56-0726 RAKKAUS
(Love)
Shreveport, Louisiana, USA, 26.7.1956

¹             Hyvää iltaa, ystävät. Olen niin iloinen voidessani jälleen tänä iltana palvella Herraa ja puhua Hänen hyvyydestään teille, Hänen kansalleen, Hänen Verellään ostetuille.

Ja eilen illalla meillä oli ihmeellistä aikaa. Herra Jeesus todellakin siunasi erinomaisella tavalla, mistä olimme hyvin iloisia. Ja tunsin, että se oli toinen kerta, kun urallani tapahtui, että heti sen jälkeen, kun olin ollut voitelun alaisena ehkä kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä minuuttia, ja sitten juuri ennen alttarikutsua, palasin takaisin omaksi itsekseni. Minä… Se oli toinen kerta, kun se tapahtui. Ja se tapahtui kerran, juuri ennen tätä kokousta kokouksen päättyessä Cadle Tabernaclessa Indianapolisissa.

²             Aina, voisin yrittää selittää sen, jos voisin, vain lyhyesti. Se on toinen maailma. Ja näyn tai parin jälkeen näette siellä ihmisiä ja näette, mitä on tapahtunut, tai vain toisenlaista elämää, toista aikaa ehkä, n eljäkymmentä vuotta taaksepäin tai ehkä vuosia eteenpäin. Ja se on aivan yhtä todellista kuin se, että seison tässä. Kuvitelkaa sitten, että muutaman kerran jälkeen alatte todella miettiä, missä olette. Näettekö? Ja se en ole minä, joka tekee sen. Se ei ole Jumala, joka tekee sen. Vaan te teette sen. Kyse on teidän uskostanne. Teidän uskonne tekee sen. Nyt voisin selittää sitä vain hetken, jotta te ymmärtäisitte.

³             Nyt, olen yleensä selittänyt asian näin. Ja ehkä niille uusille tulokkaille, jotka eivät ole koskaan kuulleet minun yrittävän selittää sitä… Näettekö, lahja, koko Jumaluuden täyteys asui ruumiillisesti Jeesuksessa Kristuksessa. Me tiedämme sen. Hän oli kaikki… Hän oli Jumala täydellisenä. Kyyhkynen laskeutui alas, kuten saarnasimme yhtenä iltana aiheesta ”Kyyhkynen ja Karitsa”. Ja kyyhkynen asui Karitsassa. Hän jäi sinne. Hän oli Immanuel. Jumala oli majassansa. Jumalan Poika, joka oli Jeesus, oli Jumalan lihaa, maja, jossa Jumala asui täällä maan päällä. Ja nyt se oli – se oli Kristus ja Jumala yhdistyneinä. Ja sillä tavalla Jumalaa voitiin katsella. Kukaan ihminen ei ole koskaan nähnyt Isää, mutta ainosyntyinen Poika on ilmoittanut Hänet. Näettekö? Toisin sanoen Jumala oli Kristuksessa, joka osoitti Hänen asenteensa ihmisiä kohtaan. Näettekö? Se mitä Hän oli, mitä Jumala oli, Hän ilmaisi itsensä Jeesuksen, Hänen Poikansa, kautta. Näettekö? Kun Hän asui Hänessä ja teki Jeesuksesta ja Jumalasta… Jeesus oli tabernaakkeli, jossa Jumala asui täällä maan päällä… ”Ruumiin Sinä olet valmistanut Minulle”. Näetkö? Ja Jumala asui Jeesuksessa Kristuksessa. Ja se teki Isästä ja Pojasta yhdistyneinä yhteen, nyt, ja heistä tuli Yksi.

Nyt, huomatkaa, se, mikä oli Kristuksessa, oli Hengen täyteys, koko Jumalan täyteys. Jumala antoi Kristukselle Hengen ilman mittaa. Mutta Hän antaa sitä meille mitatun määrän. Kristuksella oli koko mitta, kaikki. Hän oli Immanuel. Mutta sinä ja minä olemme pieniä maljallisia tuosta Siemenestä. Mutta kun Henki, joka on meissä, on samaa laatua, ei yhtä paljon määrällisesti, mutta samanlaista laadultaan, koska se on osa samaa Henkeä. Näettekö?

⁴             Jos minä ottaisin lusikallisen vettä merestä, te ette ikinä jäisi kaipaamaan sitä, lusikallista vettä. Kuitenkin, jos veisin sen laboratorioon, samat kemikaalit, joita on koko valtameressä, olisivat tässä lusikallisessa, samanlaisia kemikaaleja.

No, niin on kristittyjen laita. Kun hän on ottanut Kristuksen vastaan, hänellä on sama koostumus ja samat ominaisuudet kuin Kristuksella. Juuri niin. Koska se on lusikallinen Jumalaa, joka mitataan ja annetaan jokaiselle yksilölle, se tekee teistä Jumalan poikia ja tyttäriä.

Kun Kristus oli täällä maan päällä… Antakaa minun vain selittää tämä niin kuin yritin eilen illalla. Hän sanoi: ”Minä…” Poika, puhuessaan Jumalan Pojasta, Kristuksesta, jossa Henki asui. ”Poika ei voi tehdä itsessään mitään muuta kuin sen, mitä hän näkee Isän tekevän.” Isä käytti Pojan silmiä; Hän käytti Pojan huulia. Nyt Hän käyttää sinun silmiäsi ja huuliasi.

Hän sanoi: ”Kun teitä viedään Minun tähteni maaherrojen ja hallitsijoiden ja kuninkaiden eteen ja niin edelleen, älkää miettikö, mitä sanotte. Sillä se annetaan teille sillä hetkellä. Te ette ole se, joka puhuu, vaan minun Isäni.” Jumala, joka on teissä, Hän puhuu. Jos te mietitte etukäteen, niin silloin teette teidän omien ajatustenne mukaan. Mutta jos vain olette halukkaita olemaan karitsa, niin Kyyhkynen hoitaa puhumisen… Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Kyyhkynen hoitaa puhumisen.

⁵             No, se on sama tapa, jolla Hän… Näettekö, miten Jumalan Henki kulkee suoraan aina Seurakuntaan asti? Katsokaa tätä. Ja tämä selittää muutakin heikkoudesta. Nyt, kun Jeesus sanoi, ettei Hän tehnyt mitään, ennen kuin Isä näytti sen Hänelle. Otetaanpa esimerkiksi Lasaruksen ylösnousemus.

Nyt, Lasaruksen ylösnousemuksessa. Miksi, oliko se outoa, Jeesus oli ollut heidän kanssaan koko elämänsä ajan? Ja yhtäkkiä Hän päätti lähteä pois. Ja hän lähti pois. Hän tiesi, että Lasarus kuolisi. Kun hän oli ollut poissa muutaman päivän, Lasarus sairastui, ja he pyysivät Häntä, että hän tulisi rukoilemaan hänen puolestaan. Hän vain lähti, meni toiseen kaupunkiin. He kutsuivat uudelleen. Hän ei kuitenkaan koskaan mennyt. Ja monen päivän kuluttua Hän sanoi: ”Ystävämme Lasarus nukkuu.”

Silloin he kysyivät. ” Annetaan hänen levätä.”

Hän sanoi: ”Hän on kuollut. Ja teidän vuoksenne olen iloinen, etten ollut siellä.” Koska he olisivat yrittäneet taivutella Häntä tekemään jotain vastoin sitä, mitä Isä oli näyttänyt Hänelle.

Kuinka moni uskoo, että Isä oli jo näyttänyt hänelle, mitä tulisi tapahtumaan? Sen täytyi olla niin. Koska Hän sanoi: ”Hän ei tehnyt mitään, ennen kuin Isä näytti sen Hänelle.” Hän sanoi: ”Katsokaa, huuomatkaa Hän sanoi: ”Mutta Minä menen herättämään hänet.” Hän tiesi, mitä tulisi tapahtumaan. Isä oli näyttänyt sen Hänelle.

⁶             Katsokaa Häntä haudalla. ”Isä, minä kiitän Sinua, Sinä olet jo kuullut minua. Mutta näiden takia, jotka seisovat läsnä, minä sanoin sen. Minun ei tarvitse rukoilla, koska Sinä olet jo kertonut Minulle, mitä tulee tapahtumaan. Mutta Minä – minä olen heille esimerkki.” Näettekö?

Minä – Paavali sanoi, kuten… Nyt, vain hieman muutan sitä tässä. ”Kaikki on minulle laillista, mutta ei kaikki ole tarkoituksenmukaista.” Näettekö?

Jeesuksen ei tarvinnut rukoilla, koska Hän sanoi: ”Isä, Minä kiitän Sinua, Sinä olet jo kuullut. Mutta näiden takia, jotka seisovat läsnä, Minä sanoin sen heidän tähtensä.” Näettekö?

Sitten Hän sanoi: ”Lasarus, tule esiin.” Ja kuollut mies, joka oli ollut kuolleena neljä päivää, nousi jaloilleen ja heräsi henkiin.

⁷             Nyt, muutamaa päivää ennen sitä, eräs pieni nainen meni kansanjoukon läpi ja kosketti hänen vaatteitaan, ja hän sanoi, että hän heikkeni. Kumpi oli suurin ihme, se, että pieni nainen parani verenvuodosta, vai se, että mies, jonka lihassa ryömii ihomatoja, palasi takaisin normaaliin lihaansa ja että sielu, joka oli ollut poissa neljä päivää, palasi takaisin ja hän seisoi jaloillaan ja eli jälleen?

No, se oli tuhansia kertoja suurempi ihme kuin naisen parantuminen. Mutta se ei häirinnyt Häntä. Mutta se, että nainen koski Hänen vaatteeseensa, häiritsi Häntä.

”No, veli Branham, voitko selittää sen?” Kyllä. Kristus oli Jumalan rakkauden lahja maailmalle. Uskotteko te sen? [Seurakunta sanoo: ”Aamen.” – toim.] Suurin lahja, jonka Jumala on koskaan antanut, oli Hänen ainosyntyinen Poikansa. Onko näin? Se oli Jumalan suurin lahja.

Jumalalla oli lahjansa Pojassaan, ja hän saattoi käyttää sitä miten tahtoi. Kun Jumala näytti Hänelle jotakin, mitä Hänen piti tehdä, niin Jumala oli se, joka teki sen. Jumala ei ollut näyttänyt Hänelle tätä, ja nainen sai sen aikaan; mutta hänen uskonsa Jumalaan liikutti Jumalaa Hänen Poikansa kautta, koska se oli hänen kosketuspisteensä. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?

Nyt hän veti Jumalalta uskonsa kautta sen, mitä hän halusi, kun hän kosketti Jumalan Pojan vaatetta. Siinä nainen teki jotakin; ja toisessa Jumala teki jotakin.

Tänä aamuna tai eilen illalla, kun lähdin täältä, oltuani poissa muutaman hetken, ajattelin mennä hakemaan jotain syötävää. Näettekö, teen niin vasta yhden kokouksen jälkeen. Nyt, jos saarnaan, menen aina syömään. Menin hakemaan jotain syötävää. Ja palasin takaisin. Menin huoneeseeni. Istuin ja juttelin Billyn kanssa hetken. Menimme nukkumaan ja rukoilimme.

⁸             Vain muutama hetki, Jokin tuli sisään, ja näky, että suuri onnettomuus on tulossa, ja minun piti todella nopeasti olla polvillani ja rukoilla heti, koska siellä oli joku, joka rukoili minun puolestani, että rukoilisin heidän puolestaan. Ja tänä aamuna sanomalehdessä luki, että kaksi suurta laivaa törmäsi yhteen, toinen Italiasta ja toinen Ruotsista. Siinä se oli. Ja muutamia kuoli. Näettekö? Pyhä Henki menee eteenpäin rukouksen kautta.

Herra Ekberg, monet teistä tuntevat hänet, eikö niin? Einar Ekberg, yksi laulajistamme Ruotsista. Hän oli tekemässä pakkolaskua lennettyään maailman yli, ja hän oli laskeutumassa, eikä hydrauliikka suostunut laskemaan koneen pyöriä alas. Hänelle sanottiin, että hänen pitäisi laskeutua ruohikolle ja kokeilla sitä. Hän otti silmälasinsa pois, laski ne lattialle ja alkoi rukoilla. Hän sanoi: ”Herra Jeesus, auta minua tällä hetkellä. Ja rukoilen, että jossain Sinä annat veli Branhamin rukoilla puolestani.” Ja samaan aikaan olin ajamassa tietä pitkin.

⁹             Ja Jokin sanoi: ”Rukoile”. Ja veli Ekberg tuli eteeni kädet ylhäällä. Minä ajoin tien sivuun ja rukoilin veli Ekbergin puolesta. Ja juuri kun lentokone laskeutui, lentäjä huusi takaisin: ”Pyörät ovat tulleet alas”. Ja he laskeutuivat turvallisesti.

Minä en… Seisoin ja kysyin veli Ekbergiltä. Saavuimme Kaliforniaan noin kaksi kuukautta sen jälkeen, ja kun seisoimme telttakokouksessa, hän sanoi, kertoi sen. Ja minä kysyin: ”Veli Ekberg, mikä päivä se oli?”. Sanoin jollekulle toiselle: ” Ottakaa selvää”, sanoin, ”mikä päivä se oli.” Ja minä sanoin, ” Mikä päivä se oli?”. Kysyin: ”Mikä päivä se oli?” Juuri tarkalleen samaan aikaan. Näettekö? Siinä on Pyhä Henki toimittamassa esirukouksia. Näettekö? Ja kuinka ihmeellistä. Olen nähnyt sen tapahtuvan satoja kertoja, ne asiat… Mutta se on… Se on Jumalan suvereenia armoa.

Nyt, vetäminen, ihmiset, te ihmiset olette se, joka… Minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Kyse on vain Jumalan lahjasta, että annan itseni sen käyttöön, ja te itse ammennatte siitä, te siellä kokouksissa. Voitte istua ja alatte rukoilla Jumalaa. Katsokaa, kuinka Hän kääntyy ympäri ja sanoo teille jotain, kertoo, mistä rukoilitte, ja mitä pyysitte. Kuinka moni on nähnyt sen tapahtuvan, antakaa nähdä kätenne. Totta kai. Näettekö? Te sen teette, en minä.

¹⁰         No, se oli nainen, joka teki sen Kristukselle. Näettekö? Se on tarkasti Raamatun mukaista. Ehkä se ei ole juuri niin kuin odotitte sen olevan, mutta niin Jumala sen teki.

He… Fariseukset ja kaikki muutkin, heillä oli omat näkemyksensä siitä, miten Jeesuksen tai Kristuksen piti tulla, ja Jumala lähetti Hänet niin erilaisella tavalla, etteivät he kyenneet näkemään Häntä. Näettekö? Mutta nyt he… Niin se on nykyäänkin. Saatatte ajatella, että Jumala hoitaa asioitaan eri tavalla. Mutta Jumala ei muutu; Hän pysyy aivan samana koko ajan.

Ja niinpä nyt, viime yönä, yleensä kun näkyjä on niin paljon, se tekee minut niin heikoksi. Indianapolisissa he kuljettivat minut kokouksesta, jossa oli ollut suuri mahtava… Lavalla oli ollut eräs tyttö. Ensin siellä oli nainen, joka oli halvaantunut, ja hän oli ollut halvaantuneena kuukausia…

Oi, odottakaa hetki, pyydän anteeksi… Luulen, että noin kuusi, seitsemän vuotta. Ja yhtäkkiä Pyhä Henki tuli naisen ylle, tuhansien ja taas tuhansien ihmisten edessä, ja sanoi hänelle, mikä hän oli, ja kaiken siitä, ja käski häntä nousemaan ylös Herran Nimessä, sillä hän oli parantunut. Hän oli halvaantunut, tai hänellä oli niveltulehdus. Ja nainen nousi ylös normaalisti ja terveenä.

Seuraavana päivänä hänen lääkärinsä soitti minulle ja halusi tietää, mitä tuolle naiselle tapahtui. Kyseessä oli hänen potilaansa. Nyt, tuli alas hotellihuoneeseen.

¹¹         Nyt tämä kuuromykkä tyttö, jonka eräs pieni alkoholisti, joka oli kerran parantunut kokouksessani, oli tuonut tänne Jolietista, Illinoisin osavaltiosta… Ja hänellä oli ollut pari rukouskorttia, mutta hän ei päässyt jonoon. Sinä iltana satuin jäämään pidemmäksi aikaa. Minulla taisi olla lähes kaksikymmentäviisi ihmistä, jotka tulivat jonon läpi, ja näytti siltä, että minulla oli supervoimaa sinä iltana.

Ja pieni mykkä tuli jonoon, ja Herra Jeesus teki hänet täysin terveeksi juuri siinä yleisön edessä. Ja minä… tunsin itseni horjuvan, ja Billy taputti minua jatkuvasti kylkeeni, ja jotkut heistä puhuivat minulle. Ja tiesin, että minun piti lähteä. Ja kun aloin lähteä, katsoin ylös, ja täällä oli toinen Cadle Tabernacle. Näin ihmisten tulevan huutaen pitkin käytäviä. Ja esitin oman alttarikutsuni. Ja noin viisisataa sielua tuli Kristuksen luo.

¹²         Ja seuraavan kerran pidin yhden päivän kokouksen, se oli eilen illalla. Ja juuri kun olin lähdössä, ja Billy ja he veivät minut pois lavalta, yhtäkkiä havahduin ja tunsin oloni paremmaksi kuin nyt. Ja niin minä esitin alttarikutsun.

Jumala, ehkä, rukoilen, että Hän teki minulle jotain tuossa jonossa, että voin tehdä alttarikutsuja myöhemmin, koska sitä vartenhan kokous on, että teemme alttarikutsuja. Aamen.

¹³         Nyt, rakastatteko te häntä koko sydämestänne? Hyvä on. Ehkä muutaman illan kuluttua, sanoisimmeko ehkä lauantai-iltana, pidämme toisen parantamiskokouksen. Ja ehkä sunnuntai-iltana… Ja haluan ilmoittaa, jos veli Moorelle sopii, että hänen seurakunnassaan sunnuntaiaamuna minulla on draama. Kuinka moni pitää draamasta?

Muistaakseni viime kerralla, kun olin täällä, pidin draaman siitä naisesta, joka kyyneleillään huuhtoi Jeesuksen jalat ja pesi Hänet. Kuinka moni kuuli sen? No niin… Minulla on yksi sunnuntai, jos Herra suo, ja – tabernaakkelia varten – tulevana sunnuntaiaamuna. Ja se on omistettu nuorille. Ja tietysti olet aina nuori kahdeksasta kahdeksankymppiseen. Joten vain… Te kaikki, vanhat saavat siitä yhtä paljon iloa kuin nuoretkin. Jos Herra suo, se on sunnuntaiaamuna. Ja teidät on kutsuttu mukaan.

Tänään olen ollut niin väsynyt, koska valvoin myöhään viime yönä, ja näky piti minut hereillä. Yleensä näyt vaikuttavat minuun aika kovasti. Siksi yritän näissä kokouksissa pitää ehkä muutaman illan vapaata, ja saarnata, ja sitten pitää parantamiskokouksen, ja sitten palata takaisin. Yritän totuttautua kokouksiin, joissa hankkisimme ison teltan ja olisimme kolme tai neljä viikkoa kerrallaan yhdessä paikassa. Rukoilemme, että Jumala auttaisi minua siinä. Ja nyt en voisi toimia joka ilta niin, vaan vain… Yksi kokous, ja olisin mennyttä. Mutta Jumala ei antanut sitä minulle sillä tavalla. Olen käyttänyt sitä väärin. Ja olen yrittänyt, ihan vain siksi, että keräisin ihmisiä, mutta alan ajatella, että on parempi kuunnella Jumalaa kuin sitä, mitä joku sanoo. Se on aina parasta.

¹⁴         Nyt, tänä iltana haluamme puhua teille muutaman hetken ajan. Ja nyt, kuinka moni ajattelee, tuntuu siltä, että meidän pitäisi pitää toinen parantamiskokous yhtenä tai kahtena iltana. Näyttäkääpä kätenne. Pyydän vain ihmisten yleistä mielipidettä. No, se on noin puolet ja puolet. No niin… Sitten me… Tuokaa sairaat taas tänne, vaikkapa lauantai-iltana. Ja sitten ehkä huomisiltana, ja sitten taas sunnuntai-iltana. Ehkä se olisi parempi huomenna ja sitten sunnuntai-iltana. Niin. Huomenna illalla meillä on parantamiskokous. Selvä. Hyvä on. Rukoilemme sairaiden puolesta taas huomeniltana, ja sitten taas sunnuntai-iltana, ja sitten joka toinen ilta. Sitten ensi viikolla, aivan loppupuolella, minun on lähdettävä täältä ja ajettava niin nopeasti kuin pystyn, 3700 kilometriä seuraavaan kokoukseen. Niin pitkälle kuin teitä on, maailman ääriin, Prince Albertiin, Saskatchewaniin. Sen jälkeen ei enää ole teitä, maailman huipun toisella puolella.

¹⁵         Viimeksi kun olimme siellä, kokouksessa oli kymmenentuhatta, intiaania ja eskimoa. Odotamme siis, että vietämme siellä hienoa aikaa, viisi päivää. Ja minä kerron teille, mitä tapahtui. Saarnaajat olivat siellä niin toistensa kurkussa ja riitelivät toistensa kanssa kautta Kanadan, kunnes maanviljelijät kyllästyivät siihen. Eräs sanoi: ”No, jos heillä on asian kanssa jotain tekemistä, me tuomme Veli Branhamin sinne, mutta me… Jos heillä on asian kanssa jotain tekemistä, me emme tule.” Joten… ” He saavat pitää sen, me emme ole tulossa. Meillä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.”

Niinpä maanviljelijät kokoontuivat yhteen ja vuokrasivat auditorion, eikä meidän tarvinnut edes kerätä uhrilahjaa. Aamen. Se kaikki on maksettu. Aamen.

Nyt, sellaista on Jumalan rakkaus. Maanviljelijät ovat näyttämässä saarnaajille. Jumalan karitsa lepää maatilalla, siltä näyttää. Aamen.

¹⁶         Oi, minä vain rakastan Häntä. Ettekö tekin rakasta Häntä? Eikö siinä olekin jotain, joka vain keventää sydäntäsi, kun ajattelet Häntä? Vain ajatella, että kaikki on nyt ohi, ja me lepäämme, rakastamme ja palvomme Häntä ja kuljemme ohi, heitämme pelastusköyden kaikille, joille voimme, ja sanomme: ”Tule mukaan, veli, tämä on ihanaa. Mikään ei ole sen veroista.” Koko ikuisuus aina ja iankaikkisesti, kaikki on nyt selvitetty, kaikki on ohi. Eikö olekin ihanaa? Kuinka monella on tuo toivo sisällään tänä iltana, nostakaahan kätenne. Hyvänen aika. Kahdella kolmasosalla, jopa yli kahdella kolmasosalla yleisöstä on tuo siunattu toivo sisällään, että he ovat ankkuroituneet Jeesukseen. Kuinka ihanaa.

Kysyin vaimoltani vähän aikaa sitten: ”Haluan kysyä sinulta jotakin, kulta, minä…” Kysyin: ” Mihin todellinen oikea arvo on asetettu?” Luulen, että kerroin teille toissa iltana, mikä on todellinen arvo…

Ainoastaan kadotetut sielut ovat ainoa asia, jolla on arvoa. Raha katoaa. Kodit rappeutuvat ja katoavat. Kaikki maan päällä katoaa. Ainoa arvo, pysyvä arvo, on se, että mieluummin saisin yhden sielun kirkkauteen, jonka olen voittanut Kristukselle, tietäisin ja näkisin, että Jumalan Valo ympäröi tuota sielua koko ikuisuuden ajan, ja että nimeni liittyisi siihen, kuin että minulla olisi koko maailman jokainen lantti rahaa, koska minun täytyisi menettää se kaikki. Mutta se, mitä lähetätte tuonne ylös, on Iankaikkista. Ja sen takia me yritämme.

Kadotetut veljeni ja sisareni tänä iltana ilman toivoa ja ilman Jumalaa, sen tähden olen täällä puhumassa teille, yrittäen saada teidät rakastamaan Herraa Jeesusta. Haluan lukea jotakin Hänen siunatusta Sanastaan. Ennen sitä, puhukaamme Hänelle rukouksessa ja kumartakaamme päämme.

¹⁷         Sisar, uruissa, jos haluaisit, tai pianisti. Vain pieni sana ”Pysy kanssani”. Rakastan tuota laulua. Ja hyvä on. ”Pysy luonani”, kun me kumarramme päämme.

Kuinka moni haluaisi tulla muistetuksi tässä rukouksessa? Nostaisitteko kätenne? Jumala siunatkoon teitä. Hyvä on. Kuinka moni täällä ei tunne oloaan oikein hyväksi sielussaan? Kun jokainen teistä on nyt kumartanut päänsä, antakaa Pyhän Hengen, ja minä, katson. Nostaisitteko kätenne ylös? Jumala siunatkoon teitä. Jumala siunatkoon teitä. Ihanaa. Jumala siunatkoon…? Noin tusina tai enemmän.

¹⁸         Meidän taivaallinen Isämme, me vain rakastamme Sinua, Herra, sillä Sinä olet ensin rakastanut meitä. Ja me ajattelemme tänä iltana niitä, jotka äsken nostivat kätensä ylös ja sanoivat sielussaan, etteivät he tunteneet oloaan aivan hyväksi.

Syy, miksi he tekivät niin, oli se, että Sinä puhuit heille. Sinä sanoit: ”Kukaan ei voi tulla luokseni, ellei Isä ensin vedä häntä puoleensa. Ja hänelle, joka tottelee tuota vetoa, minä annan Iankaikkisen Elämän ja herätän hänet viimeisinä päivinä.”

Oi Jumala, ennen kuin tämä kokous päättyy, voikoot ne, jotka ovat väsyneitä, joiden kädet painuvat alaspäin, kasvot maahan päin kääntyneinä, kävellen, voikoot heidän heikot kätensä kohota ylös, ilon kyynelten valuessa heidän poskiaan pitkin, katsoessaan kohti Jumalan Karitsaa, kiitollisina puhtaasta ja pyhästä pelastuksesta. Suo se, Herra. Muista, että toiset, jotka nostivat kätensä, jotkut saattavat olla sairaita, Herra. Paranna heidät tänä iltana, tekisitkö niin? Anna Pyhän Hengen kulkea yleisön läpi kaikkialla ja paranna sairaat, pelasta kadonneet. Tuo heidät lähellesi, Herra, ne, jotka ovat hieman eksyksissä ja välinpitämättömiä. He ovat Sinun lapsiasi. He eivät vain pysty löytämään lepoa mistään. Tulkoot he tänä iltana takaisin Arkkiin. Muuta heidän henkensä karitsan kaltaiseksi, tulkoot lempeästi ja nöyrästi Herran luo. Sillä me pyydämme sitä Kristuksen Nimessä. Aamen.

¹⁹         Hyvin tuttu luku, josta luen tänään jakeen: Johannes 3:16.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, … että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Minä… Rukoilkaa kanssani niiden puolesta, jotka nostivat kätensä, ja niiden puolesta, jotka tarvitsevat Kristusta. Haluan, että annatte minulle jakamattoman huomionne vain kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen minuutin ajaksi ennen alttarikutsua, ja näemme, mitä Pyhä Henki käskee meitä tekemään.

Nyt aion puhua tänä iltana aiheesta Rakkaus.

²⁰         Mielestäni rakkaus on maailman suurin voima. Mikään ei ole rakkautta voimakkaampaa. Jos minulla olisi tänä iltana mahdollisuus valita, ja olisin syntinen ja seisoisin tässä Jumalan edessä, ja Hän olisi sanonut: ”No niin, poika, annan sinulle kaikki yhdeksän hengellistä lahjaa. Annan sinun profetoida, annan sinulle profetian hengen. Teen sinusta mahtavan saarnaajan, annan sinulle viisauden ja ymmärryksen sanan. Annan sinulle lahjan puhua kielillä ja tulkita. Annan sinulle parantamisen lahjan, niin että sinulla on suuri usko sairaita kohtaan. Ja aion tehdä kaikki nämä asiat sinun hyväksesi. Annan sinulle kaiken sen, tai en anna sinun saada mitään noista asioista, mutta annan sinun saada todellisen rakkauden sydämeesi.”

Sanoisin: ”Jumala, anna minulle rakkaus.” Näin on.

”Sillä missä on kielet, ne tulevat katoamaan. Missä on profetiaa, se tulee katoamaan. Missä on tietoa, se tulee katoamaan. Mutta missä on rakkaus, se tulee pysymään ikuisesti. Se sai Jumalan sydämen lähettämään Kristuksen maan päälle.

²¹         Jokin aika sitten minulle kerrottiin eräästä äidistä pieni tarina. Nuori tyttö oli lähtenyt opiskelemaan. Ja paluumatkalla hän toi kotiin mukanaan nuoren tytön. Ja tyttö oli sellainen pieni moderni näsäviisas, me kutsumme sitä, tiedättehän, vain vähän ärhäkkä.

Hänen äitinsä oli menossa tapaamaan häntä. Ja kun nuori nainen katsoi ympärilleen ja näki… Oi, äiti, nuori nainen, joka oli hänen mukanaan, sanoi: ”Oi, kuka tuo vanha akka on?”. Koska hän oli ihan arpinaamainen. Ja tuo nuori nainen, joka oli ollut poissa, häpesi sanoa, että se oli hänen äitinsä, koska hänen pieni itseriittoinen ystävänsä oli sanonut, että hän näytti ihan akalta.

Kun heidän oli vihdoin poistuttava junasta, äiti juoksi tyttären luo ja sanoi: ”Oi, kultaseni, olen niin iloinen nähdessäni sinut.” Tyttö käänsi selkänsä ja käveli pois, koska hän häpesi ruman näköistä äitiään pienen opiskelijatyttöystävänsä edessä.

Ja siinä paikalla sattui olemaan konduktööri, joka tiesi tapauksen. Hän otti tuon nuoren tytön kiinni ja käänsi hänet ympäri. Hän sanoi: ”Mary, mikä saa sinut käyttäytymään noin? Mitä sinulle on tapahtunut sen jälkeen, kun olet ollut poissa?” Hän sanoi tytölle, joka oli hänen kanssaan. Hän sanoi: ”Ei epäilystäkään siitä, että katsot tuota hänen rumaa äitiään.” Tyttö sanoi: ”Olen nähnyt…”

²²         Konduktööri sanoi: ”Olen nähnyt ajan, jolloin hän oli kaksi kertaa kauniimpi kuin hänen tyttärensä koskaan tulee olemaan.” Mutta hän sanoi: ”Satuin asumaan naapurustossa, ja tämä tyttö oli yläkerrassa vauvana; hänen äitinsä oli takapihalla pesemässä pyykkiä. Ja yhtäkkiä paloautot ajoivat paikalle, ja selvisi, että talo oli tulessa. Ja se oli kuuma. Vauvalla ei ollut mitään mahdollisuuksia pelastua.

Ja tämä äiti juoksi noiden liekkien läpi, kaunis nainen, ja juoksi liekkien läpi, ja tarttui vauvaan, ja repi hänen vaatteensa pois päältään, ja kietoi vauvan kasvot siihen, ja ryntäsi noiden liekkien läpi takaisin, ja se teki hänestä ruman, se repi lihan hänen kasvoiltaan, ja se hänen… Hän on aivan kumarassa, kun tuli on painanut hänet alas.”

Ja hän sanoi: ”Ja syy siihen, että hän on… Sinä olet kaunis; siksi hänestä tehtiin ruma, jotta sinä voisit olla kaunis. Ja sitten sinä häpeät häntä.”

²³         Kun kuulin tarinan, ajattelin: ”Aivan oikein. Kuinka Jeesus tuli meidän tähtemme, Hänet tehtiin kuolemaksi ja synniksi, jotta me, jotka olimme oikeasti syyllisiä ja syntisiä… Oi, sentään. Te sanotte: ”Jos se olisi ollut minun äitini, olisin ollut ylpeä hänestä.” Miten on teidän Herranne kanssa tänä iltana? Häpeätkö todella Häntä vai oletko todella ylpeä siitä, että Hän pelasti sinut, ja olet valmis antamaan todistuksen? Jumalallinen rakkaus on yksi voimakkaimmista voimista. Se on yksi maailman suurimmista voimista. Ja kun Jumalallinen rakkaus on tullut esille ja tullut tiensä päähän, silloin suvereeni armo ottaa sen paikan.

Siinä on minun tekstini. Kun jumalallista rakkautta on osoitettu… Tuokaa esille Jumalallista rakkaus ja se on tullut tiensä päähän, kunnes se ei voi mennä enää pidemmälle, silloin suvereeni armo tulee ja ottaa sen paikan.

Nyt, ymmärrättekö Jumalan poikana tai tyttärenä, että olette pieni luoja? Tiedättekö, että luotte ilmapiirin, jossa te elätte? Tajuatteko, että ilmapiiri, jossa te elätte, vaikuttaa johonkin toiseen? Mikä saa ihmiset toimimaan niin kuin he toimivat? Mikä saa juopot olemaan juoppojen kanssa. Kuten äitini tapasi sanoa vanhan sananlaskun, ja luulen, että se on täällä myös etelävaltioiden sananlasku: ”Samanlaiset linnut parveilevat yhdessä”, koska heillä on yhteisiä asioita.

²⁴         Ette näe varisten ja kyyhkyjen oleskelevan yhdessä, sillä niillä ei ole keskinäistä yhteyttä. Niillä ei ole yhteisiä asioita. Varis voi lentää kuolleen raadon päälle ja syödä sitä. Ja … Mutta kyyhkynen menee vehnäpellolle ja syö jyviä. Haluan teidän huomaavan, mitä paholainen voi tehdä. Kyyhkynen ei voi asettua kuolleen raadon päälle ja syödä. Mutta varis voi syödä kuollutta raatoa ja syödä myös vehnää. Hän on tekopyhä. Näettekö? Kyyhkynen ei voi tehdä sitä, koska hän on erilainen rakenteeltaan.

Ihminen voi teeskennellä kristittyä, mutta kristitty ei voi teeskennellä syntiä. Henki, joka hänessä on, ei anna hänen tehdä sitä. Hänellä on… Kyyhkynen ei voinut syödä sitä, koska se olisi tappanut hänet. Sillä ei ollut sappea, kuten puhuimme toissa iltana. Sillä ei ole sappea. Jos se söisi sitä, se tappaisi sen, myrkky tappaisi sen. Se ei pysty siihen.

Mutta varis voi syödä sekä kuollutta raatoa että vehnää. Siihen jäljittelijä voi siis pystyä. Mutta todellinen aito kristitty ei voi olla mitään muuta kuin puhdas Jumalan tuote.

Muutama viikko sitten Minneapolisissa pidetyssä Kristillisten Liikemiesten kokouksessa kuulin todistuksen, joka teki minuun vaikutuksen. Ja mies on mahtava kyntömies. Mikä hänen nimensä olikaan? Unohdin nyt. Veli Krause, erittäin hieno mies. Veli Krause antoi todistuksen, joka toi tämän mieleeni. Kun hän sairastui, hän oli Oral Robertsin hyvä ystävä. Ja Oral Roberts on hieno kristitty veli. Ja hän ja veli Oral olivat juuri semmoisia yhdessä.

Ensimmäiseksi hän ajatteli: ”Jos minulle joskus tapahtuisi jotakin, menisin vain Oralin luo, ja se olisi ohi.”

²⁵         Kun te saatte tuollaisia ajatuksia, olette väärässä. Aivan oikein. Älkää ikinä ajatelko, että ihmisellä olisi mitään tekemistä asian kanssa; se on yksin Jumala. On ihan oikein, että kunnioitat ihmisiä ja rakastat heitä kuin veljeäsi, mutta älä koskaan laita rakkautta ketään kohtaan sydämeesi samalla tavalla kuin Jumalaa kohtaan tai Jumalan edessä. Pitäkää Hänet ensimmäisenä. Rakastakaa toisianne. Mutta tuo rakkaus kreikankielisessä rakkaudessa on ”phileo”, joka tarkoittaa ” inhimillinen rakkaus”. Mutta se rakkaus, joka teillä on Jumalaa kohtaan, on ”agape”-rakkautta, joka on Jumalallista rakkautta.

Pitäkää siis Jumalan rakkautta ensimmäisenä. Mutta sitten veli Krause sanoi, että hänellä oli aina ollut niin suuri usko veli Robertsiin. Eräänä päivänä hän sai tietää, että hänellä oli munuaisvaiva: munuaiskivi. Hän sanoi: ”Oi voi, se on helppoa. Menen vain veli Robertsin luo. Kun syön hänen kanssaan päivällistä…”.

Oral sanoi: ”Toki, voimme hoitaa sen. Saman tien, veli Krause.” Hän nousi ylös, laski kätensä hänen päälleen ja sanoi, nuhteli sitä.

Hän sanoi: ”Hän tunsi olonsa paremmaksi.” Meni kotiin pariksi päiväksi, ja se palasi taas. Hän meni takaisin veli Robertsin luo ja sanoi: ”Veli Roberts, se on palannut minuun”.

”Rukoillaan uudestaan.” Ja hän nuhteli sitä taas. Olo parani muutamaksi tunniksi, sitten se palasi taas. Hän jatkoi sitä, kunnes huomasi, ettei hän saanut mitään aikaan. Oi, siinä.

”Oral, epäonnistuu, tiedän jonkun, joka ei epäonnistu, veli Branham. Hän ei todellakaan epäonnistu.” Niinpä hän sanoi: ” Minä tiedän, minä menen alas seisomaan tuon lahjan eteen, hän tulee kertomaan minulle aivan tarkalleen, mitä minun pitää tehdä.” Hän sanoi: ”Löydän hänet sieltä, missä hän on.”

²⁶         Olin Shreveportissa, Louisianassa, viimeisessä kokouksessani täällä. Hän tuli Washington Rio -hotelliin, hän ja hänen ihana vaimonsa. Ja hän sanoi: ”Veli Branham, aion yrittää saada rukouskortin.” He antoivat sen hänelle jokaisena iltana; häntä ei koskaan kutsuttu jonoon.

²⁷         Rakastin häntä, ja juuri kun hän oli lähdössä, hän oli alhaalla aulassa. Olin siellä, kun hän tuli luokseni. Hän alkoi itkeä, tuli luokseni ja kätteli minua. Sanoin: ”Veli Krause, haluan sinun tulevan huoneeseeni. Tule mukaani.” Menin huoneeseen.

Sanoin: ”Veli Krause, rukoilkaamme nyt. Minä seison sinun ja Jumalan edessä, pikemminkin Jumalan ja sinun edessä, ja katson, mitä Herra kertoo minulle.” Nöyryytin itseni Herran edessä, menin ulos niin kuin aina teen, yrittäen löytää… Ja Pyhä Henki tuli alas ja kosketti minua, eikä suostunut sanomaan minulle sanaakaan.

Minä sanoin: ”Niin ei tapahdu kovin usein. Yritetään uudestaan.” Rukoilimme uudelleen ja sanoimme: ”Herra, jos teimme jotain väärin, anna meille anteeksi. Meidän ei ole tarkoitus tehdä mitään väärää. Mutta veli Krause on hyvä veljeni, ja hän haluaa tietää, mikä on Sinun tahtosi hänen suhteen. Puhuisitko minulle, Isä? Ja nyt minä annan Sinulle, en itseäni, sillä minulla ei ole mitään tarjottavaa, vaan tulen Herran Jeesuksen Nimessä, Hänen tähtensä. Ja nyt, veli Couch, veljeni, joka seisoo edessäni ja joka on auttanut minua monta kertaa suurissa vaikeuksissa ja asioissa ja niin edelleen, ja me olemme olleet veljiä. Nyt, puhuisitko sinä, Herra?” Ja minä nöyrryin Herran edessä, ja Pyhä Henki kieltäytyi sanomasta sanaakaan. Sitten ei ollut mitään, mitä olisin voinut tehdä. Hyvin harvoin, noin kerran tai kaksi elämässäni, olen nähnyt sen koskaan tehneen niin.

²⁸         Niinpä en tiennyt, mitä sanoa hänelle. Sanoin: ”Veli Krause, en ymmärrä sitä.” Ja sanoin: ”En uskalla kysyä uudestaan.” Niinpä me menimme eteenpäin, ja minä rukoilin hänen puolestaan, panin kädet hänen päälleen ja lähdin pois.

Ja hän sanoi: ”Tiedätkö, tunnen oloni paremmaksi; minulla ei ole kipuja juuri nyt.” Meni pois noin kolmeksi tai neljäksi viikoksi. Hän oli kunnossa. Yhtäkkiä eräänä yönä se alkoi jälleen tulla.

Hän sanoi: ”Herra Jeesus, minä rakastan sinua. Olen käynyt sekä veli Robertsin että veli Branhamin luona, ja mitä minun pitäisi tehdä?”. Hän sanoi: ”Nyt minä… En halua mennä kenenkään lääkärin luo. En halua mennä. Mutta minä… Mitä minun pitäisi tehdä?”

Ja niin sitten lopulta hänet kuljetettiin lääkäriin. Ja kun hän meni lääkäriin, hänet lähetettiin Mayosin luo sairaalaan. Mayosissa tutkittiin häntä ja sanottiin: ”No, ystäväiseni, sinulla on noin yksi mahdollisuus tuhannesta, että eläisit vielä kuukauden.” Hän sanoi: ” Leikkaus voisi onnistua, jos poistaisimme kiven, mutta se on juuttunut johonkin.” Ja sanoi: ”Jos poistamme sen, voit kuolla leikkaukseen.” Hän sanoi: ”Olette vain lähellä kuolemaa. Ja sinulla on yksi mahdollisuus tuhannesta selvitä siitä.”

”No”, hän sanoi, ” antakaa minun miettiä asiaa.”

²⁹         Ja hän rakastaa Herraa, jokainen, joka tuntee veli Krausen; hän on todellinen kristitty. Hän sanoi: ”Rakas Jumala, tiedät, että rakastan Sinua. Olen tehnyt kaiken, mitä tiedän, mutta nyt, jos on minun aikani tulla Kotiin luoksesi, olen valmis tulemaan. Mutta minä rakastan Sinua, ja viimeiset sanani Sinulle ovat: ’Minä rakastan Sinua’. Ja Sinä tunnet sydämeni, että rakastan Sinua.”

Ja hän meni leikkaukseen, ja lääkäri vähän epäröi tehdä sen. Mutta kun leikkaus oli suoritettu, hän heräsi ja sanoi: ”Koko huone oli valaistu Jumalan kirkkaudesta.” Eivätkä lääkärit voineet edes ymmärtää, miten nopeasti ja mitä tapahtui.

Kun rakkaus on tullut esille ja tullut tiensä päähän, suvereeni armo astui tilalle ja otti sen paikan. Se tekee sen joka kerta. Se on Jumalan luonto. Hän ei voi tehdä mitään muuta kenenkään hyväksi. Mutta kun te todella, aidosti rakastatte Häntä… Hänen rakastamisensa ei ole vain myyttinen ajatus, vaan tarkoitan, että sydämessänne Hänestä tulee teille rakas.

³⁰         Nyt, aivan kuten te luotatte Häneen. Uskot Häneen aivan kuten uskot vaimoosi. Kun lähden kotoa, minun ei tarvitse sanoa: ” Tule tänne, rouva Branham; meillä on nyt pieni keskustelu. Olen lähdössä. Älä ota muita miehiä, kun olen poissa. Älä tee sitä, tätä tai muuta.”

Ja hän sanoisi: ”No niin, rakas mieheni, se on oikein hyvä. Mutta haluan sanoa sinulle. Älä ota muita vaimoja, kun olet poissa, ja sinun on parasta olla uskollinen minulle.” Emme koskaan ajattele sellaista. Miksi? Me rakastamme toisiamme. En edes ajattele sitä.

Menen vain sisään ja sanon: ” Hei sitten, kulta. Rukoile puolestani.”

Hän sanoo: ”Rukoilen polvillani joka ilta puolestasi, Billy. Jumala olkoon kanssasi.” Se ratkaisee asian, kunnes palaan. Hän ei ole huolissaan minusta. Hän tietää, että rakastan häntä. Ja niin kauan kuin rakastan häntä niin, hänen ei tarvitse huolehtia. Jos ajattelisin, että voisin tehdä jotain ja selvitä siitä, ja kertoisin hänelle siitä, ja hän antaisi minulle anteeksi, en tekisi sitä kuitenkaan. Rakastan häntä liikaa tehdäkseni niin. Katselisin häntä ja ajattelisin: ”Tuo vanha tyttöparka, kolmekymmentäviisi vuotta vanha ja täysin harmaapäinen, joka seisoo minun ja yleisön välissä, kolmen lapseni äiti… Jokin sydämessäni ei antaisi minun tehdä sitä.”

Kun katson Herraani ja näen, että Hän kuoli tuolla Golgatalla, Rakastettava, minun epämiellyttävän puolesta, Hän, Puhdas, minun epäpuhtaan puolesta pelastaakseen minut synnin kuolemalta ja ikuisuudelta helvetissä, niin jokin minussa… Jos voisin selvitä siitä, en haluaisi tehdä sitä. Minä rakastan Häntä. Kyllä, herra. Rakastan Häntä. Vaikka ajattelin, että jos tekisin sen ja Hän antaisi minulle anteeksi, en kuitenkaan haluaisi tehdä sitä. En halua satuttaa Häntä millään tavalla. Rakastan Häntä liikaa. Juuri sellaista meillä on oltava. Se on jotain sydämessänne: Rakkaus.

”Oi”, sanokaa, ”se ei tuomitse minua tupakoinnista. Minä juon vähän. Minä…” No, veli, sinä et rakasta Häntä. Jotain on tapahtunut. Jos todella rakastat Häntä…

³¹         Muistan ensimmäisen pienen Raamatun, jonka sain, kun aloin saarnata. Olin baptistikirkossa, ja joku kysyi jatkuvasti: ”Veli Branham, onko tupakointi mielestäsi väärin?”. Onko sinun mielestäsi väärin juoda?”

Kirjoitin pienen vastauksen Raamattuun; minulla oli vastaus tuolle miehelle. Sanoin: ”Älkää kysykö minulta typeriä kysymyksiä. Päättäkää tämä itse mielessänne. Jos rakastat Herraa koko sydämestäsi, et polta, jauha tupakkaa tai juo mitään väkijuomia.” Se pätee yhä tänä iltana. Se on edelleen voimassa. Jos rakastat Häntä, vaikka voisit tehdä sitä ja selvitä siitä, et kuitenkaan tekisi sitä, jos rakastat Häntä. Niin tekee todellinen, aito ja todellinen agapao-rakkaus.

Kristitty rakastaa Herraa. Ja hän rakastaa Häntä niin, että: ”Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”, Paavali sanoi, ”ei kuolema, ei murhe, ei vaara, ei vankeus eikä mikään muu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”  Oi, sentään. Todellinen tosi…

Ja veljeni, kun saatte sen sydämeenne tuon tyyppisen rakkauden, se voittaa kaiken muun, jonka voitte korvata sillä. Aivan oikein. En välitä siitä, kuinka paljon olet puhunut kielillä, kuinka paljon huudat, kuinka monta suurta jumalanpalvelusta sinulla on ollut tai kuinka monessa olet ollut, kuinka hyvin nimesi on kirjassa, kuinka monta kertaa sinut on kastettu ja millä tavalla. Se ei merkitse mitään, ennen kuin se aito ja todellinen Pyhän Hengen rakkaus uppoaa sydämeesi, kunnes rakastat Häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Aivan.

³²         Me olemme niin paljon painottaneet Pyhän Hengen todistetta. Metodistit sanoivat, että pitää huutaa, ennen kuin saa sen. Monet metodistit huusivat, mutta eivät saaneet sitä. Helluntailaiset sanoivat, että puhutte kielillä, kun saatte sen. Monet heistä puhuivat kielillä, mutta heillä ei ollut sitä. Aivan oikein. Mutta veli, kun pääset paikkaan, jossa sinulla on rakkaus, se ei koskaan petä. Aivan niin. Jos vaimoni luottaisi minuun, koska annan hänelle kymmenen dollaria joka kerta, kun lähden, niin, veli, se ei olisi kovinkaan suuri merkki siitä, että rakastan häntä. Olisin oikeassa tai uskollinen. Mutta kun hän tietää, että rakastan häntä, kun minä tiedän, että hän rakastaa minua, silloin on täydellinen luottamus toistensa välillä. Ei minkäänlaista huolta. Kun sydämessänne on täydellinen rakkaus Jumalaan, ette kyseenalaista Jumalaa mistään. Kun Raamattu sanoo: ”Minä olen Herra, joka parannan kaikki sairautesi”, sanotte: ”Aamen, Herra, niin on. Se olen minä.”

” Pysykää Jerusalemin kaupungissa, kunnes saatte voiman korkeudesta.”

”Se olin minä, Herra.”

³³         Pietari sanoi: ”Tehkää jokainen teistä parannus ja ottakaa kaste Jeesuksen Kristuksen Nimessä syntien anteeksisaamiseksi”. Te saatte Pyhän Hengen lahjan. Lupaus on annettu teille ja teidän lapsillenne, niille, jotka ovat kaukana, kaikille, jotka Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.””

”Aamen, Herra, se tarkoittaa minua.” Se ratkaisee kaiken. Mitä tahansa Jumala sanoo, sinä rakastat Häntä niin paljon, että uskot sen. Tunnen itseni todella uskonnolliseksi juuri nyt. Ajatella, että täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon. Et pelkää mitään, vain lepäät. Et ajattele: ”Voi, saatan huomenna langeta takaisin. Saatan sortua ensi viikolla.” Minä en ole siitä huolissani. En yritä pitää kiinni. Minä… Minä… Hän piti kiinni minun puolestani. Ja Hän pani sydämeeni rakkauden, joka pysyy siellä. Se on Hän, joka pitää minusta kiinni, en minä, joka pidän Hänestä kiinni. Jos minä pitäisin Hänestä kiinni, olisin luultavasti irronnut. Mutta niin kauan kuin Hän pitää minusta kiinni, Hän ei koskaan päästä irti. Hän lupasi, että Hän ei irrottaisi.

”En koskaan jätä sinua enkä hylkää sinua.” Aamen. Voi… ”Joka kuulee Minun sanani ja uskoo Häneen, joka on Minut lähettänyt, sillä on Iankaikkinen Elämä, eikä hän joudu kadotukseen, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään.”

³⁴         Minun sieluni lepää vakaasti tuon Jumalan Sanan varassa, seison ja sanon: ”Niin kauan kuin tiedän, että minussa on jotakin, niin se saa minut rakastamaan Herraa Jeesusta niin paljon, etten halua tehdä väärin.” Minä olen ankkuroitunut. Aamen. Siellä on jotain…

Jos yrittäisin sanoa: ”No, minä lopetan tämän ja lopetan tuon.” Epäilen sitä. Mutta kun täällä tapahtuu jotain, se saa sen aikaan. Muistan, kun menetin vaimoni. Seisoin lapseni vieressä, ja hän kuoli. Laitoin käteni hänen päänsä päälle; äiti oli juuri viety sairaalasta, jossa hän oli kuollut, ja hänet oli viety ruumishuoneelle.

Eräs mies tuli ja sanoi: ”Billy, minulla on huonoja uutisia sinulle.”  Menin kotiin, itkin ja makasin sängyllä. Hän sanoi: ”Minulla on huonoja uutisia sinulle.”

Sanoin: ”Mitä? Tiedän, hän kuoli hetki sitten, veli Frank.” Hän sanoi: ”Eikä siinä kaikki, lapsesi tekee myös kuolemaa.”

Ja minä ryntäsin sairaalaan. Vain pieni pikkuinen, kahdeksan kuukauden ikäinen, vajaan vuoden ikäinen. Ja hän… minulla oli tapana töötätä autoni torvea, ja kun tulin paikalle, ja hän käveli ja nosti pienet käsivartensa minua kohti. Kuinka rakastinkaan sitä lasta. Ensimmäinen pieni tyttöni. Menin nopeasti sairaalaan.

Hoitaja sanoi: ”Ette voi mennä sinne, herra Branham.” Odotin, kunnes hän lähti. Juoksin oven taakse ja menin kuitenkin sisään. Sanottiin: ”Hänellä on aivokalvontulehdus, tuberkuloottinen aivokalvontulehdus.”

³⁵         Menin huoneeseen; siellä hän makasi. Ikkunat olivat auki, ja kärpäset olivat päässeet hänen silmiinsä. Häädin kärpäset pois ja laitoin pienen hyttyssuojuksen hänen päällensä. Katsoin häntä uudelleen. Hän makasi siinä vapisten. Sanoin: ”Sharon, kulta, tunnetko isän?” Sydämeni särkyi, kun vaimoni makasi arkussa, vauvan äiti… Ja hänen pieni käsivartensa liikahteli ylös ja alas, hän oli kärsinyt niin kovasti, että hänen pienet silmänsä olivat menossa ristiin. Toinen sinisistä silmistä oli jo ristissä. Sanoin: ”Rakastatko isää, kulta? Isä tulee… Ja näin hänen vapisevan; tiesin, että hän tunnisti, että olin siellä.

Polvistuin ja sanoin: ”Voi Jumala, minä rakastan häntä. Älä ota häntä pois, Jumala. Älä ota vauvaani. Pyydän, älä, Jumala.” Ja juuri silloin katsoin ylös, ja sieltä tuli musta liina, joka avautui ja laskeutui alas. Tiesin, että Hän aikoi ottaa hänet. Laitoin käteni hänen pienen päänsä päälle. Sanoin: ”Herra antoi, Herra otti pois, siunattu olkoon Herran nimi.” Sanoin: ”Jumala, Sinä annoit hänet minulle, Sinä otat hänet takaisin.” Sanoin: ”Sharry, kulta, lasken sinut äitisi syliin tunnin kuluttua. Mutta jonain päivänä tuolla kirkkaudessa, Jumalan avulla, isä tulee kohtaamaan sinut.”

³⁶         Oi, kuinka kaikki olikaan kadonnut. Seisoin tuolla kukkulalla, kun vauva makasi äidin sylissä… Kuulin saarnaajan sanovan: ”Tuhka tuhkaksi ja tomu tomuksi.” He hautasivat sydämeni. Kun näin tuon nuoren, kaksikymmentäkaksivuotiaan vaimon, joka oli ollut naimisissa vähän yli kaksi vuotta… Pidin pientä vanhaa Billyä sylissäni, ja hän katsoi: ”Äiti, äiti”, kurottautuen hänen luokseen, ja hänen pikkusiskonsa makasi äidin sylissä… Vanha turturikyyhkynen istui pensaikossa ja kujerteli. Kuulin, kuinka multakokkareet putoilivat. Olimme köyhiä, jouduimme hautaamaan hänet melkein savenvalajan pellolle. Kuulin, kuinka multakokkareet putoilivat sinne; saarnaaja sanoi: ”Tuhka tuhkaksi ja tomu tomuksi.” Tuntui kuin mäntyjen läpi olisi tullut tuuli, joka puhalsi ja sanoi: ”Joen tuolla puolen on maa, jota kutsutaan suloiseksi ikuisuudeksi, ja me pääsemme sinne vain uskon päätöksellä; yksi kerrallaan pääsemme porttien läpi, ja siellä voimme asua kuolemattomien kanssa. Jonain päivänä ne soittavat noita kultaisia kelloja sinulle ja minulle.”

Noin kaksi viikkoa myöhemmin, en pystynyt pääsemään siitä yli. Palasin töihin. Noin kuukauden tai kahden kuluttua olin menossa tietä pitkin. Minulla oli kädet selkäni takana, vanhat saappaat jalassa; en voinut mennä kotiin, en voinut mennä minnekään. Sydämeni oli särkynyt. Indianan osavaltion senaattori, herra Isler, joka kävi kirkossani. Kävelin tietä pitkin tuolla tavalla. Kuulin pienen vanhan kuorma-auton tulevan. Katsoin ympärilleni. Hän pysähtyi. Hän hyppäsi ulos, juoksi tänne ja kietoi kätensä ympärilleni. Ja minä itkin.

Hän kysyi: ”Billy, kuinka voit?”

Sanoin: ”Herra Isler, te tiedätte, miltä minusta tuntuu.” Hän sanoi: ”Haluan kysyä sinulta yhtä asiaa tosissani, Billy.” Sanoin: ”Hyvä on. Kysykää minulta, herra Isler.”

Hän sanoi: ”Mitä ajattelet Herrasta Jeesuksesta nyt, kun hän on ottanut lapsesi, vaimosi ja kaiken, mitä sinulla oli?”

Käännyin ympäri, otin häntä kädestä kiinni ja katsoin häntä silmiin. Sanoin: ”Senaattori, haluan kertoa teille jotain. Hän on minulle enemmän kuin elämä.”

Hän kysyi: ”Rakastatko häntä?”

Sanoin: ”Koko sydämestäni, koko sielustani ja koko voimastani.”

”Sen jälkeen kun Hän on vienyt vaimosi ja lapsesi?”

Sanoin: ”Vaikka Hän lähettäisi minut helvettiin, jos sellainen on olemassa, niin rakastaisin Häntä siellä joka tapauksessa.” Hän on oikeassa, ja minä olen aina väärässä. Ja Hän on aina oikeassa. Minä rakastan Häntä.

³⁷         Oi, olen niin iloinen tietäessäni, että armosta Hän laittoi sen sydämeeni. Tuo voimakas rakkaus, se voittaa. Se… Voit voittaa miehesi. Jos hän ei halua mennä kirkkoon ja hän kiukuttelee sinulle, että sinä menet, rukoile vain. Nyt, älä yritä pakottaa sitä. Jos yrität, se ei toimi. Mutta jos todella saat sydämeesi sellaisen rakkauden hänen sieluaan kohtaan, hän tulee huomaamaan sen. Älä ole huolissasi. Aviomies pyhitetään uskovan vaimon kautta, ja päinvastoin.

Ette voi huijata sitä. Ette voi hämätä sitä. Sen on oltava todella olemassa siellä. Siksi aito usko…

Ihmiset luulevat joskus, että heillä on uskoa, vaikka heillä ei ole sitä.

Teillä on todella oltava sitä. Olen nähnyt tuon saman valloittavan voiman.

³⁸         Kuten tiedätte, olen ulkoilman ystävä ja rakastan luontoa, olen kasvanut metsissä, äitini oli puoliksi intiaani. Ja rakastan luontoa. Olin vuosia Indianassa riistanvartijana, tutkin villiä luontoa, olen elänyt siellä koko ikäni. Vanha isoisäni oli kansallisesti tunnettu metsästäjä. Olen metsästänyt melkein kaikkialla maailmassa. Rakastan villieläimiä. Mutta sanon teille, että aitoudessa on jotakin erityistä. Aitoudessa on jotain sellaista, jonka kaikki tunnistavat. Teidän ei tarvitse kiertää todistelemassa sitä ja tätä tai tätä. Jos te todella rakastatte Herraa, kaikki ihmiset, joiden kanssa olette tekemisissä, tulevat sen kyllä huomaamaan. Te olette kirjoitettuja kirjeitä. Teidät on sinetöity. Ja sinetti on takapuolella samalla tavalla kuin etupuolella, sekä mennessänne että tullessanne. Ihmiset tietävät, että olette kristitty. Kävelette eri tavalla, elätte eri tavalla, käyttäydytte eri tavalla; olette erilaisia, kun teistä tulee kristitty.

Muistan erään kerran… Olen ehkä kertonut teille tämän, kuinka olen nähnyt villieläinten tulevan Jumalan rakkauden valloittamiksi. Kuinka moni on koskaan lukenut kirjaani nimeltä ” Jumalan lähettämä mies”, jonka on kirjoittanut veli Lindsay? Monet teistä.

³⁹         Te muistatte sen hullun, joka kaatui lavalla tuona iltana jalkojeni päälle, muistatteko sen tarinan? Mitä tapahtui? Toivoisin voivani selittää sen. Minulle on käynyt niin monta kertaa elämässäni. Minulle käy niin joka kerta, kun tapahtuu ihme. Minä… Se on jotain. Teidän on astuttava sisään.

Tässä muutama viikko sitten veli Jack ja minä seisoimme lavalla tuhansien ihmisten edessä Meksikossa. Ja eräs vanha meksikolaisveli tuli paikalle. Hän oli sokea. Hänellä oli shaali yllään, likainen ja pölyinen. Ja hänellä oli pieni risti kädessään, jotta hän voisi sanoa ”Terve Maria” tai jotain. Sanoin hänelle, ettei se ollut tarpeellista.

Joten hän tuli ylös. Ja hän halusi tietää… Hän tuli minun luokseni. Katsoin vanhaa miestä. Näin hänen harmaat hiuksensa ison vanhan olkihattunsa alta, jonka hän oli vetänyt päähänsä. Ja hän sanoi jotain espanjaksi. En ymmärtänyt häntä. Veli Espinoza kertoi minulle, mitä hän sanoi. Hän tuli minun luokseni. Hän pani kätensä olkapäilleni. Jokin iski minuun. Katsoin häntä, noin seitsemänkymmentävuotiasta. Sanoin: ” Isäni olisi suunnilleen saman ikäinen, jos hän olisi elossa.”

⁴⁰         Katsoin hänen jalkojaan. Hänellä ei ollut kenkiä. Ajattelin: ”Ehkä hänellä ei ole koskaan ollut kenkiä.”

Yhtäkkiä Jokin alkoi vaikuttamaan minussa. Laitoin jalkani hänen jalkansa viereen nähdäkseni, olisivatko kenkäni sopineet hänelle. Ajattelin: ”Jos kenkäni sopivat hänelle, otan ne heti pois ja annan ne hänelle. Hänellä ei ehkä ole koskaan ollut kenkiä.” Ajattelin: ”Tässä hän on.” Vedin hänet lähelleni nähdäkseni, sopivatko minun ja hänen olkapäänsä yhteen. Hän oli leveämpi. Antaisin hänelle takkini. Rakastin häntä. Jollain tavalla, minä rakastin häntä. Ajattelin: ”Katsohan tuota.” Siinä oli vanha miesparka, joka ei ehkä ollut koskaan syönyt kunnon ateriaa. Ehkä hän ei koskaan ollut käyttänyt kenkiä. Hänen vanhat, ruosteiset, hilseilevät jalkansa ja varpaankynnet olivat vääntyneet ylöspäin. Ajattelin: ”Vanhusparka. Hänellä on aivan samanlainen oikeus hyviin kenkiin kuin minullakin, hänellä on aivan samanlainen oikeus pitää kunnon takkia kuin minullakin, hänellä on aivan samanlainen oikeus istua alas kunnon aterialle kuin minullakin.”

⁴¹         Ja kaiken tämän lisäksi paholainen on sokaissut hänet. Näettekö, mitä se oli? Jotenkin menin sisään… En minä, Pyhä Henki (oi Jumala) vei minut tunteen sisälle. Oi, kun voitte heijastaa elämänne, kun se vei minut rakkauden tunteeseen vanhaa miestä kohtaan…

Ja juuri silloin hän laittoi kätensä olkapäälleni ja alkoi itkeä olkapäätäni vasten. Sitten tapahtui jotain. Ajattelin: ”Tuo kirottu sokea paholainen, joka sokaisi tämän vanhusparan, jolla ei ole koskaan ollut mitään etuoikeuksia…”.

”No”, sanoin, ”sinä sokea henki, tule ulos hänestä.” Ja yhtäkkiä hän avasi silmänsä ja alkoi huutaa: ”Minä näen.” Mistä oli kyse? Pyhän Hengen rakkauden osoittamisesta. Niin se tapahtuu.

Kun tuo miesparka juoksi tuona iltana lavalle riistääkseen henkeni, uhaten, että hän tekisi sen. Hän kääri suuret kätensä 6500 ihmisen edessä niiden sadan lisäksi, jotka seisoivat kadulla sateessa, ja sanoi: ”Senkin tekopyhä, tänä yönä murran jokaisen luun ruumiistasi.”

En sanonut sanaakaan. Katsoin häntä. Minä painoin 58 kiloa ja hän lähes 140, noin kaksi metriä pitkä, mielisairas mielisairaalasta. Hän juoksi sinne ja…

⁴²         Nyt, sen sijaan, että… No, minä pelkäsin varmasti. Mutta kun katsoin häntä, jotain alkoi tapahtua. Sen sijaan, että olisin ajatellut: ”Jos olisin tarpeeksi iso, pieksisin sinut.” Sen sijaan aloin ajatella: ”Veli parka. Paholainen on sitonut hänet. Hän haluaisi rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä. Hän ei voi sille mitään. Kyseessä ei ole hän, joka kiroaa minua. Se on paholainen.” Niin on jokaisen miehen kohdalla. Kyse ei ole siitä miehestä, joka kiroaa sinua, jolle haluat suuttua ja tappaa hänet muutamassa hetkessä. Se on paholainen, joka saa hänet tekemään niin, ei veljesi. Se on paholainen, jonka riivaama hän on.

Ja hän teki suuren uhkauksen. Ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, Pyhä Henki alkoi puhua. Ja sen sijaan, että olisin vihannut miestä, rakastin häntä. Ja Jumalan rakkaus heijastui häneen, ja hänen suuret silmänsä pyörähtivät tuolla tavalla ja hän kaatui jalkojeni päälle lattialle. Rakkaus voitti.

⁴³         Olen kuullut heidän puhuvan pahoista koirista. Minä… on niin, että minä en pelkää koiraa. Sinä et… Se, mikä saa koiran puremaan sinua, johtuu siitä, että sinä pelkäät sitä. Se voi kuulostaa hölmöltä. Mutta se ei ole sitä. En ole koskaan nähnyt villieläimiä, joita pelkäisin, koska rakastan niitä. Olen ollut kasvokkain harmaakarhujen ja kaikenlaisten muiden kanssa. Koska rakastan eläimiä. Teillä on oltava se, te ette voi enää huijata sitä. Oletko koskaan nähnyt koiran nostavan kuonoaan ja menevän… Se tietää, pelkäätkö vai et. Älä yritä huijata sitä. Olet ehkä huijannut naapuriasi, mutta koiraa et voi huijata. Se tietää. Etkä voi huijata Jumalaa. Ja sanon tämän kaikella kunnioituksella; paholaista ei voi huijata. En välitä siitä, kuinka kovaa huudat, kuinka paljon huudat ja kuinka paljon potkit jaloillasi. Hän vain makaa siinä.

Mutta kun teillä todella on se, teidän ei tarvitse sanoa kovinkaan paljoa. Hän tietää, onko se totta vai ei. Opetuslapset huusivat ja huusivat, ja yrittivät saada tämän hullun terveeksi. Jeesus sanoi: ”Tule ulos hänestä.” Mitä tapahtui? Opetuslapset olivat lyötyjä. Mutta tuo paholainen tiesi, mistä tuo Ääni tuli. Se kuului Lähteestä, johon Jumalan Kyyhkynen oli laskeutunut. Hän tunnisti tuon värähtelyn, kun se lähti Hänestä. Hän tiesi, että kyseessä oli enemmän kuin opetuslapsi. Hän tiesi, että kyseessä oli enemmän kuin Mooses. Kun se…? …Mooseksessa ja hän sai Mooseksen tekemään syntiä. Mutta kun Hän sanoi: ”Jos Sinä olet Jumalan Poika, tee ihme tässä, näiden lasten edessä…”

Hän sanoi: ”On kirjoitettu: ’Ihminen ei elä ainoastaan leivästä’.” Hän tiesi, ettei ollut silloin tavannut Moosesta. Siinä oli jotakin. Kyllä.

⁴⁴         Kun olin jonkin aikaa sitten riistanvartijana Indianassa, vanhalla Burken tilalla, siellä missä vanha louhos on, siellä missä on Walnut Ridgen hautausmaa, aivan sen alapuolella, missä rakas vaimoni lepää tänä yönä, hänen ruumiinsa, hänen ja vauvan, aivan tuolla alhaalla, sitä kutsuttiin Burken tilaksi, siellä oli iso vanha härkä. Ja se tappoi värillisen miehen siellä. Se myytiin Guernsey-nimiselle miehelle Henryvillen tälle puolelle. Olin päästämässä kaloja irti siellä alhaalla, isossa järvessä, jonka läpi kulki höyrylaiva. Tämä kaveri teki sinne järven ja aikoi avata sen yleisölle, ja me laitoimme sinne kalakantoja hänen puolestaan.

No, meidän oli tarkoitus pakata pieni vanha pistooli mukanamme kaikkialle, minne menimme. Se oli laki, meidän oli tehtävä niin. Satuin tietämään pellon toisella puolella asuvasta veljestä, joka oli sairaana. Ajattelin: ”Taidanpa mennä sinne ja rukoilla hänen puolestaan. Minä päästän nämä kalat irti.”

Irrotin tämän pienen vanhan pistoolin, heitin sen autoon ja menin tuonne… lähdin pellon toiselle puolelle, missä veli oli. Unohdin, että se tappaja oli pellolla.

Niinpä matkallani pellon poikki, tuohon suuntaan mentäessä, siellä oli pieni pensasryhmä, pieniä pensastammia. Satuin olemaan noin kahdensadan tai kolmen sadan metrin päässä aidasta, ja suunnilleen saman verran vastakkaisesta puolesta, ja keskellä oli pieni suolammikko. Ja yhtäkkiä kymmenen metrin päässä minusta nousi tappajahärkä. Ja siinä minä olin.

⁴⁵         Aluksi tavoittelin asetta: Ei asetta. Näetkö, miten Jumala hoitaa asiat juuri oikealla tavalla? Ei, asetta. Katsoin aidan suuntaan. Härkä oli liian lähellä minua. Ei ollut puuta, johon olisi voinut mennä, kuolema oli edessäni. Se oli tappaja, jonka ympärillä oli varoituksia: ”Älkää tulko tänne.” No, unohdin sen. Ja siinä minä olin.

No, minulla on vain yksi asia tehtävänä, ryhdistäytyä, eikä kuolla kuin pelkuri, vaan kuolla kuin mies. Oikaisin itseni ja ajattelin: ”No, tämä on sitten loppu. ”Kohottauduin, ei kannattanut yrittää paeta. Se oli seitsemän metrin päässä minusta. Oi, se vain painoi sarvensa maahan, noin vain, ja mylvi kaikin voimin, laskeutui polvilleen, ja painoi sarvensa alas, ja potkaisi multaa, ja valmistautui. Minä vain seisoin siinä, en voinut tehdä muuta. Ajattelin: ”No, minä todellakin teen tämän. En aio kaatua kuin pelkuri. Menen alas ja näytän Jumalan rakkauden sydämessäni.” Katsoin takaisin tuohon härkään, ja yhtäkkiä tapahtui jotain. Tämä kuulostaa lapselliselta; se kuulostaa vähän lasten puheelta. Mutta juuri se on meidän ongelmamme tänä iltana, että yritimme olla aikuisia Jumalassa, vaikka meidän pitäisi olla lapsia Jumalassa. Me tiedämme niin paljon. Jumala asuu nöyryyden ja yksinkertaisuuden keskellä. Älkää koskaan unohtako sitä. Katsoin härkää; olisin voinut itkeä hänen tähtensä. Ajattelin: ”Olentoparka. Kuinka väärässä olenkaan.” Normaalisti en olisi tuntenut niin.

⁴⁶         Ensin minä tavoittelin asetta. Olin iloinen, ettei minulla ollut sitä; olisin ampunut sen, ja sitten mennyt ja maksanut siitä. Mutta minulla ei ollut asetta. Ajattelin: ”Voi raukkaa.” Olen laitumellasi, tämä on kotisi, ja sinä olet pelkkä raakalainen. Et tiedä mitään muuta. Etkä edes haluaisi tappaa minua. Mutta minä häiritsin sinua. Olen pahoillani, että tein sen. En tarkoittanut häiritä sinua.” Kun puhuin niin kuin nyt… En vain voinut sille mitään, minussa oli Jokin, joka puhui.

Oi, sentään! Sääli, että joudumme koskaan jättämään sen. Antautukaa vain sille. Jumala vain otti ohjat käsiinsä. Ja härkä karjui ja pauhasi. Se laski päänsä. Ja minä sanoin: ”Nyt, Jumalan luomus, minä olen Jumalan palvelija. Olen matkalla rukoilemaan sairaan miehen puolesta, joka tekee kuolemaa. Ja tulin tässä pellon poikki, jossa on kotisi; olen pahoillani, että tunkeuduin kotiisi.” Juuri niin minä tein. Murtauduin hänen kotiinsa. Se on ainoa koti, jonka hän tuntee. Nyt, nyt, pysähtykää ja ajatelkaa; se on totta.

Sanoin: ”Tulin kotiisi. Murtauduin sisään. Olen pahoillani. Anna minulle anteeksi. Menen pellon toiselle puolelle, enkä häiritse sinua.” Ja minä sanoin: ”Mene nyt Luojamme Jeesuksen Kristuksen Nimessä tuonne ja asetu taas makuulle. En häiritse sinua.” Ja se härkä lähti minua kohti niin kovaa kuin pystyi. Ja kun se pääsi noin kahden tai kolmen metrin päähän minusta, en pelännyt yhtään sen enempää kuin tässä seisoessani. ”Täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon.”

En välitä, jos kuolema tuijottaa sinua kasvoihin, voit laulaa: ”Onnen päivä, onnen päivä, sillä Jeesus pesi syntini pois.”

⁴⁷         Ei ihme, että Paavali saattoi seisoa kuoleman edessä ja sanoa: ”Oi kuolema, missä on sinun pistimesi?”. Hauta, missä on sinun voittosi?” Varmasti. Hän oli kärsimysten kautta oppinut Jumalan rakkauden. Kärsimys tuo kärsivällisyyttä, ahdistukset saavat aikaan kärsivällisyyttä, tietysti. Nyt kärsivällisyys saa aikaan rakkautta, luottamusta.

Ja kun tuo härkä pääsi noin kahden tai kolmen metrin päähän minusta, se vain heitti jalkansa eteenpäin ja pysähtyi. Ja se katsoi minua. Se katsoi sinne ja tänne, niin hämmentyneenä, se vain rauhoittui, käveli sinne ja asettui makuulle. Kävelin parin metrin päähän siitä härästä, eikä se edes kääntynyt katsomaan minua. Kävelin suoraan ulos laitumelta. Mistä siinä oli kyse? Jumalan rakkaudesta, Jumalan voimasta.

Te sanotte: ”Veli Branham, en usko tuota tarinaa.” No, sinun ei tarvitse. Mutta se on totta. Sama Jumala, joka pystyi sulkemaan leijonan suun, Danielin ollessa leijonien luolassa, voi varmasti kesyttää härän muutamassa minuutissa, kun Jumalan rakkaus on tullut julki. Sitten kun minä rakastan Herraa, ja rakkaus sydämessäni palaa tuohon härkään, silloin kun rakkaus on tullut tiensä päähän, jumalallinen suvereeni armo astuu tilalle. Halleluja.

Oi, sentään. Miksi pelkäisin, kun kuolema tulee? Kuinka haluankaan rakastaa Herraa, että kun tulee se paikka, jossa kaikki on mennyttä, Jumalallinen armo astuu jonain päivänä väliin ja kantaa minut tuonne Jordanjoen yli parempaan maahan, missä ei ole sairautta eikä kuolemaa eikä murhetta. Minä rakastan Herraa. Sinä rakastat Herraa. Meillä ei ole mitään, ei sairauksia, ei tauteja, mikään muukaan ei voi erottaa meitä. Jumalan rakkaus jatkaa suoraan eteenpäin. Ja kun rakastat Häntä ja tulet siihen pisteeseen, jossa rakkaus ei voi enää toimia puolestasi, suvereeni armo ottaa rakkauden paikan. Aamen.

⁴⁸         Tässä jokin aika sitten etupihallani leikkasin ruohoa koneella, pienellä vanhalla ruohonleikkurilla. Leikkasin noin kaksi kierrosta, ja sieltä tuli paikalle uusi autolasti. Juoksin talon ympäri, ja juoksin sisään, otin haalarit pois ja puin vaatteet päälleni, ja joku tuli rukoiltavaksi; rukoilin hänen puolestaan ehkä tunnin tai enemmänkin. Kun ketään muuta ei ollut jonossa, ehkä myöhään illalla livahdin ulos, laitoin haalarit päälle, juoksin etupihalle ja leikkasin muutaman kierroksen lisää. Etupiha kasvoi ennen kuin pääsin takapihalle. Ja sitten minä…

Eräänä iltapäivänä menin sinne, eikä kukaan… puin vain haalarit päälleni, oli tosi kuuma. En laittanut paitaa päälle. Kukaan ei nähnyt minua, joten leikkasin vain siellä, pienellä vanhalla ruohonleikkurilla, putt, putt, putt, putt, putt, putt. Menin eteenpäin ja unohdin, että kulmauksessa oli iso herhiläispesä. Törmäsin suoraan siihen aitaan, ja sekunnin kuluessa olin täysin herhiläisten peitossa. Tiedättekö millaisia ne ovat, nuo isot kaverit? Ne voivat tappaa sinut. Yksi niistä voi tyrmätä sinut. Minulla ei tietenkään ollut paitaa päälläni, ja… Herhiläisiä oli kaikkialla ympärilläni, mutta jotain tapahtui. Jotain… Pelon sijaan rakkaus tuli ja otti sen paikan. Ette ehkä halua uskoa tätä, mutta tuomiolla tulette näkemään Hänet, kun sydämemme salaisuudet paljastuvat.

⁴⁹         Olin niiden peittämä, eikä yksikään ollut pistänyt minua. Ajattelin: ”Pikku eläinparat. No, se on ainoa keino, miten te voitte puolustautua. Jumala antoi teille tuon pistimen. Se on puolustautumista varten. Teillä on aivan yhtä paljon oikeutta; te ette tiedä, että se oli minun aitani. Se on yhtä paljon teidän kuin minunkin. Se ei kuulu kummallekaan meistä, se on Jumalan. Joten te teitte pesänne tuohon paikkaan. Minun olisi pitänyt varoa teitä. Ja olen pahoillani.” Mutta sanoin: ”Olen Herran palvelija. Ja minä rakastan teitä, pikku kaverit.”

Ne vain, bzzz, bzzz, bzzz, bzzz…

Minä sanoin: ”Minä… minä… minä… minä…” Älkää yrittäkö hämätä. Teidän on parasta tietää, mistä puhutte. Sanoin: ”Rakastan teitä, pienet Jumalan luodut. Olen pahoillani, pyydän anteeksi, että herätin teidät.” Mutta sanoin: ”Palvelen Jumalan kansaa. Ja minun on leikattava ruohoni. Ja minulla oli kiire. Olen pahoillani, että häiritsin teitä. Menkää nyt Jeesuksen Kristuksen Nimessä takaisin siihen pesään. En häiritse teitä enää. Minä menen sen ympäri.” Ja ne- ne olivat yhä ympärilläni. Ruohonleikkurini ei koskaan pysähtynyt. Irrotin vain käteni kahvasta ja nostin käteni Jumalan puoleen. Otin vain kahvasta kiinni, enkä pelännyt niitä herhiläisiä yhtään sen enempää kuin mitään muitakaan.

Ja Jumala, minun suvereeni tuomarini, ne herhiläiset tekivät muutaman kierroksen ympärilläni ja lensivät suoraan takaisin pesään, niin suoraan kuin vain pystyivät. Mistä oli kyse? Jumalan rakkauden esille tuominen toi alas Jumalan suvereenin armon. Ja jotenkin, mistä minä olisin voinut tietää, että kun puhuin englanniksi, niille ei tulkittu, ja ne kuulivat, mitä minä sanoin. En voi selittää sitä teille, mutta joka tapauksessa ne tottelivat juuri niin, kuin mitä pyysin niitä Kristuksen Nimessä tekemään. Rakkaus, se voittaa eläimet, se voittaa ihmiset. Jos Jumala…

⁵⁰         Te luitte tarinan opossumista, te kaikki taisitte lukea. Useimmat teistä… He ovat täällä, pojat ovat täällä tänä iltana, Gene ja Leo, jotka istuvat täällä. Istuin portailla viime heinäkuussa, luulisin, että se oli kesä- tai heinäkuussa. Heinäkuussa? Luulen, että se oli heinäkuussa, viime heinäkuussa. Herra Wood oli juuri leikannut pihani, harava makasi pihalla. Juttelin näiden poikien kanssa, kutsun heitä oppilaikseni. Puhuin heille värillisestä tytöstä… Edellisenä päivänä (se oli lehdessä) eräs nuori, kaunis nuori värillinen nainen oli saanut aviottoman lapsen, käärinyt sen huopaan ja tukehduttanut sen kuoliaaksi. Hän vei sen taksilla ulos, meni tuonne ja heitti jokeen huovan, joka oli kääritty rautalangalla. Taksikuski alkoi epäillä. Hän kysyi: ”Mitä sinä heitit sinne?”

Hän sanoi: ” Oi, vain jotain tavaraa, jota en kaivannut.” Taksikuski ilmoitti asiasta poliisille, poliisi ilmoitti asiasta rannikkovartiostolle, joka meni nuottaamaan sitä, ja se oli vauva. Siinä se oli.

⁵¹         Ja minä sanoin: ”Hän ei ollut äiti.” Hän oli vain nainen. Hän oli vain nainen. Hän ei ollut äiti; äiti ei käyttäytyisi tuolla tavoin. Sanoin: ”Hänellä ei ollut sydämessään äidinrakkautta.” Sanoin: ”Hän ei voinut…” Ja juuri kun sanoin sen, tulin portistani sisään… Olen neljäs ihminen pienen metsän suunnasta, noin, oi, korttelin päässä, valtatien yli ja sitten kaistaa pitkin. Kellään muulla siellä ei ole porttia eikä aitaa, paitsi minulla. Ja tässä tulee minun portistani, noin kymmenen aikaan aamulla, opossumi. Ja se vuoti verta, tällä tavalla. Kaikki, jotka tietävät, millainen opossumi on, tietävät, että opossumi ei liiku päivällä, vaan se on yöeläin. Ne metsästävät saalistaan yöllä ja lepäävät päivällä. Olen pyydystänyt niitä monta kertaa ja syönyt monta itse. Joten tiedän millaisia opossumit ovat. Näin niiden tulevan tänne.

Sellaista on minun eläintutkimukseni. Tutkin niiden luonnetta. Villieläimissä näkee Jumalan. Näette Jumalan luonnossa, kaikkialla. Näette Jumalan ihmisissä. Näette Jumalan lapsissa. Näette… Jumala on kaikkialla ympärillänne. Minä näen Hänet linnuissa.

⁵²         Joku sanoi… Naapurillani oli radio päällä. Aina kun hän menee niittämään pihaa, hänen on laitettava radio päälle, jossa soi vanha rock-and-roll, shimmy-dig, boogie-woogie, kaikenlaista sellaista. Sanoin hänelle eräänä päivänä: ”Miksi laitat sen päälle?”.

Hän sanoi: ”Tiedätkö mitä, Billy?” Hän sanoi: ”En voi edes leikata, jos en kuule radiota.”

Sanoin: ”Se saa minut voimaan pahoin.” Ja minä…

Hän sanoi: ”No, jos vain laittaisit kerran radion päälle ja kuuntelisit sitä, siitä voisi olla apua.”

Sanoin: ”Minulla on se aina päällä.” Hän sanoi: ”Niinkö?”

Sanoin: ”Kyllä. Aina kun aloitan leikkaamisen, radio on päällä.”

Hän sanoi: ”En koskaan kuule sitä.”

Sanoin: ”Et vain kuuntele sitä.” Hän kysyi: ” Millainen radio sinulla on?”

Sanoin: ”Kun laitan ruohonleikkurin käyntiin, pilkkulinnut alkavat laulaa ja räkättirastas viheltää. Se on paras radio, mitä olen ikinä kuullut.” Kyllä. Jumala laulaa minulle lintujensa kautta. Oi Jumala… Mitä rakkaus on. Toivoin, että minulla olisi tarpeeksi sanoja kertoakseni siitä.

⁵³         Tämä vanha opossumi tuli sisään. Minä sanoin: ”Katsokaa, pojat. Tuolla opossumilla on vesikauhu.” Juoksin sinne nopeasti. Minä sanoin: ”Minun on parasta pysäyttää se”, se tuli suoraan minua kohti. Nappasin tämän haravan ja heitin sen sen päälle. Huomasin, että sen vasemmassa kyljessä oli noin, ehkä noin pitkä, kolme tai neljä kertaa opossumin jalan kokoinen. Koirat olivat joko purreet sitä, tai sitten se oli jäänyt auton alle. Se oli täynnä toukkia ja mätänemässä, kuolio oli alkanut, ja sen ympärillä oli kärpäsiä, vihreitä kärpäsiä. Ja minä sanoin: ” Oi, mitä… Siinä se on, se on loukkaantunut. Sillä ei ole vesikauhua. Minulla oli se silloin haravan alla, ison pihaharavan. Kun hän oli valmis… Ja herra Wood tuli pellon toiselta puolelta, juuri silloin herra Gilmore, maitomies, tuli sisään portista.

Sanoin: ”Pojat (Gene ja Leo tässä), tulkaa tänne.” Haluan näyttää teille jotain. Tämä opossumi…” Satuin katsomaan. Opossumi ja kenguru ovat ainoat eläimet, joilla on pussit, joissa ne kantavat poikasiaan. Ja niinpä se sattui laskeutumaan alas, ja kun sen hermoihinsa osui, kun laitoin haravan sen päälle, se laskeutui alas, ja kun se avasi pussinsa, siellä oli yhdeksän pientä alastonta opossumia, suunnilleen tuollaisia, pieniä pikkuisia kavereita, jotka sillä oli pussissaan. Heti kun se laskeutui alas, ne pienet poikaset yrittivät imeä ja puraisivat sitä haravaa.

⁵⁴         Ja minä sanoin: ” Asia on tällainen. Katsokaa tätä. Hän on äiti.” Ja sanoin: ”Tulkaa tänne, Leo ja Gene.” Sanoin: ”Tulkaa tänne, haluan näyttää teille jotain. Mitä minä juuri sanoin teille”, sanoin, ”tämä opossumi, tämä tyhmä eläin tässä, on enemmän äiti kuin tuo värillinen tyttö. ” Sanoin: ”Sillä ei ole enää kolmeakymmentä minuuttia elinaikaa; voitte nähdä, ettei sillä ole. Se tekee nyt kuolemaa.” Sanoin: ”Se taistelee puoli tuntia noiden pienten alastomien poikastensa puolesta.” Sanoin: ” Sellaista on äidinrakkaus. Tämä on sitä rakkautta, joka sillä on sydämessään poikasiansa kohtaan.” Sanoin: ”Se on valmis kuolemaan poikastensa puolesta.” Ja juuri silloin rouva Wood, hän on eläinlääkäri. Hän tuli käymään ja herra Wood… Näytin sitä heille, herra Gilmorelle, meitä oli viisi tai kuusi seisomassa ympärillä katsomassa. Ja niin, minä sanoin…

⁵⁵         Rouva Wood sanoi: ”No, Billy”, hän sanoi, ”nyt ei voida tehdä muuta kuin tappaa ne.” Hän sanoi: ”Koska opossumilla on pyöreä suu”, ja hän sanoi: ”sitä ei voida imettää pullon avulla, ne ovat joka tapauksessa liian pieniä.” Hän sanoi: ” Nyt, tapat vain emon, ja sitten otat pikkuiset ja lyöt ne maata vasten”, hän sanoi, ” ne kärsivät kovasti juodessaan emon maitoa.” Hän sanoi: ”Se on kuollut. Ja minä näin sen purevan sitä.”

Minä sanoin: ” Se ei ole kuollut.”

Hän sanoi: ”Mutta se kuolee muutaman minuutin kuluttua, ymmärrätkö?” Sanoin: ”En voi tehdä sitä.”

Hän kysyi: ”Miksi?”

Sanoin: ”En vain tiedä.” Sanoin: ”En voi tehdä sitä.” Hän sanoi: ” No, sinä olet metsästäjä, etkö olekin?”

Sanoin: ”Kyllä, rouva, mutta en ole tappaja.” Ja niin…

Hän sanoi: ”No, mikset hakisi asetta ja ampuisi sitä?” Sanoin: ”En voi tehdä sitä.”

Hän sanoi: ” Mikset?” Hän sanoi: ”Anna Banksin tehdä se.” Se on hänen miehensä. Sanoin: ”En voi tehdä sitä.”

”No”, hän sanoi, ”Billy, aiotko sanoa minulle, että annat tuon vanhan äidin maata tuolla tavalla, ja ne pienet poikaset juovat maitoa siitä ja kokevat hirvittävän kuolemaan?”

⁵⁶         Minä sanoin: ”Rouva Wood, te lääkärinä tai eläinlääkärinä tiedätte, että sen tekeminen on inhimillistä. Mutta minussa on jotain”; sanoin: ”En voi tehdä sitä.” Ja minä sanoin: ”Se pitelee…?… Hän haluaa pysyä poikastensa kanssa kuolemaansa asti.” Sanoin: ”Sen täytyy pysyä lastensa kanssa.” Joten päästin sen ylös.

Ja kun tein sen, se lähti kohti taloa. Ja kun se pääsi portaideni eteen, se kaatui. Hän sanoi: ”Se siitä. Siinä kaikki.” Sanoin: ”No, se sai elää vielä muutaman minuutin poikastensa kanssa.”

Menin sinne, ja ne opossumit yrittivät imeä siitä. Tönäisin sitä. Se oli uupunut. Yritin kaataa vettä sen päälle. Lopulta sain pienen irvistyksen siltä. Sanoin: ”No…”

Hän sanoi: ”Mikset tapa pienokaisia?” Minä sanoin: ” Jätetään se vain rauhaan.”

Hän sanoi: ”Annatko sen maata siinä, Billy?” Sanoin: ”Kyllä, rouva.”

Katselimme sitä koko päivän, kun pikku opossumit yrittivät yhä imeä. Sinä iltana herra Wood tuli ulos ja sanoi: ”Billy, olet ollut jo kauan töissä; lähdetään ajelulle, pois täältä väkijoukosta.” Niinpä lähdimme ajelulle.

⁵⁷         Ja tuona iltana, kun tulin tietä pitkin, näin vanhan koiranpennun makaavan tien reunalla. Pysähdyin ja menin hakemaan sen. Se oli niin täynnä syyhyä, että se haisi, ja siinä oli… niin paljon kirppuja ja täitä, että niitä oli kaikkialla päälläni. Toin sen autoon. Vaimoni kysyi: ”Et kai aio ottaa sitä?”

Sanoin: ”Kyllä, kulta.” Sanoin: ”Se on pieni kaveri. Sillä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta elää.”

Vaimo sanoi: ”Bill, et kai sinä vie sitä kotiin?”

Sanoin: ”Toki, aion rukoilla sen puolesta, ja Jumala antaa sen parantua.” Se on kaunein iso collie, jonka olet koskaan nähnyt. Varmasti. Oi, toki. Uskon sen. Olen varma, että koiran kuva tulee pian Kristillisten Liikemiesten lehteen, heidän lehteensä. Siinä se on, iso, hieno collie. Rukous pelasti sen hengen. Se oli pieni kaveri, sillä ei ollut oikeutta kuolla sillä tavalla. Joku hylkäsi sen, koska sillä oli syyhy. Jumala on eläinten parantaja, aivan kuten minkä tahansa muunkin.

Kun saimme sen takaisin autoon, vanha opossumi makasi siellä. Nyt herra Wood sanoi: ”Billy, nyt tiedät, onko se koskaan liikkunut.” Hän sanoi: ” Se on mennyttä.”

Sanoin: ”Niinpä tietysti.”

Hän sanoi: ”Anna minun mennä tappamaan ne opossumit.”

Sanoin: ”Ei, ei.” Menimme sisään. Koko sen yön… Billy tuli sisään; hän oli ollut kalassa. Kello kahdentoista maissa vanha opossumi makasi yhä siellä.

⁵⁸         Seuraavana aamuna kuuden maissa nousin ylös ja menin ulos, kuuden tai seitsemän aikaan. Siellä vanha opossumi makasi, sen päällä oli kastetta. Sanoin: ”No, siinä…” Satuin katsomaan, kun seisoin tuolla takana, ja kuulin jonkun äännähtävän; se oli pieni tyttöni Rebekka, hellä ja sydämellinen pikkuinen. Hän seisoi siinä ja kysyi: ”Isä, onko tuo vanha äitiparka kuollut?”

Ja minä sanoin: ”En tiedä, kulta. Nyt, isä ottaa selvää.” Menin sinne ja ravistin sitä. Sanoin: ”Uskon, että se on.” Ravistin sitä jälleen jalallani, ja pikkuiset…

Hän kysyi: ”Ovatko ne pikku opossumit kuolleet?”

Sanoin: ”Ei, ne vielä imevät.” Joten ravistin sitä uudestaan, tuolla tavalla. Lopulta huomasin, että se oli elossa.

Sanoin: ”Ei, se on yhä elossa.”

Hän kysyi: ”Isä, mitä aiot tehdä sille?” Hän sanoi: ”Näin unta tuosta vanhasta opossumista koko yön.”

Sanoin: ”Kulta, minäkään en saanut unta.”

Hän sanoi: ”No”, sanoi, ”mitä aiot tehdä sille, isä?” Sanoin: ”En tiedä, kulta. En pysty sanomaan sinulle.”

Hän sanoi: ”Isä, aiotko tappaa sen?”

Ja minä sanoin: ”Ei, kulta, en aio.” Sanoin: ”En aio tappaa sitä.” Sanoin: ”Mene sänkyyn, kulta, on liian aikaista olla hereillä.” Ja minä sanoin: ”Mene nyt ja mene sänkyyn hetkeksi, niin isi tulee herättämään sinut.” Ja minä tavallaan työnsin hänet takaisin, hän meni takaisin, ja menin huoneeseeni, joka on sivussa, työhuoneeseen, jossa kaikki eläimet ovat. Istuin siellä ja hieroin päätäni… ja hieroin päätäni näin. Ajattelin: ”Mitä minä nyt teen? En tiedä, mitä tekisin tuon vanhan opossumin kanssa.” Monet ihmiset ovat parantuneet juuri tuossa huoneessa. Minä istuin siellä tuolla tavalla. Monia suuria näkyjä on tullut. Ja sanoin: ”En tiedä, mitä tehdä tuolle otukselle.”

⁵⁹         Ja Ääni sanoi minulle: ”No, sinä saarnasit siitä eilen, siitä, että se on oikea äiti.” Nyt, ajattelematta, mitä olin sanomassa tai mitä se oli, sanoin: ”Aivan oikein. Kerroin Leolle ja Genelle siitä, millainen oikea äiti on.”

Hän sanoi: ”Käytit sitä saarnasi tekstinä.”

Sanoin: ”Aivan niin. Minä tein niin. Käytin sitä tekstinä.”

Hän sanoi: ”Ja se on maannut hienon naisen tavalla ovellasi vuorokauden ajan odottamassa vuoroaan, että sen puolesta rukoiltaisiin. Etkä ole koskaan maininnut siitä sanallakaan Minulle.”

Sanoin: ”No, en edes tiennyt, että Sinä…” Sanoin: ”Kenelle minä oikeastaan puhun?” Katselin ympärilleni huoneessa. Sydämeni alkoi jyskyttää. Sanoin: ”Oi Jumala, Sinä olet täällä.”

Polvistuin ja sanoin: ”Jumala, puhuitko sinä minulle? Missä olet, Isä?”

⁶⁰         En kuullut mitään. Juoksin uudelleen vanhan opossumin luo. Katsoin alas siihen. Ja sanoin: ”Jumala, minä… Tarkoitatko, että Sinä… Sinä lähetit tuon mykän eläimen tähän? Minä tiedän, että Sinä johdat kaikkia varpusia, ja Sinä tunnet ne kaikki. Olen nähnyt Sinun lähettävän monia ihmisiä, mutta tämä on mykkä eläin. Se ei osaa ajatella, sillä ei ole sielua. Miten se joutui tänne? Lähetitkö Sinä sen tänne rukoiltavaksi? Jos Sinä siis lähetit, Herra, anna anteeksi palvelijasi tyhmyys.” Sanoin: ”En tarkoittanut tehdä sitä.” Sanoin: ”Sitten, Herra Jumala, rukoilen, että parantaisit opossumin, jos haluat, että se elää poikastensa kanssa, ja se on tullut tänne.” Ja sen koipea oli pureskeltu ja se makasi tuolla tavalla, enkä ehtinyt muuta sanoa kuin sen, niin rakkaus oli tullut tiensä päähän. Suvereeni armo astui esiin. Tuo opossumiemoemo nousi ylös kaikille neljälle jalalleen, katsoi minuun, nosti poikaset ja laittoi ne pussiin, asteli pitkin tuota kujaa kaikilla neljällä jalallaan yhtä normaalisti kuin aina ennenkin, hieman heilutellen häntäänsä.

Becky juoksi kuistille ja kysyi: ”Isä, onko tuo se vanha opossumi?”

Sanoin: ”Jeesus paransi sen juuri äsken.” Ja se meni portille, kääntyi ympäri, katsoi minua kuin sanoakseen: ”Kiitos, herra.” Se tepasteli suoraan metsään, ja sikäli kuin tiedän, se on siellä onnellisena poikastensa kanssa tänä iltana. Rakkaus… Halleluja. Jumalan rakkaus, oi, kuinka Hän rakastaa.

⁶¹         Kerroin teille toissa iltana metsästäjästä, kun tuo äidinrakkaus oli siinä peuran kohdalla, kun hän puhalsi pilliin aivan kuin peuranpoikanen, ja minä kutsuin häntä raakalaiseksi, koska hän teki tuolla tavalla. Tuo vanha peuraemo meni sinne, ja siitä huolimatta, että metsästäjällä oli ase kasvoillaan. Se peura ei räpäyttänyt silmäänsä. Tuo rakkaus sitä vauvaa kohtaan etsi sitä yhä, ja se sai metsästäjän tuntemaan itsensä syylliseksi. Kun hän alkoi vetämään liipaisimesta, hän alkoi vapista. Seisoin hänen takanaan. Hän laski aseensa, heitti kätensä ympärilleni ja sanoi: ”Saarnaaja, rukoile puolestani. Johda minut Jumalan luo. En voi enää hillitä itseäni.”

Tämä on rakkautta. Kun näette uljaan rakkauden osoituksen, näette Jumalan suvereenin armon astuvan joka kerta tilalle.

Jokin aika sitten olin tulossa Dallasista. Olin lentämässä kotiin. Jouduin myrskyyn täällä Memphisin yllä, iso TWA-kone joutui laskeutumaan ja se laskeutui sinne. Hän majoitti minut Peabody-hotelliin. Minulla ei olisi varaa asua siellä nyt. Minut laitettiin sinne siksi yöksi. Seuraavana aamuna minulle soitettiin ja sanottiin: ” Tulkaa lentokentälle kello seitsemäksi. Limusiini hakee teidät. Olemme juuri sulkemassa, kuunnelkaa tarkkaan. ” Tulevat hakemaan teidät kello seitsemältä.”

⁶²         Sanoin: ”Hyvä on.” Tai he hakevat minut, jotta voin olla siellä seitsemältä. Seuraavana aamuna heräsin todella aikaisin, koska olin tullut kokouksesta. Minulla oli muutamia kirjeitä, jotka olin kirjoittanut sinä iltana, ja ajattelin, että postitan nämä ensin. Limusiini tulee jonkin ajan kuluttua.” Kävelin ulos ja kysyin kaverilta: ”Missä päin on postitoimisto?”

⁶³         Hän sanoi: ”Suoraan eteenpäin, tuota tietä.” Ja minä menin ulos, lähdin sinne, menin tietä pitkin ja lauloin: Minä…

He olivat kokoontuneet yläsaliin, kaikki rukoilivat Hänen nimessään,
Heidät kastettiin Pyhällä Hengellä, ja voima palvelukseen tuli;
Oi, mitä Hän teki heille sinä päivänä, Hän tekee samoin sinulle,
Olen niin iloinen, että voin sanoa olevani yksi heistä.

Kun kävelin kadulla tuolla tavalla, lauloin sitä sydämessäni, yhtäkkiä Jokin sanoi: ”Pysähdy”.

Ajattelin: ”Se teki minuun juuri vaikutuksen”

Minä sanoin:

Oi tule, veljeni, etsi tätä siunausta,
joka puhdistaa sydämesi synnistä,

Jokin sanoi: ” Pysähdy.” Siinä kaupassa oli paljon kalastustarvikkeita. Menin takaisin tuohon paikkaan, jotta saatoin katsella kalastustarvikkeita, jotta kukaan ei katselisi minua kadulla, vilkas paikka siellä.

Ja menin takaisin kulmaukseen; sanoin: ”Taivaallinen Isä, puhuitko Sinä minulle?”. Olin todella hiljaa.

Hän sanoi: ”Käänny takaisin ja jatka kävelemistä.”

⁶⁴         Uskotteko siihen, että Jumalan Henki johdattaa teitä? Käännyin, lähdin kävelemään takaisin, kävelin hotellin ohi, jatkoin vain kävelemistä. Katsoin kelloani, melkein seitsemän. En ehtinyt limusiiniin. Jatkoin matkaa, kunnes saavuin sinne alas, pienelle värillisten kaupunginosalle, jossa oli värillisiä ihmisiä. Aurinko oli korkealla. Ajattelin, että myöhästyn koneesta. Mutta Jokin vain käski minun kävellä.” Joten jatkoin kävelemistä. Niin se menee. Älkää kyseenalaistako Jumalaa. Tehkää, mitä Hän käskee teitä tekemään. Niinpä minä vain jatkoin kävelemistä. Hetken kuluttua katsoin portin yli, ja siellä oli tyypillinen vanha Jemima-täti, jolla oli miehen paita sidottuna päänsä ympärille. Hänellä oli… kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Ja minä menin ohi. Hän sanoi: ”Huomenta, pastori.”

Minä sanoin: ”Huomenta, täti”, ja kävelin ohi. Sanoin: ”No, miten…” Hän sanoi: ”Pastori.”

Käännyin takaisin ja sanoin: ”Suokaa anteeksi, täti.” Sanoin: ”Kutsuit minua pastoriksi.”

Hän sanoi: ”Kyllä, herra.”

Kysyin: ”Mistä tiesit, että olen pastori? ” Hän sanoi: ”Tiesin, että olet tulossa.”

Kysyin: ” Tiesit, että olen tulossa?” Hän sanoi: ”Kyllä, herra.”

Hän sanoi: ”Olen seisonut tässä neljästä asti.”

Katsoin häntä. Sanoin: ”No, siunattu olkoon sydämesi.” Hän oli vielä kostea selästä.

Hän sanoi: ”Kyllä, herra, olen seisonut täällä.” Hän sanoi: ” Oletteko koskaan lukenut tarinaa suunemilaisesta naisesta?”

Sanoin: ”Kyllä, rouva.”

Hän sanoi: ”Minä olen sellainen nainen.” Hän sanoi: ”Lupasin Herralle, että jos hän antaisi minulle lapsen, kasvattaisin sen Hänelle.” Ja sanoi: ”Hän antoi minulle hienon pojan.”

⁶⁵         Ja hän sanoi: ”Pastori, minä kasvatin tuon pojan, mutta kun hänestä tuli mies”, hän sanoi, ”nuori mies, hän joutui väärään seuraan.

Ja hän teki väärin.” Ja hän sanoi: ”Hän sai pahan taudin, sukupuolitaudin.” Ja hän sanoi: ”Hän on siellä sisällä kuolemaisillaan.” Ja hän sanoi: ”Hän on ollut kaksi päivää tajuttomana. Lääkäri sanoi, ettei ole toivoa.” Hän sanoi: ”Meillä oli täällä hyvä perhe, emme ole koskaan ajatelleet mitään sellaista.” Ja sanoi: ”Hän tekee kuolemaa”, ja sanoi: ”Hän on luopio.” Ja hän sanoi: ”Pastori, en voi kestää sitä, että lapseni kuolee tuntematta Herraa Jeesusta”.

Ja minä sanoin: ” Mitä?” Äidinrakkaus.

Hän sanoi: ” Olen rukoillut kaksi päivää.” Ja sanoi: ”Tänä aamuna, noin kello kolmen aikaan, näin unta. Näin unta, että puhuin Herran kanssa. Ja kysyin: ”Herra, missä on sinun Elisasi?”” Ja hän sanoi: ”Näin miehen tulevan, jolla oli harmaa puku päällä ja pieni, lännenhatun kaltainen.” Sillä tavalla olin pukeutunut.

⁶⁶         Hän sanoi, että Hänen sanoneen: ” Odota vain.” Ja hän sanoi: ”Kävelin suoraan tähän, ja olen seisonut tässä siitä lähtien”. Tiesin, että olet tulossa.” Hän sanoi: ”Nyt, minä näin sinun tulevan.” Hän sanoi: ”Ajattelin: ’Herra, pysäytä sinä hänet. Minun ei tarvitse sanoa mitään.””

Nyt, kun Pyhä Henki käski minua kävelemään, kun kaikki se oli sydämessäni, ajattelin: ”Tämän täytyy olla se, Herra.” Sitten noin kahdeksan…

Sanoin: ”No, täti”, sanoin: ”Nimeni on Branham.” Hän sanoi: ”Mukava tuntea sinut, pastori Branham.”

Sanoin: ”Oletko koskaan kuullut minusta?”

Hän sanoi: ”En, herra, en usko, että olen koskaan kuullut.”

Sanoin: ”Minun tehtäväni on rukoilla sairaiden puolesta.” En usko, että hän oli ollut noissa jonoissa. Mutta hän sanoi: ”En ole koskaan kuullut teistä.”

Sanoin: ”Pyhä Henki sai minut kävelemään tätä tietä.” Hän sanoi: ” Tulisitteko sisään?”

Ja minä menin sisään. Siellä oli vanha valkeaksi kalkittu aita, ja portissa roikkui auranterä. Kun menin sisään siihen pieneen vanhaan värikkääseen huoneeseen, jossa nuo värilliset asuivat, siellä ei ollut mitään muuta kuin pieni… Lattialla ei ollut mattoa, vain tämännäköistä puuta, ja pieni vanha pylväsvuode, mutta seinällä roikkui kyltti: ”Jumala siunatkoon kotimme.”” Ottaisin mieluummin tuon kuin kaikki pin-up -kuvat tai minkään muunkaan, mitä sinne voisi laittaa. Se osoittaa, että se oli kristitty koti.

⁶⁷         Suuri, iso, hieno poika, noin kahdeksantoista, jolla oli peitto kädessään, ja hän sanoi: ”Umh! Umh! Umh! On pimeää. Täällä on pimeää.”

Sanoin: ”Mikä häntä vaivaa, eikö hän osaa puhua?”

Hän sanoi: ”Ei, hän on ollut tajuttomana kaksi päivää.” Sanoin: ”Kaksi päivää.” Hän sanoi: ”Hän luulee olevansa suurella syvällä merellä, ja hän on pimeydessä ja eksyksissä.” Kyyneleet valuivat pitkin hänen isoja, lihavia poskiaan, ja hän sanoi: ” Siitä on kysymys, pastori. En kestä kuunnella lapseni tekevän kuolemaa, enkä voi kestää sydämessäni koko loppuelämääni sitä, että lapseni on kadotettu.”

⁶⁸         Ja minä ajattelin: ” Lapsi?” Hän painoi kahdeksankymmentä kiloa. Mutta se oli äidin rakkautta. Mitä hän olikin tehnyt, hän oli silti lapsi. Hän oli silti hänen rakastettu lapsensa. Katsoin häntä. Tuskin pystyin tukahduttamaan kyyneleitä, kun katsoin häntä. Kysyin: ”Onko hän hyvin pahassa kunnossa?”

Hän sanoi: ”Hän tekee kuolemaa, pastori.” Hän sanoi: ”Lääkäri sanoi: ’Älkää kutsuko häntä enää. Hän on mennyttä.”

Tunnustelin hänen jalkojaan, ne olivat tosi tahmeat. En sano, että tunsin… Tuntui kuin… Tiedätkö, miten ihminen voi olla niin kylmä ja tahmea? Ja hänen jalkansa tuntuivat kylmiltä. Sanoin: ”No, ehkä hän on.”

Sitten hän… Hän vain veti tätä… Ja minä sanoin: ”Will, sinä… Rukoillaan sitten, täti.”

Ja hän laskeutui sinne, katsoi minuun, ja minä menin sängyn jalkopäähän ja pidin poikaa jaloista kiinni. Sanoin: ”Täti, johtaisitko meidät rukoukseen?”

Hän sanoi: ”Kyllä, pastori.” Oi, veli, te puhutte rukouksesta. Itkin kuin pikkulapsi. Kun kuuntelin tuota vanhaa pyhimystä, ja aivan hiljaisesti ja rauhallisesti hän sanoi: ”Herra Jumala.” Hän sanoi: ”Viime yönä, kun puhuit minulle, köyhälle palvelijattarellesi, unessa ja kerroit, että tämä pastori olisi tulossa, tiesin, että lapseni tulisi puhumaan minulle ja sanomaan, että hän on pelastunut, ennen kuin hän lähtee.” Ja hän puhui tuolla tavalla, ja kyyneleet valuivat silloin meidän molempien poskia pitkin. Kun hän oli rukoillut loppuun, hän kurottautui alas ja otti esiliinansa ja pyyhki kyyneleensä. Ja hän sanoi: ”Rukoilisitteko nyt, pastori?”

⁶⁹         Ja minä sanoin: ”Kyllä, rouva.” Laitoin käteni pojan päälle ja sanoin: ”Luoja, lentokoneeni on mennyt. Minä… en tiedä miksi. Mutta Sinä käskit minun kävellä.” Tästä täytyy olla kyse. Rukoilen, Jumala, että olet armollinen tälle pojalle, jotenkin tämän lapsensa puolesta rukoilevan naisen suvereeni rakkaus toi minut tänne alas.”

Juuri silloin kuulin hänen sanovan: ”Hmm!” Hän sanoi: ”Oi, äiti.” Hän sanoi: ”Niin, kulta.”

Hän sanoi: ” Nyt täällä alkaa tulla valoisaa.” Hän sanoi: ”Lähestyn rantaa.” Muutamassa hetkessä hän istui sängyn laidalla.

Noin kuusi kuukautta myöhemmin olin menossa jonnekin etelään. Matkustin junalla. Hampurilaisesta pyydettiin junassa noin 75 senttiä. Minä sain niitä noin viidellätoista sentillä asemalta. Odotin vain, kunnes he pysähtyivät…?… ja kun nousin junasta, kävelin siihen pieneen ravintolaan. Olin kävelemässä sinne sinä aamuna. Olin noussut junaan Louisvillessä sinä iltana. Aloin mennä sinne, ja kuulin jonkun sanovan: ”Hei, pastori Branham.”

⁷⁰         Katsoin ympärilleni, ja siellä seisoi pieni punainen lakki. Hän sanoi: ”Mitä kuuluu, pastori Branham?”

Sanoin: ” Heipä hei, poika.” Kysyin: ”Mistä tunnet minut?”

Hän sanoi: ” Etkö sinä tunne minua?” Hän sanoi: ”Muistatko sen aamun, kun tulit rukoilemaan puolestani? Äitini oli odottanut sinua portilla.”

Kysyin: ”Oletko sinä se poika?”

Hän sanoi: ”Kyllä, herra, pastori Branham.” Hän sanoi: ”En ole vain parantunut”, vaan myös: ”Olen nyt kristitty”. Mistä oli kyse?

Sinä aamuna, kun palatessani koneelleni, hyppäsin heti taksin kyytiin, kun olin lähtenyt talosta, ja palasin takaisin, juoksin asemalle katsomaan, mihin junaan, mihin koneeseen pääsisin seuraavaksi. He sanoivat: ”Viimeinen kuulutus” tähän tiettyyn koneeseen. Jumala, tuon köyhän, tietämättömän värillisen naisen rakkauden kautta, jolla oli rakkaus Jumalaan ja hänen lapseensa, oli laittanut lentokoneen lentokieltoon ja pitänyt sen siellä. Halleluja.

Kun rakkautta on tuotu esiin, suvereeni armo astuu tilalle ja ottaa sen paikan. Jumala tunsi lahjansa. Jumala tiesi, mitä tulisi tapahtumaan. Jumala oli valinnut tämän tapahtumaan. Ja tuon äidin rakkaus oli pitänyt… Tuon köyhän, tietämättömän värillisen naisen rakkaus, joka ei luultavasti osannut aakkosia, mutta hän tunsi Jumalan rakkauden, se oli se, mikä pysäytti tuon lentokoneen ja piti sen maassa kolmen tunnin ajan.

Kun pääsin kyytiin, kysyin: ”Mitä tapahtui, emäntä?”.

Hän sanoi: ”Oi, jotain tapahtui, jossain tapahtui jotain…”.

Niinpä tietysti, ajattelin, ”No, tiedän, että niin tapahtui.” Se tapahtui kirkkaudessa. Aamen.

⁷¹         Minä sanon sinulle, veli, ei ole mitään Jumalan rakkauden veroista. Rakastatko Häntä tänä iltana? Onko Hän Vapahtajasi? Onko sinulla rakkautta, jota voit osoittaa Hänelle, että kuolemanhetkelläsi suvereeni armo… Kyllä, minun on joskus tultava tien päähän; se on totta, veli. Jonain iltana pidän viimeisen saarnani. Suljen tämän Raamatun viimeisen kerran. Tiedän luultavasti, toivon, että olen vanha mies, ehkä vähän harmaata partaa jäljellä. Mutta minä nojaan sauvaan, kun tulen tien päähän. Oi, sentään.

Tahdon katsoa takaisin alas jokaisen pensaikon ja jokaisen kukkulan läpi, kaikkialle, missä jalanjälkiäni on ollut, toivon, että se on maaperää Jeesukselle. Kun tiedän, että olen taistellut viimeisen hetken, tiedän, että olen laulanut viimeisen laulun, olen rukoillut viimeisen rukoukseni, olen pitänyt viimeisen saarnani, ja seison Jordanin rannalla, vanhat murtajat iskevät sieluuni, lääkärit kävelevät pois, pyhät seisovat päänsä kumartuneina, ja tunnen murtajien tulevan sieluuni…

Oi, otan kypärän pois, lasken sen joen rantaan. Oi, avaan sandaalit ja riisun ne. Haluan ottaa miekan ja työntää sen takaisin ikuisuuden tuppeen, nostaa molemmat kädet ylös ja sanoa: ”Lähetä pelastusvene, Herra. Tulen kotiin tänä aamuna.” Älkää olko huolissanne, Hän on siellä. Hän odottaa. Haluan elää Hänelle nyt. Että minä kun menen alas kuoleman varjon laakson läpi, haluan, että kaksi Pyhän Hengen kiiltävää siipeä kantaa minut joen yli. Hän tulee olemaan siellä, jos vain luotat Häneen.

⁷²         Puhukaamme Hänelle nyt. Taivaallinen Isämme, kun olemme täällä tämän suuren herätyksen keskellä Shreveportissa, nämä rakkaat etelävaltioiden ihmiset, Herra, he ovat kilttejä ja ystävällisimpiä, joita olen koskaan elämässäni tavannut, nöyriä, jopa syntisiä kohtaan… He näyttävät olevan niin ihania ihmisiä. En sano sitä heidän edessään, Herra, olisin tekopyhä, jos rukoilisin sillä tavalla vain heidän puolestaan. Minä puhun Sinulle, Herra. Katso, monet heistä ovat yhä synnissä ja pimeydessä, he eivät vieläkään tunne Jumalan rakkautta, he eivät tunne rakastavaa Herraa Jeesusta ja kun, miten todella monet heistä ovat luottavaisia, koska he kuuluvat seurakuntaan. Monet heistä uskovat, jos he pelastuisivat sinä päivänä, koska he ovat hyvissä väleissä naapurinsa kanssa, tai pastorinsa kanssa, tai seurakunnan kanssa. Monet heistä uskovat, että koska he tuntevat Raamatun todella hyvin.

Oi Kristus, olen vakuuttunut tänä iltana, että ellei ihminen synny uudesti, ellei hänen koko luontonsa, koko hänen olemuksensa, tuo luonne, tuo välinpitämättömyys Kristusta kohtaan muutu ja nöyrry häntä kohtaan, ja tuo alas makeuden, tuo alas sellaiseen paikkaan, missä Jumala voi johtaa…

⁷³         Ajattelen niitä satoja kirjeitä, joita ihmiset lähettivät Saksasta, Sveitsistä ja kaikkialta maailmasta ja joissa sanottiin: ” Rukoile puolestani, kuten teit sen vanhan opossumin puolesta.”

Oi Jumala, jos Sinä pystyit johtamaan ymmärtämätöntä opossumia ja saada sen makaamaan portailla, pystyit pysäyttämään hurjan härän, karhun, jolla oli tassu olkapäälläni, oi Jumala, Sinä, joka pystyit laskemaan maahan tuon lentokoneen pienen vanhan värillisen naisen puolesta, jota yhteiskunta tuskin edes huomioisisi, jota kaupungin virkamiehet luultavasti tutkisivat ja miettisivät, olisiko hän tarpeeksi arvokas saadakseen ruokaa, jos hän näkee nälkää, ja kuitenkin Sinä rakastit häntä niin paljon, koska hän rakasti Sinua, että Sinä toit lentokoneen taivaalta, pidit sen maassa ja johdatit köyhän tietämättömän pojan sinne rukoilemaan uskon rukouksen hänen puolestaan.

Sydämessäni oli tunne, että olin (polvistunut) pyhimyksen vieressä. Sain nähdä, kuinka Sinä heijastit Jumalallisen rakkautesi ja suvereenin armosi ja liikuit ja paransit tuon köyhän pojan, jonka veren vasta-ainearvo oli neljä plus, ja teit kristityn onnelliselle äidille, joka on ehkä vielä tänä iltana Memphisissä…

⁷⁴         Oi Jumala, taivaan suuri Kuningas, joka alennuit tuomaan jopa eläimen kaltaisen alhaisen olennon, kuinka paljon enemmän Sinä tekisit miehen tai naisen, pojan tai tytön hyväksi, jonka puolesta Sinä kuolit? Jumala, ole armollinen.

Suo tänä iltana, rakas Jeesus, että jotkut näistä – näistä ihmisistä, jotka ovat olleet hieman välinpitämättömiä Sinua kohtaan, ymmärtävät, Herra, että tämä rakkaus on ainoa asia, joka tulee kestämään sen jälkeen, kun seurakunta on tullut loppuun Sinun kanssasi. Kun seurakunta on haudannut sinut, kun ihomadot ovat syöneet ruumiisi, Jumalan rakkaus säilyy yhä. Ei ihme, että runoilijat sanoivat, että nämä pyhimykset ja enkelit laulavat Jumalan rakkautta.

Oi Jumala, heijasta rakkautesi kadotetuille tänä iltana. Anna heidän tietää, mitä Sinä teit, kun tulit tänne maan päälle ja kuolit heidän puolestaan, tulit rumaksi ja koit kuoleman heidän puolestaan. Jumala koki kuoleman, kuolematon Jumala nöyrtyi naisen kohtuun tullakseen kuolemaksi ja synniksi, ottaakseen meidän rumuutemme ja syyllisyytemme pois meiltä. Oi, se on liian paljon sydämelleni, Herra. En vain voi ymmärtää sitä. Miksi Sinä teit sen? Kuinka Sinä otit minut mukaan, köyhän, juopon pojan, joka olin ilman Jumalaa ja ilman toivoa, ja armosta pelastit sieluni?

⁷⁵         Ja tänä iltana taivaan ilokellot soivat, jos Sinä tulet hakemaan minua tänä iltana, kaikki on hyvin, Herra. Olen niin iloinen Sinun puolestasi, niin iloinen siitä, että voimme esitellä kuolevalle, vapisevalle maailmalle, joka on atomiajan, kobolttipommien ja synnin vaikutuksen alaisena, mutta voimme esitellä rakkauden, jota ei voi koskaan pysäyttää mikään pommi tai mikään muukaan.

Jumalan rakkaus, oi, kuinka rikas, kuinka puhdas!
Kuinka mittaamaton ja vahva!
Se pysyy ikuisesti,
pyhimykset ja enkelit laulavat.

Tule, Herra. Seurakunta on kuullut monia saarnoja. Seurakunta on kuullut Jeesuksesta, mutta se ei ole koskaan saanut todistaa sitä todellista kosketusta Jumalallisesta rakkaudesta, joka saa heidät rakastamaan sitä ihmistä, joka heitä kiroaa, sillä… saa heidät rukoilemaan syvästi sydämestään niiden puolesta, jotka tekevät pahaa, ja saa heidän sydämensä nöyrtymään. Suo, Herra.

⁷⁶         Jos täällä on tänä iltana joku, Herra, jolla ei ole tätä kokemusta, tulkoon hän ja saakoon sen juuri nyt, kun rakkauden Jumala on täällä.

Ja samalla kun me kumarramme päämme, mietin, että tässä yleisössä tänä iltana… Anteeksi, että olen lapsi, kun seison täällä korokkeella ja itken. En tarkoittanut tehdä niin. Mutta jos vain tuntisitte Hänet. Jos vain tietäisitte, että Hän oli täällä eilisiltana, joka tuntee sydämenne, tietäisitte, että Hän on täällä nyt. Ja Hänen rakkautensa levittäytyy laajemmalle. Se saa sinut tuntemaan sillä tavalla kuin tunnet. Hän heijastaa rakkauttaan sinuun. Tule nyt tänne, niin Hän näyttää sinulle armoaan. Hän ottaa pois kaikki syntisi, kaikki huolesi, kaiken, mikä sinussa on vialla. Hän korjaa kaiken.

Minä olen Hänen edustajansa. Teillä ei ole varaa mennä – yrittää päästä taivaaseen ilman tätä käytäntöä. Etkö tulisi tänä iltana? Nostaisitteko kätenne ylös, jos haluatte vastaanottaa tällaisen rakkauden sydämeenne? Kohottaisitteko kätenne Kristuksen puoleen juuri nyt? Päänne kumartuneina kaikkialle…

Jumala siunatkoon sinua. Jumala siunatkoon sinua. Jumala siunatkoon sinua. Jumala siunatkoon sinua. Jumala siunatkoon sinua. Se on juuri nyt.

⁷⁷         Haluan, että kaikki painavat päänsä alas. Tulisitteko tänne ja seisoisitte alttarilla? Tulisitteko tänne ja seisoisitteko tässä kanssani, kun me rukoilemme, kun Jumalan rakkaus liikkuu tässä rakennuksessa? Millainen ilmapiiri. Tässä ilmapiirissä toivoisin voivani elää ikuisesti, tässä suloisessa nöyrässä tunteessa. Mistä on kyse? Enkelit kävelevät käytäviä ylös ja alas, kaikkialla näiden pylväiden ympärillä, ympäri tätä telttaa, ulkopuolella, Jumalan enkelit liikkuvat, heidän suuret siipensä levällään. Se saa teidät tuntemaan tuon tunteen. Ette tunne näin jatkuvasti. Ette näe mitään. Ja te olette erilainen kuin silloin, kun kävelitte tänne jokin aika sitten. Mutta minä tunnen sen. Olen tietoinen siitä.

Tulisitteko nyt tänne ja seisoisitte alttarin ympärillä? Kuka haluaa tulla ensin? Uskon, että joku haluaisi tulla. Jumala siunatkoon sinua. Sieltä tulee iäkäs, harmaapäinen mies. Nuori nainen seuraa perässä, toinen nainen nousee ylös, laittaa kainalosauvat ja tulee alas. Jumala siunatkoon hänen sydäntään. Antakoon Hän hänen mennä takaisin ilman kainalosauvoja. Nuori nainen on juuri käännekohdassa, nuori mies tulee, kävelee…

Tulisitteko te, voisitteko te siirtyä alttarin ympärille?

Kun Sinä kutsut muita,
älä ohita minua (Hän ei ohita!)
Vapahtaja…

⁷⁸         Ettekö vain nousisi ylös, siirtyisi tänne, seisoisi tässä alttarilla? Vain pieni rukouksen sana saattaa merkitä eroa sinun paikkasi välillä ikuisuudessa.

Voitko nöyryyttää sydämesi? ”Nyt, Herra, tältä alttarilta kävelen nöyränä.”

Jumala siunatkoon sinua, nuori mies, urhea teko, jonka olet tekemässä. Sinä vain tottelet Pyhää Henkeä.

Onko vielä joku muu? Kuinka moni täällä haluaisi tulla? Tulkaa. En halua erotella ketään, tulkaa kaikki ylös. Juuri noin. Kaikki, jotka haluavat tulla, tulkaa tänne. Tulkaa. Etkö haluaisi tulla?

⁷⁹         Tiedättekö mitä, kun te rukoilette, mikä on minun sairaiden puolesta rukoilemiseni onnistumisen syy? Se on tässä: Minä rakastan teitä. Se saa sen aikaan. Miksi Hän vastaa rukouksiini? Koska rakastan Häntä. Hän rakastaa minua. Minulla on luottamus Häneen.

Tule sinä. Jumala siunatkoon sinua, kulta. Noin neljätoistavuotias tyttö, kaksi muuta tyttöä, noin kymmenen tai kaksitoista, tulevat, tekevät tuloaan, kaunis pieni tyttö, jolla on pitkät palmikot, takana…?….toinen itkee. Katsokaa tuota. Kaikkien teidän vanhempien ihmisten pitäisi hävetä, kun näette tuollaisen pienen lapsen tulevan, noin kaksitoistavuotiaan, joka on niin Pyhän Hengen vakuuttama, hänen sydämessään.

…ole armon valtaistuimellasi
Löydä suloinen vapautus…
Polvistumalla sinne syvään… (Etkö tulisi? Tule ylös.)
Auta minun epäuskoani.

Nyt, kun laulamme tätä kertosäettä. Nouse ylös ja tule. Tulkaa nyt, jokainen teistä. Nouskaa nyt ylös. Jokainen, joka tarvitsee nyt Jumalaa, tietäkää, että Jumala tulee lämmittämään sieluanne täällä. Onko kokemuksesi hieman kylmä? Tule sinä.

Haluatko tulla lähelle. Jumala siunatkoon sinua, isä. Jumala siunatkoon sinua, sisar. Jumala siunatkoon sinua, veli, joka tulet sieltä takaa, hienon näköinen nuori mies.

…ohita minua…

Te näette pienen nuoren naisen tulevan tänne, itkevän, kauniin pienen tytön. Vanhahkon miehen…?… tavoin, tulossa elämän varjoista, vajoten tänne, kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan.

⁸⁰         Mistä on kyse? Pyhästä Hengestä. Muistakaa, että tämä kokous on historiaa parin tunnin kuluttua, mutta se tullaan tuomaan teidän eteenne tuomiopäivänä. Mitä aiotte tehdä sen suhteen? Se on teidän hallussanne. Ettekö haluaisi tulla?

…paitsi Sinua
Tai ketä muuta taivaassa kuin Sinä?
Vapahtaja…

Etkö haluaisi muuttua? Älä ole kylmä. Tule nyt. Haluan, että tunnet Hänet tällä tavalla.

Sanot: ”Minä kuulun seurakuntaan, veli Branham.” Se on hyvä. Olen niin iloinen, että kuulut. Olen iloinen, että teissä on tarpeeksi naista tai herrasmiestä tehdäksesi niin. Mutta haluan, että rakastatte Häntä niin paljon, että voitte ajatella Häntä ja kyyneleet laskeutuvat sydämeenne. Haluan, että rakastatte Häntä niin paljon, että vaikka mitä tapahtuisi, vaikka asiat olisivat kuinka julmia teille, rakastatte Häntä silti. Kun hautausurakoitsija tulee ovellesi, rakastat Häntä silti. Oi Jumala, miksi taas yksi pikkupoika tulee…?…nuori mies, taas yksi pikkupoika lähtee liikkeelle….

Vapahtaja…

Vapahtaja, ainoa, joka voi pelastaa, etkö kuule nöyrää huutoani? Jumala siunatkoon sinua, pikku tyttö. Koko joukko pieniä naisia tulee tänne, useita pieniä lapsia, jotka tulevat itkien.

…Sinä kutsut,
älä mene ohitseni.

⁸¹         Nyt, hyräilkää sitä. Kumartaen päänne nyt… [Veli Branham alkaa hyräilemään – toim.] Ettekö voi tuntea Jumalan suloista rakkautta, kyyhkyn kujerrusta, aivan sydämenne ympärillä? ”Lapseni, haluan sinun tulevan ylös ja puhuvan minulle vain hetken. Tiedät, mitä sydämelläsi on, haluan puhua siitä kaikesta sinun kanssasi nyt.”

Etkö tulisi mukaan? Jumala siunatkoon sinua, neiti, ihana nuori nainen tulee, kädet ylhäällä, kyyneleiden vieriessä pitkin hänen poskeaan, nenäliinalla pyyhkien kyyneleitä.

”Minun lapseni, haluan vain puhua kanssasi.”

Jumala siunatkoon sinua, sisar. Toinen nainen tulossa. Kaksi muuta on tulossa. ”Haluan vain puhua siitä. Kujerran sydämessäsi. Se olen Minä. Minä rakastan sinua. Puhun sinulle niistä asioista, joista olet tietoinen ja jotka sinun pitäisi tunnustaa juuri nyt. Haluan todellisen herätyksen.”

Jumala siunatkoon sinua, rouva.

”Puhun sydämellesi. Se olen Minä”, Hän sanoo, Pyhä Henki.

⁸²         Uskotteko, että olen hänen profeettansa? Yritän vain siteerata Hänen Sanojansa, siinä kaikki, mitä sydämeeni nousee. Ettekö tulisi mukaan? Tunnetko nyt… Tunnen vain, että siellä on vielä joku muu. Jotenkin minusta tuntuu, että minun on pakko olla lopettamatta juuri nyt. Olen yrittänyt jo kahdesti. Ajattelin: ”No, pyydän heitä kaikkia tulemaan polvistumaan ympärilleni; me rukoilemme.” Mutta jokin sanoo koko ajan: ”Ei, ei, ei, ei, siellä on useampia.”

Jumala siunatkoon sinua, sisar. Minä vain tiedän sen. Etkö tulisi? Olkaa kaikki rukouksessa nyt.

Kun muita kutsut,
älä kulje ohitseni.

⁸³         Köyhä, vanha, sokea Fanny Crosby-parka, oi, millaista se on, kun näen hänet tuolla. Minusta tuntuu todella oudolta, tuntuu kuin olisin sanaton juuri nyt, vain jotain, Pyhä Henki on niin tyytyväinen tänä iltana. Olette tehneet sen, mitä Hän käski. Tiedän vain, että teistä tuntuu varmasti samalta kuin minusta, pyhät. Tuntuu kuin Pyhä Henki olisi sanonut: ”Juuri sitä minä haluan. Tuota minä odotan.”

Nyt kuvitelkaa, että sama Jumala, joka tuntee sydämenne, seisoo tässä ja tietää, että olette tehneet juuri sen, mitä Hän käski teidän tehdä. Nyt, jos haluatte tietää todelliset sanani, tuntuu kuin olisin juuri herännyt ja kuullut itseni kutsuvan teitä ja puhuvan ne sanat, jotka lähtivät huuliltani ja jotka Hän sanoi teille. ”Tule, se olen minä, joka puhuu sinulle”, Hän puhui. Te tottelitte.

Tulisiko vielä joku toinen? Vielä kerran, kun kumarratte päänne, lauletaan hiljaa. Sinä olet kaiken lohdutukseni virta. Katsokaa pieniä tyttöjä, vanhuksia. Tämä on minulle enemmän kuin elämä. Ketä muuta minulla olisi maan päällä paitsi Sinä? Mitä teet kaikella, mitä sinulla on, kun kuolema kolkuttaa ovelle? Mitä aiot tehdä? Tunnetko Hänet? Rakastatko Häntä? Synnintekijä…

…ei, oi hellä Vapahtaja,

⁸⁴         Tule nyt, viimeinen kutsu. Voitko sulkea itsesi pois tuosta suloisesta ihanasta Äänestä, joka on täällä tänä iltana? Rakkaus. Te tunnette palvelustyöni. Rakkaus, se ei ole…?…

Kun muut, jotka ovat totelleet sinua, Jumala, seisovat siellä, nuoret ja vanhat. ”Herra, jos sydämessäni on jotakin, älä mene ohitseni, kerro minulle siitä nyt heti. Nousen ylös ja menen alttarille heti.”

Herra, suo se nyt. Puhu heidän sydämessään. Puhu juuri nyt, Jumala. Uskon, että jokainen heistä kuulee. Rukoilen uskon rukouksen, että Sinä puhuisit kaikille, kaikille, joiden on tultava.

Jumala siunatkoon sinua, sisar. Suo se, Jumala. Uskon, että kaikki tottelevat, jos Sinä vain puhut, Herra.

Kun Sinä kutsut toisia,
älä kulje ohitseni…

”Mitä tahansa on sydämessäni, Herra. Tutki minua.”

⁸⁵         Taivaallinen Isämme, Sinä yksin tunnet minun sydämeni. Sinä tiedät, miltä minusta tuntuu. Olen niin onnellinen. Olen niin onnellinen, se saa minut itkemään. Olen onnellinen, kun saan olla täällä tänä iltana näiden ihmisten keskellä, jotka ovat halukkaita kuuntelemaan Pyhää Henkeä. Niin kauan kuin he tulevat elämään, he eivät koskaan tule unohtamaan tätä iltaa. He saattavat jonain päivänä maata tajuttomina sairaalasängyssä. He eivät ehkä tunne äitiään tai isäänsä. He saattavat unohtaa pastorinsa. He saattavat unohtaa kaikki työtoverinsa, vaimonsa, lapsensa. Mutta he tuntevat aina Sinut. Heidänkin on jonain päivänä tultava tien päähän. Sen takia me seisomme.

Jumalan Kyyhkynen. Oi, Sinä, joka voit tehdä ihmeitä. Sinä muutat heidät nyt lampaiksi. Nyt, he ovat sinun karitsoitasi. He ovat täällä valmiina leikattavaksi. He ovat nyt valmiita leikkaamaan pois kaiken, mistä he ovat pitäneet kiinni, minkä he luulivat olevan heidän etuoikeutensa, Pyhä Henki. He haluavat elää Sinulle.

⁸⁶         Torjuisitko Sinä heidät? Ei, et olisi johdattanut heitä tänne, jos Sinulla olisi aikomus hylätä heidät, Sinä annat heille Iankaikkisen Elämän. Sinä annat heille rakkauden. Sinä annat heille rauhan. He tulevat aina muistamaan tämän. Tunnen sen sydämessäni, Herra. Minun on pakko sanoa tämä.

Ja Jumala, jos tunnen sydämessäni, enkä ole tekopyhä, tunnen, Jumala, että jokainen tällä alttarilla, täällä tämän alttarin ympärillä nyt, on tullut hyväksytyksi Sinun silmiesi edessä. Tunnen sen Pyhän Hengen todistuksen kautta, että he ovat nyt turvassa… Heidän nimensä ovat Kirjassa; enkelit laulavat; taivaan kellot soivat. Saatana on lyöty. He kulkevat takaisin helvetin käytäviä pitkin mustat lippunsa liehuen. Enkelit ovat menneet taivaaseen iloitsemaan valtaistuimen ympärillä, missä äidit ja isät odottavat kuulevansa tämän illan kokouksesta palaavan viestin; heillä on poikia ja tyttöjä, jotka istuvat täällä, joiden rakkaat ovat menneet, odottavat. Enkelit tulevat takaisin ja sanovat: ”Kyllä, he vaelsivat nöyrästi. He tulivat nöyrästi, eivät kankeina, jäykkinä, vaan he tulivat murtuneina, itkien.”

⁸⁷         Ja Raamattu sanoo: ”Joka lähtee itkien, se palaa varmasti iloiten takaisin ja tuo mukanaan kallisarvoisia lyhteitä.” Herra, tee heistä sielunvoittajia lähiympäristössään, missä tahansa, tai maan neljään kolkkaan. Jonain päivänä, Herra, tällä…?… rakkaudella, jonain päivänä ihana Vapahtaja tulee, suuri Tuhatvuotisvaltakunta alkaa. Oi, kun me näemme Hänet, näemme Hänen istuvan siellä, oi Jumala, näillä tänä iltana on etuoikeus auttaa kruunaamaan Hänet Kuninkaiden Kuninkaaksi ja Herrain Herraksi, ja he laulavat lunastuslaulua, samalla kun ympäri maata seisoo enkeleitä pää kumarassa, kun me kruunaamme Hänet. He eivät tiedä mitään lunastuksesta. Heitä ei ole koskaan lunastettu. He eivät ole tarvinneet sitä. Me olimme niitä, jotka olivat eksyksissä. Me tiedämme, mitä tarkoittaa olla kadotettu; he eivät tiedä. Me osaamme arvostaa Sinua, Jumala, miten palvoa Sinua ja laulaa lunastuslauluja, koska me olimme eksyksissä ja nyt meidät on löydetty. Olimme sokeita, mutta nyt näemme. Kuinka me kiitämmekään Sinua tästä.

⁸⁸         Oi Jumala, sydämeni kuplii yli. Jumala, että he ovat koko koettelemuksen arvoisia, kaksi viikkoa kuumaa säätä ja…?…vain tunteakseni tämän omassa sydämessäni. Sitten olette Jumalan läsnäolossa, suuren Pyhän Hengen, jonka tiedän seisovan tässä. Syntiset ja haaleat ja seurakunnan jäsenet ovat itkeneet tiensä takaisin Golgatalle. Me kaikki makaamme nyt ristin ympärillä ja nyyhkytämme Jumalan armon ja rakkauden hyvyydessä. Sydämemme ovat täynnä iloa, sanoin kuvaamatonta, ja täynnä kirkkautta.

Ihmettelen, päämme kumartuneina, onkohan siellä pyhiä, tai joku, jolla ei ole Pyhää Henkeä, haluaisi ottaa teidän…

En ole koskaan tuntenut tätä vuosiin. En tiedä, milloin olen koskaan tuntenut Pyhän Hengen niin sakeana, kuin miten se tuntuu olevan juuri nyt. Kaikki on yhtä suurta rakkauden kimppua, näyttää siltä kuin kokouksessa ei olisi yhtään…?… istuen kokouksessa. Oi, rakastan tätä. Toivon, että kun meillä on parantamiskokous, se on tällainen. Tämä on ihanaa.

⁸⁹         Haluaisiko joku pyhistä tai joku siellä, joka ei ole saanut Pyhää Henkeä, tulla ja seistä tässä seurakunnan edessä? Tule ylös! Haluaisiko joku pyhistä tulla ja kylpeä tässä…?… Jumalan…? Menkää ylös. Ettekö haluaisi tulla? Se on hienoa. Hyvä on. Se on ihanaa. Ehkä sinä, joka olet sairas, voisit tulla ylös, seistä täällä. Voisi tapahtua paraneminen. Oi, se on täällä. Tässä on Verellä täytetty lähde. Katsokaa vain, he tulevat nyt.

…siellä täynnä verta,
vuotanut Immanuelin… (Oi Jumala!)
Ja syntiset, jotka uppoavat tuohon virtaan,
menettävät kaikki syyllisyytensä. (Palvotaan Häntä.)
Menettävät kaikki syyllisyytensä…
Menettävät kaikki syyllisyytensä…

Oi, on niin ihanaa vain istua tämän kasteen alla. Tämä on sitä, mitä minä kutsun Pyhän Hengen kasteeksi.

… uppoavat tuohon virtaan,
menettävät kaikki…

Palvokaa Häntä, pyhät. Katsokaa vain ylös. Kertokaa Hänelle, kuinka paljon rakastatte Häntä. Tätä on Pyhän Hengen kaste. Kaikki te teltassa; teidät on kastettu rakkauteen.

…iloiten nähdessäni, että lähde… (Halleluja. Halleluja.)
Ja siellä minä, vaikka olen niin halpamainen kuin olen,
Pese kaikki syntini pois.
Pese kaikki syntini pois, (Kunnia Jumalalle. Ylistetty olkoon Jumala. Herra, kuinka minä rakastan sinua.)
Ja siellä minä, vaikka olenkin niin halpamainen kuin olen, (Minä vain rakastan Häntä…?…)
Ja saan olla kunnes kuolen,
ja saan olla kunnes kuolen…
Lunastava rakkaus on ollut teemani,
Ja niin on kuolemaani asti…