55-0120 JEHOVAN YHDYSNIMEN SEITSEMÄN OSAA
(The Seven Compound Names Of Jehovah)
Chicago, Illinois, USA, 20.1.1955

Usko ainoastaan,
kaikki on mahdollista, usko ainoastaan.
Usko ainoastaan, usko ainoastaan,
kaikki on mahdollista, usko ainoastaan

¹      Siis, jääkää vielä seisomaan hetkeksi rukoukseen. Isä, me kiitämme sinua tänä iltana sydämemme syvyyksistä tästä ihanasta kokouksesta Jeesuksessa Kristuksessa, täällä Chicagossa. Me rukoilemme, että sinä siunaisit meidän ponnistelumme yrittää edustaa sinua näille ihmisille. Näemme tämän kylmän, lumimyrskyisen illan ulkona ja että ihmiset ovat tulleet pitkien matkojen takaa, ja kokoontuneet tänne parantuakseen… Kun luen päiväsaikaan heidän kirjeitään ja kuullessani heidän säälittävät avunhuutonsa, se saa sydämeni värähtämään, Isä. Olen varma, että sinä näet heidät heidän kirjoittaessaan niitä kirjeitä, sinä näet, kun he tulevat paikalle, näet sen tunteen, jonka se herättää minussa, ja saa vastaamaan kaikella, millä vain me voimme auttaa heitä. Siunaa meidän ponnistelujamme tänä iltana, Isä, voikoon sinun Henkesi olla täällä ja voikoon se vahvistaa kaiken, mitä me teemme. Me pyydämme hänen jumalallista opastustaan kaikelle Jeesuksen nimessä, aamen. Voitte istuutua, ja Herra siunatkoon teitä..

²      Olen kaksin verroin iloinen tänä iltana ollessani täällä auditoriossa. Minulla on täällä joitakin kirjeitä; jotkut teistä ovat antaneet niitä Billy Paulille, ja hän antaa ne aina minulle; ja, sitten, me arvostamme sitä todella, ja sitten jotkut täällä… Ennen kuin aloitin tänä iltana – minä olen huomannut, kun olen joskus pitänyt loppurukousta, että ihmiset antavat näitä kirjeitä minulle, että minä panisin käteni niiden päälle. Minä haluaisin rukoilla niiden jokaisen puolesta erikseen ennen, kuin ne annetaan sinulle [Billy Paul]. Me teemme mitä tahansa auttaaksemme teitä, mitä varten me täällä olemmekin; auttaaksemme teitä rakastamaan Herraa Jeesusta koko sydämestänne.

Minä etsin katseellani äänittäviä taitelijoita täällä; koko orkesterimonttu on täynnä heitä tänä iltana tekemässä näitä äänitteitä. Siis, se on valtavan hienoa.

Me olemme… Me haluaisimme viipyä oikein pitkän, pitkän, pitkän aikaa, mikäli voimme Chicagossa, koska tämä… Meillä on vähän hankalaa tällä kertaa; meidän on palattava seurakuntaan. Audi… tämä auditorio oli vuokrattu eteenpäin, ja meillä oli vähän rankkaa, mutta me…

³      Veli Joseph ja minä keskustelimme siitä tänään ja hän tekee järjestelyjä toista kokousta varten saman tien, heti, kun me pääsemme palaamaan sieltä, mihin olemme lähdössä. Me menemme Hot Springsiin, Little Rockiin, ja sieltä Shreveportiin, Lubbockiin, Texasiin, Phoenixiin Arizonaan, Los Angelesiin, Tacomaan, Washingtoniin, ja sitten sieltä Calgaryyn, Edmontoniin, Grande Prairieen, Dawson Creekiin ja ehkä johonkin konferenssiin ulkomaille, Jos me pääsemme sieltä takaisin ajoissa…

Koska, minä luulisin, että kaikki tietävät, että meidän kotiimme syntyy pikkuinen aika pian, ja sen pitäisi tapahtua maalis– tai siis toukokuussa, pikemminkin, ja me olemme… minä haluan olla kotosalla silloin.

Siis, kun se on ohi, jos Jumala suo, minä palaan ulkomaille. Minulla on jotain sydämelläni, josta minä en pääse eroon. Joka päivä minä yritän lohduttautua sanomalla: ”Kuulepas nyt, Billy Branham, sinun on pysyttävä kotona, näettekö? Sinun – sinun on…” Mutta jokin minussa sanoo: ”Ei”, enkä minä voi sille mitään.

Minä haluan osoittaa teille jotain, ystävät, mikäli ymmärrätte. Chicago… katsotaanpa Chicagoa; aivan kuten kaikkialla Yhdysvalloissa, juuri täällä – ja se on yksi parhaista paikoista, minulla ei ole mitään mitään paikkaa vastaan; ne ovat kaikki ihania. Kaikkialla, mihin minä menen, ihmiset rakastavat minua – ja se teidän mahtava tervetulotoivotuksenne hetki sitten, minä todella… Se tuntuu syvällä minun sydämessäni… oi, minä toivon todella että voisin istua täällä teidän kanssanne ja jäädä tänne ainiaaksi, mutta minä en voi, se on… me… minä en ole enää poika, ja työtä on paljon tehtävänä, enkä minä pysty tekemään kaikkea, mutta minun on hoidettava oma osuuteni. Ymmärrättekö, mitä minä tarkoitan?

⁴      Ja minä aion sanoa tämän, ja minä… jos olen väärässä, antakoon Jumalan minulle anteeksi, sillä minä sanon tämän täydestä sydämestäni. Amerikka, kansakunta, kansallisessa mielessä, ei ole halukas [/valmis] herätykseen. Ihmiset ovat ohittaneet sen päivän, näettekö?

Minä huomasin juuri, että veli Joseph yritti tänä aamuna puhua minulle, hän sanoi: ”No, veli Branham, kun sinä palaat, me…”, näettekö? Hän saattoi sanoa sillä tavalla; minä en sano tätä siksi, että tämä ruotsalainen pikkuveljeni istuu täällä lavalla; en todella, vaan minä rakastan häntä. Monet teistä tietävät, mitä minä olen joutunut kokemaan säilyttääkseni meidän toveruutemme, en hänen ja minun väliemme takia, vaan ulkopuolisen maailman. Mutta veli Joseph Boze on minun kaverini, minun veljeni Kristuksessa. Hänen pitäisi tehdä jotakin todella paljon pahempaa, mitä hän ikinä on tehnyt muuttaakseen minun mielipiteeni hänestä. Minä rakastan häntä, ja niin – minä arvostan häntä, ja hänen kauttaan…

Hän tulee käymään ja istuu kotonani – ja hän ajaa sinne asti autolla, tai tulee lentokoneella tai jollain muulla, ja minä… ”Veli Branham…” Pienet lapseni tulevat sisään huoneeseen kuuntelemaan kun hän puhuu murtaen englantia, tiedättehän, ja me… ”Me tarvitsemme sinua Chicagossa. Ihmiset siellä pohjoisessa rakastavat sinua. Siis, milloin sinä tulet pitämään meille uusia kokouksia?” Näettekö? Hän pysyy itsepintaisesti kannassaan, eikä häntä voi torjua; ei vain voi…

⁵      Voi vain sanoa: ”Selvä, veli Joseph, jatketaan vain, minä tulen.” Koska hän ei anna yhtään periksi, niin minun on melkein tultava, ja sitten… mutta, minä pidän hänestä todella.

Ja me istuimme juttelemassa tänä aamuna, minä sanoin: ”Veli Joseph…”

Hän sanoi: ”Mutta, veli Branham, ymmärrä… ajattele: eilisiltana, 20 sielua pelastui, vähintään; se ei johtunut nyt evankelioinnista”, hän sanoi, ”ei mikään voisi olla enempää [?]; kaksikymmentä ihmistä tuli Kristuksen tykö.”

Minä sanoin… no, hän sanoi: ”Veli Branham, jos ihmisillä on herätys, ja yksi tulee uskoon illan aikana, katso, miten siitä leuhkitaan, ja täällä, 20 syvästi vakuuttunutta käännynnäistä tulee parkuen ja itkien, näettekö, sen jälkeen, kun he ovat nähneet Herran työskentelevän.”

Minä sanoin: ”Kyllä, veli Joseph, Jumala tietää, miten minä arvostan tuota, mutta näetkö, täällä, nuo ihmiset ovat käyneet yhden illan kokouksessa, mutta vaihdetaanpa se kokous maailmalle, ja pannaan se Etelä-Afrikaan tai pannaan se Intiaan, tai pannaan se meren saarille tai Etelä-Amerikassa, tiedätkö, kuinka monia sielua olisi tullut? Suunnilleen 5000, ehkä 20000, 30000.” Näettekö? Näin siinä käy, näin siinä vain käy.

⁶      Siis, monissa noista paikoista ei ikinä ole kuultukaan Kristuksesta. Monet näistä veljistä, jotka osallistuvat näihin kampanjoihin, menevät sellaisten ihmisten keskuuteen, joilla jo on jokin käsitys Kristuksesta, kuten esimerkiksi katolisten tai luterilaisten ja niin edelleen, ja opettavat. Heillä on jonkinlainen käsitys Jumalasta. Siis, ilmiönä… näettekö? Mutta minun kohdallani; minä saarnaan siellä, missä Kristuksesta ei ole koskaan kuultukaan, näettekö? Ihmisillä on jokin käsitys Jumalasta. Siis, ilmiönä… näettekö?

Se, ovatko ihmiset kuulleet Kristuksesta vai eivät, tai tietävätkö he mitään Raamatusta… se ei vaikuta lahjaan millään tavalla; ihminen ymmärtää siitä huolimatta ja se… se saa ihmiset… se, mitä he havaitsevat… ihmiset sanovat: ”Oi, oi, mistä hän puhuu? Mistä hän sai selville, kuka minä olen ja mikä minun… mikä minua vaivaa, ja mistä minä olen kotoisin, ja mikä minun perheeni on ja kaikki nämä asiat? Siis, mistä se oikein tulee?” Näettekö? Silloin ihmiset ymmärtävät.

⁷      Siis, ne veljet, jotka ainoastaan saarnaavat evankeliumia, joka on lähtökohta, ja erinomainen tapa hoitaa asia, siis, he voivat poimia sitten näitä muita ihmisiä, sillä tavalla ymmärrättekö? Mutta, minä rakastan mennä koteihin ja puristaa kaikkien kättä, hengellisesti puhuen, ja koska minä tykkään puristaa kaikkien kättä luonnollisessa mielessä, jos se vain on mahdollista.

Mutta sitten, kokouksessa, ja ihana henki… mutta minä haluan kysyä teiltä jotain. Kymmenen viime vuoden aikana, Amerikassa tapahtuva saarnaaminen olisi voinut käännyttää koko maailman moneen kertaan… te tiedätte sen. Katsokaapa näitä evankelistoja, jotka ovat viilettäneet ympäri kansakuntaa; katsokaa Billy Grahamia ja Jack Shuleria ja Jackie Birchiä ja voi, näitä kaikkia muita – ja Oral Robertsia ja monia näitä suuria evankelistoja, jotka ovat menneet ristiin rastiin ja kansakunnan joka kolkkaan, ja haravoineet edestakaisin, edestakaisin, edestakaisin, edestakaisin…

⁸      Ja, kun minut kutsutaan, vaikuttaa siltä, että piirakan pohja on tehty, kristityt tulevat. Siis, ja sitten vedetään yksi sieltä tai täältä, ymmärrättekö? Mutta tilanne on sellainen, ettei siellä voi saada aikaan läpimurtoa ihmisten keskellä mitenkään.

Ihmiset tulevat ensimmäisinä kahtena, kolmena iltana; se on suurenmoista, ihmiset näkevät Jumalan ilmiönä. He kuuntelevat evankelistaa, hyvää saarnaajaa kuten Oral Robertsia, Billy Grahamia tai jotakuta näistä veljistä, jotka todella osaavat saarnata. Ihmiset iloitsevat muutaman illan mutta, sitten se on ohi ja se Jumalan työ ilmiönä vaikuttaa kyllä hyvältä, vaikuttaa oikealta. Onhan se suurenmoista; ja ihmiset – siis, se haihtuu mielestä päivässä tai kahdessa, näettekö?

⁹      Siis, näyttää aivan siltä, kuin… Meidän rakkaan kansakuntamme yllä on jotakin. Minä luulen, että meidän yhteiskuntamme on kivunnut pisteeseen… Jumala nuottasi edestakaisin ja takaisin saadakseen kristityt yhteen, mutta jos herätys tulee, se tulee pakanamaissa. Minä uskon siihen koko sydämestäni, näettekö?  Ihmiset [siellä] eivät ymmärrä asiasta mitään; he eivät tunne yhtään dokumenttia eivätkä teologiaa, joka täällä meillä on.

Ihmiset opettavat sitä ja tätä; ja joku sanoi: ”Siis, minäpä vähän tarkastelen.” Siis, sellaista tekee skeptikko [epäilijä]. Hän panee sen lehteen. Minulla ei ole mitään teitä vastaan, te olette minun veljiäni ja sisariani, mutta tuo ulkopuolinen maailma, Chicago panee sen lehteen: ”Outoja asioita, ilmiöitä, tällaisia asioita tapahtuu… oooooh!

”Miksi se tohtori Jones sanoi, ettei tuo ole muuta kuin psykologiaa.” Nättekö? ”Siis, meidän paimenemme sanoi, että kyse on paholaisesta, minä en aio olla sen kanssa missään tekemisissä.” Toisilla ei ole ollut aikaa mennä edes niin pitkälle: ”Varsinainen uskonnollinen puoskari…”, näettekö? Ja sitä rataa jatketaan… Sellainen se asenne on.

¹⁰   Mutta, jos näitä samoja asioita näytetään joillekin ulkomaisille lehdille, niin koko kansakunta kääntyy katsomaan, mistä oikein on kyse, näettekö? Siinä sitä ollaan. Siinä on ero. Siis, siellä ihmiset eivät tulle peukaloimaan kaikkea, kuten kaikki me täällä. Siis, minä nimitän teitä täällä tänä iltana valituiksi, näin on. Te olette mukavia ja ihania, ja te olette auttaneet minua.

Ja, huomasitteko te, että sen intianmatkan aikana, jolloin nuo tuhat kertaa tuhannet ja tuhannet ottivat evankeliumin vastaan; yhdellä kertaa ottivat vastaan Jeesuksen Kristuksen, olivat olleet pakanoita? Ymmärrättekö, että te rahoititte ison osan noista kokouksista, te, jotka istutte täällä tänä iltana? Kyllä rahoititte. Minä palaan, pidän kokouksia ja teen… Jos minä vain saan hankituksi tarpeeksi, niin palaan sinne antaakseni noille nälkää näkeville ihmisille, nälkäisille, joilla ei ole mitään syötävää, ja jotka makaavat kadulla sen päiväisessä tilassa ja kerjäävät…

Ja vielä eräs juttu; ihmiset näkevät yhden erinomaisen seikan Herran armosta, he nousevat ylös pyörätuolistaan ja kävelevät pois ja heittävät pois kainalosauvansa, ja sitten vain mennään ympäri lattiaa ja kerätään ne tavarat, jotka ihmiset… on siinä ympäriinsä. Niitä pinotaan isoihin kasoihin ja sen sellaista ja niitä viedään pois; paareja ja kaikkea. Ihmiset eivät tarvitse niitä enää. Se on jotain, mikä iskee heihin ja ihmiset uskovat, ja sitten he jatkavat eteenpäin, näettekö?

¹¹   Ja siinä on se syy, kristityt ystäväni, miksi minä kierrän joka puolella ja yritän tavata ystäviäni ja, ja… En keräämässä rahaa – siitä ei ole kyse. Se on ystävien tapaamista. Siis, ehkä tänä iltana, jos tarvitsisin epätoivoisesti jotain, täällä yleisössä istuu kaksi tai kolme miestä, joita voisin mennä tapaamaan, ja he lähettäisivät minut Intiaan, mutta se ei ole oikea tapa toimia, näettekö? Minä haluan saada viisisenttisen yhdeltä siltä, ja toiselta tältä, ja kymmensenttisen, ja 50-senttisen joltain toiselta. Näettekö, sillä lailla, ja niin se koko porukka osallistuisi jollain tavalla siihen ja minä voisin olla levossa ulkomaisilla kentillä, ja palata ja taas lähteä. Ymmärrättekö, mitä minä tarkoitan, näettekö?

Ja minä rakastan teitä ja minä… ei ole salaisuuksia, ei ollenkaan; minulla ei ole mitään; tai mitään, minkä joku haluaisi tulevan esiin; vaan kaikki on avointa. Minä ilmoitan ihmisille kaiken, mitä minulla on, jokaisen penninrahan jonka saan ja mihin se menee; ja minulla on tallessa kaikki Setä Samulin lähettämät asiakirjat; niissä on minun pankkini, ja minun perheeni, kotini, vaatteet, joita minä saan, joita ihmiset antavat minulle, siis, siinä se. Minä en tarvitse rahaa, niin kauan kun ihmiset lähettävät niitä minulle; haluaisin mieluummin rukouksia kuin rahaa. No, se merkitsee sitä, että minulla on rahaa niin kauan, kun minulla on joitakin ystäviä; ymmärrättekö? Ja Kristuksen ystävät ovat minun ystäviäni; minä olen Kristuksen ystävien ystävä. Ja, sillä tavalla minä pärjään elämässä.

¹²   Ihanaa, minä en vaihtaisi sitä kymmeneen miljardiin dollariin. Minä mieluummin pidän sen; voi tavaton! Kyllä vain; niin sitä pitää. Ja minun kuluni juoksevat kokonaan… Minä lähetän tuhansia kirjeitä viikossa ja rukousliinoja on ostettava, ja postimerkkejä. Rahaa kuluu satoja dollareita viikossa ja me lähetämme niitä ulkomaiden lähetyskentille ja kaikkialle maailmaan ja kaikkea. Toimistossa työskentelee koko ajan viisi ihmistä, ja ymmärrättekö, millaista se on, kun minä itse en ole kentällä? Sellaista se on. Se on tukemista ja kannattamista. [/asioita on kasapäin].

Pankissa minulle sanottiin: ”Ei se mitään, pastori Branham, jos te ylitätte tilinne; antakaa asian olla; te kyllä hoidatte sen.” Sellaista minun elämäni on …?… joten se… Asiat pysyvät ryhdissä. Sitten minä vain elän uskon varassa, siinä kaikki; pelkän uskon varassa.

¹³   Ja suurin asia minun elämässäni, jonka tiedän, on eläminen uskon Jeesukseen Kristukseen varassa tietoisena siitä, että hän rakastaa minua, ja siunaa minua. Ottaako vastaan rahaa? Jos olen ikinä ottanut sadasosan siitä rahasta, joka minulle on uhrattu, jota minä en ole pyytänyt, en ikinä… vaan rahaa, joka on uhrattu minulle, minä olisin multimiljonääri. Tiedättekö mitä? Se aiheuttaa ongelmia.  Minä otan päivän kerrallaan, päivän kerrallaan, ja vain elän Herralle. Se, mitä minä tarvitsen huomenna, hän antaa huomenna. Näin asia on.

Ja sitten, minä… katsotaanpa saadaanko… silloin te elätte luottaen rikkauksiinne; jos te olette opiskelleet, silloin te elätte luottaen koulutukseen. Jos teillä on kovasti teologiaa, te luotatte siihen. Minulla ei ole teologiaa, sivistystä, persoonallisuutta, rahaa eikä mitään. Minä vain rakastan Herraa ja luotan häneen kaikessa. Siinä kaikki, mitä minulla on, näettekö? Sillä tavalla minä haluan elää; sellaisen elämäntavan minä olen valinnut.

Siis, Jumala teitä siunatkoon, ja siis, te täällä Chicagossa, olette aivan ihania ihmisiä. Ja nyt, kun näemme, että meidän ehkä pitää olla jokunen ilta jossain muualla kuin meidän auditoriossamme, me… Joku varannut sen ennen meitä itselleen, ja se on kyllä… he kyllä ansaitsevat sen, me emme halua puuttua siihen.

¹⁴   Mutta nyt, me haluamme seuraavina iltoina, jos vain voimme, saarnaamisen sijasta, minä haluan antaa jokusen vaatimattoman Sanan selityksen, ja vetää rukousjonoa niin kauan, kun minä pysyn jaloillani, näettekö, sillä minä olen saanut runsaasti kirjeitä, täkäläiset sanovat: ”Me emme voi jäädä enää pitemmäksi aikaa, veli Branham.”

Siis, me emme voi millään keinolla tietää, kuka pääsee rukoiltavaksi tänä iltana. Miten minä tietäisin, kuinka moni siellä parantuu tänä iltana, kun minä en tunne teistä yhtäkään sielua, sikäli, kun minä tiedän? En näe yleisössä yhtäkään ihmistä, jonka tietäisin tavanneeni aiemmin. Minä tunnen joitakin näistä kavereista täällä, näettekö? Täällä on joitakuita minun seurakunnastani ja Jeffersonvillestä, joiden ystävä minä olen – henkilökohtainen ystävä, mutta sieltä [yleisöstä] minä en tunne ketään.

Siis, miten minä tietäisin, missä tuo Herran enkeli leijuu tänä iltana, ja näytttää näkyjä jostakusta henkilöstä, josta minä en tiedä mitään? No se… Billy Paul, minä… hän jakaa tänään iltapäivällä, tarkoitan, tänä iltana joitakin rukouskortteja, ja luulen, että hän jo teki sen. Hän ehkä jakaa noin sata korttia, niitä on tuolla. Hän voi ainoastaan sekoittaa ne keskenään ja jakaa teille, ja hän ei tiedä mistä kohdasta rukouskorttien numeroita aletaan kutsua, enkä tiedä minäkään. Minä en tiedä kutsutaanko niitä vai ei, näettekö?

¹⁵   Ja, sillä, onko teillä rukouskorttia, ei merkitse mitään. Ainoa, mitä minä yritän tehdä on saada teidät uskomaan Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja hän parantaa teidät. Teillä ei tarvitse olla rukouskorttia. Saatatte havaita, että enemmän ihmisiä paranee yleisön joukossa kuin tänne lavalle tulevien joukossa, mutta minä… mutta se ei rajoita minun voimaani.

Siis, tässä eräänä päivänä, että eräs, jonka ymmärsin tuntevan minut tosi hyvin, sanoi, että se, kun minua alkaa heikottaa, että se heikottaminen oli teeskentelyä. Siis, Jumalan antakoon anteeksi miehelle, joka niin sanoi, näettekö, sillä hän ei tiennyt mistä puhui, siinä kaikki. Hän ei tiedä, eikä asia ole niin, rakkaat ystäväni.

¹⁶   Fyysisessä mielessä, minä kiitän Jumalaa hyvästä terveydestä, joka on todella vahva; ja minä olen metsämies ja elän vuorilla ja metsissä, ja Jumalan armosta, ja pärjään siinä aika hyvin; ja sitten olen ratsastellut ja sellaista koko elämäni ja ollut aika raskaissa töissä koko elämäni, ja fyysisessä mielessä, täysin kunnossa. Mutta juuri… minä voisin seistä tässä saarnaamassa teille koko illan, mutta kun jokin niistä näyistä tulee, niin teidän pitää jo valmistautua kantamaan minut pois lavalta, näettekö? Ja se todella… se saa minut heikoksi. Mistä se johtuu? Minä en tiedä, mutta Sana sanoo, että niin se on ja niin todella tapahtuu. Muuta en tiedä.

¹⁷   Joten, hyvä Jumala siunatkoon teitä nyt. Minä luen kaksi paikkaa täältä Raamatusta vähän ajatuksen tai puheen pohjaksi – ehkä en enempää kuin 15 minuuttua, sitten kutsun rukousjonon niin, ettemme me pidättele teitä täällä kovin myöhään iltaan. Siis, yksi niistä käsittelee… Molemmat paikat liittyvät Jehovan pelastavan nimiin, ja toinen niistä on I Moos. 22:7:nnessä jakeessa.

Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Tämä vastasi: ”Tässä olen, poikani.” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?” Abraham vastasi: ”Jumala kyllä katsoo itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.”

Ja 14:nnessä jakessa lukee:

Abraham pani sen paikan nimeksi ” Herra näkee”. [KJV: Jehovah-jireh] Siksi vielä tänäkin päivänä sanotaan: ”Vuorella, jolla Herra ilmestyy.”

Ja sitten Psalmeissa, 64:nnessä [46:2] psalmissa, 1:sessä jakeessa lukee:

Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, varma apumme hädän hetkellä.

¹⁸   Siis, tästä minä haluan ottaa meidän sitaattimme, ja nyt, minä olen kirjoittanut tähän kirjekuoreen, jota pidän mukanani: ”Jehovan seitsemän yhdysnimeä.” Toisin sanoen, se, mitä Jehova on, on ilmaistu näissä seitsemässä hänen pelastavassa nimesään.

Siis, Jumala… Hänen asenteensa ihmisiä kohtaan Eedenistä lähtien, Eedenissä, on kiedottu näihin seitsemään pelastavaan nimeen. Ensimmäinen oli ”Jehovah-jireh”, joka tarkoittaa: ”Herra hankkii uhrin.” Toinen on ”’Jehovah-rapha’: Herra, parantaja”, ”Manasse’: meidän lippumme”,  ”Shalom’: meidän rauhamme”, ”Rohi’: paimen, meidän vanhurskautemme”, ja ”Sham’: Herra on läsnä.”

Siis, Herra ”Shammah, s-h-a-m-m-a-h; Shammah” on yksi, josta minä puhun Psalmista 64 [46] ja Jehova-jireh on ensimmäinen ja tämä on viimeinen. ”Jehova-jireh” on: ”Herra hankkii uhrin.” ”Jehova-shammah” on: ”Jehova on läsnä.” Siis, antakoon Herra siunauksensa näille, kun me puhumme niistä hetken.

¹⁹   Siis, Jehova-jireh. Kun Jumala ilmestyi Aabrahamille, hän… ensin antoi nimen, jossa Hän ilmestyi hänelle, löytyy 1. Moos. 22:nnessa, kun Hän ilmestyi hänelle Jehova-jireh, nimisenä.

Siis, Aabraham sai lupauksen Jumalalta, että  hänestä tulisi [Jumalan] perillinen; että tulisi poika. Ja tämän siemenen… hänen Siemenestään tulisi maailman perillinen. Ja Aabrahamin pojan, Iisakin kautta tulisi Jeesus ja Jeesus tuotaisiin – tuotaisiin julki pakanoiden keskuudessa, joka antaisi anteeksi kaikille kansakunnille, valkoiselle ihmiselle, ruskealle ihmiselle, keltaiselle ihmiselle, mustalle ihmiselle, kaikille ihmisille, ja lunastaisi heidät takaisin, ja siten osoittaisi, että tämä olisi viimeinen aikakausi. Tässä on kaikki; tämän jälkeen ei tulisi yhtään aikakautta; tämä olisi viimeinen aikakausi, jolloin Jumala olisi tekemisissä ihmisten kanssa, kuolevaisina.

²⁰   Ja jos ihmisillä olisi herätys ennen tuhoa vedenpaisumuksen kautta, ennen kuin Kristus tulee, tulisi suuri hämmennys, siis, entäpä jos se täyttyisi kokonaan, mitä silloin tapahtuisi? Katsokaapa apostolien aikoja…?… annettiin pakanoiden ajan alusta lähtien. Katsokaa, millainen herätys silloin oli. Miten tultiin kaikista kansakunnista, ja ihmeitä tapahtui. Katsokaa Nooan aikaa. Siis, tämä on aikojen loppu, juuri ennen Herran Jeesuksen tulemista.

Nyt minä ilmoitan täältä vähän hyviä uutisia. Leo, toitko sinä sen filmin mukanasi? Toitko? Minulla on eräs filmi, jonka sai minut melkein tulemaan uudestaan uskoon, ja se näytetään sunnuntaina iltapäivällä. Onko näin? [Joku veli sanoo: ”Me emme ole vielä päättäneet sitä, veli Branham.”] Vielä. Teille ilmoitetaan, kun se näytetään. Minä haluan, että te varmasti näette sen; ja se on minun omia filmejäni. Eräs mies, veli Arganbright, antoi sen minulle, yksi Kristittyjen liikemiesten edustajista; ja hän antoi tuon filmin minulle, koska minä pidin siitä niin kovasti. Minulla ei ole projektoria, jolla sen voisi näyttää, joten minä haluaisin itsekin nähdä sen uudestaan. Se käsittelee juutalaisia, jotka palaavat Palestiinaan; kaksi opiskelijaa juttelee lentokoneessa, ja te todellakin nauttisitte heidän näkemisestään ja elokuvasta.

²¹   Ja jokainen profetia, kaikki, mitä minä tiedän kirjoituksista, mitä näen niistä, on jo täyttynyt; odotan jo Herran tulemista. Ja, kuten sanoin elisiltana, minä uskon, että Jeesuksen tulo, toinen tulemus, on myöhässä, jo myöhässä. Ja kuten Nooan aikana, Jumalan pitkämielisyys odotti, eikä hän halunnut kenenkään hukkuvan; ja hän vain odottaa, odottaa niin kärsivällisesti, että hänen tulonsa on viivästynyt – hän odottaa, että seurakunta saadaan kuntoon niin, että toinen tuleminen voi tapahtua. Mitä siihen sanotte ystävät?

Millaisia ihmisiä meidän pitäisi olla? Tietäessämme, että tämä päivä voi olla viimeinen päivä, jolloin me olemme kuolevaisia; huomenna me saatamme olla kuolemattomia. Tämä päivä voi olla se ainoa päivä, joka meillä enää on, viimeinen kokous, jossa me istumme yhdessä ja toimimme Jumalan valtakunnan hyväksi. Miten siinä tapauksessa tämä kokous pitäisi vetää? Mitä suurimmalla kunnioituksella, että tukeudumme kaikesta sydämestämme Herraan Jeesukseen, että hän antaisi meille jokaisen täällä olevan sielun, joka ei ole vielä kääntynyt, ja auttaisi meitä tekemään jotain, joka saisi uskottomat ja penseät ottamaan vastaan Herra Jeesuksen Kristuksen ja katsomaan häneen.

²²   Olisi itsekästä; jos ihmisen sydän ei avaudu pelastaakseen veljensä, hänen sydämessään on jotain vikaa. Olosuhteista huolimatta; vaikka hänen veljensä vihaisi häntä, vaikka veljellä on jotain häntä vastaan, vaikka hänen veljensä yrittänyt kaikkensa tuhotakseen hänet, niin silti tuon ihmisen sydän tukee tätä veljeä. Hän ei voi sille mitään. Hänessä on jotakin joka vain huutaa: ”Voi minun veljeni, sinä elät väärin, mutta minä haluan, että sinä pelastut.” Ja siitä syystä sinä yrität kaikkesi saadaksesi veljesi uskomaan koko sydämestään ja tulevan Jumalan valtakuntaan.

Ja siis, sellaisen kokouksen me haluamme joka kerralla. Minä olen saarnannut sadoille tuhansille, ja olen saarnannut neljälle tai viidelle ihmiselle,  mutta minä en ole yhtään enemmän vakavissani viidensadan tuhannen, kuin viiden ihmisen suhteen, koska yksi sielu on Jumalalle kymmenentuhannen maailman arvoinen.

²³   Siis, ennen kuin lunastus voi ylipäätään tulla, Herran Jeesuksen on tultava ensin. Ja ennen kuin Herra Jeesus tulee, Jumala, kauan sitten… se todella tekee Raamatusta niin täydellisen minulle – Jumala, ennen kuin Herra Jeesus oli tullut, neljäntuhannen vuoden aikana… ja kaikki, mitä hän [Jumala] teki, läpi koko Raamatun oli esikuva Golgatasta.

Ajatelkaapa sitä, että kaikki Vanhassa testamentissa osoitti selkeästi kohti Golgataa. Kaikki lunastussuunnitelmat, kaikki nimet, kaikki vertauskuvat, koko palvonta, ilmestysmaja kaikkineen, kaikki puu siinä, kaikki puhui Kristuksesta. Minne menetkin, mitä teet… Jumala oli muinoin noissa heprealaisissa profeetoissa ja niin edelleen – puhui ja puhui silloin täydellistämisestä, että kun Jeesus tulisi, hän tekisi uskovasta täydellisen. Ajatelkaa, mitä se merkitsee, ystävät!

²⁴   Voitaisiinko vähän pysähtyä hetkeksi? Minä toivoisin, että Jumala aukaisisi meidän silmämme tänä iltana, ymmärrättekö? Me olemme todella… Ystävät, minä toivoisin, jos vain tietäisin voivani vielä elää jonkin aikaa, ja elää tämän tavallisen elämäni loppuun, minä haluaisin tulla Jumalan voitelun alle enkä lähtisi siitä ikinä, ennen kuin hän ottaisi minut kotiin, näettekö?

Jotta näkisi, miten se toimisi ja ne asiat, joilla on… miten erilainen maailma se olisi. Miten erilainen innoitus, kun pääset sen alle, huomaat asioita, joita et vain… jotka eivät tunnu oikeilta. Eipä ihme, jos se saa sydämen… Siis, kun sinä olet yläilmoissa, sinä vain… pystyt siirtämään vuoria, tai, kun sinä olet täällä alhaalla, sinusta tuntuu hyvältä. Se on jotain siinä välissä; siinä se…  olet kuin muissa maailmoissa. [pois maan kamaralta]

²⁵   Ja palaat yliluonnollisesta maailmasta luonnolliseen, taas kuolevaiseksi ihmiseksi. Siis, kyllähän me olemme kuolevaisia koko ajan, mutta sielu on ollut voideltuna jollakin. Sinut on nostettu paljon kaiken yläpuolelle. Sinä olet ulottuvuudessa, josta maailma ei tiedä mitään; ei hyödytä yrittää selittää sitä.

Ja me… Minä sanoisin tänä iltana, kun me istumme täällä nyt: me olemme yksinkertaisesti sokaistuja Jumalan asioille. Voin kuvitella, että jos meidän silmämme aukeaisivat tänä iltana ja me katselisimme ympärillemme, tätä yleisöä, niin näkisimme Jumalan tänne sijoitettuja enkeleitä seisomassa ja katselemassa tätä yleisöä juuri nyt, kenties lentelevän sinne tänne yleisön seassa, Jumalan valtaistuimen luota tulleiden kerubien,  enkeliolentojen leijuvan täällä.

²⁶   No, ehkä sanotte: ”Saarnaaja, nyt kyllä eksyit asiasta.” Ei, en eksynyt. Katsokaa, kuinka ne alkavat työskennellä muutaman hetken päästä, niin huomaatte, onko niitä vai ei, näettekö? Te… Ne kyllä vahvistavat todisteiden kautta olevansa paikalla.

Te sanotte: ”No, jos niitä olisi täällä, me näkisimme ne.” Voi ei. Niille voi olla täysin sokea.

Elia [2. Kun. 6:17-22], kun hän oli Dootanissa, hän rukoili Jumalaa aukaisemaan Gehazin silmät, tai siis hänet palvelijansa silmät, nyt en muista oliko se Gehazi vai ei; olen manininnut sen kaksi – kolme kertaa, ja tarkistanut; olen… Katsotaan se kirjoituksista, en muista oliko se Gehazi, mutta, kun hän pyysi Jumalaa avaamaan hänen silmänsä, että hän näkisi, ympärillä oli kaikkialla enkeleitä. Vuoret olivat tulessa ja enkelit tulessa ja vaunut olivat tuliset, näettekö? Niitä oli aivan siinä ympärillä.

²⁷   Ja huomatkaa, siis, Elia meni ja löi ne syyrialaiset sokeudella. Millaista sokeutta se oli? Eivät he olleet sokeita luonnollisessa mielessä, fyysisesti sokeita, he olivat hengellisesti sokeita, sillä hän käveli paikalle ja kysyi: ”Etsittekö te Eliaa?”

He vastasivat: ”Kyllä, me etsimme häntä.”

Hän sanoi: ”Tulkaa tänne, niin minä näytän, missä hän on.” Ja Elia johdatti heidät, ja vei heidät suoraan palestiinalaisten armeijan väijytykseen, ja he ryntäsivät paikalle ja saivat heidät noin vain satimeen; ja he olivat sokeita. He eivät tienneet, että se oli Elia, ja Elia kuitenkin itse johdatti heitä.

Uskotteko te, että me voimme olla hengellisesti sokeita asioille, jotka ovat ympärillämme? Katsokaapa noita, jotka olivat matkalla Emmaukseen. Heidän sydämensä oli täynnä rakkautta; he takuulla rakastivat Jeesusta; he kulkivat tietä pitkin ja sanoivat: ”Voi, olisimmepa me vain… oi, olisinpa minä… voisimmepa me tavata hänet vielä. Tuolla hän on, hän on kuollut, me panimme toivomme häneen. Nyt on sunnuntaiaamu ja meille vain kerrotaan tällaisia satuja”, ja he jatkoivat kulkuaan tietä pitkin, ja juuri tuo Jeesus astui kuvaan.

Hän sanoi: ”Mistä te olette niin hammennyksissä?”

²⁸   He sanoivat: ”Oletko sinä muukalainen?” Näettekö, olivatko sokeita? He sanoivat: ”Muukalainenko sinä olet?” He olivat vaeltaneet hänen kanssaan, syöneet hänen kanssaan ja nukkuneet hänen kanssaan kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ajan, ja kävelleet hänen rinnallaan, eivätkä tunteneet.  He kävelivät mukana ja sanoivat: ”Oletko sinä ainoa muukalainen täällä?” He sanoivat: ”Etkö sinä toivoisi, että Jeesus Nasaretilainen tulisi ja…?… Hänestä piti tulla Israelin vapauttaja ja kaikkea sellaista.”

Ja Jeesus sanoi: ”Te ymmärtämättömät, ja hitaat sydämeltä uskomaan, mitä profeetat puhuivat.” Ja hän palasi kirjoituksiin, ja olisi tuntunut, että kuultuaan hänen opettavan kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ajan, he olisivat tunnistaneet hänen opetuksensa, mutta eivät vain tunnistaneet.

Ja hän käveli ja oli jatkavinaan matkaa kun he tulivat eräälle hotellille yöpyäkseen; he pysähtyivät pienen hotellin eteen ja… Hän oli menossa illalliselle johonkin pieneen ravintolaan, ja he sanoivat – Jeesus oli jatkavinaan matkaa – he sanoivat: ”Tulisiko sinä meidän kanssamme?”

²⁹   Ja hän sanoi: ”No, ehkä”, ja he menivät sisään. Ja tarjoilija tuli ja antoi heille menun, ja tutkivat sitä, ja tilasivat kukin jotain illalliseksi. Ja kun se oli katettu pöytään, Jeesus sanoi: ”No, luulisin, että on  menty riittävän pitkälle, joten…” Hän otti leivän ja siunasi sen ja rukoili ja hän avasi heidän silmänsä.

Ja opetuslapset katsoivat häntä ja sanoivat: ”Koko ajan se on ollut hän!” Ja hän katosi saman tien heidän näkyvistään. Ymmärrättekö, mitä minä tarkoitan? Oi, minä haluaisin tämän uppoavan todella niin syvälle, että te ymmärrätte, näettekö?

Siis, te näette Hänen toimivan joka ilta, liikkuvan. No, hänhän on täällä; todellakin on; kaikki todisteet osoittavat sen. Sana sanoo, että hän tekisi näitä asioita, ja täällä hän nyt on ja tekee niitä, juuri täällä maan päällä ja toimii, on toiminut kautta aikojen, ja liikkuu aivan täällä meidän keskellämme ja tekee näitä asioita, joista me olemme haaveilleet.

³⁰   Huomasitteko… Oletteko koskaan nähneet ketään, joka juuri on ollut onnettomuudessa ja melkein kuollut? Hän sanoo: ”Huh, oi, mitä siinä oikein tapahtui?” Se oli Herran käsi, näettekö? Hän… Jumala toimii koko ajan siellä ja täällä.

Jokin aina sitten täällä eräs nainen sanoi minulle… Hän oli juuri parantunut siellä; hänellä oli ensin tuberkuloosi ja sitten hän ei… Hän oli kasvanut seurakunnassa, jossa ei uskottu kastamiseen, ja hän sanoi: ”Kyllä se pirskottaminen käy minulle”, tai ”valelu”, millainen se hänelle tehty sitten olikin; ja hän sanoi: ”Minusta siinä ei ole mitään vikaa.”

Minä sanoin: ”Te päätätte itse, mutta minä uskon upottamiseen, kastamiseen.”

Ja hän sanoi: ”Siis, minä en… minä kyllä uskon Bill-veljen maailmaan, mutta en usko ajatukseen, että pitää mennä altaaseen ja tulla kastetuksi; ei minusta sellainen ole tarpeellista. Kun meidät on pirskotettu”, tai miksi hän sitten sitä nimittikin, ”ei minusta sitä tarvitse tehdä”, hän sanoi.

³¹   No, se sopi minulle, jos se tuntui hänestä hyvältä. Minä voin vain sanoa hänelle, mitä minä näin kirjoituksista. Ja hän lähti ja sairastui uudestaan. Hänelle tuli iso kyhmy tähän hänet käsivarteensa, ja hänelle tuli kuumetta 104°F [41,7°C] Hän otti vain kylpytakkinsa ja tuli paikalle, kun minä olin saarnaamassa, ja sanoi: ”Veli Branham, nyt heti, pyydän…” Sanoin… ja minä kastoin hänet saman tien.

Hän oli joella noin kuukauden päästä siitä. Eräs vanha nainen istui kadulla, ja hän piti hänen kättään; hän sanoi: ”Kiltti rouva, antaisitteko te minulle kympin tai jotain, että saan syötävää?” Ihmisparka istui siinä ryppyisin kasvoin ja vapisi.

No, nainen tutki lompakkoaan, ja siellä oli ainoastaan kymmensenttinen. Sen verran joen ylitys maksoi. Hän ei tiennyt, miten pääsisi takaisin, paitsi kävelemällä sillan yli; ja se kymmenen senttiä oli tarkoitettu bussiin ja hänen pienet tyttärensä kävelivät mukana. Hän jatkoi kävelyä katua pitkin ja Pyhä Henki sanoi hänelle: ”Miksi sinä et antanut sitä kymmensenttistä hänelle? Minä annoin sinulle kaiken, mitä minulla oli.” Näettekö?

³²   Hän vastasi: ”Kyllä Herra”, ja ei muuta kuin vain takaisin ja hän sanoi: ”Rouva, antakaa minulle anteeksi; minä olen kristitty; Herra käski minua; Jumala teitä rakas, siunatkoon”, hän sanoi, ja antoi naiselle kympin ja lähti kävelemään katua. Hän sanoi: ”Minä tiedän; kyllä minä voin kävellä siltaa pitkin, se on vain maili. Minun vain pitää kävellä siitä yli; se käy ihan hyvin.” Ja hän lähti sinne päin, missä linja-autoasema oli.

Pikku tyttärensä sanoi: ”Katso tuonne, äiti; tuossa kadulla on kymmensenttinen, näetkö? Siis, tässä on nyt Herra, uskotko sinä siihen?” Näettekö?

Siis, kun Herra ilmestyi Aabrahamille… hahmossa… Hän sanoi: ”Siis, Aabraham, minä annan sinulle sen pojan, Iisakin”, hän oli pikkuinen noin 16-vuotias suloinen heppu. ”Älä kerro hänen äidilleen mitään, mutta minä haluan, että sinä… Minä aion antaa sinulle suuren siunauksen tästä pojasta; minä siunaan kaikki kansakunnat. Minä lupasin sinulle tämän 25 vuotta sitten, ja sinä olet odottanut Iisakin syntymää. Nyt, minä kerron sinulle, mitä sinun pitää Iisakin suhteen tehdä; haluan, että sinä viet hänet tuonne ylös ja tapat hänet. Siis, lähde nyt vuoristoon paikkaan, jonka minä osoitan sinulle, ja sitten sinä surmaat hänet siellä.”?

³³   Siis nyt, Aabraham ei epäillyt Jumalaa, hän tiesi, että Jumala oli luvannut siunaavansa tuon pojan kautta kaikkia kansakuntia; ja jos, Jumala aikoi siunata niitä, olipa Aabraham elossa tai kuollut, hän tekisi sen, siinä kaikki. Ja sillä tavalla sen olisi mentävä, Jumala kykenisi pitämään lupauksensa.

Hän nousi ylös seuraavana aamuna, otti muutaman palvelijan mukaansa ja valjasti muulin. Ja hän, siis poika, ja palvelijat lähtivät; ja sinne kauas oli kolmen päivän matka. Ajatelkaa, miten kaukana erämaassa se paikka oli. Ja he tähystelivät ja näkivät todella kaukana erään vuoren. Sitten kulkivat sen vuoren luo, ja Aabraham sanoi palvelijoille: ”Siis, vahtikaa te muulia, sillä minä ja poika lähdemme vuorelle palvomaan; ja me tulemme pojan kanssa takaisin. Poika ja minä palaamme.” Hän oli lähdössä ylös tappamaan hänet. Miten hän sen tekisi? Hän ei tiennyt, mutta Jumala oli antanut lupauksen. Jotenkin… näettekö?

Jumala antaa joskus palvelijoittensa edetä aivan viime vaiheeseen asti, ja sitten Jumala astuu näyttämölle. Eikö olekin valtavan hienoa nähdä tuo ratkaisun hetki?

Kuten… Heprealaiset miehet tulisessa pätsissä, tien päätepisteessä, ja silloin ilmestyi Hän, joka näytti aivan Jumalan Pojalta. Onko asia näin?

³⁴   Se nainen, jota vaivasi verenvuoto; ja hän oli käyttänyt kaikki rahansa, eivätkä lääkärit pystyneet auttamaan häntä mitenkään. Hän oli ehkä pantannut asuntonsa, tai myynyt sen, ja myynyt hevoset ja… kaiken. Hänellä ei ollut jäljellä mitään; hän oli kuluttanut kaikki rahansa lääkäreihin, ja lääkärit olivat kyllä ponnistelleet kovasti, mutta eivät voineet auttaa. Ja tuona ratkaisevana hetkenä, Jeesus tuli kuvaan; hänelle tyypillistä, eikö olekin?

Kunnon Jairus; hän uskoi salaisesti sydämessään, ja hän oli lähettänyt hakemaan lääkäriä ja lääkäri oli tehnyt kaikkensa. Ja sitten se pikkutyttö joka kuoli, ja hänet oli viety ulos; jokainen… mustin hetki, mitä oli nähty; sitten Jeesus tuli, täsmälleen tuolla ratkaisevalla hetkellä.

Martta ja Maria, ja Lasarus, lähdettyään rukoushuoneelta; he olivat uskoneet Jeesukseen, ja Jeesus oli lähtenyt pois ja jättänyt heidät kriisitilanteeseen, kun kaveri oli sairas: ja sitten kaveri sairastui, ja Jeesus lähti. Se oli hirveää. Häntä lähetettiin hakemaan; hän ei tullut; hän meni pidemmälle; ja häntä lähetettiin hakemaan uudestaan eikä hän silti tullut, ja se oli vielä hirveämpää. Ja sitten, kun kaikki toivo oli mennyt, Lasarus kuoli; hän oli haudattuna neljä päivää, jo mätänemässä. Ja synkin hetki; kaikki toivo mennyt; kaikkea sellaista, ja sitten Jeesus tuli juuri sillä hetkellä, näettekö?

³⁵   Hänen opetuslapsensa olivat matkalla Emmaukseen; kaikki toivo oli mennyt. Heidän Mestarinsa oli kuollut ja kaikkea… he kävelivät tietä lannistuneina, palasivat kotiin; menivät kalaverkoilleen, ja mihin sitten menivätkin. Sitten Jeesus ilmestyi, näettekö; ihan noin vain. Sillä tavalla Jumala toimii.

Siis, kauan ennen… ja nyt heillä [Aabrahamilla] oli ehkä… mäen päälle kipuaminen kesti ehkä 45 minuuttia, tai tunnin. Siis, Jeesuksen oli tultava kiireesti, koska Aabrahamilla oli veitsi vyöllään. Iisakilla oli puut selässään. Aabrahamilla oli tuli käsissään, ja hän oli matkalla mäelle tappamaan poikansa, koska Jumalan oli häntä käskenyt, ja sanoi siunaavansa kaikkia kansakuntia tuon pojan kautta. Luvatessaan…

³⁶   Ensin hänen piti odottaa saadakseen pojan, ja nyt hänen piti kääntää asia päälaelleen ja tappaa hänet. Näettekö, lupaus oli kaksitahoinen. Jumalan oli koeteltava Aabrahamia. Me emme ikinä tajua Aabrahamin kestämää koetusta, ennen kuin tapaamme hänet kirkkaudessa.

Ja sitten, kukkulan laella – sitten hän pääsi sinne, valmisti kivistä alttarin. Ja hän [Iisak] sanoi: ”Isä, tässä ovat…” Pikku Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja tässä puut, mutta missä on uhri?” hän sanoi. Näettekö?

No, Aabraham sanoi: ”Poika, Jumala hankkii itselleen uhrin”, näettekö? Ja sitten hän sanoi: ”Jumala hankkii itse uhrin”, ja niin hän sitoi pikku Iisakin kädet, viskasi hänet alttarille, veti veitsen esiin, ja voin kuvitella kuinka tuo vanha isä ainoan poikansa kanssa – rakasti häntä …?… Nyt yli sadan vuoden vanhana… ja hänen hiuksensa… kun hän pyyhkäisi hiuksensa taakse iskeäkseen sen ison veitsen hänen rintaansa, hänen olemuksensa rintaan; se oli merkki, siitä, että Jumala oli Aabrahamissa. Huomasitteko te sitä?

³⁷   Katsokaa Daavidia, kun hänen oma kansansa syöksi hänet vallasta. Hän käveli ylös Öljymäen rinnettä, katseli taakseen ja itki, koska hänet oli hylätty. Hänen omansa, jota hän rakasti, Absalom, oli syössyt hänet valtaistuimelta. Ja siellä hänen oma luotettava miehensä heitteli häntä kivillä. Ja hän käveli mäkeä ylös ja katseli taakseen Jerusalemia ja itki, koska hänet oli hylätty.

800 vuoden päästä, Daavidin Poika, Kristus Jeesus, joka hylättiin Jerusalemin kaupungissa niiden toimesta, joita hän rakasti, itki Jerusalemia. Se oli Kristus Daavidissa.

Vanhan testamentin vanhat asiat; me voisimme käyttää tunteja osoittaaksemme, kuinka ne viittasivat Jeesus Kristukseen, kaikki; häneen; ja hänessä on lunastuksen [/pelastuksen] koko täyteys. Kaikki Jehovan lunastavat nimet ovat hänessä; koko pelastus on hänessä, kaikki vapautus on hänessä, kaikka rauha, kaikki tyydytys…

³⁸   Te ette ikinä saa tyydytystä maailman asioista. Te ette ikinä voi saavuttaa tyydytystä kuulumalla seurakuntaan; te ette ikinä tyydyty ennen kuin löydätte tyydytyksen Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta; se on ylipäänsä ainoa tapa, jonka avulla te voitte tulla tyydytetyksi. Siis, hän tuli tuomaan täydellisyyden.

Siis, kun hän sanoi… Ja tarkastelkaapa vielä hetki Aabrahamia; ja hän aikoi syöstä veitsensä poikansa sydämeen tappaakseen hänet, koska Jumala… Jumalan enkeli puhui hänelle ylhäältä, ja sanoi: ”Aabraham, laske kätesi.” Ja hän katseli ympärilleen, ja näki pikku pässin, joka oli tarttunut sarvistaan tuolla kummulla oleviin köynnöksiin. Mistä se pässi tuli?

³⁹   Siis, ensiksikin, hän oli kolmen päivämatkan päässä asutuksesta, noin 100 mailin päässä. Seuraava juttu, että tuon korkean vuoren huipulle, jossa ei ole puroja tuomassa vettä tai ravintoa – sen kukkulan huipulla; ja pässin oli mahdotonta olla siellä, koska se oli ylipäätään liian kaukana ihmisasutuksesta, ja toiseksi siellä kukkulan huipulla.

Ja Aabraham otti pässin, päästi poikansa siteistä, ja sitoi pässin, ja uhrasi sen. Ja huomatkaa, että se ei ollut mikään näky. Pässistä valui verta. Mistä oli kyse? Jumala loi sanallaan Kristuksen esikuvan, ja se pässi otti samanaikaisesti Aabrahamin elämän ja samalla hetkellä lakkasi olemasta. Jehova–jireh: ”Herra hankkii itselleen uhrin.”  Joka tapauksessa, kun Jumalaa tartutaan hänen sanastaan, Jumala on paikalla ja täyttää sanansa: Jehova–jireh.

Vielä yksi pikku juttu.

⁴⁰   Siis: Herra on meidän turvamme ja väkevyytemme, ja apumme hädässä. Ja näissä pelastavissa nimissä, S-h-a-m-m-ah, Shammah: ”Herra on läsnä.” Siis, Jehova-jireh: hankkii; Jehova ”Hankkija”, on läsnä. Ymmärsittekö, mitä minä tarkoitan? Jos Hän on tuo ”Herran hankkima uhri”, niin silloin hänen on oltava Herra Jumala, apu hädän, tarpeen, hetkellä. Ymärrättekö, mitä minä tarkoitan?

Siis, jos hän on täällä tänä iltana lunastaakseen jokaisen synnistä, hänen on oltava läsnä tänä iltana täyttääkseen muutkin näistä pelastavista nimistä. Hän on Jehova-jireh ja Jehova-rapha, Jehova, meidän… Hän on Jehova, meille hankittu Uhrimme, meidän Parantajamme, meidän Lippumme, meidän Rauhamme, meidän Paimenemme, meidän Vanhurskautemme, ja hänen Läsnäolonsa. Hänen on oltava kaikkea tätä nyt. Ja viimeinen juttu…

⁴¹   Ja, viimeinen hänen pelastavista nimistään, jossa hän ilmestyi Aabrahamille, hän sanoi: ”Minä olen Jehova-…?… [–jireh(?)], Hankkija, joka hankkii uhrattavan uhrin, joka järjestää tien. [/keinon/ pääsyn].” Mitä se sitten onkin, Jumala järjestää sen. ”Minä olen Jehova, joka parantaa sinut; minä olen sinun vanhurskautesi, minä olen sinun rauhasi; minä olen sinun kilpesi; minä olen sinun lippusi, ja minä olen aina läsnä ja osoitan sen.” Aamen. Näettekö, mitä minä tarkoitan? Aina läsnä oleva ja osoitan sen. ”Minä, Herra, puhuin sen; minä, Herra, istutin sen; minä, Herra, kastelen sitä öin ja päivin, eikä kukaan ota sitä minun käsistäni.”

Ihan, yksi pikkuinen, henkilökohtainen kertomus. Jos minä viivyn tässä kovin pitkään, niin tästä tulee saarnaamista, eikä rukousjono tule olemaan sitä, mitä sen pitäisi. Kunnelkaapa hetki: tämä sananpaikka merkitsi kerran minulle paljon – monia kertoja, mutta minä haluaisin kinnitttää teidän huomionne juuri tähän kertaan.

Oli se vuosi, jolloin minä menin naimisiin, sen jälkeen, kun menetin vaimoni, ja olin ollut naimattomana viitisen vuotta. Minä nain suloisen nuoren naisen, joka on nyt vaimoni.

⁴²   Ja, me olimme köyhiä, ja minä menin hänen kanssaan naimisiin, kun minulla oli tarpeeksi rahaa pitää lomaa, noin 20 dollaria, mennäkseni vuorille metsästysretkelle. Ja niin, se oli meidän lomamme ja häämatkamme yhdessä. Siis, hän oli mennyt naimisiin sellaisen henkilön kanssa, joka piti metsästyksestä. Minä pidän vuorista, minä pidän ulkoilmaelämästä.

Muuten, eräs nainen lähetti minulle sellaista keinotekoista kalansyöttiä [/–houkutinta], jota hänen miehensä oli tehnyt. Sisar, jos sinä olet täällä, minä haluaisin kiittää sinua siitä. Minä tosiaan käytän sitä, ja Jumala auttaa minua.

Siis, minä rakastan ulkoilmaelämää, koska olen silloin yksin; silloin minä imen sisääni sitä, mitä voin jakaa, kun olen taas sisätiloissa. Siis, me matkustimme Adirondack-vuorille, ja minun piti metsästää siellä ylhäällä erään metsänvartijan kanssa. Siis, minä rakastan karhunmetsästystä, koska se vaatii niin paljon taitoa, ja minä…

⁴³   Se johtuu siitä, että isoisäni oli minusta paras metsämies, joka etelässä on koskaan elänyt, ja hän ansasti ja metsästi koko elämänsä; koulun opettaja ja osittain intiaani. Ja hän rakasti vuoria niin, ettei pystynyt pysymään poissa niiltä. No, sitä juuri… minä luulen, että se tuli kaikki minuun, ja se sopii minulle; ja minä rakastan vuoria, minä viihdyn siellä; ja sellaisissa oloissa, jos missään, voi tuntea, olevansa riippumaton muista.

No, siellä pohjoisessa, Adirondackeilla, se metsänvartija ei ollut paikalla, eikä olisi pariin kolmeen päivään; eikä siellä ollut… ollut kovin paljon myrskyjä, joka olisi ajanut eläimet alas vuorilta. Siispä, me menimme sinne, ja me rakensimme pienen laavun… ja minä vein vaimoni ylös vuorelle – me ajoimme pois kaupungista. Olimme noin 25 mailin päässä, Hurrikaanivuoren [Hurricane Mountain] huipulla, missä olin saanut eräänä vuonna karhun, vuosi tai kaksi ennen sitä.

⁴⁴   Ja sitten, minä olin siellä kaukana ylhäällä tämän naisen, tytön, kanssa, 22-vuotiaan, ja minä olin 30. Ja me olimme siellä, ja Billy Paul, joka oli silloin 6-vuotias, varmaan, suunnilleen ensimmäisellä luokalla koulussa. No, pikkukaveri oli ikäisekseen hyvin pienikokoinen, ja vaimoni piti hänestä huolta – ja se metsänvartija ei ollut siellä.

Näytti siltä, että voisi tulla myrsky, joten minä sanoin: ”Kulta, ennen kuin metsänvartija tulee, ja me lähdemme karhunpyyntiin, minä livahdan käymään näillä vanhoilla hakkuuaukeilla. Täällä hakattiin metsää jokunen vuosi sitten. Minä lähden tästä sinne ja nappaan peuran ja tulen takaisin, niin meillä on sitten tuoretta peuraa”, sanoin.

Ja hän sanoi: ”No, älä viivy kovin pitkään. Laitan sinulle illallisen valmiiksi.”

Ja minä sanoin: ”Selvä”, ja se yö oli hirveän kylmä. Meidän piti panna Billy väliimme ja pitää hänet siinä, ettei hän jäätynyt. Vaimo ei ollut koskaan ollut metsissä, eikä tiennyt asiasta juuri mitään, ja hän olisi varmasti jäätynyt siellä männynneulasten päällä nukkuessaan.

⁴⁵   Sitten, seuraavana päivänä me lähdimme siitä, ja minä nappasin vanhan kunnon luodikkoni ja lähdin kävelemään alaspäin. No, minusta tuntui, että olin niin hyvä metsämies, etten eksyisi; olin ollut metsissä koko ikäni, ja: ”Nyt et saa minua enää kääntymään ympäri”, sanoin. Sitten lähdin alaspäin eräälle pienelle hakkuuaukealle, palasin takaisin; näin paljon peurojen jälkiä. Varpaiden painaumat olivat liian teräviä, ja niin edelleen, että ne olisivat olleet naaraiden. Niinpä lähdin ylittämään vuorta tähän suuntaan.

Kuulin jonkin liikkuvan pusikossa. Kuuntelin tarkasti, ja kuulin, että sillä oli neljä jalkaa, mutta ne eivät olleet kavioita. Ne olivat pehmeät anturat. Ajattelin: ”Mikähän tuo mahtaa olla?” Siellä havumetsässä oli aika pimeää; ja minä satuin vilkaisemaan, ja puuma ylitti polun; ja se oli liian vikkelä; en pystynyt ampumaan sitä. Ajattelin: ”No, puikandanpa tähän suuntaan ja palaan sitten toista puolta – ja pysyttelen koko ajan Hurrikaanivuoren alarinteellä. Silloin minulla on aina näköyhteys torniin, koska näytti siltä, että hyvin pian tulisi myrsky”, sanoin.

⁴⁶   Niinpä jatkoin matkaa, ja jatkoin, ja jatkoin tähän suuntaan. Ajattelin, että haistaisin kyllä karhun jostakin ja jatkoin haistelua; ja ajattelin: ”Jossain täällä se on; se on askeleen edellä minua.” Ja niin jatkoin kulkua ja tarkkailin maaperää. Ja joku, joka ikinä on metsästänyt, ei vain kävele metsän läpi pyssy olalla; vaan tarkkailee lehtien kahinaa; ja voi, on monia asioita, joita tarkkaillaan.

Ja sitten, tähyilin tarkasti enkä kiinnittänyt mitään huomiota siihen, mihin suuntaan olin menossa. Tulin mäen yli, käännyin näin alaspäin vasemmalle; ajattelin: ”No, lähden menemään tuonne pikkuiseen rotkoon”, siellä oli paljon tuollaisia rosoisia paikkoja.

⁴⁷   Pääsin alas ja hiippailin varovasti eteenpäin; ajattelin: ”Se karhu on tässä jossain lähellä.” Ja löysin ison luolan, livahdin sen ohi vältellen menemistä suoraan kohti, nähdäkseni, oliko karhu vaikka nukkumassa. Kiersin sinne toiselta sivulta; ja se oli vain pahainen , tyhjä luola. Siellä ei ollut mitään. Ajattelin: ”No, se on kyllä ollut täällä.”

Hiippailin pois alas mäkeä ja jatkoin taas, palasin. Näin, että kanjonissa jotkut pensaat liikkuivat. Tarkkailin sitä, totta kai, koska usein karhut syövät muurahaisia. Ne rakastavat muurahaisia, koska ne ovat makeita. Ne upottavat sinne [pesään] tassunsa ja noukkivat niitä sillä tavalla – nuolevat kynsiään.                                                                                         

Joten, minä tarkkailin tilannetta  herkeämättä. Valtavan iso peura ilmestyi siihen, ja minä ajattelin: ”No, tavaton sentään; olen kaukana leiristä, mutta tuon minä haluan.” Niinpä minä ammuin peuran; menin sen luo, ajattelin: ”Siis, näin minä teen: pujahdan saman tien takaisin; kuule, kello on jo yli yksi; vaimoni varmaan jo odottaa minua”, ajattelin.

⁴⁸   Lähdin nousemaan ylös kanjonista; alkoi jo vähän tiputella vettä ja lähdin kanjonista niin nopeasti kuin vain pääsin. Satuin vilkaisemaan ylös, ja sanoin: ”Oho, nyt pitää pitää kiirettä. Myrsky on alkamassa aivan pian.” Ja kun se alkaa, tulee sumua, eikä sitten näe enää mitään.

Lähdin kävelemään, kävelin, kävelin, kävelin; sanoin: ”Siis, katsotaanpa; jossain näillä paikkeilla käännyin toiseen suuntaan.” Jatkoin tähystelyä, ja tähystelin… Ennen kaikkea, siis, kävelin, ja kävelin ja kävelin, ja ajattelin: ”Voi, onpa pitkä matka, mutten löydä sitä paikkaa, josta tulin.”

Ennen kaikkea, minä tiesin; ajattelin… tipahteli… hikoilin, ja otin esiin punaisen nenäliinani, ja pyyhin hikeä, ja tähyilin ympärilleni. Tuollahan se minun peurani roikkuu; sanoin: ”Mitähän minä oikein tein? Minä en ole kääntynyt ympäri, ja palannut lähtöpaikkaan.” No, sanoin: ”En tiedä missä olen.” Aloitin alusta. Ja minä kävelin ja kävelin ja kävelin ja kävelin ja kävelin, ja tarkkailin oikeaa puoltani, koska tiesin, että olin aina kääntynyt oikealle. Käännyin vasemmalle ja minun oli taas palattava taas takaisin oikealle.

⁴⁹   Mutta sitten myrsky olikin jo pusikossa; sitten minä kävelin ja kävelin ja kävelin ja kävelin ja taas kävelin, ja ennen kaikkea, väsyin todellakin. Ajattelin: ”Siis, nyt pitää olla todella tarkkana. Minä tiedän varmasti, mistä tulin, missä se pikku kumpare on, koska siinä vuorten rinteet muodostivat ikään kuin satulan.” Ja minä menin sen satulan läpi, ja sitten alas ja ylös.

Minä en tietekään nähnyt niitä kaukana edessä olevia vuoria, koska oli liian hämärää, tai… olisin voinut kiivetä jollekin korkealle paikalle tähystämään, mutta oli liian sakea sumu enkä päässyt semmoiseen paikkaan, ja lunta räiski ja kaikkea. Sitten etenin vähän taas jonnekin, ja satuin pysähtymään tähystämään; ja olin jälleen sen minun peurani luona.

⁵⁰   Siis, intiaanit nimittävät sitä kuolemanmarssiksi, tai siis kuolemankävelyksi, pikemminkin. Olet jollain kumpareella, tai tasamaalla, ja kävelet kehää, ilman kompassia, ilman mitään. Minä en ottanut mitään kompassia metsälle, koska ajattelin olevani niin hyvä, etten voisi eksyä. Näettekö? Jumalan piti opettaa minulle vähän järkeä, panna vähän aivoja minun nuppiini että ymmärtäisin, etten tule toimeen omillani. En ollutkaan niin hyvä kuin kuvittelin.

Ja minä jatkoin kävelyä; tulin takaisin sen peuran luo; tein sen kolme kertaa; ja tiesin, että olin eksynyt. No, minä… aloin vapista. Kello oli 4:30 iltapäivällä, melkein 5, pian tulisi hämärää, melkein pimeää. Ajattelin: ”Armoa, mitä minä nyt teen? Vaimoni on todella huolissaan, hän kuolisi takuuvarmasti; hän ja lapsi, molemmat näillä vuorilla tänä iltana.”

Siis, jos olisin ollut itsekseni, olisi yrittänyt löytää vielä sen karhun, tai hakea jonkin paikan jostain, missä torkkua päivän pari kunnes myrsky olisi ohi, näettekö?

⁵¹   Siis, minä haluan nyt vähän tässä havainnollistaa tilannetta. Itsekseni, minä olisin mennyt sinne luolaan, tai jonkin kiven alle jossain, ja tehnyt tulet ja hankkinut nuotiopuita enkä ollenkaan yrittänyt etsiä, koska oli niin hämärää, mutta siinä tilanteessa, en voinut tehdä niin. Oli hätätilanne.

Tiesin, että vaimoni, joka ei ikinä eläissään ollut ollut erämaassa ennen sitä edellistä yötä, hän ei tietäisi yhtään mitään tulien tekemisestä. Ja pikkupoika – he kuolisivat aivan varmasti, koska lämpötila laskisi sinä yönä alle nollan [-18°C], ja he pelkäisivät kuollakseen; ja he saattaisiva yrittää lähteä kuljeksimaan erämaassa ja yrittäisivät hädissään etsiä minua, tai alkaisivat kiljua, ja on vaikea sanoa, mitä tapahtuisi; ja minä tiesin, että jos jokin vain ulvahtaisi siellä, he kumpikin pyörtyisivät, ihan takuulla. Ja minä tiesin, että se puuma oli siellä jossakin päin.

⁵²   Joten, minä sanoin: ”Voi tavaton”, ja aloin itse olla suunniltani. Aloin vapista ja hermostua, ja sanoin: ”Hetkinen, William Branham, mikä sinua vaivaa? Oletko tullut hulluksi?” Ja yleensä, niin juuri tapahtuu; sitä hätääntyy ja… Sitten sinut löydetään makaamasta jossain ojassa tai jossain, missä olet ampunut itsesi, tai jotain sellaista, onnettomuus erämaassa. Ja minä sanoin: ”Siis, sinä olet niin hyvä metsämies. Et sinä eksy. Mikä sinua vaivaa?”                                                                                                       

Ja istuuduin kivelle; ajattelin: ”Siis, sinä luulet olevasi eksyksissä, etkö luulekin? Mutta etpä ole.” Ja minä sanoin: ”No mutta, sumuhan ei vaikuta minuun mitenkään; no mutta, varmasti, minä kykenen jatkamaan, takuulla. Katsotaanpa: tuuli puhaltaa suoraan kasvoihini, Jos se tulee päin kasvojani, minun on käännyttävä takaisinpäin, tähän suuntaan, koska tuuli tuli päin kasvojani tullessani, niin minä kuljen täsmälleen vasten sitä”, sanoin. Ajattelin… lähdin ylöspäin; sanoin: ”Minulla ei todellakaan ole mitään hätää”, ja yritin hämätä itseäni, näettekö, saada itseni uskomaan, etten ollut eksynyt, mutta minä olin eksyksissä. Ja veljet, se on hirvein tunne, mitä kukaan koskaan voi tuntea. Jos sinä olet eksyksissä tänä iltana, minä tunnen myötätuntoa sinua kohtaan. Olla eksyksissä – ei tiedä, mihin on menossa, ja hätätilanne…

Ja, jos koskaan tulee hetki, että hätätila on päällä, veljet, silloin on parasta etsiä turvapaikkaa kun vielä voi. Jos olet eksynyt [/kadotettu], on parasta etsiä majakan valoa tänä iltana.

⁵³   Niin, minä jatkoin kulkua; tulin johonkin painanteeseen, joka oli aivan vetinen; sanoin: ”Siis, en todellakaan pysty…” En nähnyt mitään, tuuli vain puhalteli puissa; ja mitä tapahtui, päädyin mammuttipuiden sekaan enkä tiennyt sitä; sellaiseen paikkaan, jota nimitetään Giants Virgin Forestiksi, [mammuttipuiden aarniometsä]; minä en tiennyt sitä.

Ja minä sanoin: ”Siis, jos vain näkisin Hurrikaanivuoren, tietäisin mihin suuntaan kulkea.” Ajattelin: ”Siis, myrsky on tulossa; näillä vuorilla on vaikea sanoa – tuuli voi kääntyillä ja vaihdella suuntaa miten vain”, joten en voinut luottaa tuuleen, ja minä tiesin sen.

Istahdin taas kivelle, sanoin: ”Siis, sinä olet eksynyt; sinä et tiedä, missä olet. No, pysy paikoillasi. Sinä tiedät, missä olet”, mutta kaikki metsästäjän– ja erätaitoni, joita minulla oli ollut, olivat kadonneet. Kuulkaa, minä olin tosiasiallisesti täysin eksyksissä, mutta minä yritin pitää sen poissa mielestäni, etten menisi aivan suunniltani, siis, koska tiesin, että vaimoni ja lapseni kuolisivat sinä yönä erämaassa, jos minä en pääsisi heidän luokseen. Siinä kaikki. Ja olin mailien päässä heistä ja oli tulossa pimeä, myrsky pauhasi.

⁵⁴   Sitten, minä kävelin taas vähän ja jokin sanoi: ”Nyt, Billy, tule järkiisi, tule järkiisi, sinä tiedät olevasi eksynyt.”

Sanoin: ”Ei, minäkö muka. En ole eksynyt. Olen menossa aivan oikeaan suuntaan.” Osuin jollekin kumpareelle, ja ajattelin: ”Ei, enkä ole.” Palasin takaisin tähän suuntaan ja ajattelin: ”En ole nähnyt tätä paikkaa aikaisemmin; mistähän se tuli?” Tunsin vapisevani, minä… hiki vain valui.

Sanoin: ”Ei sinun tarvitse huijata itseäsi; olet eksynyt, etkä voi tehdä muuta kuin myöntää, että olet eksynyt.” No, minä ajattelin: ”Minä olen eksynyt.” Siis, mitä jos… jos kyse ei olisi ollut minun vaimostani ja lapsestani, olisin mennyt jollekin noista kallioista ja hakenut itselleni paikan, jollainen minun on pitänyt joskus hakea, ja pysytellyt siellä huomiseen tai seuraavaan päivään, milloin myrsky sitten olisikin ohi. Sitten kiipeäisin jollekin korkealle paikalle, katselisin ympärilleni ja näkisin, missä olin, ja jatkaisin matkaani, mutta silloin minä en voinut tehdä niin. Sumu liikkui.

⁵⁵   No, lähdin kävelemään, sanoin: ”Siis, johonkin suuntaan minun on mentävä. En tiennyt idästä, pohjoisesta, tai etelästä. Ei ollut mitään merkkejä, puissa oli lunta. Ei voinut päätellä kaarnasta tai mistään, ja puiden sammal on toinen juttu; molemmat puolet yhtä tasaiset.

No sitten, ajattelin: ”Oi, mitä minä nyt teen?” Aloin taas kävellä. ”Siis, kuuntele, mitä minä nyt aion tehdä: Lähden suoraan tähän suuntaan; minä tiedän, että siitä suunnasta minä tulin. Minun on lähdettävä tästä suoraan ulos, koska minä kierrän kehää.” Sitten, lähdin kävelemään ja sanoin: ”Kyllä vain. Minä uskon; uskon, että olen… minä lähden täysin oikeaan suuntaan.” Ja, minä… Ja sen minä sanoin huulillani, mutta minun sydämeni sanoi minulle: ”Ei.”

No, kuulin jonkin kuiskuttavan lakkaamatta korvaani: ”Herra on meidän turvamme ja väkevyytemme; varma apu hädän hetkellä.” Ajattelin: ”Siis, olen tulossa vauhkoksi” ja aloin taas kävellä. Jokin sanoi: ”Herra on meidän turvamme ja väkevyytemme; varma apu hädän hetkellä.” Jatkoin vain kulkua; se voimistui: ”Herra on meidän turvamme ja väkevyytemme; varma apu hädän hetkellä.” Jatkoin kulkua ja kiskoin pyssyä mukanani; ja minä olin silloin, nähkääs, aivan poikki. ”Herra on meidän turvamme ja väkevyytemme”; se oli Jehova-shammah, joka puhui minulle.

⁵⁶   Ja jatkoin kulkua; ajattelin: ”Voi Jumala, olen eksynyt; minä olen eksynyt, Herra; minulla ei ole kompassia; minulla ei ole mitään”, mutta minä sanoin: ”Minulla on silti sinut, Herra.” Jatkoin puhumista ääneen, ajattelin: ”Hetkinen vain; sinä alat seota; sinä olet menossa suunniltasi; sinä ajattelet, että vaimosi ja lapsesi kuolevat tänä iltana”, sanoin: ”Herra, minä en ansaitse elää, mutta älä anna heidän kuolla.”

Ja kuulin taas sanottavan: ”Herra on meidän turvamme ja väkevyytemme; varma apu hädän hetkellä.” Asetin pyssyni puuta vasten, otin hatun päästäni, panin sen maahan, polvistuin hattuni päälle. Katsoin ylös ja sanoin: ”Jumala, minä olen eksynyt; minä olen eksynyt, Isä, ja sinä olet minun kompassini, ja minä… minä itse, kun olen ollut niin omahyväinen ja ajatellut osaavani kaiken, en ansaitse elää. Minun pitikin eksyä. Minun olisi pitänyt jäädä tähän päiväkausiksi ja syödä elääkseni piikkisikoja, mutta minun rakas vaimoparkani – hän on viaton, ja minun lapseni kuolisi tänä iltana siellä… meidän ainoa lapsemme. Ja jos minä ikinä… [nauhassa tyhjä kohta] ja säästä heidän henkensä [nauhassa tyhjä kohta]. He ovat varmasti aivan vauhkoina tällä hetkellä; on lähes pimeää; minä olen eksynyt, Isä, täydellisesti eksyksissä. Auttaisitko sinä minua?” Näettekö?

⁵⁷   Luonnollisessa mielessä; jos te olette sairas, te teette jotain aivan luonnollista, jonka minä olisin tehnyt. Luonnollinen juttu, minkä minä olisin tehnyt, olisi ollut mennä siihen luolaan, ja tehdä tulet ja odottaa aamua, tai sitä, kun myrsky olisi ohi. Luonnollinen juttu, minkä te teette, on mennä lääkäriin ja selvittää, mitä hän pystyy tekemään.

Mutta, minä en voinut mennä luolaan; oli hätätilanne; ettekä te voi mennä lääkäriin, koska hän on sanonut, että te kuolette. Teidän hyväksenne ei voi tehdä mitään. On hätätilanne, mutta mitä Hän on? Jehova-jireh, Jehova-shammah: Herra järjestää uhrin ja Jumala on meidän lähellämme. Hän on Läsnäoleva. Ja kun on avuntarve, hän on täällä. ”Herra on meidän turvamme; varmasti paikalla oleva apu.”

Tai, me voimme kääntää asian näin: ”todella läsnä; aina läsnä  auttaakseen hädän hetkellä.” Me voimme myös laittaa sen näin: ”Herra on meidän turvamme ja voimamme; aina läsnäoleva auttaakseen hädän hetkellä.” Ja sellainen meillä oli; ja sellainen teillä on tänä iltana, sama juttu. Jotkut teistä ovat hyvin sairaita ja lääkärit ovat antaneet periksi teidän suhteenne.

⁵⁸   Siis, jos lääkäri… Te ette pysty pakenemaan luolaan, on hätätilanne, sitten Jumala puhuu teille tänä iltana ja sanoo: ”Minä olen nyt sinun voimasi ja apusi hädän hetkellä.”

Minä polvistuin ja rukoilin. Nousin ylös; ajattelin: ”Siis, nyt, minä olen rukoillut; olen pyytänyt, Jumala, en voi tehdä muuta. Sinä olet luvannut minulle, että jos pyydän, minä saan. Olet luvannut ja se tapahtui hyvästä syystä, ei minun, vaan jonkun toisen hyväksi, ja minä, ja minä…

⁵⁹   Aivan kuten te sanotte tänä iltana: ”Herra, ehkä minä en ole elänyt niin lähellä kuin pitäisi, mutta jos sinä parannat minut tänä iltana, minä elän sinulle lopun elämääni. Jos minä en voi muuta, kuin jakaa traktaatteja, jos en voi tehdä muuta kuin todistaa, minä teen kaiken, mitä voin, jos sinä parannat minut.”

Hän on meidän turvapaikkamme ja voimamme, kun olemme pulassa. Sitten, minä nousin ylös; muuta en voinut; sanoin: ”Nyt, Herra, lähden tähän suuntaan. Luulisin, että lähdin… tulin täältä päin. Parhaan tietämykseni mukaan; minun tietämykseni. Minä tulin tästä suunnasta, ja lähden suoraan tähän suuntaan uskoen, että se ääni, joka puhui korvaani, joka katosi, sanoi: ’Herra on meidän voimamme ja turvapaikkamme, apumme hädän hetkellä.’ Minä uskon, että se olit sinä, Jumala.”

⁶⁰   ”Ja kun katselen mäntyjen lomitse kun tuulenpuuskat viheltävät niiden läpi ja repivät niitä, minä uskon, että tämän yläpuolella jossain, Jumalan enkeli on seurannut minua tämän korven läpi.” Ja siinä se oli; hän oli kanssani, vaikka hän ei ollut ilmaissut itseään. Tämä tapahtui vuosia sitten,  noin 15 vuotta sitten.

Ja minä jatkoin kävellen tällä tavalla; ja tunsin jonkin [Veli Branham koputtaa pulpettia.] koskettavan olkaani. Käännyin katsoakseni, kuka se oli, ja juuri sillä hetkellä sumu hälveni. Kuljin pensaikon läpi, huomasin, että sitä tietä, jota kuljin, parhaan tietämykseni mukaan, olin menossa suoraan kohti Kanadaa. Ja siinä oli Hurrikaanivuori, aivan yläpuolella, ja se oli minun toisella puolellani. Siis, olin kulkemassa juuri sen ohi.

Otin suunnan välittömästi näin; kohotin käteni ja sanoin: ”Oi suuri Jumala, sinä olet niin lähellä, kun laitoit kätesi olkapäälleni. Sinä olet minun voimani ja apuni,  läsnäoleva apuni hädän hetkellä.”

⁶¹   Otin suunnan; sanoin: ”Tulee pimeä; minun on pidettävä itseni suunnassa; en saa poiketa siitä, vaikka mitä tulisi eteen. Jos kadotan sen…”

Siis, sinä kesänä olin auttanut metsänvartijaa vetämään puhelinjohdon torniin sitä kautta, mihin se laavu oli rakennettu; sieltä käsin me kävimme metsällä. Ajattelin: ”Jos mitenkään tavoitan sen tapsin, niin löydän takaisin; suuntaan kohti Hurrikaanivuorta; en voi puikkelehtia täällä, koska täällä on niin monia mäkiä ja rotkoja. En ikinä löydä sitä tässä sumussa. Minun on päästävä suoraan tornille.”

⁶²   Ja niin lähdin kävelemään kädet ylhäällä ylistäen Jumalaa. Tuli pimeä. En nähnyt enää mitään ja tuuli puhalsi ja kieppui ja minä olin menossa yli kukkuloiden ja kalliolouhujen. Mitä tietä hän johdattaakin, pitäkää suunta Golgatalle. Jatkakaa etsintää; myrsky voi yltyä; voit liukastella ja kaatua, mutta pitäkää suunta kohti Golgataa; pysykää liikkeellä!

Ja nousin; ajattelin: ”Sen on oltava suunnilleen tällä korkeudella – tässä pimeydessä.” Nostin käteni tällä lailla; tiesin, että se johto oli suunnilleen tällä korkeudella; ajattelin: ”Ainoa toivoni on, että voisin saada kosketuksen tuohon lankaan; en pysty…” Minun käteni väsyivät niin kovasti, etten melkein kyennyt kävelemään. Pidin tätä toista ylhäällä ja toinen lepäsi kävellessäni pensaikon läpi ja kiertäessäni puita ja lunta tuli niskaan ja kaikkea. Kuljin tällä tavalla.

⁶³   Ja minä sanoin: ”Jumala, sen johdon päässä on kaikki, mikä on minulle rakasta tämän maan päällä; kunpa vain voisin löytää tuon langan. Pidin kättäni tällä tavalla, ja olin laskenut toisen alas, ja huolehdin siitä, etten varmasti mennyt askeltakaan taaksepäin… Oi, sillä tavalla kuljetaan Golgatalle. Ei tuumaakaan sivuun. Pidin kättäni ylhäällä; kuljin tällä tavalla; sanoin: ”Jumala, sinä takuulla autat minua löytämään sen; minä kuljen tämän mäen yli niin suoraan kuin osaan; tästä menee se reitti, jonka sinä osoitit minulle.”

Tällä tavalla te sanotte Sanalle tänä iltana:  ”Sinä sanoit olevasi parantaja; minun käteni ovat kohotettuina; minä tulen tulen suoraa reittiä [/vilpittömänä]. Se on ainoa, mitä minä osaan tehdä. Pidä sinä huolta minun parantamisestani, vain sinä voit johdattaa uhrin luo.

⁶⁴   Ja, siinä minä olin, kädet koholla; oli myöhä; minä jatkoin kulkua; sydäntäni alkoi hiukan heikottaa; ajattelin: ”Olenkohan minä jo kulkenut sen ohi?” Ylitin muutaman painanteen; ajattelin: ”Minä en saa päätyä kulkemaan mäen toista puolta alas, en varmasti.” Ja pidin kättäni ylhäällä tällä tavalla, kuljin pensaikossa, eikä valon pilkahdustakaan missään ja myrsky kävi kimppuun, puhalteli, kieppui, tosi kylmästi, oli jäätävän kylmä ja kaikkea… lunta ja vettä satoi yhdessä – tai sumua.

Ja minä kuljin tällä tavalla ja huiskin kädelläni; pian käteni osui johonkin; minä tunsin sen; se oli lanka. Voi mikä tunne… minä tiesin, että kun pidin kiinni tuosta langasta… ajattelin: ”Lähden kulkemaan hitaasti mäkeä alaspäin; ja minä liikun hitaasti, en irrota kättäni johdosta hetkeksikään, sillä sen johdon päässä oli se, mitä pyysin; siellä ovat minun vaimoni ja lapseni, tuon puhelinlangan toisessa päässä. En irroita kättäni siitä; seuraan sitä niin kauan, että minä…” Tein niin ja saavuin perille ja huomasin että siellä oli tehtynä pienet tulet, ja kaikki oli kunnossa.

⁶⁵   Veljet, tänä iltana Jeesus Kristus on varma apumme hädän hetkellä. Jos olet sairas eivätkä lääkärit voi tehdä enää mitään, kohota kätesi. Katso kohti Jumalaa niin kauan, että kosketat tuota yläpuolellasi olevaa ohutta johtoa, joka sanoo: ”Se on täytetty.” Kuinka monen epäuskoisen ja epäilijän ja seurakunnan ja kaiken muun ohi sinun on kuljettava, pidä siitä kiinni, sillä se on se, joka johdattaa sinut vapautukseen.

Jumala teitä siunatkoon; pitäkää kätenne koholla. Pysykää liikkeellä tänä iltana; pitäkää kätenne ylhäällä siihen asti, kunnes osutte tuohon johtoon. Pitäkää uskonkätenne koholla niin kauan, että tunnette sen koskettavan jotain, joka sanoo: ”Se on täytetty.” Sitten seuraa sitä. Sinulla on hänen sanansa, joka sanoo, että hän johtaa sinut voittoon. Sinä… te voitte tulla parannetuksi uskon kautta. Jokainen, joka uskoo, voi parantua. Pitäkää kätenne koholla, kunnes tunnette Jumalan uskon tulevan vuodatetuksi päällenne, sitten, seuratkaa sitä.

Herra on teidän turvanne ja väkevyytenne; auttajanne hädän hetkellä. Rukoilisimmeko?

⁶⁶   Isä, ihmisillä on tänä iltana hätätilanne, ja sinä olet Herra, meidän väkevyytemme ja apumme hädän hetkellä. Oi Jumala, monet uskon kädet kohoavat tänä iltana, hengellisesti sanoen. Ei vain luonnolliset kädet, fyysiset, vain muutaman tuuman mittaiset, mutta Isä, voikoon tuo uskon käsivarsi nousta, tämän surkean synnin kiroaman maailman yläpuolelle, kunnes se osuu tuohon uskon lankaan, joka ylettyy kuun ja tähtien taa, niin, että se saa kosketuksen Hänen tuonpuoleiseen viittaansa [nauhassa tyhjä kohta]… ja voikoon taivaasta tulla ääni, joka sanoo: ”Minä olen Herra, joka parannan sinut osoittaakseni sanani todeksi. Minä olen Jehova–sammah, varma apu hädän hetkellä. Minä olen paikalla auttaakseni sinua.”

Jumala, suo tänä iltana, ettemme me olisi itseriittoisia. Me emme voi pettää itseämme loputtomiin ja sanoa: ”No, minä parantunen ennen pitkää.” Ei, Herra. Sinä olet meidän turvapaikkamme. Me viemme tämän sinulle; sinuun me luotamme ja sinuun uskomme.

⁶⁷   Siis, tulisitko sinä, Herra? Heitä ihmisille alas pikkuinen pelastusköysi tänä iltana tekemällä jotain, mikä olisi ihmisten mielestä niin poikkeuksellista, jollaista he eivät ole koskaan aiemmin kohdanneet. Tee jotain sellaista, mitä teit Emmauksessa. Tee jotain, mikä poikkeaa siitä, millaisia tavalliset parantamiskokoukset ovat, tai tavalliset kokoukset niin, että ihmiset voivat nähdä, että Herra Jeesus, joka nousi kuolleista, on täällä meidän kanssamme tänä iltana ja suo meille sen, mitä meidän sydämemme kaipaa niiden, hänen rikkauksiensa mukaisesti, jotka hankkiakseen, hän kuoli. Me pyydämme tätä hänen nimessään, aamen.

Olin… puhuin teille vähän pitempään kuin otaksuin… alan vain puhua enkä pääse siitä sitten irti. Siis, uskotteko te, että hän on täällä? Varmasti hän on läsnä. Siis, mitä hän pystyy tekemään tänä iltana? Hänen sanansa on täällä; täällä on hänen kansansa; hänen läsnäolonsa; voin tuntea sen täällä. Siis, ainoa, mitä voi tehdä, ainoa, mitä hän nyt voi tehdä, on saada teidät uskomaan. Pitääkö paikkansa? Siis, hän on tehnyt osuutensa, on teidän vuoronne uskoa.

⁶⁸   Siis, me kutsumme tänne rukousjonon rukoillaksemme muutamien ihmisten puolesta. Meidän ei olisi tarvinnut tehdä sitä, mutta yleensä me teemme sen kokouksissamme. Siis, ei ole mitään, mitä minä voisin tehdä parantumisen suhteen. Ei ole mitään, mitä kukaan maan päällä voisi tehdä sen suhteen, ei mitään.

Lääkäri ehkä voi asettaa luun kohdalleen; hän saattaa leikata kasvaimen pois, hän ei pysty parantamaan sitä. Ainoa, mitä hän voi tehdä, on leikata kasvain pois. Kuka hoitaa parantamisen, näettekö? Hän voi saada kätenne takaisin paikoilleen, mutta kuka sen parantaa? Jumala. Psalmi 103:3 sanoo: ”Minä olen Herra, joka parantaa kaikki sinun sairautesi.” Kaikki paraneminen tulee Jumalalta; mikään paraneminen ei ole peräisin muusta lähteestä kuin Jumalasta. Kukaan ihminen ei pysty parantamaan, ei ole koskaan pystynyt eikä tule pystymäänkään. Parantuminen tulee yksistään Jumalasta; Jumala on elämä.

Siis, minä haluan kysyä jotain; te sanotte: ”Eikö se koskaan tullut kenestäkään; eikö Jeesus parantanutkaan ketään?” Näin hän sanoi; sanoi: ”Minä en pysty tekemään mitään itse; Poika ei tee mitään, mutta sitä, mitä hän näkee Isän tekevän, sitä Poikakin tekee.” Johannes 5:19. Eikö sellainen sananpaikka ole?

⁶⁹   Jeesus sanoi: ”Poika ei voi tehdä itsestään mitään; vain sitä, mitä hän näkee Isän tekevän.” Mitä Jeesus silloin teki? Hän oli varustettu kyvyllä nähdä näkyjä; hän kykeni näkemään, mitä tulee tapahtumaan; hän kertoi sille naiselle kaivolla, mikä hänen ongelmansa oli. Hän kertoi Filippukselle, tai siis, Natanaelille, missä hän oli ollut ennen kuin hän tuli sinne kokoukseen.

Hän sanoi… hän kertoi ihmisille eri asioita sen näkyjen näkemiskykynsä avulla. Se nainen kosketti hänen viittaansa ja pakeni yleisön sekaan, ja jäi sinne seisomaan, tiedättehän, ja Jeesus kääntyi kannoillaan ja sanoi: ”Kuka kosketti minua?” Mitä hän sanoi sitten? ”Minä tunsin, että alkoi heikottaa”, eikö niin, ”minusta lähti voimaa”?

Hänelle sanottiin: ”No kaikkihan sinua koskettavat.”

⁷⁰   Hän sanoi: ”Kyllä, mutta minua alkoi heikottaa”, hän sanoi englanniksi tulkittuna: ”Alkoi heikottaa; jotain tapahtui; minusta lähti voimaa”, ja hän katseli ympärilleen, ehkä näki näyn, en tiedä. Näin hän sanoi tapahtuneen; katseli ympärilleen; hän oli nähnyt näyn tuosta pikkunaisesta. Hänen silmänsä lävistivät naisen, joka tiesi… [Nauhassa tyhjä kohta.]

…ei vain apostolien aikana tai Fransiscus Assisilaisen aikana, Wesleyn aikana; ”minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.” ”Jeesus Kristus, sama eilen, tänään ja ikuisesti, ja…” Minä uskon siihen, ystävät.

Siis, ensikertalaisille, jos meidän taivaallinen Isämme, josta minä olen yrittänyt puhua tänä iltana, mitä hän oli, verhoutuneena seitsemään pelastavaan nimeensä; jos hän tulisi tänä iltana oman Poikansa, Herran Jeesuksen hahmossa, ja tekisi sitä, mitä hän sanoi tekevänsä – tulisi tänne lavalle ja ottaisi vastuulleen nöyrät ihmiset, ei vain minua, nuo, jotka ovat yleisössä, nuo nyörät ihmiset, jotka istuvat ja sanovat: ”Kyllä Herrani, minä uskon koko sydämestäni.”

⁷¹   Silloin, tuo sama Pyhä Henki, joka oli meidän Herramme, Jeesuksen päälle, kun hän sanoi meidän tulevan kastetuisi tuolla samalla kasteella, jolla hänet kastettiin, tai että tuo sama Pyhä Henki tulisi hänen arvottomien palvelijoittensa päälle, ja kääntyisi ympäri… Ei mitään, minkä minä itse tietäisin ja sanoisin sen yleisölle: ”Sinulla, jolla on se ja se, ja sinulle, jolla on se ja se, sinä tulet… Sinä olet tehnyt niin ja olet tehnyt näin ja, ja ja sinä sinä olet… Jos sinä panet tämän asian kuntoon, jos teet sen ja niin edelleen…” Tai, jos ihmisille, jotka tulevat lavalle sanoisin: ”Siis, otatko sinä sen vastaan… ja sanoisin: ”Minä uskon, että tässä on kyse ylösnousseesta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.” Tekisittekö te sen? Jos, niin nostaisitteko kätenne; sanokaa: ”Minä uskon, jos [se on] Herra Jeesus Kristus…” Kiitos kiitos; siunatkoon Herra teitä nyt.

Billy, mitkä kortit, B:tkö? B? Katsotaanpa, me kutsumme… Kun meillä kaksi iltaa sitten oli rukousjono, minä luulisin, että me kutsuimme niistä ensimmäiset, emmekö kutsuneetkin? Selvä. Otetaanpa… Mitkä sitten olivat viimeiset niistä? Aloitetaan rukouskorteilla, sanotaanko… Miten monta me yleensä olemme ottaneet, noin 20:kö? Viidestätoista 20:een? No, kutsutaan niistä sitten 15; sanotaan: 85, 90, 95… kutsutaanpa 85:stä alkaen. Katsotaanpa onko siellä…?…

⁷²   Kellä on B-85; nostaisitteko kätenne? B-85, nostakaa… 85. Kellä on 86? Selvä; 87, selvä; 88, B-88? Nostaisitteko kätenne, jolla on B-88? Kellä sitten onkin rukouskortti B-88, nostaisitteko kätenne? Kiitos. Onko se siellä, rouva? 88. 89, kellä on B rukouskortti 89? Nostaisitteko kätenne, missä sitten olettekin? Kiitos. 90. B, rukous… rukouskortti 90, onko teillä… onko täällä talossa? Selvä, sitten 91, kellä on 91? Selvä; 92, 93, siitä 100:aan. Tulkaa saman tien nyt tänne, ja ottakaa paikkanne.

Katsotaanpa miten paljolta se näyttää, ja sitten me ehkä… Jos me saamme nämä vedetyksi läpi ajoissa, jos minä en ole liian uuvuksissa silloin, veljet antavat minun jäädä vielä vähän… Riippuu siitä, mitä meidän Herramme Jeesus Kristus tekee.

Kuinka monella teistä siellä ei ole rukouskorttia, mutta jotka haluaisivat parantua; nostaisitteko kätenne? Jumala olkoon teidän kanssanne, auttakoon teitä ja siunatkoon teitä on minun rukoukseni. Siis, jos teillä ei ole rukouskorttia… siis, kun ihmisiä järjestetään jonoon, minä haluan rukoilla näiden puolesta, jotka ovat tässä rasiassa. Kiitos Bill-veli. Painaisimmeko päämme hetkeksi?

⁷³   Kiltti ja rakastava Isä, tässä rasiassa on nenäliinoja, jotka ovat menossa tarpeessa oleville, sairaille ja vaivatuille. Äidit, isät odottavat niitä, veljet, sisaret, pienet sairaat ja puutteenalaiset lapset, sokeat, vaivatut, rammat; voi, miten he ovatkaan kaivanneet näitä nenäliinoja, jotka palaavat heille. Ja me olemme niin kiitollisia, Isä, että me olemme saaneet armon heidän silmissään sinun kauttasi, että he uskovat, jos me anomme sinulta, että he saavat avun. Me emme ole sen arvoisia, Isä; minä en ole. Minä rukoilen, Jumala, että sinä et katsoisi minun arvottomuuteeni, vaan katsoisit näitä sairaita ihmisparkoja, joiden luo me yritämme niin kovasti tuoda sinun Poikasi, Jeesuksen.

Kun nämä nenäliinat asetetaan sairaiden kehon päälle, Isä, niin Jeesuksen, sinun Poikasi nimessä, lähteköön sairaus. Suo se, Herra. Voikoot he tulla vapautetuiksi näistä asioista ja täysin vapaiksi.

Siis, sinä katselit näitä ihmisiä, silloin, kun he kirjoittivat kirjettä; sinä katselet heitä nyt, ja sinä näet heidät, kun nenäliinat palaavat. Siis, voikoon Jumalan enkeli, joka on täällä läsnä [/jonka läsnäolo on täällä], seistä heistä jokaisen vierellä; ja kun ne pannaan sairaiden ihmisten päälle, parantukoot he siinä samassa, sillä me pyydämme tätä Jumalan kunniaksi Jeesuksen nimessä, aamen.

⁷⁴   Minä pyytäisin teitä, voisitteko te olla niin kunnioittavia kuin vain mahdollista? Minä luotan siihen, että te ymmärrätte, mistä tässä on kyse. Ajattelisitteko te sitä nyt? Tässä minä seison tavallisena ihmisenä; Jumala tietää; ja täällä on jono ihmisiä, 15 ehkä 20 jotka ovat jonossa täällä. Minä muistaisin, että se oli 15, ehkä yksi tai kaksi puuttuu, mutta siinä he nyt ovat – ja ehkä joitakin vielä. Täällä istuu vähintään 1600 ihmistä, luulisin, lähes sen verran, istuu minun edessäni; ja vähintään tuhat kättä nousi heidän joukostaan merkiksi, että he ovat tarvitsevia; ja minä olen sanonut täällä tänä iltana Jeesus Kristuksesta, että hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti.

⁷⁵   Siis, kuvitelkaa seisovanne itse tässä. Tämän kokoisessa yleisössä täytyy istua kriitikoita siellä täällä. On oltava ihmisiä, jotka suhtautuvat epäluuloisesti; sen tuntee. Mutta, minä olen niin kiitollinen, että se on toki vähenemässä. Sen voi tuntea. Kun Henki asettuu paikalleen, sen tuntee, näettekö? Usko on vallalla, on ollut jokaisessa kokouksessa, jossa me olemme täällä olleet, näettekö? Näin on.

Minä en sano, ettei täällä olisi kriitikoita paikalla; joku vähän epäluuloinen voisi sanoa: ”Siis, minä kyllä vähän epäilen”, näettekö? Jospa se ihminen vain tietäisi millainen seuraus sillä on ja millainen vaikutus sillä on, niin hän sanoisi: ”Ei – minä uskon; minä uskon, Herra! Herra, auta minun epäuskoani!”

⁷⁶   Siis, mitä jos meidän Herramme Jeesus seisoisi täällä lavalla tänä iltana ja hän seisoisi juuri tässä, missä minä seison; siis, mitä hän pystyisi tekemään? Siis, eipä tarkastella sitä meidän omasta näkökulmastamme; katsotaan sitä Raamatun näkökulmasta.

Siis, ennen kaikkea, hän sanoi: ”Minä en voi tehdä mitään, ennen kuin minun Isäni näyttää minulle.” Ja mitä hän… mikä hän oli? Hän oli Jehovan järjestämä uhri. Pitääkö paikkansa? Uskotteko te, että hän oli Jehova-jireh? Hän oli Jumala järjestämä uhri.

Silloin, kun hän kuoli, hän kuoli… Hänet haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden – pitääkö paikkansa? – runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään meidän rauhamme takia; hänen haavojensa kautta tapahtuisi – mitä? Mitä tapahtuisi? Me olimme; jo – olimme; meidät parannettiin. Pelastummeko me? Me olimme jo pelastettuja, näettekö? Te ette todellakaan pelastuneen kaksi vuotta sitten, tai 10 vuotta sitten, tai 20 vuotta sitten. Te pelastuitte 1900 vuotta sitten. Te vain otitte sen vastaan kaksi vuotta sitten, tai kolme vuotta sitten. Teidän parantumisenne on ja valmis; teidän pitää vain ottaa se vastaan. Siitä syystä hän sanoi: ”Jos voit uskoa.”

⁷⁷   Siis, eräs nainen seisoo tässä. Onko hän potilas? Tätä naista täällä; minä en ole milloinkaan tavannut häntä. Jos te sijoittaisitte itsenne kristittynä tänne kohdataksenne tämän naisen; jos te sijoittaisitte itsenne kristittynä tänne kohdataksenne tämän yleisön niin, niin teillä pitää olla varmuus siitä, että Jumalan enkeli on lähellä. Näin asia on.

Siis, mitä, jos jonossa onkin joku kriitikko? Painostus voi johtua siitä; minä olen tuntenut painostusta. Entä, jos niin olisi? Silloin, ehkä… Ihmisiin on täällä lavalla iskenyt se sairaus, jota he ovat teeskennelleet sairastavansa, näettekö? Mitä, jos siellä istuu joku kriitikko ja täällä joltakulta on ajettu pois sairaus ja se sairaus iskeekin yleisöön? Se kriitikko saa sen sairauden, näettekö? Kuinka moni tietää, että se on totta, ja kuinka moni on nähnyt sen niin monia satoja kertoja minun kokouksissani? Näettekö? Varmasti.

⁷⁸   Monet sellaisista ovat mielisairaalassa ja makaavat kiusattuna ja kaikkea… Mitenkä kävikään sen erään kaverin, joka tuli tässä yhtenä iltana hypnotisoimaan minua? Hän on vieläkin halvaantunut. Kyllä vain. Siitä on nyt nelisen vuotta, ja hän on yhä halvaantunut. Hypnotisoija; kulkee näissä varuskunnissa ja hypnotisoi ihmisiä ja kaikkea, saa heidät haukkumaan kuin koira ja niin edelleen, mutta Jumalan kanssa ei leikitä; ei todellakaan.

Olkaa todella kunnioittavia ja olkaa nyt rukouksessa; ihan… Siis, Herra siunatkoon… Selvä. Nyt, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan nimessä, Isän Jumalan kunniaksi, ja hänen Poikaansa edustaakseni [/hänen Poikansa tuomiseksi esiin], minä otan nyt jokaisen hengen hallintaani Isän Jumalan kunniaksi.

⁷⁹   Hyvää päivää rouva. Siis, voisitteko tulla tänne, rouva?  Tämä on tämän illan ensimmäinen keskustelu, ja oli – ensimmäiselle henkilölle on aika rankkaa se… siten – siis, minä joudun käyttämään jonkin verran aikaa ennen kuin saan voitelun. Minä olen vain ihminen; te olette siitä selvillä. Minä olen vain ihminen, mutta Hän on Herra.

Siis, jos hän seisoisi tässä ja te tarvitsisitte jotain, tai kaipaatte…  Siis, jos se on mitään, mikä liittyy sovitukseen… Ja mikä kuuluukaan sovitukseen? Kaikki, mitä te tarvitsette, näettekö? Sillä, hän täytti kaiken, minkä me menetimme Aadamissa; hän täytti sen sijaiskärsimyksellään Golgatalla. Siellä hän maksoi täyden hinnan. Siis, kaikki… hän sanoi: ”Mitä sitten te kaipaattekin, kun rukoilette, niin uskokaa saavanne sen, niin te saatte sen.”

⁸⁰   Siis, jos hän olisi tässä, ja puhuisi teidän kanssanne, ainoa, mitä hän voisi tehdä tänä iltana – jos te sanoisitte, siis, te saattaisitte sanoa: ”Minulla on tarve, olen menettämässä asuntoni, ja minulla pitäisi olla rahaa kotiin.”

Siis, hän sanoisi teille: ”Uskotteko te?”

”Kyllä.”

Sitten hän sanoisi teille: ”Jos te uskotte, te saatte.”

Ja jos, te sanoisitte: ”No, minua on kohdeltu niin väärin, ja minun vihamieheni ovat nujertamaisillaan minut”, tai jotain sinne päin.

Hän sanoisi: ”Antakaa heille anteeksi, niin he tulevat luoksesi…”, näettekö?

Mutta, jos kyse on sairaudesta, ja ehkä jokin sinun elämässäsi on vinossa, jokin moraaliton teko, tai jotain, hän kyllä tietäisi sen. Mutta, jos se on… Jos kyse olisi paranemisesta, hän voisi sanoa, mikä sinulla on, mutta hän ei pystyisi parantamaan sinua, koska hän olisi jo tehnyt sen. Ymärrättekö te sen? Täsmälleen niin. No sitten, jos hän on täällä, ja minä uskon että hän on, niin hän vastaisi varmasti tuolla samalla tavalla, eikö vastaisikin? Uskotteko te siihen, kristityt? [Seurakunta vastaa: ”Aamen.”]

⁸¹   Minä – siis, älkää yhtään kiirehtikö, näettekö, olkaa ainoastaan kunnioittavia. Tämä nainen on tosi sairas, sillä hänen ja minun välissäni on musta varjo [Nauhassa tyhjä kohta.] Te olette valmistautumassa leikkaukseeen, ettekö olekin? Se johtui kasvaimista. Se on teidän kainalossanne – vakavaa. Ainoastaan Jumala voi auttaa teitä; se on totta, eikö olekin? Uskotteko te nyt, että hän on täällä autaakseen teitä? Painetaan päämme.

Isä Jumala, Herran Jeesuksen, sinun Poikasi nimessä minä panen käteni tähän paikkaan, jota veitsen pitäisi viiltää. Jos se ei onnistu löytämään oikeaa paikkaa, viimeistä piirtoa myöten, saatana palaa siihen takaisin kuin karjuva leijona. Mutta, sinä tiedät missä se on, ja sinä paljastat sen täällä lavalla; Voisitko sinä, kaikkivaltias, armollinen Jumala, säästää tämän naisen elämän, Isä? Ja nainen tietää seisovansa tässä jonkin edessä [läsnäolossa], joka tuntee hänet. Se olet sinä, Jumala. Kuule palvelijasi rukous. Raamatussa on sanottu: ”Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.” Katso näitä miehiä ja naisia jotka rukoilevat täällä hänen puolestaan tällä hetkellä. Oi, Jumala, minä pyydän Jeesuksen nimessä sinua säästämään hänen henkensä, ja anna hänen elää, niin me ylistämme sinua siitä Jeesuksen nimessä, aamen. Jumala teitä siunatkoon, sisar, kulkekaa tietänne iloisena.

⁸²   Hyvää päivää, rouva. Nyt on vähän erilaista; se rouva tuolla, oli ensimmäinen, ja vei muutaman hetken, kun hän huomasi, että siinä se tapahtui, missä hän seisoi; hän pystyi kertomaan, millaisia vaikutuksia se sai hänessä aikaan. Te huomaatte saman nyt, eikö niin, ettei tässä ole kyse teidän veljestänne. Minä olen vain ihminen; minä en ole koskaan nähnyt teitä, ettekä te ehkä ole koskaan nähnyt minua. Me olemme vieraita toisillemme. Eikö se pidäkin paikkansa? Jos Jumala auttaa minua ja kertoo minulle, miksi te olette täällä, mitä te sairastatte, tai mitä se sitten onkin… Jos hän paljastaa sen minulle, otatteko te hänet vastaan parantajananne? Siinä kaikki, mihin minä kykenen jumalallisen lahjan avulla.

Voitteko te muut siellä sanoa: ”Minä…” Tämä nainen; tämä on meidän ensimmäinen tapaamisemme, onko näin, rouva? Se on totta, eikö olekin? Se on totta. Me emme tiedä mitään toisistamme; ei kontaktia, ei mitään. Me olemme täysin vieraita toisillemme; ja tässä me kohtaamme.

⁸³   Siis, katsokaa, ystävät, ymmärrättekö te, mitä minä tarkoitan? Siis, jotain tässä on oltava, jollain tavalla minä olen saanut tietää jotain tästä naisesta. Jos jotain sanotaan, minä en saa sitä aikaan; minä olen vain ihminen. Hän näyttää aivan terveeltä naiselta. Kyse ei ehkä ole hänen terveydestään, sen verran minä tiedän. Mutta, sitten taas, voi olla… minä en tiedä. Mutta jos Pyhä Henki tulee ja sanoo hänelle… Siis, mitä tämän naisen parantamiseen tulee, jos kyse on sairaudesta, minä en pysty sitä tekemään. Minulla ei ole voimaa sen tekemiseen, eikä kellään muullakaan ole. Sen on tultava Jumalalta.

Siis, tehän uskotte, että tämä on hänen sanansa, ettekö uskokin? Te uskotte, että hän nousi kuolleista, ettekö uskokin? Uskotteko te, että hän sanoi: ”Niitä tekoja, joita minä teen, teette tekin.” Hän sanoi: ”Minä en tee mitään, ennen kuin Isä näyttää minulle.” Ja juuri ne asiat, joita hän teki, ovat paikalla täällä tänä iltana; sikäli, kun kyse on hänen sairautensa parantamisesta, hän ei pystyisi sitä tekemään; hän on jo tehnyt sen. Ainoa, mitä hän voi tehdä, on jotenkin saada tämä nainen uskomaan siihen. Pitääkö se paikkansa? Kuinka moni tietää, että se on totta? Ainoastaan jollain tavalla saada hänet ottamaan vastaan, mitä Hän on tehnyt hänen hyväkseen…

⁸⁴   Siis, sitten, jos se koskee tätä naista, eikö se koskekin myös teitä muita siellä ihan yhtä lailla? Kaikki, mitä hän haluaa teidän tekevän on, että te uskotte. Siinä kaikki, mitä minä yritän teidät saada tekemään – uskomaan. Saarnaaja haluaa teidän uskovan, koska hän saarnaa sanaa. Minä, tämän jumalallisen lahjan avulla, jonka Jumala omasta tahdostaan antoi minulle syntymässäni… Minun elämässäni se on aina ollut sitä – täysin, joka kerta. Siis, näettekö te, että tässä on kyse Jumalasta, joka yrittää saada teidät uskomaan? Minä toivon, että te näette sen, minun ihanat lapseni.

Siis, minun ja tämän naisen välissä – minä näen hänen liikkuvan keittiössä tai jotain; siinä on pöytä. Hän ei pysty syömään; hänellä on vatsavaiva; niin se on. Siis, pitääkö se, mitä Hän sanoi, paikkansa? Siis, jos Hän on täällä, ja me olemme toisillemme vieraita, ja kaikki tiedetään – Hän tietää, mikä häntä vaivaa, eikö se riitä saamaan teidät uskomaan? Eikö se riitä saamaan teidät kaikki uskomaan? Mutta nyt, jos minä keskustelen naisen kanssa vähän vielä, Hän ehkä kertoo minulle jotain hänen nuoruudestaan tai jotain sen tapaista. Katsotaanpa.

Voisivatko kaikki… ei… jos Jumala tahtoo… näettekö, se on… siis, minä en voi sanoa, että Hän tahtoisi… mutta, jos Hän tahtoo, eikö se rohkaise teitä kaksin verroin? Jos rohkaisee, nostaisitteko kätenne, sanoisitteko: ”Se rohkaisi minua kaksin verroin.” Selvä. Siis, suokoon Jumala sen; minä en sano, että hän suo.

⁸⁵   Minä haluan keskustella kanssanne. Mikä se olikaan, mikä teitä vaivasi? Mitä Hän… vatsasairaus. Kyllä vain, vatsavaiva. No, sitten, jos hän parantaa teidän vatsanne, sairauden, joka on teidän vatsassanne, niin Hän on ihmeellinen, eikö olekin? Hän on rakastettava, ja rakastatteko te häntä? Siis, hän on todella suurenmoinen, eikö olekin; eikö hän olekin tuo ihana Herra Jeesus? Ja me katsomme häneen juuri nyt.

Kun se nainen siellä kaivolla seisoi keskustelemassa Jeesuksen kanssa, hän johdatteli sitä… hän sanoi: ”Anna minulle juotavaa.”

Ja nainen sanoi: ”Siis, eihän juutalaisten ole tapana…”

Mikä teidän syntyperänne on? Espanjalainen, meksikolainen? Sitä minä ajattelinkin.

⁸⁶   Ja Hän sanoi… se oli jotakin tämän tapaista, eikö ollutkin, saman tapaista? Ja, kyllä, rouva, teillä on veli, joka on sairas, ja hän saa jonkinlaisia kohtauksia, tai jotain… Oi, se on sydänkohtaus. Hän pitelee sydäntään ja hän kaatuu; minä näen hänet. Minä ajattelin, että se on epilepsia, mutta kyse onkin sydänkohtauksista; hän kaatuu sydänkohtauksen takia. Te keskustelitte hänen kanssaan, ja te suostuttelitte häntä menemään kasteelle, tulemaan oikeaksi kristityksi. Se on totuus.

Isä Jumala, tälle itkevälle pikku naisparalle, joka seisoo tässä tietoisena siitä, että Herra Jeesus, josta me puhuimme, on läsnä nyt; meidän turvapaikkamme, voimamme, apumme hädän hetkellä. Jumala, ole armollinen ja suo se, mitä hän sydämessään haluaa. Ja mitä nuo asiat olivatkaan, Herra, eivät ole oikein; korjaa sinä ne, Isä. Sinun vaatimattomana, nöyränä palvelijanasi, ja sinun Henkesi, joka on minun päälläni voitelee, minä panen nämä käteni hänen päälleen ja pyydän Isä Jumalaa, Jeesuksen Kristuksen kautta, suomaan hänelle sen, mitä hän tahtoo, aamen.

Nyt, sisar, sinä sait juuri sen mitä pyysit, etkö saanutkin? Tunnetko sinä saaneesi otteen tuosta langasta nyt? Seuraa sitä vain kotiin, aamen. Jumala sinua siunatkoon!

⁸⁷   Uskokaa; Jeesus sanoi: ”Uskokaa Jumalaan.” [/pitäkää usko Jumalaan KR38].

Minä näen jonkin liikkuvan sinne tänne tällä tavalla, täällä, se jatkaa liikkumista; se on jokin suuri; joku möyhentää jotakin. Ai, se on lääkäri; ja hän tutkii jotakuta naista, ja nainen… se on värillinen nainen, joka istuu siinä. Hän kärsii alhaisesta verenpaineesta, istuu ihan tässä näin… Jumala teitä siunatkoon. Siis, te voitte lähteä kotiin, olla terve. Seuratkaa sitä lankaa, johon te äsken osuitte; se johdattaa teidät vapautukseen, aamen, aamen.

Uskotteko te nyt? Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika – hänen läsnäolonsa on täällä. Se nainen siinä… Näettekö, ainoa asia, joka teillä pitää olla; uskokaa ainoastaan. Näettekö, en minä, minä en ole koskaan tavannut tätä naista; minä en tiedä hänestä mitään; Jumala tietää sen, mutta hänen uskonsa sai yhteyden Henkeen; näettekö? Ja mitä se teki? Aivan samoin, kun tuolla naisella oli se verenvuoto, …kääntyi ympäri yleisön seassa ja sanoi: ”Sinun uskosi on parantanut sinut”, näettekö? Siinä kaikki; Jumala teitä siunatkoon. Uskokaa ainoastaan.

⁸⁸   Herra teitä siunatkoon, rouva. ”Herra olkoon teille armollinen”, on minun vilpitön rukoukseni. Me emme tunne toisiamme, uskoakseni; emme tunne. Ja uskotteko te, että Herra Jeesus on sellainen kuin millaiseksi minä kuvailin häntä Raamatussa; että hän nousi kuolleista ja on rakastettava Jumalan Poika? Uskotteko te sen sydämestänne? Jos Herra Jeesus paljastaa minulle, mikä teidän ongelmanne on, niin otatteko te hänet vastaan parantajananne hädän hetkellä, jos niin käy? Siis otatte. Jumala teitä siunatkoon, äiti. Te olette äiti, minä näen, että olette. Siis, teidän elämänne ei pysy salassa, näettekö? Minulla on yhteys teidän henkeenne ja elämäänne.

Ja te olette täällä, että minä rukoilisin teidän puolestanne korkean verenpaineen takia. Teillä oli korkea verenpaine, ja teillä on jokin – minä näen hänet katselevan teidän polvianne; se on – se on vettä, joka tulee polvilumpioiden alta. Pitää paikkansa, eikö pidäkin? Siis, jos Hän pystyi paljastamaan sen, Hän voi parantaa teidät, eikö voikin? Varmasti. Kyllä rouva. Todellakin voi. Eikö hän olekin suloinen, kun auttaa tätä naisparkaa? Mitä hän yrittää tehdä? Saada hänet uskomaan, kohottaa hänen uskoaan. Olkaa todella kunnioittavia, jokainen, pyydän.

⁸⁹   Ehkä me keskustelemme hetken, äiti; se… Haluatteko, että minä puhun teille hetken? Selvä. Minäpä puhun teille. Selvä, siis, minä haluan kysyä teiltä jotain sitten. Jos te uskotte minun olevan hänen palvelijansa… Siis, uskotteko te, että Jumala voi puhua minulle ja kertoa minulle, mitä te… mitä te haluatte – mikä se teidän toinen kaipauksenne on? Minä näen, mikä se on, juuri nyt. Kyllä vain. Se koskee poikaa, tai lapsenlasta; ja tuo poika on todella hermostunut, säikky. Hän on aivan pois tolaltaan; hän on ollut sodassa; hän oli Koreassa, ja hän haavoittui; ja hän on tullut kotiin, eikä hänellä ole töitä ja hän on todella pois tolaltaan. Se on totuus. Lähtekää kotiin; hän tulee saamaan töitä, ja te olette parantunut; Jumala teitä siunatkoon.

Uskokaa Herraan Jeesukseen. Uskokaa ainoastaan; te saatte sen, mitä te pyysitte. Jos teillä ei ole uskoa, te ette voi saada mitään, sillä uskolla… Ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen.

⁹⁰   Siis, minä en tunne tätä naista; pitääkö se paikkansa, rouva? Me olemme… Olkaa hyvät, olkaa niin kunnioittavia kuin vain voitte. Me lopetamme hetken päästä; minä en halua pitkästytää teitä pitkillä kokouksilla, vaan minä yritän käyttää aikaani näihin ihmisiin nähdäkseni, saako se aikaan uskoa yleisössä. Älkää kulkeko ympäriinsä; pyydän: älkää, ymmärrättekö? Henki asettuu; tulee yhteen paikkaan; tulee yhteen paikkaan, tulee toiseen paikkaan, tällä lailla. Sitten se [Henki] muuttaa paikkaa ja liikkuu ja se saa minut hermostumaan, näettekö? Se saa minut heikoksi paljon nopeammin; siis, hetkinen vain.

⁹¹   Siis, teille, sisar; me emme tunne toisiamme; me emme tunne toisiamme, emme ole tavanneet koskaan, mutta, uskotteko te, että Herra Jeesus on täällä auttaakseen teitä? Te olette täällä joidenkin toisten takia, kyllä; eivätkä he asu täällä; he ovat Duluthista, ja sitten teillä on… Te olette… tällä henkilöllä on niveltulehdus eikä hän pysty nousemaan ylös; ja sitten on jotain jostakin sotilaasta; hän oli sotilas; sitä hän oli, ja hän loukkasi itsensä ratsastaessaan, loukkasi itsensä. Siis, se nenäliina, joka teillä on kädessänne, kun Pyhä Henki on teidän päällänne, ottakaa se ja pankaa se sen miehen päälle. Jumala teitä siunatkoon Herran Jeesuksen nimessä.

Uskotteko te, että kaikki on mahdollista? Hetki sitten, täällä oli jotain eräästä sotilaasta, ja tässäkin on sotilas ja minusta siinä oli… Se toistuu, ja siitä syystä minä tarkkailin nähdäkseni mistä on kyse, mutta se oli erilaista…

Rouva, joka istuu siellä ja katsoo minuun, juuri siinä, teillä on niveltulehdus, eikö olekin, rouva? Rouva, joka istuu siinä, jolla on semmoinen pieni pyöreä juttu hatussaan – siinä rivin päässä. Haluatteko te, että Jeesus parantaa teidät siitä? Uskotteko te koko sydämestänne, että parantaa? Sillä naisella siinä teidän vieressänne on myös niveltulehdus, ja teitä vaivaa jokin muukin, joka pullauttaa jotain teidän suuhunne – oi, se on sappi, teillä… Pitääkö se paikkansa? Varmasti, pitää paikkansa. Pankaa kätenne toinen toistenne päälle siellä; te kaikki, pankaa kätenne toinen toistenne päälle.

Herra Jeesus, sinä näen nämä asiat, ja minä rukoilen, että sinä parannat hänet täydellisesti, heidät molemmat, Isä, omaksi kunniaksesi Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.

⁹²            Rouva, joka istuu siellä takana ja rukoilee; minä näen, että valo pysyy teidän päällänne. Teillä on sappivaiva, rouva. Uskotteko te… joka istutte aivan; jolla on ruskean tapainen kolttu, katsotte suoraan minuun, juuri te. Teillä on sappivaiva, eikö ollutkin? Minä sanoin: ”ollutkin.” Nyt ei enää.

Kaukana, aivan siinä takananne, toisella rouvalla, jolla on ruskea kolttu, on vatsavaiva. Hänkin haluaa parantua. Uskotteko te, rouva? Joka istutte aivan sen herran takana siellä, ja katsotte minuun, ihan suoraan siellä takana… Kyllä, te, jolla on käsi ylhäällä, vihreä villapaidan tapainen päällänne. Ei, se siellä, sisar – aivan täällä. Ei. Nouskaa ylös, rouva, te, aivan siinä, jolla on… joka istuu siinä rivin päässä siellä. Juuri se, jolla on käsi pystyssä, siinä, missä valo on, aivan siinä. Nouskaa ja ottakaa vastaan juuri nyt, kun teillä on mahdollisuus ottaa vastaan. Juuri niin; Jumala teitä siunatkoon. Hänellä oli vatsahaava, se on kokonaan poissa nyt. Teidän uskonne paransi teidät.

⁹³            Jumala, suo sen tulevan lähemmäksi. Näyttää siltä, kun te olette kaukana takana… Pikku rouva, joka istuu aivan siinä, mihin minä osoitin siitä yli; minä luulin, että se oli hänen päällään. Minä näen, että se on jälleen hänen päällään, mutta minä näen jotain… Se on se rouva, jonka käsi on pystyssä; te, joka nostitte kätenne, nouskaa ylös; teillä on kirkkaanpunainen hattu. Kyllä. Minä luulin, että se oli se rouva, joka istuu teidän edessänne, mutta se olittekin te. Oi, se on sappikivivaiva; sitä se on. Kyllä; minä näen sen nyt, kun lääkäri [hän] tutkii sappikivien takia, kylkiluun alapuolelta, jossa se kipu on. Juuri niin. Lähtekää vain kotiin nyt; Jeesus Kristus siunatkoon teitä sisareni.

Uskotteko te? ”Jos te uskotte, kaikki on mahdollista.” Uskokaa. Rouva, joka istuu siinä – jolla on naistenvaiva, uskokaa ainoastaan Jumalaan, rouva; siinä kaikki, mitä teidän pitää tehdä. Jumala suo teidän parantua. Näin on, teidän, kyllä. Nouskaa ylös; siis te voitte lähteä kotiin ja olla terve. Jumala teitä siunatkoon.

⁹⁴            Tämä rouva tässä potee naistenvaivaa. Siksi nuo riivaajat vetävät edestakaisin. Teillä on naistenvaiva; niin se on. Nähkääs, se henki liikkui edestakaisin. Siellä oli joku, jonka vatsavaiva juuri parantui juuri sillä hetkellä, koska teilläkin on vatsavaiva. Näin on. Teillä on tulehdus – sanottiin, naisten rauhasissa, lääkäri sanoi teille: tulehdus. Juuri niin. Näen kuinka nuo henget vetävät toinen toistaan puoleensa, siitä ne voi tunnistaa.

Siis, tässä on tapaus, joka tarvitsee kipeämmin kuin kaikki muut; te tarvitsette Jeesuksen pelastajaksenne, koska te ette ole kristitty; te olette uskoton. Ette siis uskoton, mutta te ette ole kristitty. Otatteko te nyt Hänet vastaan, tietäessänne, että te seisotte hänen edessään? Otatteko te hänet vastaan pelastajana? Tulkaa tänne.

Jumala, tämä harhaileva lapsi tuli nyt tänä iltana kotiin; tämä hänen vaivansa toi hänet tänne ristin juurelle, ja nyt, Herra, anna hänelle jokainen synti anteeksi; paranna hänet hänen ruumiinsa sairauksista, Isä, että hän voisi tulla terveeksi. Voikoon tämä siunaus tulla hänen päälleen, Isä, ja hänen kaikki syntinsä anteeksiannetuiksi, ja kaikki [pahat] tavat hävitetyiksi. Ja voikoon hän tulla täysin terveeksi, kun minä siunaan häntä Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.

Sinun syntisi ovat nyt anteeksiannetut, lähde riemuiten ja ole onnellinen.

Uskokaa koko sydämestänne.

⁹⁵            Sisar, katsokaa hetki tänne. Uskotteko te koko sydämestänne? Siis, teidän hermostuneisuutenne on poissa. Te voitte lähteä kotiin; teistä tuntuu rauhalliselta, eikö tunnukin? Teidät on parannettu; Jeesus on parantanut teidät.

Äiti, haluatteko te päästä tuosta viheliäisestä diabeteksesta niin, että te voitte elää taas elää kunnolla ja tuntea olonne hyväksi? Uskotteko te, että Jeesus parantaa teidät? Jos minä panen käteni teidän päällenne ja pyydän, otatteko te sen vastaan? Tehän näette tämän ihottuman, tai nuo nousseet rakkulat, mutta se… Pääasia: piilossa ollut juttu, on tuo diabetes.

Herra Jeesus, täytä tämä meidän sisaremme pyyntö Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.

Uskokaa nyt. Lähtekää ja uskokaa koko sydämestänne niin te saatte sen, mitä pyysitte.                                                                                         

⁹⁶   Tulkaa veli. Uskotteko te? Se risti, joka teillä riippuu – Herran Jeesuksen krusifiksi riippuu juuri sen paikan päällä, missä teidän vaivanne on: vatsan. Siis, menkää syömään sitä, mitä haluatte.

Naisten vaiva; väsymys, ja teillä on myös diabetes. Uskotteko te, että Jeesus parantaa teidät? Jumala siunaa teitä, silloin, lähtekää ja voikoon Herra Jeesus siunata teidän …?…

Teidän ongelmanne on teidän kurkussanne. Astmaattinen sairaus saa teidät yskimään. Te ette pysty menemään pitkälleen, teidän pitää olla pystyssä tällä tavalla. Uskotteko te, että Hän on parantanut teidät?

Kaikkivaltias Jumala; suo siunaus tälle tytölle Jeesuksen nimessä, aamen.

Uskotteko te, että se munuaisvaiva ja kaikki, on lähtenyt teistä, kun te istuitte siellä? Jumala teitä siunatkoon… Uskokaa koko sydämestänne.

Uskotteko te, että voitte lopettaa insuliinin käytön, ja ajateletteko te, että Herra on parantanut teidät? Jatkakaa matkaanne iloiten.

⁹⁷   Sydänsairaus; Jumalalle mikään ei ole vaikeaa, eihän ole? Hän paransi juuri erilaisia sairauksia; Jumala teitä siunatkoon. Jatkakaa  matkaanne riemuiten, onnellisena.

Ja teillä on sama juttu. Siispä, jatkakaa kulkua, Jumalan on parantanut teidät.

Ja hän parantaa jokaisen ihmisen tässä rakennuksessa juuri tällä hetkellä, jos te uskotte siihen. Uskotteko te siihen? Nouskaa ylös hetkeksi. ”Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme; varma apu hädän hetkellä.” Kriisi on päällä; taistelu on käynnissä. Nostakaa kätenne ja koskettakaa tuota elämänlankaa nyt ja kulkekaa kotiin sen avulla. Jeesuksen Kristuksen nimessä, ottakaa se vastaan.