50-0100 SAIRAUDET JA KÄRSIMYKSET
(Diseases And Afflictions)
Louisville, Kentucky, USA 1. 1950
1 Haluan selvittää jotakin… [Äänentoistolaitteistossa kiertää.] …joitain elintärkeitä asioita, jotka teidän pitää tietää. Minun ääneni ei ole nyt kovin voimakas, ja niinpä minun ehkä pitää vain selvitä tästä. Jos Herra antaa luvan, sunnuntaina iltapäivällä haluan puhua teille evankelisen saarnan– sunnuntai-iltapäivällä. Ja me odotamme, että Herra tekisi meille suuria asioita tällä viikolla.
2 Yksi asia koskien… Monet täällä tuskin ymmärtävät ollenkaan, kuinka nämä rukouskortit jaetaan sairaille ja kärsiville. Kolmen vuoden yrityksen jälkeen, tämä on ainoa toimintatapa, joka on näyttänyt minusta siltä, että Jumala on sen siunannut.
3 Ensin me vain tulimme, eikä meillä ollut kortteja ollenkaan ja annoimme vain ihmisten tulla jonoon. Siitä tuli aikamoinen tungos… Sitten minä yritin rukoilla, ehkä 15 tai 20 minuuttia kerrallaan; ihmiset tunkivat päälleni ja he työnsivät minut ulos.
4 Ja sitten seuraavaksi, aloitimme, me lähetimme rukouskortit etukäteen sananpalvelijoille. Ja jokainen saarnaaja, joka sponsoroi, seudulla seurakuntia oli kaikkiaan ehkä 50 tai enemmän, jotka sponsoroivat kokousta, ja jokaisella saarnaaja sai vähintään sata korttia. Jokainen saarnaaja halusin oman seurakuntansa ensimmäiseksi. Hän jakoi ne seurakunnalleen ja ehkä noina kaikkiaan neljänä– viitenä iltana, vain yhden saarnaajan seurakunta pääsi, ja loput olivat siitä tosi pahoillaan.
5 Sitten me ajattelimme ottaa paikallisia ihmisiä, vain yhteisön paikallisia; ja joskus ihmiset tulivat semmoiset ehkä seitsemän– kahdeksan tuhannen mailin päästä kokouksiin. Se ei ollut oikein.
6 Ja ainoa tapa, joka meistä olisi todella… antaa Jumalan tehdä tie näin: ottaa rukouskortit, 15 niitä, ja jakaa ne ihmisten ryhmille, eikä kukaan tiedä, ketkä pääsevät.
7 Olen nähnyt kerran, kun minä jaoin 50 korttia, eikä yhtäkään niistä kutsuttu. Menin kokoukseen, ja Herran Henki johdatti minut aivan noin vain ihmisten keskelle, enkä käyttänyt rukouskortteja ollenkaan.
8 Näin kerran, kun minä istuin lavalla ja aloin juuri puhua ja kadotin itseni tunniksi tai enemmäksi ajaksi kutsuessani ensimmäisen ihmisen ja sitten toisen noin vain… jokainen parani.
9 Monet ihmiset kerääntyvät– jonoksi silloin. Olen tehnyt tällaisen huomion; se on totta, se on ollut hyvä viiden vuoden ajan, … kolmen vuoden siis– anteeksi. Jokainen lavalle tullut ihminen on tullut terveeksi. Koskaan ei ole ollut mitään, riippumatta siitä, kuinka paha tapaus on ollut, köyry ja rampa tai vaivainen, aina se on parantunut. Siten on ollut hirveitä tapauksia, mutta minä… ehkä yhden illan aikana, olen kyennyt ottamaan ehkä kolme tai neljä tapausta. Ehkä joskus…
10 Kerran näin Calgaryssa, Kanadassa, kun otin vain kaksi, kun 25000 ihmistä oli kokoontunut– kaksi.
11 Yksi oli poika, joka oli ollut vaivainen 18 vuotta. Hänen kätensä oli vääntynyt hänen allensa. Hän oli pyörätuolissa. Hänen äitinsä oli pantannut vihkisormuksensa voidakseen pitää hänet. Hän oli ollut noin 7-8 kokouksessa eikä koskaan saanut korttia. Lopulta hänen hetkensä tuli olla lavalla. Poika käveli pois lavalta. Seuraavana aamuna hän ajoi partansa ensimmäistä kertaa elämässään itse. Hän tuli tapaamaan minua lentokoneen rampin äärelle, ja puristi kättäni, kun kone oli laskeutunut Vancouveriin.
12 Seuraava oli pieni tyttö. Pikkutyttö, katolinen uskonnoltaan. Toinen jalka oli 4 tuumaa toista lyhempi. Me käytimme aikaa suunnilleen tunnin ja jotakin tuon pienen tytön kanssa. Ja tämä sama Raamattu… Kun hänet tuotiin sinne, hän oli pudota koko ajan sieltä alas. Minä asetin tämän Raamatun hänen päänsä päälle; hän käveli niin normaalisti kuin kuka tahansa lapsi– edestakaisin pitkin lavaa, kun– kun 25000 ihmistä istui vain seuraamassa sitä sivusta. Mutta nuo asiat, me vain sanomme…
13 Minä en tunne täältä ketään, jolla on rukouskortti, tai kuka tulee olemaan ensimmäinen. Me jaamme nuo kortit ja sitten me aloitamme.
14 Minä yritän selittää idean. Minun veljeni sanoo: ”Jaoin 50 korttia.”
15 Minä tulen sisään rakennukseen; saatan kohdata jonkun pienen lapsen. Sanon: ”Voitko sinä laskea?”
16 Hän sanoo: ”Kyllä vain.”
Minä sanon: ”Ala laskea.”
17 Hän ehkä laskee kymmeneen, 15 tai 20 ja lopettaa; ja mihin hän lopettaa, siitä kohdasta minä aloitan rukousjonon. Jos hän lopettaa 20:een, minä aloitan rukousjonon 20:stä ja menen joko eteen- tai taaksepäin. Seuraavana iltana minä ehkä lasken niin ja niin monta ihmistä jonossa ja jaan sen kahdella ja katson, mikä luku siitä tulee tai jotakin sinne päin.
18 Kukaan ei vielä tiedä tänä iltana, mistä paikasta rukousjono alkaa; miltä tilanne sitten näyttää. Joskus se lankeaa rampojen keskuuteen; joskus sairaitten. Minä en tiedä. Kukaan ei tiedä. Me vain jaamme kortit ja sitten annamme Herran johtaa lopun ja se on onnistunut aina sillä lailla. Olkaa rukouksessa.
19 Uskon, että tämä on teille ihmisille täällä aivan uutta. Kaikista kokouksista, joissa olen koskaan ollut, tämä on pienin toisen illan kokous, mitä minulla on ollut, siitä lähtien kun olen ollut kentällä. Yleensä toisena iltana missä tahansa auditoriossa, jos on jollain tapaa ilmoitettu, toisena iltana tulee yleensä 7, 8, 10 tuhatta. Totta kai, tätä on mainostettu paikallisesti. Se, mikä saa aikaan nuo joukot, on kansallinen mainostus; ja niin monta sataa tulee yhdestä osavaltiosta ja muista osavaltioista, siitä muodostuu se joukko.
20 Minun seuraava kokoukseni tämän jälkeen, tulee olemaan Houstonissa, stadionilla. Minä luulen, että siinä on paikat 17000:lle, luulisin. Siitä on jo noin neljässä tai viidessä kansainvälisessä lehdessä. Siitä tulee ihmisiä, ulkomailta ja kaikkialta…? …
21 Haluaisin lukea hiukkasen Sanaa tänä iltana, sillä Jumalan Sana ei koskaan petä. Minun sanani kyllä; Hänen Sanansa ei. Se on Psalmin 103, 1. 2. ja 3. jae.
… Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt,
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, [Ps. 103: 1-3]
22 Lisätköön Jumala siunauksensa Sanalleen. Ja puhun tästä [aiheena] ”Sairaudet ja vaivat.” Haluaisin sanoa tästä vähän jotakin muutaman hetken. Ja haluan, että te kuuntelette ja keskitätte koko huomionne.
23 Sairaudet ja vaivat ovat synnin seurausta, ehkei sinun elämässäsi, vaan jonkun elämässä ennen sinua. Perkele on sairauden ja kärsimyksen luoja. Ennen kuin meillä oli mitään riivaajaa, meillä ei ollut sairautta eikä vaivoja. Mutta, kun saatana tuli, hän toi mukanaan sairauden ja kärsimykset.
24 Monta kertaa me viittaamme niihin kuin ne olisivat siunauksia. En todellakaan voi ajatella, että Jumala tulisi siunatuksi sairaasta ihmisestä, ellei kyse ole synnintekijästä, jota vedetään Jumalan tykö, tai että tottelematon lapsi saadaan palaamaan takaisin isänsä luo tekemään sovinto. Mutta sairaudet ovat perkeleen ja lankeemuksen aikaansaannoksia. On…
25 Meillä on nykyään parhaat lääkärit mitä koskaan on ollut. Meillä on paras lääketiede, parhaat sairaalat mitä koskaan on ollut ja enemmän sairautta kuin koskaan on ollut. Ja sinä päivänä, kun me saimme parhaan lääketieteen mitä koskaan on ollut, rakennetaan jatkuvasti laitoksia parantumattomille. Juuri nyt, kun me olemme saavuttaneet parhaan tason, mitä koskaan on ollut vaivojen ja sairauksien parissa työskennellessämme, me rakennamme vuosittain laitoksia parantumattomille.
26 Mutta, Jeesus Kristuksen, Jumalan Pojan eteen, ei tullut silloin mitään, minkä kanssa Hän ei olisi ollut enemmän kuin vertainen. Ja Hän on yhtä sama tänään kuin Hän oli eilen ja tulee olemaan ikuisesti; ja Hän todistaa sen; ja te näette sen ilta illan jälkeen. Ja jos niin ei ole, teillä on täysi oikeus epäillä sitä.
Joku on sanonut: ”Kestääkö se parantuminen?”
27 Ne kestävät niin pitkään kuin usko kestää. Mutta, kun usko luhistuu, silloin teidän parantumisennekin luhistuu. Sanoisitko sinä jokaiselle, joka tulee alttarille ja tulee kääntymykseen, että hän pysyy kristittynä koko elämänsä? Hän saattaa olla tänä iltana Jumalan lapsi ja huomenna perkeleen lapsi. Niin tapahtuu, kun hän menettää uskonsa Jumalaan, ja se lähettää hänet takaisin.
28 Ja se voima, joka voi parantaa teidät täällä tällä lavalla, voi pitää teidät terveenä. Siitä syystä minä annoin sen lausunnon, että, tänne ei tule mitään, mistä ei saisi vapautusta. Tuolla ulkopuolella, asiat menevät sitten teidän uskonne mukaisesti, mikäli se [usko] pysyy.
29 Olen nähnyt ihmisten tulevan lavalla täysin sokeana ja sitten lukevan tätä samaa Raamattua. Ja vähemmän kuin viiden päivän päästä he tulevat takaisin yhtä sokeina kuin olivat ennenkin. Miten he sitten täällä lukivat? Perkeleen voima tunnisti tuon Jumalan voiman, ja sen [perkeleen] piti lähteä pois. Siis, kauhe… se on… siis, minä tiedän, että tämä on aikamoinen lausunto, mutta minä tiedän, missä seison. Ja minä teidän, keneen olen uskonut ja tunnen Hänen parantavan voimansa.
30 Joku on sanonut, jokin aika sitten, kun olin Phoenixissa– rukousjono meni pitkin katuja, eivätkä ihmiset edes päässeen auditorioon asti. Joku jonossa sanoi: ”Etkö– etkö sinä yhtään pelkää, veli Branham, seistä siellä noiden asioiden edessä ja tajuta, että siellä seisoo [myös] arvostelijoita ja sanomalehtien reporttereja ja niin edelleen, arvostelemassa?”
31 Minä sanoin: ”En pelkää niin kauan, kun tiedän, että Hän on lähellä. Mutta jos minä minulla ei ole sitä tunnetta, lähden lavalta ja menen kotiin.” Kukaan ihminen ei voi tehdä mitään. Kaiken pitää tulla Jumalalta.
32 Esimerkiksi, otetaanpa… puhutaanpa hetkinen syövästä. Se vaikuttaa olevan yksi päävihollisista nykyään. Mikä syöpä on? Mistä se on peräisin? Kasvain, kaihi, vatsahaava, keuhkokuume, tuberkuloosi– kaikki nuo nimet ovat nimiä, jotka lääketiede on antanut niille. Raamattu ilmoittaa, että ne ovat riivaajia. Esimerkiksi syöpä– mikä syöpä on? Se yleensä alkaa jostakin ruhjeesta.
33 Kaikki maailman luonnolliset asiat ovat esikuvia hengellisistä. Kaikki luonnollinen on esikuvaa hengellisestä. Tehän tiedätte sen, useimmat teistä.
34 Esimerkiksi, että kun lapsi on syntynyt, ja kun lapsi on syntynyt Jumalasta. Kun vauva, kun lapsi syntyy Jumalan valtakuntaan… Raamattu sanoo: ”Kolme on, jotka todistavat [KJV: taivaassa]: Isä, Poika ja Pyhä Henki.” [Joku huutaa kokouksessa useita kertoja]
35 Siis, joku on nyt sairas tai jotakin, siis kuunnelkaa nyt tarkasti. Jos te menetätte nyt nämä asiat, te saatatte menettää koko paranemisenne.
36 ”On kolme, jotka todistavat [taivaassa].” Siis, kun me olemme… Meidän kääntymyksessämme… Sen osatekijät ovat peräisin Jeesuksen Kristuksen ruumiista, kun Hän kuoli. Oli vesi, veri ja Henki, ja nämä kolme asiaa saavat uuden syntymän aikaan. Pitääkö tämä paikkansa, saarnaajat?
37 Se saa aikaan luonnollisen syntymän, kun lapsi syntyy… Mikä on ensimmäinen asia? Vesi, veri, elämä. Kaikki luonnolliset asiat ovat hengellisten esikuvia.
38 Ja syöpä, luonnollisessa… hengellisessä se on riivaaja. Se on esikuva raadonsyöjästä ja korppikotkasta: syö kuolleita juttuja.
39 Syöpä tulee ruhjeesta. esimerkiksi, minun käteni, siinä ei ole mitään syöpää; ja jonakin päivänä siinä saattaa olla. No, se, mikä aiheuttaa syövän, on… Jokin solu, alkio kehossani ”lipsahtaa”, saa ruhjeen tai jotakin tulee siihen. Ja siitä idusta, tai solusta– sen alkaa monistaa soluja, monistua, ja siitä muodostuu syöpä ja se alkaa syödä kalvaa itseään sisään ruumiiseen.
40 Siis, jokainen elämä, jokainen hitunenkin elämää syntyy idusta. Sinä itse olet peräisin elämän idusta. Sinä tulit; kerran sinä olit vain pikkiriikkinen itu, niin pieni, ettei sitä voi nähdä paljaalla silmällä. Sinä olet peräisin isästäsi. Sinulla ei ole mitään, sinulla ei ole mitään tekemistä äitisi veren kanssa. Verisolu on peräisin miessukupuolelta. Ja sitten tuosta idusta, siitä tulee monistuvia soluja. Ja jokainen [niistä] omanlaisiaan: koiran itu tuottaa koiran, linnun – synnyttää linnun, ihmisen – tuottaa ihmisen. Jos mikään ei häiritse sitä, Jumalan suunnitelmaa, mikään ei häiritse sitä, siitä syntyy täydellinen, normaali lapsi. Ja se kasvaa täydelliseksi, normaaliksi aikuiseksi, jos mikään ei häiritse sitä. Mutta, jos jokin keskeyttää sen, niin sen pitää olla itse pahuus, joka häiritsee ja keskeyttää Jumalan suunnitelman.
41 Jumala ei tarkoittanut sinua olemaan sairas. Jumala loi sinut kaltaisekseen. Hän haluaa sinun olevan terve. Hän on tehnyt kaikkensa pitääkseen sinut terveenä.
42 Ja saatana on sinua vastaan. Siksi tämä syöpä hän alkaa– tai tämä kasvain, mikä se sitten onkin, alkaa monistua idustansa, niin kuin kasvain kehittyy pahanlaatuiseksi, ja siihen tapaan. Se on keho [/ruumis], aivan kuten sinäkin olet keho. Sillä on henki, kuten sinullakin on henki; sillä vain ei ole sielua. Mutta sillä on elämä, niin kuin sinullakin on elämä. Ja siitä syystä, sitten, sinussa, sinun lihassasi on kaksi elämää. Toinen olet sinä ja toinen on se toinen olento, monistuvine soluineen ja siitä kasvaa keho, aivan kuten sinustakin on kehittynyt keho. Pitääkö tämä paikkansa?
No sitten, mikä sen saa aikaan? Perkele. Itu on elämä. Ensiksi, itu on pikkuriikkinen solu, jonka sisässä on elämä. Ja se elämä saattaa tulla ainoastaan kahdesta lähteestä; joko Jumalasta tai perkeleestä. Ja sinä olet tullut elämän idusta, Jumalan avulla. Syöpä, kasvain, tai sen semmoinen, tulevat perkeleen elämän idusta. Ja hän yrittää tuhota sinun elämäsi. Se kuluttaa sinun verenkiertosi ja–ja se ahertaa eri tavoin sinun kimpussasi.
43 Siitä syystä, minä tiedän, että kyse on riivaajista. Jeesus nimitti niitä riivaajiksi. Ja se, mitä Hän sanoo, on totta. Ne ovat perkele. Perkele on kiusaaja. Hän on olemassa repiäkseen kappaleiksi sinun ruumiisi, kuluttamassa sinut loppuun, tuhoamassa sinut, lyhentämässä sinun 70 vuottasi, jos vain voi.
44 Siksi, kun tämä Jumalan enkeli laskeutuu sinne, missä minä olen… Minä en tiedä mitään kenestäkään teistä. Mutta siitä syystä Hän sanoo sinulle, millainen sairaus sinun ruumiissasi on, koska sen elämä on alamainen sille Elämälle, jonka Jumala on lähettänyt alas tunnistamaan sen. Ja sitten asiat, joita sinä olet elämässäsi tehnyt, ne ovat mennyttä Jumalan voiman ja vallan kautta, silloin minä kykenen sanomaan, onko se [sairaus] sinussa vai onko se lähtenyt. Ja sinä voit nähdä sen fyysisten, näkyvien tulosten perusteella. Sinä kykenet näkemään potilaan, kun hänen ruumiinsa suoristuu ja tulee normaaliksi, tai silmät avautuvat tai korvat tulevat aukaistuiksi.
45 Siis, mistä siinä on kyse? Te sanotte eräs mies, oli katsomassa täällä, niin kuin se pikkupoika täällä, tai luulisin, että jotkut teistä olivat Tabernaakkelissa jokunen ilta sitten… Tässä on siitä kuva, jonka ”Chicago Tribune”-lehti teki yhdeksästä mykästä, ja se julkaistiin siinä; jotka tulivat eräästä laitoksesta; mykkiä ja kuuroja syntymästä asti, yksi heistä oli mykkä, kuuro ja sokea. Siis, ehkä jotkut managereista ovat lukeneet nuo muistiinpanot teille. Siis nuo ihmiset… sanomalehdissä, kuten Chicago Tribunessa, eivät ole fanaatikkoja. Nuo tapaukset on tutkittava ehdottoman tarkasti ennen kuin ne voidaan panna paperille noin vain– tai ”Waukegan Sun”-lehti tai ”Post Dispatch”- lehti tai jokin noista lehdistä. Kyse ei ole fanatismista. Tämä ei ole teeskentelyä tai kansankiihotusta, kuvittelua tai teoriaa. Se on Kaikkivaltiaan Jumalan voimaa. Ja Hän on täällä vahvistamassa sen tänä iltana, ja Hän tulee tekemään sen. Ja mitä nopeammin yleisö saa yhden mielen ja yhden sydämen…
46 Jos tämä– jos tämä ihmisjoukko, joka istuu täällä; ehkä ne, joiden puolesta tullaan rukoilemaan tänä iltana, jotka tulevat lavalle; jos heillä olisi yksi sydän ja yksi mieli, seuraavien viiden minuutin aikana, heistä ei yksikään olisi näissä pyörätuoleissa tai paareilla. Jos he uskoisivat, että tämä on totta… Ja, kun he tulevat, yksi kerrallaan tänä iltana lavalle; jos he eivät ole, jokainen, pois noilta pyörätuoleilta ja keh– paareilta ja näiltä tämmöisiltä, ja kävele pois normaaleina tältä lavalta, silloin te voitte sanoa, että minä olen väärässä.
47 Ja minä viittaan Jumalaan, joka– Hän on erehtymätön. Te tulette terveiksi. Nyt, Hän on täällä toteuttaakseen Sanansa. Jokainen Sana, jonka Jumala sanoo, on totta. Mutta, te ette voi uskoa siihen puolittain; teidän täytyy tuntea se.
48 Jotkut ihmiset sanovat: ”Minä uskon.” He ajattelevat uskovansa, mutta tulette huomaamaan, että on yksi tuhannesta, joka uskoo todella. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mikä ei näy.” [KR92/38]
49 Meitä hallitaan, meidän kehoamme, viidellä aistilla. Kuinka moni tietää, että se on totta? Näyttäkääpä kätenne. Viisi aistia: näkö, maku, tunto, ja kuulo, jotka hallitsevat luonnollista ihmistä.
50 Siis, sisällä on toinen ihminen, joka on uskon ihminen– henki. Hänellä on kaksi aistia: toinen niistä on usko, toinen epäusko, joka… Siitä tulee Jumalan täydellisyyden luku– seitsemän aistia teillä on.
51 Siis, melkeinpä jokainen teistä täällä vannoo noiden teidän seitsemän aistinne nimeen. Nyt, kuunnelkaas tätä hetkinen.
52 Tulisitteko seisomaan tänne hetkiseksi, tohtori Cauble? Nyt, luulisin, että minun edessäni seisoo nyt mies, jolla on ruudullisen tapainen puku; hänellä on silmälasit, ja punainen solmio. Kuinka moni ajattelee, että minä olen oikeassa, näyttäkääpä kätenne? No, mistä te tiedätte, että tässä seisoo mies? Koska te näette hänet. Pitääkö paikkansa? Nyt, se on ainoa tapa, ainoa minun aisteistani, joka voi kertoa minulle, että siinä seisoo nyt joku– koska minä näen hänet. Näkö ilmoittaa hänet.
53 No, minähän en näe häntä nyt, mutta silti uskon, että hän on siinä. [Veli Branham kääntää päänsä poispäin veli Cauplesta, mutta hän koskettaa häntä.] Siis te sanotte: ”Sanoa on uskoa.” Onkohan? Minä uskon, että tohtori Cauble seisoo siinä nyt enkä minä näe häntä. Koska, minulla on toinenkin aisti, näön lisäksi, sitä nimitetään tuntoaistiksi, ja minä tunnen, että hän on siinä; ja minä tiedän, että se on tohtori Cauble. Se ei ole tohtori Bosworth, koska tohtori Caublella oli pikkuinen Uusi testamentti, ja se on vieläkin siinä. Niinpä, minä sanoin sen kerran, ja joku livautti jonkun toisen minun eteeni. Mutta minä huomasin, että tohtori Caublella oli se pieni Raamattunsa kädessään ja se on tohtori Cauble. Siis, ainoa tapa jolla minä voin kertoa, että hän oli siinä seisomassa, tapahtuu tuntoaistin avulla. Ja minä tiedän, että se on totta.
54 Mutta nyt, minä en pysty tuntemaan häntä ollenkaan. Tuo tuntemus on poissa, mutta minä tiedän, että hän on paikalla, koska näen hänet. Ymmärrättekö, mitä minä tarkoitan?
55 Kaksi eri aistia sanoo, että hän on paikalla. Toinen niistä: minä näen hänet, toinen: minä tunnen hänet. Siis, nyt tapahtuu… seiso, vielä hetki siinä, veli.
56 Siis, minulla on vielä yksi aisti, ja se on kuulo. Soita jotakin säveltä. [Pianisti alkaa soittaa.] Kuinka moni uskoo, että täällä soi musiikki? Näyttäkää kätenne. Näettekö te sitä? Kuinka moni näkee musiikkia? Haistatteko se sen, tunnetteko sen? Siis, kuinka moni tunnistaa sen musiikiksi? Te olette sen vallassa… Mitä, jos, jollakulla täällä ei ole… kuuloaistia? He eivät tietäisi, että musiikki soi; tuo aisti on heiltä sammuksissa. He eivät kuule sitä, koska he eivät kuule. Mutta te, joilla on kuuloaisti, tiedätte, että nyt soi, koska te kuulette sen. Te ette näet sitä, te ette tunne sitä, te ette haista sitä, te ette maista sitä, vaan te kuulette sen.
57 Siis, usko on asioiden, joita toivotaan, tulemista todelliseksi; todisteita tuosta asiasta, te ette näe, tunne, haista tai kuule. Mutta uskon aisti on yhtä todellinen kuin teidän näkönne tai mikä tahansa teidän aisteistanne. Ymmärrättekö, mitä minä tarkoitan? Te uskotte sen, te ainoastaan… Kukaan ei saa teitä epäilemään sitä, koska te olette tuon aistin vallassa, joka kertoo teille, että asia on niin.
58 Te ehkä sanotte: ”Se paita oli valkoinen.” Mitäpä, jos minä kertoisin teille, että se oli punainen? No. te ette uskoisi sitä, koska se on valkoinen. Teidän näköaistinne sanoo, että se on valkoinen. Teidän silmänne sanovat niin.
59 No, jos te uskotte, te, jotka olette täällä rukoiltavana, keitä olettekin, jos te uskotte tänä iltana, yhtä varmasti kuin teidän näköaistinne sanoo, että tuo paita on valkoinen, että te tulette paranemaan, se teko on tapahtunut juuri nyt.
Kiitos, tohtori Cauble.
60 Aivan oikein. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, todiste asioista, joita ei nähdä, maisteta, tunneta, haisteta tai kuulla. Se on yksi aisti muiden lisäksi. Kyse on toisesta ulottuvuudesta. Kyse ei ole mistään luonnollisesta.
61 Te ette voi saada mitään Jumalalta, muutoin kuin uskon kautta. Jerikon muurit sortuivat uskon kautta. Mooses kieltäytyi uskon kautta tulemasta nimitetyksi faaraon tyttären pojaksi. Gideon teki sitä ja sitä– uskon kautta. Uskon kautta; ainoa tapa… Jumalalle on mahdotonta miellyttää ilman uskoa. Ja jos, te haluatte miellyttää Häntä, teidän täytyy olla– tulla Hänen luoksensa uskon kautta ja uskoa, että Hänen Sanansa on totuus.
62 Miksi minä siis seison tässä ja julistan näitä sanoja ja sanon, ettei tänne lavalle voi tulla mitään mitä ei voitaisi diagnosoida ja kertoa sairaudet; sydämen salaisuudet? Riippumatta siitä, kuinka pahasti on rampautunut ei ole ketään, joka on ollut muissa kokouksissa, joiden ei olisi tiedetty joka kerran parantuneen. Miksi?
63 Kun enkeli tuli tapaamaan minua, hän sanoi: ”Jos sinä saat ihmiset olemaan vilpittömiä…” tai siis: ”jos sinä olet vilpitön ja saat ihmiset uskomaan itseesi, mikään ei tule kestämään rukoustesi edessä.” Minä uskon sen. Ja jos, minä saan teidät tekemään sen saman, Kentuckyn Louisvilleä tullaan ravistelemaan tavalla, jollaista ei ole vielä koskaan ollut. Se on haaste.
64 Mutta se, mitä minä yritän tehdä tänä iltana, on– on saada teidät ymmärtämään, mitä minä tarkoitan. Sitten, kun te tulette tänne ja vapaudutte, pitäkää kiinni tuosta Sanasta. Hän– Hän on teidän tunnustuksenne ylipappi; Jumala ei voi tehdä teille mitään ennen kuin te tunnustatte, että Hän on [sitä]. Sitten, kun te tunnustatte sen, uskokaa se sitten, toimikaa sen mukaisesti ja pitäkää siitä kiinni, niin Jumala vie teidät siitä pois. Uskotteko te sen? Tosiaan. Jokin aika sitten, täällä Fort Waynessä, Indianassa…
65 Muuten, minulla on pieni kertomus, tohtori Bosworth, takkini taskussa, se tuodaan sieltä sinulle, – siitä kokouksesta, jota me juuri palasimme; se julkaistiin ”We The People” -kirjassa. Luulisin, että se oli eräästä sokeasta pikkutytöstä. Se tulee olemaan siis ”We The Peoplessa”, kirjasessa, jota levitetään kaikkialle maailmaan. Se on sanomalahtimiehen, joka kirjoitti erään kriittisen lausunnon ja sanoi: ”Tyttö väitti parantuneensa, eikä ollutkaan.” Ja tuo pikkutyttö sai lääkärin lausunnon ja niin edelleen ja sitä rataa, ja julkaisi sen. Ja kun, asia tutkittiin, ja se on nyt mennyt jo ”We The Peopleen.” Jumala tulee lähtemään liikkeelle, eikä kukaan pysty… Minä annan tohtori Bosworthin lukea sen teille, ehkä, huomenna iltapäivän kokouksessa. Se on juuri lähetetty Fort Waynen lehteen.
66 Rouva Bosworth– kokouksista, jossa he olivat olleet; jotkut sanoivat… Eräs mies, jolla oli Ms-tauti, istui siellä kokouksessa. Hän oli ollut halvaantunut kymmenen vuotta. Hän oli saanut sellaisen hitaasti etenevän halvauksen selkärankaansa. Hän oli kaupungin liikemiehiä. Eikä tiedetty… Hän istui siellä. Monien ihmisten pyörätuoleissa, ja vaivaisten ihmisten, oli nähty vapautuvan. Ja sinä iltana, pieni kierosilmäinen tyttö, joka oli aivan rakennuksen perällä, oli nähnyt monien kierosilmäisten ihmisten vapautuvan.
67 Minä en ole koskaan nähnyt sitä, ettei jokainen lavalle tullut kierosilmäinen lapsi olisi parantunut. Ja me olimme nähneet enemmän kuin kolmensadan kierosilmätapauksen parantuvan, vähemmän kuin 6 kuukauden aikana. Meillä on siitä tilasto. 14000 todistusta sairaan paranemisesta, päiväyksineen, ja lääkärin allekirjoituksen kanssa, ja niin edelleen.
68 Hetki on käsillä, ihmiset. Aika on käsillä. Minä sanon tämän ja te voitte leimata minut fanaatikoksi, mikäli haluatte. Minä uskon, että tämä on merkkinä Jeesus Kristuksen toisesta tulemuksesta. Aamen. Sillä ihmeitä ja merkkejä tulee olemaan. Ja eräs asia on, jos te ette ole Jumalan valtakunnassa, painakaa päälle sitä kohti. Totta kai minulla on hieman tietämystä siitä, mistä puhun, sillä muuten Jumala ei pitäisi niitä yhtään arvossa ja tekisi sitä, mitä tekee. Ja te, Jumalan valtakunnan ulkopuolella olevat, etsikää turvapaikka Kristuksessa nyt, kun on vielä aikaa ja kun teillä on mahdollisuus.
69 En ikinä unohda erästä lausumaa. Kerran olin seisomassa…
70 Muuten, viimeistelenpä sen kertomuksen siitä tytöstä Fort Waynessä. Rouva Bosworth sanoi hänelle: ”Kultaseni…” Hän oli myymässä kirjallisuutta siellä rakennuksen perällä.
71 Tyttö tuli ulos ja itki ja sanoi: ”Rouva Bosworth”, hän on veli Bosworthin vaimo; hän sanoi: ”Minä olen nähnyt kierosilmäisten ihmisten paranevan.” Tyttö oli nuori nainen, noin 18 vuotias, hirvittävällä tavalla kierosilmäinen. Hän sanoi: ”Jos sinä… jos minä vain pääsisin sinne ja pääsisin rukousjonoon, mutta en saanut edes rukouskorttia”, hän sanoi.
72 Rouva Bosworthin sääli nousi tuota lasta kohtaan. Hän sanoi: ”Kulta, jos sinä kävelet takaisin sinne jonnekin, mistä sinä voit nähdä hänet [veli Branhamin] ja todellakin… älä- älä nyt pelkästään kuvittele, vaan usko koko sydämestäsi, että se on Jumalan lahja. Minä vakuutan, että hän tulee kutsumaan sinut sinne hetken päästä.”
73 Minä olin rukoilemassa sairaitten puolesta lavalla, selkä tyttöön päin. Siinä samassa tunsin, että se tuli, usko liikkui. Katselin ympärilleni enkä saanut häntä silmiini; ihmisiä oli liikaa, seisoivat niin tiukasti ahtautuneina. Tiesin, että jostakin sieltä se tuli ja yritin erottaa, minkälaisesta hengestä oli kyse. Nähkääs, tytön usko oli noussut sille tasolle.
74 Ja kun, minä käännyin ympäri, löysin hänet lopulta. Oi, välimatka oli kaksi kertaa tämän rakennuksen pituus, sain paikannettua hänet. Hänellä oli vihreä takki päällään. Minä sanoin: ”Se nuori nainen, joka istuu siellä takana, jolla on kierot silmät ja vihreä takki. Älä enää pelkää. Jumala on parantanut sinut.” Hänen silmänsä tulivat täysin normaaleiksi. Se on yksi niistä tuhansista tapauksista, jotka ovat tapahtuneet sillä tavalla.
75 Nyt, kun– jos me saamme kokouksen– jos ihmiset voivat tulla yhteen ja todella heittää pois kaiken sen, mitä ajattelevat, että yksinkertaisesti hylkäävät sen. Älkää tulko ainoastaan katselemaan. Tulkaa, uskoen ja nähkää, etteikö noita samoja asioita tapahdukin juuri täällä, tässä rakennuksessa.
76 Ensi kerta, kun tapasin tohtori Bosworthin, täällä, tapahtui Miamissa. Meillä pidimme kokousta. Tri. Bosworth on kansainvälisesti tunnettu– 40 vuoden kokemus jumalallisen parantamisen opettamista. Hän ajatteli, että Jumala lähettäisi sen lahjan seurakunnalle. Ja kun, hän kuuli, että minä olin siellä, hän ajatteli heti: ”No siinä se taas on, joku vain saarnaa jumalallista parantamista.” Hän tuli eräänä iltana kokoukseen… me pidimme sellaista, mitä kutsutaan paastojonoksi; tuhansia oli seisomassa.
77 Sinä iltapäivänä, kahta sokeana syntynyttä pikkupoikaa haastateltiin WBAY-radiokanavalla. Molemmat olivat saaneet näkönsä, ja heidät oli tuotu sinne radioasemalle haastatteluun.
78 Niinpä veli Bosworth tuli kokoukseen. Ja sattui niin, että paastojonon alkaessa– siellä oli joitakin tuhansia, joiden piti mennä ohi sinä iltana, ei muuta kuin vain kädet pantiin heidän päälleen, kun he kulkivat ohi, neljä rinnatusten.
79 Ihmiset työnsivät erään pikkutytön sinne. En unohda koskaan tuota lasta. Hän oli suloinen pikkuolento. Hän oli pieni pellavatukkainen tyttö, yksi hammas edessä, ja hänellä oli hiuksissaan uusi nätti manikyyri, tai miksi sitä sellaista nimitetään, jonka naiset laittavat hiuksiinsa. Ihmiset työnsivät hänet jonoon, ja minä panin käteni hänen päälleen. Hän lähti lavalta ja hänet työnnettiin takaisin jonoon. No mutta, tuo pikkuraukka… Ja hän jatkoi yrittämistä päästä siitä läpi. Ja sitten joku toi hänet sieltä ja kädet pantiin hänen päälleen. Ja kun, hän kulki siitä taas ohi, hän katsahti ylös, hänellä oli sellainen vähän sellainen pikku virnistys– tiedättehän, ja tuo yksi hammas töröllään. Ja jokin sanoi vain: ”Pysäytä se tyttö.”
80 Sanoin: ”Kulta…” näin, ettei hänellä ollut uskoa parantua sillä hetkellä.
81 Mutta, siis, sen takia se lahja on. Täällä lavalla, tehän joskus huomaatte, kuinka Hän joskus– teidän pitää toimia. Ihmiset sanovat: ”Voi, minä uskon, veli Branham.” Mutta he ovat täällä alhaalla; ja täällä ylhäällä heidän pitäisi olla. No, sitten nuo tapaukset, kun ihmisille kerrotaan heidän sairautensa ja heidän sydämensä salaisuudet, heidän uskonsa nousee niin, että se saa tuon henkilön uskomaan minua.
82 Näin Hän juuri sanoi: ”Jos sinä saat ihmiset uskomaan itseäsi, sitten ole vilpitön rukoillessasi, niin mikään riivaaja ei pysty kestämään silloin.” Sen täytyy tuntea Isäntänsä. Sitten… Ja minä tiedän, että Hän sanoi minulle niin.
83 Ja kun, minä saan potilaan sellaiseen tilaan, että hänen uskonsa tulee tähän, se saa aikaan minussa täydellisen uskon. En ole koskaan nähnyt sen pettävän. Eikä koskaan tule pettämäänkään. Se ei voi pettää.
84 Ja sitten, kun tuo pikkutyttö, hänet oli työnnetty sinne, minä sanoin: ”Kulta, seiso aivan minun takanani.” Ja hän astui sinne taakse, piti hänestä– hän piti takkini helmasta kiinni. Minä sanoin: ”Rukoile, kultaseni.” Ja hän painoi pienen päänsä rukoukseen.
85 Ja veli Bosworth istui ja imi tätä kaikkea itseensä, yhä hieman epäilevänä. Ja hän katseli koska– hän oli yleisössä katselemassa, kun kokouksen loppuosa oli meneillään. Ja tyttö oli… se oli viimeinen ilta, luulisin että oli.
86 Ja tyttö piteli minun takistani ja minä vain jatkoin rukousta. Olin jo unohtanut lapsen. Käännyin uudelleen ympäri; sanoin: ”Kultaseni, jatka rukousta”, siihen tapaan.
87 Ja hetkisen kuluttua, aloin tuntea, että uskoa alkoi tulla, niin kuin sydämenlyönnit: pum, pum, pum. Ja kun se alkoi… [Nauhassa on tyhjä kohta.] …mennä näin, minä käännyin hänen puoleensa. Sanoin: ”Nyt, kultaseni”, ja panin käteni hänen päälleen ja esitin pyynnön Herralle Jeesukselle.
Sanoin äidille: ”Nyt, ottakaa nuo tuet pois häneltä.”
Hän sanoi: ”Mutta, veli Branham, kuulkaa, hänhän on…”
88 Minä sanoin: ”Kyllä-kyllä, älkää epäilkö, rouva. Tehkää, mitä teidän käskettiin tehdä. ”Hän käveli siihen, ja otti tuet pois lapselta.”
89 Ja siinä sitä tultiin pidellen noita valtavia tukia, noin vain ihmisten välistä, täysin normaalina, niin normaalina kuin nuo pikku sääret vain voivat olla. Pitääkö tämä paikkansa, tohtori Bosworth? Ja kokous jatkui. Hetkinen vain, minä pidin…
90 Kaksi kertaa tämän rakennuksen pituisessa, tai ehkä enemmän– suuressa sirkusteltassa siellä Princess Gardensilla, jossa ihmiset seisoivat– sieltä ihan sinne moottoritielle asti.
91 Sitten siellä takana, minä pidin…Tunsin, että jotakin alkoi tulla, jokin alkoi jälleen: ”Fiuu, fiuu…” Tiesin, että se oli usko. Minä en voinut sanoa, mistä se tuli. Minä käännähdin, katsoi; mutta ihmiset menivät siitä ohi niin kovaa, ja he huusivat ja yrittivät koskettaa ja sellaista.
92 Hetken päästä minä erotin sen, kaukana takana, eräs kaveri valkoisessa paidassa. Minä odotin, tutkin, millainen henki hänet oli sitonut. Mies oli rampa. Hän oli tipahtanut hevosen selästä muutamaa vuotta aiemmin. Hän oli kauppias, Miamista. Hänen kätensä oli vammautunut. Hän oli arvostelija ja tullut kokoukseen kritisoimaan. Ja sitten, hän alkoi saada uskoa.
93 Minä pysähdyin ja sanoin: ”Herra, te siellä kaukana takana, neljäs siinä rivissä, joka on tästä taaksepäin, valkoinen paita päällään, nouskaa ylös. Jeesus Kristus on parantanut teidät.” Ja kun, hän nousi seisomaan, niin saman tien hänen kätensä nousivat pystyyn. Ja sitten hänen meikattu pikkuvaimonsa– hihhuliksi te olisitte häntä luulleet, kuten se veli tänä aamuna radiossa sanoi, jos olisitte kuulleet vaimon kiljahduksen. Ja siinä mies nyt oli– täydellisesti vapautettuna.
94 Veli Bosworth tutki tuon tapauksen, sitten hän tuli tapaamaan minua. Hän kysyi mieheltä kaiken siitä. Ja kun, hän sai sen sillä tavalla selville, hän kysyi minulta ja sanoi: ”Miten sinä tiesit, että juuri hän oli se mies?”
95 Minä sanoin: ”Herra, minä aloin tulla heikoksi. Tiesin, että se tuli jostakin päin.
96 Ja hän sanoi– tuli mikrofonin ääreen, ja sanoi: ”Tuo osoittaa todeksi, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Se todistaa sen. Nyt, se lahja, joka oli Jeesuksessa Kristuksessa, on kuin tuo koko valtameri tuolla, jonka aallot lyövät rantaa vasten.” Tuo lahja meidän veljessämme on kuin pikku lusikallinen vettä, joka on otettu siitä. Mutta lusikallisessa vettä, ovat nuo samat kemikaalit, joita on tuossa kokonaisessa valtameressä”, hän sanoi. Niin se on.
97 Ja minä–minä tunsin tulevani heikoksi. Ja siinä oli tuo mies– täydellisesti vapautettuna.
98 Siis, se on tapahtunut satoja kertoja. Ja uskoakseni, tässä rakennuksessa on ihmisiä, jotka ovat olleet muissakin kokouksissa, jotka todistavat sen. Onko minulla täällä ystäviä, jotka ovat olleet muissa kokouksissa, jotka voivat todistaa ja sanoa, että se on totta? Nostakaapa kätenne, jos teitä on täällä. Nyt te näette. Raamattu sanoo: ”Kahden tai useamman todistajan sanalla…” [Matt. 18:16]
99 Nyt, kun, te voitte saada tuon saman täällä Louisvillessä. Kenenkään ei tarvitse lähteä täältä ilman, että hänet on täydellisesti vapautettu. Minulla ei ehkä ole aikaa jokaiselle täällä lavalla, mutta jokainen voi hyötyä tästä. Jos Jumala voi osoittaa täällä olevansa Jumala, ja mikä… on vahvistanut todeksi sen, mitä minä puhun, niin uskokaa Jumalaa. Toimikaa sitten uskonne mukaisesti ja tehkää uskostanne elävää todellisuutta, niin Jumala tulee ottamaan siinä paikassa teidät työn alle, ja parantamaan teidät.
100 Hot Springs, siis, se oli… Luulisin, että se oli Little Rock. Eräänäkin iltana ambulansseja oli niin sakeasti, että ne tukkivat kadut autoilta. Sinne täytyi tuoda poliisi ohjaamaan ne pois sieltä loukusta, aivan siinä linnan alapuolella Hot… Rock… Little Rockissa, Arkansasissa.
101 Pastori, herra Brown oli yksi niistä paimenista siellä. Jos haluatte saada siitä todistuksen, kirjoittakaa pastori G. H. Brownille: 505 Victory street, Little Rock, Arkansas ja kuunnelkaa tästä. Ja millaisia demonivoimia… minä todella… Se oli minun suunnilleen neljäs tai viides kokoukseni, ja kesti noin kello yhteentoista; sitten, kun minun käteni oli mennyt aivan puuduksiin.
102 Joskus, kun minä tulen kotiin, minun käteni on niin puuduksissa, täysin, niin että minun pitää laskea puoli tuntia kuumaa vettä sen päälle. että saan fyysisen tunnon taas palaamaan siihen; ja siinä on rannekello minä otan kiinni ihmisten kädestä, jossa se on, ja se pysäyttää kellon täysin mykäksi. Minulla on nyt Longines-kello, juuri tehtaasta tullut. Minä otin siitä kiinni. Mikä fyysinen reaktio, tai mekaaninen juttu sen saa aikaan, minä en tiedä.
103 Mutta, herra Brown sanoi: ”Tule auditorion pohjakerrokseen, veli Branham, minulla on siellä eräs tapaus, jollaisen kaltaista et ole koskaan tavannut”, hän sanoi. No, minä lähdin pohjakerrokseen samalla, kun lepäsin.
104 Olen kyllä nähnyt hirveitä näkymiä, mutten vielä milloinkaan mitään, edes sinne päin. Olen käynyt mielisairaaloissa, jossa oli nuoria naisia alusastioineen ja he tuhrivat sitten kasvonsa sillä–mielipuolia. Olen nähnyt joitakin hirveitä asioita, mutten ikinä sellaista. Lattialla makasi noin 30-vuotias nainen– 35, vahvan näköinen nainen. Ja hänen jalkansa törröttivät pystyssä tällä tavalla ja niistä vuosi verta.
105 Portailla seisoi joku mies, eräs hyvä vanha Arkansasilainen veli päällään haalarit ja sininen paita. Ystävät, sanonpa sen, että joskus sellaisten alla sykkii yksi parhaista sydämistä. Näin on. Se on totta– uskon. Minä en pidä mistään teeskentelystä. Minä pidän tosi vanhanaikaisista miehistä ja naisista. Näin on– Jumalan pelastamista, kahdesti syntyneistä. Ja hän seisoi siellä haalistuneissa vaatteissaan. Minä sanoin… kävelin paikalle.
Sanoin: ”Hyvää päivää.”
Ja hän sanoi: ”Hyvää iltaa. Oletteko te veli Branham?”
Sanoin: ”Kyllä vain.”
Hän sanoi: ”Niin minä ajattelinkin.”
106 PA-laitteisto kuului myös sinne alas.
107 Yhdellä puolella siellä oli joukko mielisairaita, mutta sitä naista ei voitu pitää kenenkään lähellä. Tarvittiin 8 tai 10 miestä tuomaan hänet sisään. Häntä ei pystytty pitämään sisällä ambulanssissa– häntä ei pantu ambulanssiin. Ja joku lähetettiin sinne autolla ja nainen oli potkinut auton kaikki ikkunat pihalle ja ne miehet yrittivät pitää naisen auton sisällä. Ja siinä hän nyt oli ja makasi selällään. Joku lääkäri oli antanut hänelle joitain ruiskeita estämään ennenaikaisia vaihdevuosia, ja ne olivat saaneet hänet tuohon tilaan. Ja siinä hän nyt oli; makasi selällään.
108 Ja minä sanoin: ”No, minä menen katsomaan, tunnenko minä mitään värinää.
109 Hän sanoi: ”Veli Branham, älä mene sinne, Hän tappaa sinut”, hän sanoi. Minä sanoin: ”Enpä usko”, että sillä lailla.
110 Minä astuin esiin. Hän makasi siinä ja katsoi minua; räpytteli vähän silmiään, ja tuijotti. Ja minä sanoin: ”Hyvää iltaa.” Hän ei sanonut sanaakaan. Otin häntä kädestä; sanoin: ”Hyvää iltaa.”
111 Mies sanoi: ”Hän ei tiedä edes omaa nimeään, veli Branham. Ei ole tiennyt sitä kahteen vuoteen.
112 Ja minä otin häntä kädestä, ja ainoastaan Jumalan siunauksen ansioista, olin turvassa. Hän nykäisi minua molemmin käsin, tällä lailla, ja hän olisi saattanut ehkä murskata ruumiini kaikki luut. Minä sain jalkani eteen, ja sain sen poikittain hänen rintaansa vasten. Hän vetäisi minua alaspäin. Minä riuhtaisin itseni irti. Ja kun pakenin päästäkseni portaille, näin jotakin, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Se nainen, lähti jahtaamaani minua, molemmat jalat pystyssä tällä tavalla, selällään, niin kuin käärme. Ja kun hän ryömi lattialla, sen todella kuuli.
113 Siis, sehän on perkele. Te voitte kyllä sanoa jotakin muuta, mitä haluatte, mutta se nainen oli perkeleen vallassa. Hän tuli minua kohti selällään kuin käärme, ja kohottautui ja meni pitkin seinän vierustaa. Hän kääntyi ympäri ja pani isot raajansa vasten… potkaisi tällä tavalla. Siellä oli penkki, ja hän iski sitä päällään ja veri vain lensi hänen ohimostaan, ja–ja hän iski kappaleen siitä irti. Ja hän nappasi sen käteensä, heitti sen kohti aviomiestään ja osui seinään. Ja kipsi vain putoili seinästä, kun hän iski sitä sellaisella hirvittävällä… Raivohullu; ehkä kaksikymmenkertaiset voimat… Ja siinä tuo suuri… Hän oli aika hyvän kokoinen, vahva nainen joka tapauksessa.
Ja sitten hän alkoi pitää sellaista tosi kummallista ääntä: ”Ii-ii-ii-ii-ii-ii, iiiiih”, tällä lailla.
Minä katsoin häntä ja ajattelin: ”No, enpä ole milloinkaan nähnyt… Jumala ole armollinen tälle tulla tavalla sidotulle ihmisraukalle.”
114 Ja se mies alkoi itkeä. Hän astui siihen ja kietoi kätensä minun ympärilleni ja sanoi: ”Veli Branham, sanotko sinä, ettet tunne mitään värinää? Enkä minä tiedä, mihin tästä pitäisi mennä”, hän sanoi. Hän romahti täysin ja itki. Hän sanoi: ”Hänellä on kotona viisi lasta. Minä– minä… hän on ollut hyvä vaimo. Hän on auttanut minua kasvattamaan puuvillaa ja äestänyt niitä vanhoja savikokkareita… Kun hän sairastui, minä olen tehnyt kaiken, mitä vain voi. Myin maatilani. Minulle jäi yksi asia: pari muulia, ja minä myin ne, että sain tämän veljen tuomaan hänet 200 mailia– tuomaan hänet tänne. Ja nyt hän on potkinut ne auton ikkunat rikki, ja siksi hänen raajansa vuotavat verta. Hän ei ole ollut kahteen vuoteen muuta kuin selällään eikä tiedä edes omaa nimeään” mies sanoi.
115 Minä sanoin: ”Siis, veli, varmasti Jumala voi parantaa hänet.”
116 Ja suunnilleen sillä hetkellä nainen kääntyi ympäri. Hän sanoi: ”William Branham, sinulla ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Minä toin hänet tänne.”
Mies sanoi: ”No mutta…”
117 Minä sanoin: ”Se ei ole hän. Riivaaja puhuu hänen kauttaan.” Pitää paikkansa. Ne kyllä tunnistavat. Ne tietävät.
118 Mies sanoi: ”No, veli Branham, tuo oli ensimmäinen kerta kahteen vuoteen, kun hän puhui.”
119 Minä sanoin: ”Riivaaja vain käyttää hänen huuliaan, aivan kuten siinä Leegion tapauksessa.”
120 Nainen tuli ryömimällä kohti minua ja sanoi: ”Sinulla ei ole mitään tekemistä minun kanssani”, ryömien tällä tavalla.
121 Minä sanoin: ”Veli, uskotko sinä siihen tarinaan, jonka minä kerroin siitä enkelin tulosta?”
122 Hän sanoi: ”Koko sydämestäni”, hän sanoi ja kietoi kätensä ympärilleni.
123 Minä kävelin nurkkaan portaille ja rukoilin kaikesta sydämestäni Herran Jeesuksen puoleen, ja sanoin: ”Jumala, katso tätä naisparkaa; viisi pientä viatonta lasta kotona, yksi imeväinen vauva, eikä äitiä. Mitä voikaan tapahtua? Oi, Jumala ole armollinen”, minä sanoin. Ja Jumalan Henki tuli. Ja minä vaadin tuota riivaajaa lähtemään naisesta.
Käännyin ympäri, sanoin: ”Uskotko sinä nyt siihen?”
124 Mies sanoi: ”Koko sydämestäni. Mitä minun pitää tehdä hänen kanssaan, veli Branham?”
125 Minä sanoin: ”Vie hänet takaisin. Vie hänet suoraan takaisin parantolaan. Jos sinä et epäile mitään siitä, mitä minä olen sinulle sanonut, katso, mitä tulee tapahtumaan”, minä sanoin.
126 Kahden kuukauden päästä siitä, olin Janesborossa, Arkansasissa, jossa oli tapahtunut paljon asioita. Kaupunkiin oli kokoontunut suunnilleen 28000 ihmistä. Ja minä olisi puhumassa, ja näin–tunkeutuvan, tai vilkuttavan minulle, jonkun naisen. Hän sanoi: ”Tunnistatko minut, veli Branham?”
127 Minä sanoin: ”En, rouva.” Nainen istui siinä noin vain, ja kaikki…
128 Hän sanoi: ”Minä… Kaikki, antakaa kaikki minulle anteeksi. Minä halusin vain nähdä sinut”, hän sanoi.
129 Ja minä näin, kun joku nauroi siellä; se oli hänen miehensä. Ja siellä nainen istui aivan tavallisesti täysissä järjissään viiden lapsensa kanssa, niin täydellisenä kuin vain voi.
130 Hänet oli viety takaisin. Hän ei ollut potkinut autossa kertaakaan paluumatkalla. Hänet pantiin takaisin pehmustettuun selliin. Seuraavana aamuna häntä mentiin syöttämään ja hän oli istumassa. Ja neljäntenä– kolmantena tai neljäntenä aamuna hänet päästettiin pois terveenä henkilönä ja lähetettiin kotiin lastensa luo. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.
131 Katsokaahan ystävät, riivaajat tunnistavat Jumalan voiman joskus ennen saarnaajia ja kristittyjä. Tiesittekö te sitä? Monta kertaa… lukekaa Raamatusta.
Kun tuo pappi sanoi asian näin: ”Voi, Hänhän on Beelsebuli.”
132 Perkele sanoi: ”Me tiedämme, kuka Sinä olet: Jumalan Poika, Israelin Pyhä”– pitääkö tämä paikkansa?
133 Muistatteko, Paavalin ja Silaan, kun ne saarnaajat sanoivat, että he olivat huijareita, niin tuo pikku ennustaja sanoi, että he olivat Jumalan miehiä, joilla oli elämän tie.
134 Ellen en erehdy, pastori Hooper Phoenixista, Arizonasta, istuu siellä takana rakennuksessa; hän voi osoittaa oikeaksi tämän lausunnon. Etkö sinä ollutkin siellä sinä iltana, pastori Hooper? Tuolla on mies, joka oli juuri siellä, kun se tapahtui. Kirjoittakaapa pastori G. H. Brownille, 505 Victory Street, Little Rock, Arkansas ja pyytäkää häneltä todistusta. Antakaa hänen lähettää teille… Antakaa sen parantolan todistaa siitä. Se on yksi tuhansista.
135 Kerran vielä. Päivä sen jälkeen, kun Herran enkeli tuli rakennukseen… Ja sitten minä aloitan rukousjonon.
136 Olin– olin El Doradossa. Minun pitäisi olla [taas] siellä, raviradalla kaksi iltaa heti, kun lähden täältä, menen Shreveportiin ja sitten El Doradoon ja siitä eteenpäin. Olin siellä eräässä pienessä seurakunnassa. Ihmiset sanoivat siellä: ”Tulisitko tänne puhumaan tähän seurakuntaan…
137 Tuhannet olivat saapuneet kaupunkiin. Ja eräs reportteri oli tullut kääntymykseen tämän kuvan takia, [ja] pitäjä– hotellin pitäjä, molemmat samaan aikaan. He halusivat tietää, miten löytää Jeesus. Olivat olleet seurakunnan jäseninä vuosia, mutta kun he näkivät Jumalan työn, jota Jumala teki sen kanssa, kansansa keskuudessa… Minulle oli varattu pieni huone, ja minä saarnasin.
138 Ja kun, minä lähdin ulos, neljä miestä kerääntyi ympärilleni, se alkoi heti ovelta. Ja ihmiset seisoivat siinä sateessa ja pitivät telttakangasta rakkaittensa päällä ja sellaista, ja korttelitolkulla odottavia ihmisiä; eikä paikkaa, minne mennä; he eivät päässeet sisään, mihinkään paikkaan; ei yksityisiin koteihin. Sanomalehtiä lojui kaikkialla; telttakankaita pidettiin, kun sadekuuro tuli, pikkuiset lapset… ja he odottivat vuoroaan päästä sisään rukousjonoon. Kuule veli, sellaisia ovat Jumalaa rakastavat ihmiset. Näin on. En ikinä unohda sitä. Niin monia ilmiömäisiä ja mystisiä asioita tapahtui pitkin jonoa. Olin lähdössä rakennuksesta pois päin, ihmiset itkivät, tungeksivat yrittivät päästä sinne, missä minä olin, ja jono tuli kohti autoa.
139 Kuulin, kun joku huusi: ”Armoa, armoa, armoa.”
140 Katsoin ympärilleni. Kuulin sen tulevan jostakin, ihan kuin jonkin olisi vain pomppinut minun sydämessäni. Näin: seisomassa siinä yhdellä puolella… Arkansasissa on laki: värilliset ja valkoiset eivät voi olla yhdessä. Siellä syrjässä seisoi värillinen mies, pidellen lippalakkia kädessään; hän seisoi sateessa ja sade piiskasi hänen kasvojaan. Hänen vaimonsa parkui: ”Armoa, armoa, armoa!”
141 Minulle tuli mieleen vanha sokea Bartimeus. Ja jatkoin eteenpäin, ja ihan kuin jokin olisi kieltänyt minua. Sadat ihmiset tungeksivat, ja minä sanoin: ”Haluan mennä tuonne missä tuo värillinen mies on.”
142 Minulle sanottiin: ”Veli Branham, ethän sinä sitä voi tehdä.” Toinen sanojista oli poliisi, ”sinä saat välittömästi aikaan rotumellakan. Et sinä voi sitä tehdä” minulle sanottiin.
Minä sanoin: ”Mutta Herra käskee minun mennä tuonne, missä hän on.”
143 Ja minä murtauduin yhdestä kohtaa läpi ja menin sinne. Siihen muodostui heti pieni rinki. Ja kuulin naisen sanovan, kun minä pääsin paikalle; tuo vanha vaimo sanoi: ”Kulta, tuolla se pastori tulee.” Voi tavaton! Menin vähän lähemmäksi paikkaa, jossa hän oli…
Mies sanoi: ”Oletko se sinä, pastori Branham?”
Ja minä sanoin: ”Kyllä vain.”
144 Mies alkoi tunnustella kasvojani kädellään, ja hän sanoi: ”Pastori, onko sinulla hetki aikaa kuunnella minun tarinani?”
Sanoin: ”Kyllä, herra.”
145 Hän sanoi: ”Pastori, minun vanha äitini oli hyvä, uskonnollinen nainen. Hän ei koskaan valehdellut minulle. Hän on ollut kuolleena nyt suunnilleen 10 vuotta, En ollut koskaan elämässäni edes kuullut sinusta. Asun noin sadan mailin päässä täältä. Viime yönä… Olen ollut monta vuotta sokea. Viime yönä heräsin, ja vanha äitini seisoi sänkyni vieressä, ja hän sanoi: ’rakas lapsi, lähde El Doradoon, Arkansasiin ja kysy erästä, jonka nimi on Branham. Herra on antanut parantamisen lahjan. Sinä tulet saamaan näkösi’, hän sanoi. [alkutekst. joka lauseen välissä on ”sanoi”– suom.]
Voi että. Tuntui kuin minun sydämeni tulisi näin suureksi. Minä näin, että Jumala oli puhunut.
146 Jos ihminen ei usko sitä, Jumala tulee tekemään sen jollakin tavalla selväksi vilpittömälle sydämelle. Tulee tekemään.
147 Minä panin käteni hänen päälleen; sanoin: ”Veli, Herra Jeesus, joka lähetti sen näyn sinulle, seisoo tässä tehdäkseen sinut terveeksi.” Otin käteni pois hänen päältään.
148 Otin häntä kädestä; kaihi oli kuollut. Kyynelet alkoivat… tipahtelivat hänen poskilleen. Hän sanoi: ”Minä kiitän Sinua, Herra. Minä kiitän Sinua, Herra.”
Hän, hänen vaimonsa sanoi: ”Kulta, näetkö sinä?”
Hän sanoi: ”Kyllä. Minä näen.”
Vaimo sanoi: ”Näetkö sinä–sinä todella, kulta?”
149 Mies sanoi: ”Kyllä. Tuolla on punainen auto”, hän sanoi. Voi tavaton! Nainen alkoi kiljua niin että. Ja sitten he minut napattiin ja vietiin autoon.
150 Myöhemmin, nousin lentokoneesta lähellä Memphisiä, Tennesseessä, eräänä iltana. Lähdin eteenpäin; kuulin jonkun huhuilevan: ”Hei, pastori Branham.” Menin sinne. Ja kuka siellä olikaan? Siellä oli hän, aivan normaalina; kykeni lukemaan Raamattuaan tai mitä tahansa.
151 Ajattelin: ”Ihmeellinen armo, miten suloinen tuo ääni, joka pelastaisi minunlaiseni kurjan…”
152 Hän on yhtä sama tänä iltana kuin Hän oli silloin. Hän on täällä, ystävät. Ainoa, mitä minä pyydän teitä tekemään on, että uskoisitte sen, että minä olen puhunut teille totta. Ja seuratkaa kuinka kaikkivaltiaan Jumalan voima tekee juuri sen, mitä minä olen sanonut. Jos tekee, uskokaa silloin Jumalaa Hänen todistuksensa takia. Painaisimmeko päämme.
153 Meidän taivaallinen Isämme, voi, minä ajattelen sitä päivää, kun me tulemme matkamme päähän, ja minä nousen Sinun talollesi, minä rukoilen, että Sinä päästäisit minut sisälle ja minulle olisi paikka jossakin siellä näiden rakkaitten ihmisten kanssa, joita olen kohdannut. Me voimme pohtia näitä asioita, muistoja, joita meillä on näistä suurenmoisista asioista, joita Sinä olet tehnyt meille. Ja miten ihanaa on nähdä Sinut täällä pyhiinvaellusmatkallamme ja tietää, että Sinä olet lähellä ja Sinä olet täällä tänä iltana vapauttaaksesi nämä sairaat ja kärsivät ihmiset.
154 Herra, tällä kerralla, me emme tiedä kenet Sinä olet valinnut tulemaan tähän jonoon. Sinä tiedät. Viidelläkymmenellä ihmisellä on kortti. Herra, Sinä olet järjestänyt. Sinä tiedät, ketkä tulevat. Ja me jätämme sen Sinun käsiisi, Herra.
155 Nyt, siunaa jokaista. Ja ne, jotka eivät pääse rukousjonoon, kun he näkevät muiden kärsivien ja piinattujen, niin kuin he ovat, tulevan vapautetuiksi, Oi Jumala, minä rukoilen, että heidän uskonsa kohoaa ja he uskovat. Ja, oi Isä, suo, että kaikkialla kaupungissa alkaa oikea vanhanaikainen herätys, Herra, että joka seurakunta saa herätyksen ja kadotetut sielut tulevat ja uskovat Sinun rakkaaseen Poikaasi. Suo se, rakas Jumala.
156 Nyt, Isä, Sinä tunnet ihmisen heikkouden. Ja me tunnemme Jumalan voiman. Ja minä rukoilen, että Sinä lähettäisit enkelisi, sen, joka erotti minut äitini kohdusta lähtien ja toi minut tähän elämään, ja on vihkinyt minut tätä tarkoitusta varten, seisomaan täällä. Rakas Jumala julistan täältä rohkeasti tuhansien ja satojen tuhansien ihmisen edessä: Sinä et ole koskaan vielä epäonnistunut. Ja minä tiedän, että sinä et epäonnistu tänä iltanakaan, vaan Sinä suot tänä iltana sen, että jokainen salainen sydämen synti tullaan kertomaan ihmisille, sairaudet, riivaajat, jotka heitä sitovat paljastetaan heille. Ja joka ikinen tullaan vapauttamaan, eikö tullakin, Isä? – sillä me luotamme Sinuun ja rakastamme Sinua ja uskomme Sinuun ja pyydämme tätä Sinun nimessäsi ja Sinun kunniaksesi. Kuule palvelijasi rukous, Isä, sillä me pyydämme sitä Jeesuksen nimessä. Aamen.
157 No niin, se rukousjonon järjestäjä nyt… [Eräs veli tulee mikrofonin ääreen ja sanoo: ”Haluan että ne joilla on rukouskortit B-85:stä B-100:an astuvat jonoon numerojärjestyksessä, minun oikealle puolelleni, teidän vasemmalle–, lavan portaille. B-85:stä B-100:an. Kaikki muut, jääkää istumaan.”]
158 Voisin sanoa, sillä aikaa, kun hän saa nuo jonot muodostettua– jokainen täällä tuntee…Yritän tällä sanoa sitä, että, teidän pitää osoittaa kunnioitusta. Me emme ole vastuussa… Lain mukaan, minun on sanottava tämä joka ilta. En ole vastuussa kenestäkään, joka on kokouksessa kritisoimassa. Nämä oliot liikkuvat ihmisestä toiseen, eritoten epilepsia ja sitä rataa. Minä olen nähnyt, kun ihmiset tulevat kokoukseen täysin normaaleina, näen jonkun spastikon istuvan täällä ja tämä spastikko lähtee kokouksesta täysin normaalina ja arvostelija lähtee rampana. Olen nähnyt niinkin monen kuin kahdenkymmenen kahdeksan tulevan yhdellä kertaa, ja kaatuvan lattialle epileptikkoina. Riivaajavoimat kyllä löytävät paikan, minne mennä.
159 Ja, ystävät, sehän on Raamattua. Kuinka moni tietää, että se on Raamatun opetusta? Näyttäkääpä kätenne. Tämä on todella Uuden testamentin seurakunta toiminnassa, eikö olekin, ystävät? Kaikkivoivan Jumalan voima, joka vapauttaa.
160 Ja kun ihmisiä järjestetään jonoon, luulisin, että nuo pyörätuolit– ihmiset varmasti haluavat istua siinä paikoillaan, heidän tullaan ottamaan heti, kun… Kun korttinne numero on valmiina, teidät kutsutaan.
161 Nyt, haluan jokaisen muistavan tämän: te olette aina tervetulleita kokouksiin, jokainen. Mutta, kun minä pyydän teitä painamaan päänne, teidän pitää silloin painaa päänne. Ja sitten, kun minä… Älkää nostako sitä ennen kuin te kuulette minun sanovan siitä mikrofoniin, tai veli Bosworth, joka seisoo täällä, että nostakaa päänne. Jos te teette sen ennen sitä, minä en ole vastuussa siitä, mitä tapahtuu.
162 Herra Hooper, istuu tässä lähellä, hän oli… Haluaisin nähdä jonkun, joka oli eräässä toisessa kokouksessa. Hän oli kanssamme Phoenixissa, Arizonassa, missä eräs kaupungin toimihenkilö istui kokouksessa.
163 Hän sanoi: ”Onpa hienoa psykologiaa, minä meinaan todella… eihän tuo ole temppu eikä mikään”, hän sanoi.
164 Minä tunsin tuon miehen läsnäolon. Hän istui minusta takaoikeallla. Sanoin: ”Jollakin minun oikealla puolellani, on pää ylhäällä.” Mies ei pitänyt päätään alhaalla.
Eräs ovimies sanoi hänelle: ”Pitäkää päänne alhaalla.”
Hän oli jokin kaupungin toimihenkilö ja niin hän sanoi: ”Ei minun tarvitse.”
”Selvä.”
Minulle kerrottiin siitä.
165 Minulla oli siinä eräs pieni lapsi, ja isä oli kietonut hänet riepuihin pyykkipojilla, ja yritti… Hän sai epileptisen kohtauksen, hänellä oli se silloin päällä aivan siinä lavalla. Joskus, kun epileptikko tulee, heille tulee kohtaus.
Ja minä sanoin: ”Selvä, herra. Minä pyysin teitä. Muuta en voi tehdä.”
166 Rukoilin ja sanoin: ”Jumala, älä anna tämän viattoman lapsen kärsiä tuon miehen– hänen tottelemattomuutensa takia.” Ja se [sairaus] lähti lapsesta. Se mies vain hymyili ja jatkoi.
167 Suunnilleen kahden päivän päästä hän tuli– hänelle tuli omituinen olo. Hän sanoi: ”No, se johtuu siitä, että minä ajattelen sitä, siinä kaikki. Minun mielikuvitukseni yrittää saada minusta voiton.” Ja hän yritti ravistella itsensä siitä irti.
168 Ja päivän tai sinne päin, päästä, poliisit nappasivat hänet kaupungilta kävelemästä sinne tänne. Kuuden viikon päästä, hän tuli luokseni…
169 Minä oli joskus pitämässä kokousta Charles Fullerissa– Charles Fullerin kanssa, [samassa rakennuksessa–suom. huom.] Long Beachissa. Jos teistä joku oli siellä, niin tiedätte, kuinka monia siellä oli. Siellä oli kirjaimellisesti tuhansia ihmisiä seisomassa sinne tänne pitkin rantaa, ja niinpä… Hän ei päässyt sinne. Hän lähti sitten Los Angelesiin–kun ei päässyt sinne.
170 Ja lopulta, Modestossa, hänen vaimonsa– eräänä sateisena iltana, hän tipahti polulta. Miehelle [hänelle] oli kasvanut parta, –kammottava näköistä. Ja siinä hän oli. Vaimo sanoi: ”Veli Branham, jotakin pitää tehdä. Hän– hän ei edes halua syödä. Me emme saa työnnetyksi häneen edes vettä”, hän sanoi. Mies näytti hirvittävältä; istui vain siinä, silmät toljottaen päässä.
171 Astuin sisään. Hän alkoi tehdä näin: ”Hmmm”, ja vetäytyi taaksepäin minusta tällä tavalla.
172 Käskin heitä lukita ovet. Ja me olimme väsyneitä– olleet lauantai-iltana tuntikausia siellä kerhohuoneella hoitamassa sairaita. Minä sain veli Brownin ja veli Mooren sulkemaan ovet ja pitämään ihmisiä loitolla. Fullerin vaimo oli aivan mudassa livettyään polulta, ja hän piteli minua housunlahkeista. En kyennyt liikahtamaakaan. Minua ei saatu hänestä irti, kun hän niin piti kiinni, saadakseen minut aviomiehensä luo.
173 Noin 45 minuutin päästä, se lähti miehestä. Hän kietoi käsivartensa ympärilleni ja halasi minua, pani hatun päähänsä, puristi kättäni, lähti kotiin ja oli terve mies.
174 Kuulkaas ystävät, jos minä olisin arvostelija, minä en istuisi siellä päinkään missä se tapahtui. Minä olen täällä auttaakseni teitä, en ollakseni esteenä. No, siis, muistakaapa tämä. Jos te pidätte päänne painettuna, ja jotakin tapahtuu, silloin minä olen siitä vastuussa. Nyt, te ette voi sepittää mitään juttua, koska minä tietäisin sen kun te tulette tänne. Mutta siis, olkaa todella kunnioittavia, olkaa rukouksessa. Kun minä pyydän teitä painamaan päänne, pitäkää päänne painuksissa. Niin teitte eilen illalla. oikein hienoa. Tehkää sama tänä iltana, niin kaikki on kunnossa. Oletteko… Onko teidän jononne kunnossa? Painaisimmeko nyt päämme hetkeksi.
175 Isä, minä huomaan, että– että tämä on suuri hetki. Se on hetki, kun me seisomme kasvotusten vihollisen kanssa. Ja täällä on rampoja, vaivattuja ja kuolevia ihmisiä. Täällä seisoo ihmisiä jonossa, joilla on ehkä syöpä tai sydänvika. Minä en tiedä, mikä heitä nyt vaivaa. Mutta Sinä kerrot sen palvelijallesi. Ja minä rukoilen Sinulta, että Sinä vapauttaisit heistä jokaisen olemaan täysin terve. Ja tulkoon saatana kutsutuksi esiin ja tulkoot hän paljastetuksi yleisön edessä. Olkoon jokainen rakastettava, yhteistyökykyinen, tosi kristitty. Olkoon meillä hyvä kokous tänä iltana. Pyyhkäisköön Pyhän Hengen voima läpi tämän rakennuksen, parantakoon jokaisen, joka talossa on, sillä me pyydämme sitä Jeesuksen nimessä. Aamen.
176 Lauletaanpa kerran, jos sopii.
Usko ainoastaan, usko ainoastaan
kaikki on mahdollista, usko ainoastaan.
Voisimmeko me laulaa nyt näin:
Nyt minä uskon…
Kuinka moni uskoo? Nostakaa kätenne samalla, kun laulatte sitä.
Nyt minä uskon, (Ylistys Jumalalle.)
177 [Nauhassa on tyhjä kohta. Rukousjono on jo alkanut.] …oli syöpä, tai naistenvaiva. Ja hetkinen vain; heitä molempiin osui yhtä lailla. Se on naistenvaiva–sitä se on. Pitääkö paikkansa? Kyllä. Se on melkein jo syöpä joka tapauksessa, sitä se on. Elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, eihän? Ei, teillä on ollut runsaasti hankaluuksia…