56-1125M KÄYTETTY VIITTA
(A Secondhand Robe)
Jeffersonville, Indiana, USA, 25.11.1956

¹         Juttelin paimenen kanssa. Sanoin… Pyysin häntä eilen soittamaan minulle ja minulle selvisi, että minä vain… Koko päivänä ei tullut yhtään puhelua, ja minä ajattelin: ”No, mikähän nyt on vialla? Jokin on… Kaikki on niin rauhallista.” Ja hetken päästä sisar Wood tuli kourallinen puhelinsoittoja mukanaan. Minun puhelimeni oli mykistynyt. Jos joku teistä on soittanut… Puhelin kyllä soi, mutta se ei toista sitä, ongelma on puhelinkeskuksessa. Se korjattiin kello kahdeksan paikkeilla eilen illalla, tai ehkä vähän ennen sitä, ja puhelin… puhelut tulevat nyt läpi.

²         On ilo olla täällä tänä aamuna. Vilustuin tosi pahasti, niin kuin tavallisesti käy, kun tulen kotiin. Kahlaan ympäriinsä vyötäisiä myöten lumessa, ja nukun ulkona enkä todella edes ajattele sitä, kun olen täältä poissa. Mutta ylitäpä tuo mäki täällä New Albanyssa, niin siinä kaikki, mitä tarvitsee tehdä ja kun pääsen tähän laaksoon, niin vilustun pahasti. Ja se on… En tiedä, tässä laaksossa on todella jotakin, joka piinaa meitä, todella, eikä se ole ollenkaan minun kanssani yhtä mieltä.

Olemme iloisia ollessamme täällä seurakunnassa, kuten sanoin, ja kuunnellessamme rakkaan, hyvän paimenemme uhraavan rukouksen sanan edestämme, ja–Herralle Jeesukselle. Ja kuulla… Ikävä kuulla niin monesta sairaasta ja puutteen alaisesta, ja kuinka perkele riehuu ja tekee kaikki sairaiksi.

³         Ja–ja kun tuo pikkurouva siellä takana nousi ylös sisarensa takia. Ja sisar Sires, jonka tunnen, oli hänen kanssaan. Lääkäri lähetti hänet kotiin kuolemaan. Ja hän yhä uskoo tulevansa terveeksi. Ja hänen tilansa on vakava, todella vakava, ja samaten anoppini. Hän on nyt seitsemänkymmentä vuotias ja on tosi huonossa kunnossa. Ja ympäri maata on paljon sairautta. Ja sitten, Pyhä Henki on kaikkialla maassa (ymmärrättekö?), joka parantaa meidän sairautemme, jos me vain voimme löytää armon Hänen edessään.

⁴         Ja nyt, kun minun kurkkuni on kipeä, ei kipeä, mutta käheä enkä yritä alkaa saarnata, vaan puhua hetkisen teille Sanasta ja sitten lähden rukoilemaan sairaiden puolesta, minkä lupasin tehdä. Mutta ennen sitä minä ilmoitan muistakin kokouksista. Minä…

⁵         Minun kokouksissani, minulla on ollut vähän vastustusta, tai ei vastustusta, vaan vähän väärinymmärrystä. Ja monta kertaa minä–minulla ei ole kokouksilleni sellaista markkinointia–niin kuin monilla veljillä kentällä on, niin kuin radiota ja televisiota ja aikakauslehtiä ja niin edelleen. Ja niin että, no, joku voisi sanoa: ”Veli Branham tulee olemaan täällä.”… Minua mainostetaan kolmessa paikassa, tätä ainoata kokousta tällä viikolla, kolmessa eri paikassa: yhdessä Kentuckyssa ja kahdessa Kaliforniassa, joista minä tiedän. Eikä sille voi mitään, koska minulla ei ole mitään virallista markkinointia, ja se on vähän hankalaa.

⁶         Ja jos täällä sattuu olemaan joku Madisonin seutuvilta Kentuckysta, täältä. Minun mainostettiin olevan täällä viime viikolla, enkä minä tiennyt siitä mitään. Ja minä tulen kotiin, ja he olivat ilmoittaneet siitä, ja se veli, joka sen teki, Ethings–niminen. Tai, luulisin, että se oli hänen nimensä, hän teki sen ihan hyvässä uskossa. Hän soitti minulle ja kysyi, jos voisimme vain pistäytyä ja olla siunaukseksi ihmisille ja tulla siunatuksi. Hän soitti, ja minä pyysin häntä kysymään veli Moorelta. No, sitten, minun piti lähteä. Minä sanoin hänelle, että minun oli lähdettävä tuona samana päivänä. Veli Moore jätti kertomatta asiasta kenellekään. Ja kun… kertomatta minulle tai vaimolleni. Ja niinpä minä olin Idahossa ja tulin juuri takaisin ja kokous oli meneillään.

⁷         Ja näin sen aikana, ettei voi tehdä sopimusta asioista Louisianassa, asioista, jotka ovat meneillään täällä. Ja niinpä minä otin kokouksistani sopimisen vastuun itselleni, että sovin itse omat kokoukseni, niin että kokoukseni ovat… vähän niin kuin… Voi, en minä tiedä, minusta tunnustaminen tekee hyvää sielulle. Eikö teistäkin? [Seurakunta sanoo: ”Aamen–toim.] Minä olen ollut niin hidas tekemään näitä asioita. Ja antanut kenen tahansa, missä tahansa, antaa asioiden vain mennä umpimähkään. Ja huomannut, ettei siitä tule mitään. Ja pitkän ajan päästä, laitetaan… Teillä pitää olla sitä varten jokin järjestelmä. Ja nyt minä yritän tehdä sopimukset.

⁸         Ja minä–ja aion mennä tapaamaan rouva Arnoldia. Minä… täällä Louisvillessä on yksi mies, joka on ollut tosi hyvä, kun hänellä on ollut täällä kokouksia, ja hänen nimensä on veli Burgum. Ja hän halusi kokouksen yhtenä tai kahtena iltana. Minä menen tapaamaan tuota pikku Tediä, luulisin, Teddy Arnoldia, joskus tällä viikolla.

⁹         Ja tänä tulevana lauantaina ja sunnuntaina, jos voin, Herra tahtoo, haluan mennä Madisonvilleen. Siellä on 25–30 saarnaajaa. Ja he kaikki, jotka istuvat siellä, tulevat joidenkin… Yksi oli kuuden–700 mailin päästä. Kukaan siellä–siis minä en ollut siellä, eikä se ollut minun omaa syytäni, mutta, minä vain… mutta väärinkäsityksen takia, tai että hänelle ei soitettu. Ja minä yritän olla siellä ensi viikonloppuna, jos Herra suo.

¹⁰   Ja sitten 5:stä 6:een, olen Brooklynissä, New Yorkissa. Ja sitten… Sitten 14., 15, ja 16. Parkersburgissa, West Virginiassa–sovin juuri noista kokouksista eilen illalla ja tänä aamuna. Charlotte, South Carolinassa, on myös listalla, mutta siitä en tiedä. Ja sitten alkavat lomat.

¹¹    Ja me lähdemme länsirannikolle, jonne ollaan järjestämässä suurta kokousta auditorioon. Nyt, nämä ovat–ovat pieniä kokouksia, niin kuin oppilaitoksissa ja sen semmoisissa. Yksi länsirannikolla tulee olemaan kahden kaupungin yhdistelmässä, Oaklandissa ja San Franciscossa.

¹²   Ja sitten valtuutettuna Phoenixiin, koska veli Roberts ei pysty menemään sinne, joten minun pitää jollakin tavalla ottaa hänen paikkansa Phoenixissa, koko Maricopan seudun kokous. Se on yhteisyritys.

¹³   Ja rukoilkaa minun puolestani, koska minä–minä tarvitsen sitä. Ja minä ymmärrän, että joka kerran, kun usko nousee esiin, perkele kääntää jokaisen helvetin tykin sitä kohti, noin vain, näettehän, ja se tekee asian aika raskaaksi.

¹⁴   Niinpä tänä aamuna, rukous sairaitten puolesta. Minä haluan lukea jotakin Jumalan ikuisista Sanoista, ja puhua muutaman hetken Kirjoituksista, ja sitten rukoilen sairaitten puolesta. Voi, kuinka minä rakastankaan puhua Hänestä! Ettekö tekin? Minä yksinkertaisesti rakastan puhua Hänestä.

¹⁵    Nyt haluan lukea Raamatusta II Kun. ja 2. luku, 12. jae, osan siitä.

Kun Elia [Raamattu: Elisa–toim.] sen näki, huusi hän: ”Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!”

¹⁶   Ja nyt tekstin suunta, tai aihe, josta haluan puhua on Käytetty viitta. Niinpä, Jumala lisätköön siunauksensa, kun me puhumme teille tänä aamuna. Ja olkaa rukouksessa puolestamme.

¹⁷   Tänä aikana, Israelin valtakaudella maassa–Israel oli valtio ja se oli voimakas valtio, ja se oli rauhallinen aikakausi sotaisten pätkien keskellä. Mutta–sen hengelliseltä puolelta, se oli suuren jäljittelyn aika. Ja jos me katselemme Vanhaa Testamenttia ajassa taaksepäin, me löydämme aina esimerkkejä siitä, mitä nykypäivänä tapahtuu. Raamatussa, aina–asiat, joita on nyt, ovat heijastumia [antityyppejä–suom.] siitä, mitä alussa oli.

¹⁸   Nyt I Mooseksen kirja synnyttää kaiken sen, mitä maailmassa tänään on. Maailmassa ei ole mitään, mikä ei olisi alkanut I Mooseksen kirjassa, sillä se on alku. Siellä jokainen ismi sai alkunsa. I Mooseksen kirjassa alkoi kaikki, mikä on alkanut. Ja todellinen seurakunta alkoi I Mooseksen kirjassa. Ja epäaidot uskova saivat alkunsa I Mooseksen kirjassa. Ja välinpitämättömyys alkoi I Mooseksen kirjassa. I Mooseksen kirja oli alku.

¹⁹   Elian kaudella, tai Elian vaeltaessa täällä maan päällä, joka oli sen ajan Jumalan profeetta…

²⁰   Eikä Jumala ole koskaan maan päällä jäänyt ilman todistajaa. Jumalalla on aina, jossakin, jossain paikassa, ollut henkilö, jonka ylle Hän on voinut panna kätensä, ja hän on edustanut Häntä todistajana. Siispä, jos Hän on tehnyt niin I Mooseksen kirjasta lähtien, alusta-, totta kai, jossakin Jumalalla on mies, jonka päälle Hän voi panna kätensä nytkin. Sillä Hän–Hän on enemmän kuin vain yksi mies nyt, Hänellä on useita miehiä, joiden päälle Hän voi panna kätensä, koska me olemme saavuttamassa kokoon kutsumisen hetken, elonkorjuun ajan.

²¹   I Mooseksen kirja kylvi siemenen ja nämä 6000 vuotta ovat olleet sadon kypsymistä. Ja nyt siemen on tullut itse siemeneksi. Se on palannut takaisin kukintaan ja kukinnasta hedelmään. Ja nyt on kokoamisen aika, sadonkorjuun aika, kaikkien suurien asioiden, jotka alkoivat. Todellinen seurakunta, joka lähti liikkeelle I Mooseksen kirjassa, on saavuttanut hedelmien ajan, Hengen hedelmien. Ja antikristus, joka lähti liikkeelle I Mooseksen kirjassa, on päässyt hedelmäänsä. Ja nyt on todella tämän maailman koko aikakauden päätöshetki… kuolevaisten olentojen. Ja me olemme… Tämä aika on suurenmoisin aika, minkä kukaan on koskaan elänyt. Nyt on ravistelun aika. Tämä on vaikea aika syntisille, mutta ihana aika kristitylle, koska me tiedämme, että me olemme–pakkaamassa tai kokoamassa viimeisiä pieniä ponnistelujamme yhteen lähteäksemme kotiin kohtaamaan Herraa.

²²   Nyt ihmiset tänään, kun katselette ympärillenne, ja näette nämä suuret ongelmat ja ahdingon, jotka ovat kohdanneet kansakuntaamme, kun… yhtenä iltana juttelin jonkun kanssa, joka oli yksi näistä tähystäjistä, jotka vartioivat… Ja he sanoivat: ”Veli Branham, me olemme juuri opettaneet hallituksen kautta, ettei ihmisiä enää pidä neuvoa maastoutumaan… lattialle, kauas ikkunoista, jos pommi osuu, tai menemään ollenkaan kellariin, koska tämä uusi pommi, joka voidaan ohjata radiolla Moskovasta 4. kadulle Louisvillessä, ja osua suoraan tuohon katuun. Kun se laukaistaan, siinä on ter–… juttuja, räjähteitä ja se voidaan viedä niin monen tuhannen, niin monen tuhannen… sitä ohjataan tähtien ja tutkan avulla ja se tipautetaan täsmälleen 4. kadulle Louisvillessä Moskovasta, Venäjältä. Ja kun se osuu sinne… Ei tarvitse käyttää lentokonetta tai mitään. Vain hurautetaan se täältä ja se laskeutuu tuonne. Ja se räjäyttää maahan sellaisen reiän, kooltaan 75 jalkaa syvän, [n. 23m–suom.] ja 15 neliömailia suuntaansa, 15 neliömailia. [n. 40 km² suom.]. Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin valmistautua pakenemaan yläkertaan–se on ainoa, mitä voi tehdä, kun nuo ajat koittavat.

²³   Ajatelkaapa, niitä voidaan ampua 50 tai 100 kerrallaan, jos niin halutaan. Kaikki tulee olemaan ohi… uskoakseni 60 tai 80 minuuttia, tai jotakin, tai sekuntia–sekuntia, pikemminkin, sieltä tänne, koko homman täystuho tulee kestämään. Louisvillen ja Henryvillen välissä ei tule olemaan mitään jäljellä ja Louisvillen ja Bardstownin, tai siellä, mitään muuta kuin yksi iso kuoppa maassa ja siinä kasa hiekkaa. Vain se tulee olemaan jäljellä, ja lisäksi ne alueet, jotka häviävät ja palavat maileja ja maileja sen ulkopuolelta. Ja kun yksi tipahtaa sinne, toinen tipahtaa jonnekin toisaalle ja yhtyy siihen.

²⁴   Minä olen niin iloinen siitä, että meillä on suoja. ”Herran nimi on mahtava torni; hurskas juoksee sinne ja saa turvan.” Huolimatta siitä kuinka monta pommia tai kuinka monta mitä tahansa, joka… Me olemme siellä turvassa. Niinpä, maailmalla ja syntisellä, jolla ei ole tätä turvaa, tai turvapaikkaa, on vapinan aika. Uskoisin, että jos en olisi kristitty, tulisin hulluksi ajatellessani, mitä voi tapahtua milloin tahansa. Ja talo täynnä pikkulapsia ja kaikkea, en tietäisi, mitä tehdä. Mutta olen niin iloinen siitä, että minä voin seisoa kotonani ja esitellä ihmisille Suojan, johon yksikään pommi ei voi kajota eikä mikään muukaan Herran Jeesuksen suojaavien siipien alla. ”’Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra.’” Näettekö? Siinä on meidän suojamme.

²⁵   Ja mikä suurenmoinen, loistava aika on, kun ymmärtää, että kaikki synti ja kiistat ja elämän koetukset ovat pian ohi. Jonain päivänä kaikki on ohi, ja me lähdemme kotiin ollaksemme Herran kanssa. Se mitä on jäljellä, on aika jolloin saarnata evankeliumia ja tuoda tälle suurenmoiselle tornille niin monia kuin vain mahdollista.

²⁶   Ja sitten, kun me ymmärrämme oppituntimme Eliasta hänen aikakaudellaan, hän… tai, hänen vaelluksellaan maan päällä, no mutta, hän oli suuri, mahtava mies. Jumala käytti häntä mahtavilla tavoilla, mahtavalla voimalla. Ja me huomaamme, että sinä aikana oli ryhmä jäljittelijöitä, jotka yrittivät matkia Eliaa ja tehdä samoja asioita, joita Elia oli tehnyt.

²⁷   Ja saman asian me havaitsemme nykyään; kristillisyyden jäljittelyä. Ihmisiä, jotka yrittävät toimia niin kuin kristitty, jotka yrittävät tehdä itsestään kristittyjä. Sitä ei pysty tekemään. Jumalan on tehtävä se. Hän on ainoa, joka kykenee siihen.

²⁸   Ja niin perustettiin koulu ja annettiin sille nimi: ”profeettakoulu.” Ja kaikki menivät profeettakouluun ja he saivat oppia. Ja minä voin kuvitella mielessäni noita saarnaajia, jotka käyttivät samanlaista takkia kuin Elia käytti. Voin kuvitella, kun yritettiin matkia hänen ääntään, hänen tapaansa puhua, Ja–ja tapaa, jolla hän esiintyi. Kaikki yrittivät tehdä samoin, koska Elia oli suuri mies, jota Jumala käytti.

²⁹   Ja saman me näemme nykyään. Kuuntelin radiolähetystä vähän aikaa sitten. Meillä on ollut Billy Grahameja kaikkialla maassa siitä lähtien, kun Billy oli Louisvillessä. Jokainen yrittää jäljitellä samaa juttua, melkein kammata tukkansa samalla tavalla ja–ja käyttää samaa juttua, ja samanlaista ääntä ja niin edelleen. Mutta niin ei voi tehdä. Sinun on oltava se, joka olet ja millaiseksi Jumala on sinut tehnyt. Näin se on. Ja niinpä me huomaamme, että ehkä noina aikoina tapahtui samoin.

³⁰   Nyt, kun Jumala näki, näki ennalta, että Elian päivät olivat luetut, ettei hän voisi viipyä täällä maan päällä enää kovin kauaa, (niin kuin kukin meistä), ja niin hän aikoi ottaa Elialle seuraajan. Ja niin Hän kutsui tämän miehen. Hän ei ollut missään seminaarissa, kun Hän kutsui hänet. Hän oli kyntämässä peltoa härkien ikeen kanssa, tekemässä palvelusta, tai huolehtimassa äidistään ja isästään. Ja Jumala kutsui hänet olemaan Elisan, tai Elian seuraaja.

³¹   Ehkä moni tuossa koulussa ajatteli, että varmasti hän tulisi olemaan hänen seuraajansa. Hän rupeaisi käyttämään hänen viittaansa heti, kun hän saisi asiansa päätökseen sen kanssa.

³²   Mutta Jumala on se, joka kutsuu. Jumala on se, joka valitsee. Jumala tekee valinnan. Jumala laittaa puitteet kuntoon. Jumala on asettanut seurakuntaan joitain apostoleja, joitain profeettoja, joitain opettajia, joitain evankelistoja ja paimenia. Jumala tekee sen itse. Me emme kykene muuttamaan edes yhtä hiustamme mustaksi tai valkoiseksi, emmekä kykene lisäämään ikäämme murehtimisellamme. Jumala äärettömässä armossaan ja valinnallaan ja ennalta tietämisensä kautta panee nämä asiat järjestykseen, ja jokainen pyörä toimii aivan oikein. Niin sitä pitää.

³³   Minä olisin ollut lannistettu mies tänä aamuna, jos en uskoisi Jumalan valintaan ja kutsumiseen. Jos olisin ajatellut, että tämä maailma olisi jätetty omilleen, inhimillisen voiman varaan ja inhimillisen viisauden varaan, ja noiden ”neljän suuren”, [USA, Iso-Britannia, Neuvostoliitto ja Taiwan–suom.] ja YK:n ja joka ei ikinä edes mainitse Jumalan nimeä. Olisin ollut masentunut ihminen. Mutta minä en odotakaan. että lopputulos riippuisi niistä.

³⁴   Minä katson tämän vanhan Kirjan sivuja, jonka Jumala kirjoitti, ja kaikki tulee tapahtumaan sillä tavalla, kuin Hän on sanonut, ja siinä kaikki! Niinpä ainut, mitä minä voin tehdä, ei ole olla heidän linjoillaan, vaan Golgatan linjalla. Olla Jumalan linjoilla, olla Hänen Sanansa linjalla, pitäytyä Hänen Sanassaan. Vaikka kuinka kovasti juttu näyttäisi menevän tähän suuntaan, se on se suunta, johon Jumala on tarkoittanut asian menevän. Se ei voi olla mitään muuta. Sillä ollen ääretön ja tietäen lopun alusta pitäen, Hän järjestää kaiken omaksi kunniakseen. Näin on.

³⁵   ”Kaiken pitää toimia yhteen.” Kaiken pitää muotoutua täsmälleen omaan paikkaansa. Voi! Eikö tämä rohkaisekin kristittyä! Mikään ei voi mennä pieleen. Loppujen lopuksi kyse ei ole meidän taistelustamme; se on Hänen. Juttu ei ole meidän viisautemme varassa vaan Hänen. Ainoa, mitä meidän pitää tehdä, on uskoa ja luottaa, ja olla hiljaa ja nähdä Jumalan kunnia, nähdä kuinka se liikkuu omalle paikalleen ja jokainen pyörä liikkuu. Se voi olla hajaantuneena puolelta toiselle, mutta silti se liikkuu omalle paikalleen, kun Jumala sanoo sanan.

³⁶   Hän tiesi lopun jo alusta asti. Hän tiesi tulevansa tekemään valinnan. Hän tiesi, että Elisa tulisi ottamaan Elian paikan, ennen kuin koko maailmaa edes oli luotu. Kaiken pitää toimia täsmälleen oikein.

³⁷   Ja me olemme rakkaistamme huolissamme ja niin edelleen: ”Tulevatkohan he ollenkaan sisälle?” Heidän nimensä tulevat järjestymään sinne, jos ne ovat kirjoitettuna Karitsan elämän kirjaan ennen maailman perustamista. Se on ainoa, mitä voi tehdä. Me todistamme ja loistamme Valoa. Jumala toimii, Hän, joka tuo sen heille.

³⁸   Siis, huomatkaapa, Eliassa, silloin ennen kuin hän heitti viittansa hänen päälleen ja kokeili sitä hänen päälleen… toisin sanoen, profeetta Elia, jonka harteilla tuo Jumalan vaippa oli, hän tuli ja asetti sen Elisan, tuon maanviljelijän ylle, nähdäkseen kävisikö se hänelle. Ja muuttuminen kesti suunnilleen 10 vuotta, että tuo vaippa sopi hänelle.

³⁹   Tiedättehän, yleensä Jumala pistää meidät [vaate–suom.] –liikkeeseen ja trimmaa meidät kuntoon. Hän ei muuttanut viittaansa, jotta se olisi sopinut Elisalle; Hän käski Elisan sopimaan tuohon viittaan. Ja niin Hän toimii nykyäänkin. Hän muuttaa meitä, jotta me sovimme vaatteeseen, eikä muuta vaatetta, jotta me sovimme siihen. Joskus me haluaisimme muuttaa viittaa, jotta se sopisi meille, mutta niin me emme voi tehdä. Teidän pitää antaa muuttaa itsenne tuota vaatetta varten. Se on Jumalan vaate ja Hän teki siitä täydellisen. Ja meidän pitää… Hänen pitää tuoda meidät tuohon valtakuntaan, jotta viitta sopisi meille.

⁴⁰   Me emme kykene olemaan täydellisiä itsessämme. Me tiedämme, ettemme voi. Ei ole mitään keinoa olla sitä, ja silti, Hän käski meidän olla sitä. Niinpä, mutta, se mitä Hän teki, hän valmisti meille hyvityksen: Herran Jeesuksen Kristuksen ja Hänen vanhurskautensa. Täydellisyys tulee siitä; sivuuttaa oma pyhyytemme, jota meillä ei ole yhtään, ja omat ajatuksemme, joita ei pitäisi olla olemassakaan. Sen sijaan me lepäämme pyhästi Herran Jeesuksen loppuunsaatetun työn varassa. Jumala lähetti Hänet maan päälle ja Hänessä meillä on lepo.

⁴¹   Huomatkaapa, kaikki nämä vuodet, sikäli kun tiedämme, hänellä oli tuo yksi ainut hänen ylleen tulevan viitan kaste. Mutta vuosien kuluessa Jumala oli muokannut tuon miehen luonnetta sellaiseksi, että hän sopisi tuohon vaatteeseen ja olisi Herran palvelija, kun hänet oli kutsuttu.

⁴²   Ja sitten, kun Elia meni ja heitti sen hänen päälleen ja he lähtivät kohti Gilgalia ja menivät moniin muihinkin paikkoihin, profeettakouluun, matkallaan, ja matkasivat eteenpäin. Ja lopulta, Elia yritti saada Elisan kääntymään takaisin. Huomasitteko te sen? Yritti saada hänet kääntymään takaisin. Hän sanoi: ”Minä… ” Toisin sanoen: ”Ehkä tie on sinulle vähän liian jyrkkä, poika. Ehkä se on liian kapea sinun kävellä.”

⁴³   Tiedättehän, missä Elia oli, siellä oli suorasukaisuus. Ja kun Jumalan joku uskollinen palvelija saarnaa evankeliumia, se on rehellistä, väärentämätöntä evankeliumia, siellä, missä sitä saarnataan.

⁴⁴   No mutta, yhtenä päivänä hän meni sinne profeettojen kouluun, tervehtimään heitä, ja he pyysivät häntä lähtemään, He sanoivat: ”Tuo on liian suoraa meille täällä.”

⁴⁵   Juuri suorempaa evankeliumin julistusta me tarvitsemme tänään, joka erottaa jyvät akanoista, tai oikean väärästä. Tekee siitä, mikä on oikein ”oikean” ja siitä, mikä on väärin ”väärän.”

⁴⁶   Mitä kaikki nämä kaverit olivatkaan kokemuksinensa! He lähettivät etsimään jotain syötävää, ja joku löysi villin köynnöskasvin ja keräsivät villikurkkuja ja saivat aikaan pikkuisen kuoleman kirkkokunnallisessa padassaan. Ja ensi töikseen tiedättehän, he huudahtivat: ”Padassa on kuolema!”

⁴⁷   Mutta Elia, [Elisa–Raamattu–suom.], jolla oli kaksinkertainen voitelu, tiesi mitä tehdä. Niinpä hän pani pataan kourallisen jauhoja ja sanoi: ”Olkaa hyvä vain ja syökää se.” Toisin sanoen, he…

⁴⁸   Tänään, esimerkki, luulisin, että meillä on paljon metodisteja, baptisteja, presbyteerejä, luterilaisia, helluntailaisia ja kaikkea muuta, kaikki sekoitettuna yhteen. Ja jokainen taistelee toistaan vastaan. Eikä meidän tarvitse syrjäyttää koko asiaa ja tehdä sitä tyhjäksi. Me tarvitsemme toisen kourallisen jauhoja. Säilytetään yhteinen seurakunta.

⁴⁹   Jauho oli peräisin samasta koulutalosta, joka oli ruokauhri, jonka ihmiset olivat tuoneet ja sadon ensihedelmä, joka oli jauhettu tietynlaisilla jauhinkivillä, joka teki jokaisesta hitusesta samanlaisen. Ja sitten, kun…

⁵⁰   Tämä jauho, samanlaisine hitusineen oli Kristuksen esikuva. Jauho on elämä. Ja kun Kristuksen esikuva, jauho, hituset samanlaisiksi jauhettuna tarkoittaa: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” Ja tuo jauho on ruokauhri ja kun jauho pannaan sinne, kun Kristus pannaan kuolemaan, se tuo elämän. Se muuttaa meidän kuolleen muotomme, meidän eroavaisuutemme, meidän kirkolliset väittelymme ja kaiken. Jos me vain tuomme Kristuksen sisään, kuolema ja erottelu tulevat muuttumaan elämäksi, jos me vain teemme sen.

⁵¹   Amerikassa on 19 miljoonaa baptistia. Amerikassa on 13 miljoonaa metodistia. Amerikassa on 11 miljoonaa luterilaista. Ja Amerikassa on 10 miljoonaa presbyteeriä. Ja Jumalan tietää, kuinka monta katolista, joka peittoaa kaikki kirkkokunnat. Mutta, kaikessa siinä, mitä me tarvitsemme? Kourallisen jauhoja. Meidän pitää saada elämä seurakuntaan. Ja Kristus on Elämä. Hän tuli tuomaan meille elämän.

⁵²   Ja niin, ihmisillä on väittelynsä ja koulunsa ja teo–… teologiansa ja niin edelleen.

⁵³   Ja sitten, Elia käski Elisaa: ”Sinun on parasta kääntyä takaisin, koska tie voi olla vähän liian vaivalloinen.” Mutta Jumalan miehen, joka on kerran kohdannut sen, tai jonka hartioille Jumalan vanhurskauden viitta ja voima on heitetty, ei ole kovin helppoa kääntyä takaisin.

⁵⁴   Kun minä kuulin pastorin sanovan tänä aamuna, että meidän… Monet ovat lannistuneet. Meidän pitää rohkaista itsemme. Me tarvitsemme rohkaisua. Se on oikein. Koetuksia voi tulla; ei meille ole koskaan luvattu immuniteettia niille. Mutta Hän antaa armon päästä niistä läpi. Jos vuori on liian korkea ylittää, liian syvä alittaa, liian leveä ohittaa, Hän antaa armonsa mennä sen läpi. Näin asia on. Älä pelkää, vaan pidä silmäsi Kristuksessa, sillä Hän on ainoa, joka voi viedä meidät läpi.

⁵⁵   Nyt, me näemme hänet matkalla, saapuvan kouluun. Ja hän sanoi: ”Pysykää te täällä nyt. Pysykää täällä ja istukaa alas ja olkaa hyviä teologianopettajia, ja niin edelleen. Ja teistä, ehkä jonakin päivänä tulee tämän koulun dekaani. Mutta minun on edettävä vähän pitemmälle.”

⁵⁶   Voisitteko kuvitella Jumalan miehen tyytyneen olemaan oppilaitoksen dekaanina, kun Jumalan voima oli asetettu siihen, missä hän seisoi? Ei, todellakaan. Hän sanoi: ”Niin totta kuin Herra elää ja sinun sielusi elää, minä en jätä sinua.” Niin sitä pitää!

⁵⁷   Pysykää hänen mukanaan huolimatta siitä, kuinka paljon sinun äitisi, isäsi tai pastorisi yrittävät lannistaa sinua, pysykää hänen luonaan.

⁵⁸   Ja niin sitä mentiin Jordanille. He ylittivät sen. Ja Elia sanoi: ”Mitä sinä haluaisit, että minä sinulle tekisin?”

⁵⁹   Hän sanoi: ”Että kaksinkertainen annos sinun henkeäsi tulisi minun päälleni.” Hän tiesi, että hänellä oli työ tehtävänä. Hän sanoi: ”Kaksinkertainen annos.” Ei vain jokin lämmin kokemus, ei kunnon kädenpuristus tai kunnon kokous muun seurakunnan kanssa, vaan: ”Se, mitä minä haluan, on kaksinkertainen annos sitä, mikä on parasta tällä hetkellä.”

⁶⁰   Kuulkaapa, kun Jumala asettaa miehensä tehtävään maailmassa, hänellä on oltava jotakin parempaa kuin mitä maailmalla on. Hänellä on oltava jotakin parempaa, kuin mitä seurakunnalla on. Hän tavoitteli kaksinkertaista annosta.

⁶¹   Ja jos milloinkaan on ollut hetki, jolloin kaksinkertaista annosta tarvitaan, se on tänään, ihmisten maailmassa; jotakin parempaa, jotakin korkeampaa. En voi… Minusta pavut ja maissileipä on oikein hyvää, mutta joskus minun on kurkotettava vähän korkeammalle. Ja sen me teemme; meidän on tehtävä. Meidän on jatkettava kiipeämistä. Israel olisi ollut luopio, jos se olisi jäänyt samalle maaperälle. Sen piti joko kulkea eteen-, tai taaksepäin. Ja sellainen on seurakunnankin tila.

⁶²   Ja niin, kun lähdettiin eteenpäin, ei kulunut kuin muutama hetki, kun hän sanoi: ”Olet pyytänyt isoa asiaa, mutta silti, jos sinä näet kun minä lähden, sinä voit saada sen mitä pyydät.”

⁶³   Siis, motiivin on oltava vilpitön, sydämen puhdas, silmän terve, ja katse pitää pitää lupauksessa. Hm! Jos sinä olet sairas tänä aamuna, jos olet ahdistuksessa, on olemassa yksi suurenmoinen lupaus, ei Elialta, vaan Jumalalta itseltään: ”Jos sinä uskot, kun rukoilet, usko, että sinä saat sen, mitä pyydät niin sinä tulet saamaan sen.” Sillä mitä lääkäri sanoo, ei ole väliä, miten paljon tämä menee ja tuo menee, pysy vilpittömästi lupauksessa.

⁶⁴   Elia antoi hänelle tarjouksen: ”Jos sinä näet, kun minä lähden, se tulee sinun päällesi.”

⁶⁵   On olemassa lupaus: ”Jos sinä uskot, kaikki on mahdollista niille, jotka uskovat.”

⁶⁶   Joskus minä katson itseäni ja ajattelen: ”Minä olen elämässäni ollut sen päiväinen vätys. Olen odotellut ja hukannut useita tuhansia sieluja Valtakunnalta, koska olen odottanut ja sanonut: ”Jumala… ” Ollut liian riippuvainen hengellisestä lahjasta, ja sanonut: ”Herra, jos Sinä vain näytät minulle näyn, mitä tehdä.” Ja Jumala antaa näyn, silloin minä pyörrän ympäri ja annan jonkun puhua minut johonkin muuhun.

⁶⁷   Ja, voi, minä en ole koskaan tullut tuohon pisteeseen, vielä niin, että minä… haluaisin tällä kertaa, koska tunnen, tässä on nyt usko siihen, että meidän on astuttava pois sieltä, kyseessä on lupaus. Ja niitä asioita, joita Hän on tehnyt ja noita parantamisia, joita Hän on suorittanut ja ihmeitä; siinä määrin on tapahtunut ja antanut ottaa itsestään kuvan meidän rinnallamme ja niin edelleen, eikä sellaista tiedetä tapahtuneen sitten kun maailma alkoi. Ja seistä sitten vain kuin vätys, se saa minut masentumaan itseni kanssa. On aika tarkata herkeämättä lupausta.

⁶⁸   Ja niin minä aion tehdä, Jumalan armosta. Ja minä tajuan, että jok’ikinen helvetin riivaaja tulee ampumaan sitä. Mutta Jumalan armosta, minä aion pitää katseeni lupauksessa.

⁶⁹   Elisa sanoi: ”Jos sinä…” Elia sanoi: ”Jos sinä näet sen, kun minä lähden, sinä saat sen, mitä pyysit.” Näin se on. Sinun on pidettävä sitä silmällä, tarkkailtava sitä, vahdittava lupauksen täyttymistä. Niin kuin, mitäs, jos jotkut sieltä koulusta–hän olisi muuttanut mielensä ja sanonut: ”Hei, pojat, mitäs minä nyt teen, ai että pitäisi pysyä aivan profeetan kannoilla?” Hän olisi kenties epäonnistunut. Mutta hän ei välittänyt siitä, mitä koulu ajatteli tai mitä kaikki opettajat ajattelivat. Hän ei välittänyt siitä, mitä naapurit ajattelivat tai mitä taloissa [ajateltiin–suom.], tai kuka häntä katseli. Hän piti uskonsa lupauksessa.

⁷⁰   Tänään me tarvitsemme uskoa Jumalan lupaukseen, älkääkä kiinnittäkö mitään huomiota, mitä tämä sanoo tai tuo toinen sanoo.

⁷¹   Niin kuin eräs veli sanoi, eräs saarnaaja, jolla oli kaksi tytärtä, jotka olivat mykkiä. … ja että kritiikki jumalallista parantamista kohtaan, että: ”Noita lapsia ei voi parantaa.”

⁷²   Älkää kiinnittäkö arvostelijoihin mitään huomiota. Pitäkää uskonne lupauksessa. Jumala sanoi niin! ”Uskon rukous parantaa sairaan ja Jumala nostaa heidät ylös.” Jos Hän saa yhden kuuromykän kuulemaan, Hän voi saada toisenkin kuuromykän kuulemaan. Me tiedämme erehtymättömien todisteiden perusteella, että Hän tekee sen. Pitäkäämme uskomme lupauksessa. Silmämme terveinä, korvamme terveinä, sydämemme vilpittömänä, ja keskittykäämme Jeesukseen Kristukseen, niin Hän kykenee tekemään sen, minkä on luvannut. Voi, kun sitä ajattelee, koko kohtaus vaihtuu, kun me pääsemme siihen. Jumala antoi lupauksen. Se, joka sen sanoi, oli Jumala.

⁷³    Nyt, täällä oli Jumalan edustaja, joka sanoi sen. Ja Jumala itse on sanonut sen. Mitä me silloin voimme tehdä? Emme muuta kuin pidämme mielemme siinä. [Elia–suom.] sanoi: ”Jos sinä näet, kun minä lähden, saat mitä on luvattu.” Elisa piti Eliaa silmällä. Se, mitä huudeltiin joka puolelta, ei merkinnyt mitään; mitä puolella tai toisella tapahtui, mitä oli tapahtunut ennen, jälkeen, hän ei todella katsonut sitä. Hän piti silmänsä lupauksessa. Siinä se on, katsokaa lupaukseen.

⁷⁴   Minusta se rouva, jonka luona me kävimme tässä yhtenä iltana, sisar Styler, ja lääkärin kertoessa hänelle, miten huonossa kunnossa hän oli. Eikä koskaan kertonut hänelle, vaan hänen rakkailleen, kuinka mahdotonta hänen on koskaan parantua. Nyt, veli… Hänen vävynsä kysyi minulta siitä. Minä sanoin: ”Jos hän vain pystyy pitämään katseensa lupauksessa.” Huolimatta siitä mitä tapahtuu, pitäkää katseenne lupauksessa.

⁷⁵   Jokin viikko sitten, sisar Wood täällä, ja veli Wood, kaksi sydänystävääni täältä seurakunnasta. Olin Michiganissa ystävieni, Leon ja Genen kanssa. Me lähdimme Chicagon kokouksista ja menimme joidenkin heidän sukulaistensa luo, pariksi päiväksi metsästämään kauriita jousilla ja nuolilla. Ja paluumatkallani, minun vaimoni tavoitti minut ja sanoi: ”Rukoilisitko rouva Woodin äidin puolesta. Syöpä on tuhoamassa hänen kasvonsa”, ja jatkoi: ”En ole koskaan nähnyt sisar Woodia niin huolestuneena; hän itkee.” Sisar Wood on aina ollut uskonsankari siitä lähtien, kun Jumala paransi hänen poikansa ramman jalan, ja paransi rouvan tuberkuloosista ja niin edelleen. Mutta hän oli luovuttanut.

⁷⁶   Siinä huoneessa sinä iltana me rukoilimme. Sisään tullessaan rouva Wood sanoi: ”Veli Branham, me lähdemme… ” Ja hän lähti äitinsä luo, joka oli Louisvillessä. Ja hänellä oli syöpä nenänvarressa. Ja lääkäri oli peukaloinut sitä, hajottanut sitä, että sitä oli vain pienenä renkaana hänen nenänsä vieressä ja vain noin 1/8 tuumaa [n.3 mm–suom.] hänen silmästään, siinä oli vain luuta, se todella tuhosi sitä niin nopeasti kuin tuhota voi.

⁷⁷   Menimme huoneeseen ja minä polvistuin. Sanoin: ”Minä haluan keskustella hänen kanssaan kahden.” Ja menin huoneeseen rukoilemaan tuon naisen kanssa. Ja huoneessa ollessamme, ajattelin: ”Oi, Jumala, jos sinä vain näyttäisit minulle näyn siitä, mitä tälle naiselle tulee tapahtumaan. ”Herra ja rouva Wood istuivat ulkopuolella ja odottivat, mitä näky sanoisi.

⁷⁸   Mutta ollessani siellä, minut tuomittiin. Minut tuomittiin siitä, että odotin näkyä. Tuntui siltä, että jokin viittasi menneisyyteen, joka ei ollut minun kutsuni. Miksi sinä kaipaat näkyä, kun lupaus on jo kerran annettu?” Ja niin minä polvistuin ja rukoilin. Ja siinä rukoillessani, jokin sisälläni oli ankkuroitunut, usko lupaukseen.

⁷⁹   Tullessani ulos kerroin siitä rouva Woodille, ja hän sanoi: ”Näitkö sinä mitään, veli Branham?”

⁸⁰   Sanoin: ”En oikeastaan todella nähnyt mitään, mutta minä tunsin jonkin, joka sanoi minulle, että Hänen lupauksensa on totta, ja Hän oli toteuttamassa sen. Ja minä uskon, että Hän tulee sen tekemään.”

⁸¹   Eikä edes 24 tuntia kulunut, kun tuon syövän loppu alkoi, se päästi irti ja rupi alkoi muodostua sen päälle. Syöpä ei tee rupea, kuten tiedätte, ellei se ole kuollut. Ja siinä se oli. Ja tuo nainen on parantunut ja kotona. Mikä ihmeellinen Kristus! Pitämällä katseenne lupauksessa! Jumala sanoi niin!

⁸²   Mutta kun meidän puolestamme rukoillaan, joskus me lähdemme pois ja sanomme: ”No, ei se tapahdu aivan välittömästi, joten on parasta mennä sinne uudelleen.” Voi, ei.

⁸³   Pitäkää katseenne lupauksessa. Jumala sanoi sen, ja se ratkaisee jutun. Ja se siitä. Jos Jumala sanoi niin, Jumala kykenee pitämään lupauksensa tai sitten Hän ei olisi koskaan sitä tehnyt.

⁸⁴   Aabraham kutsui nimeltä noita asioita, joita ei ollut ikään kuin ne jo olisivat olemassa. Ja 25 vuotta, hän piti kiinni mahdottomasta, koska hän ajatteli, että Jumala kykeni tekemään sen, mitä oli luvannut. Aamen. Ja me olemme Aabrahamin lapsia, uskon kautta.

⁸⁵   Todellakin, Elia piti katseensa… tai Elisa Eliassa, kun he kulkivat eteenpäin. Ja hetkisen kuluttua, nuo vaunut tulivat ja erottivat heidät toisistaan, toisen toiselle ja toisen toiselle puolelle ja sitten noutivat Elian pois. … hän astui vaunuihin ja lähti ylös ja otti viittansa harteiltaan ja heitti sen taakseen, Elisalle. Koska Elisa oli kasvanut siihen, tiedättehän, se sopi hänelle hyvin. Ja voitteko kuvitella…

⁸⁶   Voi, haluan nyt teidän jakamattoman huomionne, nyt kun kurkkuni kutisee. Haluan kysyä teiltä jotakin.

⁸⁷   Voitteko kuvitella, miltä Elisasta tuntui, kun hän otti tämän viitan ja pani sen omille harteilleen? Voi, mikä tunne!

⁸⁸   En tarkoita tätä henkilökohtaisesti, mutta kymmenisen vuotta sitten saarnasin saarnan täältä pöntöstä, Daavid, soturi, linko kädessään, Goljat edessään. Siihen aikaan kentällä ei ollut parantamiskampanjoita missään, meidän tietääksemme. Ja voi, mitenkä kriittisiä ihmiset olivatkaan jumalallista parantamista kohtaan! Mutta jotakin tapahtui, kokouksen jälkeen ”Olennon” kanssa. Ja pastorit sanoivat minulle, että olin menettämässä järkeni, että sellaista ei voi tapahtua. Mutta tästä saman laatikon päältä täällä, minä puhuin Daavidista. Sanoin: ”Siis, sanotteko te minulle, että nämä, elävän Jumalan sotajoukot antavat tuon ympärileikkaamattoman filistealaisen uhmata tätä armeijaa?”

⁸⁹   Pikkuinen, kikkarapää poika, luisuine harteineen, lampaannahkatakissaan, linko kädessään, ja koko Israelin armeija perääntyneenä hänen takanaan. Ja hän yksin, käveli esiin. Mies, suunnilleen melkein 19 jalkaa pitkine keihäineen, ja sen päässä oleva juttu painoi useita sekeleitä, ehkä 20 paunaa terästä, teroitettu; 19 jalan keihäs. Ja Daavid itse painoi ehkä 90 paunaa, ja seisoi, pomppi sinne tänne kuin pikku tappelukukko, ja sanoi–sanoi: ”Siis väitätkö sinä vakavissasi, voi tavatonta, että te annatte tuon ympärileikkaamattoman filistealaisen… ” [Veli Branham koputtaa neljä kertaa puhujanpöytää–toim.] ”Jos hän pysyisi omalla paikallaan, niin olkoon. Mutta hän uhmaa elävän Jumalan armeijaa.” Voi että mikä sankari! ”Ja te kaikkiko pelkäätte taistella häntä vastaan?” Hän sanoi: ”Antakaa hänet minulle.” Voi että! Hän sanoi: ”Taivaan Jumala antoi minun tappaa leijonan lingolla. Hän antoi minun tappaa karhun lingolla. Ja kuinka paljon varmemmin Hän antaa tuon ympärileikkaamattoman filistealaisen käsiini.

⁹⁰   Ja kun ensimmäinen voitto oli saatu, ja Goljat oli maassa, Israelin kaikki sotavoimat seurasivat Daavidia. Ja he katkoivat päitä ja löivät Israelin… tai löivät filistealaiset täsmälleen aivan heidän omalla maallaan. He seurasivat heitä joka nurkkaan ja teurastivat, ja valloittivat heidän kaupunkinsa ja kaiken ja saivat voiton.

⁹¹   Veli ja sisar, sama juttu on tapahtunut yliluonnollisessa maailmassa, kun sanotaan: ”Ei jumalallinen parantaminen toimi. Ihmeiden aika on ohi.” Jos ihmeiden aika on ohi, silloin Jumalan aika on ohi. Seurakunta, joka ei usko yliluonnolliseen, kuolee lopulta ja Jumala lähtee seurakunnasta. On pakko! Ja Jumala antoi tuon lupauksen ja Jumalan lupaus on ikuinen.

⁹²   Jokin aika sitten, täällä, kun jotkut tytöt pelleilivät radiumilla ja kastoivat sormensa siihen ja maalasivat sillä rannekellon viisareita. Minulla on sellaiset tässä. Ja eräs tytöistä haksahti ottamaan pensselin ja kastoi sen suuhunsa, Se tappoi hänet. Ja useiden vuosien päästä, otettiin mikroskooppi ja sen alle pantiin tuon tytön kallo ja yhä vieläkin sen radiumin kuultiin tekevän: ”Hrr–hrr–hrr.” Se on loputonta. Se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Sitä ei voi pysäyttää.

⁹³   Ja voi veljet, jos radium vaikuttaa sillä lailla meihin, miten paljon enemmän loputon, ikuinen, yliluonnollinen, kaikkivoipa, ääretön, kaikkivaltias Jumala! Hänellä on oltava tuo sama vaikutus kuin silloin, kun Hän aloitti. Hänellä on oltava koko ajan tai Hän ei ole kaikkivaltias, kaikkivoipa Jumala. Hän yhä odottaa jotakuta, jolla on vahva usko, joka astuu esiin ja haastaa vihollisen Hänen Sanansa pohjalta, ja sanoo, että niin Se on.

⁹⁴   Ja nyt, mitä tapahtuikaan, heti kun suuri parantamiskampanja alkoi? Silloin kymmenet tuhannet soturit, Jumalan miehet, jotka makoilivat pikkuisissa seurakunnissa, kuten Oral Roberts, Tommy Hicks ja monet muut kentän merkkimiehistä, vetivät miekkansa esiin, ja niin vain sitä lähdettiin pois. Tämä Miekka, joka viiltää mennen tullen, ylhäältä ja alhaalta, ”Ajatusten paljastaja, aina luuytimiin saakka.” He ottivat Raamattunsa, Miekkansa, esiin ja lähtivät ulos, kun he olivat nähneet, että sen voi tehdä. Ja me olemme voittaneet vihollisen Jumalan armosta niin, että koko maailma on saanut parantamisherätyksen. Sen voi tehdä. Pikku paimenet, joilla on ollut pikkuinen kotiseurakunta, ja niin edelleen, saivat tulta ja näkivät näyn, kiskaisivat Miekan ja lähtivät eteenpäin ja uhmasivat vihollista.

⁹⁵   No, mistä tiedettiin, että se on olemassa? On suuria miehiä, kansanedustaja Upshaw, Englannin kuningas George ja monia suuria miehiä jotka ovat olleet sairaita ja vaivattuja, ja jotka Kaikkivaltiaan Jumalan voima on parantanut. Sitä vastaan ei voi sanoa mitään. Niin on tapahtunut. Varmasti! Hän oli…

⁹⁶   Sitten Elia lähti. Hänen koko sydämensä toive oli, että tuo lupaus täyttyisi. Hän halusi tuon luvatun. Se oli hänen motiivinsa. Se oli hänelle kaikki. Se oli hänen elämänsä. Se oli hänen tarkoituksensa, kaikki. Kaikki, kaikki kaikessa riippui siitä, toteutuiko tuo lupaus.

⁹⁷   Olen taipuvainen uskomaan, että me emme ole vilpittömiä tämän suhteen, mistä me puhumme. Jos sinun täydellinen motiivisi tänä aamuna on: ”Antaa Jumalalle kiitos paranemisestani. Olen päättänyt elää kristillistä elämää. Olen päättänyt käydä sovussa Jumalan kanssa. Olen päättänyt tehdä sen. En välitä siitä, mitä äiti sanoo, mitä seurakunta sanoo, mitä paimen sanoo, mitä kukaan sanoo, mitä maailma sanoo. Olen päättänyt. Se on sydämeni yksinkertaisuutta”, silloin tulet pääsemään johonkin.

⁹⁸   Sitten, kun Elia näki, että hän oli päättänyt saada sen. Elia, Elia näki, että Elisa oli päättänyt, hän antoi hänelle tuon lupauksen. Lupaus oli: ”Jos sinä näet, kun minä menen! Jos sinä näet sen, kun minä lähden! Se jätettiin siis Elisalle. Hän halusi kuulla tuon lupauksen, ja niinpä hän sai sen lupauksen. Nyt, siinä oli tuo ”jos”. ”Jos, sinä näet, kun minä lähden!”

⁹⁹   Nyt, jos sinä olet sairas tänä aamuna, ja halusit parantua, minä voin osoittaa sinulle, että Kristus antoi sinulle tuon lupauksen. Lupaus on sinun: ”Jos sinä uskot! Jos sinä uskot.” Älä lannistu.

¹⁰⁰   Nyt, Elisa kääri yllensä tuon profeetta Elian viitan. Mikä voittajan marssi! Miten hän kävelikään, kulkien taivasta kohti, voittajana! Hän oli kuullut lupauksen. Hän tunsi voiman, Hän käveli kuin konsanaan soturi, suoraan Jordanille.

¹⁰¹   Kiitos Jumalalle, ystävä! Jokainen uskova, tänä aamuna, joka on puettu Kristuksen vanhurskauteen, kävelee kohti Jordania. Näin on.

¹⁰²   Tulkoon atomipommit; pankaa se vain matkaan. Me olemme pukeutuneet ja kävelemässä, valloittajina. Aamen. Minä… ”Älkää pelätkö, minä olen voittanut maailman. Kyllä vain! Muistitteko? ”Olen voittanut maailman.” [Veli Branham taputtaa käsiään kaksi kertaa–toim.] Kristus sanoi niin. [Veli Branham koputtaa koroketta kaksi kertaa–toim.]

¹⁰³   Elia käveli käytetty viitta päällään, kuin valloittaja ikään, ja saapui Jordanille.

¹⁰⁴   Veli, minäpä sanon tämän sinulle kaikella kunnioituksella. Älä pane päällesi kenenkään muun viittaa, joka on epäilyksen koiden syömä, jossa nämä tappiot ja taikausko ja ylä- ja alamäet ovat tehneet siihen reikiä ja se vuotaa niistä. Pane päällesi Voittajan, Kristuksen viitta. Älä luota seurakuntaasi, joka joskus opetti pelastusta Pyhän Hengen kasteen kautta, joka joskus opetti jumalallista parantamista ja nyt kieltää sen, ja joka on kokonaan epäilyksen koiden syömä ja kaikkea muuta. Pukeudu Hänen viittaansa, joka ei koskaan ole hävinnyt yhtään taistelua, sillä sinä olet matkalla Jordanille. Aamen.

¹⁰⁵   Nyt, hänellä oli käytetty viitta päällään, se on totta. Ja monella ihmisellä tänä aamuna, on käytetty viitta päällään. Mutta tullessaan Jordanille, hän huomaa, että tuo viitta yksin ei saa mitään aikaan. Näin se on. Ja seurakunta, metodisti-, baptisti-, helluntai-, presbyteeriseurakunta: ”Voi, meillä on kouluja! Oi, me kyllä noudatamme kaikkia Raamatun moraalisääntöjä, täydellisesti. Meillähän on kaikilla kudottu viitta päällä, lupaukset siis. Meillä on kaikkea. Meidät kaikki on kastettu, viimeiseen asti. Me olemme todella apostolisia. Meillä kaikki perustuu apostoliseen uskoon. Me uskomme jumalalliseen parantamiseen. Me uskomme Jumalaan. Me uskomme Jumalan voimaan. Meidät on kastettu, Raamatussa–niin kuin Raamattu sanoo. Me olemme saaneet Pyhän Hengen. Me olemme puhuneet kielillä. Me teemme kaikkia näitä. ”Mutta veli, jos se on ainoa, mitä sinä kaipaat, tulet huomaamaan, että sinulta puuttuu jotakin myös, kun saavut Jordanille.

¹⁰⁶   Voi, sinä olet ehkä saanut oppia. Voit olla fiksu. Sinulla voi olla TT, teologian tohtorin tutkinto, sinulla voi olla FT, filosofian tohtorin tutkinto, sinulla voi olla LL.D. latinankielen tohtorin tutkinto. Sinulla voi olla kaikenlaisia tutkintoja. Sinulla voi olla metodistiseurakunnan viitta päälläsi. Sinulla voi olla helluntaiseurakunnan viitta päälläsi. Sinulla voi olla Assembliesin viitta, tai ykseysläisten tai kolminaisuuslaisten viitta tai aivan mitä vain. Se on vain käytetty viitta, alun pitäenkin, näin on, jotakin ihmistekoisia oppeja, opetettu, ja niin edelleen; ja vaikka sinä olisit ollut kristitty ja seurakuntakin olisi ollut kristitty, ja asianmukaisesti vaatetettu.

¹⁰⁷   Mutta Elia, noustessaan pystyyn huomiota herättävästi, ja koko joenpenkka oli täynnä profeettoja ja arvostelijoita, nähdäkseen, mitä hän tekisi. Ja siinä hän tulee kävellen Elian viitta päällään. Voi että! Halleluja! Hänet oli koulutettu toisella tavalla. Hänet oli koulittu. Hän oli antautunut. Hän uskoo. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Hän on tulossa Jordanille. Maailma tarkkailee häntä.

¹⁰⁸   109 Oi, Jumala, miten me tarvitsemmekaan sitä tänään! Monet koulutetut sivistyneet oppineet; on monia miehiä, jotka voivat repiä Raamatun kappaleiksi ja panne sen takaisin kasaan, matematiikassa… Monia miehiä, jotka kykenevät tekemään suuria asioita opetuksen alalla, jotka tuntevat Raamatun historian hetki hetkeltä, jotka voivat sanoa, minä hetkenä kynttilä sytytettiin ja sen hetken, jolloin se sammui. He voivat kyllä kertoa sinulle kaikkia näitä asioita. Ja he ovat… He ovat saaneet vesikasteen. Heillä on henkikasteita, niin kuin sitä sanotaan, viitta. Heillä on kaikki täysin järjestyksessä.

¹⁰⁹   Ja niin oli Eliankin laita. Mutta kun hän tuli Jordanille ja kohtasi kriittisen maailman, mitä hän huusikaan? ”Missä on Elian Jumala?” Ei Elian viitta saanut sitä aikaan. Elian Jumalan voima teki sen.

¹¹⁰   Ja se, mitä maailma tänä aamuna tarvitsee, on Elian Jumalan voima. Voit kyllä puhua kielillä ja huutaa ja ryntäillä pitkin lattiaa. Mutta se, mitä me tarvitsemme, on helluntain Jumalan voima, joka saa aikaan elämää ja niitä asioita, joita silloin koettiin, apostolisessa voimassa.

¹¹¹   Käytetty viitta toimi kyllä, mutta hän tarvitsi Jumalalta tuoreen kutsun sydämeensä. Hän tarvitsi tuoreen voitelun Jumalalta. Hän piti kyllä päällään käytettyä viittaa, kun hän tuli joelle, mutta hän tarvitsi upouuden, omakohtaisen kutsun Jumalalta, omakohtaisen voiman Jumalalta, saadakseen aikaan tuon ihmeen.

¹¹²   Ja veljeni, älä pelkää pyytää Jumalalta mitään. Sinun pitää vaatia Jumalalta, tai pyytää Jumalalta, mitä tahansa, mitä Hän on luvannut. Sillä jos minä esittelisin teille Jumalan, joka on kaikkivoipa ja voimakas, ja jos minä olisin Jumalan palvelija, minun pitäisi tehdä Jumalan tekoja. Ja jos minä teen Jumalan työtä, minun pitää vaatia Jumalaa panemaan nämä asiat tapatumaan, koska Hän taas vaatii minua tekemään mahdottomia. Minun pitää pyytää Häneltä. Minun on kutsuttava Häntä ja olla siinä ja sanoa: ”Jumala, Sinä lupasit sen.” Ja niin myös sinä, jokainen ihminen.

¹¹³   ”Te saatte voiman”, Ap.t. 1:8, ”Kun Pyhä Henki on tullut teihin.” Sen jälkeen, kun Pyhä Henki on tullut teidän päällenne! Sitten kun teidät on vaatetettu Kristityksi, sitten, kun teidän uskonne on pantu Kristukseen, silloin te tulette saamaan voiman. Olkaa hyvät. Kyllä.

¹¹⁴   Ja, veli, sisar jokainen teistä tänä aamuna, saanko sanoa tämän ennen rukoilemista sairaitten puolesta! Saanko sanoa tämän! Jumalan avulla, rukoilkaa puolestani. Kun seisoin 10 vuotta sitten tällä korokkeella, ja saarnasin Daavidista ja Goljatista. Nyt, Goljat ei haittaa minua. Jumala on lyönyt hänet kuoliaaksi minun edestäni. Mutta asia, joka minua haittaa, on uskon puute, jonkin sellaisen puute, jonka tiesin olevan lähellä.

¹¹⁵   Ja tänä aamuna, tämän pienen tabernaakkelin edessä jälleen, minä kiljun: ”Missä on Jumala, joka antoi tämän lupauksen? Missä on se Jumala, joka kohtasi minua tämän kanssa, tuolla? Tule esiin, Jumala, ja anna minulle rohkeutta. Anna minulle voimaa. Anna minulle päättäväinen mieli, välittämättä siitä, mitä tulee tai menee. Vaikka näyttäisi pimeältä, tai näyttäisi… Miltä tahansa näyttääkin, menee eteenpäin. Lupaus on totta.

¹¹⁶   Veli, sisar, jonakin päivänä, teille syntiset ystäväni, ja teille ihmiset, jotka yritätte jäljitellä kristillisyyttä. Sinä saatat kuulua seurakuntaan. Se on ihan hyvä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ei mitään teitä vastaan, joilla on koulusivistystä, tai teidän teologiaanne vastaan. Ei minulla mitään niitä vastaan ole. Mutta, voi, missä Jumala on?

¹¹⁷   Kyse ei ollut ylipäätään Eliasta. Ei Elia ollut se, joka avasi tuon joen. Ei se ollut hänen viittansa; Elisa otti sen käsivarrelleen. Hän taitteli sen samalla tavalla kuin Eliakin teki. Mutta kun hän alkoi yrittää heiluttaa sitä, ei siinä ollutkaan voimaa. Silloin hän huusi tietoisena siitä, että Jumala oli jossakin: ”Missä tuo Jumala on? Missä Hän on?” Silloin hänelle täytyi juolahtaa jotakin mieleen, sillä hän heilutti tuota viittaa ja iski vettä, ja se aukeni vähä vähältä. Ja ennen sen ajan papistoa, ennen tuon ajan kriitikoita, hän käveli Jordanin yli, aivan kuten Elia oli tehnyt ennen häntä.

¹¹⁸   Me emme tarvitse opetusta; sitähän meillä on, vaan me tarvitsemme Elian Jumalan. Me tarvitsemme Elian Jumalan voiman takaisin seurakuntaan. Voiman saada pitämään se otteessaan ja sanoa että Jumalan Sana on ”oikein”, joka tapauksessa.

¹¹⁹   Ja me olemme kaikki täällä tänä aamuna, inhimillisinä olentoina, kukin matkalla Jordanille. ”Ja kun hän tuli Jordanille.” Sinä tulet saapumaan sinne jonain aamuna tai jonain iltana.

¹²⁰   Ja kun hän saapui Jordanille, hän käveli voittajana. Mutta kun hän tuli Jordanille, se oli erilaista. Hänellä oli käytetty viitta päällään. Toinen ihminen oli käyttänyt sitä. Mutta se oli hyvä viitta ja hän tiesi, mikä tuo mies oli, joka sitä viittaa oli käyttänyt.

¹²¹   Veli, sisar, jonakin aamuna, minun on laskeuduttava Jordanille.

¹²²   Ajattelin, me olemme menossa iltapäivällä veli ja sisar Wrightin luo. Älkää unohtako heitä. Tänään on heidän kultahääpäivänsä. Lähden täältä seurakunnasta ollakseni päivällisellä heidän kanssaan. Minä ajattelin tässä eräänä päivänä: 50 vuotta! Ja minä näen, että he molemmat ovat jo varsin iäkkäitä. Ajattelin: ”Kyllä, minä olen 47 vuotias.” He menivät naimisiin kolme vuotta ennen kuin minä synnyin.

¹²³   Neljäkymmentä seitsemän! Minä kävelen kohti Jordania. Minun on laskeuduttava. Minun on päästävä sinne. Minä tulen saapumaan sinne. Voi tapahtua onnettomuus tiellä. Saatan pudota ilmasta, lentokoneessa. Perkeleen nuoli saatetaan ampua lävitseni jossakin, ja minä kuolen. En tiedä miten lähden, mutta on yksi asia, jonka tiedän, olen matkalla ja kävelen kohti Jordania.

¹²⁴    Mutta kun minä pääsen sinne, haluan tietää yhden asian: että minulla on myös käytetty viitta päälläni. Minä en luota omaani, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Sillä heti, kun Elia otti Elisan viitan [Elisa Elian(?)—suom.], hän repi omansa palasiksi ja heitti sen pois. Ja sillä tavalla kävi, kun minä löysin Kristuksen. Minä revin omani riekaleiksi, omat käsitykseni, oman hölynpölyni, pienet mitättömät juttuni. Ajattelin, kun olin pikku baptistisaarnaaja, olin melkein kuin… olin joku. Mutta minä revin sen palasiksi; panin Hänen viittansa päälleni. Ja kun, minä saavun Jordanille, minä haluan tavata itseni käärittynä Hänen viittaansa. Sitä Hän seuraa. Ja me tulemme sinne jonakin päivänä.

Mutta, rukoilisimmeko hetken.

¹²⁵   Taivaallinen Isä, kun me olemme marssillamme Jordanille tänä aamuna, voittajien lailla, ja jonakin päivänä, meidän on esitettävä jotakin Jordanille, se tarkoittaa: kuolemalle. Ja voi, miten kauheaa tulee olemaan, Jumalasta erotetuksi tuleminen. Me emme pääse yli. Ei. Mutta Elia, kun hän saapui sinne, hänellä oli Elisan viitta… Elian viitta. Ja, kun hän otti tuon viitan pois… Elian siis, ihminen, mies, joka oli ollut Sinun silmissäsi tosi otollinen, ja Sinä olit hyväksynyt hänet ja veit hänet taivaaseen kanssasi. Ja Elisa käytti hänen viittaansa, ja niin hän esitti Jordanille, kuolemalle, Elian viitan. Ja se hyväksyttiin, ja Jordan avautui ja hän käveli yli.

¹²⁶   Rakas Jumala, jonain päivänä meidän on tultava sinne. Me emme voi esittää omia hyviä töitämme, joita olemme tehneet. Me emme voi esittää todellakaan mitään. Minä en edes halua mitään, tai yritä esittää, vaan minä luotan täysin Jeesuksen ansioihin. Sinä hyväksyit Hänet ja nostit Hänet kuolleista, ja Hänet tuotiin Jumalan läsnäoloon, ja siellä me tulemme olemaan ikuisesti. Ja Jumala, minä haluan esittää Sinulle sen, että minä uskon Häneen ja minä rakastan Häntä. Ja Hänen armostaan, Hän on pukenut meidät omaan viittaansa. Ja minä rukoilen Isä, että Sinä auttaisit meitä näinä taistelun päivinä. Ja kun Jumalan ihmisten pitää tehdä Jumalan töitä, minä rukoilen, että Sinä soisit meidän ottaa Kristuksen viitan, Pyhän Hengen voiman, ja huutaisit Jumalaa, joka asui Hänessä. Suo se. Kristuksen nimessä me pyydämme sitä.

¹²⁷   Ja kun meidän päämme ovat painettuna, minä mietin täällä, tänä aamuna, mahtaakohan täällä olla ketään, joka yrittää kävellä Jordanille ilman tätä viittaa päällään? Jos täällä on joku, jolla ei ole päällään Jeesuksen Kristuksen viittaa, ja ajattelit, että Jumalan Poika piti sitä kerran. Mietin, että jos sinulla ei ole sitä päälläsi tänä aamuna, nostaisitko kätesi Jumalan puoleen ja sanoisit: ”Rakas Jumala, tänä hetkenä, minä haluan ottaa sen vastaan.”

¹²⁸   Jumala siunatkoon teitä, rouva. Nostaisiko joku muu, nostaisitko kätesi? Jumala siunatkoon sinua, poika. Joku muu, nostaisiko vain kätesi? Jumala siunatkoon sinua, pieni poika. Jumala siunatkoon sinua, nuori mies. Nostaisiko joku muu vielä kätensä? Jumala siunatkoon sinua siellä takana herra.

¹²⁹   Sanokaa vain: ”Jumalan avulla tänä aamuna, minä haluan unohtaa omavanhurskauteni, omat käsitykseni ja ajatukseni mielihyvästä ja hauskanpidosta, ja synnin, jossa olen elänyt. Ja minä haluan Kristuksen panevan viittansa minun päälleni tänä aamuna, että minä pitäisin Hänen viittaansa. Minä tiedän, että se on täydellinen.” Jumala siunatkoon sinua, poika. Sanoisiko Joku vielä: ”Ja minä todella nostan… ”

¹³⁰   Nostatko kätesi, sano: ”Minä haluan nyt ottaa vastaan Pyhän Hengen elämääni. Haluan tulla puetuksi Hänen vanhurskauteensa. Kun minä saavun sinne tuona päivänä, minä en esittele itseäni ja sano: ’Siis, nyt, minä ostin joskus jollekin vähän hiiliä. Olen tehnyt tämän.’” Sehän on hyvä, oikein hyvä, mutta se… Jonkin pitää kuolla, sinun puolestasi, että eläisit, ja ainoastaan tuon teon kautta sinä voit pelastua. Nostaisitko kätesi? Sano: ”Kristus, minä unohdan nyt minun oman tieni. Minä hyväksyn Sinun tiesi. Haluan, että olisit minulle armollinen, kun minä saavun tieni päähän.” Selvä. Jumala siunatkoon sinua, rouva. Jumala siunatkoon sinua.

Nyt me rukoilemme.

¹³¹   Vanhurskas Isä, noin seitsemän, kahdeksan, kymmenen kättä nousi. Minä en tiedä heidän tilaansa. Sinä tiedät kaiken heistä. Minä en tiedä. Mutta he ovat tarpeessa tänään. Ja he tajuavat olevansa tarpeessa, ja he haluavat tulla ja ottaa vastaan avun hädän hetkellä; koska näkevät tuon suuren hetken, joka on nyt käsillä, atomipommit, isot asiat, jotka odottavat meitä.

¹³²    Ja minä rukoilen, Taivaallinen Isä, että Sinä siunaisit näitä ihmisiä, ja panisit kätesi heidän päälleen ja ottaisit heiltä pois kaiken vääryyden ja epäilyksen heistä. Ja heittäkööt he pois oman omavanhurskautensa vanhan koinsyömän viittansa, jossa syöjäsirkat ja heinäsirkat ja taikauskon ja kirkollisuutensa koit ovat syöneet siihen reikiä, eikä se kestä enää. Heittäkööt he sen vain pois ja kurottakoot kauemmaksi ja saakoot Herran Jeesuksen viitan. Mutta, tästä hetkestä lähtien, minä luotan Sinuun.” Suo se, että he saavat sen, Isä, sillä me pyydämme sitä Kristuksen nimessä. Aamen.