan surman suuhun, tietoisena, ettei Jumalan suunnitelmaa voinut romuttaa. ”Aabrahamin Jumala, pidä huolta minun lapsestani, ja johda hänet siihen päämäärään, jota varten sinä olet antanut hänet.” Niilissä ei ollut tarpeeksi vettä hukuttamaan häntä. Koko maailmassa ei ollut tarpeeksi krokotiileja nielemään häntä. Hän oli Jumalan valittu.
64 Ja samoin, kuin hän oli Jumalan valitsema sitä tarkoitusta varten, meidät, jotka uskomme Herran Jeesuksen ylösnousemukseen, on valittu uskomaan tänään, eikä ole pommeja, ei manalaa, eikä mitään muutakaan, mikä voisi romuttaa Jumalan suunnitelman. Me tulemme pääsemään ylösnousemukseen mukaan. Meillä on siitä Jumalan lupaus. Jumalan tarkoitus.
65 Ja Mooses, hän täytti täydet 40 vuotta, hän oli keski-ikäinen mies, ja hänet oli valmennettu koulussa. Mutta, Jumala käyttää aika erikoisia keinoja, joskus, toteuttaakseen ne asiansa, jotka hän on luvannut. Miten hän veikään Mooseksen erämaan perukoille ja antoi hänen kuulla, noita kiljahduksia ja kummittelua, kun hän vapisi siellä erämaassa, ja ulvovaa tuulta, skorpioneja ja kobria, ja yksin, erämaassa niin, että hän melkein kuoli. Mikään ei voi tuhota Jumalan suunnitelma. Jumala oli synnyttänyt Mooseksen, ja Mooseksen oli tehtävä, mitä Jumala käski hänen tehdä, sillä Jumalan suunnitelmaa ei voi romuttaa.
66 Tämän aamun henkilömme, Job, kun hän oli syvimmässä ahdingossaan, kun hänen kaikki rikkautensa oli viety häneltä, hänen lapsensa olivat kuolleet, hänen ruumiiseensa oli puhjennut paiseita, ja hän oli syvemmässä ahdingossa, missä ikinä oli ollut; hän istui tuhkakasassa ja raapi paiseita ruukunpalalla; ja hänen vaimonsa ovelta: ”Mikset sinä kiroa Jumalaa ja kuole?”
67 Kun hänen seurakuntansa jäsenet olivat seitsemän päivää selkä käännettynä hänelle, ja syyttivät häntä, kun heidän olisi pitänyt lohduttaa häntä. Mutta ihmiset syyttivät häntä salasyntiseksi, ja syyttivät häntä luopioksi.
68 Tuolla suurella hetkellä, kun Jumala vei Jobin ”pyhille hiekoille”, sinne, mihin hän vie jokaisen uskovan; kokemaan se – erämaan perukoille, kuten hän vei Mooseksen; sinne pieneen, salaiseen soppeen, johon hän vei sinutkin – hiilikellariin, jossa minä otin vastaan sen. Jumalalla on paikka, ja suunnitelma ja hetki, ja kun hän oli saattanut Jobin tuohon tilaan, hän oli saanut hänet ”pyhille hiekoille”, koska aikoi näyttää Jobille jotakin, mikä ei koskaan katoaisi.
69 Oi, noita pyhiä hiekkoja! Hänen on vietävä jokainen todellinen lapsi sinne. Hän saattaa sinut sellaisiin paikkoihin, eikä ole yhtään perkelettä, joka sinne pääsisi; siellä ei ole opettajia, jotka voisivat selittää koko asian olemattomiin. Hän antaa sinulle jotakin noilla hiekoilla – kokemuksen, jota sinä et ikinä unohda niin kauan, kuin aika on olemassa, huolimatta siitä, millaisia ateisteja sinun äidistäsi, isästäsi, aviomiehestäsi, vaimostasi on ehkä tullut. Jokaisella tosi uskovalla on piste, jossa Jumala on kohdannut hänet, ketään ei sivuuteta, joka uskovalla on se. Jokainen ihminen, joka on syntynyt Jumalan valtakuntaan, tuntee tuon pisteen, tuon hetken, kun Jumala otti hänet. Ja noilla pyhillä hiekoilla, palavan pensaan edessä, hän teki tuolle uskovalle jotain sellaista, mitä maailman ajattelutapa ei pysty tuhoamaan. ”Tälle kalliolle, minä rakennan seurakuntani, eivätkä tuonelan portit voita sitä.” Tälle kalliolle, hengellisen ilmestyksen, ylösnousseesta Jeesuksesta, varaan! Tälle kalliolle.
70 Job, ahdistuksessaan, kun kaikki oli mennyt; hänen vaimonsa oli kääntynyt häntä vastaan ja syytti häntä, ja kaikki hänen uskovat ystävänsä olivat kääntyneet häntä vastaan, koska heillä oli ainoastaan teologiaa; ja kaikki muutkin olivat kääntyneet häntä vastaan.
71 Mutta, Jumala sanoi: ”Tulehan tänne, Job. Minä aion antaa sinulle jotain, poika. Minä istutan sinuun jotain sellaista, jota kaikki helvetin riivaajat eivät saa ravisteltua sitä pois.” Ja… Kaikki maailman opettajat saattavat syyttää sinua tavalla tai toisella, mutta se ei ikinä tule hievahtamaankaan. Tiedättekö, mitä Jumala teki? Hän kohotti vähän verhoa ja sanoi: ”Job, katso tuonne!” Ja mitä Job näkikään? Mitä luulette, että hän näki? Hän näki pääsiäisen, sen ensimmäisen. Hän näki ensimmäisen pääsiäisen, ja hän huudahti: ”Minä tiedän Lunastajani elävän!”
72 Miten siunattu paikka se onkaan olla! Jokainen ihminen, joka on valinnut Jumalan, ja jokainen nainen ja lapsi tulee tuolle paikalle pyhille hiekoille, jonne Jumala kohottaa verhoa, ja te näette hänet, hänen ylösnousseessa voimassaan. Te tiedätte, että hän elää. Ja me, kuten Job, voimme huudahtaa: ”Minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Kun tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.”
73 Tuo näky ensimmäisestä pääsiäisestä sai profeetan huutamaan, ja ukkonen jyrisi, ja salamat leiskuivat, hän näki pääsiäisen, sen ensimmäisen. Milloin hän sen näki? Ei, kun hän oli huolitelluissa vaatteissaan, ei, kun hän oli kammannut tukkansa, ehkä, viimeisen päälle, ei, kun hän nautti täydellisestä terveydestä, vaan kun hän oli pulassa, kun hän makasi vaikeuksissa, tuolla hetkellä, melkein kuolinhetkellään, silloin, hän näki pääsiäisen. Silloin, hän näki tuon ensimmäisen ylösnousemuksen.
74 Se on samanlaista minulle ja sinulle; se on tapahtunut silloin, kun me makaamme alttarilla, jossain, valmiina kuolemaan ja sanoimme: ”Herra Jumala, tee jotakin – minun hyväkseni!” Juuri se oli se hetki, kun Jumala kohotti verhoa, ja me näimme pääsiäisen.
75 Me näemme pääsiäisen, emme niinkään teologisesta näkökulmasta; me emme näe pääsiäistä, kun panemme päällemme uudet vaatteet; me emme näe pääsiäistä pikkuisina pupuina ja värikkäinä munina. Me näemme pääsiäisen Herran Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen voimassa. Se oli oikea pääsiäinen.
Ja kun Job huudahti, Jumala vastasi tulella.
76 Se oli Daavid, kun hänet oli hylätty ja karkotettu; Daavid, kun hän oli tehnyt syntiä ja tehnyt tuon karmean rikoksen; Daavid, kun hän oli ymmällään ja hänen poikansa, hänen sydämensä ilo, oli viety; Se oli Daavid, profeetta ja kuningas, joka itki nähdessään, että oli vanhenemassa, ja hänen oli palattava maan tomuun; se oli Daavid, joka sanoi: ”Siksi minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, hän ei salli Pyhänsä ruumiin maatua, eikä jätä hänen sieluaan tuonelaan.”
77 Silloin oli Daavidin pahin hetki; silloin Daavid oli hämmentynyt ja ahdistunut ja juuri tuona kuoleman hetkenä, melkein, Jumala kohotti verhoa ja sanoi: ”Katso tänne Daavid!”
78 Daavid sanoi: ”Minun ruumiini on lepäävä toivossa, koska hän ei salli Pyhänsä ruumiin maatua, eikä hän jätä hänen sieluaan tuonelaan, silloin minun ruumiini on lepäävä toivossa.”
79 Voi ystävät, se juuri on se hetki; silloin on tuo hetki. Noina elintärkeinä, ristiinnaulitsemisen hetkinä, me näemme ylösnousemuksen. Se tapahtuu silloin, kun Jumala mielii näyttää armoaan; silloin, kun Jumala mielii lohduttaa lapsiaan.
80 Synkin päivä, joka maailmassa koskaan on nähty, oli pitkäperjantai, kun kaikki toivo, joka oli kirjoitettu, kaikki toivo, mikä ihmisillä oli, oli paperille kirjoitettuna; kaikki toivo oli jossakin, jonka joku filosofi oli sanonut ja siinä tuo Elämän Ruhtinas oli, kuolemaisillaan Golgatalla. Se oli maailman kaikkien aikojen synkin hetki.
81 Mutta pääsiäinen tuotti kirkkaimman päivän, joka maailmassa koskaan on nähty, koska kaikki taikausko ja kaikki epäilykset ja kaikki pelot olivat tiessään, kun Jumala herätti hänet kuolleista.
Miksi oli pimeää? Mikä sai pimeyden aikaan?
82 Seurataanpa, kuten sanoin hetki sitten, lintuja, kukkia. Miksi pienet keltanarsissit kukkivat pääsiäisenä? Miksi linnut laulavat keväällä? Mikä saa tuon kukinnan aikaan? Se johtuu kesästä. Mikä saa sen aikaan? Helmikuussa, joka on melkein pahin kuukausi, talvi on tullut ja jatkuu ja jatkuu, kunnes se lyö viimeisen iskunsa, ja sitten perääntyy antaakseen tilaa elämälle. Kuolema on lyönyt viimeisen iskunsa; sen on vetäydyttävä ja annettava elämän saada oman paikkansa.
83 Mikä saa aikaan pimeyden, ennen päivää? Juuri ennen päivää on pimein hetki. Tiedemiehet ovat kertoneet meille, että se johtuu siitä, että valo painaa päälle, etenee, laskeutuu. Aurinko on nousemassa ympäri maailmaa. Valo painostaa pimeyttä; se on lyömässä viimeistä iskuaan; se ei kestä enää. Pimeys ei voi ikimaailmassa kestää valon läsnäoloa; se ei pysty siihen. Valo on 10 miljoonaa kertaa voimakkaampi, kuin pimeys, ja siten, valo ja pimeys eivät voi asua yhdessä. Ja kun, valo alkaa nousta, pimeys sakkautuu ja tihentyy ja se painuu kasaan.
84 Aivan kuten, jos tipautettaisiin mustetta pesusoikkoon, joka on täynnä valkaisuainetta; sitä vain ei enää ole olemassa. Musteen mustuutta ei enää ole, kun sitä tipautetaan valkaisuaineeseen. Siitä itsestään tulee valkaisuainetta.
85 Voi, samoin on synnin laita. Kun sitä tipautetaan Vapahtajan vereen, sitä ei enää ole olemassa. Se on hävinnyt. Eipä ihme, että Jeesus sanoi: ”Se on unohduksen meressä”, Jumalan valkaisuainesoikossa eikä sitä enää ole. Se yksinkertaisesti hajoaa; sitä ei enää ole. Siten on synnin laita; kun sinä kerran näet todellisen ylösnousemuksen ja hinnan, joka tuosta ylösnousemuksesta maksettiin.
86 Pimeys tiivistyy, koska se tulee pian häviämään. Ja heti, kun valo tulee, pimeyttä ei enää ole. Mihin sen menee? Mitä tuolle mustalle yölle, joka oleskeli tämän tabernaakkelin nurkilla, oikein tapahtui muutama tunti sitten? Se vain ei voi olla olemassa nyt; aurinko paistaa. Mihin se meni? Mille seudulle se lähti, tai mihin paikkaan se meni? Sitä yksinkertaisesti vain ei enää ole, ja syy pimeyteen oli, ettei ollut valoa.
87 Ja syy siihen, ettei ihmisellä ollut toivoa oli, ettei ollut ollut ylösnousemusta. Mutta pääsiäinen tuotti ylösnousemuksen; pimeyttä ei enää ole; on valoisaa.
Me kuljemme valossa, kauniissa valossa,
miss’ armon kastepisarat on kirkkaana
yllämme loistaa päivin ja öin:
Jeesus on valo maailman!
88 Yö painaa päälle ja se koskee koko kansakuntaa. Tämä on pimein hetki, pimein hetki, joka maailmassa on koskaan vielä ollut. Jopa luonto vapisee. Maailma saattaa mennä tuusan nuuskaksi hetkessä. Mitä voisi tapahtua reaktiona… vedyn reaktiona, tai hapen, tai jonkin näistä voimakkaista pommeista – ydinreaktiona? Jokainen puu, ruoho, kaikki, raajat, kaikki suunnitelmat, jokainen ihminen, kaikki vain hajoaisi kappaleiksi ja muuttuisi hapoksi jälleen. Näettekö, mitä se on? Koko maailma vapisee. Pommit ovat valmiina.
89 Kaikki näyttää laitetun valmiiksi ajallaan, ja jos pimeydelle on asetettu aika, niin miten paljon enemmän valon aika onkaan asetettu!
90 Mikä tämän hetken tekee nyt niin pimeäksi? Mikä saa nämä asiat aikaan? Seurakunnat kieltäytyvät olemasta yhdessä; me hössötämme: ”Onko… siis, minä olen metodisti, minä olen presbyteriaani, minä olen helluntailainen, minä kuulun Church of Godiin, minä kuulun Assembliesiin.” Ymmärrättekö te tämän, lapset? Jos siinä on kaikki, minkä varassa meidän pitäisi seistä, me olemme maailman surkuteltavimpia ihmisiä.
91 Minä olen niin iloinen pikkuisesta, pyhästä paikasta, pienestä tilasta täällä Ohio Avenuella, hiilikellarissa eräänä iltana, kun Jumala kohotti verhon. Metodistit, baptistit, presbyteriaanit, helluntailaiset, kaikki ne olivat sillä hetkellä tipotiessään, kun minä näin pääsiäisen. Minä näin Jeesuksen Pelastajanani; minä näin hänet ylösnousemuksena ja elämänä. ”Joka uskoo minuun – vaikka hän olisi kuollut, hän elää siitä huolimatta; joka elää ja uskoo minuun, ei koskaan kuole.” Minä näin hänet ainoana kuninkaana, ja mahtimiehenä, ainoana asiana, joka voi auttaa minua, ainoana ikuisen elämän antajana, ainoana, joka voi parantaa minun tautini, joka voi ottaa pois minun sairauteni, joka voi nostaa minut kuolleista viimeisenä päivänä. Hän antoi minun katsoa verhon toiselle puolelle ja minä näin hänet – ylösnousemuksen. Silloin minä liityin Jobin seuraan: ”Minä tiedän Lunastajani elävän!” Ja kun, ei ole enää metodisteja, tai baptisteja tai presbyteriaaneja tai helluntailaisia, minun Lunastajani silti elää joka tapauksessa.
92 Sinä saatat sanoa: ”No, asia on kyllä tällä tavalla ja tuo asia tuolla tavalla; ja ellet sinä tee tätä tai tee tuota…”
93 Minä tiedän paremmin, koska olen katsonut ajan verhon toiselle puolelle. Olen ollut pyhillä hiekoilla; kaikkien teidän uskovaisten kanssa täällä. Ei ole riivaajaa, joka voisi koskettaa tuota hiekkaa. Ei ole teologian tohtoria, joka voisi selittää sen olemattomiin. Hän paransi minut, kun olin sairas; hän pelasti minut, kun olin kadotettu. Hän elää iäti! ”Sä kysyt mistä tiedän sen; hän elää syömmessäin!”
Hän ei ole kuollut, vaan hän on noussut kuolleista!
94 Ja tämä maan yllä roikkuva suunnaton pimeys ei ole muuta varten, kuin vain julistamassa, että valo on raivaamassa tietä itselleen.
95 Kun kuolema roikkuu nyt näin lähellä maailman yllä, se voi tapahtua hetkessä; tunti tästä, niin maailma kohtaa kuolemansa. Jos kuolema roikkuu näin lähellä, niin mistä se johtuu? Elämästä, elämä on tulossa; ylösnousemus, pääsiäinen jokaiselle Jumalan lapselle. Se roikkuu matalalla; se lähestyy; enkelit ovat laskeutumassa. Suuri Pyhä Henki on tulossa; pimeys lyö viimeistä lyöntiään, sillä valo tulee pian. Kristus tulee, aikakausien ilo ja toivo, kaikkien uskovaisten todellinen ylösnousemus. Me jaamme hänen kanssaan hänen ylösnousemuksensa, samoin kuin me olemme jakaneet hänen kärsimyksensäkin. ”Joka kärsii minun kanssani, tulee hallitsemaan minun kanssani.”
Oi, viedäänkö minut kotiin, taivaaseen mukavalla kukkaisvuoteella,
kun muut ovat taistelleet saadakseen voiton, ja seilanneet veriset meret?
Ei, minun on taisteltava, jos aion hallita. Kasvatettava rohkeuttani, Herra.
96 Se on minun rukoukseni. Oi, minä en saa lähteä täältä pelkurina; minä en saa kulkea pää painuksissa, ikään kuin jotain hirveää olisi tekeillä. Kun katson maailmaa, ja kaikkea ihmisten pimeyttä ja älyttömyyksiä, minun on nostettava pääni, ja kuljettava yhdessä kotkien kanssa tietäen tämän, että ”Minä tunnen hänet, hänen ylösnousemusvoimassaan.” Koska hän elää, mekin elämme. Koska hän nousi kuolleista, minäkin nousen; sinäkin tulet nousemaan. Juuri sitä pääsiäinen uskovalle merkitsee.
97 Jokin aika sitten… ensimmäinen maailmansota oli meneillään. Silloin käytettiin kovia kaasuja, joita syöstiin – sellaisia kuin sinappi– ja kloorikaasua; ne olivat vaarallisia; ne myrkyttivät kaiken; puun lehdet kuolivat, puut kuolivat ja ruoho kuoli – kaiken, mihin tuo sinappikaasu osui, paloi poroksi, kun sitä levitettiin.
98 Eräs pappi, eräänä pääsiäisaamuna – hän oli kulkemassa telttojen välitse, joissa makasi haavoittuneita ja kuolevia.
99 Eräs punaisen ristin sairaanhoitaja kulki mukana. Pojat olivat olleet etulinjassa todella pitkään, ja olivat aivan uuvuksissa. Ja sairaanhoitajalla oli sylissään kimppu ruusuja, ja hän kulki jokaisen paarien vierestä, joissa poikia makasi, ja hoitaja itki. Oli pääsiäinen. Millainen pääsiäinen se olikaan heille; lentokoneita meni yli ja pommeja putoili. Hän otti ja antoi ruusun kullekin pojalle sanoen: ”Jumala sinua siunatkoon; Jumala sinua siunatkoon, veli.” Nämä sotilaat ottivat ruusun ja alkoivat huutaa, sillä he tiesivät, että tuo ruusu oli kasvanut siinä maassa, jonne he kuuluivat.
100 Veli, tänä aamuna me olemme maailmassa, jossa on myrkkykaasuja. Me olemme maailmassa, jossa on kaikenkarvaisia oppeja ja juttuja, jotka sanovat, ettei ylösnousemusta ole, eikä jumalallista parantumista ole; ei ole sitä, eikä ole tätä. Mutta, ei punaisen ristin sairaanhoitaja, vaan Pyhä Henki ilmestyy, silloin tällöin, ja vie meidät noille Jumalan armon pyhille hiekoille, ja vuodattaa meidän sydämeemme pikkuisen merkin maasta, joka on virran toisella puolella.
101 Hän sanoi: ”Saarnaaja, ystävä, minä seisoi siinä ja itkin, itkin niin kovasti että, kunnes sanoin… Yksi pojista on menossa moottoripyörällä etulinjaan, La Sallen, Lorrainessa, sivuitse ja hän sanoi menevänsä sinne tiedustelemaan, ja sanoi… Minä sanoin hänelle: ’Kersantti, voinko tulla sinun mukaasi?’ Hän sanoi: ’Toki, pastori, hyppää kyytiin.’ Hän sanoi: ’Te otatte sitten oman…’ Hän sanoi: ”Ei se mitään, minä haluan tulla teidän kyydissänne,’ Toinen sanoi: ’Ilman muuta, hypätkää kyytiin.’”
102 Hän kertoi: ”Me ajoimme, kunnes tulimme sinne ’valkaistuun’ autiomaahan, jossa ei näkynyt häivähdystäkään ruohosta. Kun pastori tutki tavaroita, jotka hän oli aikonut lähettää pois, tai mitä hän nyt sitten tekikin, minä kävelin siinä lähistöllä, ajattelin: ’Onpa tämäkin pääsiäinen! Tässä paikassa, jonka kaikki rakennukset pommit ovat luhistaneet, jossa konekiväärien luodit ovat niittäneet kaikki puut maahan, eikä ruohosta ole hitustakaan jäljellä. Oi, Jumala, tämä on kuva maailmasta, kun jonain päivänä synti on vaatinut veronsa. Tällainen sen kuva tulee olemaan.’”
103 Hän kertoi: ”Minun mieleni ja silmäni kiinnittyivät yhteen tiettyyn kiveen. Menin sinne ja ajattelin: ’Herra, miksi sinä haluat minun seisovan tämän kiven vieressä? Minä nostin kiven maasta, ja tehdessäni sen, pikkuinen keltanarsissi pisti päänsä ylös. Se oli ollut siinä suojassa koko myrskyn ajan; kaikkien kaasutusten ajan, eikä se ollut mitenkään häirinnyt sitä, sillä se oli ollut tuon kiven suojassa.”
104 ”Minä tiedän Lunastajani elävän.” Oi, Jumala, huolimatta siitä, mitä maailma sanoo, kätke minut tuon Ikiaikojen Kallion suojaan, Herra. Kun myrskyt ovat menneet ohi, suo minun kohottaa pääni jälleen elämään. Koska hän elää, mekin elämme. Mitä uskovainen, joka on ollut hiekoilla, ja joka on todistanut näitä asioita, voi sanoa? ”Minä tiedän Lunastajani elävän.”
105 Seurakunta, maailma… menee kirkkoon tänä aamuna; monet ihmiset, näyttämään uutta takkiaan, jotkut ihmiset, näyttämään uutta hattuaan. He tapaavat toisensa vasta ensi pääsiäisenä. Se on vain näytös maailmasta ja turhuudesta. Monet menevät kokoukseen peitelläkseen syntejään, ja kuuluakseen johonkin tiettyyn yhteisöön, ja sanovat: ”Minä olen sitä ja sitä; minä kuulun siihen ja siihen.” Muusta he eivät tiedä. Siinä kaikki, mihin he uskovat.”
106 Mutta, oi, tänä aamuna, Jumalan armosta, me seisomme samassa paikassa, jossa Mooses seisoi; me seisomme paikassa, jossa Job seisoi; me seisomme paikassa, jossa Daavid seisoi, ja me parkaisemme kaikin voimin: ”Minä tiedän Lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä. Kun tämä nahka on raastettu yltäni, minä saan nähdä Jumalan, jonka minä tulen näkemään itse; omat silmäni tulevat näkemään, eikä kenenkään muun. Me emme tuoneet tänne maailmaan mitään; sen turhuutta tai ylpeyttä; emmekä vie mitään muassamme. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” Yhden asian hän tiesi: ”Minun Lunastajani elää!” Ei: ”Minun Lunastajani tulee elämään”, vaan: ”Hän elää”, se on iäti jatkuvaa. ”Hän elää!” Ja koska… Jeesus sanoi: ”Koska minä elän, tekin elätte.”
107 Painetaan päämme, hetkeksi, loppurukoukseen.
108 Oi, tänään, minun raihnainen ystäväparkani, jos sinä et vielä ole tullut tähän paikkaan; oi, sanot: ”Minä olen ollut täällä tabernaakkelissa monta kertaa, veli Branham.” Se on hienoa, minä arvostan sitä. ”Olen käynyt muissa seurakunnissa, olen kuullut monen hyvän saarnaajan puhuvan”; hienoa! Luen Raamattuani”; sekin on hienoa.
109 Mutta oletko koskaan tullut kohtaan, missä Hän kohottaa verhon, tuohon pyhään paikkaan, jossa sinun sydämesi kohtaa kokemuksen, kun sinä ymmärrät, ettei pääsiäinen ollut mikään satu; kun sinä tiedät, että pääsiäinen ei ollut joulupukki, jokin pikku sepitelmä jostakin; kun sinä tiedät, että se, että Hän elää, koskee sinua itseäsi, ja siitä syystä, että hän elää, myös sinä elät? Jos sinä et ole koskaan kokenut sitä, nyt, tänä aamuna, on maailman paras hetki antaa Jumalan kohottaa verho. Jeesus on elossa. Hän on vapaana täällä maan päällä tänä aamuna. Hän on tänään sinun Pelastajasi – huomenna kenties, sinun tuomarisi.
110 Onko sinulla koskaan ollut tuota kokemusta? Jos ei, nostaisitko kätesi ja sano: ”Jumala, ole minulle armollinen, minä uskon nyt”? [Nauhassa tyhjä kohta] …henkilö siellä takana, käsineen. Jumala teitä siunatkoon, herra, siellä. Nostaako joku muukin kätensä?
111 Kaikki täällä, nyt te, joilla ei tuota kokemusta ole, nostaisitteko te kätenne ja sanoisitteko: ”Jumala, tänä aamuna, sinun jumalallisella tavallasi… Minä en sano sinulle, miten sinun pitäisi antaa se minulle, Herra, vaan sinun, jumalallisella tavallasi, Herra, veisitkö sinä minut tuolle paikalle, jossa minun sydämelleni tapahtuu jotain? Minulla on ollut ylä- ja alamäkiä, tuloja ja menoja, enkä minä voi pysyä paikallani, jostain syystä. Mutta, anna tämän olla minulle oikea pääsiäinen; vie minut tuohon paikkaan, erämaan perukoilla, Herra. Muovaa siellä minun sydämeni, juuri nyt, ja annan minulle tuo ”pyhät hiekat”, jolla seistä, josta ei yhdelläkään riivaajalla, eikä muullakaan, tai kellään olisi ikinä mitään sanomista minulle; minä tiedän, että se on todellinen. Annan minun katsoa ajan verhon taakse, huomiseen. Siitä syystä, minä tulin tänään, Herra – löytääkseni sen. Minä kuuntelin, kun tämä saarnaaja yritti selittää asian. Minä haluaisin, että sinä ilmaisisit sen minulle.
112 Nostaisitteko kätenne? Jumala teitä siunatkoon, rouva; Jumala teitä siunatkoon ja sinua, siellä takana, nuori mies; ja Jumala kanssanne. Vasemmalla puolellani, sanoisiko joku: ”Jumala, ole minulle armollinen, juuri nyt.” Jumala teitä siunatkoon, siellä toisella käytävällä; nostakaa kätenne, sanokaa: ”Jumala, ole minulle armollinen.” Jumala sinua, nuori neiti, siunatkoon.
On koti-ikävä, ja olen väsynyt, ja minä haluan nähdä Jeesuksen;
haluan kuulla noiden ihanien satamakellojen soitto:
se kirkastaa minun polkuni ja hävittää kaikki pelot;
Herra, suo minun katsoa ajan verhon taakse.
113 ”Anna minun katsoa vähäsen, ja nähdä Jeesus hänen ylösnousemuksessaan.” Olisiko vielä joku ennen loppurukousta? Olkaa todella tosissanne; nostakaa kätenne; ”Minä en ole koskaan kokenut Pyhän Hengen kastetta, veli Branham.” Siitä juuri minä puhun. Se on ainoa tapa tulla lupauksen perilliseksi – Pyhän Hengen kasteen kautta. Te tiedätte sen; se on teidän syntymänne; siinä on teidän ”pyhä hiekkanne.” Jumala teitä siunatkoon, rouva; Jumala sinua, poika, siunatkoon siellä takana; Jumala teitä siunatkoon, herra. Jumala teitä siunatkoon, rouva. Jumala siunatkoon siellä takana. Oikein hyvä. Jumala teitä siunatkoon, herra. Jumala sinua siunatkoon, nuori kaveri.
Herra, suo minun katsoa ajan verhon taakse.
Suo minun katsoa surun ja pelon verhon taakse;
suo minun kuulla tuon ihanan satamakellon soiton;
se kirkastaa minun polkuni ja hävittää kaiken pelon;
Herra, suo minun katsoa ajan verhon taakse.
114 Jos te olette siinä pisteessä, ettette te tiedä, tilaanne; 10 tai 15 kättä oli ylhäällä; minusta tuntuu, että on useampia. Tänä pääsiäisaamuna, miksi te ette nosta kättänne ja sano: ”Herra, tässä minä olen, ja kun tuo allas avataan kello 12, minä tulen myös olemaan siellä vedessä. Minä menen sinne kasteelle, niin, että voin nousta elämän uudistamana kulkeakseni sinun kanssasi, Herra. Minä haluan katsoa ajan verhon taakse; haluan tuon kokemuksen juuri nyt, tänä pääsiäisaamuna, jotta voin sanoa, missä hyvänsä kohdassa elämääni; ’Kyllä, minä olin siellä yhdessä vanhassa korttelitabernaakelissa, eräänä kauniina pääsiäisaamuna. Jumala kohotti tuon verhon, minä katsoin sen toiselle puolelle; minä näin, ettei minun seurakuntani ollut enää juuri minkään arvoinen; minä näin, ettei maan päällä ollut mitään, mikä olisi merkinnyt enää kovinkaan paljoa. Siinä paikassa, minä myin kaiken, minkä omistin; ostin tuon kallisarvoisen helmen; minä otin Jeesuksen vastaan Pelastajanani.’ Nyt, minä nostan käteni, Herra, Jumala. Ole minulle armollinen; Jumala, minä haluan katsoa ajan verhon taakse.” Olisiko siellä vielä joku, ennen kuin me lopetamme?
115 Rakas Jumala; tällä vakavalla hetkellä, me nautimme siunauksista; me olemme nauttineet sanasta; olemme nauttineet enemmästä, kuin mitä me voimme selittää, Pyhän Hengen läsnäolosta, joka on suonut meille tämän suurenmoisen varmuuden, johon me olemme astuneet, ja me olemme siirtyneet kuolemasta elämään; ja monet täällä läsnä olevista, ovat nostaneet kätensä. Tämä on juhlallinen hetki.
116 Ihmiset ovat ehkä opiskelleet jossain uskonnollisessa koulussa; he ovat ehkä polttaneet kynttilöitä; he ovat ehkä toistelleet rukouksia rukousnauhan kanssa; he ovat ehkä liittyneet johonkin kirkkokuntaan; heidät on kastettu jollain tietyllä tavalla; tai heidän päälleen on valettu vettä, tai vihmottu, He ovat kenties lausuneet apostolisen uskontunnustuksen, ja läpikäyneet jonkin rutiiniluonteisen rituaalin, mutta he eivät ole vielä tulleet tuolle pyhälle hiekalle, tulleet tuolle paikalle, johon Job, Mooses, Aabraham, kaikki sinun lapsesi tulivat. He eivät ole tulleet tuolle paikalle, kuten nuo opetuslapset, jotka menivät sinne haudalle ja huomasivat, että hän oli poissa.
117 Suo se, Herra, juuri nyt, noille, jotka nostivat kätensä, että suuri Pyhä Henki tulisi heidän sydämeensä ja tekisi tämän suurenmoisen työn, jota minä nyt pyydän. Kuule meitä, Herra. He ovat sinun. He ovat sanoman hedelmiä. Minä rukoilen, että sinä siunaisit heitä, suurenmoisella tavalla. Anna heille Pyhän Hengen kaste, tänään.
118 Ja, me emme tiedä näemmekö me enää seuraavaa pääsiäistä. Varmasti, täällä on joitakuita, jotka eivät tule näkemään; tällaista pääsiäistä, ikimuistettavaa pääsiäistä. Mutta, Herra, voikoot he nähdä tuon todellisen pääsiäisen, sen, Herra, kun heidän ruumiinsa muuttuu taas nuoren miehen tai nuoren naisen mukaiseksi, ja tulevat ulos haudasta elääkseen ikuisesti.
119 Siunaa heitä Herra, he ovat sinun. Sinä olet se, joka vedät heitä, sillä on kirjoitettu: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei minun Isäni vedä häntä [ensin].” Jos sinä olet kyllin lähellä heitä, vetääksesi heidän kätensä ilmaan, sinä olet kyllin lähellä tehdäksesi lopunkin työn. He ovat sinun, Isä, suo, että tämä olisi heille rauhanaika.
120 Kiitos näistä, jotka ovat tehneet päätöksensä jo kauan sitten ja ovat kokeneet uuden elämän, ja olleet pyhillä hiekoilla. Me olemme täällä tänä aamuna iloitaksemme heidän kanssaan Herran Jeesuksen tulemuksen toivossa, kun mekin tulemme olemaan yhdessä hänen kanssaan, hänen ylösnousemuksessaan, samoin, kuin olimme yhdessä hänen kärsimyksissäänkin. Suo se, Herra. Voikoon hänen Henkensä johtaa meitä ja opastaa meitä, kun me jatkamme matkaamme.
121 Anna meille suurenmoinen kokous kello 9:30, Herra, ja paranna heti sairaat ja vaivatut.
122 Voikoot ne, joita ei vielä ole upotettu, tulla haudalle tänä aamuna, laskeutuakseen, ja noustakseen jälleen vetisestä haudasta täällä, Herra, joka on meidän Herramme käsky. Ylösnousemuksensa jälkeen, hän ilmestyi ja sanoi: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia. Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.” Suo, Herra se, ja niin se tulee olemaan.
123 Suo meille ihana ilta, anna, Isä meille hyvä päivä; voikaamme nauttia pitkään Jumalan läsnäolosta; me pyydämme tätä Jeesuksen nimessä, aamen.
124 Tässä vanhassa kunnon laulussa, siinä on jokin, mikä saa minussa aikaan jotakin. Kun pimeys on poissa, mitä tuli? Valo. Lauletaan tämä nyt Jumalan kunniaksi; kaikki, yhdessä nyt:
Me kuljemme valossa, kauniissa valossa
miss’ armon kastepisarat on kirkkaana;
yllämme loistaa päivin ja öin
Jeesus on valo maailman!
125 Kun hän ilmestyi pääsiäisaamuna, hän murskasi kaiken pimeyden; se pakeni. Nyt hän on Valona: ”Minä olen ylösnousemus ja valo, ylösnousemus ja elämä, ylösnousemus ja tuonpuoleinen.” Kaikki on kokonaan hänessä.
126 Rakastatteko te häntä? Kuinka moni rakastaa häntä? Nostakaa kätenne oikein korkealle; oikein hyvä.
127 Puristakaa jonkun kättä, joka istuu teidän vieressänne, samalla kun laulamme uudestaan:
Me…
Oikealla ja vasemmalla, takana, edessä…
…kauniissa valossa…
Jeesus…
128 Kokoukset ovat seuraavana, nyt, 9:30, ja sitten on saarnakokous, rukousta sairaitten puolesta. Kastekokous alkaa kello 11. Kaikki, te jotka haluatte tulla kastetuksi, upottamalla – allas on täynnä. Minä haen vaatteeni; me palaamme hetken kuluttua.
129 Sitten, tänä iltana on toinen kokous, tulossa, parantumisjono, sanoma, ja rukousjono. Ja saapa nähdä, mitä, siis – tämä ilta on tabernaakkelin ehtoollisilta, taas. Katsotaan, meillä on hyvin tiukka ohjelma, siksi meidän pitää nyt pitää kiirettä. Menkää aamiaiselle tarjolla oleviin paikkoihin, ja tulkaa takaisin, iloiten.
130 Kun me nyt seisomme, niin lauletaan yhdessä: ”Hän elää, hän elää, mun Kristus Herrani.” No niin, veli Neville, tulisitko tänne?
Nyt hän, elää, mun Kristus Herrani!
Hän kävelee ja puhelee, mun kanssain alati.
Nyt hän, elää, suo pelastuksensa:
Sä kysyt, mistä tiedän sen – hän elää syömmessäin!
131 Nyt, kaikki, voimakas: ”Halleluja, halleluja!”
Nyt hän, elää, mun Kristus Herrani!
Hän kävelee ja puhelee, mun kanssain alati.
Nyt hän, elää, suo pelastuksensa:
Sä kysyt, mistä tiedän sen – hän elää syömmessäin!
132 Lauletaanpa se vielä kerran. Kun, me tulemme kohtaan; ”Nyt hän, elää”, nostetaan kaikki kätemme hänelle tällä tavalla: ”Nyt hän elää; sä kysyt, mistä tiedän sen. Hän elää syömmessäin.” Kaikki nyt:
Nyt hän, elää, mun Kristus Herrani!
Hän kävelee ja puhelee, mun kanssain alati.
Sä kysyt, mistä tiedän sen – hän elää syömmessäin!
133 Eikö hän olekin suurenmoinen? Tämä on pyhä, juhlallinen hetki, kun me lopetamme, ja menemme kotiin aamiaiselle. Tulkaa takaisin riemuiten!
134 Minä kysyn, nyt kun painamme päämme, voisiko meidän rakas veljemme Foulst, Kanadasta, voisitko sinä lähettää meidät matkaan muutamalla rukouksen sanalla? Veli Foulst, voisitko?