58-0330A LÄHETYSPUHETTA
(Missionary Talk)
Middletown, Ohio, USA, 30.3.1958
1 [Seurakunnan laulaessa ”Only believe” Veli Branham puhuu jollekulle, mutta sanoista ei saa selvää.]
Kiitos. Voi, katsellessani näitä pikkukavereita täällä, äitejä pienet omat sydänkäpyset käsivarsillaan täällä, isät… Muistelen sitä kertaa, kun saarnasin tässä yhtenä iltana, siitä kun Maria seisoi siellä jonossa Kristusvauva käsivarsillaan. Hän oli saanut lapsen Jumalalta. Sieltä tekin omanne saatte – Jumalalta. Hän on yhtä kiinnostunut teidän lapsestanne kuin Hän olisi kenestä tahansa lapsesta, koska se on osa Hänen luomakuntaansa.
Siis, Raamatussa– me yritämme aina noudattaa seurakunnassamme Sanan sääntöjä ja määräyksiä niin tarkasti kuin osaamme. Toiset pirskottelevat pienet lapsensa, tai kastavat– lapsikaste. Minä en todellakaan ole löytänyt sellaista Kirjoituksista. En usko, että se on Kirjoitusten mukaista. Ainoa paikka, minkä Raamatusta löydämme, kun Jeesus otti noita pieniä kavereita ja siunasi heitä, ja sanoi: ”Antakaa pienten lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sellaisten on valtakunta.”
2 Siis, veisi jonkin aikaa ottaa jokainen henkilökohtaisesti. Mutta, tiedättehän, meidän käsillämme ei ole loppujen lopuksi kovinkaan suurta merkitystä; kyse on Hänen käsistään, jotka he haluamme heidän päälleen. Isät ja äidit, Jumalan on antanut teille nämä kallisarvoiset jalokivet, joita te pidätte käsivarsillanne. Ja te tiedätte, että minä luotan siihen, että Hän antaa teidän elää kasvattaaksenne nämä lapset. Ja jos Jeesuksen tulo viipyy, minä uskon, että te pidätte nyt käsivarsillanne pieniä laulajia ja evankelistoja ja paimenia ja saarnaajia ja profeettoja tulevia päiviä varten. Kukapa sen tietäisi? Jumala yksin. Meidän tehtävänämme on vihkiminen.
Nämä pienet lapset– minä haluan teidän tuntevan tämän sydämellänne, pitäessänne heitä käsivarsillanne, että te luovutatte nämä pikkuvauvat takaisin Luojalle, joka antoi heidät teille. Jumala antoi heidät teille ja he ovat kallisarvoisia. Nyt, te annatte heidät takaisin Hänelle. Koko sydämestänne, kiittäkää Jumalaa.
3 Veli Sullivan täällä, yksi hänen… syy hänen kääntymykseensä (en tiedä, onko hän koskaan kertonut teille) oli, että hänen lapsensa oli kuolemaisillaan (mihin se olikaan?) -kurkkumätään. Yksi isä Kentuckysta- helluntailaisuuden alkuaikoina, veli Sullivan oli kaupungin tuomarina, ja eräs isä oli päättänyt luottaa siihen, että Jumala parantaa hänen lapsensa.
Ja hän on tuore käännynnäinen- luulisin, että viinatrokari, pontikankeittäjän tapainen, joka on juuri äsken kääntynyt. Ja lapsi sai kurkkumädän, joka merkitsi noina aikoina kuolemaa. Mutta isä sanoi: ”Minä luotan Jumalaan.”
Ja niinpä ihmiset tulivat kaupunkiin tapaamaan tuomaria, jotta hän allekirjoittaisi isän pidätysmääräyksen ja hänet pantaisiin koppiin, ja lapsi vietäisiin väkisin lääketieteelliseen hoitoon. Niinpä tuomari aloitti ja sanoi: ”Hänet pitää heittää vankilaan.”
Ja niin hän tarttui kynäänsä kirjoittaakseen tiedoksiannon, tai määräyksen, ja sitä tehdessään Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen ja sanoi: ”Älä allekirjoita sitä.”
Ja hän alkoi taas kirjoittaa, ja hän kertoi, että tunsi jähmettyvänsä.
Jokin sanoi: ”Älä allekirjoita sitä.”
Ja asianajaja sanoi: ”Mikä nyt, tuomari?”
Hän sanoi: ”Minä vain luulen, etten halua allekirjoittaa sitä tänään.”
4 Ja hän vei asian rauhantuomarille, ja rauhantuomari allekirjoitti sen. Ja kaupungissa oli joitakin miehen [isän] ystäviä, jotka juoksivat toiselle puolelle vuorta ja ilmoittivat lapsen isälle: ”He tulevat (ja tuo pikkulapsi makasi elottomana), he tulevat, ja sinut pidätetään ja heitetään vankilaan ja lapsi viedään sairaalaan.”
Ja tämä isä käveli siihen ja otti kuolevan lapsensa, nosti hänet ylös ja sanoi: ”Jumala, sinä annoit hänet minulle. Ota hänet. Koska minä [itse] olen vastasyntynyt lapsi. Jos he tulevat tänne, tulee tulitaistelu, enkä minä halua sekaantua sellaiseen. Sinä annoit hänet minulle ja minä uskon Sinuun, ota se nyt. Siis, ota sen elämä. Sinä annoit sen minulle, ota se takaisin.
Ja samalla kun hän sanoi sen, tuo pikkulapsi käännähti isän käsivarsilla ja sanoi: ”Isi, päästä minut alas, minulla on nälkä.”
Ja kun viranomaiset tulivat viemään lasta tai viemään isää ja sanoivat: ”Me otamme sinut ja viemme tuon lapsen sairaalaan.”
Hän sanoi: ”Menkää tuonne pihalle, siellä on pallopeli meneillään ja kertokaa sitten minullekin, kenellä lapsista on kurkkumätä. Ottakaa se, jolla teidän mielestänne on kurkkumätä. Siitä tuomarista on tullut saarnaaja.
5 Tuo sama Jumala, joka kykeni säästämään tuon lapsen elämän, voi siunata teidän lapsenne elämän; hän on teidän käsivarsillanne nyt. Ojentakaa hänet nyt kohti Jumalaa ja pyytäkää Jumalaa siunaamaan tuota lasta, ja toteuttamaan suunnitelmansa, miksi hän tuli maailmaan. Painaessamme päämme, hetkinen vain…
Nyt, äidit ja isät, omalla yksinkertaisella tavallanne omassa sydämessänne ja minun yksinkertaisella tavallani, omistetaan yhdessä nämä lapset Herralle, meidän Jumalallemme.
6 Oi, Jumala, meidän Isämme. Nämä äidit ja isät, jotka seisovat täällä sen pikkuisen palasen rakkautta kanssa, jonka Sinä olet antanut heille, näiden pienten vauvojen, joillakin kalju ja joillakin pitkät hiukset- ja kauniita pieniä tyttöjä. Ja he ovat kaikki kallisarvoisia pieniä jalokiviä, jotka ovat tulleet tekemään kodin siteet tiukemmiksi. Sinun valtakuntasi pieniä alamaisia, jotka Sinä olet suonut näille vanhemmille kasvatettaviksi. He seisovat täällä elävän Jumalan alttarin edessä, ja minä rukoilen Sinua, taivaallinen Isä, että Sinun armollinen kätesi lepäisi jokaisen heidän päällään. Kun he, isät ja äidit kohottavat näitä pikkuisia Sinua kohti, siunatkoot ne suuret kädet, jotka entisinä aikoina pantiin silloin niiden pienokaisten päälle, jotka tulivat Hänen tykönsä, siunatkoot ne naulojen arpeuttamat kädet jokaista näistä.
7 Sinä olet sanonut Sanassasi: ”Jos te sanotte tälle vuorelle, uskoen siihen, mitä te sanotte: ”siirry”, niin se tapahtuu.”
Ja sinun palvelijanasi, Herra, nämä ihmiset, palvelijoinasi, me sanomme suurelle Pyhälle Hengelle: ”Ota näiden pienokaisten elämä omiin käsiisi, jos heidän keskuudessaan on sairautta, ota se pois.” Ja Herra, eläkööt he sellaista elämää, että jos huominen tulee, että he tulisivat olemaan niitä miehiä ja naisia, jotka vievät evankeliumia maailmaan, huomenna. Suo se, Herra, kuule meidän vaatimaton rukouksemme nyt, kun me vihimme heidät Sinulle. Sinun Poikasi, Herran Jeesuksen nimessä. Aamen.
Jumala siunatkoon jokaista teidän pienokaisistanne, antakoon pitkän onnellisen elämän.
8 Tänä iltana, kun on päätöskokous, minä odotan parantamiskokouksien suurta huipentumaa täksi illaksi. Uskon, että tästä tulee yksi meidän suurenmoisimmista illoistamme.
Ja nyt, tänä iltapäivänä, ajattelin, että sen sijaan, että saarnaisin teille, minä antaisin teille lähetysoppitunnin.
Minusta me olemme keränneet uhrin tänä iltapäivänä ulkomaiden lähetysmatkoja varten. Minut olen täysin myyty ulkomaanlähetystyölle. Uskon siihen koko sydämestäni.
9 Nyt, me emme tunne toinen toisiamme kuin veljinä ja sisarina, ja ajattelin nyt iltapäivällä tullessani, suoraan sanoen, olin ajatellut saarnata aiheesta: ”Halata vesipurolle”, mutta… jokin yksinkertaisesti muutti mieleni ja ajattelin, että puhun teille lähetysmatkoista ja siitä mitä minä tiedän, sellaista, jota me nimitämme ”sydämeltä sydämelle” – puheeksi: lähetysmatkoista. Ennen kuin me teemme sen, pyydetään yhdessä Jumalalta siunausta Hänen Sanalleen nyt.
Herra, Jumala, tämä on Sinun Sanasi; tämä on Sinun kansasi. Nyt, siunaa se sille tarkoitettuun käyttöön; sillä Sinä olet sanonut: ”Se ei palaa minun luokseni tyhjänä.” Se tekee sen tehtävän, jota varten se lähetettiin.” Herran Jeesuksen nimessä, me luovutamme itsemme, Sanalle, Sinulle. Aamen.
10 Yksi syy siihen, että Sana ja lähetystyö ovat aina paikallaan… Minä haluan lukea sen täältä Raamatusta, viimeisen toimeksiannon, jonka meidän Herramme antoi seurakunnalleen, Markus 16. luku, 15 jakeesta alkaen:
15 Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.”
19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Tämä on yksi merkittävimmistä lähetykseen liittyvistä sananpaikoista, jonka ottaa voi. Tehän tiedätte, Sanassamme, ensimmäinen tehtävä, jonka Jumala, tai jonka Kristus antoi seurakunnalleen: ”Parantakaa sairaat, puhdistakaa spitaaliset, ajakaa ulos riivaajat, herättäkää kuolleet. Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa.” Matteus 10. luku.
Viimeinen tehtävä, jonka Hän antoi seurakunnalleen, oli: ”Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat. Menkää Jerusalemiin, kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia jokaiselle luodulle, valkoiselle ihmiselle, mustalle ihmiselle, ruskealle ihmiselle, keltaiselle ihmiselle, punaiselle ihmiselle, jokaiselle luodulle.” evankeliumi tarkoittaa hyviä uutisia. ”Jokaiselle luodulle”, ja kuinka kauan tämän piti kestää? ”Maailman loppuun asti. Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia.”
11 Siis, mitä evankeliumi on? Sana ”evankeliumi” tarkoittaa ”hyviä uutisia”. Raamatun hyviä uutisia, mutta Raamattu on kirjaimia. ”Kirjain [kuolettaa] tappaa, ja Henki tekee eläväksi.” Niin Paavali sanoi: ”Evankeliumi ei tule ainoastaan Sanan kautta, vaan voiman ja Pyhän Hengen ilmestymisen kautta.”
Siis, pankaapa merkille, tällöin ainoa tapa, jolla evankeliumia voi saarnata, on tuoda esiin Pyhän Hengen voima. Mikä sitten on seuraava sitaatti? ”Ja” – konjunktio – ”nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat.” Ei, että nämä merkit ”voivat” seurata, eikä: niiden ”pitäisi” seurata heitä, vaan: ”seuraavat” niitä, jotka uskovat. Siinä tapauksessa, suoraan sanoen, ihminen ei voi pitää itseään uskovaisena, ennen kuin tämä on tapahtunut.
Yhdelläkään seurakunnalla ei ole oikeutta nimittää itseään uskovaksi seurakunnaksi, ennen kuin nämä merkit ovat seuranneet sitä. Näin Jeesus sanoi. Mitä se saa aikaan? Se saa Sanan ilmestymään.
12 Siis, huomatkaa, jokin aika sitten oli nuori poika, joka sanoi äidilleen; hän sanoi: ”Äiti, minulla on saarnaajan kutsumus.”
Ja niin kuin kuka tahansa oikea äiti, hän oli todella iloinen. Ja hän sanoi: ”Voi, poikani, jos sinut on kutsuttu saarnaamaan, minä haluan tehdä kaikkeni, jotta se onnistuu.” Ja niinpä hän alkoi selata uskonnollisia lehtiä, kunnes löysi lehtien kaikkein parhaimman seminaarin merkittävimmän nimen, jonne hän saattaisi poikansa lähettää. Sellainen on äidin sydän. Tehtyään sen, hän alkoi pestä pyykkiä pesulaudalla voidakseen lähettää pojan kouluun.
13 Ja niinpä eräänä päivänä, äiti sai influenssan, ja tuli tosi kipeäksi. Ja influenssasta kehittyi keuhkokuume ja molemmat keuhkot menivät aivan tukkoon. Ja hän lähetti sähkösanoman saarnaajapojalleen joidenkin tuhansien mailien päähän ja sanoi: ”Ole valmiina, jos minä en ole paremmassa kunnossa aamulla, lääkäri sanoi, että sinun pitäisi tulla kotiin välittömästi, jos haluat nähdä äitisi elävänä.”
Ja kaukana kaupungissa, ihmisillä oli pieni rukouskokous, erään kaupan sivuhuoneessa- pieni lähetyskokous. Ja siellä- kun joku piti lähetyssaarnaa, joku ihmisistä sai Herralta ilmestyksen, että [jossakin] oli nainen sairaana. Ja eräs rouva tuli paikalle, koputti oveen ja hän sanoi: ”Madam, kun me pidimme rukouskokousta, Pyhä Henki sanoi meille, että joku tässä talossa oli sairaana. Ja jos se pitää paikkansa, panisitteko pahaksenne, jos meidän paimenemme tulisi rukoilemaan teidän puolestanne?”
Ja hän sanoi: ”En ollenkaan, rakas [ystävä], Lääkäri sanoi, ettei hän pysty tekemään enää mitään.”
14 Ja niin mentiin hakemaan paimenta ja hänet tuotiin paikalle. Hän voiteli naisen öljyllä ja luki Jaakob 5:14, ja voiteli hänet öljyllä ja käytyään läpi tuon sananpaikan voitelemisesta, hän käänsi esiin Markus 16, jonka minä juuri luin. Ja paimen luki sen hänelle: ”Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: jos he panevat kätensä sairaitten päälle, he paranevat.” Ja tämä–tuo uskollinen lähetyssaarnaaja pani kätensä naisen päälle ja komensi sairauden lähtemään hänen ruumiistaan, koska Jumala oli antanut tuon tehtävän. Ja seuraavana aamuna, nainen valmisti jo itselleen aamiaista.
15 15 Noin vuosi myöhemmin, hänen poikansa palasi kotiin. Tervehdittyään suloista äitiään, hän sanoi äidille: ”Yksi asia on ollut minun sydämelläni. Haluan kysyä sinulta jotakin. Kun sinä lähetit minulle sen sähkösanoman, kun olit kuolemaisillasi keuhkokuumeeseen, ja sanoit ’ole valmiina’, että jos et olisi parempi seuraavana aamuna… niin en kuullut sinusta noin viikkoon, ja sitten minä sain ihanan kirjeen, jossa sinä kerroit, että olet terve. Kerro mitä lääkettä lääkäri antoi sinulle?
Hän sanoi: ”No, mutta ei hän minulle mitään antanut.” Sanoi…?… ”Hän oli panemassa minut happitelttaan ja kun hän palasi seuraavana aamuna, Herra oli jo parantanut minut.”
”Oi”, hän sanoi, ”äiti.”
Hän sanoi: ”Kyllä, kultaseni, tiedätkö sen– siellä kujan kulman, jossa on se pieni lähetys-seurakunta, se pieni helluntaiseurakunta?”
”Kyllä.”
Hän sanoi: ”He tulivat tänne eräs kertomus mukanaan ja lukivat minulle Raamatusta, että– että ihmisten pitäisi rukoilla sairaitten puolesta ja panna kätensä heidän päälleen, niin he tulevat terveiksi. Siis, pastori rukoili puolestani, ja seuraavana aamuna olin täysin terve.”
Ja hän sanoi: ”Siis, kuulehan nyt äiti, sehän on hirveän hienoa, mutta eihän se voinut sinua parantaa. Jumala ei enää paranna tuolla tavalla.”
”Oi, hän sanoi: ”Poikani, pastori luki minulle joitakin sananpaikkoja Raamatusta.”
”Lukiko hän Markus kuudestatoista?”, hän sanoi.
”Kyllä, juuri siitä hän luki” äiti sanoi.
”Voi”, hän sanoi. ”Kuule äiti. Seminaarissa me opimme, että Markus 16 ei ole innoitettu jakeesta 9 lähtien.”
Äiti sanoi: ”Halleluja!”
”Voi”, poika sanoi. ”Äiti, sinähän alat käyttäytyä niin kuin tuo lähetysporukka. Sinun– sinun ei pitäisi käyttäytyä sillä tavalla.”
Äiti sanoi: ”Siis, kultaseni, minä ajattelin juuri jotakin. Tarkoitatko sinä, että tuo sananpaikka Markus 16:ssa ei ole innoitettu jakeesta 9 lähtien?”
”Pitää paikkansa.”
Nainen sanoi: ”Siis, kunnia Jumalalle.”
Mies: ”Äiti, mikä sinua vaivaa?”
Hän sanoi: ”Ajattelin vain, että jos Jumala saattoi parantaa minut innoittamattoman sananpaikan kautta, mitä Hän voisikaan tehdä, jos se olisi innoitettu?”
16 Oi, olipa upeaa. Mutta se on kokonaan innoitettua. Me vain pelkäämme panna uskomme sen varaan ja ottaa Jumalan haasteen vastaan. Siinä kaikki. Tässä on se, että, ”nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat, maailman loppuun asti”, se ei koske ainoastaan apostoleja, vaan ”maailman loppuun asti.” Niin kauan kuin on maailma, ja ihmisiä, joille saarnata, nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat.
Jokin aika sitten, eräälle ystävälle, istuu täällä, joka oli tämän miehen ystävä, ja hänen nimensä on Paris Reidhead [tapahtui]. Hän on ehkä talossa tänä iltapäivänä. Hän tuli kotiini ja halusi kykyä minulta tästä; tunteeko joku hänet, ehkä monetkin tuntevat Paris Reidheadin? Hän on suuren Sudanlähetyksen johtaja, yhden maailman suurimmista lähetysprojekteista.
Ja hän sanoi: ”Herra Branham, Jumala kutsui minua, kun olin vain pikkupoika. Minun uskollinen vanha äitini pani minut käymään koulua, jotta minusta tulisi paras saarnaaja, mitä Jumalalla voi olla.” Hän sanoi: ”Kun minä sain tohtorintittelini, ajattelin että löytäisin Kristuksen. En löytänyt”, hän sanoi. ”Kun sain kandidaatin arvon, ajattelin löytäväni Kristuksen.” Ja niin edelleen ja edelleen. Hän sanoi: ”Saarnaaja, minulla on oppiarvoja sen verran, että voisin tapetoida sinun seinäsi. Ja missä tässä kaikessa on Kristus?” Minä sanoin… hän sanoi: ”Ovatko opettajani olleet väärässä?”
Minä sanoin: ”Minä en haluaisi sanoa, että he ovat väärässä. Eihän noissa oppiarvoissa ole mitään vikaa, mutta se ei ole Kristus. Ne ovat vain oppiarvoja.
17 Ja hän kertoi minulle tarinan intialaisesta pojasta, joka oli täällä opiskelemassa. Paluumatkalla, kun hän oli lähdössä, hän tapasi Herra Reidheadin. Hän sanoi: ”Nyt sinut sitten on koulutettu, poika. Olet paluumatkalla kotimaahasi Intiaan, tekemään töitä. Minä ymmärsin, että sinä olet muhamettilainen.”
Hän sanoi: ”Olen.”
Reidhead sanoi: ”No, mikset sinä sitten unohda tuota vanhaa kuollutta profeettaa, ja ota elävää Jeesusta matkaasi, Häntä, joka nousi kuolleista?”
Ja tämä intialaispoika olikin vähän fiksumpi kuin veli Reidhead oli odottanut hänen olevan. Hän kertoi pojan asettaneen jalkansa tukevasti maahan ja sanoi: ”Herra”, –kuunnelkaapa nyt– ”Mitä muuta teidän Jeesuksenne voisi tehdä minulle, mitä minun profeettani voi tehdä? Hän sanoi: ”He molemmat kirjoittivat kirjoja; te nimitätte omaanne Raamatuksi, me nimitämme omaamme koraaniksi. He molemmat antoivat lupauksia, ja me uskomme noihin lupauksiin.” Hän sanoi: ”Kuitenkin, Mohammed lupasi ainoastaan elämän kuoleman jälkeen. Minä uskon siihen. Jeesus lupasi elämän kuoleman jälkeen; te uskotte siihen. Mikä ero niissä sitten on?” hän sanoi.
18 Siis, älkää ollenkaan ajatelko, että kun te voitte väitellä metodistin kanssa, tai baptistin, heidän uskonnostaan, tai helluntailaisen tai nasarealaisen, että te kykenisitte voittamaan heidän kotikentällään. He kyllä tietävät mistä puhuvat. Älkää…
Kuvitteletteko te, ettei noitatohtori pystyisi haastamaan teitä? Koettakaapa joskus. He kyllä pystyvät tekemään temppuja ja ihmeitä niin, että pää menee pyörälle.
Ja tämä mies sanoi: ””Siis, hetkinen vain. Teidän profeettanne on kuollut ja haudassa, mutta meidän Jeesuksemme on noussut kuolleista”, hän sanoi.
Poika sanoi: ”Herra Reidhead, niinhän te uskotte. Mutta me emme usko siihen. Me uskomme, että teidän Jeesuksenne on aivan yhtä kuollut kuin meidän profeettamme.
Ja hän sanoi: ”Mutta meillä on todiste Hänen ylösnousemuksestaan”, Reidhead sanoi.
Hän sanoi: ”No, mikäs sinun todisteesi on?”
Hän sanoi: ”Hän elää!”
Poika sanoi: ”No missä Hän on?”
Mies sanoi: ””Minun sydämessäni.”
Ja tuo muhamettilainen sanoi: ”Ja Muhammad on minun sydämessäni aivan yhtä paljon kuin Jeesus on sinun-.
Mies sanoi: ”Mutta näethän, herra, me olemme onnellisia ja iloisia tietäessämme sen.”
Poika sanoi: ”Siis, hetkinen, herra Reidhead. Muhamettilaisuus pystyy saamaan aikaan aivan yhtä paljon psykologiaa kuin mihin kristillisyyskin pystyy.”
Veli Reidhead sanoi: ”Hän tiesi, ettei siinä ollut mikään vastasyntynyt. Hän tiesi, mistä puhui.”
Poika sanoi: ”Ja sen lisäksi, herra Reidhead, meidän Muhammadimme ei luvannut mitään muuta asiaa kuin elämän kuoleman jälkeen. Teidän Jeesuksenne lupasi, että te, opettajat tekisitte samoja asioita kuin Hän, ja lupasi, että jos Hän nousisi ylös kuolleista, Hän tulisi olemaan teidän kanssanne, elämään teidän kanssanne ja tekemään samoja asioita kuin Hänkin teki. Me odotamme, saavamme nähdä kun se tapahtuu. Silloin me uskomme, että hän nousi kuolleista.”
19 Nuo tietävät siitä yli 90% enemmän kuin Amerikan kristityt. Ymmärrättekö? Kun menette… Siksi minä otin tämän iltapäivän tätä varten. Kun puhutaan tosiasioista, se ei ole vain hyppimistä sinne tänne ja ryntäilyä. No, olen nähnyt muhamettilaisten ottavan keihään profeettojen juhlassa ja pistävän sen leukansa läpi nenäänsä huutaen: ”Allah, Allah, Allah” ja vetävän sen takaisin ilman vuotoa– ilman että siitä tulee pisaraakaan verta. Olen nähnyt ihmisten istuvan lattialla ja heiluvan edes takaisin huutaen: ”Allah, Allah, Allah”, ja nousevan ylös ja ottavan puutikkuja ja panevan niitä kynsiensä [sormiensa] alle ja vetävän pois eikä otsa edes rypistynyt.
Olen nähnyt Zürichissä Sveitsissä erään, joka sai itsensä niin kiihdyksiin, että otti miekan, ja pisti sen tänne ja työnsi sen läpi ja se tuli selästä ulos. Eräs lääkäri epäili sitä; hän oli vaatinut miestä tulemaan lavalle ja sanoi: ”Se miekka oli ontto.” Kaatoi vettä tähän päähän ja se virtasi ulos miehen selästä. Vetäisi sen pois, nauroi, ja käveli tiehensä. Mistä siinä on kyse; teidän verenne on sellaisessa tilassa… aikamoista psykologiaa…
20 Mutta hän sanoi: ”Teidän Jeesuksenne sanoi: Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen.”
Ja herra Reidhead sanoi: ”Oletko sinä ehkä lukenut Markus 16?”
Hän sanoi: ”Se on yksi paikka.”
Reidhead sanoi: ”No, Markus 16 ei ole innoitettu.”
Hän sanoi: ”Minkälaista kirjaa sinä oikein luet? Koko Koraani on innoitettu,” hän sanoi. ”Minua oksettaa,” hän sanoi, ”kuunnella teitä, jotka nimitätte itseänne kristityiksi ja sanotte: ’tämä tarkoittaa sitä ja tuo merkitsee tätä ja…’ tehän ette edes tiedä, mihin te uskotte.”
Oliko hän oikeassa vai väärässä? Varmasti oikeassa. [Varmasti oli.] Hän sanoi: ”Te ette… Te otatte siitä osan; te panette sen sopimaan oppiinne.” Pakana sanoo tämän kristitylle. Ja hän sanoi: ”Kun te kristityt pääsette sellaiseen tilaan, että me näemme Kristuksen elävän teissä, niin silloin me uskomme, että Hän nousi kuolleista.”
Herra Reidhead sanoi: ”Minä nostin kytkintä ja muutin puheenaihetta.” Mikä siinä sitten oli? Lyöty kristitty.
21 Hän sanoi: ”Veli Branham, minä olen tällä tänään kysyäkseni tätä.” Hän sanoi: ”Ole nähnyt helluntailaisten potkivan lattialla istuimia kappaleiksi ja hajottavan kalustusta, mutta onko heillä sitten jotakin?” hän sanoi. Reidhead oli baptisti kuten minäkin.
Minä sanoin: ”Kyllä, veli Reidhead, heillä on.”
Hän sanoi: ”Onko heillä Pyhä Henki?”
Minä sanoin: ”Kyllä, sir.”
Hän sanoi: ”No, onhan meillä baptisteillakin.”
Minä sanoin: ”Jos teillä olisi, te olette saaneet sen sen jälkeen, kun te uskoitte.” He [baptistit] uskovat, että sinä saat sen, kun uskot.
Paavali sanoo Ap.t. 19: ”Saitteko Pyhän Hengen tultuanne uskoon?”
Minä sanoin: ”Minä kyllä siedän vähän avotulta ja kalusteiden potkimista ennemmin kuin istun vanhassa seurakunnassa, niin kylmässä, että hengellinen lämpömittari menee 60 astetta pakkaselle. Minä haluan mieluummin vähän avotulta kuin ettei ole tulta ollenkaan.”
22 Ja me baptistit vain maalaamme tulen. Mitä paleltuvalle miehelle hyödyttää sanoa: ”Näetkö tuon ison kauniin kuvan?” Se oli todella suuri roihu, joka paloi 2000 vuotta sitten. Mene lämmittelemään sen ääreen.”
Maalattu tuli ei lämmitä. Se, mitä me tarvitsemme, on tuon saman Pyhän Hengen ja tulen kokemus, joka lämmittää sydämen ja panee Sanan täytäntöön ja saa aikaan asioita, koska tuo sama Henki elää tänään koko voimassaan yhtä paljon kuin aina.
Se, missä me olemme tehneet kohtalokkaan virheen, on, ettemme ole noudattaneet tätä käskyä: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia, tai näyttäkää Pyhän Hengen voima jokaiselle kansakunnalle ja kansalle.” Mitä me sitten olemme tehneet? Me olemme menneet rakentamaan kouluja, ja järjestelleet ihmisiä yhteen ja saaneet heidät [tällaisiksi]: ”No, he nyt eivät usko aivan sillä tavalla kuin me uskomme; älkää seurustelko heidän kanssansa. Älkää pyörikö heidän seurakuntiensa liepeillä.
Meillä on ollut huomattavia kouluja; me olemme yrittäneet kouluttaa ihmisiä. Te ette ikinä pääse yhtään lähemmäksi Kristusta opiskelun kautta. Jos mitään, niin te joudutte kauemmaksi Hänestä. Minä en sano tätä… Minä olen nyt koulurakennuksessa; arvostan täällä oloani ja minä en yritä käyttää keppihevosta puolustellakseni oppimattomuuttani. Mutta suurin vastustus, joka Herraa Jeesusta Kristusta kohtasi, ei tullut mistään salakapakoista vaan kouluista. On kovaa sanoa näin, mutta tutkikaa historiaa ja ottakaa selvää, onko se totta.
23 Kapteeni Al Farrar, FBI:n päällikkö, kutsui minut kotiinsa, hän oli baptisti, ja hän sanoi: ”Veli Branham, minä olen baptisti, mutta minulla ei ole sitä, mistä sinä puhut.” Me olimme siis hänen ampumaradallaan. Hän sanoi: ”Minä arvostan sinun opetustasi. Olen tehnyt samanlaisia– samoja huomioita.”
Hän vei minut toimistoonsa näyttääkseen, missä Yhdysvaltojen kaikki nuorisorikolliset olivat. Mistä me sitten löysimme kaikkein rikollisimmat? Mistä rikolliset ovat kotoisin? Eivät köyhien ihmisten keskuudesta, vaan fiksujen ja koulutettujen-. He uskovat tietävänsä enemmän kuin Jumala. Kun sinä joudut tuohon tilaan, olet mennyttä! Jumalaa ei saada koulutuksen kautta. Jumala saadaan periaatteen -, joka on Hänen Poikansa, Kristus Jeesus, vastaanottamisen kautta, ja uudestisyntymisen kautta.
Ikuisen elämän Henki tulee ihmiseen, ei sen kautta, että häntä opetetaan, vaan, että hän ottaa vastaan Herran Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan. Mutta me olemme yrittäneet opettaa ihmisiä siihen. Me olemme yrittäneet ripotella sen heihin alttarilla, me pyhitysihmiset ja helluntailaiset. Me olemme yrittäneet tuoda ihmiset sisään kastamalla tyyleillä: vihmomalla, valelemalla, ylösalaisin, ja Isän, Pojan ja Pyhän Hengen-, Jeesuksen nimeen, kaikilla näillä eri tavoilla. Mutta, ei se tapahdu niin: kyse on yksilön henkilökohtaisesta kokemuksesta Jumalan Pojan, Jeesus Kristuksen ylösnousemuksen todistuksesta sinun sydämessäsi. Näin täsmälleen on. Se on mennyt meillä vikaan.
24 Tämä intialainen sanoi Morris Reidheadille, tai siis Paris Reidheadille, hän sanoi: ”Herra, teillä on ollut 2000 vuotta aikaa todistaa, että Jeesus nousi kuolleista; 2/3-osa maailmasta ei ole koskaan edes kuullut Hänen nimeään”, hän sanoi.
Ja tässä me vain kiistelemme: ”No mutta, me olemme presbyteerejä. Me olemme baptisteja. Me olemme helluntailaisia. Me olemme nasarealaisia.” Ja meidän seistessämme ja väitellessämme nuo mustat pienet pojat Afrikassa haluavat kuollakseen kuulla sen kertomuksen edes kerran jollakin tavalla. Oi, että se polttaa sydäntä.
Mies ei voi olla enää sama mies lähdettyään ja palattuaan lähetyskentiltä. Kun minä menin sinne, ajattelin: ”No, minä nyt vain menen sinne, katselen vähän eläimiä, mutta, kun minä näin noiden ihmisten sielut… Pikkuisia mustia poikia ja niin likaisina, eivät milloinkaan elämässään olleet kylpeneet, kahmaisivat lihakimpaleen, joka oli täynnä matoja, mutta söivät sen silti. Ja nuo, makasivat siellä, alastomina…
25 Minä haluan sanoa tämän kunnioittaen teitä te miehet ja naiset. mutta kun nuo pakanat tulivat kokoukseen kymmenin tuhansin kertaa tuhansin, yhtä alastomina kuin tähän maailmaan tullessaan, ainoastaan pikkuinen kymmenen– parinkymmenen neliösentin kankaanpala päällään. Siellä, nuo oppimattomat naiset, jotka eivät tienneet kumpi on oikea kumpi vasen, mutaa hiuksissaan, luita korvissa ja kun he näkivät Jeesuksen ylösnousemuksen voiman, kun nuo naiset lähtivät sieltä, nuoret tytöt ja vanhat naiset, eikä kukaan ollut käskenyt heitä panemaan vaatteita päälleen. He kietoivat kätensä tällä tavalla päästäkseen pois miesten edestä. Ja kuinka me voimme, kankeat, jääräpäiset amerikkalaiset kutsua itseämme kristityiksi, ja joka vuosi, me riisumme päältämme enemmän vaatteistamme. Kun pakana ottaa Kristuksen vastaan, hän pukeutuu ja panee vaatteet päälleen. Mitä on tapahtunut?
Nuoria naisia oli seisomassa siellä, juuri elämän kukkeudessa, alastomina. He eivät tienneet sitä. He eivät hävenneet sen enempää kuin olisit katsellut omaa kättäsi. Nuoria, 16, 18, 20-vuotiaita tyttöjä, äitejä lapsineen imettäen… Ja 20 jalan [n. 10 m] päässä, eräs äiti synnytti lasta minun puhuessani. Toinen nainen oli siinä auttamassa; hän vain nappasi vauvan ja alkoi imettää vauvaa, ja jatkoi kuuntelemista, kun minä saarnasin. Ja nuo nuoret naiset vain seisoivat siinä, täysin muotonsa saaneita, kehittyneitä naisia, ja kun Pyhä Henki tuli, niin samassa kun Se iski heihin, he peittivät itsensä käsillään. Pyhä Henki tuo tietoisuuden alastomuudesta.
26 Ja sitten, te ihmiset nimitätte itseänne, jopa helluntailaiset, ja te naiset, teidän pitäisi sen verran tietää, ettette riisuskelisi itseänne uimapukusille ja käyttäisi noita pikkuisia kurjia shortseja takapihoillanne; teidän pitäisi hävetä itseänne. Näin täsmälleen on.
Sivistys; se on menossa taaksepäin. Ja, veljet ja sisaret, minä en sano tätä ollakseni raaka– karkea, pikemminkin, sanon tämän, koska se on evankeliumin totuus. Nuo ihmiset siellä haluavat, ja me suuntaamme kaiken ponnistelumme tänne Yhdysvaltoihin. Lavalla, siellä Durbanissa, jonne olen palaamassa, joidenkin päivien päästä, näyn mukaan, ja kun siellä on ihmisiä, joille ei ole mahdollista jakaa rukouskortteja.
Billy kadotti takkinsa ja kenkänsä ja kaiken yrittäessään jakaa rukouskortteja, hän ja pari miestä. Minä sanoin: ”Ottakaa nuo lähetyssaarnaajat mukaan ja jakakaa neljä– viisi kappaletta jokaista heimoa kohti. Siellä oli 15 eri kieltä. Siis, te voitte vain kuvitella yrittävänne saarnata. Kun minä sanoin: ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika”, tämä sanoo: ”klunk” kurkullaan: ”Klunk, klunk, klunk, klunk.” Se tarkoittaa: ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika.” Toinen tekee vähän kuin viheltämisen ääntä, niin kuin lintu, ja se tarkoitti: Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Seuraava tulkki, hän saattaa livertää kurkullaan ja kielellään.
27 Tiedättekö, minä olen kuullut, kun ihmiset puhuvat kielillä helluntailaisten kokouksessa, ja minä haluan teidän tietävän, että minä uskon siihen. Mutta ihmiset ovat käyttäneet tuota lahjaa aivan väärin; sitä ei ole pantu oikeaan paikkaan. Minä uskon jokaiseen lahjaan, jonka Jumala on asettanut seurakuntaan, mutta me emme voi mennä sekaisin vain yhden niistä takia. Niitä on enemmän. Ja minä ajattelin ennen, että kun yksi kuulosti aivan toisenlaiselta kuin toinen, niin kuinka ne kaikki voisivat tarkoittaa samaa? Mutta Raamattu sanoo: ”Ei ole yhtäkään äännettä, jolla ei olisi jotakin merkitystä.” Minä uskoin sen koko sydämestäni kuultuani sitä. Kaikkia erilaisia pulinoita, ja jokaisella on oma merkityksensä. Jokainen äänne tarkoittaa jotakin.
28 Sinä päivänä lavalla monia lääkäreitä oli läsnä. 150 – 200 tuhatta ihmistä oli kokoontunut raviradalle. Ja ensimmäinen, joka tuli, oli [muhamettilainen] musliminainen, ja minä sanoin hänelle: ”Miksi sinä tulit minun luokseni, jos sinä olet islaminuskoinen?” Hänellä oli punainen täplä ja täysverinen, ja…
Sanoin: ”Miksi sinä tulit minun luokseni?”
Hän sanoi: ”Minä uskon, että sinä voit auttaa minua.”
Sanoin: ”Mikset sinä mennyt pappisi luo?”
Hän sanoi: ”Minä uskon, että sinä voit auttaa minua.”
”No”, sanoin, ”minä en tunne sinua, mutta, jos Herra, Jumala, joka nosti Poikansa kuolleista…
Hän sanoi: ”Minä uskon Herraan Jumalaan.” Varmasti hän uskoo; he ovat ismaelilaisia, tiedättehän. Hän sanoi: ”Minä uskon Herraan, Jehova Jumalaan.” Mutta hän sanoi: ”Meille on opetettu, että Mohammed on Hänen profeettansa.”
Minä sanoin: ”Jeesus on Hänen Poikansa ja Mohammed on haudassa, mutta Jeesus on nostettu haudasta ja Hän lupasi, että samoja tekoja, joita Hän teki, mekin tekisimme.”
Nainen sanoi: ”Jos niin tapahtuu (hän puhui tulkin kautta), silloin minä otan Jeesuksen vastaan omana Pelastajanani.”
Mistä siinä oli kyse? Siitä, mistä meidän Herramme puhui täällä. Menkää kaikkeen maailmaan ja osoittakaa Pyhän Hengen ylösnousemusvoima todelliseksi. [demonstroikaa, havainnollistakaa, tehkää konkreettiseksi]
Hän sanoi: ”Minä uskon sen.”
Minä sanoin: ”Teidän… Rouva, teidän aviomiehenne on pieni kaveri. Hänellä on mustat viikset.” Nainen oli ollut lääkärin työhuoneessa, muslimilääkärin, edellisellä viikolla hän sanoi, että kohdussanne on kysta.
Nainen jupisi jotakin, ja tulkki sanoi: ”Joka sana on totta.”
Tuhannet islaminuskoiset kumartuivat katsomaan ja aivan hetken päästä, nainen sanoi: ”Silloin, minä otan Jeesuksen Pelastajakseni ja Parantajakseni.”
29 Kun minä juttelin lähetyssaarnaajien kanssa, jotka ovat olleet heimojen parissa kolmisenkymmentä vuotta, eräästä kallisarvoisesta sielusta, joka oli kääntynyt islaminuskosta kristinuskoon. Veli, sinä et ikinä onnistu siinä jakamalla traktaatteja. Sinun pitää noudattaa Jumalan opetusta.
Tässä on afrikaaneri poika; istuu täällä ja katsoo minua kasvoihin. Se, mitä me nimitämme lähetyssaarnaajiksi, on kuvottava näky. Mennään vain sinne ja oletetaan, että jossain on valmiiksi tallattu polku, ja mitä sitten löydämme? Eletään parhaissa hotelleissa ja sitten lähdetään asutuskeskuksiin ilmastoidulla Cadillacilla jakamaan traktaatteja. Se, mitä me tarvitsemme, ovat Pyhällä Hengellä täytetyt lähetyssaarnaajat, joita ei ole lähettänyt jokin seurakunta, vaan taivas, Herran Jeesuksen Kristuksen voimassa. Näin asia täsmälleen on.
30 Seuraava, joka saapui lavalle, oli nuori, valkoinen nainen. Hän osasi puhua englantia; hän oli afrikaaneri. Ja Hän kertoi hänelle ja sanoi: ”Rouva”, kertoi hänelle, mikä hänen sairautensa oli, mutta Hän sanoi: ”Valmistautukaa kuolemaan; te ette tule elämään kuin hetken aikaa.”
Nainen sanoi: ”Tarkoitatteko, että se pieni kasvain rinnassani, tulee tappamaan minut?”
Sanoin: ”Sitä minä en voi sanoa. Minä näen juuri nyt hautajaiset, ja NÄIN SANOO HERRA, kuolema on käsillä.
Hän käveli pois lavalta, meni takaisin, ja jutteli miehensä kanssa ja kaatui kuolleena maahan, aivan siinä, missä seisoi. Jos minä olisin ollut parantaja, olisin parantanut hänet, mutta ei ole kuin yksi Parantaja, se on Jumala.
31 *Seuraava tuli- säälittävä näky, pieni musta poika. Hän kuului zuluihin. Siis, minä haluaisin sano teille jotakin, pienet lapset. Teille pienet tytöt, tiedättekö, miten he saavat kulauksen vettä? Pälyilevät kaikki ympärilleen, että kuinka moni krokotiili katselee heitä, ja sitten kurkottavat alas. Kun minä olin siellä, krokotiili sai pienen tytön; vain veristä vettä, ja niin häntä vietiin syvyyteen, ja siinä kaikki.
Eräs pikkukaveri oli hakemassa juotavaa ja ”kroko” nappasi häntä jalasta– poika pakeni– hän juoksi takaisin ja otti kepin nitistääkseen krokotiilin, ja hän pakeni joentörmälle. Krokotiili tuli uudestaan ja nappasi tuon pikkukaverin ja vei hänet taas veteen; hänen toinen jalkansa oli jo kiskottu irti. Vei hänet taas ja hautasi niin kauaksi, että hän [hänen ruumiinsa] pehmeni siellä jossain penkassa ja sitten se söi hänet.
Kun eräälle pikkuiselle annettiin jäätelö; hän tipautti sen pikaisesti ja sanoi: ”Se poltti minua.” Tuolla mustalla pikkukaverilla on yhtä suuri oikeus syödä, käyttää vaatteita kuin minun lapsellani tai sinun lapsellasi. Meidän ei tarvitsisi kuin vain kerätä se, mitä meidän roskapöntöissämme on pystyäksemme ruokkimaan heidät.
Ei mikään ihme, että kommunismi on valloittamassa maan. Se johtuu siitä, miten me olemme kohdelleet ihmisiä. Näin täsmälleen on. Se ei ole puoliakaan siitä, mitä Intialle on tehty. [vähän epävarma käännös–kääntäjä]
32 *Ja se pikkukaveri oli kamalan kierosilmäinen. Se oli neljäs tapaus. Hän oli kamalan kierosilmäinen. Ja minä sanoin: ”Siis, tätä pikkuveikkoa minä en pysty parantamaan. Mutta kaikki menee sen mukaan, miten hän uskoo Jumalaan, mikä voi parantaa hänet. Mutta nyt hänen lyhyt elämänsä ei voi pysyä salassa.”
Juuri silloin Pyhä Henki tuli; minä sanoin: ”Tämä poika on kristitystä kodista, koska heidän pienessä mökissään, jossa on olkikatto, minä näen seinällä riippuvan kuvan Herrastani.” Sanoin: ”Hänen äitinsä on laiha nainen.” Zulut ovat isoa vahvaa kansaa. Ja minä sanoin: ”Hänen isänsä on nuori mies, silti voimakas, mutta he ovat kristittyjä.” Ja kaukana, korttelin matkan päässä, äiti ja isä nousivat seisaalleen, kun zulukielen tulkin sanat saavuttivat heidät. Se oli totta.
Minä sanoin: ”Mutta nyt, että hän paranisi; minä en kykene parantamaan häntä.” Ja kuulkaa, heti, kun minä katsoin hänen pikkuisiin silmiinsä, ne olivat yhtä virheettömät kuin minun tai teidän. Katsoin uudestaan ja sanoin: ”Kuka vain voi nähdä tämän pikkukaverin; hänet parannettiin siellä, missä hän istui.” Minä päästin hänet pois lavalta.
33 Kuulin takaa jotakin kovaa hälinää; siellä oli eräs brittiläinen lääkäri, ja veli Bosworth ja muut, yrittivät pitää häntä poissa lavalta ja sanoivat: ”Te ette voi mennä sinne nyt. Veli on siellä voitelun alla.”
Hän sanoi: ”Mutta minä haluan keskustella hänen kanssaan.”
Minä käännyin ympäri; sanoin: ”Tohtori, mikä hätänä?” Veli Bosworth päästi hänet irti, veli Baxter.
Hän tuli ylös lavalle. Hän sanoi: ”Minä haluan kysyä teiltä jotakin, herra Branham.” Hän sanoi: ”Minä uskon Jumalaan. Minä uskon, että Jumala on näissä liljoissa,” (ja sisaret, te puhutte liljoista; teidän pitäisi nähdä ne. Joidenkin läpimitta 18 tuumaa [45 cm], isoja liljoja, vehkoja [Calla], keltaisia ja valkoisia. Esiintymislava oli koristeltu suurenmoisesti noilla isoilla liljoilla.) Hän sanoi: ”Elämän Jumala on näissä liljoissa tai muuten ne eivät voisi elää”, hän sanoi, ”mutta herra Branham, mitä te teitte tuolle lapselle?”
Minä sanoin: ”Minä en tehnyt mitään. Te olitte lähempänä häntä kuin minä. Hän ei ollut kymmentä jalkaa [3 m.] lähempänä minua.
Hän sanoi: ”Hypnotisoitteko te tämän pojan?”
Sanoin: ”Tohtori, British Medical Society [Brittiläinen lääketieteellinen seura] myöntää teille luvan harjoittaa lääketiedettä. Ettekö te edes tuon vertaa tiedä hypnoosista? Jos hypnoosi suoristi tuon pojan silmät, teidän kaikkien on silloin parasta alkaa harjoittaa hypnoosia.”
Hän sanoi: ”Mikä sen sai aikaan?” Veli Baxter otti häntä kiinni hartioista.
Minä sanoin: ”Hetkinen vain.”
Hän sanoi: ”Herra Branham, minä uskon, että on olemassa Jumala, mutta jos Hän on niin käsin kosketeltava, että Hän kykenee aukaisemaan tuon pojan silmät, minä asettaisin Hänet lavalle.”
”No, mutta”, sanoin, ”Hänhän on nyt teidän käsissänne.”
Hän sanoi: ”Hänen silmänsä olivat kamalan kierossa tuolla, ja hän sai näkönsä. Jotakin tapahtui tämän ja tuon paikan välissä.” Minä– hän sanoi: ”Mitä se oli?”
Minä sanoin: ”Pyhä Henki seisoi minun ja hänen välissään, ja Pyhä Henki suoristi hänen silmänsä.” Lääkäri raapi päätänsä. Minä sanoin: ”Jos te haluatte uskoa minua, niin hyvä. Jos ette halua, se on teidän asianne.” Minä jatkoin.
Hän sanoi: ”Hetkinen vain, herra Branham.” Hänen käytössään siellä oli iso mikrofoni… Siellä kaukana radalla… Hän käveli sinne ylös; hän sanoi: ”Silloin minä otan vastaan tuon Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani.”
34 Ja, kun minä tapasin hänet Johannesburgissa, noin kuuden viikon päästä, radalla, jossa 30000 ihmistä oli– tuli sanomaan hyvästit minulle, tuo nuori lääkäri kietoi kätensä ympärilleni ja sanoi: ”Veli Branham, Jumala on kutsunut minut lähetyskentille.” Ja hän alkoi puhua muilla kielillä. Ja kun, hän sai kätensä ympärilleni, alkoi brittilääkäri puhua kielillä. Hän ei tiennyt, että tulisi tekemään sen. Hän vain kietoi kätensä.
Ja hän sanoi: ”Oi, Jumala, mitä minulle tapahtui?”
Minä sanoin: ”Siis, Jumala kelpuutti sinut lähtemään. Lähde liikkeelle.”
35 Sinä iltapäivänä, tulee eräs poika. Billy Paul, poikani, ja muut auttoivat johtamaan häntä lavalle. Pojalla oli ketju kaulassa, hän ei ollut aivan terve mieleltään.
Sanoin: ”Katsokaa tuota ihmisparkaa. Totta kai, jos minä voisin auttaa häntä, minä tekisin sen. Minä en kykene tekemään sitä. Mutta hänen elämänsä ei voi pysyä salassa, koska Jumalan enkeli on paikalla.
Ja kun Hän alkoi kertoa hänen tilastaan, minä sanoin: ”Siis, tässä, hänellä on yksi asia mielessään. Hän on huolissaan veljestään. Hänen veljensä, jota satutti joko keltainen vuohi, tai koira. Hän ratsasti sillä; hänen jalkansa tuli sen takia rammaksi; hänellä on kaksi keppiä kainalossaan; hän kävelee kainalosauvoilla.” Minä sanoin: ”NÄIN SANOO HERRA, minä näen, että hänen veljensä paranee.” Ja minä kuulin kirkaisun korttelinmatkan päästä, ja siinä hänen veljensä tulee, kepit päänsä päällä ja huutaa täyttä kurkkua. Jumala oli parantanut hänet korttelinmatkan päästä. Sitä on evankeliumi, josta Jeesus puhui.
36 Ja minä katsoin ja näin erään miehen. Panin taas merkille, olin jollain tapaa rukoillut hänen puolestaan, hän meni ohitseni. Huomasin jotakin, ikään kuin sinisen varjon hänen päänsä yllä. Jatkoin sen tarkkailua, hetken päästä näin hänet seisomassa, pää taipuneena taaksepäin, seisomassa suorana (kyse oli sairaudesta, joka menee selkärankaan. Tommy, tiedätkö, miksi sitä nimitetään? Se saa ihmiset kävelemään nelin kontin.) Ja minä– minä en tiennyt oliko se rampauttanut hänet, ja ai, että se oli kauheaa, hän seisoi siinä melkein alasti. Mutta, minä näin aivan siitä hänen yläpuoleltaan, että hän oli parantunut.
Minä sanoin: ”Herra, Jumala, tämä on se hetki.” Lopetin hetkeksi. Sanoin: ”Kuinka moni täällä tulee palvelemaan Herraa Jumalaa, jos Hän antaa tälle miehelle hänen normaalin tilansa?” Niin pitkälle kuin näki, käsiä oli ylhäällä, mustia, valkoisia, keltaisia, ruskeita. Ja kun pojan puolesta rukoiltiin, hän ei ymmärtänyt minua, hän luuli, että minä halusin hänen tanssivan niin kuin lähetyssaarnaajat haluavat, kun he saapuvat, tiedättehän, ilveilyä, tanssia. Ja kaikki halusivat tanssia sotatanssin. Ja ottivat ketjusta kiinni ja nostivat ylös ja taivaan Jumala palautti hänet ennalleen. Hän seisoi siinä kyynelten valuessa pitkin poskia ja hakkasi mustaa vatsaansa. Hän ei vain tullut terveeksi, vaan oli taas täysissä järjissään. Ja 30000 pakanaa särki epäjumalankuvansa maata vasten ja otti Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena Pelastajanaan, yhdellä kertaa.
Kaksi-, tai kolmekymmentä vuotta yhden sielun takia. Hetki on tullut, kun Jumala lähettää miehensä kentille. Hetki on tullut, jolloin Kristus tulee paljastetuksi.
37 Minä olin matkalla– vielä yksi tarina. Minulla on sydämelläni kertoa se teille. Olin eräänä iltana junassa, matkalla Houstoniin, Texasiin. Ja siellä, minä näin pikkupojan (tarkoitin Miamiin, Floridaan.) näin pikkupojan makaavan kuolleena, paikassa, jossa oli puiden peittämää kivikkoa, ja pojalla oli hassusti leikatut hiukset; suuret ruskeat silmät kääntyneenä ympäri. Hänen jalkansa pistivät esiin sukista. Ja jokin auto makasi romuna tien vieressä. Ja poika oli kuollut. Hänen pieni ruumiinsa oli vain kasa murtuneita luita. Ajattelin: ”Kukahan tämä on?” Ja näky häipyi. Minä jatkoin matkaani. Täällä saattaa olla ihmisiä: minä selitin sen; sanoin ihmisille: ”Olkaa valmiit, kirjoittakaa se ylös kirjoihinne. Kirjoittakaa se Raamattunne esilehdelle ja katsokaa, tuleeko niin tapahtumaan. Jossakin, lapsi, noin kahdeksan vanha, jolla on tummanruskea tukka, ruskeat silmät, hassu hiusmalli, lyhytlahkeiset polvihousut jalassa.” Sanoin: ”Hän tulee kuolemaan.” Ja luulisin, että se on 30:ssä tai 40:ssä Raamatussa. Olette ehkä lukeneetkin siitä ”Voice Of Healing” – lehdestä.
38 Kuinka moni tiesi tuosta tapauksesta mitään, ennen kuin se tapahtui, nostaisitteko kätenne? Kerroin siitä edeltä ennen kuin se tapahtui, en jälkeen, vaan ennen kuin se tapahtui.
Ja sitten tuolla, sen suuren portin luona tuolla, pieni poika, oli hukkunut; minut vietiin ulos, he ha… Hänen isänsä halusi hauturin ottavan hänet. Minä menin ja sanoin: ”Ei tuo ole se lapsi; tuo on hyvin puettu lapsi; tosi hyvin puettu; hiilenmusta tukka. Se ei ole hän.
Kaksi vuotta myöhemmin pohjoisessa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, oli palaamassa Kuopiosta, joka on tuolla keskiyönauringon maassa, meillä oli kokouksia.
Noita pikkupoikia oli siellä, lapsia vasta, heti sodan jälkeen, eikä heidän vielä tarvinnut edes partaansa ajaa. Jotkut noista pikkupojista eivät olleet edes viittätoista, iänikuiset, paksut takit päällään, pitkissä saappaissa ja naiset kaikki keskustassa, nuoret naiset kaikki kerättiin yhteen, ja vanhat miehet. Venäläiset olivat tappaneet heidät kaikki sodassa.
39 Panemassa heinää seipäälle, pellolla. Ei mitään shortseja, paksut paidat päällä, isot saappaat, yksiä hienoimmista ihmisistä, mitä koskaan on tavannut; suomalaiset, tosi luotettavia. Ja minä seisoin siinä, veli Lindsay, kaikki nuo 30 saarnaajaa oli paikalla. Minä sanoin: ”Jotakin on tapahtumassa. Minä yksinkertaisesti tunnen sen.”
Hän sanoi: ”Mitä se on, veli Branham?”
Sanoin: ”En tiedä; siitä alettiin silloin ottaa kuvia.”
Hän sanoi: ”Onko se Herran Enkeli täällä, voimmeko saada siitä kuvan?”
Sanoin: ”Minä en tiedä. Mutta jotakin on tapahtumassa, olen varma siitä.”
40 Ja sitten tultiin alas rinnettä; me havaitsimme jotakin.
Siis, bensaa myytiin noin 2$ gallona. Kokouksissa, jossa oli 40 – 50 tuhatta ihmistä, siellä oli ehkä neljä tai viisi autoa. Kaikki tulivat karibun vetämissä kelkoissa, kävelivät, millä tahansa he vain pääsivät sinne. Mutta siellä oli noin vuoden 1925 30-mallin Ford, tai ehkä vähän myöhempi malli kuin se, Amerikassa tehty Ford, romuna, viitisen ihmistä seisoskeli ympärillä ja kaksi pikkupoikaa oli ollut tulossa koulusta pitäen toinen toistaan kädestä. Ja tämä auto huristeli, noin 60 mailia tunnissa [yli 96 km/h] mutkassa eivätkä pojat tienneet mihin suuntaan mennä. Toinen lähti toiseen, toinen toiseen suuntaan, ja ajaja yritti väistää heitä, ja puskuri tai lokasuoja iski toista pikkukaveria leuan alle, ja heitti häntä 30 jaardia [n. 27 m.] ja paiskasi päin puuta. Se toinen pikkupoika pyöri hänen ylitseen näin vain ja pyörät pukkasivat hänen pienen ruumiinsa tien yli parinkymmenen jalan päähän ruoholäntille. Auto ajoi alas mäkeä ja romuttui. Veli Lindsay ja muut menivät ulos; katsomaan sitä. He tulivat itkien takaisin. Sisar Isaacson, tulkkini meni ulos.
Hän palasi takaisin itkien ja sanoi: ”Veli Branham, sinun pitäisi mennä katsomaan.
41 Minä sanoin: ”Voi, ei. En voi.” Sanoin: ”Muistatteko, kun minun vaimoni kuoli, kun olin vain nuori 24-vuotias saarnaaja. Minä hautasin hänet ja lapseni. Meillä ei ole kuin yksi jäljellä ja se on Billy. Minä kävelin ympäriinsä öisin hänen pikkuinen pullonsa taskussani. Meillä ei ollut tarpeeksi rahaa pitää tulta pitääksemme hänen pullonsa lämpimänä, niinpä minä panin sen pääni alle. Sen minä lupasin hänelle [vaimolleni], kun hän oli kuolemaisillaan. Ja minä pidin pojan kehoa, ja hänen pulloaan lämpimänä omalla ruumiillani.” Ja silloin hän [poika Kuopiossa] oli noin 10 vanha, ja minä sanoin: ”Minulla on oma poikani Amerikassa. Minä– minä en yksinkertaisesti vain voi katso häntä.”
Ja jokin sanoin: ”Mene katsomaan.”
42 Minä kävelin sinne; hänen kasvoillaan oli hänen oma takkinsa ja se vedettiin pois. Oi voi. Minä käännyin ympäri ja lähdin kävelemään pois. En tiedä uskotteko te tätä vai ette: se on teidän ja Jumalan välinen juttu. Jokin pani kätensä minun olkapäälleni; minä luulin, että se oli veli Moore.
Sanoin: ”Mitä, mitä nyt, ketään ei ole minun lähelläni, ja käsi oli yhä olkapäälläni.” Minä ajattelin: ”Mitähän tämä on?” Ja jonkun käsi lepäsi olkapäälläni, ja minä käännyin sen lapsen puoleen. Satuin huomaamaan tuon pikku jalan, sääri aivan murskana; jaloissa paksut neulotut sukat. Se näytti tutulta.
Sanoin päämiehelle, joka oli kaupungin pormestari: ”Voisitteko…” He odottivat, että isä ja äiti tulisivat. Minä ajattelin: ”Voi, että, mitähän nuo pikku isä ja äiti mahtavat ajatella tullessaan ja nähdessään tämän lapsen makaavan täällä murskana.” Se toinen pikkupoika, hän oli elossa, ja niin hänet kiidätettiin sairaalaan autolla.
Ja niin tämä pikkupoika oli ollut kuolleena noin 30 minuuttia. Ihmiset odottivat, että hänen isänsä ja äitinsä tuotaisiin, ennen kuin hautausurakoitsija siirtäisi hänet.
Minä sanoin: ”Voinko katsoa sitä poikaa uudelleen?” Hänen pikku takkiansa kohotettiin ja minä katselin; nuo pienet ruskeat silmät olivat kääntyneet väärinpäin, sellaiset ruskeahkot hiukset, lappupolvihousut, jalat sukista ulkona. Katsoin ympärilleni, ja siinä tuli se mäki, sieltä Kuopion vuorelta, havupuita, hiiskahtamatta, muistelin ja ajattelin: ”Se on hän.”
Voi, veli. Minä en ehkä tapaa teitä enää ennen kirkkautta, mutta toivoisinpa, että minulla olisi voimaa tänä iltapäivänä voidakseni selittää millainen tunne se on. Kaikki perkeleet helvetistä eivät voisi pysäyttää sitä. Se ei ole sitä, että, uskotko sinä, tai tätä tai sitä; se on jo tapahtunut. Jumala sanoin niin.
Katsoin ja sanoin: ”Se on hän.” Sanoin: ”Veli Moore, veli Lindsay, tulkaa nopeasti.” Minä sanoin: ”Tuo se Raamattusi esilehti…?…
”Mikä nyt, veli Branham?”
Sanoin: ”Lue se esilehti.”
”NÄIN SANOO HERRA: tulee tapahtumaan, että se pikkupoika, ikävuosiltaan kahdeksan ja kymmenen välissä, hänen kuvauksensa mukaan, tulee makaamaan jossakin paikassa, jossa on kiviä ja setrejä ja havupuita.”
”Mitä, mitä tuo on, veli Branham”, hän sanoi.
Minä sanoin: ”Katsokaa tuota lasta. Katsokaa tuonne kivikkoon.”
Hän sanoi: ”Onko se hän?”
Sanoin: ”Se on hän.”
43 Voi että! Oi, Jumala, saata seurakunta tuohon tilaan. Anna minun pysyä sillä paikalla.
Minä sanoin: ”Sinä puhut aika nopeasti; sisar Isaac, tulkkaa minut.” Sanoin: ”Jos Herra, Jumala, Amerikan maassa, kaksi vuotta sitten– tänne se on kirjoitettu näiden veljien Raamatun esilehteen, katsokaa, että jos tuo poika ei ole elävänä, jaloillaan viidessä minuutissa, minä lähden Suomesta kyltti selässäni: ”Väärä profeetta.”
Voi, on aivan ihmeellistä, kun sinä tiedät, mitä Jumala on tekemässä.
Minä kokosin ihmiset yhteen; polvistuin ja sanoin: ”Herra Jumala…”
Jos te haluatte saada tarkempaa tietoa tästä siltä pormestarilta, minä annan hänen osoitteensa.
Minä sanoin: ”Herra Jumala, kotimaassani, Sinä puhuit tästä näystä. Ja minä tiedän, että Sinun ennalta määrätyn tahtosi mukaan, asia on jo saatettu loppuun. Niinpä: ’kuolema, anna tämän pojan elämä takaisin.’” Ja Jumala, joka on minun pyhä tuomarini, tämän Raamatun edessä tänä iltapäivänä, se pikkukaveri pomppasi jaloilleen yhtä normaalina kuin hän oli ennen törmäystä.
44 Sinä iltana, kokouksessa, ei voitu edes… Poliisivoimat olivat paikalla, ja minä haluan sanoa teille jotakin. Muistakaa, se tapahtui vain noin kahden mailin päässä rautaesiripusta, ja kun juttu lähti ja meni läpi Venäjän, sinä iltapäivänä, radiossa, kun minä tulin sinä iltana, siellä seisoi noita kommunistisotilaita korttelin verran; he seisoivat siellä tervehtien tuolla venäläisellä tavalla, kyyneleet valuivat pitkin heidän poskiaan; he sanoivat: ”Me haluamme ottaa Jumalan vastaan tuollaisen Jumalan, jolla on valta.”
Mistä on kysymys? Te protestantit ja katoliset, ryntäätte paikalle ja otatte kaikki rahanne ja panette ne suuriin rakennuksiin, ettekä saa aikaan yhtään mitään sen enempää kuin muu maailma. ”Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat.” Ihmekös tuo, jos kylmä, muodollinen seurakunta puhuu sitä vastaan. Niin kuin minä sanoin eilisiltana: ”Se on merkki, josta jopa puhuminen on pahasta.”
45 Sinä iltana, kokouksessa; en koskaan unohda. Voisinko saada kymmenen minuuttia lisää? Me toimme ihmisiä jonoon; siellä oli iso kasa… Tehän huomasitte minun kirjassani, kasan kainalosauvoja ja keppejä, jotka olivat– niitä ei pystyisi pinoamaan tälle lavalle, jotka oli heitetty pois. Piti viedä niitä pois muutamia tuhansia ja lisää tuli. Ja, kun aloitin rakennuksessa sinä iltana, kävelin tosi hitaasti, ja kaksi sotilasta, miekkoineen edessä ja kaksi takana, ja pitivät niitä näin ja pitivät ihmisiä loitolla minusta.
46 Ja kävellessäni sisään rakennukseen, tyttöjen asuntolaan, siellä oli pikkuinen juttu– suljettu ovi, ja minä katselin ja siinä seisoi herttainen pieni tyttö, suunnilleen nyt minun pikku Rebekkani ikäinen, noin 10 – 12 ikäinen, (tehän olette nähneet sen kuvan minun kirjassani) toinen jalka suunnilleen tämän verran lyhyempi kuin toinen, ja hänellä oli iso jalkatuki päällään. Hänellä oli naru sidottuna kengän varpaaseen, joka meni tästä yli näin ja toiselle puolelle ja se tuli kiinni isoon tukeen tänne taakse; ja tähän kenkään oli tehty tuet molemmille puolille. Hän ei kyennyt liikuttamaan sitä pientä jalkaansa, niin että tuen piti olla täydellinen, ettei hän olisi kallistunut näin. Ja joka kerta, kun hän liikahti, hänen piti nostaa ja tyrkätä jalkaansa käsivarsillaan, ja sillä tavalla hän saattoi ottaa askelen- ja hänen vaatimaton aluspaitansa, hänen mekkonsa oli aivan kauhtunut; hänen hiuksensa oli ihan lyhyeksi leikatut, hänen lapsenkasvonsa kalpeat. Ja, kun hän katsoi minuun – ihmisiä oli käsketty olemaan pysäyttämättä minua kadulla. Minä rakastan niin pikkulapsia.
47 Minä odottelin veli Baxteria ja muita, jotka olivat kaikki iltapäiväkokouksessa, että saisin pikkuisen rahaa sieltä ja saisin ostettua vähän karamellia, ja minulla oli kahden korttelin pituinen joukko lapsia perässäni, ja olisin saanut heittää heille vähän karamellia.
48 Ja siinä tyttö oli ja hän luuli tehneensä jotakin väärää. Hän paineli pikku päätään alas; ja hänellä oli nuo kaksi kainalosauvaa ja hän oli ottanut nuo sauvat ja pannut ne pois, ja sitten noilla pikku käsillään; hän nosteli jalkaansa ja heilautti sitä eteenpäin ja sillä tavalla hän käveli. Ja, kun minä näin hänet; hän ajatteli tehneensä jotakin väärää ja niinpä hän paineli päätään alaspäin niin kuin hän ei olisi huomannut, kun minä menin ohi. Jokin minun sisälläni alkoi liikahdella.
49 Minä katsoin häneen, ja se sotilas oli minun takanani, minä en osannut puhua sanaakaan suomen kieltä. Hän liikahti lähteäkseen ulos. ”Hetkinen vain.”
Ja tuo lapsi katsahti ylös; minä liikahdin häntä kohti. tällä tavalla. Minä tiesin, että hän halusi tulla tykö. Tietysti hän oli kokouksessa juuri sen takia; hänhän oli rampa. Minä nyökkäsin hänelle; hän katsoi minuun. Minä nyökkäsin: ”Kyllä.”
Ja hän pani ne pikku kainalosauvansa pois: hän nosti pienen jalkansa; hän otti askelen, ja katsoi taas, lapsen tavalla. Minä vain odotin, en sanonut mitään ennen kuin hän pääsi siihen aivan minun lähelleni. Hän katsoi minuun, ja nuo pienen pienet, vaaleat, lapsen siniset silmät… Sain selville myöhemmin, että hän oli pieni suomalainen sotaorpo hänellä ei ollut isää eikä äitiä, ei ketään. Hän asui teltassa joidenkin ihmisten kanssa. Venäläiset olivat tappaneet hänen äitinsä ja isänsä. Tämä karkeatekoiselta näyttävä tuki oli tehty hänelle. Minä seisoin siinä ja ajattelin: ”Mitähän tämä lapsi tekee?” Minä en kyennyt puhumaan hänelle.
Hän kurkotti ja sai kiinni minun takistani. Hän suuteli minun taskuani. Pani mekkonsa tällä lailla näin ja sanoi: ”Kiitos,” [veli Br. sanoo sen suomeksi], mikä tarkoittaa: kiitos.
50 Ajattelin: ”Oi, Jumala.” Ja aivan siinä minun edessäni, minä näin pienen tytön kävelevän ilman niitä tukia, kulkevan kävellen. Minä ajattelin: ”Voi, kunpa minä saisin hänet ymmärtämään sen.”
Sanoin: ”Kultaseni.”
Hän jatkoi sen ”Kiitos”- sanomista ja kyyneleet valuivat pitkin hänen kalpeita poskiaan: ”Kiitos, kiitos…”
Sanoin: ”Kulta”, oi Jumala, minä sanoin: ”Herra on… oi Jumala, voi, minä sanon sinulle jotakin: sinä olet parantunut.”
Ja juuri silloin tuli ryhmä sotilaita: ”No niin, ihmiset ovat jo saaneet lauletuksi ’Usko se vaan’”, ja minun oli mentävä, punnersin itseni joukon läpi.
51 Ja aivan kokouksen lopussa, sinä iltana, veljeni tuli luokseni ja sanoi: ”Nyt riittää. Nyt riittää. Sinulla on huomennakin kokous.
Sanoin: ”Oi, katsotaan, kuinka monta korttia te olette jakaneet?”
Hän sanoi: ”No voi, aika nippu kortteja on jaettu. Niitä voi käyttää huomisiltana.” Kukaan ei ymmärtänyt englantia.
Sanoin: ”Kutsukaa nyt vielä muutama.” Sanoin: ”Tuokaa rukouskortit siitä ja siitä, siihen ja siihen asti.” Ja Jumalan suuren huolenpidon kautta, tuo pikkutyttö oli seuraavana jonossa. Ja sieltä sitä tultiin.
Sanoin: ”Sisar Isaacson, sano juuri se mitä minä sanon. Käännä.”
Sanoin: ”Kultaseni, sinähän olet se pieni tyttö, jonka minä kohtasin tuolla hallissa. Jeesus Kristus on parantanut sinut. Mene tuonne ja istuudu ja anna noiden vahtimestarien ottaa nuo tuet pois sinulta.”
Kun minä olin kutsumassa erästä toista, niin sieltä tyttö tuli lavan poikki, molemmat jalat yhtä pitkinä, tuet päänsä päällä, ja huusi kiitosta Jumalalle. Tuhannet suomalaiset lankesivat kasvoilleen ja antoivat elämänsä Herralle Jeesuksenne, kylmistä, muodollisista kristityistä tuli uudestisyntyneitä kristittyjä.
52 Mistä on kyse? ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia. Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat.” Jos Jumala on kiinnostunut yhdestä pienestä suomalaisesta, Hän on kiinnostunut [myös] amerikkalaisesta. Häntä kiinnostaa pieni musta poika, keltainen poika, ruskea poika. Hänen on pysyttävä Jumalana. Miksi me emme saa tärkkiä pois niskastamme? Miksi me emme pääse teologiasta, jota meille on opetettu, että ihmeiden aika on ohi, ja noudata sitä, mitä Kristus sanoi?
Hän sanoi: ”Olkoon jokaisen ihmisen sana valhe, ja minun totta. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani eivätkä tuonelan portit voita sitä.” Niinpä te– olette siunattuja.
53 Minä sanon: ”Minä seison kallioperällä nimeltä Kristus, kaikki muu maaperä on upottavaa hiekkaa.” Jos minä kuolen kentällä, minä haluan lähteä kilpi kädessäni. Minä täytän ensi viikolla 49 vuotta, enkä ole enää lapsi. Minusta on tulossa vanha mies. Nämä hartiat, jotka seisoivat ennen sateessa, lihakset, jotka olivat ennen tiukat, ovat tulossa vanhoiksi ja pehmeiksi. Minun eteeni on asetettu suuri asia nimeltä kuolema. Minä tiedän sen. Joka kerta, kun minun sydämeni lyö, olen lähempänä tuota asiaa. Tämän asian minä haluan tehdä: en halua astua sisään kuin pelkuri. Kun minä tiedän viimeisen hetkeni tulleen, minä haluan kietoa ylleni Hänen vanhurskautensa viitan ja menen sisään tämän kanssa, sydämessäni yksi vakuus: että minä tunnen Hänet, Hänen ylösnousemusvoimassaan niin, että kun Hän kutsuu kuolleista tuona suurena päivänä, minä tulen pois noiden kuolleiden joukosta.
54 Ystäväni, lepääkö tuo toivo sinussa tänä iltapäivänä? Riippumatta siitä mihin seurakuntaan sinä kuulut, kuinka monia rukouksia sinä olet rukoillut, kuinka monta kynttilää olet polttanut, kuinka monta ”Terve Mariaa” olet parkunut, se kaikki on turhaa, ellet sinä tunne Häntä Hänen ylösnousemuksensa voimassaan. Hän elää! Hän elää! Kristus Jeesus elää tänään; sama eilen, tänään ja ikuisesti. Painetaan päämme.
55 Suuri, mahtava Jehova. Sinä todistat minun kanssani asioista, joista minä olen todistanut. Sinä tiedät, että ne ovat tosia, koska Sinä olet tehnyt ne. Ja, herra, Jumala, Sinä joka nostit Jeesuksen kuolleista, Sinä voit herättää jokaisen epäuskoisen täällä, nyt, elävään uskoon Häneen. Monet ihmiset, jotka ovat nimellisesti seurakunnan jäseniä, istuvat täällä, Herra, he kuuluvat kaikkiin eri seurakuntiin, helluntailaisiin, nasarealaisiin ja metodisteihin ja kaikkiin eri kirkkokuntiin. Ja, oi Jumala, he eivät vielä koskaan ole ylittäneet tuota rajaa. Jotkut eivät vielä ole edes ottaneet ollenkaan Sinua vastaan, ja todistakoon Pyhä Henki siitä, että minä en sano näitä sanoja saadakseni ihmiset ajattelemaan yhtään minun henkilökohtaisia asioitani, sillä, Sinä todistat, Herra, syntiselle, joka on jopa ”keskosena syntynyt”, monille näistä harmaapäisistä miehistä ja naisista, jotka istuvat täällä, jotka saarnasivat evankeliumia silloin, kun minä olin vielä syntinen pikkupoika. Mutta oi, Herra Jumala, Sinä olet antanut kunnian nähdä Sinun kirkkautesi, ja ilmaista se niille, jotka ovat tarpeessa.
56 Jumala, suo tänä iltapäivänä, että Pyhä Henki sykähdyttäisi jokaista sydäntä täällä, ja saisi heidät tajuamaan sen, mitä he tarvitsevat. Anna se, Kristus, tänä iltapäivänä niille, jotka kaipaavat sitä, Isä. Kuule palvelijasi rukous. Lähtekööt ne uupuneet, ja epäuskoiset ja epäilevät sydämet, jotka tulevat tänne, onnellisina ja iloiten pois.
Kun meillä on päämme painettuna– kaikki täällä, jotka kaipaavat Häntä, nostaisitteko kätenne Häntä kohti? Sanokaa: ”Herra Jumala, ole minulle armollinen; tee minusta todellinen kristitty.” Jumala teitä siunatkoon, oikein hyvä. Koko tämä keskikäytävä. Entä käytävä täällä toisella puolella? Oi, kyllä…?… monia käsiä. Parvi, kaikki nuoret lapset siellä ylhäällä, 10, 15 teini-ikäisen käsi ylhäällä. Vasemmalla: selvä, tänne oikealle täällä. Kuinka monta täällä puolella, nostakaa kätenne ja sanokaa: Jumala, ole minulle armollinen. Tee minusta aito Kristuksen palvelija. Tästä päivästä lähtien, minä lupaa olla Sinun, Herra. Auta minua juuri nyt, jos minä en voi lähteä lähetyskentille, auta minua panemaan– pane taakka minun sydämelleni rukoilla noiden puolesta, jotka ovat kentällä.” Se luetaan sinulle vanhurskaudeksi. Jumala teitä siunatkoon. Jumala teitä kaikkia siunatkoon- kaikkialla. Näin on.
57 Syntinen ystäväni, kun kätesi on ylhäällä anoen armoa, lähteellä on tilaa sinulle sillä:
On verilähde sydämen
avattu Jeesuksen,
ja siinä pesty syntinen
saa uuden sydämen.
sen siunauksen kuollessaan,
sai rosvo ristillään,
myös minä, yhtä paha – saan
siin’ armon, elämän.
Siit’ asti, kun mä uskossa
tuon armovirran näin
Sun rakkauttas’ laulan ma
ain halki elämäin.
Ja kieli tää, kun vaikenee
ja haudan levon saa,
niin kerran virttä Karitsan,
uus kieli kaiuttaa.
58 Jumala sinun pientä sydäntäsi siunatkoon, kultaseni…?… tyttö, tuskin kahden vuoden ikäinen, heiluttaa pikkukätösiään, hän katsoo ylös pienillä mustilla silmillään. Oi, että, jos Jumala voi puhua pienelle lapselle tuolla tavalla, miten on raakojen kylmien sydänten laita? Tiedättekö, mikä on vialla? Te olette vetäneet sydämenne liian monia kertoja noiden ”Tositarina” -lehtien läpi ja niin monien Arthur Godfrey radio-ohjelmien läpi ja television, niin että siitä on tullut musta ja tunteeton, niin, että Pyhä Henki ei enää pysty edes puhumaan. Mikä häpeä. Tuo pikkulapsi… sinä sanot: ”No eihän hän tiedä, mitä tekee.”
Ehkä hän ei tiedäkään, mutta Pyhä Henki tietää. Eikö Hän sanonutkin: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sille sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.”
59 Ennen kuin uhraamme rukouksen, olisiko täällä yhtään kättä– joka ei ole koskaan nostanut kättään, ja sanoisi nyt: ”Minä uskon, veli Branham koko evankeliumin; minä luovutan kaikkeni: ”Sulle kokonaan.” Tässä on minun käteni Sinulle, Herra. Pane sinä minun nimeni kirjaasi, tänä iltapäivänä, ja anna minun elää Sinulle tästä päivästä lähtien.” On vielä joitakin, jotka eivät ole nostaneet kättään. Nostakaa kätenne, nostaisitteko?
Jumala teitä siunatkoon. Jumala teitä siunatkoon, rouva. Jumala sinua siunatkoon nuori tyttö. Jumala sinua siunatkoon, te herra siellä takana, sinua, sinua, teitä siellä, rouva. Ylhäällä parvella siellä perällä, Jumala teitä siunatkoon. Kaikkialla.
No niin, oikein hyvä. Jumala olkoon teidän kanssanne. Minä en ole töykeä; en minä teitä toru– en tarkoita torua. Minä vain odotan, että Hän sanoisi jotakin. Täällä saattaa olla joku henkilö, joka ansaitsee torumista, ja hän on se, jolla Pyhä Henki puhui…?… Sinä tiedät, milloin sinun sydämesi tuomitsee sinut.
60 Rukoillaan nyt yhdessä näiden käsien puolesta, noin 20 tai 30, ehkä vähän enemmänkin nousi vielä.
Rakas Jumala, he ovat Sinun. Jos he todella tarkoittivat sitä sydämestään, että ovat syntyneet Hengestä, juuri nyt, ja odottavat saavansa Pyhän Hengen. He ovat Sinun alamaisiasi tällä hetkellä. ”Sillä ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä ensin vedä häntä. Kaikille, jotka tulevat, minä annan ikuisen elämän, ja nostan hänet ylös viimeisenä päivänä.”
Herra Jumala, he ovat Sinun. He ovat– he ovat sanoman voitonmerkkejä. He ovat Isän rakkaudenlahjoja Pojalle. Miten he voisivat kuolla? Sinä sanoit: ”Minä annan heille ikuisen elämän eivätkä he koskaan kuole.” He ovat Sinun. Suo heidän elää Sinulle, Herra. Suo heidän, jos he ovat… Minä tiedän, että he tulevat löytämään hyvän seurakunnan, tulevat kastetuiksi siellä, ja heidät otetaan jäseniksi ja he tulevat tekemään työtä siellä Kristuksen ruumiin hyväksi, kunnes kuolema vapauttaa heidät.
Ja jonakin päivänä. Herra, kun me tulemme joelle, ja kuinka minä tiedän, etteikö täällä olisi joitakin miehiä ja naisia, jotka eivät enää palaa kotiinsa täällä maan päällä. Sydänkohtaus, tai kolari matkalla, joku humalainen kuski ajaa päin heitä; me emme tiedä, mitä tulevaisuus pitää sisällään, mutta me tiedämme, kuka hallitsee tulevaisuutta.
61 Nyt, Herra, pane heidän nimensä kirjaasi. Jos minä olen saanut armon Sinun silmissäsi, pane heidän nimensä kirjaasi, Herra. Minä en pysty puristamaan heidän kättään juuri nyt, ehken koskaan elämässäni, mutta jonain päivänä tulen tekemään sen sitten, kun kaikki on ohi. Sinun armostasi tulen tekemään sen.
Oi, pane lähetystyö näiden ihmisten sydämeen. Kuinka me vain teemme käännynnäisiä ja vedämme ihmiset seurakunnasta toiseen; ja ajatelkaamme niitä miljoonia, jotka kuolevat tänään ilman, että ovat edes kuulleet Hänen kallisarvoisesta nimestään. Avaa portit Afrikassa, Herra ja eri puolilla maata. Laske taakka saarnaajien sydämelle, jotta he olisivat tukena, ja lähtisivät matkaan, sillä aika on päättymässä. Suo se, Isä. He ovat nyt Sinun. Minä annan heidät Sinulle.
62 Jonakin päivänä, Herra, minun on myös lähdettävä. Se voi tapahtua tänään. Mutta, jonain päivänä, minä tulen sulkemaan tämän Raamattuni viimeisen kerran. Minä ymmärrän sen, Isä. Rukoilen viimeisen rukoukseni, ja kun tulen tieni päähän, ja tunnen Jordanin hyökyaaltojen lyövän kasvoihini, minä haluan katsoa taaksepäin jokaista polkua orjantappuroiden keskellä ja jokaista kukkulaa, jolle kiipesin, ja ottaa vanhan miekkani ja panna sen iäisyyden tuppeen; ottaa pois kypäräni asettaa se joentörmälle ja huutaa: ”Tyrkkää pelastusvene vesille, olen tulossa kotiin tänä aamuna.” Palvelustehtäväni on ohi. Anna minun lähteä rauhassa, Herra. Tapaisinpa ne miljoonat ystäväni siellä, kun aika on lakannut olemasta ja iäisyys jatkuu ikuisesti.
Päivät ovat kuumia, aurinko on laskemassa; sivilisaatio on kuolemassa; Jeesus tulee. Oi, Jumala, herätä pian meidät; nouskaamme ja ravistelkaamme itseämme, älä nipistä meitä ruumiillisesti vaan nipistä meidän sieluamme, että heräisimme, sillä on myöhäisempää kuin me luulemmekaan. Paranna sairaat ja vaivatut, Herra. Oi, Jumala, olkoon tämä ilta sellainen, ettei keskuudessamme tule olemaan yhtään heikkoa ihmistä. Suo se. Siunaa meidät nyt kun me valmistaudumme pitämään taukoa ennen kohta alkavaa seuraavaa kokousta. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, minä rukoilen. Aamen.
63 [Otan] vielä vähän teidän aikaanne. Billy, käskitkö sinä sanomaan sen ilmoituksen, että sinä aioit– tästä päivästä, että sinä jakaisit rukouskortteja, joitakin, tai… Kello 18:30? 18:30. Missä Leo on? Gene? Antaisitko heille myös kortteja, niin, että hekin saavat niitä ja jakavat nopeasti. Selvä. 18:30.
64 Kuulkaa, minä ajattelin juuri rukoustani. Kuinka monesta tuntuu hyvältä? Nostakaa kätenne, ja sanokaa… ”Oi, … lauletaan kerta:
Minä rakastan Häntä (kaikki mukaan), minä rakastan häntä
koska Hän rakasti ensin minua
ja hankki pelastukseni
Golgatan ristillä.
65 Anteeksi tämä nyt, minä en ollenkaan huomannut sitä kuin vasta nyt. Minä näin yhden lihallisista veljistäni, Docin. Minä nimitän häntä Dociksi, Edgar. Hän ja hänen vaimonsa istuvat aivan… Nostatko kätesi Doc. Minun veljeni, minun oma veriveljeni, on tuolla, hän ja hänen vaimonsa, ja sisar Wood, David…
Muistatteko, kun minä puhuin yhtenä iltana eräästä pojasta, jolla oli semmoinen vähän niin kuin kieroon kasvanut jalka; hänen isänsä oli Jehovan todistaja? Muistatteko sitä? Se poika seisoo nyt juuri täällä. Nostatko kätesi, David? Kävelisitkö vähän siitä ulos, aivan…? Minä en halua tehdä sinusta mitään show’ta, David. Tällaista Jumala tekee vääntyneelle jalalle. Poika ei edes koskettanut Häntä, istui vain kokouksessa. Kävelepä tännepäin, David. Siinä on se poika, jonka jalka oi vääntynyt hänen alleen. Tule tänne ylös. Minä– Näytätpä sinä hyvältä, poika; me haluamme kaikki nähdä sinut. Minä tiedän, että se on… Se siellä on hänen äitinsä.
Kumpi jalka se oli, David? Hän ei tiedä. Ilo nähdä sinua taas täällä, David. Tämän pojan jalka oli vääntynyt hänen alleen. Hän istui kauempana kuin mitä tämä rakennus on pitkä; Herra Jumala, paransi hänen jalkansa.
66 Doc? Sinä olet kaikkein parhaimman näköinen Branhameista. Kävelisitkö tänne hetkeksi. No niin.
Veli Burns seisoo myös siellä takana. Minä muistan… Kuinka monella on kuva tuosta Herran enkelistä? Kyllä. Hänen vaimonsa (sillä aikaa, kun Doc on tulossa), tai… Hänen vaimonsa oli… Hän oli sairaalassa, kuolemaisillaan syöpään. (Doc, hauska tavata sinut, Jumala sinua siunatkoon.) Ja niinpä… Hänen vaimonsa oli sairaalassa… Luulisin, että veli Neville on jo esitellyt… Veli Neville, tabernaakkelin pastori, seisoo myös siellä. Onko teidät jo esitelty, onko, veli Neville? Tuopa itsesi ylös tänne lavalle sitten.
Veli Neville. Tässä on metodistipastori, joka paimentaa minun baptistiseurakuntaani, mutta me olemmekin metodisteja ja baptisteja, joilla on Pyhän Hengen kaste. Tämä poika on Asbury Collegesta. Voi, onpa hienoa. Nythän meillä on kosolti…
67 Kuinka moni täällä on Jeffersonvillestä? Onko tässä ympärillä vielä muita? Nostakaa kätenne, kaikkialla täällä rukoushuoneessa. Voi, kyllä…?… Näen veli Beelerin, toinenkin saarnaaja siellä takana, Jeffersonvillestä. Kaikki– iso porukka… Minä en pysty saamaan heitä tänne ylös esitelläkseni heidät kaikki.
Minä haluan sanoa tämän, sisar Burnsista. Hän on nyt kirkkaudessa. Tuo pikkuinen Banks Wood ja minä, molemmat Kentuckysta, me olimme oravametsällä. Jokin kutsui minua metsän keskeltä; se oli tämän pojan isä. Minä ajattelin: ”Mikäs nyt on hätänä; ettäkö meidän pitäisi lähteä kotiin.” Sanoin: ”Minä en tiedä, mistä syystä pitäisi mennä kotiin, veli Banks.” Minä yritin vähän levätä. Sanoin: ”Minä lähden Selkirksiin ostamaan vähän patruunoita.” Ja mepä osaamme todella ampua tarkkuutta, ja niinpä me lähdimme sinne. Sanoin: ”Veli Banks…” Hän on Kentuckysta; sanoin: ”Sinä voit ajaa kulman taakse; minä käyn Selkirksissä ja haen patruunoita, ja sitten tavataan, kun sinä tulet kohdalle. Siihen kadulle et saa pysäyttää.”
Hän ajoi ympäri ja ympäri ja ympäri siellä ja väärään paikkaan. Ja minä seison siinä ulkona; ajattelin: ”Mikäs nyt on?” Missähän se kaveri on?” Noin 30 minuutin päästä minä satuin huomaamaan, että hän olikin aivan eri korttelissa ja kiersi pitkin katua. ”No voi”, ajattelin, ” kaveri on kasvanut Louisvillessä. Miksei hän tiedä, missä on? Hän kulkee aivan ohi, nähkääs Selkirks ei ole siellä ja hän oli tehnyt 10 tai 15 kierrosta.”
68 Ja minä ryntään kadulle pysäyttämään häntä ja samassa, kun hän tuli kulman takaa, sisar Burns… Veli Burns, nostaisitko sinä kätesi siellä, että ihmiset tietävät? Hänen vaimonsa… Hän oli kuolemaisillaan syöpään pernassa. Luulisin, että hän oli baptisti, ellen ole aivan väärässä, Kentuckysta ja parani siellä kotonaan ja on elänyt kaikki nämä vuodet. Ja mies oli sairaalassa ja hänellä oli tosi paha syöpätapaus. Lääkärit olivat jo luopuneet toivosta hänen suhteensa.
Ja hänen suloinen ihana vaimonsa, hän sanoi: ”Herra Jumala, minä en tiedä, missä veli Branham on.” Hän meni ja haki tuon kuvan, ja asetti sen lattialle ja polvistui. Ja hän sanoi: ”Oi Jumalan enkeli, jonka kuva on tässä paperissa, lähetä veli Branham minun luokseni todella pian.” Ja hän nousi pystyyn ja sanoi: ”Voi, minunhan pitää maksaa [sähkö]laskuni.” Hän lähti kaupunkiin; mailien päässä. Hän maksoi laskunsa ja jokin johdatti hänet kulman taakse. Ja juuri, kun hän tuli kulmaukseen, minä olin siinä kadunkulmassa. Siinä sitä oltiin. Hän kertoi minulle veli Burnsista, ja Herra Jumala toi hänet ulos sairaalasta. Ja täällä hän seisoo tänään, oltuaan todistamassa siitä. Jumala sai veli Banksin ajamaan uudelleen ja uudelleen väärän kulman ympäri. Hän pidätteli meitä siellä, niin, että Jumala sai meidät oikealle paikalle. Hän vastaa rukouksiin. Uskotteko te sen? Sanokaa: aamen. [Seurakunta sanoo: ”Aamen.”] Hän elää yhä ja hallitsee. [Veli Branham puhuu jollekulle.] Oliko jotakin sanottavaa? …?…
69 Minä sitten rakastan näitä vanhanaikaisia lauluja, ettekö tekin? Lauletaanpa yhdessä: ”Kunnes kohdataan.” Tekisittekö sen? Selvä. Voisitko antaa soinnun, veli? ”Kunnes kohdataan.” Selvä.
Jumala olkoon teidän kanssanne
siihen asti, kunnes me taas tapaamme.
Hän tukee teitä neuvoillaan
sulkee syliinsä lampaittensa kanssa
Jumala olkoon…
70 Eikö tämä kuulostakin enemmän Jumalalta kuin se, että touhotetaan kovasti, eikö vain? Kuunnelkaa nyt, puristakaa kättä jonkun kanssa siinä vieressänne, edessänne, takananne, sivullanne, älkää [kuitenkaan] lähtekö paikaltanne. Me emme ole vielä lopettaneet, puristakaa vain käsiä.
Kunnes tapaamme, kunnes…
Kaikki te metodistit ja baptistit nyt, helluntailaiset, presbyteerit, ylhäällä parvella, puristakaa käsiä.
Me tapaamme Jeesuksen jalkojen juuressa (kunnes tapaamme)
kunnes tapaamme, kunnes tapaamme
Jumala olkoon teidän kanssanne siihen asti,
kunnes taas tapaamme. (Hitaasti.)
Kunnes, (Nyt kohottakaapa kätenne Häntä kohti.) kunnes, (Minulle tämä on taivaallista.)
Tapaamme Jeesuksen (Voi tapahtua ennen yötä.)
Kunnes tapaamme, kunnes tapaamme,
71 Jumala olkoon teidän kanssanne siihen asti, kunnes taas tapaamme.
Kun päämme ovat painettuina nyt. Minä pyydän sinua, rakas, rakas, paimen, veli Orman Neville, Branham-tabernaakkelista, Jeffersonvillestä, jospa hän johdattaisi meidät loppurukoukseen. Veli Neville.